Aihearkisto: Yleinen

Kuka nyt lukioon menisi

Lukio on ihan turhaa yleissivistystä, kyllähän nyt maalaisjärjellä pärjää. Läksyihin hukkuu, on koeviikkoja ja kirjatkin maksavat. Mitä järkeä on lukioon menemisessä, kun ammattikoulu on paljon helpompaa? Ei tarvitse lukea turhia kirjoja ja pääsee heti oikeisiin töihin. Kuka nyt haluaisi odottaa, että alkaa saada palkkaa, kun ei kuitenkaan pääse mihinkään suoraan lukion jälkeen? Kuka edes haluaisi pyörittelemään papereita johonkin toimistoon? Sitähän lukioon menijät aikuisena tekevät. 

Näin puhui yläasteella koko luokkani. Tai no ei ihan, sanoja oli ainakin puolet enemmän, jos otetaan mukaan kaikki kiroilu, eikä kukaan tainnut edes puhua yleissivistyksestä. Tämä oli kuitenkin yleinen kanta ja moni oli samaa mieltä. 

Mietin pitkään, mistä ihmeestä tällainen ajattelu on peräisin. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että useiden kohdalla asenteet tulevat vanhemmilta. 

Vanhempien asenteet vaikuttavat meihin nuoriin ihan huomaamatta. Perheen arvot, joita lapselle pienestä pitäen syötetään, tarttuvat tiukasti kiinni ajatusmaailmaan. Ne näkyvät vahvasti muun muassa valitessa jatko-opintopaikkaa. Kun nuoret kasvavat aikuiseksi ja saavat omia lapsia, nämä arvot siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Kärjistettynä, suvuista tulee joko vähän tai korkeasti koulutettuja. Sitten ihmetellään, miksi kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa. 

Monissa perheissä arvostetaan rahaa, mutta ei osata ajatella kaukonäköisesti. Monen mielestä pitää päästä vain nopeasti tienaamaan siitä huolimatta, että palkka pysyy yleensä paljon pienempänä, kuin jos menisi lukion kautta korkeakouluun ja sellaiselle alalle, joka kiinnostaa ja josta maksetaan oikeasti hyvin.  

Koulutus korreloi vahvasti elintasoon ja epäsuorasti myös onnellisuuteen, esimerkiksi turvallisuuden tunteen kautta. Miksei iso osa aikuisista siis tajua, että koulutus ei ehkä olekaan aivan turhaa?  

Monella nuorella, jolla olisi hyvät mahdollisuudet pärjätä lukiossa, on käsitys, että lukio on älyttömän vaikeaaHelposti päädytään muihin opiskelupaikkoihin ihan vain varmuuden vuoksi. 

Kaikille lukio ei sovi ja tietenkin ammattikouluun menevätkin voivat jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa ja edetä urallaan, mutta on älytöntä, että itseä ei kannusteta haastamaan. 

Porukassa tyhmyys tiivistyy. Kun on monta, jotka syystä tai toisesta ovat ammattikoulun kannalla, he varmasti osaavat kehittää paljon syitä, miksi koulutus ei ole tärkeää, mutta kätevästi jättävät huomiotta tämän kanssa ristiriitaiset faktat. Tätä ei tietenkään kukaan itse huomaa, Neisserin havaintokehää kun opiskellaan vasta lukiossa psykologiantunneilla. 

Johtuuko vanhempien asenne epävarmuudesta ja häpeästä? Ehkä aikuinen olisi itse halunnut lukioon, mutta taidot eivät riittäneet. Tai sitten laiskuus vei voiton ja nyt hän kitkuttelee pienellä palkalla ja huonossa työssä, tyytymättömänä elämäänsä. Halutaan perustella omia valintoja, itselle ja muilleja todistaa, että ollaan tyytyväisiä omaan elämään. Helposti päädytään puolustuskannalle, kun jossain aivojen perukalla nakuttaa ajatus, että omat väitteet eivät ehkä olekaan tosia. 

 Vai onko kyse vain sivistymättömyydestä tai tyhmyydestä? Ehkä he eivät tiedä paremmasta ja muut, ei niin tavalliset työt esim. toimittaja tai elokuvaohjaaja, tuntuvat abstrakteiltaHeiltä helposti unohtuu, että julkisuudenhenkilöt ja poliitikot ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä, joista monet ovat olleet samassa tilanteessa, kuin kuka tahansa muukin. Ero on osittain siinä, että toisille annetaan mahdollisuus. Ihan tavallisesta nuoresta voi tulla vaikka mitä, ja ainoana esteenä voi olla vanhempien ennakkoasenne koulutuksesta.  

Lukio antaa mahdollisuuksia, joita ei osaisi kuvitella. 

 

 

 

Pinja Hokkanen 

Levin atmosfääri houkuttelee turisteja 

 Levi on yksi Suomen suosituimmista hiihtokeskuksista, mutta onko se todella suosionsa arvoinen?  

Matkamme kulki Tampereelta Kolariin junalla yli kaksitoista tuntia, ja Kolarista Kittilään bussilla. Levi-keskukselle saavuttaessa ei voi olla huomaamatta korkealle taivaalle kohoavia rinteitä ja tuntureiden huippuja. Ihmisiä kulki ohitsemme ihmetellen ja katsellen tarkkaavaisesti ympärilleen. Ehkä etsien jotain, tai katsellen kauniita maisemia. Joka tapauksessa ihmisiä riitti korona-ajasta huolimatta. 

Ennen lähtöä tiesin Levin olevan suosittu lomakohde, mutta en osannut aavistaa sen olevan näinkin tavallinen. Siellä oli sopivasti kaikkea, mitä tarvitsi: tavallisia kauppoja, pikaruokaravintoloita ja kahviloita.  

Poikkeus kuitenkin oli Levi-keskuksessa sijaitseva pieni kylä, jossa oli pieniä rakennuksia, jotka sopivat lappilaiseen tunnelmaan. Niihin oli upotettu erilaisia urheilukauppoja, joista voisi ostaa lasketteluun kaiken tarvittavan, ja kahviloita, joihin pääsi hetkeksi hengähtämään ja juomaan kupin kuumaa. 

Levin kupeessa sijaitseva Tonttula on lapsille tarkoitettu tonttujen maailma, joka on koristeltu kauniisti valoilla ja pieniin mökkeihin pääsee lämmittelemään pakkassäässä. 

Levin rinteet ovat ainutlaatuisia. Jokainen niistä on erilainen ja erityinen. Joka kerta on mahdollista löytää uusia reittejä, jotka vievät uusille rinteille. Puut notkuvat lunta ja pakkassää saa posket punoittamaan. Rinnehisseissä silmät avautuvat kokonaan uuteen maailmaan. Huipulla tuuli huutaa niin, että tuskin kuulee, mitä vieressä puhutaan. Metsäreititkin tuovat täysin uutta ulottuvuutta laskemiseen, kun polut ovat kapeita ja puita on väisteltävä. Se on jännittävää, mutta palkitsevaa.  

Huipulla näkyvyys ei aina ollut kovin suotuisa, mutta upea Lapin luonto ei silti jää keneltäkään näkemättä. 

Laskettelu onkin usein suurin syy, miksi Leville lähdetään lomailemaan, mutta silti siellä on mahdollisuuksia myös moneen muuhun aktiviteettiin. Hiihtämisestä huskyajeluihin ja ratsastusretkistä moottorikelkkailuun. Itse pitäydyin vain laskettelussa, mutta jo pelkästään tuntureiden kauneudessa ja lappilaisessa maisemassa oli niin paljon ihmeteltävää, ettei reissullemme tarvittu enää lisää aktiviteetteja. 

Viihdyin Levillä todella hyvin ja aika kului yllättävän nopeasti. Siellä ollessani sain hengähtää ja päästää irti omasta arjestani. Vaikka Levi onkin todella suosittu ja talvisesongin aikaan täynnä ihmisiä, siellä pystyi rentoutumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta, etenkin kun mökkimme sijainti ei ollut kovin lähellä Levin ydintä.  

Olit sitten hurjapää vailla seikkailua tai rauhaa rakastava rentoutuja, voi Levi tarjota upeita kokemuksia ja ihania muistoja. Voisin siis väittää, että Levi on kokonaisuudessaan valloittava ja sielun sytyttävä oma maailmansa. 

 

Teksti ja kuvat: Minttu Markkula

Elämää erityisherkkänä

Erityisherkkyydellä tarkoitetaan synnynnäistä, hermollista ominaisuutta, joka ei kuitenkaan ole diagnosoitava sairaus. Erityisherkkyyttä voidaan joillakin testeillä ehkä vahvistaa tai huomioida, mutta se on enemmän piirre ihmisissä. Erityisherkkyydellä ja tietyillä mielenterveyden häiriöillä on keskenään paljon yhteisiä piirteitä, mutta usein ne myös eroavat toisistaan. Sitä ei siis oikein voi määritellä minkään mielenterveyden häiriön kategorian alle. Suomessa erityisherkkyydestä ei olla puhuttu vielä liioin ja siksi kaikki puhe asiasta onneksi vie stigmaa pois ja lisää tietoisuutta – se on tämänkin jutun tarkoitus.

On siis tärkeää saada ihmiset ymmärtämään, millainen ominaisuus on kyseessä ja miten ikäviä ennakkoluuloja voitaisiin välttää. Monet erityisherkät ovat jo usein lapsuudessaan joutunut vaikeisiin tuntemuksiin omasta herkkyydestään, jolle ei yksinkertaisesti kukaan voi mitään. Usein perheenjäsenet tai ylipäätään paljon ihmisen kanssa tekemisissä olevat saattavat huomata korostuneen herkkyyden. Itse ainakin usein jouduin miettimään, mikä minussa on vikana, kun reagoin niin vahvasti asioihin, joihin muut ympärilläni eivät edes kiinnittäneet huomiota. “Miksi sä oot niin herkkä?” tai “Miksi sä aina alat itkemään?” olivat muilta kysymyksiä, joihin jouduin usein itkiessäni miettimään vastausta. Enkä osannut sanoa, miksi. Myöhemmin sain selityksen tutkimalla tätä piirrettä, ja silloin tuntui, että kaikki loksahti paikalleen. Tämä on yleinen ilmiö erityisherkkyyteen tutustuttaessa.

Erityisherkkyys ei kuitenkaan tarkoita pelkästään itkua. Se on kaikenlaisten tunteiden ja aistien ylikorostumista. Herkkyys voidaan mieltää toki hyväksi piirteeksi ihmisessä ja erityisherkkä ihminen kykenee esimerkiksi hyvin lukemaan toisia ihmisiä ja ymmärtämään toisten tunnemaailmaa. On myös siistiä, että aistit ja tunteet tuntuu vahvoina. Esimerkiksi kun musiikki kuulostaa hyvältä, niin se todellakin kuulostaa hyvältä. Jopa selittämättömällä ja todella vaikuttavalla tavalla.

Ongelmaksi tämä piirre kuitenkin muodostuu juuri siinä missä se on myös parhaimmillaan. Koska tunteet ja aistit esiintyvät selittämättömän vahvoina, niin tuntemukset menevät yli. Kaikki ihmisten analysoiminen sekä aistien herkkyys saattavat olla ajoittain hyvinkin kuormittavia ja vaikuttaa paljon arkielämään ja läheisiin. Siksi on tärkeää myös yrittää ymmärtää herkkyyttä sen sijaan, että esitettäisiin syyttäviä kysymyksiä tai tehtäisiin siitä ikään kuin virhe ihmisen luonteessa. Kyseessä on synnynnäinen ominaisuus, joka ei syyttelemällä katoa.

Teksti: Veera Naumanen

Kuva: Pixabay

Abien karkkirahat lastensairaalalle

Penkinpainajaisten eli penkkareiden perinteiden toteuttamiseen menee yllättävän paljon rahaa, mutta tänä vuonna sitä ei päästy käyttämään ensisijaiseen tarkoitukseensa koronan edelleen jyllätessä. Sammon keskuslukiossa päätettiin lahjoittaa rahat hyväntekeväisyyteen ja muut Pirkanmaan lukiot haastettiin mukaan. 

Sammon keskuslukiossa tämä ei ole täysin uusi menettely. Jo viime vuonna puolet penkkarikarkkeihin varatuista rahoista lahjoitettiin Taysin lastensairaalalle hyvin yksimielisesti todeten, että lastensairaalalle lahjoitettuna rahat päätyisivät oikeaan paikkaan. Nyt lahjoituksesta päätettiin tehdä perinne, jolle toivotaan jatkoa seuraavinakin vuosina.

Lahjoitukseen osallistuivat Sammon keskuslukion ja Tammerkosken lukion abitoimikunnat kummatkin noin 1000 euron lahjoituksella. Myös Tampereen yhteiskoulun lukiosta, Tampereen klassillisesta lukiosta, Hatanpään lukiosta ja Kalevan lukiosta saatiin yksittäisiltä abeilta lahjoituksia. 

Käytännössä lahjoituksen pystyi kohdentamaan suoraan joko tutkimukseen, hoitomenetelmiin tai viihtyvyyteen. Halukkaat lahjoittivat 8.2. mennessä Taysin lahjoitus –nettisivujen kautta haluamansa summan. 

Teksti: Elli Kuoppala

Gugguu oli hyppäys tuntemattomaan

 

Millainen on lastenvaatebrändi, jota Ruotsin kuninkaallisetkin käyttävät? Sammon keskuslukion yrittäjyyskurssi kävi tutustumassa Gugguuseen ja Notion toimitus haastatteli samalla Gugguun toista perustajaa.

Siskokset Mia-Maria Riekki ja Anna Valli perustivat lastenvaatefirma Gugguun vuonna 2012, ja siitä lähtien yrityksen nousu on ollut huima. Vuonna 2019 Gugguun liikevaihto oli 4,3 miljoonaa euroa.

Valli kertoo, että yrityksen mukaan lähteminen oli kuitenkin pelottavaa. ”Se oli hyppäys tuntemattomaan, jonka mukana tuli paljon riskejä, uskoin meihin kuitenkin voimakkaasti.”

Gugguu pyörii pääosin nettikauppana, ja sillä on yksi kivijalkaliike, joka sijaitsee Helsingissä, Outlet villagessa. Gugguulle erityisen tärkeitä ovat arvot. ”Meillä laatu ja asiakastyytyväisyys on ne tärkeimmät asiat” Valli kertoo. Gugguu kehittääkin tuotteitaan asiakaspalautteidensa kautta.

Valli kertoo, että Gugguu erottuu muista lastenvaatemerkeistä hyvällä laadulla, erilaisella designillaan sekä ”timanttisella tiimillään”.  Ideat Gugguun vaatteisiin tulevat Vallin sanojen mukaan mistä vain. ”Somesta, kadulta, päästä” Valli luettelee.

Gugguun markkinointi on tähän asti tapahtunut pelkästään sosiaalisen median kautta, mutta viime jouluna ilmestyi Gugguun ensimmäinen mainos, jossa esiintyi Minttu ja Kimi Räikkönen yhdessä lastensa kanssa. Tällä hetkellä Valli kuitenkin uskoo, että some-mainonta tavoittaa kuluttajat parhaiten. ”Saksassa on ehkä vähän perinteisempi media, niin sinne ei varmaan pelkkä some riitä” Valli lisää. 

Koronavirus tilanne on vaikuttanut myös Gugguun toimintaan. Messut peruttiin, myymälähenkilökunta jouduttiin lomauttamaan ja työvuorot jouduttiin miettimään uudestaan. Sitten Gugguu, PaPu, Kaiko clothing ja Mainio perustivat vaatemessut verkossa. Tapahtuma oli onnistunut. ”Myyntiin ei ole vaikuttanut laskevasti, jälleenmyyjiä on ollut vaikeampi saada näin korona aikaan.” Valli kertoo..

Viiden vuoden päästä Valli uskoo Gugguun liikevaihdon olevan 14,5 miljoonaa euroa, josta puolet kansainvälisiltä markkinoilta. Jossain kohtaa Gugguu haluaa olla globaali premium brändi, mutta se vaatii aikaa. ”Ei haluta nousta yhdessä yössä huipulle, mielummin tehdään kunnolla” Valli toteaa.

Teksti: Jemina Anttila

Kuvat: Peeta Mittilä

Kuvitukset: Pinja Hokkanen

Supersankareita ilman supervoimia

Urheilu yhdistää ihmisiä ympäri maailman. Monet toki urheilevat itse, mutta kenties vielä sitäkin yhteisöllisempää on seurata ammatikseen urheilevien tahojen suorituksia. Hyvätasoinen palkka vain oman lajin harrastamisella ja fanien jumaloinnin kohteena oleminen kuulostaa nopeasti ajateltuna varsin hyvältä, mutta siitä täytyy olla valmis maksamaan hintaa. Lähes kaikkien tiedossa on se, että huippu-urheilijalta vaaditaan sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä harjoittelun ja ruokavalion suhteen, mutta fyysisen puolen pystyy käytännössä kuka tahansa hallitsemaan. Kehon lisäksi myös pään on oltava kunnossa, mutta sitä ei välttämättä aina edes pysty itse kontrolloimaan.

Jos urheiluseurat tiedottavat yleensä vähäsanaisesti pelaajien fyysisten loukkaantumisten toipumisajoista, henkisistä haasteita vaietaan lähes täysin. Useimmiten näissä tapauksissa mainitaan poissaolosyyksi vain lyhyesti ja ytimekkäästi “henkilökohtaiset syyt”. Niukkasanaisella tiedottamisella ei toki pyritä tarkoituksellisesti jättämään kannattajia epätietoisuuteen vaan suojelemaan pelaajien yksityisyyttä. Useimmiten pelaajilla itsellään on mahdollisuus avata omaa tilannettaan, mutta kovinkaan moni ei sitä ole tehnyt. Ainakaan asiasta puhumista ei pitäisi häpeillä, sillä mielenterveydellisiä ongelmia voi tulla ihan kenelle tahansa. Ammattiurheilijatkin ovat lopulta ihmisiä siinä missä tavalliset tallaajatkin.

Korona on luonnollisesti tuonut oman mausteensa myös tähän asiaan. Seurojen taloudet ovat olleet koetuksella, minkä vuoksi runsaasti hyvätasoisia pelaajia on jäänyt itsestään riippumattomista syistä vaille töitä. Kysyykin luonnetta pitää itseään omatoimisesti sellaisessa kunnossa, että kauden pelaamatta jäämisen jälkeenkin löytyisi jostain seuraavaksi kaudeksi pelipaikka. Todennäköisesti useat pelaajat eivät jaksa taistella epätietoisuudessa ja päätyy lopettamaan uransa, sillä ensi kaudeksi töitä tuskin irtoaa tässä maailmantilanteessa yhtään sen helpommin.

Viime lokakuussa nähtiin poikkeuksellinen ulostulo, kun jääkiekkoilija Taavi Vartiainen kertoi avoimesti mediassa sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. MTV:n julkaisemassa jutussa Vartiainen kertoi hakeneensa apua ennen jääkiekkokauden 2019-2020 alkamista, mutta paini erilaisten oireiden kanssa läpi kauden ja viimeisen runkosarjakierroksen peruuntuminen koronan vuoksi oli hänelle lopulta helpotus. Lahden Pelicansista Ilvekseen sittemmin siirtynyt Vartiainen ei ole tällä sarjakaudella pelannut uudessa joukkueessaan lainkaan, sillä hän on ollut omien sanojensa mukaan sekamuotoisen oirejakson takia sairaslomalla.

Pari viikkoa Vartiaisen avautumista myöhemmin jalkapalloilija Juho Lähde ilmoitti päättävänsä pelaajauransa kokonaan. Pelaajaksi 29-vuotias Lähde olisi ollut vielä varsin hyvän ikäinen ja hänellä oli jo sopimus kaudesta 2021 Ykköseen tippuneen Turun Palloseuran kanssa, mutta Lähde päätyi jättämään pelikentät. Lähde paljasti kärsineensä jo parin vuoden ajan mielenterveydellisistä ongelmista, niistä hän nostaa esiin unihäiriön.

Vartiainen ja Lähde ovat hyviä esimerkkejä nuorille urheilijoille siitä, kuinka avun pyytäminen henkisesti liian vaikeina hetkinä on ainoa oikea ratkaisu. Moni urheilu-ura on todennäköisesti kaatunut tai sitä on vahvasti jarruttanut haasteet henkisellä puolella. Niiden johdosta harjoittelu- ja pelimotivaatio useimmiten kärsii sekä suorituspaineet lajissa kasvavat liian suuriksi. Onkin hyvä tuoda asiat ajoissa esiin, sillä tilanne on huomattavasti helpompaa kääntää voitoksi, kun saa valmentajien ja joukkuekavereiden tuen taakseen.

On syytä toivoa, että mahdollisimman moni jääkiekko- ja jalkapallokannattaja tutustui Vartiaisen ja Lähteen tarinoihin ja on jatkossa ymmärtäväisempi, kun suosikkijoukkueen pelaaja tekee kentällä virheitä. Koskaan ei voi tietää, jos kyseinen pelaaja joutuukin käymään päivittäistä taistelua peilikuvansa kanssa, törkeyksien huuteleminen katsomosta ei tällöin ainakaan auta asiaa. Kova, positiivinen kannustaminen on paras keino, jolla yksittäinen fani voi omalta osaltaan tehdä urheilijan elämästä kevyempää.

Ammattiurheilijat ovat fanille yleensä kuin supersankareita, ainoana erona vain on se, ettei heillä kovinkaan usein ole supervoimia. Ja jos on, ne ovat korkeintaan fyysisiä.

Markus Nurmi 

Seinäkiipeilyssä tunnelma nousee kattoon  

Seinäkiipeily on koko kehon tehotreeni, jossa rikotaan omia rajoja. Yleensä ideana on kiivetä rata käsi- ja jalkaotteita pitkin aina viimeiseen otteeseen saakka. Rata on suoritettu, kun viimeiseen otteeseen on koskettu yhdellä tai kahdella kädellä. Reitit ovat jaettu vaikeustason mukaan yleensä numeroittain. Numerot alkavat kolmosista, jotka ovat helpoimpia. Vaikeimpia ovat yleensä kuutoset ja seiskat. Vielä vaikeampiakin löytyy, mutta ne ovat harvinaisempia. Samalla radalla voi olla useampi reitti ja ne erottavat toisistaan väreistä. Yhdellä reitillä on vain saman värisiä otteita.

Kiipeilyvarusteisiin kuuluu luonnollisesti valjaat, jotta alastulo on turvallista. Itsevarmistavilla seinillä ei tarvita toista ihmistä varmistamaan kiipeilijää, vaan automatiikka laskee kiipeilijän hitaasti alas. Köysivarmistuksessa varmistuskortin suorittanut varmistaa kiipeilijää eli seisoo alhaalla valppaana köyden toisessa päässä. Boulderointi on kiipeilyä ilman valjaita ja varmistimia. Nämä radat eivät ole kovinkaan korkeita ja alapuolelta löytyy paksut patjat putoamista varten. Useimmilta kiipeilykeskuksilta löytyy useampi kiipeilyvaihtoehto.

Kiipeäminen vaatii voimaa, taktiikkaa sekä taitoa. Usein helpoilla reiteillä on isompia otteita ja kiipeämisreitti on helpompi hahmottaa. Vaikeilla reiteillä otteet pienenevät, jolloin puristusvoimaa tarvitaan enemmän. Samalla on keksittävä taktiikka, jolla reitin pääsee ylös asti. Kiipeily on kuitenkin hyvin palkitseva laji. Kun viimein pääsee monen yrityksen jälkeen ylös asti, tunnelma on katossa kirjaimellisesti.

Lajin voi aloittaa lähes kuka tahansa lapsista senioreihin. Kiipeilykeskuksilla saattaa olla alaikärajoja ja painorajoja, jotka kannattaa selvittää etukäteen. Jos olet kiipeilemässä ensimmäistä kertaa, sinut opastetaan turvallisesti alkuun. Itsevarmistavilla radoilla voi kiipeillä kuka tahansa ja usein ne sopivat erinomaisesti myös aloittelijoille. Ensimmäisen kerran voi olla hyvin jännittävää tulla alas seinältä. Voin kuitenkin luvata, että ensimmäisen kerran jälkeen se sujuu kuin olisit aina kiipeillyt.

Tornien päälle kiipeäminen saattaa näyttää helpolta, mutta on todellisuudessa se on melko haastavaa ja jännittävää.

Jos tavalliset kiipeilyseinät käyvät tylsäksi, löytyy lajiin vaihtelua. Jotkut yritykset nimittäin tarjoavat hyvin luovia ratkaisua kiipeilyyn. Tavalliset otteet voidaan korvata esimerkiksi narun tai putken pätkillä. Kiivettävä rata ei välttämättä ole enää seinä, vaan tehtävänä voi olla esimerkiksi kulkea tornien päältä yhä korkeammalle tornille. Tällaisia mahdollisuuksia tarjoaa esimerkiksi Irti Maasta, joka Tampereella sijaitsee Tullintorilla. Vaihtelua tuovat myös seikkailupuistot, joissa voi olla kiipeilylle tuttuja piirteitä. Tällaisissa puistoissa radat on tehty yleensä ulkona puiden latvoihin tai sisätiloissa katon rajaan.

Teksti ja kuvat: Iida Vartiainen

Esittelyssä viisi Tampereen seudun kirpputoria

Kirpputorit ovat helppo keino kierrättävää itselle turhat tavarat ja vaatteet, mutta samalla voi tehdä upeita ja ympäristöystävällisiä löytöjä. Tampereen seudulta kirpputoreja löytyy moneen lähtöön ja aivan keskustassakin saa päivän kulumaan kirppareita kierrellessä. Tässä jutussa kerron omat suosikkikirpputorini Tampereen alueelta.  

 

Pirkan kirpputorikeskus 

Tämä kirpputori sijaitsee Kangasalan Lentolassa. Pirkan kirpputorikeskus on Pirkanmaan suurin ja ehkä myös jopa suosituin kirpputori. Sieltä löytyy yli 400 myyntipaikkaa ja paljon erilaisia palveluita. Perinteisin itsepalvelupöydän lisäksi löytyy myös täyshoitola, jossa henkilökunta hinnoittelee tavarat ja laittaa ne pöytään myyjän puolesta.  

Olen käynyt tällä kirpputorilla lapsesta lähtien. Henkilökunta on ystävällistä ja kierrettävää löytyy vaikka kuinka paljon. Lisäksi myyjän näkökulmasta täällä tekee aina erittäin hyvän tuoton. Plussaa täytyy ehdottomasti antaa pitkistä aukioloajoista. Tosin viime aikoina koronavirus on hieman rajoittanut näitä. 

 

Merkitys 2nd Hand 

Merkitys on uusi lisäys Tampereen kirpputoreihin, sillä se avattiin Hallituskadulle viime lokakuussa. Kirpputorin idea perustuu täysin vaatteiden, kenkien ja asusteiden myymiseen. Myyntipöydän sijaan myyjä saa käyttöönsä vaaterekin. Myös tältä kirpputorilta löytyy muita vaihtoehtoja tavallisen itsepalvelumyynnin lisäksi.  

Tämä kirpputori todellakin tuo uuden tuulahduksen kirpputorien maailmaan. Merkitys on hyvin siisti ja moderni paikka, jossa on mukavaa käydä pyörähtämässä. Henkilökunta on myös äärimmäisen ystävällistä ja palvelevaa.  

 

Radiokirppis 

Radiokirppis on ehkä yksi Tampereen klassikkokirpputoreista. Se sijaitsee Laukontorin kupeessa ja on palvellut asiakkaitaan jo yli 23 vuotta. Kirpputorilta löytyy noin 200 myyntipaikkaa sekä kahvio. Itsepalvelumyynnin lisäksi on mahdollista ottaa all inclusive –palvelu, jossa kirpputorin henkilökunta hoitaa kaiken työn myyjän puolesta.  

Kyseisellä kirpparilla on aina mukava poiketa ja usein löytöjäkin tulee tehtyä. Kierrettävää on runsaasti ja yleisesti hintatasokin on sopiva. Kirpputorilta löytyy tavaraa hyvin monipuolisesti eli melkein aina olen löytänyt etsimäni. 

 

Tarina kirpputori 

Laukontorin laidalta löytyy myös toinen kirpputori. Tarina on täysin itsepalvelukirpputori, josta löytyy kaksikerroksisen kirpparialueen lisäksi myös kahvila. Myyntipöydän lisäksi kirpputorilla on provisiomyynti 

Koska kirpputori ei ole kovin iso, se on näppärä kiertää nopeasti. Kovin usein en ole täältä mitään löytänyt, vaikka tavaraa onkin laidasta laitaan. Eniten pidän kirpputorin sijainnista, koska se on aivan keskustassa ja Radiokirpparin vieressä. Samalla kirpparikierroksella on siis mukava pyörähtää molemmat naapurikirpparit läpi. 

 

Fida 

Fida Secondhandilla on kirpputoreja useilla paikkakunnilla Suomessa. Tampereen keskustassa yksi näistä sijaitsee Kuninkaankadulla. Fidan toiminta eroaa normaaleista kirpputoreista, sillä siellä ei ole erikseen myyjiä vaan tavarat ja vaatteet ovat lahjoitettuja. Tuotto ohjataan Fidan tekemään työhön yli 40 eri maassa.  

Pidän erityisesti Fidan laajasta vaatevalikoimasta. Hintataso on melko alhainen ja vaatteet on lajiteltu kategorioittain. Yhdestä nurkasta löytyy myös paljon astioita, joista voi löytää vaikkapa söpön kahvimukin. Tilat ovat myös avarat ja henkilökunta ystävällistä. 

 

Teksti ja kuvat: Iida Vartiainen

Mun kirjapäiväkirja: Menneisyydestä tulevaisuuteen Yuval Noah Hararin johdatuksella

Nyt pelottaa ja kauhistuttaa. Hararin ennustukset tulevasta jättivät epätodellisen tunnelman. Noah Hararin Sapiens, Ihmisen lyhyt historia on mielestäni esimerkillisen hyvä ja ajatuksia herättävä tieteellinen kirja.

Sapiens, Ihmisen lyhyt historia oli ajatuksia herättävä, hyvin asioiden kaikki puolet mukaan ottava ja tieteellisiin faktoihin perustuva teos. Viimeisiä kappaleita lukuun ottamatta teos käsitteli historiaa ja miten me ihmiset olemme siihen vaikuttaneet ja miten historia on vaikuttanut meihin.

Teksti oli painavaa ja näin myös raskasta lukea. Kuitenkin tiedon nälkä sai minut lukemaan kirjaa eteenpäin. Kun kirjaa luki pieni pala kerrallaan, ei pää mennyt ihan lukkoon uuden tiedon sisäistämisestä.

Tällä hetkellä, juuri kirjan luettuani loppuun, ajatuksissani kutkuttaa ajatus siitä, mitä me sapiensit tulemme vielä luomaan tai tekemään. Olen siis edelleen niissä tunnelmissa, joihin Harari kirjan lopetti. Harari saattoi keskellä tekstiä esittää retorisia kysymyksiä, jotka saivat pääni pyörälle aika ajoin. Tämä oli kuitenkin hyvä lisä perus leipätekstiin, koska näin ollen teksti ja lukija saatiin keskustelemaan keskenään.

Kirjan jälkeen ajatukset jäivät pyörimään päässäni ja kirja todellakin jätti hieman kauhistuneen tunnelman. Harari ei jättänyt kirjastaan mitään pois, ei hyviä eikä pahoja puoliakaan. Hän ei myöskään lähtenyt kaunistelemaan asioita vaan kertoi miten asiat oikeasti ovat.

Tämä kirja auttoi myös jonkin verran esimerkiksi filosofian kurssia käydessäni. Suosittelen tätä erittäin paljon kaikille lukiolaisille pelkästään jo senkin takia, että tästä kirjasta voi olla hyötyä monen aineen opiskelemisessa.

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Mun kirjapäiväkirja: Arto Paasilinna – Jäniksen vuosi

Jäniksen vuosi on ensimmäinen kirja, jonka luin Arto Paasilinnalta. Arvostettu suomalainen kirjailija on kyllä tuttu, mutta ennen en ole hänen teoksiinsa tutustunut tarkemmin. Tämä kirja teki vaikutuksen helppolukuisuudellaan ja sujuvuudellaan. Lyhyt ja asiallinen teos loi inhimillisyydellään mukavan tunnelman.

Toimittajana työskentelevä Vatanen turhautuu yksiselitteisesti kaikkeen ja lähtee pelastamansa jäniksen kanssa pois vanhan elämänsä parista. Matkalla Vatanen päätyy mitä kummallisimpiin tilanteisiin, tekee kovaa kuntoa vaativia töitä ja nauttii elämästään täysillä luonnon keskellä.

Teos tuo hyvin esiin ihmisyyden ja ihmisen terveet halut elämään. Esille tulee ihmisen vahvuus sekä vastapainona vajavaisuus. Paasilinna ei maininnut suoraan sitä, että ihminen voi elää täysillä myös silloin, kun epäonnistuu tai on muuten raskasta. Siitä huolimatta minulle välittyi vahvasti sellainen vaikutelma kirjan lukemisen jälkeen.

Vatasen päätökset, jänisrakkaus ja hänen oikeudenmukaisuutensa tarinan aikana tekivät Vatasen hahmosta hyvin sympaattisen. Vaikka hän lakien mukaan teki paljon virheitä, oli vaikeaa hyväksyä nämä teot virheiksi lukijana. Vatanen teki kuitenkin aina päätöksensä sen mukaan, minkä näki järjen kanssa oikeaksi tehdä.

Kaiken kaikkiaan voisia sanoa, että kirja oli hellyttävä. Paasilinna toi esiin oman käsityksensä ihmisyydestä sekä ihmisten perustarpeista. Kirja sai myös minut eli lukijan ajattelemaan omaa elämäntilannettaan.

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.