Ensimmäinen asuntoni

Jo lukion ensimmäisellä luokalla mietin, että olisi aivan mahtavaa muuttaa omilleen. Ei olisi kellekään tilivelvollinen omista tekemisistään ja saisi päättää kaikista asioista itse. Luultavasti melkein jokainen nuori ajattelee lähes samalla tavalla yksin asumisesta. Asiat eivät kuitenkaan lutviudu niin helposti ja kivasti, mitä täydelliset fantasiat antavat olettaa. 

Muuttopäivänäni en oikeastaan ehtinyt miettimään ollenkaan muuttamista, sillä olin koko päivän töissä ja vasta sen jälkeen alkoi tavaroiden kantaminen. Voi sitä riemua, kun vihdoin pääsimme kämpilleni ja aloimme purkaa lastiani uuteen asuntooni. Saimme tavarani aivan hujauksessa sisään ja siitä suuntasimme tietenkin ostamaan muuttopäivän perinteisen mättöruoan. Tämän jälkeen palasin maha täynnä yksin asunnolleni.  

Aluksi oli todella vaikeaa ymmärtää se, että nyt minulla vihdoin on oikeasti oma kämppä. Aluksi en oikeastaan omistanut juurikaan mitään. Minulla oli sohva, koulupöytä ja tv-taso. Ei oikeastaan mitään muuta mainitsemisen arvosta. Ja kyllä, minulla ei ollut esimerkiksi sänkyä vaan jouduin nukkumaan sohvallani. Nukuin puolitoista kuukautta sillä sohvalla ja voitte vaan kuvitella, että se jos jokin oli kaukana täydellisistä fantasioista.  

Melkein jokainen kauppareissuni on semmoinen pienoinen fiasko. Harva sitä juuri muuttanut tietää tasan tarkkaan jokaisella kerralla, että mitä siihen ostoskoriin nappaa. Minulla voi olla jokin suunnitelma, mitä aion ostaa, mutta kauppaan päästyäni mielihaluni ovat ihan erilaiset. Monesti lähden kauppaan ja havahdun jossakin kohtaa, että olen saattanut haaveilla paikallani jo tovin. 

Ensimmäiset viikot menivät aika hujauksessa, sillä olin koko ajan liikenteessä. Sitten, kun elämäntilanne vähän rauhoittui, kotini alkoi näyttää ja tuntua enemmän kodilta. Jonkun ajan päästä alkaa huomaamaan, että niihin pieniin päivittäisiin tai viikoittaisiin askareihin kuluu yllättävän paljon aikaa ja energiaa. Varsinkin, kun joutuu tekemään kaikki itse. Samaan aikaan nämä pienet arkiset askareet ovat minulle hyvinkin terapeuttisia.  

Nautin paljon siitä, että saan olla yksin omissa oloissani. Vastapainona tykkään olla myös paljon ihmisten kanssa tekemisissä. Siksi voisinkin väittää, että ehdottomasti yksi haastavimmista asioista ja samaan aikaan parhaimmista asioista yksin asumisessa minulla on se yksin oleminen. Onkin hauskaa huomata välillä puhuvan ääneen, kuin puhuisi jollekin toiselle ihmiselle.  

Ekoina viikkoina minua ahdisti vähäisen se, että päivän oltuani liikenteessä joutuisin palaamaan yksin asuntooni. En ole oikeastaan ikinä porukoilla asuessani ollut raskaan päivän jälkeen kauhean puhelias tai seurallisin ihminen. Ehkä se on jollakin tavalla helpottava tunne, että on mahdollisuus tarpeen vaatiessa puhua muiden kanssa. Nyt kuitenkin olen tottunut olemaan paljon yksin ja päivä päivältä nautin siitä enemmän.  

Kaiken kaikkiaan yksin asuminen on kuitenkin erittäin mukavaa. Jälkeenpäin voi aina nauraa itselleen, kuinka tuli tehtyä pieniä kömmähdyksiä. Niin kuin ensimmäisellä pyykkivuorollani olin unohtanut varata pyykkikoneen seuraksi kuivaushuoneen. Siitä vasta hieno episodi käynnistyi, sillä piti löytää kaikille lakanoille ja tuhannelle vaatteelle 27 neliöisestä kämpästä paikka, jossa ne pystyivät kuivua homehtumatta. 

 

Viivi Paloposki  

Be Sociable, Share!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *