Avainsana-arkisto: lukemista

Mun kirjapäiväkirja: Menneisyydestä tulevaisuuteen Yuval Noah Hararin johdatuksella

Nyt pelottaa ja kauhistuttaa. Hararin ennustukset tulevasta jättivät epätodellisen tunnelman. Noah Hararin Sapiens, Ihmisen lyhyt historia on mielestäni esimerkillisen hyvä ja ajatuksia herättävä tieteellinen kirja.

Sapiens, Ihmisen lyhyt historia oli ajatuksia herättävä, hyvin asioiden kaikki puolet mukaan ottava ja tieteellisiin faktoihin perustuva teos. Viimeisiä kappaleita lukuun ottamatta teos käsitteli historiaa ja miten me ihmiset olemme siihen vaikuttaneet ja miten historia on vaikuttanut meihin.

Teksti oli painavaa ja näin myös raskasta lukea. Kuitenkin tiedon nälkä sai minut lukemaan kirjaa eteenpäin. Kun kirjaa luki pieni pala kerrallaan, ei pää mennyt ihan lukkoon uuden tiedon sisäistämisestä.

Tällä hetkellä, juuri kirjan luettuani loppuun, ajatuksissani kutkuttaa ajatus siitä, mitä me sapiensit tulemme vielä luomaan tai tekemään. Olen siis edelleen niissä tunnelmissa, joihin Harari kirjan lopetti. Harari saattoi keskellä tekstiä esittää retorisia kysymyksiä, jotka saivat pääni pyörälle aika ajoin. Tämä oli kuitenkin hyvä lisä perus leipätekstiin, koska näin ollen teksti ja lukija saatiin keskustelemaan keskenään.

Kirjan jälkeen ajatukset jäivät pyörimään päässäni ja kirja todellakin jätti hieman kauhistuneen tunnelman. Harari ei jättänyt kirjastaan mitään pois, ei hyviä eikä pahoja puoliakaan. Hän ei myöskään lähtenyt kaunistelemaan asioita vaan kertoi miten asiat oikeasti ovat.

Tämä kirja auttoi myös jonkin verran esimerkiksi filosofian kurssia käydessäni. Suosittelen tätä erittäin paljon kaikille lukiolaisille pelkästään jo senkin takia, että tästä kirjasta voi olla hyötyä monen aineen opiskelemisessa.

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Mun kirjapäiväkirja: Arto Paasilinna – Jäniksen vuosi

Jäniksen vuosi on ensimmäinen kirja, jonka luin Arto Paasilinnalta. Arvostettu suomalainen kirjailija on kyllä tuttu, mutta ennen en ole hänen teoksiinsa tutustunut tarkemmin. Tämä kirja teki vaikutuksen helppolukuisuudellaan ja sujuvuudellaan. Lyhyt ja asiallinen teos loi inhimillisyydellään mukavan tunnelman.

Toimittajana työskentelevä Vatanen turhautuu yksiselitteisesti kaikkeen ja lähtee pelastamansa jäniksen kanssa pois vanhan elämänsä parista. Matkalla Vatanen päätyy mitä kummallisimpiin tilanteisiin, tekee kovaa kuntoa vaativia töitä ja nauttii elämästään täysillä luonnon keskellä.

Teos tuo hyvin esiin ihmisyyden ja ihmisen terveet halut elämään. Esille tulee ihmisen vahvuus sekä vastapainona vajavaisuus. Paasilinna ei maininnut suoraan sitä, että ihminen voi elää täysillä myös silloin, kun epäonnistuu tai on muuten raskasta. Siitä huolimatta minulle välittyi vahvasti sellainen vaikutelma kirjan lukemisen jälkeen.

Vatasen päätökset, jänisrakkaus ja hänen oikeudenmukaisuutensa tarinan aikana tekivät Vatasen hahmosta hyvin sympaattisen. Vaikka hän lakien mukaan teki paljon virheitä, oli vaikeaa hyväksyä nämä teot virheiksi lukijana. Vatanen teki kuitenkin aina päätöksensä sen mukaan, minkä näki järjen kanssa oikeaksi tehdä.

Kaiken kaikkiaan voisia sanoa, että kirja oli hellyttävä. Paasilinna toi esiin oman käsityksensä ihmisyydestä sekä ihmisten perustarpeista. Kirja sai myös minut eli lukijan ajattelemaan omaa elämäntilannettaan.

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Mun kirjapäiväkirja: Filosofiaa ja fantasiaa Jostein Gaarderin kirjassa Pasianssimysteerio 

Olen lukenut jo muutamia muita kirjoja Jostein Gaarderilta eikä Pasianssimysteerio jäänyt niiden varjoon. Tuttuun tapaansa Gaarder syventyy tässäkin kirjassa pieniin, vaikkakin samalla hyvin suuriin, filosofisiin kysymyksiin. Tuttuun tapaansa hän käytti apunaan korttipakkaa, kääpiötä ja korttipakan korteista eritoten jokeria.

Pasianssimysteerion juoni kulkee pojan matkassa, joka on isänsä kanssa lähtenyt hakemaan äitiään Ateenan muotimaailmasta, jonne äiti hukkasi itsensä vuosia sitten. Isän ja pojan tupakkatauot tuovat hyviä hetkiä filosofoinnille ja matkan varrella tapahtuu paljon uskomattomia, sanoisinko jopa fantasiamaailmoihin kuuluvia, tapahtumia.

Kaikki kirjassa esiintyvät tapahtumat eivät edes tapahdu heidän aikanaan tai liity suoraan poikaan ja isään. Päätapahtumien ohella pääsee seuraamaan Pullakirjassa kerrottua puolitoista vuosisataa vanhaa kertomusta. Näin ollen kirjassa seurataan kahta erillistä tapahtumaketjua samaan aikaan.

Gaarderin kirjoja lukiessa pääsee aina ajattelemaan omilla aivoilla eli teos ei ollut pelkkää hupilukemista. Kirjan lukemisen jälkeen kuitenkin tuntui hyvältä ja kirja oli lukukokemuksena itselleni tärkeä. Pidän Gaarderia yhtenä fiksuimpana filosofikirjailijana ja oli mielenkiintoista päästä jälleen seuraamaan hänen ajatuksenkulkuaan.

Tämä kirja voisi olla yksi Jostein Gaarderin yritys saada muutkin ihmiset hänen lisäkseen ajattelemaan maailmaa ja meitä ihmisiä filosofisesti sekä näiden molempien alkuperää ja tarkoitusta. Voisi olla niin, että Gaarder tuntee itsensä jokeriksi tässä valtavan suuressa pasianssissa.

Vaikka mainitsin, että kirja oli rankka lukea, en silti määrittelisi tätä tyypilliseksi tieteelliseksi filosofisoinniksi. Kirjan sisään mahtui paljon fantasiaa, mikä teki kirjasta hauskemman. Toki se, että lukija pitää filosofisoinnista, on iso tekijä hyvän lukukokemuksen takaamiseksi tämän kirjan kohdalla.

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.