Avainsana-arkisto: musiikki

Miksi muuttaa hyvin toimivaa?

7. syyskuuta $UICIDEBOY$ julkaisi debyyttistudioalbuminsa I Want To Die In New Orleans. Yhtyeelle tämä oli kuitenkin jo 43. julkaisu uransa aikana. Albumin ainoat vierailijat ovat räppärit Bones ja Juicy J. Bones, jotka kuullaan kappaleella FUCK the Industry, jossa hän esittää outron puhutun osuuden, kun taas Juicy J kuullaan Carroltonin introssa ja hänellä on myös tuottajakrediitti kappaleella Phantom Menace.

Yhtyeen jäseniin kuuluvat serkukset Scott Arceneaux Jr ja Aristos Petrou, jotka tunnetaan myös monilla taiteilijanimillään. Petrou ja Arceneaux yhdistivät voimansa ja perustivat yhtyeen vuonna 2014, mutta molemmilla oli runsaasti soolomateriaalia julkaistuna jo ennen sitä. Nimellä $UICIDEBOY$ he ovat ahkeroineet 43 julkaisua uransa aikana, joista suurin osa on 3-5 kappaleen EP-julkaisuja. Yhtye julkaisee kaiken musiikkinsa SoundCloudiin tyypillisten musiikin striimauspalveluiden kuten Spotifyn ja Apple Musicin lisäksi.

14 kappaleen albumi kestää mukavat 42 minuuttia ja on todella helppo kuunnella alusta loppuun. Kaikille tämän tyylinen musiikki ei kuitenkaan sovi. Normaalien rap-kliseiden lisäksi $UICIDEBOY$ räppää mielenterveyden ongelmista, eksessiivisestä huumeiden käytöstä ja itsemurhasta. Kappaleiden lyriikoiden teemat ovat yhtä synkkiä kuin Arceneauxin tekemät instrumentaalit. Arceneaux käyttää nimeä Budd Dwyer tuottaessaan ja on tehnyt jokaisen instrumentaalin levyllä.

Albumia ensimmäistä kertaa kuunnellessa levyn soundi eroaa hieman yhtyeen aikaisemmista julkaisuista. Omasta kokemuksesta jokaista julkaisua pitää soittaa muutama kerta ennen kuin alan itse niistä pitämään. Sama on tämän levyn kanssa. Äänenlaatu kuulostaa paremmalta kuin koskaan aikaisemmin ja instrumentaalit ovat ehkä hieman enemmän mainstream rapin kaltaisia. Ei kuitenkaan niin paljon, että kappaleita ei tunnistaisi heidän omikseen. Nicotine Patches kuulostaa hieman enemmän Southsiden tai Metro Boominin tuottamalta, mutta omasta mielestäni kappale silti sopii levylle oikein hyvin.

Jos olet pitänyt yhtyeen aikaisemmista julkaisuista, tulet todennäköisesti pitämään tästäkin. Meet Mr. NICEGUY kappaleesta en pitänyt aluksi lainkaan, mutta viikon lopussa se soi nii paljon päässäni, että minun oli pakko alkaa kuunnella sitä aktiivisemmin. Jokainen kappale sulautuu seuraavaan ja albumi on todella mukava kuunnella niin alusta loppuun kuin soittolistalla kappaleittain. Itse pidän tästä julkaisusta ja voisin suositella sitä kaikille, jotka uskovat kestävänsä albumin synkät teemat.

Aleksi Hiivala 

Kuva: Max Beck, julkaistu: https://www.complex.com/music/2018/09/suicideboys-say-they-influenced-soundcloud-rap-coming-for-their-credit

Kaija Koo lauloin jälleen tiensä monien tuhansien suomalaisten sydämiin

Kaija Koo esiintyi loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla 30.11-1.12.2018.

Hartwall Areenan katsomot täyttyvät monen ikäisistä naisista sekä miehistä, kun H-hetki alkaa lähestyä. Illan tähden on tarkoitus aloittaa kello kahdeksalta. Valot sammuvat katsomoista ja spottivalot siirtyvät lavalle. Bändi aloittaa soittamaan kaikille tuttua kappaletta Kaunis, rietas, onnellinen. Samalla hetkellä katosta alkaa laskeutua suuri hopeinen discopallo, jonka sisältä lavalle astuu illan artisti Kaija Koo.

Kaija Koon keikka oli upea. Keikalla sai bailata kovien bilehittien tahtiin, herkistyä kuuntelemaan kauniita rakkauslauluja, voimaantua toivoa täynnä olevista kappaleista sekä nauttia Koon upeasta lavakarismasta. Koon jokaisesta kappaleesta hehkui vahva tunne. Hän pystyi liikuttamaan yleisöään voimakkaasti. Häneen tavastaan laulaa ja esiintyä välittyi monien vuosien kokemus. Hän puhui ja kohteli keikkayleisöään kunnioittavasti ja arvostavasti.

Keikan visuaalinen puoli oli suunniteltu viimeisen päälle. Mitään ei ollut liikaa eikä liian vähän. Valot loivat jokaiselle kappaleelle sopivan tunnelman. Ne korostivat kappaleiden sanomaa. Taustatanssijat loivat virikettä esimerkiksi silloin, kun Koo kävi vaihtamassa esiintymisasunsa. Lisäksi tanssijat osasivat luoda herkkyyttä ja iloa liikkeillään. Tanssijoiden lisäksi keikkaa tähdittivät myös monet vierailevat artistit kuten Sanni, Elias Kaskinen ja Michael Monroe.

Keikan settilista oli monipuolinen ja jaettu kolmeen osaan. Koo lauloi sekä uutta tuotantoaan sekä vanhoja hittejänsä.  Kappaleet oli osattu valita niin, että varmasti jokaiselle keikalla olleelle löytyi listalta omia suosikkejaan. Ensimmäisessä osassa kuultiin paljon Koon vanhaa tuotantoa. Kappaleet olivat Koon tunnetuimpia ja luonteeltansa meneviä sekä motivoivia. Toinen osa koostui herkistä ja liikuttavista kappaleista. Tunnelmaa korostettiin tanssijoilla, valoilla sekä Koon kauniilla valkoisella mekolla. Kolmas ja viimeinen osa tiivisti konsertin yhteen. Tämä osio sisälsi sekä vanhaa, että uutta materiaalia. Keikka päättyi upeaan Tinakenkätyttö kappaleeseen. Kappale oli upea lopetus keikalle. Ihmiset tanssivat, lauloivat ja taputtivat mukana. Areenan täytti rauhallinen ja kiitollinen ilmapiiri.

 

Wilma Kyllönen

Nikke Ankara toi kesän Saloon

Salon torilla liikkuu tavallista enemmän ihmisiä. On torstai, mikä tarkoittaa, että on iltatoripäivä. Aurinko paistaa ja Uskelanjoki liplattelee taustalla, kun lukuisat myyjät kauppaavat omia tuotteitaan: joku vanhoja lelujaan, joku taas mansikoita ja herneitä. Paikalla on kaikenikäistä porukkaa, sillä jokaiselle löytyy jotakin. Nuoret ovat jo hyvissä ajoin kokoontuneet esiintymislavan edustalle, sillä tänä torstaina on luvassa tämän kesän ensimmäinen nuorille suunnattu esiintyjä: Nikke Ankara.

Keikan alkuun on vielä melkein kaksi tuntia aikaa, mutta eturivi alkaa täyttyä jo kovaa vauhtia. Kaveriporukat tanssivat ja laulavat lavan edessä, lapset syövät jäätelöä sivummalla vanhempien vahtiessa ja eläkeläiset nauttivat kauniista päivästä samalla miettien, kuka päivän esiintyjä oikein on. Pikkuhiljaa paikalle alkaa virrata myös heijastinliiveihin pukeutuneita järjestyksenvalvojia sekä punaisiin vaatteisiin sonnustautunutta ensiapuhenkilökuntaa. 

Lavan oikealla reunalla odottelee Tea ystäviensä Pinjan ja Erikan kanssa. Tytöt ovat menossa kahdeksannelle luokalle kesän jälkeen, kuten moni muukin paikalle ilmaantuneista. Keski-ikä odottelijoiden keskuudessa on noin 15 vuotta, mutta sekä vanhempia että nuorempia löytyy. Tea on kuunnellut Niken musiikkia jo yli kaksi vuotta. Hän kertoo fanituksen alkaneen nettikavereiden kautta, nopeasti Nikke Ankarasta tuli heille yhteinen juttu. Kolmikon lempibiisi on Koska eroot?, vaikkakin hyviä löytyy paljon.

Peruskoulusta asti tunteneet Sanna, Anne ja Sini ovat tulleet torille jo ajoissa. He ovat saaneet hyvät paikat lavan vasemmasta reunasta. Porukka on ensimmäistä kertaa Nikke Ankaran keikalla, ja he odottavatkin jo innoissaan artistin näkemistä ja biisien kuulemista livenä. ”Biisit on täyttä asiaa ja kertoo, mitä se hänen elämä oikeasti on”, Sini kertoo ja mainitsee samalla, että hänen lempibiisinsä on Värifilmi.

Rikkinäinen prinsessa- kappaleen suurkuluttajat Emma ja Oona ovat Salossa asuvat sisarukset. He odottavat malttamattomina, että pääsisivät ottamaan Niken kanssa yhteiskuvia ja tapaamaan hänet. Sisaruksista Oona löysi ensimmäisenä Niken musiikin, kun hän kuuli autossa ollessaan Perjantai 13.– biisin. Emma sai kuulla Nikestä Oonalta pian tämän jälkeen.

Keskellä eturiviä on kaksikko, joka on kiertänyt Niken perässä ympäri Suomea vuodesta 2016 asti. Fanitus lähti, kun Nikke oli Cheekin keikalla lämppärinä. Nämä tytöt ovat jo Nikenkin muistamat Siiri ja Marianne.  Kaksikko on nähnyt Niken esiintyvän jo yli 30 kertaa. Parhaaksi muistoksi Marianne nostaa 48 tuntia laivalla Niken keikoilla. Sastamalalainen kaksikko on tutustunut toisiinsa Niken kautta, kun tallilla tuli puheeksi musiikki. He käyvät yleensä yhdessä keikoilla, mutta myös muille ystäville on tilaa. Tytöt arvostavat Nikessä erittäin paljon sitä, kun hän kunnioittaa fanejaan ja yrittää aina järjestää heille aikaa.

Elli ja Lavinia ovat saapuneet Iltatorille Somerolta. He odottavat keikalta hyvää mieltä ja energisyyttä.

Viivi ja Veera eivät suoraan ole Niken faneja. He ovat käyneet pienestä asti iltatorilla katsomassa esiintyjiä. Parhaaksi iltatoriesitykseksi he nostavat Cheekin keikan.

Salolaiset Assi ja Johanna ovat tutustuneet toisiinsa Instagramin kautta. He ovat nähneet Niken ennenkin, kun tämä oli esiintymässä Salon nuortenkeskus Steissillä. Kaksikko on ollut myös iltatorilla jo monta kertaa. Paras tähänastinen artisti, joka on torilla esiintynyt, on heidän mielestään Benjamin Peltonen. Kaveruksilta löytyy energiaa ja hymyä, vaikka muille jakaa. Heille tulee varmasti hauska ilta.

Nikke Ankaran Karhumies-nimeä kantava DJ tulee lavalle ja saa osakseen taputusta ja huutoa.Bang Bang– biisi alkaa soida ja Nikke hyppää lavalle. Fanien kaipaama energisyys näkyy heti ensisekunneista lähtien. Yleisö on heti mukana ja puhelimen kamerat räpsivät kuvia kovaa tahtia. Nikke huudattaa yleisöä ja yleisö huutaa innoissaan. Keikalla kuullaan niin vanhoja kuin uusiakin biisejä. Rikkinäinen prinsessa saa yleisön kädet ilmaan ja laulamaan kovempaa kuin yhdenkään aikaisemman biisin kohdalla.

Liinu Nieminen

 

Sunrise Avenuen fanit eivät välittäneet kylmästä

Ilta on pimenemässä ja kylmä ilma tulvii sisään takin kauluksen yli. Noin tunnin kuluttua alkaa Sunrise Avenuen Heartbrake Century –kiertueen toinen keikka. Pakkahuoneen oven takana on vasta muutama kymmentä ihmistä, mutta paikalle ilmaantuu koko ajan lisää. Vaimeana taustalla kuuluu bändin viime hetken harjoitukset.

Kylmä ilma ei näytä haittaavan jonottajia. Kaikilla on pääsääntöisesti iloinen ilme kasvoillaan ja kaulahuivi suojanaan. Odottava ja innostunut tunnelma vallitsee Tullin torin yllä.

Pohjoisen murretta ei ole hankala erottaa Simosta kotoisin olevien tyttöjen puheista. Laura Vähänen, Veera Väätäjä ja Riikka Väätäjä ovat olleet Sunrise Avenuen faneja jo vuodesta 2005, he olivat silloin ala-asteella. Uudelta albumilta Väätäjän sisaruksista Riikka nostaa esiin erityisesti Point of no return –kappaleen, johon hän esittää oman tanssikoreografiansa havainnoksi muille, mistä biisistä hän puhuu. Tytöt alkavat nauraa hänen esitykselleen ja komppaavat häntä mielipiteessään. Keikalta he odottavat erityisesti uuden musiikin kuulemista livenä. Tämä on ainoa keikka jolle he menevät tältä kiertueelta. He aikovat nauttia illasta sen mukaisesti.

Tyttöporukan edessä jonossa on pitkän linjan fani Marika Keskinen. Hän on kiertänyt Sunrise Avenuen perässä jopa Saksassa asti. Ensimmäisestä levystä asti nokialainen Keskinen on ollut menossa mukana, ja muisteleekin lämmöllä alkuaikoja, kun pääsi vielä helposti bändiä tapaamaan keikan jälkeen. Angels on a rampage on Keskisen ehdoton lempibiisi, jota ei voi kuunnella itkemättä.

Tämän kiertueen liput myytiin hetkessä loppuun. Keskinen ja moni muukin varmasi yritti saada muuallekin kuin Tampereelle lippua, mutta se oli lähes mahdoton tehtävä. Hartwall Areenalle on vielä tilaa ja Keskinenkin sinne onneksi pääsee. Hän on yleensä lähtenyt keikoille yksin, mutta tutustunut siellä esimerkiksi saksalaisiin, jotka ovat hänen ystäviään edelleenkin.

Jonon keskiosassa kuuluu iloista kikatusta ja naurua, saksalaisia sanoja erottuu iloisten äänien seasta. Sunrise Avenue on tunnetusti lyönyt itsensä läpi hyvin Saksassa, joten ei ole mikään yllätys, että tälläkin keikalla saksalaisia on mukana.

Naurun äänet kuuluvat Juliane Grünelle ja hänen miehelleen Björn Grünelle sekä heidän seurassaan oleville Geli Süssille ja Yasmin Käppelerille. He ovat kaikki kotoisin Saksasta, pariskunta on kotoisin Kölnistä, Süss Viennasta ja Käppeler alun perin Frankfurtista. Heistä varsinkin Süss on kierrellyt keikoilla niin paljon, että ei edes osaa laskea niin pitkälle, keikkoja on kertynyt niin paljon. Kaikki heistä ovat käyneet aikaisemmin Suomessa ja Sunrise Avenuen keikoilla myös lähempänä kotimaataan. Grünen pariskunnasta Björn nostaa esille hänen rakkautensa Salmiakkia kohtaan. Süss nyrpistää välittömästi nenäänsä, hän ei ole salmiakin ystävä.

Käppeler on käynyt jo kaksi vuotta suomen kielen kursseilla, ja onkin oppinut jo paljon. Myös Süss paljastaa osaavansa suomea ja kertookin lempisanansa olevan lippuautomaatti. Grünen Björn kertoo mielipiteensä Sunrise Avenuesta ja saa muut lähellä olevat nauramaan. ” They’re funny finnish musicians”. Hän hehkuttaa vielä suomalaisten huumorintajua ja kaikki liittyvät keskusteluun puhumaan kuinka suomalaiset eivät ole ollenkaan niin sisäänpäin kääntyneitä kuin väitetään. Suurin osa on oikeasti helposti lähestyttäviä ja kilttejä. ”Nähdään maaliskuussa!”, Süss huutaa vielä englanniksi ennen kuin jatkan matkaani jonoa eteenpäin. Hekin ovat siis tulossa Hartwall Areenalle.

Saksalaisen joukon edessä on Hämeenlinnalainen kaksikko. Janina ja Ira ovat olleet kuuntelijoita jo kymmenenvuotiaista asti ja ovat nyt kahdenkymmenen ikävuoden kieppeillä. Janina muisteli kuinka kaikki alkoi, kun hän katseli Voicelta musiikkivideoita televisiosta ja sieltä aina välillä tuli Fairytale Gone Bad. Janina on jopa niin iso fani, että on nimennyt ihanan spanielinsakin yhtyeen keulahahmon Samun mukaan.

Janina on ollut Sunrise Avenuen keikalla ennenkin. Helsingin Jäähalli on ollut monelle jonossa olijalle ihana muisto, kuten myös Janinalle. Ira omalta osaltaan ei ole ollut ikinä Sunrise Avenuen keikalla, vaan tämä on hänen ensimmäinen kertansa. Tämäkin kaksikko on varannut liput Hartwall Areenalle jo hyvissä ajoin.

Aivan Pakkahuoneen oven edessä on saksalaiskolmikko. Kolme muillekin faneille hyvin tuttua kasvoa, Kathi, Biauca ja Natalie. He ovat olleet oven takana odottamassa jo aamusta kymmenestä asti, mikä on heille ihan tavanomaista. Tunnelma heidän keskuudessaan on hieman hermostunut, koska kello lähenee seitsemää, oven avaamisen aikaa. Heillä on edessään vielä monta keikkaa tällä kiertueella. Tältä keikalta he odottavat hauskuutta ja hyvää fiilistä.

Odottamisen tunnelma kasvaa samaa vauhtia kuin jono. Jono on jo lähes nelinkertainen siihen nähden kuin saavuin paikalle. Uusien jonottajien kasvoilta paistaa jännitys, mutta myös innostus. Illasta tulee varmasti ikimuistoinen.

Liinu Nieminen