Avainsana-arkisto: featured

Ikäpoikkeusluvan saa kuka vain –Traficomin pitäisi tutkia hakemukset tarkemmin

Olen siinä iässä, että kaverit alkavat saada aikaistettuja ajokortteja  ja minäkin aion lähettää hakemuksen lähempänä syntymäpäivääni.

Ajankohtainen aihe herättää mielipiteitä suuntaan ja toiseen. On positiivista, että nuoret pääsevät mukaan liikenteeseen turvallisella autolla, muovisen mopoauton tai talvella vaarallisen mopon sijasta. Negatiivisena puolena on todettava, että nuorilla tuntuu olevan tarve esittää jotakin, mitä eivät ole. Ylinopeuksilla rehvastelu on kuultu juttu, eikä siinä ole mitään ihailtavaa.

En tunne ketään, kenen hakemus oltaisiin hylätty Traficomin toimesta. Siksi monet sanovatkin luvan hankkimisen olevan helppoa. Sen sijaan tiedän useamman henkilön, joka on menettänyt poikkeusluvalla saadun ajokorttinsa liikennesääntöjen laiminlyönnin seurauksena. Tämä saa miettimään —myöntääkö Traficom ikäpoikkeuslupia liian kevyin perustein?

Tuntuu, etteivät nuoret tajua aiheuttamiansa riskitilanteita  ajaessaan ylinopeutta. Omalla tai muiden hengellä ei ole syytä  leikkiä. Ensin  ikäpoikkeuslupa ja sitten vaivalla hankittu ajokortti. Vaivannäkö ei kannata, jos menettää kortin pian sen saamisen jälkeen tyhmän käytöksen seurauksena.

Onneksi on myös paljon ihmisiä, jotka toimivat fiksusti liikenteessä. Monet tarvitsevat ajokorttia muuhunkin kuin kavereille  kehuskelemiseen. Työ, harrastus tai pitkä koulumatka voivat olla  ratkaisevia tekijöitä ikäpoikkeusluvan myöntämisessä.

Kriteerejä poikkeusluvan myöntämiseen pitäisi tiukentaa. Jos lähes jokainen ikäpoikkeuslupaa hakeva saa sen, onko se enää  poikkeuslupa? Viiden kilometrin koulumatka ei ole riittävän hyvä syy. Usko pois, tälläkin perusteella on myönnetty aikaistettu ajokortti.

Kevyet kriteerit lisäävät nuorten toimesta tapahtuneiden onnettomuuksien ja liikennesääntörikkomusten määrää. Nyt on kuitenkin keskusteltu myös siitä, onko koko ikäpoikkeusluvassa mitään järkeä. Lupa on hyödyllinen useimmille, mutta jotkut käyttävät sitä vääriin tarkoituksiin. Siksi hakemukset pitäisi käydä läpi tarkemmin ja myöntää lupa vain niille, joilla on pätevät syyt kortin tarvitsemiseen.

 

 

 

Kuva ja teksti: Elli-Maija Lehtimäki 

Negatiiviset kommentit pilaavat yhteishengen, mutta samalla herättävät keskustelua 

Kun Suomi pelaa jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa, moni suomalainen kokoontuu yhteen kannustamaan omaa maatansa. Kun suomalainen ilmiö nousee pinnalle maailmalla, suomalaiset seisovat kaikki ylpeänä sen takana. Sanotaan myös, että suomalaisten kansallinen yhtenäisyys talvisodan aikana mahdollisti Suomen itsenäisyyden. Kaiken tämän perusteella voisi sanoa, että Suomessa vallitsee todella luja yhteishenki. Sosiaalisen median perusteella se on kuitenkin kaikkea muuta, vaikka yhteen hileen puhaltaminen olisi meidän kaikkien hyväksi. 

Suomalaiset kyllä halkeavat ylpeydestä, kun Suomi mainitaan rapakon toisella puolella. Facebookin kommenttikentät täyttyvät heti “Torille!” ja “Suomi mainittu!” huudahduksista. Mutta kun uutisoidaan esimerkiksi jonkun artistin epäonnistuneesta maailmanvalloituksesta, ei koko yhteishengestä ole mitään tietoa. Kommentit ovat pelkkää ivaamista, nauramista ja haukkumista. Joskus myös positiivisista asioista nähdään vain varjopuolia.  

Tässä ei kuitenkaan ole mitään järkeä. Jos jollain toisella menee hyvin, eihän se sinulta ole pois. En ymmärrä miksi energiaa pitää tuhlata toisten mollaamiseen, etenkin jos siihen ei ole mitään hyvää syytä. Sitä paitsi yhteishenkeen kuuluu positiiviset, mutta myös negatiiviset hetket. Toisin sanoen tämä tarkoittaa sitä, että myös huonoina hetkinä pitäisi seistä toisten puolella.  

Suomalaisten negatiivisuus näkyy myös muualla sosiaalisessa mediassa. Olen TikTokissa tehnyt huomion, että suomalaisten kommenttikentät ovat yleensä paljon pahempia kuin ulkomaalaisten. Muualla kommenteissa tsempataan ja kannustetaan tekijää, kun taas Suomessa videon tekijä saa usein niskaansa haukkuja. TikTokissa näkyykin ehkä eniten kiusaamista, mikä on todella huolestuttavaa. Tietysti muillakin näkyy negatiivisia kommentteja, mutta eivät ne samalla tavalla silmään osu kuin suomalaisten keskuudessa.  

Useimmat negatiiviset kommentit keskittyvät usein videolla esiintyvän ulkonäköön tai muihin piirteisiin. 

Jos keskittyisimme enemmän positiiviseen, me kaikki hyötyisimme varmasti. Positiivisesta ajattelusta saa paljon voimavaroja, sillä se luo toivoa ja motivoi jaksamaan. Toiselle ihmisille hyvän mielen tuottaminen kohottaa usein myös omaa mieltä. Kaiken lisäksi joukossa on voimaa. Esimerkiksi yhteiskunnan rakenteita on helpompi muuttaa yhdessä, sillä suurempaa joukkoa kuunnellaan helpommin.  

On kuitenkin tärkeää muistaa, että sosiaalisesta mediasta saa vain pintaraapaisun todellisuudesta. Usein äänekkäimpiä ovat he, ketkä haluavat provosoida muita ja aiheuttaa mielipahaa. Uskon, että Suomesta löytyy varmasti paljon yhteishenkeä. Se ei kuitenkaan näy niin helposti vaan hukkuu negatiivisuuden keskelle etenkin sosiaalisessa mediassa. Negatiivisuudestakin voi löytyä hyviä puolia. Vaikka positiiviset kommentit saavat hyvälle mielelle, negatiiviset herättävät usein keskustelua ja keskustelu mahdollistaa muutoksen. 

Kuvat ja teksti: Iida Vartiainen

Onko kauneudella kriteerit? 

Mallimaailman raakuus on kova keskustelunaihe aina silloin tällöin sosiaalisessa mediassa. Asiasta tuntuu olevan hyvin paljon erilaisia mielipiteitä, joista varmasti kaikki pohjautuvat henkilön omaan kokemukseen siitä, millainen on tuo parrasvalojen ja glamourin täyteinen ala.  

Jo pieninä lapsina meidän päähämme isketään ajatus siitä, että laihat ovat kauniita ja ylipainoiset ovat rumia. Eikä tämä tarkoita sitä, että meidän vanhempamme tai opettajamme opettaisivat meille näin. Se on iskostunut yhteiskuntamme rakenteisiin niin lujasti, että siitä ajatuksesta tulee tiedostamattamme osa meidänkin arkipäivää Lopulta jääkin yksilön itsensä vastuulle muuttaa ajattelumaailmaansa, mikä ei todellakaan ole aivan yksinkertaista kuullessamme ja näkiessämme jatkuvasti, miltä meidän pitäisi näyttää. 

Pelkästään pieniin ja paikallisiin mallitoimistoihin on hyvin tarkat kriteerit ulkonäköön liittyen. Useinuoria malleja painostetaan laihduttamaan. He voivat saada osakseen todella julmaa kohtelua sekä arvostelua. Ei tarvitse olla edes maailmaa kiertävä ”cat walk” -malli, jotta joutuisi miettimään omaa syömistään tai painoaan. 

Kauhutarinoita riittää siitä, kuinka nuoret mallit ovat sairastuneet anoreksiaan tai bulimiaan, jotka voivat johtaa pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Mikään työ tuskin on kenellekään korkeampi prioriteetti kuin terveys. Näissä tapauksissa saattaa tosin olla, että malli on kietoutunut tiukasti siihen uskoon, että mitä laihempi, niin sen parempi. Kuitenkin omien ajatusten, uskomuksien ja tottumuksien muuttaminen vaatii paljon työtä. 

Muutosta tarvitaan. Sitä tarvitaan paljon. Yksilöllä on vastuu omien ajatusten muuttamisessa, mutta muutoksen tarvitsisi olla jotain tätäkin isompaa. Me ihmiset olemme itse luoneet kauneusihanteet joten me voimme myös tuhota ne. Se ei käy silmänräpäyksessä, mutta se on mahdollista.  

Olisi mahtavaa nähdä mallitoimistoja, jotka vähintään löysäisivät mallin kriteerejäYhä useammalla olisi tällöin mahdollisuus unelma-ammattiinsa ja samalla maailma näkisi, että olipa minkälainen keho tahansa, jokainen on silti upea omana itsenään. Pituudella ja painolla ei tarvitsisi olla mitään väliä. 

Moni nuori haaveilee mallin urasta, mikä on tietenkin ymmärrettävää. Vaikka tämä ala saattaa olla myrkyllinen omaa kehonkuvaa kohtaan, eivät kaikki mallit kuitenkaan koe mitään tällaista. On paljon malleja, jotka rakastavat työtään ja heillä on terve suhde omaan kehoonsa. Pitää myös muistaa, ettei mallimaailma ole ainoa syypää nuorten kehoahdistukseen. Näiden ajatusten aiheuttajat ovat jossain todella syvällä meidän yhteiskuntamme kauneusihanteiden rakenteissa, mutta niitä vastaan taistellaan joka päivä.

Meillä jokaisella on oikeus tuntea itsemme kauniiksi. 

 

Minttu Markkula

Kuka nyt lukioon menisi

Lukio on ihan turhaa yleissivistystä, kyllähän nyt maalaisjärjellä pärjää. Läksyihin hukkuu, on koeviikkoja ja kirjatkin maksavat. Mitä järkeä on lukioon menemisessä, kun ammattikoulu on paljon helpompaa? Ei tarvitse lukea turhia kirjoja ja pääsee heti oikeisiin töihin. Kuka nyt haluaisi odottaa, että alkaa saada palkkaa, kun ei kuitenkaan pääse mihinkään suoraan lukion jälkeen? Kuka edes haluaisi pyörittelemään papereita johonkin toimistoon? Sitähän lukioon menijät aikuisena tekevät. 

Näin puhui yläasteella koko luokkani. Tai no ei ihan, sanoja oli ainakin puolet enemmän, jos otetaan mukaan kaikki kiroilu, eikä kukaan tainnut edes puhua yleissivistyksestä. Tämä oli kuitenkin yleinen kanta ja moni oli samaa mieltä. 

Mietin pitkään, mistä ihmeestä tällainen ajattelu on peräisin. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että useiden kohdalla asenteet tulevat vanhemmilta. 

Vanhempien asenteet vaikuttavat meihin nuoriin ihan huomaamatta. Perheen arvot, joita lapselle pienestä pitäen syötetään, tarttuvat tiukasti kiinni ajatusmaailmaan. Ne näkyvät vahvasti muun muassa valitessa jatko-opintopaikkaa. Kun nuoret kasvavat aikuiseksi ja saavat omia lapsia, nämä arvot siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Kärjistettynä, suvuista tulee joko vähän tai korkeasti koulutettuja. Sitten ihmetellään, miksi kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa. 

Monissa perheissä arvostetaan rahaa, mutta ei osata ajatella kaukonäköisesti. Monen mielestä pitää päästä vain nopeasti tienaamaan siitä huolimatta, että palkka pysyy yleensä paljon pienempänä, kuin jos menisi lukion kautta korkeakouluun ja sellaiselle alalle, joka kiinnostaa ja josta maksetaan oikeasti hyvin.  

Koulutus korreloi vahvasti elintasoon ja epäsuorasti myös onnellisuuteen, esimerkiksi turvallisuuden tunteen kautta. Miksei iso osa aikuisista siis tajua, että koulutus ei ehkä olekaan aivan turhaa?  

Monella nuorella, jolla olisi hyvät mahdollisuudet pärjätä lukiossa, on käsitys, että lukio on älyttömän vaikeaaHelposti päädytään muihin opiskelupaikkoihin ihan vain varmuuden vuoksi. 

Kaikille lukio ei sovi ja tietenkin ammattikouluun menevätkin voivat jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa ja edetä urallaan, mutta on älytöntä, että itseä ei kannusteta haastamaan. 

Porukassa tyhmyys tiivistyy. Kun on monta, jotka syystä tai toisesta ovat ammattikoulun kannalla, he varmasti osaavat kehittää paljon syitä, miksi koulutus ei ole tärkeää, mutta kätevästi jättävät huomiotta tämän kanssa ristiriitaiset faktat. Tätä ei tietenkään kukaan itse huomaa, Neisserin havaintokehää kun opiskellaan vasta lukiossa psykologiantunneilla. 

Johtuuko vanhempien asenne epävarmuudesta ja häpeästä? Ehkä aikuinen olisi itse halunnut lukioon, mutta taidot eivät riittäneet. Tai sitten laiskuus vei voiton ja nyt hän kitkuttelee pienellä palkalla ja huonossa työssä, tyytymättömänä elämäänsä. Halutaan perustella omia valintoja, itselle ja muilleja todistaa, että ollaan tyytyväisiä omaan elämään. Helposti päädytään puolustuskannalle, kun jossain aivojen perukalla nakuttaa ajatus, että omat väitteet eivät ehkä olekaan tosia. 

 Vai onko kyse vain sivistymättömyydestä tai tyhmyydestä? Ehkä he eivät tiedä paremmasta ja muut, ei niin tavalliset työt esim. toimittaja tai elokuvaohjaaja, tuntuvat abstrakteiltaHeiltä helposti unohtuu, että julkisuudenhenkilöt ja poliitikot ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä, joista monet ovat olleet samassa tilanteessa, kuin kuka tahansa muukin. Ero on osittain siinä, että toisille annetaan mahdollisuus. Ihan tavallisesta nuoresta voi tulla vaikka mitä, ja ainoana esteenä voi olla vanhempien ennakkoasenne koulutuksesta.  

Lukio antaa mahdollisuuksia, joita ei osaisi kuvitella. 

 

 

 

Pinja Hokkanen 

Levin atmosfääri houkuttelee turisteja 

 Levi on yksi Suomen suosituimmista hiihtokeskuksista, mutta onko se todella suosionsa arvoinen?  

Matkamme kulki Tampereelta Kolariin junalla yli kaksitoista tuntia, ja Kolarista Kittilään bussilla. Levi-keskukselle saavuttaessa ei voi olla huomaamatta korkealle taivaalle kohoavia rinteitä ja tuntureiden huippuja. Ihmisiä kulki ohitsemme ihmetellen ja katsellen tarkkaavaisesti ympärilleen. Ehkä etsien jotain, tai katsellen kauniita maisemia. Joka tapauksessa ihmisiä riitti korona-ajasta huolimatta. 

Ennen lähtöä tiesin Levin olevan suosittu lomakohde, mutta en osannut aavistaa sen olevan näinkin tavallinen. Siellä oli sopivasti kaikkea, mitä tarvitsi: tavallisia kauppoja, pikaruokaravintoloita ja kahviloita.  

Poikkeus kuitenkin oli Levi-keskuksessa sijaitseva pieni kylä, jossa oli pieniä rakennuksia, jotka sopivat lappilaiseen tunnelmaan. Niihin oli upotettu erilaisia urheilukauppoja, joista voisi ostaa lasketteluun kaiken tarvittavan, ja kahviloita, joihin pääsi hetkeksi hengähtämään ja juomaan kupin kuumaa. 

Levin kupeessa sijaitseva Tonttula on lapsille tarkoitettu tonttujen maailma, joka on koristeltu kauniisti valoilla ja pieniin mökkeihin pääsee lämmittelemään pakkassäässä. 

Levin rinteet ovat ainutlaatuisia. Jokainen niistä on erilainen ja erityinen. Joka kerta on mahdollista löytää uusia reittejä, jotka vievät uusille rinteille. Puut notkuvat lunta ja pakkassää saa posket punoittamaan. Rinnehisseissä silmät avautuvat kokonaan uuteen maailmaan. Huipulla tuuli huutaa niin, että tuskin kuulee, mitä vieressä puhutaan. Metsäreititkin tuovat täysin uutta ulottuvuutta laskemiseen, kun polut ovat kapeita ja puita on väisteltävä. Se on jännittävää, mutta palkitsevaa.  

Huipulla näkyvyys ei aina ollut kovin suotuisa, mutta upea Lapin luonto ei silti jää keneltäkään näkemättä. 

Laskettelu onkin usein suurin syy, miksi Leville lähdetään lomailemaan, mutta silti siellä on mahdollisuuksia myös moneen muuhun aktiviteettiin. Hiihtämisestä huskyajeluihin ja ratsastusretkistä moottorikelkkailuun. Itse pitäydyin vain laskettelussa, mutta jo pelkästään tuntureiden kauneudessa ja lappilaisessa maisemassa oli niin paljon ihmeteltävää, ettei reissullemme tarvittu enää lisää aktiviteetteja. 

Viihdyin Levillä todella hyvin ja aika kului yllättävän nopeasti. Siellä ollessani sain hengähtää ja päästää irti omasta arjestani. Vaikka Levi onkin todella suosittu ja talvisesongin aikaan täynnä ihmisiä, siellä pystyi rentoutumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta, etenkin kun mökkimme sijainti ei ollut kovin lähellä Levin ydintä.  

Olit sitten hurjapää vailla seikkailua tai rauhaa rakastava rentoutuja, voi Levi tarjota upeita kokemuksia ja ihania muistoja. Voisin siis väittää, että Levi on kokonaisuudessaan valloittava ja sielun sytyttävä oma maailmansa. 

 

Teksti ja kuvat: Minttu Markkula

Elämää erityisherkkänä

Erityisherkkyydellä tarkoitetaan synnynnäistä, hermollista ominaisuutta, joka ei kuitenkaan ole diagnosoitava sairaus. Erityisherkkyyttä voidaan joillakin testeillä ehkä vahvistaa tai huomioida, mutta se on enemmän piirre ihmisissä. Erityisherkkyydellä ja tietyillä mielenterveyden häiriöillä on keskenään paljon yhteisiä piirteitä, mutta usein ne myös eroavat toisistaan. Sitä ei siis oikein voi määritellä minkään mielenterveyden häiriön kategorian alle. Suomessa erityisherkkyydestä ei olla puhuttu vielä liioin ja siksi kaikki puhe asiasta onneksi vie stigmaa pois ja lisää tietoisuutta – se on tämänkin jutun tarkoitus.

On siis tärkeää saada ihmiset ymmärtämään, millainen ominaisuus on kyseessä ja miten ikäviä ennakkoluuloja voitaisiin välttää. Monet erityisherkät ovat jo usein lapsuudessaan joutunut vaikeisiin tuntemuksiin omasta herkkyydestään, jolle ei yksinkertaisesti kukaan voi mitään. Usein perheenjäsenet tai ylipäätään paljon ihmisen kanssa tekemisissä olevat saattavat huomata korostuneen herkkyyden. Itse ainakin usein jouduin miettimään, mikä minussa on vikana, kun reagoin niin vahvasti asioihin, joihin muut ympärilläni eivät edes kiinnittäneet huomiota. “Miksi sä oot niin herkkä?” tai “Miksi sä aina alat itkemään?” olivat muilta kysymyksiä, joihin jouduin usein itkiessäni miettimään vastausta. Enkä osannut sanoa, miksi. Myöhemmin sain selityksen tutkimalla tätä piirrettä, ja silloin tuntui, että kaikki loksahti paikalleen. Tämä on yleinen ilmiö erityisherkkyyteen tutustuttaessa.

Erityisherkkyys ei kuitenkaan tarkoita pelkästään itkua. Se on kaikenlaisten tunteiden ja aistien ylikorostumista. Herkkyys voidaan mieltää toki hyväksi piirteeksi ihmisessä ja erityisherkkä ihminen kykenee esimerkiksi hyvin lukemaan toisia ihmisiä ja ymmärtämään toisten tunnemaailmaa. On myös siistiä, että aistit ja tunteet tuntuu vahvoina. Esimerkiksi kun musiikki kuulostaa hyvältä, niin se todellakin kuulostaa hyvältä. Jopa selittämättömällä ja todella vaikuttavalla tavalla.

Ongelmaksi tämä piirre kuitenkin muodostuu juuri siinä missä se on myös parhaimmillaan. Koska tunteet ja aistit esiintyvät selittämättömän vahvoina, niin tuntemukset menevät yli. Kaikki ihmisten analysoiminen sekä aistien herkkyys saattavat olla ajoittain hyvinkin kuormittavia ja vaikuttaa paljon arkielämään ja läheisiin. Siksi on tärkeää myös yrittää ymmärtää herkkyyttä sen sijaan, että esitettäisiin syyttäviä kysymyksiä tai tehtäisiin siitä ikään kuin virhe ihmisen luonteessa. Kyseessä on synnynnäinen ominaisuus, joka ei syyttelemällä katoa.

Teksti: Veera Naumanen

Kuva: Pixabay

Abien karkkirahat lastensairaalalle

Penkinpainajaisten eli penkkareiden perinteiden toteuttamiseen menee yllättävän paljon rahaa, mutta tänä vuonna sitä ei päästy käyttämään ensisijaiseen tarkoitukseensa koronan edelleen jyllätessä. Sammon keskuslukiossa päätettiin lahjoittaa rahat hyväntekeväisyyteen ja muut Pirkanmaan lukiot haastettiin mukaan. 

Sammon keskuslukiossa tämä ei ole täysin uusi menettely. Jo viime vuonna puolet penkkarikarkkeihin varatuista rahoista lahjoitettiin Taysin lastensairaalalle hyvin yksimielisesti todeten, että lastensairaalalle lahjoitettuna rahat päätyisivät oikeaan paikkaan. Nyt lahjoituksesta päätettiin tehdä perinne, jolle toivotaan jatkoa seuraavinakin vuosina.

Lahjoitukseen osallistuivat Sammon keskuslukion ja Tammerkosken lukion abitoimikunnat kummatkin noin 1000 euron lahjoituksella. Myös Tampereen yhteiskoulun lukiosta, Tampereen klassillisesta lukiosta, Hatanpään lukiosta ja Kalevan lukiosta saatiin yksittäisiltä abeilta lahjoituksia. 

Käytännössä lahjoituksen pystyi kohdentamaan suoraan joko tutkimukseen, hoitomenetelmiin tai viihtyvyyteen. Halukkaat lahjoittivat 8.2. mennessä Taysin lahjoitus –nettisivujen kautta haluamansa summan. 

Teksti: Elli Kuoppala

Gugguu oli hyppäys tuntemattomaan

 

Millainen on lastenvaatebrändi, jota Ruotsin kuninkaallisetkin käyttävät? Sammon keskuslukion yrittäjyyskurssi kävi tutustumassa Gugguuseen ja Notion toimitus haastatteli samalla Gugguun toista perustajaa.

Siskokset Mia-Maria Riekki ja Anna Valli perustivat lastenvaatefirma Gugguun vuonna 2012, ja siitä lähtien yrityksen nousu on ollut huima. Vuonna 2019 Gugguun liikevaihto oli 4,3 miljoonaa euroa.

Valli kertoo, että yrityksen mukaan lähteminen oli kuitenkin pelottavaa. ”Se oli hyppäys tuntemattomaan, jonka mukana tuli paljon riskejä, uskoin meihin kuitenkin voimakkaasti.”

Gugguu pyörii pääosin nettikauppana, ja sillä on yksi kivijalkaliike, joka sijaitsee Helsingissä, Outlet villagessa. Gugguulle erityisen tärkeitä ovat arvot. ”Meillä laatu ja asiakastyytyväisyys on ne tärkeimmät asiat” Valli kertoo. Gugguu kehittääkin tuotteitaan asiakaspalautteidensa kautta.

Valli kertoo, että Gugguu erottuu muista lastenvaatemerkeistä hyvällä laadulla, erilaisella designillaan sekä ”timanttisella tiimillään”.  Ideat Gugguun vaatteisiin tulevat Vallin sanojen mukaan mistä vain. ”Somesta, kadulta, päästä” Valli luettelee.

Gugguun markkinointi on tähän asti tapahtunut pelkästään sosiaalisen median kautta, mutta viime jouluna ilmestyi Gugguun ensimmäinen mainos, jossa esiintyi Minttu ja Kimi Räikkönen yhdessä lastensa kanssa. Tällä hetkellä Valli kuitenkin uskoo, että some-mainonta tavoittaa kuluttajat parhaiten. ”Saksassa on ehkä vähän perinteisempi media, niin sinne ei varmaan pelkkä some riitä” Valli lisää. 

Koronavirus tilanne on vaikuttanut myös Gugguun toimintaan. Messut peruttiin, myymälähenkilökunta jouduttiin lomauttamaan ja työvuorot jouduttiin miettimään uudestaan. Sitten Gugguu, PaPu, Kaiko clothing ja Mainio perustivat vaatemessut verkossa. Tapahtuma oli onnistunut. ”Myyntiin ei ole vaikuttanut laskevasti, jälleenmyyjiä on ollut vaikeampi saada näin korona aikaan.” Valli kertoo..

Viiden vuoden päästä Valli uskoo Gugguun liikevaihdon olevan 14,5 miljoonaa euroa, josta puolet kansainvälisiltä markkinoilta. Jossain kohtaa Gugguu haluaa olla globaali premium brändi, mutta se vaatii aikaa. ”Ei haluta nousta yhdessä yössä huipulle, mielummin tehdään kunnolla” Valli toteaa.

Teksti: Jemina Anttila

Kuvat: Peeta Mittilä

Kuvitukset: Pinja Hokkanen

Supersankareita ilman supervoimia

Urheilu yhdistää ihmisiä ympäri maailman. Monet toki urheilevat itse, mutta kenties vielä sitäkin yhteisöllisempää on seurata ammatikseen urheilevien tahojen suorituksia. Hyvätasoinen palkka vain oman lajin harrastamisella ja fanien jumaloinnin kohteena oleminen kuulostaa nopeasti ajateltuna varsin hyvältä, mutta siitä täytyy olla valmis maksamaan hintaa. Lähes kaikkien tiedossa on se, että huippu-urheilijalta vaaditaan sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä harjoittelun ja ruokavalion suhteen, mutta fyysisen puolen pystyy käytännössä kuka tahansa hallitsemaan. Kehon lisäksi myös pään on oltava kunnossa, mutta sitä ei välttämättä aina edes pysty itse kontrolloimaan.

Jos urheiluseurat tiedottavat yleensä vähäsanaisesti pelaajien fyysisten loukkaantumisten toipumisajoista, henkisistä haasteita vaietaan lähes täysin. Useimmiten näissä tapauksissa mainitaan poissaolosyyksi vain lyhyesti ja ytimekkäästi “henkilökohtaiset syyt”. Niukkasanaisella tiedottamisella ei toki pyritä tarkoituksellisesti jättämään kannattajia epätietoisuuteen vaan suojelemaan pelaajien yksityisyyttä. Useimmiten pelaajilla itsellään on mahdollisuus avata omaa tilannettaan, mutta kovinkaan moni ei sitä ole tehnyt. Ainakaan asiasta puhumista ei pitäisi häpeillä, sillä mielenterveydellisiä ongelmia voi tulla ihan kenelle tahansa. Ammattiurheilijatkin ovat lopulta ihmisiä siinä missä tavalliset tallaajatkin.

Korona on luonnollisesti tuonut oman mausteensa myös tähän asiaan. Seurojen taloudet ovat olleet koetuksella, minkä vuoksi runsaasti hyvätasoisia pelaajia on jäänyt itsestään riippumattomista syistä vaille töitä. Kysyykin luonnetta pitää itseään omatoimisesti sellaisessa kunnossa, että kauden pelaamatta jäämisen jälkeenkin löytyisi jostain seuraavaksi kaudeksi pelipaikka. Todennäköisesti useat pelaajat eivät jaksa taistella epätietoisuudessa ja päätyy lopettamaan uransa, sillä ensi kaudeksi töitä tuskin irtoaa tässä maailmantilanteessa yhtään sen helpommin.

Viime lokakuussa nähtiin poikkeuksellinen ulostulo, kun jääkiekkoilija Taavi Vartiainen kertoi avoimesti mediassa sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. MTV:n julkaisemassa jutussa Vartiainen kertoi hakeneensa apua ennen jääkiekkokauden 2019-2020 alkamista, mutta paini erilaisten oireiden kanssa läpi kauden ja viimeisen runkosarjakierroksen peruuntuminen koronan vuoksi oli hänelle lopulta helpotus. Lahden Pelicansista Ilvekseen sittemmin siirtynyt Vartiainen ei ole tällä sarjakaudella pelannut uudessa joukkueessaan lainkaan, sillä hän on ollut omien sanojensa mukaan sekamuotoisen oirejakson takia sairaslomalla.

Pari viikkoa Vartiaisen avautumista myöhemmin jalkapalloilija Juho Lähde ilmoitti päättävänsä pelaajauransa kokonaan. Pelaajaksi 29-vuotias Lähde olisi ollut vielä varsin hyvän ikäinen ja hänellä oli jo sopimus kaudesta 2021 Ykköseen tippuneen Turun Palloseuran kanssa, mutta Lähde päätyi jättämään pelikentät. Lähde paljasti kärsineensä jo parin vuoden ajan mielenterveydellisistä ongelmista, niistä hän nostaa esiin unihäiriön.

Vartiainen ja Lähde ovat hyviä esimerkkejä nuorille urheilijoille siitä, kuinka avun pyytäminen henkisesti liian vaikeina hetkinä on ainoa oikea ratkaisu. Moni urheilu-ura on todennäköisesti kaatunut tai sitä on vahvasti jarruttanut haasteet henkisellä puolella. Niiden johdosta harjoittelu- ja pelimotivaatio useimmiten kärsii sekä suorituspaineet lajissa kasvavat liian suuriksi. Onkin hyvä tuoda asiat ajoissa esiin, sillä tilanne on huomattavasti helpompaa kääntää voitoksi, kun saa valmentajien ja joukkuekavereiden tuen taakseen.

On syytä toivoa, että mahdollisimman moni jääkiekko- ja jalkapallokannattaja tutustui Vartiaisen ja Lähteen tarinoihin ja on jatkossa ymmärtäväisempi, kun suosikkijoukkueen pelaaja tekee kentällä virheitä. Koskaan ei voi tietää, jos kyseinen pelaaja joutuukin käymään päivittäistä taistelua peilikuvansa kanssa, törkeyksien huuteleminen katsomosta ei tällöin ainakaan auta asiaa. Kova, positiivinen kannustaminen on paras keino, jolla yksittäinen fani voi omalta osaltaan tehdä urheilijan elämästä kevyempää.

Ammattiurheilijat ovat fanille yleensä kuin supersankareita, ainoana erona vain on se, ettei heillä kovinkaan usein ole supervoimia. Ja jos on, ne ovat korkeintaan fyysisiä.

Markus Nurmi 

Seinäkiipeilyssä tunnelma nousee kattoon  

Seinäkiipeily on koko kehon tehotreeni, jossa rikotaan omia rajoja. Yleensä ideana on kiivetä rata käsi- ja jalkaotteita pitkin aina viimeiseen otteeseen saakka. Rata on suoritettu, kun viimeiseen otteeseen on koskettu yhdellä tai kahdella kädellä. Reitit ovat jaettu vaikeustason mukaan yleensä numeroittain. Numerot alkavat kolmosista, jotka ovat helpoimpia. Vaikeimpia ovat yleensä kuutoset ja seiskat. Vielä vaikeampiakin löytyy, mutta ne ovat harvinaisempia. Samalla radalla voi olla useampi reitti ja ne erottavat toisistaan väreistä. Yhdellä reitillä on vain saman värisiä otteita.

Kiipeilyvarusteisiin kuuluu luonnollisesti valjaat, jotta alastulo on turvallista. Itsevarmistavilla seinillä ei tarvita toista ihmistä varmistamaan kiipeilijää, vaan automatiikka laskee kiipeilijän hitaasti alas. Köysivarmistuksessa varmistuskortin suorittanut varmistaa kiipeilijää eli seisoo alhaalla valppaana köyden toisessa päässä. Boulderointi on kiipeilyä ilman valjaita ja varmistimia. Nämä radat eivät ole kovinkaan korkeita ja alapuolelta löytyy paksut patjat putoamista varten. Useimmilta kiipeilykeskuksilta löytyy useampi kiipeilyvaihtoehto.

Kiipeäminen vaatii voimaa, taktiikkaa sekä taitoa. Usein helpoilla reiteillä on isompia otteita ja kiipeämisreitti on helpompi hahmottaa. Vaikeilla reiteillä otteet pienenevät, jolloin puristusvoimaa tarvitaan enemmän. Samalla on keksittävä taktiikka, jolla reitin pääsee ylös asti. Kiipeily on kuitenkin hyvin palkitseva laji. Kun viimein pääsee monen yrityksen jälkeen ylös asti, tunnelma on katossa kirjaimellisesti.

Lajin voi aloittaa lähes kuka tahansa lapsista senioreihin. Kiipeilykeskuksilla saattaa olla alaikärajoja ja painorajoja, jotka kannattaa selvittää etukäteen. Jos olet kiipeilemässä ensimmäistä kertaa, sinut opastetaan turvallisesti alkuun. Itsevarmistavilla radoilla voi kiipeillä kuka tahansa ja usein ne sopivat erinomaisesti myös aloittelijoille. Ensimmäisen kerran voi olla hyvin jännittävää tulla alas seinältä. Voin kuitenkin luvata, että ensimmäisen kerran jälkeen se sujuu kuin olisit aina kiipeillyt.

Tornien päälle kiipeäminen saattaa näyttää helpolta, mutta on todellisuudessa se on melko haastavaa ja jännittävää.

Jos tavalliset kiipeilyseinät käyvät tylsäksi, löytyy lajiin vaihtelua. Jotkut yritykset nimittäin tarjoavat hyvin luovia ratkaisua kiipeilyyn. Tavalliset otteet voidaan korvata esimerkiksi narun tai putken pätkillä. Kiivettävä rata ei välttämättä ole enää seinä, vaan tehtävänä voi olla esimerkiksi kulkea tornien päältä yhä korkeammalle tornille. Tällaisia mahdollisuuksia tarjoaa esimerkiksi Irti Maasta, joka Tampereella sijaitsee Tullintorilla. Vaihtelua tuovat myös seikkailupuistot, joissa voi olla kiipeilylle tuttuja piirteitä. Tällaisissa puistoissa radat on tehty yleensä ulkona puiden latvoihin tai sisätiloissa katon rajaan.

Teksti ja kuvat: Iida Vartiainen