Avainsana-arkisto: lukio

Tietämättömän nuoren elämää 

Olen 19-vuotias nuori, joka käy lukion kolmeen ja puoleen vuoteen ja valmistun joulukuussa 2019. Pidensin lukioaikaani, sillä halusin vielä kirjoittaa yhden uuden aineen ja en todellakaan tiennyt, että mihin olisin hakenut jatko-opiskelemaan. Minulle toi lohtua, että saisin vielä hieman lisäaikaa suunnitella tulevaisuuden siirtojani tutussa ja turvallisessa lukiossa. Minä ja monet muutkin meistä yrittävät välttää välivuotta, koska sehän olisi ensimmäinen kerta ilman koulua ja pitäisi keksiä jotakin sille ajalle. Toisaalta on myös ihmisiä, jotka todellakin haluavat ja tarvitsevat välivuotta.  

En ole koskaan ollut, enkä varmastikaan tule koskaan olemaan kauhean hyvä koulussa. Olen sellainen keskiverto opiskelija, joka voisi saavuttaa hyviä tuloksia vain, jos olisin koko ajan oppikirjat kädessä. Valehtelisin jos väittäisin lukion olleen helppoa ja kivaa aikaa. Totta kai aina voisi opiskella enemmän ja olla motivoituneempi kouluhommia kohtaan. Silti kukaan ei voi tulla luokseni ja sanoa, että olisit voinut edes yrittää. Sappikiveni alkavat kiehumaan, jos joku kehtaa sanoa jollekin toiselle asioita, mistä hänellä ei ole oikeasti tietoa.  

Opiskelu on minullekin hitusen hankalaa, mutta en osaa edes kuvitella heitä, joilla on esimerkiksi lukihäiriö tai elämäntilanne muuten todella hankala. Joillakin voisi olla kovakin halu opiskella enemmän, mutta ei vain yksinkertaisesti ole vaadittavan paljon voimavaroja siihen. Ihmiset ymmärtävät hyvin, että kaikki eivät ole hyviä kaikessa, mutta pitäisi ymmärtää myös arvostaa heitäkin ihmisiä, jotka saavat ylioppilaskirjoituksista niitä huonompia arvosanoja. Joillekin se kirjoituksissa saatu A on erittäin iso saavutus ja vaikka itse ei olisi sitä mieltä, voisi silti olla onnellinen sen toisen puolesta.  

Tästä hyvänä aasinsiltana voisin todeta, että en usko pääseväni mihinkään jatko-opiskelupaikkaan suoraan todistuksellani. Mielestäni on siis hyvä pitää valintakokeet elossa, jotta kaikilla olisi mahdollisuus päästä haluamaansa paikkaan opiskelemaan. On kuulemma yleistä nykyään, että monikaan ei tiedä, mihin oikeasti haluaisi pyrkiä opiskelemaan. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että minulla ei ole kuin yksi ala, mikä voisi edes 90% varmuudella kiinnostaa.  

Minulla ei ole pienintäkään aavistusta, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ennen on pystynyt miettimään helposti, että ala-asteen jälkeen yläasteelle ja siitä lukioon. Silloin oli täysin selvät sävelet, mutta kaikki se helppous on mennyttä aikaa. Joskus sitä ajattelee, että olisi hauska päästä ajassa taaksepäin niihin aikoihin, kun elämä oli kavereiden kanssa leikkimistä ja velvollisuudet olivat kaukana tulevaisuudessa. Toki nykyään on paljon enemmän vapauksia kuin ennen.  

Kaikkien velvollisuuksien ja suuren epäröinnin keskellä, tulevaisuutta odottaa innolla. Sitä odottaa kaikkia niitä seikkailuja, joihin ikinä tuleekaan päätymään. On suuri halu tutustua uusiin ihmisiin ympäri Suomea ja maailmaa. Vaikka tulevaisuus näyttääkin aika-ajoin hyvin sumuiselta, sumu hälvenee, jos ei nyt päivä päivältä, niin ainakin viikko viikolta.  

 

Viivi Paloposki 

Lukio loppuu – No mitäs sitten? 

Lukion lähestyessä loppuaan, alkaa abeilla häämöttämään seuraava elämänvaihe. En edes muista, kuinka usein minulta on kysytty: ”No mitäs sitten?” viitaten lukiosta valmistumisen jälkeiseen elämään. No mitäs sitten? Yliopistoon, ammattikorkeaan, töihin, ulkomaille opiskelemaan, aupairiksi vai minne. Itseäni lukion lopun häämöttäessä jopa enemmän stressaa kouluarjen loppumisen jälkeinen elämä, mitä itse kirjoitukset. Lukiossa on selvät sävelet: ilmoittaudut kirjoituksiin, luet syksyn tai kevään kirjoja lävitse ja sitten kirjoitussalissa teet parhaasi. Ei siinä ole mitään sen ihmeellisempää. Sen sijaan kuin puhutaan lukion jälkeisestä elämästä, kaikki päätösvalta on sinulla: minne ja mitä menet opiskelemaan, miten vietät mahdollisen välivuotesi tai mitä ikinä sitten keksitkään. Tässä sinua ei välttämättä kukaan enää kädestä pitäen ohjasta, se on pelottavaa.

Vaikka lukiolaisilta tunnetusti kysytään jatko-opinto suunnitelmia, se että tietää mitä haluaa mennä opiskelemaan, ei itsessään riitä. Vaikka tiedän mitä haluan opiskella, ei se ole kuitenkaan ihan niin yksinkertaista. Välivuoden pitäminen ei välttämättä ole ”valinta” tai merkki siitä, että ei tiedä mitä haluaa opiskella. Todellisuudessa se on monille estämätön pakote. Kouluihin on vaikea päästä sisään, ja vaikka tulisi opiskeltua pääsykokeisiin vuoden ympäri, voi silti käydä niin huono tuuri, että kouluun pääsy lykkääntyy taas toisella vuodella. Tiedän monia, jotka haluaisivat päästä jo opiskelemaan haaveammattiaan, mutta eivät yksinkertaisesti pääse opiskelemaan, joten tällöin yhteiskunta käytännössä pakottaa pitämään välivuoden.

Lukion alussa tulee ajateltua, että lukion jälkeen menen sitten opiskelemaan sinne, ja sitten elämä vaan pyörii eteenpäin kuin juna. Todellisuudessa kaikki ei sujukaan niin selkeästi. Lukion loppua kohden olen kuullut monien sanovan, että tässä kohtaa alkaa kyseenalaistamaan kaikkea sitä, mitä on halunnut olla ja mitä on halunnut tavoitella. Unelmat alkavat tuntua kaukaisemmilta kuin koskaan, vaikka käytännössä ne ovat vain lähempänä. Kaikki ne asiat, mitkä tuntuivat kolme vuotta sitten itsestäänselvyyksiltä, tuntuu nyt mahdottomuuksilta. Tämä johtuu siitä, että silmien eteen isketään realiteetit ja kriteerit, mitä vaaditaan minnekin. Kaikki alkaa tuntua kuormittavalle ja kauhistuttavalle, mikään ei tunnu enää selkeältä tai järkevältä.

Entistä enemmän pelkoa myös lisää se, että tutut kaverit hajaantuvat eri paikkakunnille tai jopa eri maihin. Kaikki se tuttu ja turvallinen alkaa pikkuhiljaa hajota. Olen kuullut monien sanovan, että tuntuu kuin kaikki ympärillä olisi menemässä jonnekin ja tekemässä jotakin jännittävää, kun itse vain jumittaa paikallaan. Tämä välivuoden mukana tullut paikalla pysyminen, voi lisätä masentuneisuutta ja syrjäytymistä entistä enemmän. Jokaiselle on tärkeää kuulua johonkin yhteisöön ja kokea, että omalla elämällään on merkitystä. Mitä jos ei pääse opiskelemaan ja mahdollisella työpaikallakaan ei ole tiivistä yhteisöä? Suomessa pohditaan, kuinka nuoret aikuiset masentuvat ja syrjäytyvät, mutta eikö meidän yhteiskuntamme melkein jopa pakota siihen? Verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai Iso-Britanniaan, Suomessa on vaikea päästä korkeakouluihin opiskelemaan. Suomessa välivuoden pito on useimmiten välttämätöntä, kuin taas Yhdysvalloissa se on enemmän henkilökohtainen valinta.

Välivuosikaan ei toki ole aina se huono vaihtoehto. Olen kuullut monien toteavan, että välivuoden pitäminen on auttanut paremmin heitä ymmärtämään itseään ja sitä, mitä haluaa itse elämältä. Töissä käyminen koulun sijasta voi auttaa ymmärtämään, että se haave ammatti ei ole olekaan se oikea vaihtoehto. Monille välivuoden aikana tapahtuu mielenmuutos, jossa aletaan aivan kuin uudelleen arvioimaan unelmien ja tavoitteiden merkitystä. Joillekin tämä voi olla hyvä asia, monet haluavatkin pitää vapaasta tahdosta välivuoden, toisille tämä taas voi olla petollista. Tiedän, että itse en pitäisi ”pakollisesta” välivuodesta. Toki välivuoden aikana voi matkustella, mennä aupairiksi tai hankkia muuta elämän kokemusta. Jos kuitenkin välivuosi ajaa epäilemään itseään enemmän ja enemmän, tulevaisuuden unelmista alkaa pikkuhiljaa muodostua niitä menneisyyden haaveita.

teksti: Oona Koivula

kuva: Flickr

lmastopaneeli avasi Sammon keskuslukion 10 vuoden SamkeCO2-ilmastoprojektin 

Ilmastopaneelissa kuultiin asiantuntijoilta harvemmin esiin tuotuja menettelytapoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kaikki lukion toista vuotta käyvät opiskelijat pääsivät seuraamaan tapahtumaa koulupäivän aikana.

Sammon keskuslukiolla järjestettiin ilmastopaneeli toisen vuoden opiskelijoille keskiviikkona 4.9. 2019. Paikalla oli viisi eri lähtökohdista tullutta ja asiaansa perehtynyttä puhujaa, jotka juontajien johdolla pääsivät kommentoimaan ajankohtaisia, ilmastonmuutokseen liittyviä tekijöitä. Paneelissa kuultiin yllättävän erilaisia kantoja siihen verrattuna, miten ilmastonmuutoksesta on viime aikoina puhuttu.

Panelisteina toimivat Senja Forsman (S-ryhmän vastuullisuuspäällikkö), Paula Kivimaa (tutkimusprofessori, Ilmasto ja yhteiskunta, Suomen ympäristökeskus), Iiro Parhankangas (energiatekniikan opiskelija Tampereen yliopistossa, Suomen Ekomodernistit hallituksen jäsen), Miikka Evesti (NordicGreenSolutions toimitusjohtaja) ja Sonja Viljamaa (Lempäälän lukio, Ilmastosoturit).

Paneeliin oli valmistauduttu etukäteen diojen muodossa. Keskustelun apuna käytettiin yleisön mielipidekyselyä, joka oli tehty ennen paneelia.

Juontajina toimivat toimittaja Elli Harju ja Sammon keskuslukion opiskelijakunnan puheenjohtaja Paul Pellas. Tilaisuuden avasi Tampereen kaupungin ympäristö- ja kehitysjohtaja Kari Kankaala painottaen omia pieniä tekoja ilmastonmuutoksen hyväksi sekä oman asenteen avulla muihin vaikuttamista.

Paneelissa keskityttiin ilmastonmuutoksen kannalta neljään kiperään teemaan: energiaan, liikkumiseen, ruokaan ja kulutukseen. Asiantuntijoiden puheenvuorot nostivat esiin myös harvemmin kuultuja mielipiteitä. Paneelissa kehittyi keskustelu muun muassa siitä, että radikaaleja toimenpiteitä ei välttämättä aina pystytä tekemään. Tärkeintä olisi keskittyä omaan tonttiin ja oman ajattelutavan muuttamiseen.

Paneelissa nousi esille myös se fakta, että ilmastonmuutosta ei pysäytetä hetkessä, vaan se on monien asioiden summa. Eikä kaikesta tarvitse luopua. Voisi esimerkiksi valita yhden itselle tärkeän asian, kuten lihan syönnin, ja tehdä muilla tahoilla ilmastonmuutosta vastaan pyrkivää toimintaa.

Paneeli käynnisti nyt kymmenen vuotta kestävän SamkeCO2-projektin, jonka tarkoitus on tehdä eri keinoin Sammon keskuslukiosta hiilineutraalimpi vuoteen 2030 mennessä.

Panelistien joukossa oli puhumassa lukioikäisiä sekä vanhoja ilmastosankareita. Sonja Viljamaa on yksi nuoremman sukupolven ilmastoaktivisteista.

Teksti: Elli Kuoppala

Kuvat: Ville Syrjäkoski

Opot valloittivat Samken 

Coulutus Coctail –messut on opinto-ohjaajille suunnattu tapahtuma, joka järjestettiin tänä vuonna Sammon keskuslukiossa. Paikalle oli kutsuttu Pirkanmaan opoja, joilla on ohjattavana toiselle asteelle pyrkiviä oppilaita. Opoille esittäytyi suurin osa Pirkanmaan toisen asteen koulutuksen järjestäjistä, jotka esittelivät koulujaan standeilla. Paikalla yli 130 opoa ja 27 esittelypistettä.

Outi Kotilainen Pikkolan koulusta toimii kolmatta vuotta opona. Kotilainen lähti opoksi halusta laajentaa omaa osaamistaan, musiikin opettajan hommat eivät yksinään riittäneet. Oppilaat antavat Kotilaiselle voimaa joka päivä. Myös Kangasalan opolla kiirettä riittää. Kotilainen rakastaa työssään sitä, kun oppilaalla syttyy valo silmiin, kun tajuaa mitä isona haluaa tehdä. Kotilainen muistuttaakin, että itseensä tutustuminen on tärkeää. Hänen mielestään ihanaa on myös, kun oppilaat huomaavat omia vahvuuksiaan. Kotilainen ei ole ennen ollut Coulutus coctail –messuilla ja toivoikin messuilta tajunnan laajenemista. Toivotaan, että tapahtuma oli Kotilaisen odotusten mukainen.

Päivi Hursti Virtain yläkoulusta on toiminut opona jo 26 vuotta. Virtain yläkoulussa Hursti on saanut olla 16 vuotta. Nuoret antavat Hurstille voimaa hoitaa ikävämpiä paperihommia. Hurstilla on hyvin mielenkiintoinen ja vauhdikas tapa, siihen miten päätyi opoksi: Hurstilla oli ainoastaan yksi yö aikaa miettiä, haluaisiko hän opoksi vai ei. Kaikki lähti siitä, että opo oli ammattioppilaitoksessa eläköitymässä ja tilalle tarvittiin uusi. Niinpä Hursti lähti opoksi opettajantutkinnolla. 7 vuoden jälkeen Hursti kouluttautui virallisesti opoksi.

Etelä-Hervannan koulussa työskentelevä Tuula Weijo on toiminut opona vuodesta 1996 lähtien. Näistä vuosista viimeiset viisi hän on viettänyt Hervannassa. Ennen opinto-ohjaajaksi ryhtymistä hän oli jo tekemisissä nuorten kanssa, sillä toimi liikunnanopettajana. Opon työssä parasta on Weijon mukaan nuorten kohtaaminen, monipuolisuus ja ylipäätään nuoret.

Minna Anttilalla on ollut muita ammatteja ennen opoksi ryhtymistä. Hän on työskennellyt opinto-ohjaajana yhteensä 15 vuotta, nykyään hän on Ylöjärvellä 10-luokkalaisten opona. Anttila kertoo, että onnistumisen tunteita tulee työssä todella usein. Hän saa voimaa siitä, kun näkee, että nuori onnistuu asiassa, jossa on aiemmin ollut hankaluuksia.

Anttilan ja Weijon terveiset omalle lukioikäiselle itselleen liittyvät kummatkin kuuntelemiseen. Weijo kehottaisi kuuntelemaan itseään enemmän, kun taas Anttila kannustaisi sen ikäistä itseään kuuntelemaan muita.

Pirkkalassa Suupanniityn koulussa opinto-ohjaajana toimii Marita Linnala. Hän ryhtyi opoksi 18 vuotta sitten, koska työ nuorten parissa kiinnosti. Työ houkutteli myös, koska opinto-ohjaajana oleminen on niin muuttuvaa työtä: haasteet eivät lopu kesken. Hänestä parasta on, kun vuosien päästä ohjattuna ollut nuori, jolla on ollut hankaluuksia, tulee kiittämään avusta.

Messuilla käyminen on opoille tärkeää, koska työ on niin nopeasti muuttuvaa. Aloja kuolee ja aloja syntyy, joten opojen on oltava tietoisia tarjonnasta, jota esittelevät oppilailleen. Vaikka messuilla pääideana on uuden tiedon saanti, vähintäänkin yhtä mielekästä on tavata uusia ja vanhoja kollegoita. Coulutus coctail –messuilla uusilla opoilla on hieno mahdollisuus verkostoitua.

Teksti ja kuvat:  Leila Ali & Liinu Nieminen

Sateinen, mutta vauhdikas Viikinsaaripäivä tuutorin silmin – käteen jäi kipeä kurkku, mutta hyvä mieli

Elokuun puolessavälissä oli taas uusien ykkösten aika suunnata Viikinsaareen ryhmäytymispäivää varten. Aamu alkoi Laukontorilta, jonne itse saavuin noin kaksikymmentä minuuttia ennen yhdeksää. Vähitellen tori alkoi täyttyä ensimmäisen vuoden opiskelijoista, jotka pikaisesti hakeutuivat kavereidensa tai oman ohjausryhmänsä luokse. Taivas enteili sadetta, mutta siihen suurin osa oli osannut varautua sääennusteiden ansiosta. Siitä huolimatta kaikki vaikuttivat hyväntuulisilta ja olevan valmiina päivään.

 Nousimme kahteen Hopealinjojen laivoihin ja matka kohti Viikinsaarta alkoi. Minulle ja kaikille muille tuutoreille tämä oli jo toinen kerta siellä. Luonnollisesti olimme vuosi sitten itse olleet samassa tilanteessa kuin missä ykköset olivat nyt. Viime vuonna laivamatkaa oli viihdyttänyt pelkästään oma puhelin tai kaverin seura, mutta tällä kertaa saimme katsella Sammon keskuslukion ykkösille järjestämää soutukilpailua.

Saareen päästyämme aloimme valmistella rasteja. Alun perin minun ei ollut tarkoitus pitää rastiani yksin, mutta sairastapauksen takia parini joutui siirtymään tuuraajaksi toisaalle. Päätin kuitenkin, että vedän leikkini täysillä jokaiselle ryhmälle, vaikka yksin olenkin. Ideana leikissä oli tehdä ryhmittäin still-kuvia, eli muodostaa porukalla yksi iso paikallaan oleva asetelma tietystä paikasta. Aiheina olivat esimerkiksi hevostalli ja sairaala.

Pian ryhmäytymispäivä saatiin käyntiin ja ryhmät alkoivat kiertää eri rasteja järjestyksessä. Yllätyin positiivisesti, kuinka opiskelijat lähtivät mukaan leikkiini ja saivat muodostettua todella luovia kuvia. Vettä alkoi tippua entistä kovemmin taivaalta, mutta se ei menoa haitannut. Muillakin rasteilla oli vauhtia, ainakin mitä sivusilmällä kerkesin huomata. Leikistäni jäi loppuun lähes joka kerta niin paljon aikaa, että loppuun leikkijät muodostivat yhdessä yhden ison asetelman.

Aika kului todella nopeasti. Ei mennyt kauaakaan, kun kaikki ryhmät olivat kiertäneet jokaisen rastin ja oli aika lopettaa siltä osin. Touhuttu ja tutustuttu oli kuitenkin jo pari tuntia, joten nälkähän siinä tuli. Voin myöntää, että kyllä sämpylä ja pillimehu maistui todella hyvälle onnistuneen leikin ohjaamisen jälkeen. Syötyämme oli aika kokoontua yhteen ja palkita jokaisesta ryhmästä paras kannustaja sekä aktiivisin ryhmä. Tunnelma oli katossa, kun voittajat saapuivat eteen hakemaan palkintojaan. Voitto oli kaikille yllätys, sillä emme maininneet kilpailusta missään vaiheessa.

Viikinsaaresta jäi tänä vuonna käteen kipeä kurkku, mutta hyvä mieli. Vaikka luulin varustautuneeni kunnolla sateeseen, onnistuin silti vilustuttamaan itseni. Siitä huolimatta uskon, että päivän ansiosta uudet opiskelijat tuntevat ryhmänsä ainakin hieman paremmin ja lukiotaipaleesta tulee heille erinomainen. Pienen gallupin perusteella ykköset olivat tyytyväisiä päivään, joten sanoisin ryhmäytyksen sateesta huolimatta onnistuneen.

Iida Vartiainen