Avainsana-arkisto: pyhimys

Mikko matkusti Manseen

Muistan kun eräänä joulukuisena kouluaamuna satuin vilkaisemaan kännykkää juuri ennen uskonnon oppituntia ja huomasin, että Instagramin kautta joku oli lähettänyt minulle yksityisviestiä. No, kävin sitten vilkaisemassa, mitä kyseisessä viestissä luki. Se oli NRJ:ltä. Olin voittanut pääsyn minulle ja avecilleni NRJ:n tähtiaamupalalle perjantaina 20. joulukuuta 2019 ja aamiaistuokion päätähtenä oli kuka muukaan kuin räppäri Pyhimys. Aamiaishetki oli oikein mukava ja pääsin kysymään ihan kasvotusten Pyhimykseltä kysymyksen, jonka kuuli suuri joukko suomalaisia NRJ:n kuuntelijoita, en ehkä edes halua tietää kuinka monta! No, sitten meille annettiin aamun yhteydessä vapaa pääsy jollekin Mikko pienenä -kiertueen keikalle avecin kera.

Pyhimys eli oikealta nimeltään Mikko Kuoppala julkaisi tammikuun alussa uuden albumin, joka kantaa nimeä MIKKO ja lisäksi hän teki Mikko pienenä -kiertuetta. Olin yhdellä hänen kiertueensa keikoista, nimittäin Tampereen Pakkahuoneella, jossa oli lämmittelevänä artistina Tuuttimörkö.

Minulla ei ollut kovinkaan suuria odotuksia lämmittelevän esiintyjän suhteen, mutta täytyy kyllä sanoa, että yllätyin positiivisesti. Hauskinta oli se, että Pyhimys ja Tuuttimörkö näyttävät samannäköisiltä parrakkailta sediltä.

Tykkäsin myös itse pääesiintyjän keikasta, koska Pyhimys on yksi lempiartisteistani. Pyhimys esitti myös vanhoja biisejä uusien lisäksi, joten löysin uutta kuunneltavaa vanhojen biisien joukosta. Hän esitti esimerkiksi biisit Äiti anna anteeks ja Mobutu Sese Seko. Luulin joskus, että Mobutu Sese Seko on vain keksitty fiktiivinen hahmo, mutta sitten googlattuani sain tietää, että hän onkin ihan oikea henkilö. Kyseinen biisi kuitenkin ilmeisesti kertoo jostain kissasta. Hän esitti myös Vain elämää -biisejä.

Erityisen ihanaa oli myös, että Pyhimys esitti Jättiläisen, joka on itselleni erityisen tärkeä biisi edelliseltä Tapa poika -albumilta. En onneksi pillittänyt siellä, vaikka niin luulin käyvän.

Jos jotain kuitenkin olisi toivonut keikalta vielä, niin olisin halunnut kuulla myös Korni uni- ja Punainen lanka -biisit.

Sofia Tuohimaa