Avainsana-arkisto: korona

Uusi lukuvuosi, uudet kujeet

Nyt se on alkanut! Nimittäin lukuvuosi 2020–2021 pienellä koronahöystöllä koristeltuna.

Ensimmäinen jakso on jo lopputaputuksia vaille opiskeltu. Olemme päässeet näkemään, että maailma pyörii edelleen radallaan, ainakin suurin piirtein samoin kuin ennenkin. Viime lukuvuoden kevät takaraivoissamme jyskyttäen olemme ihan hyvässä suunnassa kohti lukiosta valmistautumista, kukin omassa vaiheessaan oman näköisellä reitillään.

Voinemme todeta, että jaksamisemme, stressin- ja ajanhallintakykymme sekä motivaatiomme ollessa melkoisella koetuksella, on positiivista päästä eteenpäin. Opiskelu jatkaa kulkuaan, syksyn kirjoitukset ovat jo käynnissä ja tulevaisuus lähestyy meitä yllättävän kovaa vauhtia epäilyttävän sumuverhon takaa. Vielä mennään ja vielä jaksaa.

Tänä syksynä ylioppilaskokeita kirjoittavat ovat opiskelleet etäopetuksessa jo melkein kaksi viikkoa. Loput opiskelijat saavat vielä jännityksellä odottaa, milloin tulee heidän aikansa jäädä kotiin opiskelemaan vai tuleeko ollenkaan.

Saamme nähdä vuoden edetessä pidemmälle, kuinka paljon koronavirus tulee lopulta järjestämään lukuvuottamme Sammon keskuslukiossa. Opiskelijoiden mielissä on jo ainakin syksyn ja keväänkin valmistujaisten järjestely, Vanhojen tanssien ja penkkarien toteutuminen. Vielä ei kannata stressata tapahtumatonta, mutta on hyvä ottaa huomioon erilaisten järjestelyjen mahdollisuus.

Maailma ei ole vielä pysähtynyt paikoilleen. Tehkäämme siis parhaamme. Se riittää ja on enemmän kuin tarpeeksi.

Tsempit ja hyvän onnen toivotukset jokaiselle opiskelijalle ja opettajalle!

 

Elli Kuoppala

Sosiaaliset suhteet poikkeustilanteessa

Koronaviruksen rantauduttua Eurooppaan ja Suomeen, siirryttiin sosiaaliseen kanssakäymisen suhteen ennennäkemättömiin rajoituksiin. Vanhukset eristettiin, perheet sulkeutuivat koteihinsa, koulut ja ravintolat suljettiin.

Länsimaalaiselle, rajattomana kulkevalle ihmiselle tällainen yhteiskunnan sulkeminen tuntuu ahdistavalta ja tilanne epäuskoiselta. Kuitenkin sosiaalisten suhteiden tarve ja kanssakäyminen muiden ihmisten kanssa on aina ollut hyvin yksilöllistä – toisille eristäytyminen ei ole normiarkea haastavampaa ja toisille sosiaalisuuden puute ajaa mielenterveyden järkkymiseen.

Lapset ja nuoret aikuiset ovat omaksuneet sosiaalisen median käytön jo ennen korona-aaltoa, ja tilanteen vaatima sallittu yhteydenpito muihin tietotekniikan tai puhelimien sovelluksien kautta ei ole heille ongelmallista. Päin vastoin, koronan myötä ehkä useampi on tarttunut puhelimeen ja kysellyt kuulumisia toisiltaan, mikä muutoin olisi normiolosuhteissa saattanut jäädä tekemättä.

Ikäihmisille tilanne on haastavampi. Poikkeustilanteessa moni vanhus tai sairas jää yksin, vain ja ainoastaan hoitohenkilökunnan suoman kanssakäymisen varaan sosiaalisten suhteiden ollessa muutoinkin vähäisiä. Ajan saatossa ovat tutkimukset ja kokemus näyttäneet, että pelkkä yksinäisyys itsessään voi olla tappavaa. Kun mieli on apea, liikkuminen vähenee ja kunto laskee. Vanhukselle nykyaikaisen puhelimen käyttö on vaikeaa, ja se totuttu perheenjäsenten tekemä viikoittainen vierailu jää pitkäksi aikaa tekemättä riskien takia.

Yhtä kaikki, tutkittua on, että sosiaaliset suhteet ovat tie parempaan terveyteen iästä ja statuksesta riippumatta, ja suhteita pitää vaalia tilanteessa kuin tilanteessa. Korona on osoittanut lyhyessä ajassa sen, kuinka tärkeää ihmiselle on sosiaalisuus ja kanssakäyminen muiden kanssa. Toivomme pandemian laantumista ja loppumista, arjen tasoittumista entiseen, mutta myös sitä, että toisista välittäminen ja sosiaalinen yhteydenpito jatkuvat näillä uusilla opituilla metodeilla, mitä koronan myötä olemme joutuneet omaksumaan.

Teksti: Vilma Palomäki

Kuva: https://pixabay.com/photos/coronavirus-corona-quarantine-4940076/

SamkeCast #03 Poikkeustilan tunnelmia

SamkeCastin kolmannessa jaksossa Iida Vartiainen, Johannes Siren ja Veera Naumanen jutustelevat yhdessä viimeistä kertaa.

Valmistuminen häämöttää ja lukio lähenee loppuaan. Ajankohtainen
korona puhututtaa, koska lähes kaikki suunnitelmat ovat menneet uusiksi sen takia. Miten etäopiskelu on sujunut? Entä miten käy pääsykokeiden tai kesätöiden? Kuuntele!

Vieraile myös Viestinnän soundcloud-tilillä.