Avainsana-arkisto: matkailu

Kehitystyö OSA 2 – Vieraan kulttuurin ymmärtäminen ja siihen sulautuminen

Kun matkaa vieraaseen kulttuuriin tarjoamaan apua kehitystyön merkeissä on huomioitava oikea lähestymistapa tutustua kulttuuriin ja yhteisöön. Onnistuneen kehitystyön kulmakivenä on vieraan kulttuurin ymmärtäminen, kunnioittaminen ja siihen oikealla tavalla sulautuminen. On tärkeää riisuutua länsimaalaistuneista asenteista ja ennakkoluuloista, joita itsellä saattaa olla. Toisessa kulttuurissa saattaa olla eriäväisyyksiä tai epäkohtia, mutta se ei tee siitä ala-arvoisempaa tai heikompaa. Eurosentrinen ajattelu olettaa, että länsimaalainen kulttuuri on oletusarvo ja muualla kulttuurit ovat vieraantuneita ja erikoisia. Valkoinen pelastaja -kompleksi täytyy jättää taakseen ja huomata, että kummatkin osapuolet voivat oppia ja ymmärtää toisiltaan piirteitä. Tämä asettaa kahden kulttuurin osapuolet tasa-arvoiseen asemaan ja puretaan hierarkia, joka saattaa kehitystyössä usein muodostua. Tällöin auttamisessa ei ole kyse vallasta.

Lisäksi on tärkeää purkaa länsimaalaisten ryhmittyminen, joka helposti tapahtuu vieraassa kulttuurissa matkustaessa. On helppo keskustella ja kulkea muiden länsimaalaisten kanssa, kun on parempi ymmärrys toisen kulttuurista. Ryhmittymisellä muodostetaan kaksi selkeää osapuolta ja yhteistyö paikallisen kulttuurin kanssa hankaloituu. Kun observoi vierasta kulttuuria turvalliselta etäisyydeltä, ei palvele paikallista yhteisöä, vaan siitä vieraantuu entistä enemmän ja matka muistuttaa pikemminkin turistimatkaa. On tärkeää sulautua uuden kulttuurin pariin ja niin sanotusti elää heidän elämäänsä. Kun on kohdemaassa osana yhteisöä ja sen arkea, pystyy paremmin ymmärtämään eri epäkohdat, jolloin pystyy antamaan tehokkaammin apua.

Jokaisessa yhteisöissä ja laajemmin valtioissa piilee kulttuuriin iskostuneita systemaattisia epäkohtia. Yleisimpinä ongelmina lienevät rasismin, seksismin tai varallisuuserojen aiheuttamat ihmisoikeusrikkeet, joilla on vaikutuksia elämän jokaisella osa-alueella. Yleisellä tasolla näihin on lähes mahdotonta vaikuttaa, sillä muutos voi ainoastaan tapahtua hallinnolliselta taholta. Tämä voi olla melko lannistavaa, sillä se korostaa oman työn rajallisuuden. On kuitenkin helpompi antaa oikeanlaista apua yhteisölle, kun ymmärtää laajemmin sen systemaattisia ongelmia ja niiden vaikutuksia yksilöiden elämässä.

Ollessani kesällä 2019 Ecuadorissa Kichwa-intiaanien parissa minulle nopeasti esiintyi kulttuurilliset epäkohdat, joihin en yksinkertaisesti voinut yksilönä vaikuttaa. Ecuadorin alkuperäisväestöt kokevat huomattavaa rasismia, joka huonontaa elämän jokaista osa-aluetta. Varallisuuserot syntyvät, kun alkuperäisväestöltä riistetään tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen, työelämään ja omaisuuteen. Jatkuva epätasa-arvo johtaa yksilöllisellä tasolla oman identiteetin ja arvon kyseenalaistamiseen, sekä epätoivo aiheuttaa päihde- ja huumeongelmia. Aineriippuvuus on Ecuadorin alkuperäisvähemmistöillä vallitseva epidemia, jonka kitkemiseen tarvitaan merkittäviä muutoksia hallinnolliselta taholta. Ongelma on laajamittainen ja periytyy sukupolvelta toiselle. Avun täytyy keskittyä perheisiin, sillä kierteen voi purkaa uuden sukupolven kautta. Ennen kaikkea lapsien kotielämään, koulutukseen ja identiteetin löytämiseen täytyy panostaa ja muodostaa lapselle tukiverkosta, kun sellaista ei kotoa löydy. Huomioimatta tätä ongelmaa ja sen vaikutuksia yhteisöön on erittäin hankala löytää oikea lähestymistapa avun tarjoamiseen. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää nähdä elämä paikallisen yhteisön näkökulmasta eikä länsimaalaisen linssin läpi.

Oman kulttuurin edustamisessa ei tietenkään ole mitään väärää ja esimerkiksi lapsien kanssa on hauska tapa harjoittaa vuorovaikutustaitoja muun muassa suomalaisten lastenlaulujen ja leikkien kautta. Silti on tärkeä huomata, että tavoitteena on palvella oman kulttuurin sijaan paikallista. Tärkeämpää on antaa paikalliselle kulttuurille suurempi huomio. Länsimaalaisista odotuksista ja tottumuksista on luovuttava ja antaa tilaa uudelle kulttuurille. Kun paikalliselle elämäntavalle ei anna tilaa jää paitsi paljosta, eikä voi tehokkaasti kehittää yhteisöä. Matkasta voi liian helposti väärällä asenteella kärjistyä itsekäs turistimatka, jolla haetaan Instagram-tykkäyksiä ja jännitystä omaan elämään.

Avun antaminen alkaa kunnioituksesta ja kuilujen kaventamisesta.

Teksti ja kuvat: Samuel Smith

Kehitysyhteistyötä käsittelevän juttusarjan ensimmäinen osa löytyy täältä!

Los Angeles tiivistettynä

Marraskuun loppupuolella vuonna 2019 päätimme isäni kanssa lähteä äkkilähdöllä Los Angelesiin. En itse ikinä ole lähtenyt vain 3 päivän varoitusajalla toiselle puolelle maapalloa, mutta se oli nyt menoa. Lentomme lähti aikaisin aamulla kohti Englannissa sijaitsevaa Gatwickin kansainvälistä lentoasemaa ja siitä jatkoimme Los Angelesiin. Lentämiseen meni noin 14 tuntia. Saavuttuamme vuokrasimme auton ja lähdimme hotellille, joka sijaitsi melkein keskustassa ja näin olen kulkeminen sujui nopeasti ja vaivattomasti.

Los Angeles eli LA , the City of Angels on siis kaupunki Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa. LA on väkiluvultaan toiseksi suurin kaupunki New Yorkin jälkeen. Se on tunnettu erityisesti sen yhdesta kaupunginosasta, Hollywoodista. Hollywood on maailmalla tunnettu elokuvastudioista, sekä sielä asuvista monista julkisuuden henkilöistä. Eniten kuitenkin odotin näkeväni Hollywoodissa sijaitsevan kuul uisan valkoisen kyltin, sekä Hollywoodin keskustassa sijaitsevan Walk of fame kävelykadun.

Ihmiset olivat todella mukavia ja aina positiivisia. Kaikki hymyilivät toisilleen ja keskustelivat keskenään, hieman eri meininki mitä Suomessa näkee. Los Angeles on myös kaupunki jossa elää paljon kodittomia ihmisiä, joka katukuvassa näkyi heti kun päästiin Hollywoodin ulkopuolelle, hieman keskustasta poispäin.

Kuuluisia hiekkarantoja kaupungissa ovat Venice Beach, sekä Los Angelesin piirikuntaan kuuluvan kaupungin Santa Monican laituri, sekä ranta. Kuuluisalla rannalla sijaitsevalla laiturilla onkin kuvattu monia elokuvia, sekä sillä sijaitsee suuri huvipuisto, sekä ravintoloita. Los Angeles tarjoaa loistavat shoppailumahdollisuudet, ja ostoskeskuksia löytykin melkein joka nurkan takaa. Beverly Hills on myös tunnettu sen ostoskeskuksita, sekä julkisuuden henkilöistä.

Matkallamme seurasimme myös jääkiekkoa eli NHL:ää, jota pelataan Yhdysvalloissa, sekä Kanadassa. Kävimme katsomassa pelejä Los Angeles Kingsin kotihallissa, sekä Anaheimissa Anaheim Ducksien Kotihallissa Honda Centerissä. Suosittelen matkakohdetta ihan jokaiselle, kun taas on mahdollista matkustaa. Paljon nähtävyyksiä, hyvää ruokaa, sekä ihania ihmisiä.

Teksti ja kuvat: Annika Luoto

Kehitystyö OSA 1 – Hyväntekeväisyysturismin haitalliset vaikutukset

Yhä useammalla nuorella herää kutsumus matkustaa tai muuttaa ulkomaille kehitystyön pariin yhteisöihin, joissa sitä kiperästi tarvitaan. Kehitystyössä voidaan auttaa ihmisiä, jotka ovat kriittisessä hätätilassa tai kokevat pitkäaikaisia haasteita. Monelle kyseessä on kokemus, jonka kautta voi testailla omia rajojaan poistumalla hyvinvointivaltion turvallisesta kuplasta. Kehitystyö tarjoaa tavan nähdä eri kulttuurien kauneutta ja karuutta ainutlaatuisesta näkökulmasta sekä oppia sen kautta maailmasta ja itsestään. Oma yhteyteni kehitystyöhön polveutuu vanhemmiltani, jotka ovat asuneet eri puolilla Afrikkaa auttamassa erilaisia yhteisöjä. Lisäksi vietin aikaa Kichwa intiaanien parissa Ecuadorissa kesällä 2019, jossa sain oppia paljon ihmisten auttamisesta ja eri kulttuurien ymmärtämäisestä. Viimeisen kahden vuoden aikana näkemykseni kehitystyöstä on myös huomattavasti muuttunut, sillä ymmärrykseni on avartunut myös sen mahdollisista haittavaikutuksista paikallisiin yhteisöihin.

Kehitystyö tarjoaa matkailijalle ainutlaatuisia ja arvokkaita kokemuksia. Kuitenkin sen perimmäinen tarkoitus on palvella ihmisiä ja yhteisöjä, joihin se on kohdistettu. Muutoin muodostuu hyväntekeväisyysturismin ilmiö, jossa rahastetaan naiivia matkailijaa ja luodaan illuusio työn arvokkuudesta. Matkailijalle tulee mielihyvää tehdystä matkasta ja henkilön lähettänyt taho hyötyy tästä rahallisesti. Paikalliseen yhteisöön on harvoin pitkäaikaista hyötyä tämän kaltaisesta turismista ja usein haittavaikutukset jopa mitätöivät työn jäljen.

Ollessani Ecuadorissa edellinen ryhmä amerikkalaisia, jotka vierailivat kylässä, olivat jättäneet taaksensa neljän päivän vierailusta huolimatta kolme jätesäkillistä roskia. Tällainen länsimaalaisessa kulutusyhteiskunnassa tavallinen tuhlaaminen ei ole asiallista viidakossa, jossa resursseista on pulaa puhumattakaan toimivasta jätehuollosta. Roskien seassa oli lisäksi useampi pari lähes uudenveroisia kenkiä, joita oli käytetty vain muutaman päivän vierailun ajan. Samaan aikaan suurin osa kylän lapsista kulkee paljain jaloin. Tällöin herää kysymys oliko ryhmän muutaman päivän vierailusta hyötyä kylälle, kun siitä aiheutui lähes enemmän haittaa. Amerikkalaisryhmän Instagram-julkaisuista sai kuvan, että annettu apu oli kylälle korvaamatonta. Tällöin ryhmän matkasta yksinkertaistui joissain määrin itsekäs performanssi.

Lisäksi on äärimmäisen tärkeää, että kehitys on kestävää tavalla, jolla yhteisö ei jää riippuvaiseksi annetusta avusta. Kuinkahan moni yhteisö on nyt kriittisessä tilassa, kun koronapandemia on pysäyttänyt kansainvälisen matkustamisen ja apuriippuvaiset yhteisöt eivät selviä itsekseen. Miten esimerkiksi pärjäävät lapset, joiden orpokoteja hoitavat viikoittain vaihtuvat kehitysaputuristit ja heidän tuomansa pääoma.

Kehitystyöstä voi kuitenkin olla mieletöntä apua myös yhteisöille, kun ymmärtää ensin sen mahdolliset haitat ja kuinka välttää niiden aiheuttamista. On tärkeää myös sisäistää, ettei työn hedelmä ole aina välittömästi näkyvää, eikä sen kosmeettisuutta voi välttämättä esitellä sosiaalisessa mediassa. Kehitystyöstä ei voi tehdä performanssia, jolla syötetään omaa egoa luomalla positiivista huomiota, sillä se vaikuttaa oikeiden yhteisöjen hyvinvointiin. Aito ja kestävä kehitys kestää vuosia saavuttaa ja vaatii kärsivällisyyttä.  Vapaaehtoismatkoja järjestäviä tahoja kohtaan kannattaa ensikäteen olla kriittinen ja selvittää, ovatko niiden tavoitteet pohjimmiltaan kyyniset. On hyvä selvittää, mihin matkaan käytetty raha oikeasti menee ja minimoida välikädet. Matkalle voi lähteä puhtaalla omatunnolla ottamalla selvää, että vapaaehtoistyöstä on autenttista apua yhteisölle.

 

teksti ja kuva Samuel Smith

 

8 matkavinkkiä Barcelonaan

Miljoonien rakastama ja asuttama kaupunki Barcelona on kiehtonut ihmisiä jo vuosisatojen ajan. Kaupunkiloman lisäksi se vetää puoleensa hyviä yökerhoja etsiviä nuoria ja rannalle kaipaavia vanhuksia. Espanjan toiseksi suurin kaupunki näkyy usein sarjoissa, kirjoissa ja elokuvissa, mutta sen upeuden voi ainoastaan kokea paikan päällä. Niinpä me, Oona ja Heidi, suuntasimme heinäkuussa 2018 Barcelonaan matkalaukut täynnä värikkäitä kesämekkoja ja mukavia kävelykenkiä. Tässä siis muutamia vinkkejä, joita keräsimme Barcelonassa selviytymiseen. 

  1. Selvitä kulkuvälineet ja tavat etukäteen 

Kuulimme jo ennen Barcelonaan saapumista, että Barcelonassa oli koko kaupungin mittainen taksilakko, joten ensimmäisenä tehtävänä meidän piti selvittää, millä pääsisimme lentokentältä hotellille. Olimme jo rättiväsyneitä päästessämme Barcelonaan, mutta kirsikaksi kakun päälle meidän piti vielä matkustaa metrolla ensin melkein tunti ja sitten kävellä lähes kolme kilometriä matkalaukkujemme kanssa hotellille. 

Kaikkialle matkustettaessa on kannattavaa selvittää kulkuneuvot ja se, että millä pääsee helpoiten päämääräänsä. Barcelonassa pääsee liikkumaan useilla eri julkisilla kulkuneuvoilla, joihin kaikkiin käy yksi ja sama lippu. Viiden päivän lippu maksaa 25 euroa ja sillä pääsee metrojen lisäksi busseihin, lähijuniin ja ratikoihin. Samalla lipulla pääsee myös lentokentältä Barcelonaan ja takaisin. Kaikista kätevimmäksi kulkuneuvoksi totesimme metron. Kaupungin metro oli mukavan siisti ja sillä pääsi todella näppärästi ympäri kaupunkia. 

2. Upeimmat ruokakokemukset löytyvät hiljaisemmilta kujilta 

Espanja on tunnetusti edullisten ruokien ja juomien kotimaa. Barcelonassa ravintolaruokien hinnat olivat myös yllättävän edullisia, ja lähes kaikkialla ruoka oli herkullista. Matkallamme koimme kuitenkin mitä mieleenpainuvimmat ruokakokemukset, kun tutkimme Barcelonan ravintolatarjontaa pintaa syvemmältä. 

Kummankin meidän ehdottoman suosikkipaikkamme löysimme, kun kysyimme paikallisen tatuointiliikkeen työntekijältä suosituksia hyvälle lounaspaikalle. Hän ohjasti meidät kadun päässä olevaan vegaani/luomuravintolaan nimeltä Flax&Kale, josta löytyi upeita sekä terveellisiä annoksia laidasta laitaan. Ihastuimme täysin ravintolaan ja palasimme vielä myöhemmin toisenkin kerran.

Viikonloppua kohden suuntasimme ns. “urbaanille” museoalueelle, josta löysimme museokiertelyn jälkeen pienen ja rennolta vaikuttavan ravintolan syrjäiseltä kujalta. Ravintolan annokset olivat pieniä, emmekä olleet edes varmoja mitä annoksissamme oikein oli, mutta ainakin ne maistuivat aivan taivaalliselle. Emme ikinä saaneet tietää tämän ihastuttavan pikkuravintolan nimeä, mutta annamme silti sille suuren suosituksen. Joten, jos ikinä päädyt Picasso-museon läheisyyteen, yllätä itsesi ja kokeile jotain uutta. 

Viikon kolmannen mieleenpainuvimman aterian söimme hiljaisessa hampurilaispaikassa, jonka myös löysimme lähes sattumalta pieneltä kujalta. Ravintolasta mieleemme jäi sen ihana musiikki, ystävällinen palvelu ja herkulliset hampurilaiset. Paikka oli uusi ja sillä oli ongelmia korttikoneen kanssa, mutta työntekijät hoitivat asian ammattimaisesti ja rauhallisesti.

3. Suuntaa pois keskustan ruuhkasta 

Hotellimme sijaitsi sattumalta lähempänä rantaa kuin keskustaa, vaikka siitä olikin helppo kulkea myös aivan ydinkeskustaan. Barcelonan ydinkeskusta on upea ja täynnä ihmisiä, elämää ja kulttuuria, mutta kuitenkin pidimme enemmän Marinan eli rannan alueesta.  

Itse emme varsinaisesti olleet reissun aikana kertaakaan rannalla ottamassa aurinkoa, mutta rakastimme mennä yöllä istumaan hiekalle, juttelemaan ja katselemaan kaupungin valoja. Rannalla oli paljon ravintoloita, yökerhoja ja paikallisia nuoria, joten iltaisin rannan alue herää erityisesti eloon. 

Barcelonan ydinkeskusta on todella vilkas ja ruuhkainen, joten kannattavaa on suunnata rauhallisemmille alueille, koska sieltä yleensä löytyy vaikka mitä. Hotelli kannattakin valita sen mukaan, mitä kaupungista hakee. Pidimme itse hotellimme sijainnista Marinassa, pääsimme rannalle näppärästi kävellen, ja vaivattomasti metrolla keskustaan sekä muille alueille. 

4. Varo taskuvarkaita ja huijareita 

Tiesimme jo etukäteen, että Barcelona on täynnä ammattilaistaskuvarkaita, joten varauduimme pitämään laukuistamme visusti kiinni. Kuitenkin puolessa välissä matkaa Oonalta varastettiin puhelin, sekä seuraavana iltana vielä lompakko. Onneksemme löysimme lompakon ja vain käteiset oli viety. Seuraavana iltana tapasimmekin ruotsalaisia, joilta yhdeltä oli myöskin varastettu puhelin suoraan kädestä, sekä myöhemmin tapasimme myös suomalaisia interreilaajia, jotka matkustivat kahdella puhelimella ja kolmella pankkikortilla, vaikka heitä oli yhteensä seitsemän. 

Huolehdi siis, että laukkusi pysyy hyvin kiinni, pidät sen itsesi lähellä ja olet hyvin varovainen, etenkin ruuhkaisilla paikoilla. Kun valitsee laukkuaan matkalle, kannattaa aina valita sellainen, joka on kiinni useammalla eri tavalla. Ammattilaistaskuvarkaat osaavat viedä laukustasi puhelimen tai lompakon silmänräpäyksessä.

5. Tutustu nähtävyyksiin hyvin etukäteen 

Barcelonassa heti ensimmäisenä hämmennyimme siitä, kuinka suuri kaupunki oli; siellä on runsaasti tarjontaa kulttuurin, ruuan sekä viihteen suhteen. Niinpä kannattavaa on tutkia kiinnostavia nähtävyyksiä etukäteen, jotta kaupunkiin saapuessasi et ole täysin hukassa. Kannattaa myös ostaa etukäteen liput, sillä useisiin paikkoihin liput ovat menneet jo useita päiviä aikaisemmin. Lipuilla pääsee myös monta tuntia kestävien jonojen ohi näppärästi. 

Ensimmäisenä päivänä menimme koko kaupungin kiertävälle nähtävyysbussimatkalle, jotta tutustuisimme kaupungin tarjontaan paremmin. Turistibusseja kulkee läpi päivän ja lippua voi päivän aikana käyttää niin monta kertaa kuin haluaa. Bussit pysähtyvät suosituimpiin nähtävyyksiin, joissa voi jäädä pois. Kuitenkin senkin jälkeen kaupunki tuntui edelleen hieman hämmentävälle. Kiertelimme loppupäivän kaupunkia ja kävimme mm. La Sagrada Familia-kirkolla ja kuuluisalla La Rambla kadulla. 

Kannattaa myös tutustua epätunnetumpiin nähtävyyksiin. Modernin taiteen museon MEAM:in (European Museum of Modern Art) lisäksi Barcelona tarjoaa vaihtuvia gallerioita ja katutaiteilijoita urbaanin ja uuden taiteen ystäville, kun taas historiasta kiinnostuneiden kannattaa suunnata Barcelonan keskiaikaisille kirkoille, joiden lasimaalauksiin on talletettu kaupungin kiehtova historia. 

6. Kaupungin yöelämä hakee vertojaan 

Jos olet jo 18-vuotta täyttänyt nuori, Barcelona on lähes täydellinen kohde yöelämästä nauttivalle. Barcelona on tunnettu sen jopa pahamaineisesta yöelämästä, mutta itse pidimme juurikin kaupungin eläväisyydestä ja siitä, kuinka täynnä seikkailuja se oli. Yökerhoja löytyy lukemattomasti ympäri kaupunkia, mutta parhaimmat paikat mielestämme löytyy rantakadulta. Sieltä löytyy useampi upea yökerho vierekkäin, joista jokainen on tupaten täynnä ihmisiä keskellä viikkoakin. Yökerhoilta pääsee myös suoraan hiekkarannalle ja merelle, mikä oli hauskaa vaihtelua. Kuitenkin Barcelona on vilkas suurkaupunki, joten suosittelemme olemaan varovainen. 

Useat ulkomailla käyneet ovat törmänneet sisäänheittäjiin, joiden tarkoitus on saada lisää väkeä. Heitä on myös Barcelonassa, mutta kaikki eivät ole yhtä luotettavia. Heidän kertomat tarjoukset saattavat kuulostaa liian hyviltä, mutta voi olla, että he odottavat niistä vastapalvelusta. Joten jos halvat keikkaliput ystävällisyydestä huolimatta tuntuvat liian hyvältä ollakseen totta, kannattaa harkita useampaan otteeseen.

7. Shoppaile! 

Nähtävyyksien, ruuan ja lämmön ohella monet myös suuntaavat Barcelonaan uusien vaatteiden kalastaminen mielessä. Suosittelemme shoppailua Barcelonan keskustassa, josta löytyy vaateliikkeitä laidasta laitaan. Hintataso on sama mitä suomessa, mutta tarjonta on huomattavasti laajempaa. 

Tunnetuimmat sekä suosituimmat shoppailukadut Barcelonassa ovat Passeig de Gracia, ja  Portal del Angel. Portal del Angelista löytyvät yleisimmät sekä edullisemmat liikkeet mm. Zara, Bershka, H&M jne. Ei kannata olla huomioimatta myös Suomesta löytyviä ketjuja, sillä Espanjassa niissä myydään myös paikallisten suunnittelijoiden vaatteita, joita ei löydä muualta. Passeig de Graciasta taas löytyy idyllisempiä merkkiliikkeitä.  

8. Tutustu paikallisiin 

Tuiki tuntemattomia ei kannata heti ensimmäisenä lähestyä, mutta suosittelemme tutustumaan ja juttelemaan mahdollisimman paljon paikallisten sekä muiden turistien kanssa. Etenkin nuorena matkaajana saa paljon enemmän irti, mihin ikinä meneekään, kun avaa itsensä uusille ihmisille sekä kokemuksille. Paikalliset ovat todella mukavia ja avoimia esittelemään kaupunkiaan, kun taas turistit ovat todennäköisesti yhtä innoissaan kaupungista kuin sinäkin.  

Teimme matkamme aikana Barcelonassa useita uusia tuttavia, useista eri maista, joiden kanssa pidämme edelleen yhteyttä. Parasta uusiin ihmisiin tutustumisessa oli se, että vaikka me kuinka rakastammekin toistemme seuraa, he toivat reissuumme uutta näkökulmaa ja muistoja, joita emme olisi kaksin osannut luoda. Lähdemme seuraavalle reissullemme tietäen, että useassa kaupungissa meillä on jo valmiiksi seuraa. 

Oona Koivula & Heidi Tauriainen