Aihearkisto: Yleinen

Mun kirjapäiväkirja: Matkantekijä-sarjan toinen osa ei myöskään jättänyt kylmäksi

Diana Gabaldonin kirjoittaman Muukalainen-romaanin jälkeen luin Matkantekijä-sarjan toisen osan, Sudenkorennon. Tämä oli edellistä osaa paljon intensiivisempi niin juoneltaan kuin henkilöiden välisiltä suhteilta.

Clairen tarinaa jatketaan hieman erilaisessa muodossa, nimittäin muistelman muodossa. Claire kertoo tyttärelleen Briannalle koko tarinan siitä, miten hän itse sai alkunsa ja mitä hänen biologiselle isälleen ja Clairelle itselleen tapahtui. Clairen ja Jamien syvä rakkaustarina saa riipivän surullisen lopun, vai loppuuko se sittenkään vielä tässä kirjassa?

Tämä kirja sai tunteet pintaan. Hieno, mutkaton ja tunteet hienosti lukijalle välittävä kerronta, jota oli mahtavaa lukea. Tähänkin kirjaan upposi välillä, niin että kadotti melkein ajantajun.

Kirjassa esiteltiin yksi, jos toinenkin uusi henkilö, mutta jäin miettimään eniten Rogerin suhdetta Clairen tyttäreen Briannaan. Jään innolla odottamaan, miten hänen käy vai käykö ollenkaan seuraavassa osassa.

Diana Gabaldonin kirjat näyttävät olevan tunnusomaisesti hyviä pakokeinoja arjen kulusta. Tätä Matkantekijä-sarjaa lukiessa fyysinen maailma tuntuu välillä unohtuvan kokonaan. Tässä olisi siis erittäin hyvä vastapaino lukioarjelle, vink vink kiireisille lukiolaisille.

 

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Mun kirjapäiväkirja: Fantasiamaailmoihin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan johdolla

Diana Gabaldonin romaani Muukalainen on ensimmäinen osa fantasiasarjaa nimeltä Matkantekijä ja kertoo Clairesta, joka joutuu yllättäen aikamatkustamaan kaksisataa vuotta ajassa taaksepäin. Edelliseen aikaan jää aviomies, mutta pian Claire on naimisissa myös kaksisataa vuotta sitä ennen komean ja lainsuojattoman skotin kanssa. Lopulta käy niin, että Claire tajuaa rakastavansa kumpaakin miestä, mutta joutuu valita jommankumman toisesta.

Kirjaa pystyi lukemaan nopealla tahdilla ja siihen kirjoitettuun maailmaan sukelsi ja upposi helposti. Saatoin alkaa lukea tätä kirjaa ja pian huomata lukeneeni sata sivua eteenpäin hujauksessa. Päälle 800 sivuinen teos ei siis ollut pitkästyttävää luettavaa, vaan päinvastoin mielekästä.

2002-luvulla julkaistu suomennos alkuperäisin englannin kielisestä versiosta oli muuten hyvin suomennettu, mutta välillä huomasin kirjassa vanhahkoja kielioppeja. Esimerkiksi koska-sanalla alkavia sivulauseita ei juurikaan näkynyt. Ne oli korvattu kummallisilla siksi-lauseilla. En ole ennen törmännyt tällaiseen kielioppimuotoon, jossa sivulause aloitetaan sanalla siksi ja sen jälkeen sitä jatketaan objekteilla ja muilla lauseenjäsenillä. Vasta viimeisenä tulee predikaatti, mikä hämmästyttää minua edelleen suuresti.

Pidin kirjan aitoudesta ja ihmisten alkukantaisimmat halut esiin tuovasta teemasta. Luonnon lakien mukaan elävien skottien luonne toi hauskuutta sekä raakuutta kirjaan.

Claire oli päähenkilöksi aivan loistava valinta, koska hän poikkesi muusta väkijoukosta. Päättäväinen, järkeä käyttävä sekä itsenäinen nainen oli 1700-luvulla poikkeus muiden joukossa, koska naisten asemaa ei ollut parannettu yhtä paljon kuin ajassa, johon Claire syntyi. Tämä loi hauskan kontrastin raakojen skottimiesten ja omanarvontuntonsa tietävän englantilaisnaisen välille.

Kirjassa sivutaan myös skotlantilaisten ja englantilaisten välistä historiaa sekä jakobiittikapinan alkuvaiheita. Kirjaan mahtui siis paljon, mikä teki kirjasta mielenkiintoisen ja monipuolisen luettavan.

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Star Wars: The Rise of Skywalker viimeistelee uuden trilogian

Jo peräti 42 vuotta sitten George Lucasin luoman Star Wars -elokuvasarjan Skywalker-saaga tuli vuoden 2019 joulukuussa päätökseen. George Lucas käsikirjoitti kaksi ensimmäistä Star Wars -trilogiaa Lucasfilm -elokuvayhtiön alla. Vuonna 2012 maailmankuulu elokuvayhtiö Walt Disney kuitenkin osti Lucasfilmin 4,06 miljardilla dollarilla ja ilmoitti tuottavansa uusia Star Wars -elokuvia. Lucasfilm oli tuottanut jo kaksi trilogiaa Skywalker-saagaan ennen Disneylle siirtymistä – alkuperäistrilogian 1970-luvulla, sekä esiosatrilogian 1990-luvulla, joka siis julkaistiin alkuperäistrilogian jälkeen, mutta se sijoittuu kronologisesti ensimmäisten leffojen edelle.

Disneyn luoma jatko-osatrilogia on jakanut paljon mielipiteitä sekä hyvässä että pahassa. Jotkut valittavat trilogian eroavan täysin alkuperäisten Skywalker-saagan elokuvista, kun taas toiset valittavat elokuvien toistavan samaa asiaa. Trilogian ensimmäinen elokuva The Force Awakens nousi suureen suosioon, kun se julkaistiin vuonna 2015. Uusi elokuva toi tullessaan sekä uusia että vanhoja hahmoja uuden sukupolven tarinaan. Trilogian toinen elokuva The Last Jedi keräsikin hieman enemmän kritiikkiä ja moni ehti jo huolestua, että miten Disney voisi enää pelastaa trilogian yhdellä viimeisellä elokuvalla.

J.J. Abramsin ohjaama The Rise of Skywalker on jatko-osatrilogian kolmas ja viimeinen osa. Näin ollen TROS päättää Skywalker-saagan tähän. Omasta mielestäni The Rise of Skywalker oli hyvä. Tapahtumia oli paljon, juoni pysyi mielenkiintoisena, roolisuoritukset olivat erinomaisia ja kaiken kaikkiaan mielestäni tämä oli hyvä päätös saagalle. Tavanomaista Star Wars -elokuvissa ovat myöskin ensiluokkainen musiikki ja erikoistehosteet, eikä TROS poikennut mitenkään edellisistä leffoista – kiitos ja kumarrus siis elokuvasäveltäjä John Williamsille ja elokuvan editoijille.

Näyttelijät tekivät työnsä erinomaisesti, kuten uusimman trilogian antagonisti Kylo Renin/Ben Solon roolissa toiminut Adam Driver – Driver oli myös vuoden 2020 Oscar-gaalassa ehdolla ”paras miespääosa” -palkinnolle elokuvasta Marriage Story. Lisäksi elokuvan pääkolmikossa Reytä esittänyt Daisy Ridley, Finniä esittänyt John Boyega, sekä Poe Dameronina toiminut Oscar Isaac tekivät elokuvasta sen mitä se on nyt. Myös yksi uuden trilogian hienoimmista asioista ovat jotkut tutut näyttelijät aiemmista elokuvista mm. Luke Skywalkerin roolissa näyttellyt Mark Hamill, sekä Han Solon roolissa Harrison Ford.

Erittäin traagista elokuvasta teki Leia Organan näyttelijän Carrie Fisherin menehtyminen. Fisher menehtyi sydäninfarktiin vuonna 2016, ennen kuin uusinta elokuvaa päästiin edes kuvaamaan. Hahmon käyttämättömiä materiaaleja edellisistä elokuvista on kuitenkin editoitu mukaan, joten Leian voi silti nähdä The Rise of Skywalkerissa muutamassakin kohtauksessa. Fisher on ollut monien ihmisten esikuva jo alkuperäisistä elokuvista 1970-luvulta asti.

The Rise of Skywalkerissa Rey suorittaa Leian kanssa jedikoulutustaan loppuun Vastarinnan tukikohdassa.  Ensimmäisen ritarikunnan yksinvaltias Kylo Ren on tiennäyttäjän avulla löytänyt Sithien piilotettuun maailmaan, Exegoliin, jossa hän tekee sopimuksen yllättävän hahmon kanssa. Vastarinta saa eräältä vakoojalta viestin pahuuden nousemisesta. Vastarinnasta Rey, Finn, Poe, Chewbacca, sekä droidit C-3PO ja BB-8 suuntaavat Pasaanille etsimään galaxin toista tienlöytäjää, joka näyttäisi suunnan Exegolille. Pasaanilla he tapaavat vanhan tutun ja aavikkoplaneetalla pääsee tapahtumaan jo muutamakin erittäin jännittävä tilanne. Elokuva on täynnä hermoja raastavia hetkiä hyvässä ja pahassa. Kuten kaikissa Star Wars -elokuvissa, on myös TROS taistelua hyvän ja pahan välillä ja rauhan palauttamisesta galaxiin. Elokuvassa on paljon juonenkäänteitä ja tunteita herättävä hetkiä. Elokuva saa aikaan jännityksen ja kyynelehtimisen lisäksi katsojissa myös naurua ja iloa.

Elokuva oli tunteita nostattava. Olen itse ollut äärimmäinen fani pikkutytöstä asti ja jokainen Star Wars -elokuva kyllä saa minulle kylmät väreet iholle. Disney lisäsi viimeisimpään elokuvaan pari melko typerää ja turhaakin kohtaa ohjaajan vastahakoisuudesta piittaamatta, mutta niitä lukuun ottamatta elokuva oli erittäin mieluinen kokemus – useampaankin otteeseen. Suosittelen elokuvaa kaikille, etenkin scifi-, fantasia- ja seikkailuelokuvista kiinnostuneille. The Rise of Skywalker on täynnä iloa ja surua laidasta laitaan, eikä se turhaan ollut vuoden 2019 kolmanneksi eniten tuottanut elokuva.

teksti: Jessica So

kuva: pressikuva

Videopelistä todellisuuteen ja monia muita penkkariasuja 

Moni odottaa penkkareita aina ensimmäisestä lukiovuodesta saakka. Aivan kuten vanhojen tansseja varten, myös penkkareita varten nähdään usein paljon vaivaa. Koska perinteenä on pukeutua johonkin asuun, sellainen täytyy suunnitella ja hankkia. Moni päätyy ostamaan sen valmiina, kun toiset näpertävät sen omin käsin.

Omaan asuuni sain inspiraation videopelistä Overwatch. Olin jo muutamaa vuotta aiemmin tilannut D.VA nimisen hahmon asun, joten päätin hyödyntää sitä. Sen lisäksi hankin ruskean peruukin otsatukalla ja valkoiset nilkkurit. Omalta osaltani asuni ei vaatinut kauheasti päänvaivaa. Suunnittelua ja työtä vaati kuitenkin ystäväni Johanneksen asu, joka oli myös samasta pelistä. Hänen hahmonsa McCreen asu piti tehdä lähes alusta asti itse, koska valmiit kokonaisuudet olivat melko kalliita tai ne eivät olisi välttämättä ehtineet ajoissa perille.

Askartelimme yhdessä ponchon ja robottikäden. Poncho leikattiin torkkuviltistä ja siihen maalattiin keltaiset yksityiskohdat. Robottikäsi syntyi pesuhanskasta ja ilmastointiteipistä. Muut asusteet olivat helpompia, sillä niitä varten tehtiin vain pieniä lisäyksiä. Esimerkiksi cowboyhattuun liimattiin luoteja ja peruukkia lyhennettiin saksilla. Hommaa oli yllättävän paljon eikä tähän riittänyt vain yksi päivä, mutta loppujen lopuksi saimme kaiken valmiiksi.

McCreen asu vaati paljon tarkkaa työtä, joka sisälsi muun muassa maalaamista ja liimaamista. Kuva: Iida Vartiainen

Loppujen lopuksi valitsemamme teema toimi erittäin hyvin ja asut näyttivät hyviltä – aivan kuten pelissä. Rekassa tosin tuli erittäin kylmä, joten vaatetta olisi voinut olla enemmän alla. Peruukkini meni tuulessa aivan takkuun ja sen myötä siitä tuli käyttökelvoton, mutta ajelu oli kyllä sen arvoista. En ainakaan nähnyt toisia samanlaisia, joten asumme taisivat olla melkoisen uniikkeja.

D.Va sekä McCree – kuin suoraan videopelistä. Kuva: Valtti Koivunen

Penkkaripäivän aikana näkyi toinen toistaan erikoisempia ja kekseliäämpiä asuja. Oli myös paljon perinteisiä, joita on näkynyt aiempina vuosina, mutta myös aivan uusia tulokkaita. Samken penkkariteemana oli tänä vuonna Sammon keskusvankila ja tähän liittyen näkyi muutama vankiasu. Selkeästi yksi tämän vuoden suosituimmista teemoista oli Rahapaja –sarja. Tällaisia asuja näkyi Samkessa, mutta myös muiden lukioiden rekoissa.

 Vankilateema näkyi koristeissa, mutta myös asuissa. Kuva: Valtti Koivunen

Rekkojen kyydistä pystyi bongaamaan eläimellistä menoa, kuten nämä kolme haita. Kuva: Valtti Koivunen

Kylmään kyytiin oli varauduttu ja moni piti asuaan päällä myös rekassa. Kuva: Valtti Koivunen

Teksti: Iida Vartiainen

PSVR tarjoaa mahdollisuuden virtuaaliseen todellisuuteen pienemmällä budjetilla 

Jousiampumista vuoristossa, lasermiekkailua rytmikkään musiikin tahtiin, kaupankassalla työskentelyä robottikollegojen kanssa tai vihollisten nujertamista ajanpysäytyksen avulla — virtuaalinen todellisuus tarjoaa pelaamiselle uuden ulottuvuuden, johon pelkän näytön kautta ei ole aiemmin ollut mahdollisuutta.  

Virtuaalinen todellisuus koki uuden harppauksen, kun Sony julkaisi vuonna 2016 oman VR-järjestelmänsä Playstation 4 –konsolilleen. Tämä oli ensimmäinen konsolille saatava VR-järjestelmä ja samalla huomattavasti edullisempi vaihtoehto muiden valmistajien laitteistoille.

Playstation VR tarvitsee toimiakseen yhden kameran, joka asetetaan pelaajan etupuolelle. Kamera seuraa VR-laseissa olevia sinisiä valoja ja näin tunnistaa pelaajan liikkeet. Ohjaimina voi käyttää tavallista Dualshock –ohjainta tai Move –liikeohjaimia. Molemmista vaihtoehdoista löytyy samanlaiset valot kuin laseista, joista liikkeet tunnistetaan. Muiden valmistajien liikkeenseuranta perustuu useampaan kameraan, jotka ovat ympäri pelialuetta.

Valoseuranta on epätarkempaa, etenkin jos kameran kuvassa on muita valoja häiritsemässä. Pelialue on tarkemmin rajattu yhden kameran takia. Esimerkiksi, jos pelin aikana menee kyykkyyn tai kääntyy selin, valojen seuranta saattaa alkaa pätkimään. Tämän vuoksi kamera tulee asetella tarkasti, jotta kuvaan saadaan mahdollisimman paljon pelialuetta. Vaikka tämä on monikameratekniikkaa heikompi ratkaisu, on se kuitenkin yksi syy miksi PSVR on edullisempi.

Kun lasit laittaa ensimmäistä kertaa päähän, oikean asennon ja tarkkuuden löytäminen on haastavaa. Mutta kun oppii löytämään sopivat asetukset, on lasien asettaminen päähän joka kerta helpompaa. Mukavuudeltaan lasit tuntuvat paremmalta kuin esimerkiksi HTC:n valmistaman Viven lasit. Näillä kahdella ei oikeastaan ole mitään painoeroa, sillä Playstationin painaa vain noin 100 grammaa enemmän. Viven laseissa on suurempi resoluutio, kun taas pelit näyttävät Playstationilla sulavammilta suuremman virkistystaajuuden ansiosta.

Playstationin VR-pelivalikoima on parin vuoden sisällä kasvanut runsaasti. Pari kuukautta julkaisemisen jälkeen pelejä oli vain hieman reilu 20, mutta nyt niitä on tarjolla jo yli 500. Silti puutteita voi huomata verratessa muihin laitteistojen valikoimiin. Tietokoneisiin yhdistettävillä laitteilla on mahdollista käyttää Steamia, joka on yksi maailman suurimmista pelialustoista. Suuri osa VR-peleistä julkaistaan siellä ja vasta myöhemmin Playstationilla, jos ollenkaan.

PSVR on hyvä valinta etenkin silloin, jos Playstation 4 –konsoli löytyy jo valmiiksi. Kuvanlaatu, käytettävyys ja pelivalikoima riittävät mainiosti rentoon pelailuun ja hintakin on lompakolle sopiva. Jos ei kuitenkaan jaksa käyttää aikaa ylimääräiseen säätämiseen kameran asennon tai lasien istuvuuden kanssa, kannattaa harkita muiden valmistajien laitteita.

Teksti: Iida Vartiainen 

Mun kirjapäiväkirja: Allen Ginsberg; Huudon jälkeen 

Viime osassa kerroin Allen Ginsbergin suomenkielisestä Luurankohuutoja kokoelmasta. Toinen vastaava kokoelma Ginsbergiltä on Huudon jälkeen. Tämä kokoelma julkaistiin ennen Luurankohuutoja, mutta minä luin kokoelmat ikään kuin väärässä järjestyksessä. Näiden lukujärjestyksellä ei ole mielestäni väliä, koska kokoelmissa esiintyy yksittäisiä runoja, eikä yhtä samaa tarinaa.

Verrattuna Luurankohuutoja-kirjaan Huudon jälkeen-kirjassa on enemmän politiikkaa sekä Toisen maailmansodan jälkeistä ja aikaista mietiskelyä. Tämä kokoelma sisältää myös vaikeammin ymmärrettäviä tekstejä. Välillä minusta tuntui lukiessa siltä, ettei yleissivistykseni riittänyt joidenkin tekstien todelliseen ymmärtämiseen. Joukossa on myös tarinanomaisia ja pinnallisesti helpommin ymmärrettäviä kertomuksia, kuten Valkoinen käärinliina ja Musta käärinliina. Saattoi näidenkin tekstien rivien väliin jäädä paljon minulle täysin tunnistamatonta.

Jos pitäisi etsiä jotain yhteistä Huudon jälkeen kokoelmalle ja sitä seuranneelle Luurankohuutoja-kokoelmalle, niin näitä piirteitä ovat homouden vaivaton esille tuominen, seksuaalisuus ja kokoelman rakenne. Molemmissa kokoelmissa kaksi viimeistä runoa olivat hyvin vaikuttavia, vaikkakin eri tavalla. Luurankohuutoja päättyi synkkään tunnelmaan, kun taas Huudon jälkeen loppui Syksyn lehdet runoon, joka päättyy näin: ”hetkeä ennen kuin harjaan hiukseni, olen onnellinen / etten ole vielä ruumis.”

Musta käärinliina, jonka ehdin jo aiemmin mainita, teki ison vaikutuksen. Runo kertoi Ginsbergin unesta, jossa tämä tappoi äitinsä, paljasti sen hajamielisenä tutulleen ja mietti samalla mitä asialle tekisi. Tekstiä lukiessa saattoi jo arvuutella, että kyseessä ei voi olla muu kuin uni. Vakuuttavan kerronnan takia vasta silloin, kun se sanottiin suoraan tekstissä, saattoi hengähtää ja varmasti todeta, että se ei ollut totta. Vaikuttava, kirkas, selkeä ja todentuntuinen kerronta teki tästä tekstistä muista erottuvan.

Itse pidän runoista paljon. Erityisesti pidän runoista, joista ei näe kaikkea sisältöä pelkästään lukemalla. Vaikka runomakuni on tämän tyyppinen, antoi Ginsberg haastetta aivan riittämiin, ehkä jopa hieman liikaa yleissivistykseni tasoon nähden.

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

 

Historiallinen hetki suomalaisessa jalkapallokulttuurissa

Suomen A-maajoukkue, eli Huuhkajat eteni EM-lopputurnaukseen ensimmäistä kertaa jalkapallon historiassa. Huuhkajat ovat pelanneet EM-kisapaikasta jo vuodesta 1968 lähtien, eikä koskaan ole lopputurnaukseen päässyt. Lähimpänä lopputurnauspaikka on ollut vuoden 1980 kisojen karsinnoissa, jolloin Suomi jäi vain pisteen päähän lohkon voitosta ja suorasta kisapaikasta.

Riven johdolla kisoihin

EM-karsintaottelut alkoivat jo 2019 maaliskuussa, kun Suomi matkusti Italiaan ensimäiseen otteluun valmistautuneena. Suomen valmius ja itsevarmuus ei kuitenkaan riittänyt huippumaata vastaan ja lopputulokseksi kirjattiin 2-0 voitto kotijoukkueelle. Näin ollen ensimmäinen ottelu kymmenestä tuli päätökseen pisteittä. Muutama päivä myöhemmin Huuhkajat matkasivat Armeniaan karsintojen toista ottelua varten. Ensimmäisen ottelun tappiosta huolimatta, pysyi luotto joukkueeseen sekä pelaajilla että kannattajilla. Tilanteita oli molemmilla joukkueilla paljon, mutta lopulta Huuhkajat ottivat EM-karsintojen avausvoittonsa kaatamalla Armenian maalein 2-0.

Seuraavat ottelut pelattiinkin vasta kesäkuussa, jolloin vastaan astelivat Tampereelle Ratinan stadionille Bosnia ja Hertsegovina, ja Huuhkajat matkasivat Liechtensteiniin kolmanteen vierasotteluunsa.  Loppuunmyydyssä Ratinassa suomalaiset ottivat karsintojen toisen peräkkäisen voittonsa joukkueen huippupelaaja Teemu Pukin kahdella osumalla. Omassa päädyssä Lukas Hradecky piti verkkonsa tyhjänä. Neljännessä ottelussa Liechtensteinissa taululle merkittiin jälleen 0-2 lukemat Huuhkajien eduksi ja muutaman kuukauden tauolle lähdettiin 9 pistettä taskussa.

Seuraavat kaksi ottelua olivatkin syyskuussa ja molemmat pelattiin jälleen Tampereella. Ensimmäisenä vastaan asettui Kreikka. Huuhkajien voittoputki jatkui, kun lukemiksi merkittiin 1-0 ja maalintekijäksi rangaistuspotkusta verkkoa heilauttanut Teemu Pukki. Muutama päivä myöhemmin Italia keskeytti suomalaisten voittoputken, kun Huuhkajat kärsivät niukan tappion.

Pisteitä oli tähän mennessä kertynyt 12 ja jäljellä olisi vielä neljä peliä. Suomi kärsi suurilukuisimman tappion Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan, kun vierasottelussa lokakuussa oma verkko heilahti peräti neljä kertaa ja vastustajan vain kerran. Toinen ottelu Armeniaa vastaan pelattiin Turussa, josta Huuhkajat lunastivat jälleen täydet pisteet.

Tasan kuukauden päästä edellisestä ottelusta oli Helsingissä ratkaisevan ottelun aika. Voitto Liechtensteinista johtaisi Suomen EM-lopputurnaukseen. Loppuunmyyty Helsingin Telia 5G Areena oli monenlaisia tunteita ja jännitystä täynnä. Huuhkajat hallitsivat ottelua huomattavasti ja usko kisapaikkaan alkoi käymään toteen. Kun ottelun 90 minuuttia tuli täyteen, oli taululla lukemat 3-0, joka merkitsi sitä, että Suomi varmisti EM-karsintojen lohkokakkosena paikan EM-kisoissa. Kisapaikasta huolimatta oli edessä vielä yksi peli Ateenassa Kreikkaa vastaan, jossa Huuhkajat päätti EM-karsintansa tappioon.

EM-lopputurnauspaikkaa juhlittiin viimeisen ottelun jälkeen perinteiseen suomalaiseen tapaan torilla joukkueen ja kannattajien voimin.

2020 EM-kisat

Lopputurnauksen lohkoarvonnat suoritettiin 30. marraskuuta Bukarestissa. Lohkokakkosena Suomi päätyi neloskoriin, eli vastassa olisivat mahdollisesti Euroopan huippumaita. Huuhkajat arvottiin lopputurnausarvonnassa lohkoon B. Lohkon muut joukkueet ovat Belgia, Venäjä ja Tanska. Ottelut pelataan Pietarissa ja Kööpenhaminassa 2020 kesäkuussa.

”Haastava lohko, mutta hyvänä päivänä pystymme haastamaan kenet tahansa ja uskon, että siihen myös pystymme”, kommentoi päävalmentaja Markku Kanerva, eli ”Rive” palloliiton sivuilla.

Lippujen hankinta lopputurnauksen otteluihin on karsintaotteluista poikkeavaa, sillä lippuja voi hankkia ainoastaan UEFA:n kautta ja osto-oikeudet arvotaan. Arvonta suoritettiin tammikuussa 2020.

 

teksti: Jessica So

kuva: pixabay

Averett on ovi uusille mahdollisuuksille tulevaisuudessa 

Averett University on Yhdysvaltojen jatko-opiskelupaikka, joka tarjoaa suomalaisille ylioppilaille opiskelustipendejä.  Yliopistoa esiteltiin marraskuussa myös Sammon keskuslukion opiskelijoille. Pääsyvaatimuksena on suomalainen ylioppilastodistus ja lukion päättötodistus. Ne pitää ennen lopullista hyväksymistä käännättää.

-Päättötodistuksen keskiarvo tulee olla vähintään 7,0,  Averettin yliopiston Director of Admissions Joel Nester selittää.

-Ja jos aikoo lähteä Yhdysvaltoihin opiskelemaan, sitä varten pitää tietenkin hankkia viisumi, Averettin urheiluvalmentaja ja professori Vesa Hiltunen selventää.

Averettin yliopistoon hakijalta vaaditaan hyviä elämäntapoja.

-Lisäksi on tietenkin hyvä, että hakijalla on erinomainen keskiarvo, Nester selittää.

Jatko-opiskelupaikkana Averettista on monenlaista hyötyä, kertovat Nester ja Hiltunen. Heidän mukaansa siellä voi tavata uusia ihmisiä ja lisäksi pääsee puhumaan englantia ja kielitaitokehittyy muutenkin. Heidän mukaansa Averettiin on myös melko helppo päästä sisään, mutta valitettavasti sieltä myös helposti heitetään opiskelijoita myös ulos helposti.

Jatko-opiskelupaikka  Averettissa maksaa 30 000 dollaria per vuosi. Averett antaa avustusta noin 25 000 dollaria lukuvuotta kohden ja Kelalta saa ulkomaista opintotukea noin 5000 euroa lukuvuodelle.

-Kyseessä on siis suomalaisille tarkoitettu stipendi. ”Omaa” rahaa pitää olla noin 10 000 –15 000 euroa tai dollaria vuodelle, Nester havainnollistaa.

Averettista voi siirtyä työelämään suoritettuaan tutkinnon.

-Monet ovat jatkaneet Suomessa kauppatieteiden maisteriksi, sen jälkeen kun ovat valmistuneet Averettista. Tutkintoon voi opiskella myös lentäjän lupakirjat, kertoo Hiltunen.

Teksti ja kuvat: Sofia Tuohimaa 

Mun kirjapäiväkirja: John Lennonista ja fanfictionista 

Moi! Mun nimi on Elli ja alan pitämään juttusarjaa nimeltä Mun kirjapäiväkirja. Kirjoitan tänne mun omia ajatuksia kirjoista, joita olen itse hiljattain lukenut. Pyrin pitämään osat lyhyinä sekä vaihtelemaan kirjojen genrejä, jotta kaikille löytyisi jotain uutta ja mielenkiintoista luettavaa.

Tämän ensimmäisen postauksen kirjan olen lukenut kesäloman alussa. Jos etsit kirjaa, jonka avulla haluat vain rentoutua ja viettää aikaa, on tässä hyvä esimerkki sellaisesta.

Eva Dozzin fanfiction-romaani Vihaan sinua, John Lennon kertoo Katjasta, John Lennonista ja heidän yhdessä saamansa tyttären elämästä. Tarinaa kerrotaan vuorotellen Katjan ja Lennonin näkökulmista. Kirjan lopulla päästään seuraamaan myös heidän tyttärensä ajatusten kulkua.

Kirja oli mukaansatempaava. Kirjassa yhdistettiin faktaa ja fiktiota ja näiden kahden rajaa oli välillä hankala huomata. Tekstissä huomasin valitettavan paljon pieniä kirjoitusvirheitä, mikä oli häiritsevä seikka sujuvan lukukokemuksen kannalta.

Vihaan sinua, John Lennon -kirjaa voisi pitää laadukkaana fanfiction-kirjana pienistä kirjoitusvirheistä huolimatta. Voisiko olla niin, että kirjan kirjoittaja Eva Dozzi onkin ollut iso Beatles-fani ja kirjoittanut omien tunteidensa pohjalta tämän kirjan? Voisi olla mahdollista, että hän on tuntenut monien fanien tapaan merkityksettömyyttä miljoonien muiden fanien rinnalla ja näin ollen katkeroitunut siitä ja näin ollen kirjoittanut The Beatlesille epäedullisen näkökulman tuovan kirjan? Vai voisiko tässä kirjassa piileksiä legendaarisen ja loputtomiin ihastellun The Beatlesin todellinen luonto?

Omaan makuuni tämä kirja ei sopinut, mutta suosittelisin tätä sellaiselle lukijalle, joka haluaa vain helppoa ja nopeaa vapaa-ajan luettavaa. Seuraavassa osassa päästäänkin enemmän mun lempparialueeseen, nimittäin runoihin ja vaikuttaviin runoihin Allen Ginsbergin teoksien kautta.

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Kirjat käteen!

Kieli on niin luonnollinen osa elämää ja omaa identiteettiä, ettei sen vaikutuksia tule juuri ajatelleeksi omassa arjessaan. Jokainen käyttää kieltä jokapäiväisessä elämässään. Perustui se sitten viittomiin, kuviin tai ääneen. Oikeastaan elämä ilman minkäänlaista kielellistä kommunikointia on hankalaa, ellei mahdotonta. Kieli luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja helpottaa yksilön sopeutumista ympäristöönsä. Äidinkieli on kaiken kielitaidon perustana, sillä se on ensimmäinen oppimamme kieli ja myös vahvin osaamistamme kielistä.

Koska äidinkieli on iskostettu niin syvään, kieli luonnistuu, vaikka se olisi ollut käyttämättä vuosikymmeniä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kieltä tulisi kehittää ja harjoittaa, sillä ihminen käyttää kieltä ajattelun välineenä. Vähäsanaisen maailma on pienempi ja huomattavasti mustavalkoisempi. Kaikki lienevät jo kuulleet lukemisen lukuisat terveyshyödyt: jo kuuden minuutin lukutuokio laskee sykettä ja vähentää lihasjännitystä, lukeminen hidastaa muistin rappeutumista ja parantaa keskittymiskykyä. Hyvien hyötyjen lista on pitkä, mutta sen luotteleminen ei sinänsä innosta ketään lukemaan.

Keskustelussa nuorten vähenevästä lukemisesta unohdetaan, että ilman lukevia aikuisia ei tule lukevia lapsia tai nuoria. Lukemisen määrä on vähentynyt kaikissa ikäluokissa, ei vain nuorten keskuudessa. Itseäni välillä ärsyttää puheet, että vain lapset ja nuoret eivät lukisi nykyään tarpeeksi. Miten lapset ja nuoret löytäisivät kirjojen hienoon maailmaan, jos vanhemmat eivät näytä esimerkkiä? Aikuiset voisivat itse vähentää älylaitteidensa käyttöä ja ottaa ne kirjat käteensä.

Itse olen ollut satunnaisesti lukeva ihminen. Olen kuitenkin jonkun aikaa lukenut säännöllisesti ja en voi muuta sanoa kuin että se on erittäin nautinnollista. Uskottelin itselleni lukevani, vaikka tosiasiassa päädyin monesti esimerkiksi räpläämään puhelinta lukemisen sijasta. Olen itsekin tehnyt tämän ryhtiliikkeen ja voin suositella sitä ihan jokaiselle muullekin. Kirjoihin tarttuminen tuntui alkuun raskaalta ja keskittyminen herpaantui toistuvasti, mutta päättäväisyydellä ja pitkäjänteisyydellä keskittyminen parani ja kirjojen sivuille uppoutuminen helpotti.

Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät lue, mutta tiedän nykyisenä lukijana, kuinka paljon he lukemattomuudellaan menettävät. Hyvä kirja herättää tunteita ja ajatuksia, saa niin nauramaan kuin itkemään ja kaikkea siltä väliltä. Koukuttava teksti vie mennessään ja avaa ovia maailmoihin, joihin olisi fyysisesti mahdotonta matkustaa. On aivan mahtavaa, kun saa lukiessa kehitellä tarinan avulla ihan oman maailman. Kirjat saavat lukijan miettimään asioita eri näkökulmista ja tälläkin tavoin sivistyttävät lukijaa.

Käsi kädessä lukemisen kanssa kulkee myös kirjoitustaito. Kuinka kompuroivasti kirjoittava nuori pärjää tulevaisuuden haasteissa, kun joka alalla on kirjoitettava muistioita ja esitelmiä? Lukutaito on yksi demokratian edistäjä ja yhteiskunnallista tasa-arvoa edistävä tekijä. Luku- ja kirjoitustaitoa tarvitaan joka päivä niin viranomaisten kanssa asioidessa kuin työhakemuksia rustatessa. Lukutaito auttaa jäsentelemään ja hankkimaan tietoa erilaisista lähteistä, se luo myös pohjan kaikelle oppimiselle sekä tasoittaa tietä jatko-opinnoille.

Teksti ja kuva: Viivi Paloposki