Avainsana-arkisto: arvio

Villi lapsi teki vaaleanpunaisen vallankumouksen 

Anni Ellinoora Leikas, taiteilijanimeltään Ellinoora, julkaisi toisen albuminsa Vaaleanpunaisen vallankumouksen 30. elokuuta 2019. Hänen esikoisalbuminsa Villi lapsi julkaistiin syksyllä 2016.

Ellinoora on kirjoittanut kaikki Vaaleanpunaisen vallankumouksen biisit itse. Biisien teossa on ollut mukana myös Ellinooran avomies, Samuli Sirviö. Arvostan sitä, että artistin oma kädenjälki näkyy biiseissä.

Albumin nimi kuvaa hyvin Ellinooraa, koska hänellä on vaaleanpunaiset hiukset. Vaaleanpunainen vallankumous merkitsee Ellinooran mukaan kahta isoa kontrastia. Vaaleanpunainen korostaa herkkyyttä ja lempeyttä. Vallankumous ei kuitenkaan tarkoita Ellinooran albumilla mitään poliittista. Sana edustaa kapinaa ja epäkohtien pöydälle nostamista. Voi olla herkkä ja tunteellinen ihminen, mutta silti voi olla kunnianhimoinen ja tuntea ärsytystä ja vihaa.

Vaaleanpunaisen vallankumouksen biisit ovat paljon parempia kuin Ellinooran ensimmäisen albumin biisit. Voi siis todeta, että Ellinoora on kehittynyt muutaman vuoden aikana. Kappaleet käsittelevät useita teemoja, esimerkiksi nuoruutta, ihastumista, sydänsuruja sekä masennusta ja muita mielenterveysongelmia.

Vaaleanpunaisen vallankumouksen avausraita kantaa Ranskan vallankumousta edeltävän kuningattaren nimeä ”Marie Antoinette”. Kyseinen biisi kuvastaa nykypäivän pinnallista maailmaa, jossa kaikki näkevät sosiaalisen median onnellisuutta huokuvat päivitykset ja sitä kautta helposti ajattelevat, että kaikille muille tapahtuu upeita asioita paitsi itselle.

Mielestäni monet albumin biiseistä ovat onnistuneita, mutta erityisiä suosikkejani albumilta ovat Nuoruuden oodi, Antibiisi, Taideteos ja Viha, kipu ja rakkaus.

Ihastuin näistä edellä mainituista biiseistä ensimmäisenä Nuoruuden oodiin ja voinkin samaistua biisin eräisiin sanoituksiin ”äiti opetti ’älä pelkää elämää’ ”.

Ellinooran omien sanojen mukaan Antibiisin ei ollut tarkoitus päätyä albumille. Mielestäni Antibiisiä kuvaa parhaiten adjektiivi rohkea, enkä ensikuuntelulla pitänyt heti kyseisestä biisistä. Antibiisi vaati usean kuuntelukerran, ennen kuin se päätyi soittolistalleni.

Koska Ellinoora tunnetaan voimabiiseistään, uudelta albumilta löytyy Taideteos-niminen biisi.  Biisin kertosäkeessä lauletaan nimittäin ”oot elämäsi vedos, sä oot taideteos”. Koen, että biisillä halutaan kertoa, että jokaisella ihmisellä täällä maapallolla on merkityksensä ja arvonsa saavutuksien ja suosion määrästä tai lähtökohdista riippumatta.

Viha, kipu ja rakkaus -biisin nimi on luultavasti saanut inspiraatiota uskonnossa ilmenneestä kolmesta pysyvästä Raamatun avainsanasta eli usko, toivo ja rakkaus.

Mielestäni albumin biiseistä Anthem on vähiten mieleenpainuvin. En kuitenkaan tiedä, mistä syystä. Varmasti siihen vaikuttaa ainakin se, että en ole kyseistä kappaletta kuunnellut niin paljon. Anthem on haikea ja herkkä rakkauslaulu. Albumilla on muutenkin paljon sen kaltaisia muitakin rakkauslauluja, esimerkiksi Sinä 4ever.

Asteikolla 1-5 antaisin tälle albumille kokonaisarvosanan 5.

 

Sofia Tuohimaa

Once upon a time in Hollywood – satutarina satujen maailmassa 

 

 

Ohjaus ja käsikirjoitus Quentin Tarantino / Draama/trilleri / 2019 / 2h 40min / *****

 

Quentin Tarantinon yhdeksännes, ja omiwn sanojensa mukaan toisiksi viimeinen elokuva Once upon a time in Hollywood sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa. Kun Tarantinolta tulee elokuva, muuta ei voi odottaa kuin eeppisiä taistelukohtauksia, toiminnallista seikkailua, veren roisketta ja räikeää huumoria. Once upon a time in Hollywood ei muiden Tarantinon teosten rinnalla myöskään kalpene.

 

Elokuva seikkailee 1970-luvun Hollywoodissa, aikana, jolloin kultavuosien Hollywood oli mukautumassa muuttuvaan nykymaailmaan ja digitalisaation aika lähestyi. Elokuva seuraa Rick Daltonia (Leonardo Di Caprio), entistä valkokankaiden hurmuria, joka taistelee uransa hiipumisen kanssa sekä Cliff Boothia (Brad Pitt), Rickin pitkäaikaista stunt-miestä, joka on kuitenkin siirtynyt enemmänkin tämän apumieheksi. Parivaljakon tarinan rinnalla kulkee Charles Mansonin murhiin liittyvä tositarina, jossa näyttelijä Sharon Tate (Margot Robbie) ja hänen ystävänsä murhattiin Taten ja hänen miehensä, kuuluisan ohjaajan Roman Polanskin kotona.

 

01Once upon a time in Hollywood oli ennen julkaisuaan jo ennalta arvattu hitti. Leonardo Di Caprio, Brad Pitt, Margot Robbie, Al Paccino… Ja lista jatkuu. Tarantinon ohjaus ja käsikirjoitus yhdistettynä maailman suurimpien tähtien kanssa, elokuva oli juuri siis sitä mitä voisikin odottaa. Di Caprio, Pitt ja Robbie loistivat rooleissaan, parempaa ei voisi edes pyytää. Di Caprio todisti kykynsä todella muuntautua mihin tahansa rooliin ja hänen kemiansa Pittin kanssa oli kieltämätöntä. Robbie taas hukkui täysin Taten hahmoon, ja toi esille todellisen Sharon Taten karisman ja lämmön.

 

Elokuvan mielenkiintoisena vastakkainasetteluna on Rickin ja Cliffin mielikuvituksellinen tarina rinnastettuna tositapahtumiin perustuviin Mansonin pahamaineisiin murhiin. Rick asuu Taten ja Polanskin naapurissa, tästä huolimatta minkäänlaista suoranaista vuorovaikutusta ei hahmojen välillä nähdä kuin vasta elokuvan loppuosassa. Tämä oli välillä turhan hämmentävää ja häiritsevää, mutta myös Tarantinon ovela tapa kuvailla Hollywoodin kahta puolta: Rick Daltonin hiipuva menestys vasten Sharon Taten nousevaa tähteyttä.

 

Kerronnallisesti Once uponin juoni oli erityisen hyvin jännitystä ylläpitävä: jokainen kohtaus oli kuin oma seikkailunsa ja juonen kulku piti katsojan koko ajan odottamassa, milloin henkilöhahmojen tarinat kohtaisivat. Elokuvan vauhdikkuutta myös lisäsi sen tapa hyppiä genrejen välillä: Komediasta draamaan, draamasta toimintaan. Mikään kohtaus ei ollut itsestäänselvyys, vaan jokainen osasi yllättää.

 

Elokuvan miltei parhaimmat minuutit esiintyivät loppua lähestyessä, kun juonikäänteenä Mansonin kultin jäsenet murtautuivat Taten talon sijasta Rickin taloon tositapahtumista poikkeavasti. Tämä johtaa huumorilliseen, verta roiskuvaan tappelukohtaukseen, klassikko Tarantino tyyliin. Lopputeksteihin saakka Tarantino siis pitää lupauksensa ja viihdyttää katsojia vauhdikkaalla tarinalla. Once upon a time in Hollywood siis täytti kaikki odotukset ja lupauksensa, eikä varmasti jättänyt yhtäkään katsojaa kylmäksi. Loppukohtaus onkin kenties elokuvan merkittävin kohtaus sen aiheen osalta: Koko elokuva olikin vain satua satujen maailmassa.

 

Teksti: Oona Koivula

Kuva: Filmikamari

Teinidraama Afterin liian kompleksi juoni tukahduttaa söpön rakkaustarinan

Uusi alku collegessa ja tulevaisuus edessä tarkasti mietittynä. Tessan  (Josephine Langford) opiskelutaival alkaa hyvin, mutta pian kuitenkin kuvioihin pyörähtää mukaan salaperäinen poika Hardin (Hero Fiennes-Tiffin), jonka myötä mikään ei ole enää niin varmaa. Tässä on lähes kaksituntisen After –elokuvan juoni hyvin tiivistettynä. Kuulostaa melko keskinkertaiselta teinidraamalta: ei mikään Oscarin arvoinen, mutta käypää viihdettä. Nähtyäni elokuvan trailerin ajattelin näin ja ostin liput. Kuitenkin jo puolivälissä jouduin pettymään, koska elokuva ei todellakaan ollut sitä mitä odotin.

After julkaistiin huhtikuussa 2019 ja sen ohjannut Jenny Gage. Elokuvan taustat poikkeavat melko paljon muista elokuvateattereissa esitetyistä teoksista, sillä tarina on saanut alkunsa verkkoyhteisöpalvelu Wattpadista. Siellä se oli ensin One Direction fanin, Anna Toddin, kirjoittama fanfiction, eli kuvitteellinen fanitarina. After -sarja nousi yhdeksi luetuimmista tarinoista palvelussa ja pian Todd teki sopimuksen kirjakustantamon kanssa.

Elokuva alkaa todella kepeästi siitä, kun hentoinen ja ujo lukutoukka Tessa siirtyy collegeen ja tapaa siellä kämppäkaverinsa sekä saa kutsun bileisiin, jossa tapaa Hardinin. Yllätykseksi selviää, että Hardin nauttii myös klassikkokirjoista. Elokuvassa referoidaan useaan otteeseen klassikkokirjailijoiden, kuten Jane Austenin ja Charlotte Bronten teoksia. Aluksi voi kuulostaa hyvälle idealle, ettei elokuva keskity ainoastaan teiniromanssiin. Kirjojen merkitys jää kuitenkin auki ja se tuntuu vain turhalle lisäykselle.

Elokuvan draaman kaaresta ei oikein ota selvää. Se on selvää, että teinielokuviin kuuluu paljon draamaa, mutta tässä se on aivan liian vaihtelevaa ja yliampuvaa. Tästä kyllä huomaa, että käsikirjoituksen on tehnyt melko nuori kirjoittaja. Kaiken lisäksi, teiniromanssin ohella selviää Hardinin vaikea isä-poikasuhde. Tämä jää kaiken muun ohella todella auki. Tarinankerronta on myös melko kömpelöä ja välillä tuntuikin kuin olisi katsonut lasten elokuvaa.

Elokuvasta ei ole saatu tarpeeksi selkeää kokonaisuutta. Draama kuuluu teinielokuviin, mutta Afterissa se ei pysy kasassa. Idealtaan elokuva on melko tavallinen teinidraama, mutta se yrittää erottua joukosta liian kompleksilla juonella ja lopulta lässähtää käsiin. Täytyy kuitenkin antaa pisteitä hyvästä tuotannosta, sillä elokuva oli kuvattu todella kauniisti ja äänimaisema oli miellyttävä.

Iida Vartiainen

Kuva: Finnkino

Carolista Captain Marveliksi

Marvelstudioiden elokuva Captain Marvel sai ensi-iltansa 6.3.2019. Ennen kuin olin nähnyt elokuvan ajattelin, että sitä voisi ehkä verrata kahteen eri DC comics:in tuotokseen: Superman-hahmoon ja Wonder Woman elokuvaan. Supermaniin siksi, että Captain Marvelin ja Supermanin voimat ovat hyvin samankaltaiset keskenään. Lisäksi molemmat ovat universuminsa vahvimpia sankareita.  

Elokuvana Captain Marvelia voisi verrata Wonder Woman elokuvaan, koska elokuvat ovat studioidensa ensimmäiset elokuvat naissupersankarista. Ero, joka näiden kahden välillä näkyy suurimpana liittyen aiheeseen naishahmot, on suuri. Wonder Woman elokuvassa alleviivattiin sitä, että päähenkilö on nainen. Captain Marvelissa sen sijaan asian vain annettiin olla. Minä pidän enemmän Captain Marvelin tavasta.  

Captain Marvel kertoo tarinan Carol Danversista. Elokuvan alussa hän on avaruudessa Kreesivilisaation kotiplaneetalla. Hän on Kreesotilas, mutta hän näkee kuin näkyjä itsestään jossain aivan muualla. Erään tehtävän päättyessä huonosti hän onnistuu pakenemaan ilkeiltä Skrulleilta. Pakokapselillaan hän päätyy suoraan Maahan. Siellä hän tapaa nuoren agentin Nick Furyn. Maahan Carolia seurasi muutama Skrull soturi. Furyn kanssa Carol yrittää saada nuo kiinni ja matkalla he selvittävät paljon Carolin taustasta.  

Lähiaikoina monien leffojen juonista voi löytää helposti kannanottoja isoisiin aiheisiin kuten rasismiin tai ilmastonmuutokseen. Tässä elokuvassa ei ollut sellaista syvällistä teemaa vaan se oli vain simppeli kasvutarina. Elokuvan alussa Carol ei oikein tiennyt kuka oli, mutta loppua kohti se selkeni hänelle ja hänestä tuli Captain Marvel. Minä pidin siitä. Oli virkistävää nähdä pitkästä aikaa joku rento ja mukava elokuva. Olihan Captain Marvelin perusideassa mahdollisuus tehdä elokuva feminismistä, mutta pidin päätöksestä jättää se tekemättä.  

Osa juonenkäänteistä oli minulle henkilökohtaisesti melko arvattavissa. Tosin keskusteltuani ystävilleni, jotka olivat myös nähneet elokuvan, minulle selvisi, että muille ne eivät olleet. Epäilen tämän johtuvan siitä, kuinka paljon olen elokuvia katsonut elämässäni ja analysoinut. Siispä jos olet elokuvien suurkuluttaja, suosittelen varautumaan muutamaan ennalta-arvattavaan juonenkäänteeseen. Nämä eivät silti häirinneet katselukokemusta ja mukana oli myös yllättäviäkin käänteitä.  

Kokonaisuutena Captain Marvel loi miellyttävän ja rennon katselukokemuksen. Lisäksi mukana sai fanin sydäntälämmittäviä hetkiä ja paljastuksia pitkäaikaisille mysteereille. Mukana oli juuri sopivasti huumoria niin nuoremmalle yleisölle kuin myös vanhemmillekin katsojille.  

 

Nea Toijala 

Hullu prinssi -musikaali täytti Kangasala-talon 

Kangasalan lukion loppuunmyydyn Hullu prinssi -musikaalin yhdeksän näytöstä esitettiin Kangasala-talolla alkuvuodesta. Hullu Prinssi -musikaalia aloitettiin tekemään jo hyvissä ajoin lukuvuoden aloitettua vuonna 2018. Hullu prinssi -musikaali oli upeasti luotu opiskelijoiden sekä ammattilaisten kesken. Musikaalia tekemässä olivat ammattiohjaaja Disa Kamula, sekä käsikirjoittajana Hanna Suutela ja musiikin säveltäjänä Maija Koskenalusta. 

Tykkäsin itse todella paljon näyttelijöiden vaatteista, lavastuksesta sekä koreografioista. Musikaalissa oli upeita yhteislaulu ja -tanssikohtauksia sekä sopivasti myös sooloosuuksia tietyillä hahmoilla. Musikaalissa nähtiin myös räppi, joka oli herttua Juhana näyttelijän Jere Paavilaisen omaa jälkeä. Pidin siitä, että kaikkien laulajien äänet sopivat hyvin yhteen ja huolella tehdyt tanssit olivat näyttäviä.   

Musikaali alkoi sillä, että päähenkilö Martina oli tekemässä kouluun esitelmää Kustaa Vaasasta ja hänen elämästään. Martina luuli, että Kustaa Vaasalla oli kolme lasta, mutta hänellä olikin neljä. Tämän kuultua Martina ei ajatellut, että Magnus Vaasa olisi tärkeä henkilö. Tarinan edettyä Martina nukahti tietokoneensa äärelle ja heräsi myöhemmin vuonna 1562 Katariina Jagellonikan ja herttua Juhanan hääpäivään. Musikaalin tarina eteni hienosti Martina Meren ja Magnus Vaasan ympärillä. Musikaalissa nähtiin paljon tapahtumia eri hahmojen välillä, kuten herttua Juhanan ja Kaarina Hannuntytären eroaminen. Musikaali päättyy Martinan heräämiseen tietokoneen ääreltä ja siihen, että hän lähtee kouluun pitämään esitelmää Kustaa Vaasasta. 

Kuvassa vasemmalla Anna Jagellonicaa esittävä Hanna Kainisto ja oikealla Katariina Jagellonikaa esittävä Saana Hellsten.

Musikaalissa pidin tarinan etenemisestä ja sen selkeästä esittämisestä. Tarinaa oli aluksi vähän vaikea ymmärtää, jos historiaa ei tunne hyvin, koska se sijoittui sen verran vanhaan aikaan. Pikkuhiljaa tarinasta alkoi saamaan hyvin kiinni, eikä tarvinnut enää ajatella kuka henkilö oli ja missä paikassa hahmot olivat. Lavastuksessa oli käytetty monipuolisesti lavasteseinäminä erilaisia taustoja, kuten muuria. Musikaalissa oli myös käytetty nukketeatteria taustaelementtinä. 

Musikaalissa oli mielestäni taidokkaita laulajia ja näyttelijöitä. Kangasalan lukion musiikkilinja opiskelijat olivat tekemässä musikaalia muiden opiskelijoiden, vanhojen opiskelijoiden sekä opettajien kanssa. Petra Karjalainen oli antanut laulunopetusta sekä teknisiä ja ilmaisullisia vinkkejä näyttelemiseen. Musikaalissa suurin osa asusteiden materiaaleista oli hankittu kierrättämällä ja ne olivat muun muassa vanhoja vaatteita, pöytäliinoja sekä verhoja. Pukusuunnittelijana oli Joanna Weckman ja Lotta Silvan. Kangasalan lukion vanha opiskelija Moona Lehtola ja Kaisu Koittola ovat tehneet koreografioita.  

Eveliina Kankaansivu

Simple Favor – Mutkikas trilleri vaiko tyylikäs komedia? 

Elokuva:  Simple Favor, ohjaus Paul Feig, pääosissa Anna Kendrick, Blake Lively, Henry Golding. *** 

 

Bridesmaids ja Ghostbuster-komedia elokuvien ohjaajana tunnettu Paul Feig kokeilee siipiään tyylikkäässä Simple Favor -trillerissä, lisäten trillerimaiseen dramatiikkaan omanlaisensa ironisen huumorin. Juonikäänteiden täyteinen Simple Favor (Missä on Emily?) lähtee käyntiin, kun yksinkertaista lähiöelämää elävä videobloggaaja, leskeksi jäänyt pienen pojan äiti Stephanie (Anna Kendrick) tutustuu poikansa kautta mystiseen Emilyyn (Blake Lively). Tämä uusi ystävyys avaa Stephanielle ovet äkkiä juonikäänteiden täyteiseen vauhdikkaaseen tapahtumasarjaan, joka on täynnä meheviä salaisuuksia, murhanhimoa ja martineja. 

 Stephanien ja Emilyn pikkupoikien tuodessa heidät yhteen, Stephanie pääsee sisälle Emilyn ainutlaatuiseen elämään menestyvänä, kylmäverisenä bisnesnaisena, ja tapaa myös tämän puoleensa vetävän puolison Seanin (Henry Golding). Eräänä päivänä Emily pyytää Stephania hakemaan poikansa koulusta pienenä palveluksena, kuitenkaan Emily ei enää palaa, ja täten hänet ilmoitetaan kadonneeksi.  

Stephanie tuntee viranomaisten olevan hyödyttömiä, ja innostuu salapoliisimaisesti tutkimaan ystävänsä katoamista, Stephanien tutkinnat kuitenkin ottavat entistä synkemmän käänteen, kun järvestä löydetään Emilyn DNA:han sopiva ruumis. Hautajaiset vietetään, edesmennyttä Emilyä surraan, mutta jo ennen kuin Emilyn ruumis on kylmentynyt sureva puoliso Sean, ja auttavan haluinen Stephanie kiihkeästi liittäytyvät yhteen, eikä mene kauaakaan kun Stephanie asettaa kenkänsä Emilyn vaatekomeroon ja kokkaa ruokaa tämän keittiössä. Pian kuitenkin epäilykset kasvavat siitä, onko Emily edelleen elossa. 

Simple Favor oli pintaraapaisuna nopeatempoinen, sekä miellyttävä kokonaisuus, jonka viihdyttävyyden laatua ei pysty kiertämään. Elokuva oli kuitenkin osittain hyvin rytmistään poikkeava, ja se tuntui lähes kuin etsivän teemaansa koko elokuvan ajan. Oliko kyseessä trilleri, draama vai komedia? 

 Komedian ja trillerin yhdistäminen on hyvin ”vanhan” Hollywoodin tyyliä, Simple Favorissa kuitenkin näiden vuorovaikutus oli ajoittain hyvin horjuvaa. Elokuvaa katsoessa herää ajatus siitä, että onko elokuva turhankin koominen trilleriksi? Emilyn ja Stephanien stereotyyppinen erilaisuus luonteenpiirteistä hahmojen pukeutumiseen tuo trilleriin jopa turhaa lapsellisuutta. Livelyn tyylikäs housupuvuissa ja korkokengissä asteleva Emily luodaan glamouriksi ja viileäksi, kuin taas Kendrickin perinteisempi hahmo rakennetaan pinnalta päin turhan kiltiksi ja naiiviksi. Hahmojen asusteet ja eleet ovat yliampuvia, ja ovat niin vahvasti vastakohtaisia, mikä luo toki komiikkaa tarinan kulkuun. Tästä huolimatta kokeneet Lively ja Kendrick tuovat rooleistaan parhaimman irti, ja onnistuvat lumoamaan katsojan intiimeillä kohtauksilla. 

Elokuva olisi kaivannut niin huomattavaa leikkaamista, että tiivistämistä. Otokset olivat turhan nopeita ja hätäiltyä: liikkuvia osia juonirakenteessa oli niin paljon, että edes kaikkia niistä ei keritty kunnolla käsitellä. Paul Feigin elokuvissa tuttu reippaasti kohtauksesta toiseen eteneminen oli myös olennaista tässä elokuvassa, kuitenkin kohtauksia oli niin paljon, että koko kokonaisuus muuttui turhankin hätäillyksi. 

Alun perin kirjaan perustuva Simple Favor on paperilla parempi, kuin itse lopullinen toteutus. Epäkohdista huolimatta kuitenkin mehukkaat ja absurdit juonikäänteet pitävät elokuvan ajan jännittävyyttä yllä, eikä katsoja pysty kertaakaan elokuvan aikana todella tietämään mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Jännitys loppua kohden tiivistyy, kun järvestä löydetyn ruumiin paljastetaan olevan oikeasti Emilyn kaksoissisko. Emily onkin yhä elossa ja hänen henkilöllisyytensä onkin jotain aivan muuta kuin mitä Stephanie osasi olettaa. Jännitys pidetään yllä huijaamalla katsojaa tutulla ”voiko kehenkään luottaa” -kikalla, ja toistuvat käänteet saavat katsojan epäilemään kaikkea jo ennestään tiedettyä.  

Elokuvan epäkohdista huolimatta Simple Favor onnistuu kuitenkin todella koko elokuvan ajan ylläpitämään viihdyttävyyttä ja mielenkiintoa, eikä petä katsojaa edes viimeisillä minuuteilla. 

 Oona Koivula

Kuva: Kuvakaappaus Finnkinon Simple Favor -sivuilta

Pohjalta ylös – Sza:n CRTL-albumin arvio

Sza:n eli Solána Imani Rowen Ctrl-albumi oli jotain, minkä en uskonut vievän minua täysin mukanaan. Mutta niin kuitenkin kävi. Olen saanut jonkinlaisen pakkomielteen tästä julkaisusta ja useasti ehdotan sitä jokaiselle, jonka kanssa alan keskustelemaan musiikista. Ctrl perustuu Sza:n omiin kokemuksiin elämän varrelta, mutta ne on kerrottu niin realistisella tyylillä, että sieltä löytää aina jotain samaistuttavaa.

Suurimman osan päivistäni kuuntelen erilaisia rap artisteja, kuten 50 Cent, J. Cole, Logic ja niin edelleen, mutta kuin taian avulla tämä levy on vetänyt maton edellä mainittujen artistien alta. En millään tunnu saavani tarpeekseni tästä levystä ja voin sanoa sen olevan mielestäni paras musiikkijulkaisu vuodelta 2017.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että albumi olisi täydellinen. Ei kaukana, muttei niin lähelläkään kuin annoin ymmärtää. Olisin toivonut, että melkein jokaisen kappaleen alussa tai lopussa oleva puhelinkeskustelut olisi tehty omiksi kappaleikseen, jotta kappaleet toimisivat paremmin soittolistaympäristössä. Albumi-kontekstissa kappaleet sulautuvat toisiinsa erinomaisesti. Puhelinkeskusteluissa Sza:n äiti sekä isoäiti kertovat asioita, joita heille tulee mieleen levyn nimestä Ctrl.

Musiikillisesti on vaikea löytää toinen levy, joka kuulostaa edes hieman samalta. Lähimpänä mieleen tulee englantilainen laulaja-laulunkirjoitta Jorja Smith, mutta Sza:n tyyli kuulostaa häneen verrattuna hieman hiotummalta. Toisaalta Sza:n takana on jätti levy-yhtiö TDE täynnä älyttömiä artisteja kuten Kendrick Lamar ja Schoolboy Q. Ctrl-albumiin on selvästi käytetty aikaa, rahaa ja saatu siitä monien fanien rakastama albumi, minut mukaan lukien.

Helmikuussa Sza:n antamassa haastattelussa GQ-lehdelle hän paljasti, ettei oikein itse pitänyt siitä millaisena levy julkaistiin ja oli jopa vihainen faneille, että he pitivät siitä niin paljon. Jokainen omalla tavallaan.

Albumilla on 14 kappaletta, joista kymmenen on minun kohdallani soittolista-arvoisia. Oma suosikkini on Drew Barrymore, jossa Sza kertoo omasta epävarmuudestaan ja pohtii hänen epätasapainossa olevaa parisuhdettaan. Korkealla lempikappaleissani on myös Doves In The Wind, jolta löydämme yhden parhaista Kendrick Lamar vierassäkeistöistä.

Itse suosittelisin tätä albumia jokaiselle, joka tykkää uudenlaisesta musiikista. Tältä levyltä löytyy perinteisiä R&B-piirteitä, hieman rap taustaan sekoitettuna. Tähän levyyn on hyvä palata huonona päivänä, ja melkein jokaiseen tunnetilaan löytyy jotain. Tämä albumi on piristänyt päivääni useasti ja ajattelen niin käyvän jokaiselle tämän levyn kuuntelijalle.

teksti ja albumin kuvat: Aleksi Hiivala

Hip Hop kultapojan kehitys jatkuu

Joey Bada$$ on Yhdysvalloista kotoisin oleva rap-artisti. Hänen tyyliään on usein verrattu 90-luvulla julkaistuun rap-musiikkiin ja tämä erotti hänet modernimman ja nopea tempoisemman musiikin joukosta. Uusimmalla albumilla All-Amerikkkan Bada$$, hän on edistänyt tyyliään huomattavasti.

Joey Badass oikealta nimeltään Jo-Vaughn Virginie Scott päätti viedä musiikkiinsa enemmän poliittisempaan suuntaan. Kappaleiden aiheet vaihtelevat Yhdysvaltojen poliittisen tilanteen kerronnan, introspektiivisuuden ja vähemmistöjen kohottamisen välillä. Kappaleen ”TEMPTATION” alussa kuullaan ote Zianna Oliphantin puheesta, jonka hän piti North Carolinan Charlottessa poliisin ammuttua Keith Lamont Scottin. Toisaalta kappaleella ”ROCKABYE BABY” Badass kertaa omaa paikkaansa yhteiskunnassa Schoolboy Q:n kanssa. Molemmat muistelevat, millaista oli asua huumeiden ja väkivallan täyttämissä naapurustoissa ja miten he itse osallistuivat kumpikin omalla tavallaanlaittomaan elämään.

Haastatteluissa Badass on sanonut albumien isoksi eroksi uusimman musikaalisuuden. Edellisillä julkaisuilla kappaleet syntyivät Badassin kuultua biitin ja kirjoitti säkeensä sen mukaan. Uudella albumilla kaikki tehtiin alusta saakka Badassin ja muutaman tuottajan kanssa, kuten Kirk Knight. Musiikki sopii aiheisiin erityisen hyvin ja kappaleet on selkeämmin järjestetty kuin debyyttilevyllä B4.DA.$$. Debyyttilevyllä oli hyviä kappaleita kuten ”Paper Trail$”, mutta tämäkin kappale tuntui siltä, ettei se etene mihinkään tai sillä ei oikein ole suuntaa. Tarkoituksena oli vain näyttää lyriikoita hyviin biitteihin lisättynä.

All-Amerikkkan Bada$$ on parannus hyvästä debyyttialbumista. Vierailijat kuten Styles P ja J. Cole sopivat omien kappaleidensa kerrontaan eivätkä silti luovu omasta tyylistään. Vanha 90-luvun tyyli on vielä huomattavissa, mutta albumin soundi on edistynyt modernimmaksi, jotta nuoremmat voivat samaistua helpommin.

Aleksi Hiivala

Artikkelikuva: Wikipedia commons