Avainsana-arkisto: some

Trendin aallonharjalla ratsastusta vai törkeää mässäilyä?

Kesällä 2020 sosiaalisessa mediassa nousi taas pinnalle rasismi ja erityisesti Black Lives Matter -liike.

Toukokuussa 2021 päätään nosti Palestiinan tilanne.

Joka kesäkuussa seksuaalivähemmistöjen oikeudet kuohuttavat Pride-kuukauden aikana.

Nyt pinnalla on Afganistanin kriisi.

Ja tässä vain muutama somessa kuohuttanut asia.

 

Muutaman kuukauden tai jopa viikon kuluttua postaukset vaihtuvat näistä kriiseistä keuhkoamisesta takaisin kuviin omasta, yltäkylläisestä elämästä, koiran lenkittämisestä tai maailman kaatavista oman elämän koukeroista, kuten avaimen jäämisestä lukitun oven taakse. Edellinen kriisi jää taakse ja uudelle aukeaa mahdollisuus päästä valokeilaan.

Viime vuonna lähes joka toisella Instagramkäyttäjällä luki #blm (=#blacklivesmatter), feedistä löytyi #blackouttuesday:n musta kuva ja Instagramin Storysta löytyi lähes joka päivä liikkeeseen liittyviä kuvia. Nyt nämä ovat kadonneet. Harvoin nämä ihmiset ovat kuitenkaan kääntyneet rasisteiksi tai koko liikettä vastaan. Trendi vain on loppunut. Kriisi kuitenkin jatkuu, ja ihmiset yhä tarvitsevat apua.

Samaa tekevät yritykset. Heti, kun kalenteriin kilahtaa kesäkuu, Pride-kuukausi, vaihtuvat yritysten logot sateenkaariteemaisiksi ja tuotteisiin ilmestyy kaikki sateenkaaren värit. Näin yritykset antavat itsestään empaattisen ja välittävän kuvan. Samaan aikaan useiden yhtiöiden tuotteita valmistetaan huonoissa työoloissa minimipalkalla ja unohdetaan ihmisoikeudet täysin. Ja heti, kun trendi tai kuukausi päättyy, palaavat yritykset takaisin normaaliin.

En ole kertaakaan jakanut yhtäkään postausta näistä tärkeistä aiheista sosiaaliseen mediaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten välittäisi. Sille on syy. Nämä oikean elämän kriisit ovat muodostuneet sosiaalisessa mediassa trendeiksi. Ajankohtaisia aiheita jaetaan Instagramissa, ja päivitellään, kuinka hirveitä ihmiset ovat. Usein se jää pariin postaukseen, sitten aihe unohdetaan kokonaan. Tämä saa kriisit näyttämään jokapäiväisiltä ja normaaleilta. Niiden trendimäinen ilmestyminen on melkein verrattavissa vaatetrendeihin. Tämän kesän sosiaalisen median trendeinä on ollut pyöräilyshortsit, värikkäät vaatteet ja Palestiinan kriisi. Aihe pysyy pinnalla hetken, kunnes se on käyty läpi. Sitten se käy tylsäksi ja se unohdetaan.

Näin kävi myös Haitilla. Vuonna 2010 maata ravisuttanut maanjäristys ravisti samalla koko maailmaa. Koko silloinen internet halusi auttaa. Lahjoituksia satoi. Vuonna 2021 uusi maanjäristys järkytti uudelleen saarta, joka ei ollut vielä selvinnyt ensimmäisestäkään katastrofista. Nyt somessa kiinnitetään kaikki huomio Afganistaniin, sillä ihmisten kapasiteettiin mahtuu vain yksi katastrofi kerrallaan. Tämä aihe on myös kerran jo käyty läpi. Tylsää.

Mitä, jos keskittyisimme moneen kriisiin samaan aikaan, emmekä jauhaisi yhtä kerrallaan? Mitä, jos oikeasti auttaisimme kriisien uhreja, emmekä vain mässäilisi tapahtuneella?

Meitä ihmisiä kiinnostaa kaikki traaginen. Moottoritien varrella sattunut onnettomuus vetää magneetin lailla katseita puoleensa. Eniten klikkauksia saavat uutiset onnettomuuksista ja katastrofeista, hyväntuuliset eläinuutiset tai lifestyle-artikkelit jäävät sivuun. Siksi näitä väkivaltaisia videoita jaetaan mieluummin kuin faktoja. Niistä ei kuitenkaan pitkällä tähtäimellä ole apua.

Jos haluat vaikuttaa, se ei tapahdu jakamalla muutamaa postausta, missä ihmisiä hakataan elävältä. Vaikuttaminen tapahtuu jakamalla informaatiota. Jaa tilastoja, faktoja ja linkkejä lahjoitussivuille, lahjoita itse ja allekirjoita vetoomuksia. Älä kirjoita Instagram-sivullesi #blm tai #freepalestine, jos aiot ottaa sen pois heti trendin päätyttyä. Tummaihoisten elämillä on yhä väliä, eikä Palestiinaa ole vieläkään vapautettu.

Postausten ja informaation jakaminen on toki tärkeää. Mitä enemmän ihmisiä tietää aiheista, sitä enemmän apua ja lahjoituksia lähetetään tarvitseville. Se, että nämä aiheet pysyvät pinnalla vain muutaman viikon tai lyhimmillään päivän, on väärin. Se, että postauksia jaetaan vain, että itse näyttäisit trendikkäämmältä, on väärin. Se, että jaetaan vain postauksia, joissa mässäillään väkivallalla ja kauheuksilla jakamatta oikeaa informaatiota, on väärin.

Näiden ihmisten kriisi ei ole sinun trendisi. Jos haluat jakaa postauksia ja tietoa, jaa oikeaa tietoa. Lahjoita, allekirjoita vetoomuksia, hanki tietoa ja opeta sitä niille, jotka eivät tiedä, tai jotka eivät ymmärrä asian tärkeyttä. Äänestä oikeita ihmisiä. Älä jaa postauksia vain, että vaikuttaisit trendikkäältä. Se ei auta.

 

Teksti: Lumi Anttila

Negatiiviset kommentit pilaavat yhteishengen, mutta samalla herättävät keskustelua 

Kun Suomi pelaa jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa, moni suomalainen kokoontuu yhteen kannustamaan omaa maatansa. Kun suomalainen ilmiö nousee pinnalle maailmalla, suomalaiset seisovat kaikki ylpeänä sen takana. Sanotaan myös, että suomalaisten kansallinen yhtenäisyys talvisodan aikana mahdollisti Suomen itsenäisyyden. Kaiken tämän perusteella voisi sanoa, että Suomessa vallitsee todella luja yhteishenki. Sosiaalisen median perusteella se on kuitenkin kaikkea muuta, vaikka yhteen hileen puhaltaminen olisi meidän kaikkien hyväksi. 

Suomalaiset kyllä halkeavat ylpeydestä, kun Suomi mainitaan rapakon toisella puolella. Facebookin kommenttikentät täyttyvät heti “Torille!” ja “Suomi mainittu!” huudahduksista. Mutta kun uutisoidaan esimerkiksi jonkun artistin epäonnistuneesta maailmanvalloituksesta, ei koko yhteishengestä ole mitään tietoa. Kommentit ovat pelkkää ivaamista, nauramista ja haukkumista. Joskus myös positiivisista asioista nähdään vain varjopuolia.  

Tässä ei kuitenkaan ole mitään järkeä. Jos jollain toisella menee hyvin, eihän se sinulta ole pois. En ymmärrä miksi energiaa pitää tuhlata toisten mollaamiseen, etenkin jos siihen ei ole mitään hyvää syytä. Sitä paitsi yhteishenkeen kuuluu positiiviset, mutta myös negatiiviset hetket. Toisin sanoen tämä tarkoittaa sitä, että myös huonoina hetkinä pitäisi seistä toisten puolella.  

Suomalaisten negatiivisuus näkyy myös muualla sosiaalisessa mediassa. Olen TikTokissa tehnyt huomion, että suomalaisten kommenttikentät ovat yleensä paljon pahempia kuin ulkomaalaisten. Muualla kommenteissa tsempataan ja kannustetaan tekijää, kun taas Suomessa videon tekijä saa usein niskaansa haukkuja. TikTokissa näkyykin ehkä eniten kiusaamista, mikä on todella huolestuttavaa. Tietysti muillakin näkyy negatiivisia kommentteja, mutta eivät ne samalla tavalla silmään osu kuin suomalaisten keskuudessa.  

Useimmat negatiiviset kommentit keskittyvät usein videolla esiintyvän ulkonäköön tai muihin piirteisiin. 

Jos keskittyisimme enemmän positiiviseen, me kaikki hyötyisimme varmasti. Positiivisesta ajattelusta saa paljon voimavaroja, sillä se luo toivoa ja motivoi jaksamaan. Toiselle ihmisille hyvän mielen tuottaminen kohottaa usein myös omaa mieltä. Kaiken lisäksi joukossa on voimaa. Esimerkiksi yhteiskunnan rakenteita on helpompi muuttaa yhdessä, sillä suurempaa joukkoa kuunnellaan helpommin.  

On kuitenkin tärkeää muistaa, että sosiaalisesta mediasta saa vain pintaraapaisun todellisuudesta. Usein äänekkäimpiä ovat he, ketkä haluavat provosoida muita ja aiheuttaa mielipahaa. Uskon, että Suomesta löytyy varmasti paljon yhteishenkeä. Se ei kuitenkaan näy niin helposti vaan hukkuu negatiivisuuden keskelle etenkin sosiaalisessa mediassa. Negatiivisuudestakin voi löytyä hyviä puolia. Vaikka positiiviset kommentit saavat hyvälle mielelle, negatiiviset herättävät usein keskustelua ja keskustelu mahdollistaa muutoksen. 

Kuvat ja teksti: Iida Vartiainen

Ina Lähteenmaa rikkoo somessa ennakkoluuloja 

Lokakuisen keskiviikkoiltapäivän kylmyys tekee hengityksen huuruiseksi ja käsistä jääkylmät. Ilmassa tuoksuu jo epätavallisen talviselta. Sisällä kahvilassa on onneksi lämmin. Ovesta astuu sisään nuori nainen, jolla on pitkät ja paksut hiukset, tummat eyelinerit vihertävien silmiensä yllä ja iloinen valkoiset hampaat paljastava hymy kasvoillaan. Hän tulee luokseni ja halaamme. Hän on 23-vuotias Ina Lähteenmaa, joka tuli uskoon vuonna 2014.

Uskon asiat olivat kiinnostaneet Lähteenmaata jo ennen kuin hän tuli uskoon. Seinäjoen illassa, joka on helluntaiseurakunnan järjestämä tapahtuma, hän nosti kätensä illan päätteeksi merkiksi siitä, että hän haluaa antaa elämänsä Jeesukselle. Kyseisen illan jälkeen Lähteenmaa jatkoi helluntaiseurakunnassa käymistä: “Se halu käydä siellä seurakunnassa voitti sen ajatuksen siitä mitä muut musta ja siitä ajattelee, se oli niin suuri tarve päästä siellä käymään”. Lähteenmaa alkoi silloin arvostaa kristinuskon ajatusta armosta pelastumisesta ja sitä, kuinka Jeesus kuoli ihmisten puolesta ristillä.

Lähteenmaa on sosiaalisessa mediassa, kuten blogissaan ja Instagramissan eräänlainen suunnannäyttäjä. Pohjoismaissa, kuten Suomessakin, joissa luterilaisuus on pääuskontona, on totuttu pitämään uskon asiat omana tietonaan. Lähteenmaa kuitenkin uskaltaa olla oma itsensä ja kertoa omasta uskostaan ja sen merkityksestä sosiaalisen median kautta. Hän toivoo, että ihmiset voisivat uteliaasti ja ennakkoluulottomasti kuunnella ja ottaa asioista selvää ennen kuin tuomitsevat.

Kahvilasta lähtee asiakkaita, mutta uusia tulee sitä mukaan vanhojen tilalle. Astiat kolisevat ja puheensorina täyttää tilan. Ulkona kylmässä ratikkatyömaalla työskentelevät ihmiset edistyvät työssään ja pitävät taukoja jutellen toisilleen. Mitään edeltävistä ei tee mieli jäädä seuraamaan, sillä Lähteenmaan mielipiteet ja ajatukset vangitsevat niin vahvasti mukaansa. Hänen silmissään näkyy halu kertoa.

Muutaman vuoden takainen hehku, jota ei silloin voinut olla huomaamatta, johtui uskoon tulemisesta. Uskoon tultuaan Lähteenmaa kertoo elämänsä muuttuneen, mutta hän muistuttaa, että tavat ja tottumukset eivät yhdessä yössä muutu. Prosessi lähti hänen kohdallaan liikkeelle armon ja anteeksiannon oivaltamisesta sekä Jeesuksen opetuksista lähimmäisen rakkaudesta. Rukoilu on osa hänen elämäänsä ja joskus sitä tehdään myös ystävien kanssa. Aluksi hänenkin oli hankala tottua ajatukseen, että rukoilu ei olekaan välttämättä yksin tehtävä asia. Konkreettisina muutoksina Lähteenmaa kertoo olevansa Lost & Found –nuortenilloissa yhden host-ryhmän johtaja, jonka tehtävänä on toivottaa nuoret tervetulleiksi. Sosiaalisessa mediassa näkyvä aktiivisuus uskonasioissa on innostanut myös ei-uskovia ottamaan yhteyttä Lähteenmaahan. Esimerkiksi yliopistolla, jossa hän opiskelee, hän on keskustellut ateistin kanssa, ja kertoo, että vaikka onkin niin erilaiset totuudet kummallakin osapuolella, niistä on turha lähteä kilpailemaan, sillä molempien näkemykset ovat yhtä arvokkaita.

“Kun ihminen uskoo Jumalaan, Pyhä henki asuu ihmisessä”, Lähteenmaa kertoo, “se on raamatullinen tosiasia.”  Jumalan läsnäolon tuntee parhaiten esimerkiksi silloin kun rukoilee jonkun puolesta tai joku rukoilee hänen puolestaan. Joskus kuitenkin saattaa tuntua, että Jumala on kaukana. Lähteenmaa muistelee yrityksiään päästä yliopistoon: hän yritti sinnikkäästi ja pääsi sisään neljällä yrittämällä. Hylkäykset tuntuivat totta kai pahalta, ja hän pohtikin, että miksi niin tapahtuu, vaikka hän rukoili kovasti. Usko siihen, että Jumalalla on suunnitelma hänenkin varalleen auttoi jatkamaan. Joskus kärsivällisyyttä testataan.

Lähteenmaa haluaa tulevaisuudessa olla äiti, mutta hänellä on myös unelmia liittyen tulevaan työhön. Hän toivoo, että saisi olla innoittajana puheviestinnän opettajana joko oppilaille tai yritysten työntekijöille. Myös vaikuttaminen yhteiskuntaan nousee esiin. Sitä hän jo tavallaan tekeekin raivaamalla tietä somessa uskosta puhumiselle. Yksi seuraavista askeleista lähitulevaisuudessa saattaa Lähteenmaalle olla kasteelle meneminen. Helluntailaisuudelle tyypillistä on aikuiskaste, joka tehdään uskoon tulleille upottamalla.

Olemme istuneet kahvilassa jo yllättävän kauan. Ihmiset ympärillämme ovat vaihtuneet jo kokonaan uusiin. Ulos lähtiessä kylmä viima osuus poskipäihin. Hyvästelemme ja halaamme, tästä lähdemme eri suuntiin. Hymyilen koko matkan bussissa matkalla kotiin. Osa hänen positiivisesta energiastaan taisi tarttua minuunkin.

Liinu Nieminen