Mun kirjapäiväkirja: Luurankohuutoja Allen Ginsbergiltä meidän elävien keskuuteen 

Allen Ginsberg on mun mielestä yksiä 1900-luvun mielenkiintoisimpia kirjailijoita ja persoonia. Ginsberg oli avoimesti juutalais- sekä homorunoilija, minkä takia hänen työnsä oli välillä lievästi sanottuna hankalaa.

Ensimmäinen teos, jonka luin Ginsbergiltä, oli Luurankohuutoja. Se on suomennoskokoelman viimeinen teos. Itseäni hieman harmittaa se, etten ole vieläkään saanut tämän suomennostrilogian ensimmäistä osaa, nimeltään Huutoja, käsiini.

Kokoelmasta löytyy monenlaista sisältöä. Inspiraation lähteinä on toiminut niin paskantaminen ja seksuaalisuus kuin poliittiset kärjistymiset ja kaikki muu siltä väliltä. Allen Ginsbergin kirjotustyyliin kuuluu mitä ilmeisimmin mutkattomuus, aitous ja oikeudenmukaisuuden tavoitteleminen.

Isoimman vaikutuksen minuun teki se, että runoissa tuodaan kainostelematta esiin homous sekä seksuaalinen elämä, jotka olivat hankalia asioita puhua julkisesti vielä sinä aikana, kun Ginsberg oli nämä kirjoittanut.

Erityisen vaikutuksen teki runo nimeltä Uni, joka oli kirjoitettu vain noin kuukautta ennen Ginsbergin kuolemaa. Siitä siirryttiin järjestyksessä viimeiseen runoon kokoelmassa. Tämä viimeinen runo, nimeltään Juttuja joita en tee (Nostalgioita) on kuin Ginsbergin muistelma koko elämänsä ajalta. Tämä kirjoitettiin alle viikkoa ennen, kuin Ginsberg lopulta menehtyi. Runo päättyykin siihen, miten hän näkee tulevaisuuden itsensä vain tuhkauurnassa, eikä missään muualla. Siinä hän olikin valitettavasti oikeassa.

 

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *