Avainsana-arkisto: arvostelu

Mun kirjapäiväkirja: Filosofiaa ja fantasiaa Jostein Gaarderin kirjassa Pasianssimysteerio 

Olen lukenut jo muutamia muita kirjoja Jostein Gaarderilta eikä Pasianssimysteerio jäänyt niiden varjoon. Tuttuun tapaansa Gaarder syventyy tässäkin kirjassa pieniin, vaikkakin samalla hyvin suuriin, filosofisiin kysymyksiin. Tuttuun tapaansa hän käytti apunaan korttipakkaa, kääpiötä ja korttipakan korteista eritoten jokeria.

Pasianssimysteerion juoni kulkee pojan matkassa, joka on isänsä kanssa lähtenyt hakemaan äitiään Ateenan muotimaailmasta, jonne äiti hukkasi itsensä vuosia sitten. Isän ja pojan tupakkatauot tuovat hyviä hetkiä filosofoinnille ja matkan varrella tapahtuu paljon uskomattomia, sanoisinko jopa fantasiamaailmoihin kuuluvia, tapahtumia.

Kaikki kirjassa esiintyvät tapahtumat eivät edes tapahdu heidän aikanaan tai liity suoraan poikaan ja isään. Päätapahtumien ohella pääsee seuraamaan Pullakirjassa kerrottua puolitoista vuosisataa vanhaa kertomusta. Näin ollen kirjassa seurataan kahta erillistä tapahtumaketjua samaan aikaan.

Gaarderin kirjoja lukiessa pääsee aina ajattelemaan omilla aivoilla eli teos ei ollut pelkkää hupilukemista. Kirjan lukemisen jälkeen kuitenkin tuntui hyvältä ja kirja oli lukukokemuksena itselleni tärkeä. Pidän Gaarderia yhtenä fiksuimpana filosofikirjailijana ja oli mielenkiintoista päästä jälleen seuraamaan hänen ajatuksenkulkuaan.

Tämä kirja voisi olla yksi Jostein Gaarderin yritys saada muutkin ihmiset hänen lisäkseen ajattelemaan maailmaa ja meitä ihmisiä filosofisesti sekä näiden molempien alkuperää ja tarkoitusta. Voisi olla niin, että Gaarder tuntee itsensä jokeriksi tässä valtavan suuressa pasianssissa.

Vaikka mainitsin, että kirja oli rankka lukea, en silti määrittelisi tätä tyypilliseksi tieteelliseksi filosofisoinniksi. Kirjan sisään mahtui paljon fantasiaa, mikä teki kirjasta hauskemman. Toki se, että lukija pitää filosofisoinnista, on iso tekijä hyvän lukukokemuksen takaamiseksi tämän kirjan kohdalla.

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Mun kirjapäiväkirja: Fantasiamaailmoihin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan johdolla

Diana Gabaldonin romaani Muukalainen on ensimmäinen osa fantasiasarjaa nimeltä Matkantekijä ja kertoo Clairesta, joka joutuu yllättäen aikamatkustamaan kaksisataa vuotta ajassa taaksepäin. Edelliseen aikaan jää aviomies, mutta pian Claire on naimisissa myös kaksisataa vuotta sitä ennen komean ja lainsuojattoman skotin kanssa. Lopulta käy niin, että Claire tajuaa rakastavansa kumpaakin miestä, mutta joutuu valita jommankumman toisesta.

Kirjaa pystyi lukemaan nopealla tahdilla ja siihen kirjoitettuun maailmaan sukelsi ja upposi helposti. Saatoin alkaa lukea tätä kirjaa ja pian huomata lukeneeni sata sivua eteenpäin hujauksessa. Päälle 800 sivuinen teos ei siis ollut pitkästyttävää luettavaa, vaan päinvastoin mielekästä.

2002-luvulla julkaistu suomennos alkuperäisin englannin kielisestä versiosta oli muuten hyvin suomennettu, mutta välillä huomasin kirjassa vanhahkoja kielioppeja. Esimerkiksi koska-sanalla alkavia sivulauseita ei juurikaan näkynyt. Ne oli korvattu kummallisilla siksi-lauseilla. En ole ennen törmännyt tällaiseen kielioppimuotoon, jossa sivulause aloitetaan sanalla siksi ja sen jälkeen sitä jatketaan objekteilla ja muilla lauseenjäsenillä. Vasta viimeisenä tulee predikaatti, mikä hämmästyttää minua edelleen suuresti.

Pidin kirjan aitoudesta ja ihmisten alkukantaisimmat halut esiin tuovasta teemasta. Luonnon lakien mukaan elävien skottien luonne toi hauskuutta sekä raakuutta kirjaan.

Claire oli päähenkilöksi aivan loistava valinta, koska hän poikkesi muusta väkijoukosta. Päättäväinen, järkeä käyttävä sekä itsenäinen nainen oli 1700-luvulla poikkeus muiden joukossa, koska naisten asemaa ei ollut parannettu yhtä paljon kuin ajassa, johon Claire syntyi. Tämä loi hauskan kontrastin raakojen skottimiesten ja omanarvontuntonsa tietävän englantilaisnaisen välille.

Kirjassa sivutaan myös skotlantilaisten ja englantilaisten välistä historiaa sekä jakobiittikapinan alkuvaiheita. Kirjaan mahtui siis paljon, mikä teki kirjasta mielenkiintoisen ja monipuolisen luettavan.

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Star Wars: The Rise of Skywalker viimeistelee uuden trilogian

Jo peräti 42 vuotta sitten George Lucasin luoman Star Wars -elokuvasarjan Skywalker-saaga tuli vuoden 2019 joulukuussa päätökseen. George Lucas käsikirjoitti kaksi ensimmäistä Star Wars -trilogiaa Lucasfilm -elokuvayhtiön alla. Vuonna 2012 maailmankuulu elokuvayhtiö Walt Disney kuitenkin osti Lucasfilmin 4,06 miljardilla dollarilla ja ilmoitti tuottavansa uusia Star Wars -elokuvia. Lucasfilm oli tuottanut jo kaksi trilogiaa Skywalker-saagaan ennen Disneylle siirtymistä – alkuperäistrilogian 1970-luvulla, sekä esiosatrilogian 1990-luvulla, joka siis julkaistiin alkuperäistrilogian jälkeen, mutta se sijoittuu kronologisesti ensimmäisten leffojen edelle.

Disneyn luoma jatko-osatrilogia on jakanut paljon mielipiteitä sekä hyvässä että pahassa. Jotkut valittavat trilogian eroavan täysin alkuperäisten Skywalker-saagan elokuvista, kun taas toiset valittavat elokuvien toistavan samaa asiaa. Trilogian ensimmäinen elokuva The Force Awakens nousi suureen suosioon, kun se julkaistiin vuonna 2015. Uusi elokuva toi tullessaan sekä uusia että vanhoja hahmoja uuden sukupolven tarinaan. Trilogian toinen elokuva The Last Jedi keräsikin hieman enemmän kritiikkiä ja moni ehti jo huolestua, että miten Disney voisi enää pelastaa trilogian yhdellä viimeisellä elokuvalla.

J.J. Abramsin ohjaama The Rise of Skywalker on jatko-osatrilogian kolmas ja viimeinen osa. Näin ollen TROS päättää Skywalker-saagan tähän. Omasta mielestäni The Rise of Skywalker oli hyvä. Tapahtumia oli paljon, juoni pysyi mielenkiintoisena, roolisuoritukset olivat erinomaisia ja kaiken kaikkiaan mielestäni tämä oli hyvä päätös saagalle. Tavanomaista Star Wars -elokuvissa ovat myöskin ensiluokkainen musiikki ja erikoistehosteet, eikä TROS poikennut mitenkään edellisistä leffoista – kiitos ja kumarrus siis elokuvasäveltäjä John Williamsille ja elokuvan editoijille.

Näyttelijät tekivät työnsä erinomaisesti, kuten uusimman trilogian antagonisti Kylo Renin/Ben Solon roolissa toiminut Adam Driver – Driver oli myös vuoden 2020 Oscar-gaalassa ehdolla ”paras miespääosa” -palkinnolle elokuvasta Marriage Story. Lisäksi elokuvan pääkolmikossa Reytä esittänyt Daisy Ridley, Finniä esittänyt John Boyega, sekä Poe Dameronina toiminut Oscar Isaac tekivät elokuvasta sen mitä se on nyt. Myös yksi uuden trilogian hienoimmista asioista ovat jotkut tutut näyttelijät aiemmista elokuvista mm. Luke Skywalkerin roolissa näyttellyt Mark Hamill, sekä Han Solon roolissa Harrison Ford.

Erittäin traagista elokuvasta teki Leia Organan näyttelijän Carrie Fisherin menehtyminen. Fisher menehtyi sydäninfarktiin vuonna 2016, ennen kuin uusinta elokuvaa päästiin edes kuvaamaan. Hahmon käyttämättömiä materiaaleja edellisistä elokuvista on kuitenkin editoitu mukaan, joten Leian voi silti nähdä The Rise of Skywalkerissa muutamassakin kohtauksessa. Fisher on ollut monien ihmisten esikuva jo alkuperäisistä elokuvista 1970-luvulta asti.

The Rise of Skywalkerissa Rey suorittaa Leian kanssa jedikoulutustaan loppuun Vastarinnan tukikohdassa.  Ensimmäisen ritarikunnan yksinvaltias Kylo Ren on tiennäyttäjän avulla löytänyt Sithien piilotettuun maailmaan, Exegoliin, jossa hän tekee sopimuksen yllättävän hahmon kanssa. Vastarinta saa eräältä vakoojalta viestin pahuuden nousemisesta. Vastarinnasta Rey, Finn, Poe, Chewbacca, sekä droidit C-3PO ja BB-8 suuntaavat Pasaanille etsimään galaxin toista tienlöytäjää, joka näyttäisi suunnan Exegolille. Pasaanilla he tapaavat vanhan tutun ja aavikkoplaneetalla pääsee tapahtumaan jo muutamakin erittäin jännittävä tilanne. Elokuva on täynnä hermoja raastavia hetkiä hyvässä ja pahassa. Kuten kaikissa Star Wars -elokuvissa, on myös TROS taistelua hyvän ja pahan välillä ja rauhan palauttamisesta galaxiin. Elokuvassa on paljon juonenkäänteitä ja tunteita herättävä hetkiä. Elokuva saa aikaan jännityksen ja kyynelehtimisen lisäksi katsojissa myös naurua ja iloa.

Elokuva oli tunteita nostattava. Olen itse ollut äärimmäinen fani pikkutytöstä asti ja jokainen Star Wars -elokuva kyllä saa minulle kylmät väreet iholle. Disney lisäsi viimeisimpään elokuvaan pari melko typerää ja turhaakin kohtaa ohjaajan vastahakoisuudesta piittaamatta, mutta niitä lukuun ottamatta elokuva oli erittäin mieluinen kokemus – useampaankin otteeseen. Suosittelen elokuvaa kaikille, etenkin scifi-, fantasia- ja seikkailuelokuvista kiinnostuneille. The Rise of Skywalker on täynnä iloa ja surua laidasta laitaan, eikä se turhaan ollut vuoden 2019 kolmanneksi eniten tuottanut elokuva.

teksti: Jessica So

kuva: pressikuva

Abreu korjaa kaiken teipillä tai rakkaudella

Anna Heiskari, artistinimeltään ABREU, julkaisi toisen suomenkielisen albuminsa Teipillä tai rakkaudella 15.marraskuuta 2019. Hänen viimeisimmästä albumistaan Sensuroimaton versio on ehtinyt kulua vasta kaksi vuotta. Kokonaisuudessaan Abreu on ehtinyt uransa aikana julkaista jo kuusi albumia aiemmin ennen Teipillä tai rakkaudella -albumia. Minulla ei ollut mitään kovinkaan suuria odotuksia uuden albumin suhteen, sillä henkilökohtaisena mielipiteenä en pidä Abreun suomenkielisestä tuotannosta.

Abreun omin sanoin tämä uusi albumi on kaikista henkilökohtaisin albumi. Albumin biisit kertovat huumaavista, epätasapainoisista ja toksisista ihmissuhteista sekä niiden eri vaiheista. Olin heti keskiyöllä kyttäämässä, kun uusi albumi julkaistaisiin. Albumin biisien takana on Axel Ehnström, Tido Nguyen, Vilma Alina, Ilkka Wirtanen, Patric Sarin, Ale Alberti, Tiina Vainikainen, Bizi, Arttu Istala, Iiro Parkkari, Kyösti Salokorpi, Cledos, Iivari Suosalo, Neea Jokinen ja Benjamin Peltonen. Lisäksi Abreu on itsekin ollut mukana kirjoittamassa albumin biisejä.

Pidän eniten albumin biiseistä Sytyn, Rakastan sua enemmän (feat. Bizi), Teipillä tai rakkaudella, Masokisti ja Sivuvaikutuksii. Näistä edellä mainituista biiseistä Sytyn oli ainut single.

Albumin aloittaa nimikkobiisi Teipillä tai rakkaudella. Rakastan sua enemmän -biisillä vieraileva Bizi on lahjakas laulaja ja hänellä on omaperäinen ääni, joten osittain siksi biisi on suosikkejani.

Masokisti oli heti ensimmäisellä kuuntelukerralla varma suosikkini. Sivuvaikutuksii-biisissä pääsevät esille Abreun portugalilaiset juuret biisin taustanauhan avulla.

Antaisin tälle albumille asteikolla 1-5 kokonaisarvosanaksi 3.

Sofia Tuohimaa

Villi lapsi teki vaaleanpunaisen vallankumouksen 

Anni Ellinoora Leikas, taiteilijanimeltään Ellinoora, julkaisi toisen albuminsa Vaaleanpunaisen vallankumouksen 30. elokuuta 2019. Hänen esikoisalbuminsa Villi lapsi julkaistiin syksyllä 2016.

Ellinoora on kirjoittanut kaikki Vaaleanpunaisen vallankumouksen biisit itse. Biisien teossa on ollut mukana myös Ellinooran avomies, Samuli Sirviö. Arvostan sitä, että artistin oma kädenjälki näkyy biiseissä.

Albumin nimi kuvaa hyvin Ellinooraa, koska hänellä on vaaleanpunaiset hiukset. Vaaleanpunainen vallankumous merkitsee Ellinooran mukaan kahta isoa kontrastia. Vaaleanpunainen korostaa herkkyyttä ja lempeyttä. Vallankumous ei kuitenkaan tarkoita Ellinooran albumilla mitään poliittista. Sana edustaa kapinaa ja epäkohtien pöydälle nostamista. Voi olla herkkä ja tunteellinen ihminen, mutta silti voi olla kunnianhimoinen ja tuntea ärsytystä ja vihaa.

Vaaleanpunaisen vallankumouksen biisit ovat paljon parempia kuin Ellinooran ensimmäisen albumin biisit. Voi siis todeta, että Ellinoora on kehittynyt muutaman vuoden aikana. Kappaleet käsittelevät useita teemoja, esimerkiksi nuoruutta, ihastumista, sydänsuruja sekä masennusta ja muita mielenterveysongelmia.

Vaaleanpunaisen vallankumouksen avausraita kantaa Ranskan vallankumousta edeltävän kuningattaren nimeä ”Marie Antoinette”. Kyseinen biisi kuvastaa nykypäivän pinnallista maailmaa, jossa kaikki näkevät sosiaalisen median onnellisuutta huokuvat päivitykset ja sitä kautta helposti ajattelevat, että kaikille muille tapahtuu upeita asioita paitsi itselle.

Mielestäni monet albumin biiseistä ovat onnistuneita, mutta erityisiä suosikkejani albumilta ovat Nuoruuden oodi, Antibiisi, Taideteos ja Viha, kipu ja rakkaus.

Ihastuin näistä edellä mainituista biiseistä ensimmäisenä Nuoruuden oodiin ja voinkin samaistua biisin eräisiin sanoituksiin ”äiti opetti ’älä pelkää elämää’ ”.

Ellinooran omien sanojen mukaan Antibiisin ei ollut tarkoitus päätyä albumille. Mielestäni Antibiisiä kuvaa parhaiten adjektiivi rohkea, enkä ensikuuntelulla pitänyt heti kyseisestä biisistä. Antibiisi vaati usean kuuntelukerran, ennen kuin se päätyi soittolistalleni.

Koska Ellinoora tunnetaan voimabiiseistään, uudelta albumilta löytyy Taideteos-niminen biisi.  Biisin kertosäkeessä lauletaan nimittäin ”oot elämäsi vedos, sä oot taideteos”. Koen, että biisillä halutaan kertoa, että jokaisella ihmisellä täällä maapallolla on merkityksensä ja arvonsa saavutuksien ja suosion määrästä tai lähtökohdista riippumatta.

Viha, kipu ja rakkaus -biisin nimi on luultavasti saanut inspiraatiota uskonnossa ilmenneestä kolmesta pysyvästä Raamatun avainsanasta eli usko, toivo ja rakkaus.

Mielestäni albumin biiseistä Anthem on vähiten mieleenpainuvin. En kuitenkaan tiedä, mistä syystä. Varmasti siihen vaikuttaa ainakin se, että en ole kyseistä kappaletta kuunnellut niin paljon. Anthem on haikea ja herkkä rakkauslaulu. Albumilla on muutenkin paljon sen kaltaisia muitakin rakkauslauluja, esimerkiksi Sinä 4ever.

Asteikolla 1-5 antaisin tälle albumille kokonaisarvosanan 5.

 

Sofia Tuohimaa

Miksi muuttaa hyvin toimivaa?

7. syyskuuta $UICIDEBOY$ julkaisi debyyttistudioalbuminsa I Want To Die In New Orleans. Yhtyeelle tämä oli kuitenkin jo 43. julkaisu uransa aikana. Albumin ainoat vierailijat ovat räppärit Bones ja Juicy J. Bones, jotka kuullaan kappaleella FUCK the Industry, jossa hän esittää outron puhutun osuuden, kun taas Juicy J kuullaan Carroltonin introssa ja hänellä on myös tuottajakrediitti kappaleella Phantom Menace.

Yhtyeen jäseniin kuuluvat serkukset Scott Arceneaux Jr ja Aristos Petrou, jotka tunnetaan myös monilla taiteilijanimillään. Petrou ja Arceneaux yhdistivät voimansa ja perustivat yhtyeen vuonna 2014, mutta molemmilla oli runsaasti soolomateriaalia julkaistuna jo ennen sitä. Nimellä $UICIDEBOY$ he ovat ahkeroineet 43 julkaisua uransa aikana, joista suurin osa on 3-5 kappaleen EP-julkaisuja. Yhtye julkaisee kaiken musiikkinsa SoundCloudiin tyypillisten musiikin striimauspalveluiden kuten Spotifyn ja Apple Musicin lisäksi.

14 kappaleen albumi kestää mukavat 42 minuuttia ja on todella helppo kuunnella alusta loppuun. Kaikille tämän tyylinen musiikki ei kuitenkaan sovi. Normaalien rap-kliseiden lisäksi $UICIDEBOY$ räppää mielenterveyden ongelmista, eksessiivisestä huumeiden käytöstä ja itsemurhasta. Kappaleiden lyriikoiden teemat ovat yhtä synkkiä kuin Arceneauxin tekemät instrumentaalit. Arceneaux käyttää nimeä Budd Dwyer tuottaessaan ja on tehnyt jokaisen instrumentaalin levyllä.

Albumia ensimmäistä kertaa kuunnellessa levyn soundi eroaa hieman yhtyeen aikaisemmista julkaisuista. Omasta kokemuksesta jokaista julkaisua pitää soittaa muutama kerta ennen kuin alan itse niistä pitämään. Sama on tämän levyn kanssa. Äänenlaatu kuulostaa paremmalta kuin koskaan aikaisemmin ja instrumentaalit ovat ehkä hieman enemmän mainstream rapin kaltaisia. Ei kuitenkaan niin paljon, että kappaleita ei tunnistaisi heidän omikseen. Nicotine Patches kuulostaa hieman enemmän Southsiden tai Metro Boominin tuottamalta, mutta omasta mielestäni kappale silti sopii levylle oikein hyvin.

Jos olet pitänyt yhtyeen aikaisemmista julkaisuista, tulet todennäköisesti pitämään tästäkin. Meet Mr. NICEGUY kappaleesta en pitänyt aluksi lainkaan, mutta viikon lopussa se soi nii paljon päässäni, että minun oli pakko alkaa kuunnella sitä aktiivisemmin. Jokainen kappale sulautuu seuraavaan ja albumi on todella mukava kuunnella niin alusta loppuun kuin soittolistalla kappaleittain. Itse pidän tästä julkaisusta ja voisin suositella sitä kaikille, jotka uskovat kestävänsä albumin synkät teemat.

Aleksi Hiivala 

Kuva: Max Beck, julkaistu: https://www.complex.com/music/2018/09/suicideboys-say-they-influenced-soundcloud-rap-coming-for-their-credit

Carolista Captain Marveliksi

Marvelstudioiden elokuva Captain Marvel sai ensi-iltansa 6.3.2019. Ennen kuin olin nähnyt elokuvan ajattelin, että sitä voisi ehkä verrata kahteen eri DC comics:in tuotokseen: Superman-hahmoon ja Wonder Woman elokuvaan. Supermaniin siksi, että Captain Marvelin ja Supermanin voimat ovat hyvin samankaltaiset keskenään. Lisäksi molemmat ovat universuminsa vahvimpia sankareita.  

Elokuvana Captain Marvelia voisi verrata Wonder Woman elokuvaan, koska elokuvat ovat studioidensa ensimmäiset elokuvat naissupersankarista. Ero, joka näiden kahden välillä näkyy suurimpana liittyen aiheeseen naishahmot, on suuri. Wonder Woman elokuvassa alleviivattiin sitä, että päähenkilö on nainen. Captain Marvelissa sen sijaan asian vain annettiin olla. Minä pidän enemmän Captain Marvelin tavasta.  

Captain Marvel kertoo tarinan Carol Danversista. Elokuvan alussa hän on avaruudessa Kreesivilisaation kotiplaneetalla. Hän on Kreesotilas, mutta hän näkee kuin näkyjä itsestään jossain aivan muualla. Erään tehtävän päättyessä huonosti hän onnistuu pakenemaan ilkeiltä Skrulleilta. Pakokapselillaan hän päätyy suoraan Maahan. Siellä hän tapaa nuoren agentin Nick Furyn. Maahan Carolia seurasi muutama Skrull soturi. Furyn kanssa Carol yrittää saada nuo kiinni ja matkalla he selvittävät paljon Carolin taustasta.  

Lähiaikoina monien leffojen juonista voi löytää helposti kannanottoja isoisiin aiheisiin kuten rasismiin tai ilmastonmuutokseen. Tässä elokuvassa ei ollut sellaista syvällistä teemaa vaan se oli vain simppeli kasvutarina. Elokuvan alussa Carol ei oikein tiennyt kuka oli, mutta loppua kohti se selkeni hänelle ja hänestä tuli Captain Marvel. Minä pidin siitä. Oli virkistävää nähdä pitkästä aikaa joku rento ja mukava elokuva. Olihan Captain Marvelin perusideassa mahdollisuus tehdä elokuva feminismistä, mutta pidin päätöksestä jättää se tekemättä.  

Osa juonenkäänteistä oli minulle henkilökohtaisesti melko arvattavissa. Tosin keskusteltuani ystävilleni, jotka olivat myös nähneet elokuvan, minulle selvisi, että muille ne eivät olleet. Epäilen tämän johtuvan siitä, kuinka paljon olen elokuvia katsonut elämässäni ja analysoinut. Siispä jos olet elokuvien suurkuluttaja, suosittelen varautumaan muutamaan ennalta-arvattavaan juonenkäänteeseen. Nämä eivät silti häirinneet katselukokemusta ja mukana oli myös yllättäviäkin käänteitä.  

Kokonaisuutena Captain Marvel loi miellyttävän ja rennon katselukokemuksen. Lisäksi mukana sai fanin sydäntälämmittäviä hetkiä ja paljastuksia pitkäaikaisille mysteereille. Mukana oli juuri sopivasti huumoria niin nuoremmalle yleisölle kuin myös vanhemmillekin katsojille.  

 

Nea Toijala 

Star is Born- koskettava ja lämmin tarina tosirakkaudesta

Elokuva: Star is Born, julkaistu: 2018, genre: draama/musiikki, ohjaaja: Bradley Cooper, pääosissa: Lady Gaga, Bradley Cooper, Sam Elliot 

Nimensä mukaisesti Star is Born– kertoo nuoren lahjakkuuden noususta tähteyteen, kuuluisan rockstaran Jackson Mainen (Bradley Cooper) ja aloittelevan muusikon Allyn (Lady Gaga) välisen rakkaustarinan avulla. Jacksonin tavatessa Allyn, hän näkee tässä jotain mitä Ally ei näe edes itsessään. Hän raahaa Allyn stadionin lavalle laulamaan hänen kanssaan ja näin Ally alkaa pian saada huomiota ja lopulta levytyssopimuksenkin, mikä johtaa Allyn nousemisen tähteyteen. 

 Star is Born on hämmentävän aito tarina tosirakkaudesta kahden ihmisen välillä. Elokuvan tarina ei ole kummoisempi, käsikirjoituksen ollessa hyvin tavanomainen, mutta elokuvan vuorovaikutukselliset hahmot ja tunnelma tekevät Star is Born:ista kerrassaan ainutlaatuisen. Tarinassa konfliktia aiheuttaa asetelma parin välillä; kun Allyn tähteys alkaa kukoistaa, Jackin ainoastaan hiipuu. Kuin taas Ally taas epäilee itseään, Jackson auttaa häntä uskomaan itseensä. 

 Elokuvassa käsitellään paljon sitä, mitä rakkauden kestäminen vaatii, mitä se antaa ja ottaa. Jack taistelee päihdeongelmien kanssa, mutta Ally tukee kärsivää miestään vieroitushoidon ja alamäkien läpi, vaikka tämä onkin julkisesti häpäissyt hänet. Loppua kohden elokuva saa kuitenkin koskettavan käänteen, kun Jackson yllättäen päättää oman elämänsä. Hänen traaginen päätöksensä heijastaa siihen, että hän ei halunnut rajoittaa vaimonsa unelmia ja menestystä. Huolimatta siitä, että elokuvan tarina on hyvin mukaansatempaava, se alkaa loppua kohden hieman menettämään otettaan. Loppuosaa onkin pitkitetty asteen liikaa. 

 Musiikkimaailman supertähti Lady Gaga kokeili siipiään ensimmäistä kertaa valkokankailla Star is Born:issa. Gagan tuodessa rooliinsa tietynlaisen persoonallisuuden, epävarman Allyn roolissa olisi ollut vaikea kuvitella ketään muuta. Moninkertainen Oscar-ehdokas Bradley Cooper otti countrytähden Jackson Mainen roolin haltuunsa upeasti, yllättäen katsojia upealla lauluäänellään ja koskettamalla heitä hahmonsa herkistyttävällä viallisuudella. Cooperin ja Gagan välistä kemiaa ei voi kieltää, ja elokuvan kohtaukset ovatkin parhaillaan parin ollessa yhdessä. Gagan tuodessa itselleen tyypillistä särmää tarinaan, Cooper taas onnistui luomaan sympatiaa tarinaan. 

Bradley Cooper loisti päihtyneen rockstaran roolissaan, mutta todellisena tähtenä hänet nähtiin ensikertaisen ohjaajan roolissaan. Cooperin kädenjäljestä sekä ohjaajana, että käsikirjottajana näki tämän monivuotisen kokemuksen näyttelijänä. Cooper onnistui rakentamaan elokuvalle kerrassaan ainutlaatuisen, että hämmentävän aidon tunnelman. Elokuvan musiikki toimi myös loistavasti tarinan edistäjänä, kun musikaalinumerot veivät tarinaa eteenpäin ja auttoivat katsojaa ymmärtämään hahmojen tunnemaailmaa ja ajatuksia. 

 Star is Born tulee varmasti keräämään ehdokkuuksia tulevan kevään Gaala-kaudella, ja on nyt jo ennakkosuosikki useammankin Oscar-kultapatsaan saajaksi. Elokuvan vedotessa katsojaan kuin katsojaan, olisi vaikea nähdä miksei se voisi voittaa jopa illan pääpalkintoa. Star is Born antaa katsojalle realistisen vilkauksen musiikkimaailman kulisseihin, näyttää raa’asti kuinka menestys vie mukanaan ja kuinka tosirakkaus vaatii velkansa.

 

Oona Koivula

Kuva: kuvakaappaus Finnkinon sivuilta (www.finnkino.fi)

Grindelwaldin rikokset vai Grindelwaldin esittely

Sisältää juonipaljastuksia 

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset on Ihmeotukset- elokuvasarjan toinen osa. Elokuvan alussa sarjan neljä päähenkilöä ovat erillään, Newt Lontoossa, Tina Pariisissa ja Queenie sekä Jacob New Yorkissa. New Yorkissa on myös vankina suuri rikollinen Gellert Grindelwald. Aivan elokuvan alussa Grindelwaldia ollaan siirtämässä Lontooseen, mutta hän onnistuu pakenemaan. Hän lähtee muutaman seuraajansa kanssa Pariisiin.  

Sieltä hän haluaa löytää ensimmäisessä elokuvassa esitellyn Credencen, jolla on vahvat voimat. Grindelwald haluaa löytää Credencen, koska hän uskoo tarvitsevansa poikaa päästäkseen tavoitteeseensa. Amerikan taikaministeriö on kuitenkin lähettänyt Tinan suojelemaan Credenceä. Myös Newt on samalla asialla tosin Albus Dumbledoren lähettämänä. Queenie on lähtenyt Tinan luokse jo ennen kuin Newt Jacob seuranaan saapuu Pariisiin. Näin kaikki neljä päähenkilöä sekä Grindelwald ovat saatettu Pariisiin ja kaikilla on oma henkilökohtainen tehtävänsä 

Olin erittäin innoissani elokuvasta ja odotukset olivat korkealla. Kun sen viimein näin, olin hieman pettynyt. Elokuva oli kyllä hyvä, mutta ei vain niin hyvä kuin odotin tai niin hyvä kuin ensimmäinen. Yksityiskohdat olivat kyllä kohdallaan ja hahmojen omat tarinat aivan toimivat, mutta elokuva ei vain toimi yksilönä. Elokuvan loputtua olin kyllä innoissani kaikista niistä uusista paljastuksista, joita elokuvassa tuli, mutta tuntui myös siltä, että jotain jäi puuttumaan. Paras tapa pukea se sanoiksi on, että elokuva toimii kyllä sarjassa, mutta ei yksilönä. Koko elokuva vaikutti olevan lämmittelyä seuraavia varten ja siksi se tarvitsisi kolmannen elokuvan heti perään.  

Toisaalta taas elokuva tuntui myös toimivan hyvänä esittelynä Gellert Grindelwaldille. Elokuvassa kuultiin monen velhon näkökulmasta huhuja Grindelwaldin suunnitelmasta ja mielipiteitä velhosta itsestään. Kaikilla tuntui olevan mielipiteensä Grindelwaldista sekä hänen suunnitelmistaan ja ideoistaan. Grindelwald on hahmona mielestäni todella onnistunut. Hänen taustansa on mietitty loppuun asti. Hänet on onnistuttu hyvin yhdistämään myös alkuperäisiin Harry Potter kirjoihin Albus Dumbledoren kautta. Lisäksi hahmon näyttelijän Johnny Deppin suoritus oli mielestäni erittäin hyvä. Myös hahmon ulkoasu oli vaikuttava.  

Elokuvassa kaikki yksityiskohdat, kuten hahmojen henkilökohtaiset tarinan kaaret, uudet paljastukset maailmasta ja uudet otukset, olivat kaikki aivan loistavia. Valitettavasti elokuvan juonessa ei ollut mielestäni riittävästi toimintaa. Elokuvassa kaikki tuntuivat vain keräävän tietoa vastakkaisilta osapuolilta ja valmistautuvan johonkin suureen. Toivottavasti, mikä ikinä tuo suuri asia onkaan, se nähdään valkokankailla jo pian.  

 Nea Toijala 

Venom-erilainen supersankari

Tom Hardyn tähdittämää ja Ruben Fleischerin ohjaamaa elokuvaa, Venomia on moitittu useissa arvosteluissa sekavaksi ja suureksi pettymykseksi. Venom perustuu Marvelin samannimiseen hahmoon, joka teki ensiesiintymisensä jo 1980-luvulla. Monet Marvel-fanit ovat ilmaisseet pettymyksensä Sonyn ja Marvelin yhteistyön tulokseen. Monia Venom ei säväyttänyt.

Vaikka en itse olekaan Marvelin superfani, niin poikaystäväni on tutustuttanut minut Marvel-universumiin ja elokuvan traileri herätti mielenkiintoni. Juoni kuulosti erittäin mielenkiintoiselta ja sitähän se olikin. Toimittaja Eddie Brock (Tom Hardy) elää elämänsä huippuhetkiä, hänen uransa on parhaimmillaan ja tyttöystävä Annen (Michelle Williams) kanssa suunnitellaan jo naimisiin menoa. Kun Eddie saa tehtäväkseen haastatella Life-yhtiön omistajaa Calton Drakea (Rix Ahmed) kajoaa hän lakimies tyttöystävänsä tietokoneeseen kaivaakseen esiin arkaluontoista tietoa yhtiöstä saadakseen mahdollisimman paljastavan jutun. Suututettuaan vaikutusvaltaisen Draken saa hän potkut ja suuttunut tyttöystävä ottaa eron. Eddie vaipuu masennukseen, kunnes Draken työntekijä lähestyy häntä ja paljastaa yhtiön löytäneen avaruudesta symbioottisia elämänmuotoja ja tuoneen ne maapallolle toiveissa luoda ylivertainen, avaruudessa selviävä ihminen. Julmiin ihmiskokeisiin kyllästynyt työntekijä auttaa Eddien sisälle laboratorioon ja siellä tutkiessaan symbiootti kiinnittyy onnistuneesti Eddieen ja seikkailu alkaa.

Symbiootin eli Venomin ja Eddien yhteiselämää ja vuorovaikutusta on mielenkiintoista seurata. Hahmojen esittely alussa on mielenkiintoista, mutta se vie yllättävän suuren osan elokuvasta. Eddie hahmona on onnistunut ja Tom Hardyn näyttelijänlahjat paikkaavat monta kohtaa, joissa Eddie voisi tuntua liian käsikirjoitetulta. Venom on myös hahmona hyvä ja ainut asia joka jäi häiritsemään on se, että yhtäkkiä Venom muuttuu pahantahtoisesta hahmosta elokuvan hyvikseksi, joka haluaakin jäädä maapallolle ja auttaa pelastamaan sen. On epäselvää, mikä tämän äkillisen muutoksen aiheuttaa. Elokuvan ehdottomasti parasta antia on Eddien ja Venomin vuorovaikutus ja päänsisäiset keskustelut. Ne tuovat elokuvaan Marvelille tyypillistä nuorekasta huumoria.

Venom on yleisesti ottaen peruskauraa. Niin draaman kaari, kuin hahmotkin ovat uskottavuudestaan huolimatta varsin tavallisia kaikkien erikoistehosteiden alla. Enkä tarkoita, että näyttelijät olisivat tehneet huonoa työtä, vaan sitä, miten hahmot on kirjoitettu. Kuitenkin näen Venomissa myös dystopian piirteitä ja syvempää sanomaa. En tiedä onko tämä sanoma tarkoituksellinen vai ei, mutta se antoi silti paljon ajateltavaa. Jos Venomista lähtee syvempää sanomaa etsimään on se varmaankin, että Life-yhtiön kaltaisia suuria yhtiöitä tulisi rajoittaa ja tutkia. Tai se, että ihmisten tulisi miettiä kahdesti ennen avaruuteen ryntäämistä.

Venomissa musiikki luo paljon tunnelmaa ja se onkin onnistunut erittäin hyvin. Erityisesti elokuvan nimikkokappale, Eminemin esittämä Venom säväytti minua. Elokuvan erikoistehosteet ovat hyvin tehdyt ja näyttävät aidoilta. Kuitenkin viimeinen taistelukohtaus oli suuri pettymys niin ohjauksen kuin erikoistehosteidenkin kannalta. Elokuvan loppupuoli oli muutenkin todella tiivis ja tuntui, että se on tehty hieman kiireellä ja yritetty tunkea mahdollisimman lyhyeen aikaan. Voin myös samaistua monen Marvel-fanin pettymykseen, sillä elokuvan piti olla ikärajaltaan K-16 ja faneille lupailtiin raakoja kohtauksia, sekä hieman kauhua. Leikkauspöydällä elokuvasta päätettiin kuitenkin tehdä myös nuoremmille sopiva ja siitä tehtiin K-12 elokuva. Tämä muutos tuntuu vaikuttaneen elokuvaan ja saattaa olla syy siihen, miksi monet kriitikot ovat kuvailleet Venomia sekavaksi. Lopetus oli kuitenkin hyvä ja se jätettiin tarpeeksi avoimeksi, joten mahdollisuus jatko-osaan on olemassa.

 

Aino Seuranen 

Kuva: deviantart.com/alfonsopina887