Avainsana-arkisto: kolumni

Trendin aallonharjalla ratsastusta vai törkeää mässäilyä?

Kesällä 2020 sosiaalisessa mediassa nousi taas pinnalle rasismi ja erityisesti Black Lives Matter -liike.

Toukokuussa 2021 päätään nosti Palestiinan tilanne.

Joka kesäkuussa seksuaalivähemmistöjen oikeudet kuohuttavat Pride-kuukauden aikana.

Nyt pinnalla on Afganistanin kriisi.

Ja tässä vain muutama somessa kuohuttanut asia.

 

Muutaman kuukauden tai jopa viikon kuluttua postaukset vaihtuvat näistä kriiseistä keuhkoamisesta takaisin kuviin omasta, yltäkylläisestä elämästä, koiran lenkittämisestä tai maailman kaatavista oman elämän koukeroista, kuten avaimen jäämisestä lukitun oven taakse. Edellinen kriisi jää taakse ja uudelle aukeaa mahdollisuus päästä valokeilaan.

Viime vuonna lähes joka toisella Instagramkäyttäjällä luki #blm (=#blacklivesmatter), feedistä löytyi #blackouttuesday:n musta kuva ja Instagramin Storysta löytyi lähes joka päivä liikkeeseen liittyviä kuvia. Nyt nämä ovat kadonneet. Harvoin nämä ihmiset ovat kuitenkaan kääntyneet rasisteiksi tai koko liikettä vastaan. Trendi vain on loppunut. Kriisi kuitenkin jatkuu, ja ihmiset yhä tarvitsevat apua.

Samaa tekevät yritykset. Heti, kun kalenteriin kilahtaa kesäkuu, Pride-kuukausi, vaihtuvat yritysten logot sateenkaariteemaisiksi ja tuotteisiin ilmestyy kaikki sateenkaaren värit. Näin yritykset antavat itsestään empaattisen ja välittävän kuvan. Samaan aikaan useiden yhtiöiden tuotteita valmistetaan huonoissa työoloissa minimipalkalla ja unohdetaan ihmisoikeudet täysin. Ja heti, kun trendi tai kuukausi päättyy, palaavat yritykset takaisin normaaliin.

En ole kertaakaan jakanut yhtäkään postausta näistä tärkeistä aiheista sosiaaliseen mediaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten välittäisi. Sille on syy. Nämä oikean elämän kriisit ovat muodostuneet sosiaalisessa mediassa trendeiksi. Ajankohtaisia aiheita jaetaan Instagramissa, ja päivitellään, kuinka hirveitä ihmiset ovat. Usein se jää pariin postaukseen, sitten aihe unohdetaan kokonaan. Tämä saa kriisit näyttämään jokapäiväisiltä ja normaaleilta. Niiden trendimäinen ilmestyminen on melkein verrattavissa vaatetrendeihin. Tämän kesän sosiaalisen median trendeinä on ollut pyöräilyshortsit, värikkäät vaatteet ja Palestiinan kriisi. Aihe pysyy pinnalla hetken, kunnes se on käyty läpi. Sitten se käy tylsäksi ja se unohdetaan.

Näin kävi myös Haitilla. Vuonna 2010 maata ravisuttanut maanjäristys ravisti samalla koko maailmaa. Koko silloinen internet halusi auttaa. Lahjoituksia satoi. Vuonna 2021 uusi maanjäristys järkytti uudelleen saarta, joka ei ollut vielä selvinnyt ensimmäisestäkään katastrofista. Nyt somessa kiinnitetään kaikki huomio Afganistaniin, sillä ihmisten kapasiteettiin mahtuu vain yksi katastrofi kerrallaan. Tämä aihe on myös kerran jo käyty läpi. Tylsää.

Mitä, jos keskittyisimme moneen kriisiin samaan aikaan, emmekä jauhaisi yhtä kerrallaan? Mitä, jos oikeasti auttaisimme kriisien uhreja, emmekä vain mässäilisi tapahtuneella?

Meitä ihmisiä kiinnostaa kaikki traaginen. Moottoritien varrella sattunut onnettomuus vetää magneetin lailla katseita puoleensa. Eniten klikkauksia saavat uutiset onnettomuuksista ja katastrofeista, hyväntuuliset eläinuutiset tai lifestyle-artikkelit jäävät sivuun. Siksi näitä väkivaltaisia videoita jaetaan mieluummin kuin faktoja. Niistä ei kuitenkaan pitkällä tähtäimellä ole apua.

Jos haluat vaikuttaa, se ei tapahdu jakamalla muutamaa postausta, missä ihmisiä hakataan elävältä. Vaikuttaminen tapahtuu jakamalla informaatiota. Jaa tilastoja, faktoja ja linkkejä lahjoitussivuille, lahjoita itse ja allekirjoita vetoomuksia. Älä kirjoita Instagram-sivullesi #blm tai #freepalestine, jos aiot ottaa sen pois heti trendin päätyttyä. Tummaihoisten elämillä on yhä väliä, eikä Palestiinaa ole vieläkään vapautettu.

Postausten ja informaation jakaminen on toki tärkeää. Mitä enemmän ihmisiä tietää aiheista, sitä enemmän apua ja lahjoituksia lähetetään tarvitseville. Se, että nämä aiheet pysyvät pinnalla vain muutaman viikon tai lyhimmillään päivän, on väärin. Se, että postauksia jaetaan vain, että itse näyttäisit trendikkäämmältä, on väärin. Se, että jaetaan vain postauksia, joissa mässäillään väkivallalla ja kauheuksilla jakamatta oikeaa informaatiota, on väärin.

Näiden ihmisten kriisi ei ole sinun trendisi. Jos haluat jakaa postauksia ja tietoa, jaa oikeaa tietoa. Lahjoita, allekirjoita vetoomuksia, hanki tietoa ja opeta sitä niille, jotka eivät tiedä, tai jotka eivät ymmärrä asian tärkeyttä. Äänestä oikeita ihmisiä. Älä jaa postauksia vain, että vaikuttaisit trendikkäältä. Se ei auta.

 

Teksti: Lumi Anttila

Ovatko elämiemme kulta-ajat nyt käsillä? 

Me elämme ainutlaatuista ja erilaista aikaa. Olemme kaikki ikään kuin samassa veneessä. Me kaikki tahdomme takaisin ne ajat, kun sai vielä tavatessa halata, käydä kesällä festareilla ja matkustaa lämpimään, kun kylmyys alkoi tuntua jo liian vastenmieliseltä.

Erityisesti me nuoret olemme pitäneet yhtä. Sosiaalisen median kautta on helppo kommunikoida muiden kanssa, jakaa tunteita ja ajatuksia sekä tukea ystäviä. On upeaa nähdä, kuinka voimme edelleen keskustella ystäviemme kanssa netin välityksellä ilman, että olisimme fyysisesti lähekkäin. Sosiaalisen median kautta on mahdollista saada monenlaisia mukavia kokemuksia, mutta ei se silti korvaa todellista elämää.

Niinhän sitä sanotaan, että nuoruus on elämän kulta-aikaa. Varmasti monet nuoret ovat alkaneet pohtimaan tätä. Onko se sittenkään elämän parasta aikaa? Onko nykynuorten ”elämän paras aika” vasta tulossa tai kenties jo mennyt? Onko meidän enää mahdollista ottaa menetettyä aikaa takaisin?

Aikaan, jossa elämme, on kytköksissä paljon muitakin ongelmia kuin kokemusten puute. Staattinen elämäntyyli ja netin käyttö vain lisääntyvät, vaikka ne ovat aiemminkin olleet suuria ongelmia yhteiskunnassamme. Neljän seinän sisällä jatkuvasti elävälle nuorelle yksinäisyys voi olla liikaa. Puhumattakaan perheväkivallasta, jota nuoren voi olla vaikea paeta.

Oma elämämme on siis muuttunut hurjasti viimeisen vuoden aikana. Tästä herääkin kysymys, joka on mietityttänyt montaa kanssaeläjäänikin: Onko nuoruutemme riistetty?

Meiltä on viety valtavasti mahdollisuuksia ja kokemuksia, mutta silti meillä on suuri määrä muita keinoja ylläpitää ihmissuhteita ja onnellisuuttamme. Kiitokset siitä muun muassa sosiaaliselle medialle. Meillä on myös mahdollisuus viettää aikaa luonnossa ja nauttia rauhasta. Voimme leipoa, kuunnella musiikkia tai mennä piknikille.

Oma onnellisuus on suurimmilta osin omissa käsissämme. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten ajattelemme, reagoimme ja käytämme aikamme. Vaikka ovi suljetaan, ikkunoita yhä on. Eli vaikka monia asioita elämässämme on kielletty, on se avannut myös uusia mahdollisuuksia.

Meidän sukupolvemme on erityinen. Olemme ensimmäisinä ihmisinä kasvaneet tässä maailmassa teknologian ympäröimänä ja suurten muutosten piirittämänä. Meillä on resursseja uskomattomiin asioihin ja me pystymme mihin vain. Olemme matkalla johonkin, mitä kukaan ei vielä tunne, mutta ei tätä menoa voi pysäyttääkään. Voimme vain tehdä parhaamme ihanteellisen maailman eteen ja toivoa parasta.

 

Minttu Markkula, 20G

Mies mekossa ja muita ilmauksia 

Marraskuun alussa tapahtui jotain merkittävää, kun USA:n Voguen kanteen saatiin ensimmäinen yksin poseeraava mies, ja vielä mekossa. Kohun ainekset olivat käsillä. Tämä mies mekossa on laulaja ja laulunkirjoittaja Harry Styles, joka on tunnettu persoonallisesta tyylistään ja miesmallin rajojen rikkomisesta.

Ei mennyt kauaa, ennen kun asia huomattiin Twitterissä. Ilmiö herätti paljon positiivisia reaktioita, mutta onneksi mukaan saatiin myös muutama mielensäpahoittaja. Yksi heistä oli poliittinen vaikuttaja Candace Owens, joka on tunnettu esimerkiksi Donald Trumpin kannattajana sekä Black Lives Matter -liikkeen vastustajana. Owens kirjoitti Twitterissään, kuinka yhteiskunta ei pyöri ilman vahvoja miehiä, ja päätti kirjoituksensa sanoihin: ”Tuokaa takaisin miehiset miehet.”

Yhtäkkiä mies mekossa olikin asia, josta piti olla jotain mieltä. Ei vain yksinkertaisesti riittänyt, että ihminen poseeraa muotilehden kannessa mekko päällä.

Miten sitten määritellään miehinen mies, ja miksi sellainen ei voi käyttää mekkoa?

Miehiin kohdistuu aivan järkyttävä määrä oletuksia siitä, millaisia heidän pitäisi olla. Esimerkiksi lausetta ”Miehet eivät itke” kuulee hälyttävän usein. Mies ei saa pukeutua feminiinisesti tai poiketa millään tavalla yhteiskunnan tekemästä normaalin miehen mallista. Muuten on heikko eikä oikea mies.

On erikoista, miten yhteiskunta lokeroi kaiken. Esimerkiksi tavarat on eritelty naisten ja miesten tavaroiksi, ei vain feminiinisiksi tai maskuliinisiksi. Useat vaatekappaleet, kuten mekot, luokitellaan naisten vaatteeksi, vaikka loppujen lopuksi ne ovat vain feminiinisiä. Nainen ei kuitenkaan aina ole feminiininen eikä mies aina maskuliininen.

Myös pelottavan yleistä on se, että feminiinisiä miehiä usein kutsutaan neideiksi. Neidittelyhän on sinänsä mielenkiintoinen ilmiö. Miksi vastakkaiselle sukupuolelle tarkoitettua ilmaisua käytetään haukkumasanana? Kun miestä sanotaan neidiksi, tarkoitetaan, että hän on heikko. Urbaanin sanakirjan selitys sanalle neiti on ”Naisellisesti käyttäytyvä, ei-pidetty ja juorujen kohteena oleva mies”. Minkä takia naiseen viittaava termi tarkoittaa ei-pidettyä tai heikkoa? Äijä-sanalla taas viitataan hyvään tyyppiin, joka toteuttaa maskuliinisuuttaan tällä niin sanotulla ”oikealla tavalla”.

Ympärillämme velloo törkeä määrä toksista maskuliinisuutta, josta ei puhuta tai jota ei oteta tosissaan. Miksi muka pitäisi? Toksisella maskuliinisuudella on vaikutuksia jopa yhteiskunnallisella tasolla. Nuorten miesten korkeat masennus- ja itsemurhamäärät ovat tällä hetkellä todellinen ongelma, ja toksisella maskuliinisuudella on näihin selvä vaikutus. Kun mies ei uskalla kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan yhteiskunnan paineen takia, hän sulkee ne sisäänsä. Silloin ihminen ei voi hyvin.

Oikea mies syö pelkkää lihaa ja grillaa jopa kaurapuuronsa. Oikea mies ei kuuntele naisen nalkutusta ja juo kaljaa. Oikea mies kiroilee ja heittää rasistista läppää.

Miksi yhteiskunnan oikea mies on tämmöinen? Miksi oikea mies ei voi olla herkkä tai edes näyttää tunteitaan? Itse mies, miehen lähiympäristö ja kohta koko yhteiskunta voisi heti paremmin.

Jos mies on luonnostaan lyhyt tai ei omista leveitä hartioita, hän ei kelpaa oikeaksi mieheksi. Mitä näille kuitenkaan voi? Ei pituutta voi kasvattaa kymmeniä senttejä tuosta noin vaan eikä jokaisen miehen kroppa yksinkertaisesti näytä miehekkäältä. Ovatko jotkut miehet jo syntyneet hylkiöksi? Eikö miehisyyttä voida enää mitata sillä, että mies kokee itsensä mieheksi?

Mielestäni yhteiskunnan on muututtava semmoiseen, jossa sukupuoli on vain kokemus. Se ei määritä sitä, miltä ihminen näyttää tai mistä hän on kiinnostunut tai millainen hän on luonteeltaan – nämä ovat vain yhteiskunnan muokkauksia ihmisessä. Emmekö voisi antaa jokaisen ihmisen elää omaa elämäänsä haluamallaan tavalla, kunhan se ei vahingoita muita. Enkä usko, että se on koskaan ketään tappanut, että mies pitää mekkoa.

Jemina Anttila ja Lumi Anttila 

kuva: Public Domain Images

Luottamus on kaiken perusta 

Meistä jokaisella on monenlaisia ihmissuhteita. Jokaisessa ihmissuhteesson kuitenkin yksi suuressa roolissa oleva yhteinen tekijä: luottamus. Ihmissuhteet rakentuvat luottamuksesta. Miten luottamus sitten syntyy ja miksi se on niin suuri asia? 

Luottamus syntyy, kun kaksi ihmistä tutustuvat toisiinsa. Luottamus pitää ansaita, ja siksi usein kestääkin hyvin kauan ennen kuin ihmisestä tulee läheinen ystävä. Näin ei kuitenkaan usein käy, sillä me harvoin löydämme tarpeeksi samanlaisia ihmisiä, joihin voimme luottaa täydellisesti.  

Se, että emme päästä ihmistä lähelle on hyvä tapa puolustautua petollisilta ihmisiltä. Valitettavasti ihminen luottaa usein vääriin henkilöihin. Kun näin käy, kyseinen henkilö huomaa asian usein liian myöhään.  

Nämä väärät henkilöt hyväksikäyttävät luottamusta yleensä vain oman etunsa saavuttamiseksi. Toinen syy luottamuksen väärinkäyttöön voi olla jokin tarve saada satuttaa luottamuksensa antanutta ihmistä. Tällainen toiminta on mielestäni suorastaan sairasta. 

Onneksi kuitenkin löydämme myös elämäämme rakkaita ihmisiä, joilla ei ole mitään tarkoitusta puukottaa selkään. Heidän kanssaan luottamus on molemmin puoleista. Ilman näitä henkilöitä elämällä ei olisi merkitystä, sillä jokainen meistä tarvitsee tukiverkostoa voidakseen hyvin. 

Ihmisten keskinäinen luottamus määrittää ihmissuhteen tason. Jos luottamus on vähäistä, ei ihmissuhde voi mitenkään olla läheinen. Tämän huomaa vaikkapa siinä, kun miettii luottamuksen tasoa naapuriin ja vertaa sitä ystävien väliseen luottamukseen. Se, ettei luottamustaso muutu läheiseksi, voi johtua persoonallisuuseroista tai muista tekijöistä, jotka tekevät ihmisestä epäluotettavaa yleisellä tasolla.  

Luottamuksen menettäminen voi tapahtua ihan vain jonkin sanomisen tai teon perusteella. Kun näin on käynyt, ei ihmissuhteesta jää oikeastaan mitään jäljelle. Luottamuksen ansaitsemiseen menee paljon aikaa, mutta sen voi menettää sekunneissa. 

 

teksti: Miro Kinnunen

Onko kauneudella kriteerit? 

Mallimaailman raakuus on kova keskustelunaihe aina silloin tällöin sosiaalisessa mediassa. Asiasta tuntuu olevan hyvin paljon erilaisia mielipiteitä, joista varmasti kaikki pohjautuvat henkilön omaan kokemukseen siitä, millainen on tuo parrasvalojen ja glamourin täyteinen ala.  

Jo pieninä lapsina meidän päähämme isketään ajatus siitä, että laihat ovat kauniita ja ylipainoiset ovat rumia. Eikä tämä tarkoita sitä, että meidän vanhempamme tai opettajamme opettaisivat meille näin. Se on iskostunut yhteiskuntamme rakenteisiin niin lujasti, että siitä ajatuksesta tulee tiedostamattamme osa meidänkin arkipäivää Lopulta jääkin yksilön itsensä vastuulle muuttaa ajattelumaailmaansa, mikä ei todellakaan ole aivan yksinkertaista kuullessamme ja näkiessämme jatkuvasti, miltä meidän pitäisi näyttää. 

Pelkästään pieniin ja paikallisiin mallitoimistoihin on hyvin tarkat kriteerit ulkonäköön liittyen. Useinuoria malleja painostetaan laihduttamaan. He voivat saada osakseen todella julmaa kohtelua sekä arvostelua. Ei tarvitse olla edes maailmaa kiertävä ”cat walk” -malli, jotta joutuisi miettimään omaa syömistään tai painoaan. 

Kauhutarinoita riittää siitä, kuinka nuoret mallit ovat sairastuneet anoreksiaan tai bulimiaan, jotka voivat johtaa pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Mikään työ tuskin on kenellekään korkeampi prioriteetti kuin terveys. Näissä tapauksissa saattaa tosin olla, että malli on kietoutunut tiukasti siihen uskoon, että mitä laihempi, niin sen parempi. Kuitenkin omien ajatusten, uskomuksien ja tottumuksien muuttaminen vaatii paljon työtä. 

Muutosta tarvitaan. Sitä tarvitaan paljon. Yksilöllä on vastuu omien ajatusten muuttamisessa, mutta muutoksen tarvitsisi olla jotain tätäkin isompaa. Me ihmiset olemme itse luoneet kauneusihanteet joten me voimme myös tuhota ne. Se ei käy silmänräpäyksessä, mutta se on mahdollista.  

Olisi mahtavaa nähdä mallitoimistoja, jotka vähintään löysäisivät mallin kriteerejäYhä useammalla olisi tällöin mahdollisuus unelma-ammattiinsa ja samalla maailma näkisi, että olipa minkälainen keho tahansa, jokainen on silti upea omana itsenään. Pituudella ja painolla ei tarvitsisi olla mitään väliä. 

Moni nuori haaveilee mallin urasta, mikä on tietenkin ymmärrettävää. Vaikka tämä ala saattaa olla myrkyllinen omaa kehonkuvaa kohtaan, eivät kaikki mallit kuitenkaan koe mitään tällaista. On paljon malleja, jotka rakastavat työtään ja heillä on terve suhde omaan kehoonsa. Pitää myös muistaa, ettei mallimaailma ole ainoa syypää nuorten kehoahdistukseen. Näiden ajatusten aiheuttajat ovat jossain todella syvällä meidän yhteiskuntamme kauneusihanteiden rakenteissa, mutta niitä vastaan taistellaan joka päivä.

Meillä jokaisella on oikeus tuntea itsemme kauniiksi. 

 

Minttu Markkula

Unohtumaton urheiluttomuus

Kuten tiedetään, kuluva kevät on ollut monessa mielessä poikkeuksellinen. Vallitsevasta tilanteesta ovat kärsineet käytännössä kaikki toimijat, mutta yksi laajimmin maailmaa koskettaneista muutoksista on ollut kilpaurheilusarjojen pysähtyminen lähes joka ikisessä maailman maassa. Osalle se on merkinnyt työn, osalle bisneksen ja osalle intohimoisen kannattamisen eli käytännössä elämäntavan keskeytymistä. Monet seurat joutuvatkin pelittömyyden vuoksi taistelemaan enemmän tai vähemmän koko ajan olemassaolonsa puolesta ja kysymys kuuluukin: onko urheilu enää entisensä koronapandemian selättämisen jälkeen?

Tyhjää täynnä, niin kentällä kuin katsomossakin. Tämä on ollut tilanne niin kuvassa näkyvällä, Helsingin Töölössä sijaitsevalla Bolt Arenalla kuin muillakin maailman urheilupyhätöilläkin. . Kuva: hjk.fi

Tässä vaiheessa on toki hyvä täsmentää, että korona ei täysin katoa maapallolta pitkiin aikoihin, eikä se välttämättä katoakaan koskaan. Viruksen leviämisen täydellinen kontrollointi on kuitenkin mahdotonta, mikä aiheuttaa epätietoisuutta. Epätietoisuus puolestaan ajaa sarjoja koko ajan ahtaampaan ja ahtaampaan rakoon, otteluiden pelaamista kun ei voi vältellä loputtomiin. Ottelutapahtumat muodostavat monilla seuroilla ison osan tuloista ja kun ottelutapahtumia ei voida järjestää, seurojen taloudet heikkenevät, koska menot eli esimerkiksi pelaajien ja muiden työntekijöiden palkat sekä stadion- ja hallivuokrat juoksevat koko ajan.

Saksan suurin ja tunnetuin urheilusarja eli jalkapallon Bundesliiga palasi lauantaina 16. toukokuuta reilun kahden kuukauden tauoltaan, ja on nyt ensimmäinen kautensa tauolle asettaneista isoista Euroopan jalkapalloliigoista, joka yrittää jatkaa kauttaan. Mikäli kausi olisi keskeytetty kuten esimerkiksi Ranskassa, Belgiassa ja Alankomaissa, arvioiden mukaan erityisesti pienimmille seuroille elintärkeää tv-rahaa jäisi jakamatta satojen miljoonien eurojen edestä ja noin kolmasosa pääsarjajoukkueista olisi ajautunut konkurssiin. Jos parikin ottelua saadaan pelattua, valoa tunnelin päähän tulee edes hieman tyhjistä katsomoistakin huolimatta.

Tilanne on kuitenkin Saksassakin näyttänyt jo hetken aikaa synkältä, kun sarjatasoa alempana pelaavan Dynamo Dresdenin joukkueesta löytyi todistetusti koronatartunnan saaneita pelaajia ja koko joukkue asetettiin kahden viikon karanteeniin. Joukkue ei voi harjoitella tai pelata karanteenin aikana, eli sunnuntaille 17.5. suunniteltu vierasottelu Hannoveria vastaan jouduttiin luonnollisesti perumaan. Lieneekin vain ajan kysymys, milloin tartuntoja vahvistetaan myös ykkös-Bundesliigan puolelta. Moni fani epäileekin, että sarjaa ei pystytä viemään loppuun asti, vaan peli joudutaan laittamaan ennen pitkää uudestaan poikki. Meneillään olevan kauden ratkaisun kanssa ei myöskään pystytä vitkuttelemaan loputtomiin, sillä seuraava kausi pitäisi saada jo syksyllä vauhtiin. Nämä niin sanotut talvisarjat eli Bundesliigan lisäksi esimerkiksi Englannin Valioliiga ja Espanjan La Liga ovatkin ainakin huhujen mukaan harkinneet väliaikaista siirtymistä muun muassa Suomessa ja Ruotsissa käytettävään kalenterivuoden mukaiseen kauteen, jossa uusi kausi siis alkaisi keväällä.

Seurojen ja niiden pelaajien lisäksi tilanne on luonnollisesti vaikea myös faneille ympäri maailman. Monet haluaisivat jo kovasti päästä katsomaan pelejä, mutta jotkut ovat myös suhtautuneet negatiivisesti sarjojen pyrkimyksiin saada ottelut mahdollisimman nopeasti käyntiin. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että ottelusta ei saada kunnollista nautintoa, jos ja kun niitä joudutaan erityisjärjestelyiden myötä muuttamaan eikä yleisöllä liene katsomoihin vähään aikaan asiaa, ainakaan täysmääräisesti.

Vastaus ensimmäisen kappaleen kysymykseen on siis hyvin todennäköisesti kielteinen. Tämä globaali kriisi vaikuttanee lähitulevaisuuden urheiluihin ainakin siten, että pelaajat mahdollisesti ottavat huomattavasti tarkemmin huomioon hygienian treeneissä ja peleissä sekä osa faneista, ainakin iäkkäämmät, saattavat vältellä katsomoihin menoa vielä jonkin aikaa virallisen sallimisen jälkeenkin. On kuitenkin mahdollista, ellei todennäköistä, että toinen virusaalto iskee jossain vaiheessa.

Tavallinen penkkiurheilija voi kantaa kortensa kekoon pysymällä kotona, kun sitä suositellaan sekä tukemalla paikallisen seuransa taloutta esimerkiksi ostamalla fanituotteita verkkokaupasta. Ja aina voi tietenkin toivoa mahdollisimman nopeaa tilanteen normalisoitumista, sitä tosin taitaa tehdä joka ikinen.

Teksti: Markus Nurmi

Kuva: hjk.fi

Kolumni: Koko Suomi Huuhkajien taakse! 

Huuhkajat eli Suomen miesten jalkapallomaajoukkue saavutti viime syksynä jotain, mitä siltä oli moni ehtinyt odottaa jo vuosikymmeniä, nimittäin osallistumisoikeuden arvokisoihin. Liito jatkui myös tammikuun Urheilugaalassa, kun Huuhkajat valittiin Vuoden joukkueeksi, ratkaiseva karsintaottelu Liechtensteinia vastaan äänestettiin sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi, Markku Kanerva pokkasi toisena vuonna peräkkäin Vuoden valmentajan tittelin ja Teemu Pukki sekä Lukas Hradecký miehittivät kaksi ensimmäistä sijaa Vuoden urheilija -äänestyksessä. Vaikka moni hyppäsikin kunnolla Huuhkajien kelkkaan vasta karsintojen loppupuolella, jalkapallon, nimenomaan suomalaisen sellaisen, kasvanut kiinnostus on erittäin hyvä asia.

Moni on luonnollisesti ollut Huuhkajien puolesta iloinen, mutta harmillisen monella on ollut pakonomainen tarve vähätellä saavutusta sosiaalisessa mediassa. Vähättely johtuu suurella todennäköisyydellä siitä, että kaikki eivät suorituksen arvoa ymmärrä. ”Pelkkä” kisapaikka on kuitenkin vähintään yhtä kova suoritus kuin maailmanmestaruus jääkiekossa, ellei kovempikin.

Miksi ihmeessä? No siksi, koska jalkapallo on Euroopan ylivoimainen ykköslaji ja se pitänee pintansa niin kauan, kunnes jonain päivänä planeetallamme kaikki loppuu. Jotain lajin suosiosta kertonee se fakta, että sen suurmaa Saksasta löytyy pelkästään rekisteröityneitä jalkapalloilijoita yli seitsemän miljoonaa, siis enemmän kuin Suomesta asukkaita! Ja vaikka kisojen joukkuemäärä on nykyään aiemman 16 sijasta 24, kovia maita jää edelleen rannalle. Edellisiä, kesän 2016, kisoja seurasivat sivusta muun muassa Kreikka, Hollanti, Tanska ja Serbia. Taso on siis todella kova.

Suomi ei kuitenkaan ole lajin kovimpia tekijöitä eikä sormia napsauttamalla sellaiseksi muutukaan, mutta ensimmäisen kisapaikan saavuttaminen on iso askel eteenpäin. Karsintalohkosta läpi pääseminen vaati kuitenkin kahden todellisen jalkapallomaan, Bosnia-Hertsegovinan ja Kreikan, lyömistä, joten tuurista ei voida missään nimessä puhua. Jos tarkkoja ollaan, siemenet arvokisadebyytille kylvettiin jo loppuvuodesta 2016, kun Markku Kanerva nimettiin vakituiseksi päävalmentajaksi, joten pitkäjänteistä työtä on tehty ja sitä on tehtävä myös jatkossa.

Toivottavaa olisi, että koko kansa seuraisi ja kannustaisi Huuhkajia kesän kisoissa, sillä toista tilaisuutta ei sataprosenttisella varmuudella tule. Jokainen voi kuitenkin kisojen jälkeen antaa oman panoksensa tulevaisuuden puolesta käymällä paikallisen jalkapalloseuransa otteluissa. Näin meistä voi kasvaa jalkapalloyhteiskunta.

 

 Markus Nurmi 

 

Tietämättömän nuoren elämää 

Olen 19-vuotias nuori, joka käy lukion kolmeen ja puoleen vuoteen ja valmistun joulukuussa 2019. Pidensin lukioaikaani, sillä halusin vielä kirjoittaa yhden uuden aineen ja en todellakaan tiennyt, että mihin olisin hakenut jatko-opiskelemaan. Minulle toi lohtua, että saisin vielä hieman lisäaikaa suunnitella tulevaisuuden siirtojani tutussa ja turvallisessa lukiossa. Minä ja monet muutkin meistä yrittävät välttää välivuotta, koska sehän olisi ensimmäinen kerta ilman koulua ja pitäisi keksiä jotakin sille ajalle. Toisaalta on myös ihmisiä, jotka todellakin haluavat ja tarvitsevat välivuotta.  

En ole koskaan ollut, enkä varmastikaan tule koskaan olemaan kauhean hyvä koulussa. Olen sellainen keskiverto opiskelija, joka voisi saavuttaa hyviä tuloksia vain, jos olisin koko ajan oppikirjat kädessä. Valehtelisin jos väittäisin lukion olleen helppoa ja kivaa aikaa. Totta kai aina voisi opiskella enemmän ja olla motivoituneempi kouluhommia kohtaan. Silti kukaan ei voi tulla luokseni ja sanoa, että olisit voinut edes yrittää. Sappikiveni alkavat kiehumaan, jos joku kehtaa sanoa jollekin toiselle asioita, mistä hänellä ei ole oikeasti tietoa.  

Opiskelu on minullekin hitusen hankalaa, mutta en osaa edes kuvitella heitä, joilla on esimerkiksi lukihäiriö tai elämäntilanne muuten todella hankala. Joillakin voisi olla kovakin halu opiskella enemmän, mutta ei vain yksinkertaisesti ole vaadittavan paljon voimavaroja siihen. Ihmiset ymmärtävät hyvin, että kaikki eivät ole hyviä kaikessa, mutta pitäisi ymmärtää myös arvostaa heitäkin ihmisiä, jotka saavat ylioppilaskirjoituksista niitä huonompia arvosanoja. Joillekin se kirjoituksissa saatu A on erittäin iso saavutus ja vaikka itse ei olisi sitä mieltä, voisi silti olla onnellinen sen toisen puolesta.  

Tästä hyvänä aasinsiltana voisin todeta, että en usko pääseväni mihinkään jatko-opiskelupaikkaan suoraan todistuksellani. Mielestäni on siis hyvä pitää valintakokeet elossa, jotta kaikilla olisi mahdollisuus päästä haluamaansa paikkaan opiskelemaan. On kuulemma yleistä nykyään, että monikaan ei tiedä, mihin oikeasti haluaisi pyrkiä opiskelemaan. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että minulla ei ole kuin yksi ala, mikä voisi edes 90% varmuudella kiinnostaa.  

Minulla ei ole pienintäkään aavistusta, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ennen on pystynyt miettimään helposti, että ala-asteen jälkeen yläasteelle ja siitä lukioon. Silloin oli täysin selvät sävelet, mutta kaikki se helppous on mennyttä aikaa. Joskus sitä ajattelee, että olisi hauska päästä ajassa taaksepäin niihin aikoihin, kun elämä oli kavereiden kanssa leikkimistä ja velvollisuudet olivat kaukana tulevaisuudessa. Toki nykyään on paljon enemmän vapauksia kuin ennen.  

Kaikkien velvollisuuksien ja suuren epäröinnin keskellä, tulevaisuutta odottaa innolla. Sitä odottaa kaikkia niitä seikkailuja, joihin ikinä tuleekaan päätymään. On suuri halu tutustua uusiin ihmisiin ympäri Suomea ja maailmaa. Vaikka tulevaisuus näyttääkin aika-ajoin hyvin sumuiselta, sumu hälvenee, jos ei nyt päivä päivältä, niin ainakin viikko viikolta.  

 

Viivi Paloposki 

Rasismi: rotusyrjintää, rotusortoa, trendisana

Joulukuussa vuonna 2018 Billboard Magazine haastatteli laulaja Ariana Grandea. Haastatteluvideo tehtiin viihdetarkoituksessa ja siinä laulajalle näytettiin hänen lapsuudenkuviaan. Video kuitenkin herätti paljon keskustelua, sillä Grande lausui erään lauseen eri tavalla kuin hän normaalisti puhuu. Hän lausui sen tavalla, joka yleistetysti on tyypillinen afroamerikkalaisille kansalaisille. Tätä tapaa puhua kutsutaan englanninkielisellä nimellä blaccent. Se on eräs rasismin muoto, ja jos sitä käytetään pilkkaustarkoituksessa, se voi olla todella loukkaavaa.

Todellisuudessa kukaan ei voi tietää, käyttikö Ariana Grande tietoisesti tai tahallaan blaccent-puhetapaa. Hänen puhetyylinsä on vain saattanut mukautua sen perusteella, miten hän ystäviensä kanssa puhuu. Samalla kun häntä syytettiin tästä puhetyylistä, häntä alettiin syyttää myös muilla tavoin afroamerikkalaisen kulttuurin ja ulkonäön kopioimisesta. Sitä voidaan myös pitää rasistisena käyttäytymisenä.

Jos ilmiöille annetaan nimi, ne tulevat pintaan. Niistä tulee isompia asioita kuin ne alun perin olivat. Aina välillä tuntuu, ettei ikinä kannattaisi nimetä joitain ilmiöitä. Mutta jos ilmiötä ei nimetä, siitä on vaikeampi puhua. Esimerkiksi Ariana Granden blaccent-tapauksesta ei olisi tullut läheskään yhtä suuri kohu, jos ilmiötä ei olisi nimetty.

Nykyään mikä vain voidaan luetella rasismiksi. Saat työtehtävässä valita oman parisi. Ensimmäinen parivaihtoehtosi on henkilö A, joka on afroamerikkalainen. Toinen parivaihtoehto on henkilö B, joka on länsimaalainen. Jos valitset henkilön B, sinut leimataan rasistiksi. Jos valitset henkilön A, sinut voidaan myös leimata rasistiksi. Miten valitset?

Rasismista on tullut trendisana. Vaikka rasismi on oikeasti vakava asia, siitä puhuminen ja mainitseminen on mennyt jo yli. Jokainen pieni vahingossa tehty väärä oletus tulee pintaan rasismina. Jokainen väärin ymmärretty vitsi tuodaan internetissä esille rasismina. Huonot vitsit ja väärät oletukset tuodaan niin vahvasti pinnalle, että vakavammat tapaukset, jotka käsittelevät esimerkiksi väkivaltaa, jäävät piiloon.

Jokaisesta hieman rasistisesta vitsistä ei tarvitse jakaa vihaista tekstiä Twitteriin.  Sen sijaan jatkuvasta väkivallasta toista kohtaan täytyy kertoa jollekin. Yleisesti ottaen ihmisten tulisi ajatella tekojensa seurauksia ennen kuin tekee tai sanoo mitään.

Teksti: Nea Toijala
Kuva: Liisa Matveychuk

Onko hittikappaleiden plagiointi nykymaailman musiikkia?

Vaikka nykyään on melko haastavaa keksiä uusia sointukiertoja, se ei siltikään oikeuta plagioimaan toisen hittikappaleen sointukiertoja. Plagiointi tarkoittaa toisen henkilön tuotannon käyttöä ilman alkuperäisen lähteen asianmukaista ilmoittamista.

Artistinimellä Evelina kulkeva Eveliina Tammenlaakso julkaisi perjantaina 2.3.2018 Sun Vika nimisen kappaleen. Kyseinen kappale on herättänyt kysymyksiä monien keskuudessa. Sun Vika kappale kuulostaa hyvin paljon samalta, kun Camila Cabellon hittikappale Havana. Vuoden 2017 syyskuussa julkaistu latinotyylinen kappale on ainutlaatuinen ja tärkeä Cabellolle.

Molemmissa kappaleissa on todella samanlainen sointukierto ja Evelinan laulussa on nousuja samoissa kohdissa kuin Cabellon laulussa. Kappaleiden a-osat ja kertosäkeet muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Kun minä kuulin Sun Vika -kappaleen ensimmäisen kerran luulin sen olevan suomennettu versio Havana -kappaleesta, mutta tajusin etteivät sanat olleet käännettyjä – ainakaan oikein. Sun Vika -kappaleessa on myös samanlaista ”na na naa” kohtaa kertosäkeiden jälkeen, kuin Havanassa.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Evelina on plagioinut toisen artistin kappaleesta. Joulukuussa vuonna 2015 Evelina julkaisi Honey nimisen kappaleen. Kappaleessa Evelina laulaa ”sovit mun päälle paremmin, ku mun lempipaita”, ja vuonna 2012 Lana Del Reyn julkaisemassa Blue Jeans kappaleessa lauletaan ”But you fit me better than my favorite sweater”. Kyse voi olla myös sattumasta, mutta itse en usko enää siihen, koska Del Reystä on melkein samanlainen kuva kuin Evelinan Honey kappaleen kansikuva.

Kuvasta huomaa, että Evelinan Honey -kappaleen kansikuva, sekä sama lause eivät ole enää pelkkää sattumaa.

Evelina ei ole ainoa suomalainen, joka on plagioinut todella selkeästi maailmanlaajuisen artistin kappaleesta. Esimerkiksi vuonna 2016 julkaistu Arttu Lindemanin Läikkyy kappaleen kertosäkeessä on samanlainen droppi kuin DJ Fresh ja Diplon Earthquake kappaleessa, mutta Läikkyy -kappaleessa se on vain korkeammalta. Sun Vika- sekä Läikkyy -kappaleiden tuottajana on ollut taitelija nimeltään MGI eli Henry Lanz.

Mielestäni pahinta on se, kun Evelinalta kysyttiin haastattelussa plagiointi huhuista. Hän vastasi, että haluaa keskittyä mieluummin positiiviseen palautteeseen, joka minusta tuntuu ymmärrettävältä, mutta ei ammattimaiselta. Minun mielestä kieltäminen ja kierteleminen ei poista todellisuutta, että monet ajattelet Sun Vika -kappaleen olevan plagioitu. Evelina sanoi, että tekoprosessin aikana studiossa olisi soinut referenssinä 60-luvun suomalainen musiikki, joka ainakin minusta kuulostaa äärimmäisen huonolta tekosyyltä. Evelinan vastaus tuntuu epäammattimaiselta ja vähättelyltä. Itse en ainakaan usko, että Sun Vika -kappale syntyi vahingossa saman kuuloiseksi kuin Havana.

Itse en arvosta enää Evelinaa laulajana enkä lauluntekijänä. Minun mielestäni hän ei olisi ansainnut Emma-gaalassa vuoden naissolisti palkintoa. En arvosta häntä enää, koska hän ei osaa käsitellä kritiikkiä. Esimerkiksi Enbuske, Veitola & Salminen ohjelmassa Evelina sanoi, että hänestä kohu tuntui vähän väännetyltä. Tämä Evelinan kommentti oli mielestäni epäammattimainen ja keksitty tekosyy. Fanit ovat spekuloineet, että Evelina on ennen seurannut Instagramissa Camila Cabelloa, mutta Evelina olisi lopettanut seuraamisen muutamaa päivää ennen Sun Vika -kappaleen julkaisua.

 

Eveliina Kankaansivu