Aihearkisto: Yleinen

Ahdistuneisuus voi olla tie hulluuteen – tai siltä ainakin voi tuntua

Kaikki kokevat elämänsä aikana niin hyviä kuin huonojakin hetkiä. Kuitenkaan nallekarkkeja ei ole jaettu tasan, mikä tarkoittaa, että toisilla on haastavampaa kuin toisilla. Jos henkinen hyvinvointi on huono, kyseinen ihminen kärsii siitä erittäin paljon. 

Ahdistus voi tuntua ylitsepääsemättömältä ja sitä se hetkittäin onkin. Henkisen hyvinvoinnin ollessa huonolla tolalla ajattelee helposti vain kaikkia huonoja asioita elämästään ja positiivisten asioiden näkeminen on hyvin vaikeaa. Usein positiivisia asioita ei löydä välttämättä ollenkaan.  

Pahan olon vallatessa jaksaminen kaikkiin asioihin häviää. Arkisetkin asiat tuntuvat ylitsepääsemättömiltä ja kotitöiden tekeminen on helposti ensimmäinen asia, mitä alkaa laiminlyömään. Sotkuinen ympäristö on kuitenkin enemmän haitaksi kuin hyödyksi elämän saamisessa takaisin raiteilleen. Toinen asia mitä helposti alkaa laiminlyömään on opiskelu. Tämä johtuu täysin siitä, että alkaa kokemaan itsensä voimattomaksi ja ei jaksa tai pysty sitä tekemään.  

Jokaisella on oma keinonsa selvitä ahdistuksestaan ja henkisestä pahoinvoinnista. Toiset kokevat parhaakseen runsaan päihteiden käytön, kun taas toisille irtosuhteet voivat tuntua täydelliseltä ratkaisulta. Kumpikaan näistä ei kuitenkaan oikeasti toimi pidemmällä tähtäimellä, sillä vaikka molemmilla tavoilla voi saada hetkellistä hyvän olon tunnetta ja unohtaa pahan olonsa ei se tunne kestä kauan. Toisilla hyvän olon tunne kestää kauemmin kuin toisilla, mutta kuitenkin se vain tuhoaa ihmistä pala palalta ja pahentaa tilannetta entisestään.  

Joissakin tapauksissa ahdistus ja huono henkinen hyvinvointi voivat ajaa ihmisen itsetuhoiseksi. Itsetuhoisuus voi näyttäytyä esimerkiksi viiltelynä. Sitä voidaan tehdä sillä ajatuksella, että joku edes tuntuisi jossain, kuten aiemminkin mainittuja tapoja. Valitettavasti tämäkään ei ole ratkaisu, joka parantaisi henkistä hyvinvointia.  

Pahimmillaan tilanne voi johtaa itsemurhaan. Se voi tuntua oikealta ratkaisulta sillä hetkellä, kun ei näe parempaakaan ratkaisua olon helpottamiseen. Itsemurhan kohdalla ”vain harkitseminenkin” on erittäin huolestuttava asia ja sitä ajatusta ei pidä vähätellä. Tämä on hetki, jolloin viimeistään pitää pyytää apua, vaikkei se silloin tunnukaan enää auttavan, niin uskallan väittää, että jos asioita pääsee käsittelemään voi löytää elämästään positiivisiakin asioita.  

 

 

Miro Kinnunen

Elämässä ei ole kyse vain koulusta, sosiaalisesta mediasta tai kauneusodotuksista

Nuorille asetetaan aivan liikaa paineita koulun, kavereiden ja vanhempien puolesta.

Vanhemmat laskevat lapsiensa harteille liikaa paineita koulun, tulevaisuuden ja sosiaalisen elämän suhteen. Vaikka vanhemmat vaan ajattelisivat lapsensa parasta ja haluaisivat tälle mahdollisimman hyvän tulevaisuuden, joskus siitä aiheutuu pelkkää huolta ja stressiä nuorille. Monet vanhemmat vaativat liikaa nuorilta samoin kuin koulu.

Nykyään koulussa välitetään enemmän hyvistä arvosanoista kuin oikeasti koulutuksesta. Nuoria painostetaan saamaan hyviä arvosanoja, osallistumaan tunneilla ja siinä samalla hankkimaan uusia kavereita ja kokemuksia. Mutta joskus nämä odotukset voivat olla liikaa ja siitä aiheutuu suurempia ongelmia. Esimerkiksi tunneilla vaadittu osallistuminen on osaksi todella hyvä asia, mutta joillekin se saattaa tuntua olevan liikaa. Kuten opiskelijoille, joilla saattaa olla ahdistusta tai esiintymisjännitystä, pakotettu luokan edessä puhuminen saattaa aiheuttaa enemmän vahinkoa nuoren koulunkäynnin kannalta.

Koulussa kannustetaan saamaan hyviä arvosanoja, mutta millä hinnalla? Nuori saattaa käyttää helposti yli puolet päivästään kouluun. Ensiksi hän viettää useita tunteja koulussa opiskellen ja sen jälkeen vielä kotona tehden läksyjä ja yrittäen opiskella asioita, joita ei ehkä tunnilla ymmärtänyt. Tämä usein johtaa nuoren sosiaalisen elämän karsiutumiseen. Liiallinen koulutöiden tekeminen ja murehtiminen myös vaikuttaa usein nuorten unenlaatuun ja nukahtamisongelmiin.

Nuorille aiheutetaan paineita myös kavereiden ja sosiaalisen median kannalta. Useammat nuoret nykyään yrittävät tavoitella akateemista paremmuutta kuin myös sosiaalista paremmuutta. Nykyään nuoret pyrkivät muuttamaan itsestään mahdollisimman täydellisen nähtyään sosiaalisessa mediassa jonkun sometähden tai kuultuaan kavereiltaan, kuinka he eivät näe tarpeeksi vaivaa ulkonäkönsä eteen

Suurin osa nuorista kokee nämä paineet liian koviksi, eikä anna itselleen yhtään löysempää otetta. Tämän vuoksi he saattavat kokea mielenterveysongelmia. Paineet nuoren aikaisessa elämässä voivat aiheuttaa vakaviakin mielenterveysongelmia, kuten masennusta tai ahdistusta, jotka voivat vaikeuttaa nuorten myöhempää elämääkin.

Missä vaiheessa nuorten elämästä tuli tämmöistä? Ennen nuoret saivat rentoutua vapaa-ajalla kavereidensa kanssa raskaan koulupäivän jälkeen. Heidän pitäisi saada elää elämiään vapaammin ja rennommin, koska elämässä ei ole kyse vain koulusta, sosiaalisesta mediasta tai kauneusodotuksista. Ihmisten mielenterveyden kuuluisi tulla ennen koulua tai työelämää, jota koulu tai vanhemmat eivät välillä muista tai ajattele ollenkaan.

 

 

Milja Hulkkonen

Ovatko elämiemme kulta-ajat nyt käsillä? 

Me elämme ainutlaatuista ja erilaista aikaa. Olemme kaikki ikään kuin samassa veneessä. Me kaikki tahdomme takaisin ne ajat, kun sai vielä tavatessa halata, käydä kesällä festareilla ja matkustaa lämpimään, kun kylmyys alkoi tuntua jo liian vastenmieliseltä.

Erityisesti me nuoret olemme pitäneet yhtä. Sosiaalisen median kautta on helppo kommunikoida muiden kanssa, jakaa tunteita ja ajatuksia sekä tukea ystäviä. On upeaa nähdä, kuinka voimme edelleen keskustella ystäviemme kanssa netin välityksellä ilman, että olisimme fyysisesti lähekkäin. Sosiaalisen median kautta on mahdollista saada monenlaisia mukavia kokemuksia, mutta ei se silti korvaa todellista elämää.

Niinhän sitä sanotaan, että nuoruus on elämän kulta-aikaa. Varmasti monet nuoret ovat alkaneet pohtimaan tätä. Onko se sittenkään elämän parasta aikaa? Onko nykynuorten ”elämän paras aika” vasta tulossa tai kenties jo mennyt? Onko meidän enää mahdollista ottaa menetettyä aikaa takaisin?

Aikaan, jossa elämme, on kytköksissä paljon muitakin ongelmia kuin kokemusten puute. Staattinen elämäntyyli ja netin käyttö vain lisääntyvät, vaikka ne ovat aiemminkin olleet suuria ongelmia yhteiskunnassamme. Neljän seinän sisällä jatkuvasti elävälle nuorelle yksinäisyys voi olla liikaa. Puhumattakaan perheväkivallasta, jota nuoren voi olla vaikea paeta.

Oma elämämme on siis muuttunut hurjasti viimeisen vuoden aikana. Tästä herääkin kysymys, joka on mietityttänyt montaa kanssaeläjäänikin: Onko nuoruutemme riistetty?

Meiltä on viety valtavasti mahdollisuuksia ja kokemuksia, mutta silti meillä on suuri määrä muita keinoja ylläpitää ihmissuhteita ja onnellisuuttamme. Kiitokset siitä muun muassa sosiaaliselle medialle. Meillä on myös mahdollisuus viettää aikaa luonnossa ja nauttia rauhasta. Voimme leipoa, kuunnella musiikkia tai mennä piknikille.

Oma onnellisuus on suurimmilta osin omissa käsissämme. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten ajattelemme, reagoimme ja käytämme aikamme. Vaikka ovi suljetaan, ikkunoita yhä on. Eli vaikka monia asioita elämässämme on kielletty, on se avannut myös uusia mahdollisuuksia.

Meidän sukupolvemme on erityinen. Olemme ensimmäisinä ihmisinä kasvaneet tässä maailmassa teknologian ympäröimänä ja suurten muutosten piirittämänä. Meillä on resursseja uskomattomiin asioihin ja me pystymme mihin vain. Olemme matkalla johonkin, mitä kukaan ei vielä tunne, mutta ei tätä menoa voi pysäyttääkään. Voimme vain tehdä parhaamme ihanteellisen maailman eteen ja toivoa parasta.

 

Minttu Markkula, 20G

Mies mekossa ja muita ilmauksia 

Marraskuun alussa tapahtui jotain merkittävää, kun USA:n Voguen kanteen saatiin ensimmäinen yksin poseeraava mies, ja vielä mekossa. Kohun ainekset olivat käsillä. Tämä mies mekossa on laulaja ja laulunkirjoittaja Harry Styles, joka on tunnettu persoonallisesta tyylistään ja miesmallin rajojen rikkomisesta.

Ei mennyt kauaa, ennen kun asia huomattiin Twitterissä. Ilmiö herätti paljon positiivisia reaktioita, mutta onneksi mukaan saatiin myös muutama mielensäpahoittaja. Yksi heistä oli poliittinen vaikuttaja Candace Owens, joka on tunnettu esimerkiksi Donald Trumpin kannattajana sekä Black Lives Matter -liikkeen vastustajana. Owens kirjoitti Twitterissään, kuinka yhteiskunta ei pyöri ilman vahvoja miehiä, ja päätti kirjoituksensa sanoihin: ”Tuokaa takaisin miehiset miehet.”

Yhtäkkiä mies mekossa olikin asia, josta piti olla jotain mieltä. Ei vain yksinkertaisesti riittänyt, että ihminen poseeraa muotilehden kannessa mekko päällä.

Miten sitten määritellään miehinen mies, ja miksi sellainen ei voi käyttää mekkoa?

Miehiin kohdistuu aivan järkyttävä määrä oletuksia siitä, millaisia heidän pitäisi olla. Esimerkiksi lausetta ”Miehet eivät itke” kuulee hälyttävän usein. Mies ei saa pukeutua feminiinisesti tai poiketa millään tavalla yhteiskunnan tekemästä normaalin miehen mallista. Muuten on heikko eikä oikea mies.

On erikoista, miten yhteiskunta lokeroi kaiken. Esimerkiksi tavarat on eritelty naisten ja miesten tavaroiksi, ei vain feminiinisiksi tai maskuliinisiksi. Useat vaatekappaleet, kuten mekot, luokitellaan naisten vaatteeksi, vaikka loppujen lopuksi ne ovat vain feminiinisiä. Nainen ei kuitenkaan aina ole feminiininen eikä mies aina maskuliininen.

Myös pelottavan yleistä on se, että feminiinisiä miehiä usein kutsutaan neideiksi. Neidittelyhän on sinänsä mielenkiintoinen ilmiö. Miksi vastakkaiselle sukupuolelle tarkoitettua ilmaisua käytetään haukkumasanana? Kun miestä sanotaan neidiksi, tarkoitetaan, että hän on heikko. Urbaanin sanakirjan selitys sanalle neiti on ”Naisellisesti käyttäytyvä, ei-pidetty ja juorujen kohteena oleva mies”. Minkä takia naiseen viittaava termi tarkoittaa ei-pidettyä tai heikkoa? Äijä-sanalla taas viitataan hyvään tyyppiin, joka toteuttaa maskuliinisuuttaan tällä niin sanotulla ”oikealla tavalla”.

Ympärillämme velloo törkeä määrä toksista maskuliinisuutta, josta ei puhuta tai jota ei oteta tosissaan. Miksi muka pitäisi? Toksisella maskuliinisuudella on vaikutuksia jopa yhteiskunnallisella tasolla. Nuorten miesten korkeat masennus- ja itsemurhamäärät ovat tällä hetkellä todellinen ongelma, ja toksisella maskuliinisuudella on näihin selvä vaikutus. Kun mies ei uskalla kertoa tunteistaan ja ajatuksistaan yhteiskunnan paineen takia, hän sulkee ne sisäänsä. Silloin ihminen ei voi hyvin.

Oikea mies syö pelkkää lihaa ja grillaa jopa kaurapuuronsa. Oikea mies ei kuuntele naisen nalkutusta ja juo kaljaa. Oikea mies kiroilee ja heittää rasistista läppää.

Miksi yhteiskunnan oikea mies on tämmöinen? Miksi oikea mies ei voi olla herkkä tai edes näyttää tunteitaan? Itse mies, miehen lähiympäristö ja kohta koko yhteiskunta voisi heti paremmin.

Jos mies on luonnostaan lyhyt tai ei omista leveitä hartioita, hän ei kelpaa oikeaksi mieheksi. Mitä näille kuitenkaan voi? Ei pituutta voi kasvattaa kymmeniä senttejä tuosta noin vaan eikä jokaisen miehen kroppa yksinkertaisesti näytä miehekkäältä. Ovatko jotkut miehet jo syntyneet hylkiöksi? Eikö miehisyyttä voida enää mitata sillä, että mies kokee itsensä mieheksi?

Mielestäni yhteiskunnan on muututtava semmoiseen, jossa sukupuoli on vain kokemus. Se ei määritä sitä, miltä ihminen näyttää tai mistä hän on kiinnostunut tai millainen hän on luonteeltaan – nämä ovat vain yhteiskunnan muokkauksia ihmisessä. Emmekö voisi antaa jokaisen ihmisen elää omaa elämäänsä haluamallaan tavalla, kunhan se ei vahingoita muita. Enkä usko, että se on koskaan ketään tappanut, että mies pitää mekkoa.

Jemina Anttila ja Lumi Anttila 

kuva: Public Domain Images

Onko ok – alkoholi

Alkoholi on se aine, jota vain täysi-ikäiset saavat juoda muutamaa poikkeusta lukuun ottamattaEsimerkiksi ehtoollisviini, joka nykyään on yleisesti alkoholitonta ja sima, jossa alkoholia on erittäin pieniä määriä. Alkoholijuomat ovat juhlien ja arkipäivien piristäj. Historiallisesti olutta on pantu jo monia satoja vuosia. Sitä on ollut helppoa valmistaa ja sen takia alkoholi, yleisesti olut, kuuluu moniin kulttuureihin. Täytyy kai paljastaa, että olen itsekin joskus maistanut ”muutaman”. Olin silloin siskoni luona ja hän tarjosi minulle paria lonkeroa. Eihän tuollaista tarjousta voi torjua! 

On parempi, jos nuori juo turvallisessa porukassa ja paikassa ensimmäisillä kerroilla, kuin se että menee porukalla jonnekin ulos vetämään räkäkännit. Sitten sekoilee ja häpeää sitä myöhemmin. Olen kuitenkin kuullut kavereiltani erittäin villejäkin tarinoita, ja useimmiten mietin -miksi nyt taas piti tehdä juuri noin. 

Muistan esimerkiksi tarinan eräältä tutultani, joka oli kiivennyt erään rakennusalueen aidan yli kaataen vahingossa aidan. Hän jäi aidan sekä maan väliin niin, ettei kyennyt enää nostamaan aitaa itse pystyyn. Oli onni, että aita ei painanut hänen kurkkuaan ja siinä oli hänen kavereitaan ympärillä, jotka tajusivat auttaa lyhyen naureskelun jälkeen.  

Tämänkin tilanteen olisi voinut välttää kokonaan sillä, että olisi juonut vaikka sitten kaverin kotona, kun ketään ei ollut kotona. Muutenkaan en ymmärrä kunnon perseiden ottamista. Se voi olla hauskaa siinä hetkessä, mutta myöhemmin sitä uskottavasti katuu. Pieni krapula ei ole paha, mutta jos tuntee olevansa aivan rappiolla, ei se ole kenenkään mielestä kivaa. Ja ihmiset tekee tätä usein? 

Nuorten joukossa tuntuu vieläkin olevan stigmaa siinä, jos ei halua juoda tai ei halua vetää kaameita lärvejä. Monet minunkin tutut väittävät ettei ole mitään häpeällistä, ettei juo, mutta todellisuudessa heitä tuomitaan selän takana. Se myös näkyy käytöksessä. Jotkin minunkin kaverit ovat niin sanotusti vitsillä sanoneet tuttuani nössöksi ja esittäneet, ettei hän olisi läsnä ja sitten jälkikäteen on sanottu, ettei se ole häpeällistä. Siinä kohtaa se oli myöhäistä, koska kaverini oli jo suuttunut siitä. 

 Olen itsekin syyllistynyt tähän huomaamattani. Olen yrittänyt saada järkevää selitystä sille, miksi joku on absolutisti, mutta tarvitseeko aina olla jokin syyKaikki saavat tehdä elämällään mitä haluavat ja ei sillä pitäisi olla niin suurta merkitystä. 

En halua kuitenkaan tuomita ketään. Jos on sitä tyyppiä, joka juo älyttömiä määriä niin pitkään, kunnes se ei ole ongelma. Alkoholi on vaan hyvä tapa aiheuttaa addiktio itselleen. Mutta samalla tavalla on puhelin ja melkeinpä mikä tahansa muukin asia. 

Siispä minusta alkoholi sopivassa määrässä ja niin, ettei pakota sitä kenenkään kurkusta alas väkisin, on ihan ok asiaMinusta alaikäinen saa maistella, ja kunhan ei mene sekoilemaan mitään liian tyhmää, niin se ei ole kenellekään haitaksi.   

 

 

teksti: Peeta Mittilä
kuva: Tarmo Ylivinkka

Luottamus on kaiken perusta 

Meistä jokaisella on monenlaisia ihmissuhteita. Jokaisessa ihmissuhteesson kuitenkin yksi suuressa roolissa oleva yhteinen tekijä: luottamus. Ihmissuhteet rakentuvat luottamuksesta. Miten luottamus sitten syntyy ja miksi se on niin suuri asia? 

Luottamus syntyy, kun kaksi ihmistä tutustuvat toisiinsa. Luottamus pitää ansaita, ja siksi usein kestääkin hyvin kauan ennen kuin ihmisestä tulee läheinen ystävä. Näin ei kuitenkaan usein käy, sillä me harvoin löydämme tarpeeksi samanlaisia ihmisiä, joihin voimme luottaa täydellisesti.  

Se, että emme päästä ihmistä lähelle on hyvä tapa puolustautua petollisilta ihmisiltä. Valitettavasti ihminen luottaa usein vääriin henkilöihin. Kun näin käy, kyseinen henkilö huomaa asian usein liian myöhään.  

Nämä väärät henkilöt hyväksikäyttävät luottamusta yleensä vain oman etunsa saavuttamiseksi. Toinen syy luottamuksen väärinkäyttöön voi olla jokin tarve saada satuttaa luottamuksensa antanutta ihmistä. Tällainen toiminta on mielestäni suorastaan sairasta. 

Onneksi kuitenkin löydämme myös elämäämme rakkaita ihmisiä, joilla ei ole mitään tarkoitusta puukottaa selkään. Heidän kanssaan luottamus on molemmin puoleista. Ilman näitä henkilöitä elämällä ei olisi merkitystä, sillä jokainen meistä tarvitsee tukiverkostoa voidakseen hyvin. 

Ihmisten keskinäinen luottamus määrittää ihmissuhteen tason. Jos luottamus on vähäistä, ei ihmissuhde voi mitenkään olla läheinen. Tämän huomaa vaikkapa siinä, kun miettii luottamuksen tasoa naapuriin ja vertaa sitä ystävien väliseen luottamukseen. Se, ettei luottamustaso muutu läheiseksi, voi johtua persoonallisuuseroista tai muista tekijöistä, jotka tekevät ihmisestä epäluotettavaa yleisellä tasolla.  

Luottamuksen menettäminen voi tapahtua ihan vain jonkin sanomisen tai teon perusteella. Kun näin on käynyt, ei ihmissuhteesta jää oikeastaan mitään jäljelle. Luottamuksen ansaitsemiseen menee paljon aikaa, mutta sen voi menettää sekunneissa. 

 

teksti: Miro Kinnunen

Ikäpoikkeusluvan saa kuka vain –Traficomin pitäisi tutkia hakemukset tarkemmin

Olen siinä iässä, että kaverit alkavat saada aikaistettuja ajokortteja  ja minäkin aion lähettää hakemuksen lähempänä syntymäpäivääni.

Ajankohtainen aihe herättää mielipiteitä suuntaan ja toiseen. On positiivista, että nuoret pääsevät mukaan liikenteeseen turvallisella autolla, muovisen mopoauton tai talvella vaarallisen mopon sijasta. Negatiivisena puolena on todettava, että nuorilla tuntuu olevan tarve esittää jotakin, mitä eivät ole. Ylinopeuksilla rehvastelu on kuultu juttu, eikä siinä ole mitään ihailtavaa.

En tunne ketään, kenen hakemus oltaisiin hylätty Traficomin toimesta. Siksi monet sanovatkin luvan hankkimisen olevan helppoa. Sen sijaan tiedän useamman henkilön, joka on menettänyt poikkeusluvalla saadun ajokorttinsa liikennesääntöjen laiminlyönnin seurauksena. Tämä saa miettimään —myöntääkö Traficom ikäpoikkeuslupia liian kevyin perustein?

Tuntuu, etteivät nuoret tajua aiheuttamiansa riskitilanteita  ajaessaan ylinopeutta. Omalla tai muiden hengellä ei ole syytä  leikkiä. Ensin  ikäpoikkeuslupa ja sitten vaivalla hankittu ajokortti. Vaivannäkö ei kannata, jos menettää kortin pian sen saamisen jälkeen tyhmän käytöksen seurauksena.

Onneksi on myös paljon ihmisiä, jotka toimivat fiksusti liikenteessä. Monet tarvitsevat ajokorttia muuhunkin kuin kavereille  kehuskelemiseen. Työ, harrastus tai pitkä koulumatka voivat olla  ratkaisevia tekijöitä ikäpoikkeusluvan myöntämisessä.

Kriteerejä poikkeusluvan myöntämiseen pitäisi tiukentaa. Jos lähes jokainen ikäpoikkeuslupaa hakeva saa sen, onko se enää  poikkeuslupa? Viiden kilometrin koulumatka ei ole riittävän hyvä syy. Usko pois, tälläkin perusteella on myönnetty aikaistettu ajokortti.

Kevyet kriteerit lisäävät nuorten toimesta tapahtuneiden onnettomuuksien ja liikennesääntörikkomusten määrää. Nyt on kuitenkin keskusteltu myös siitä, onko koko ikäpoikkeusluvassa mitään järkeä. Lupa on hyödyllinen useimmille, mutta jotkut käyttävät sitä vääriin tarkoituksiin. Siksi hakemukset pitäisi käydä läpi tarkemmin ja myöntää lupa vain niille, joilla on pätevät syyt kortin tarvitsemiseen.

 

 

 

Kuva ja teksti: Elli-Maija Lehtimäki 

Negatiiviset kommentit pilaavat yhteishengen, mutta samalla herättävät keskustelua 

Kun Suomi pelaa jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa, moni suomalainen kokoontuu yhteen kannustamaan omaa maatansa. Kun suomalainen ilmiö nousee pinnalle maailmalla, suomalaiset seisovat kaikki ylpeänä sen takana. Sanotaan myös, että suomalaisten kansallinen yhtenäisyys talvisodan aikana mahdollisti Suomen itsenäisyyden. Kaiken tämän perusteella voisi sanoa, että Suomessa vallitsee todella luja yhteishenki. Sosiaalisen median perusteella se on kuitenkin kaikkea muuta, vaikka yhteen hileen puhaltaminen olisi meidän kaikkien hyväksi. 

Suomalaiset kyllä halkeavat ylpeydestä, kun Suomi mainitaan rapakon toisella puolella. Facebookin kommenttikentät täyttyvät heti “Torille!” ja “Suomi mainittu!” huudahduksista. Mutta kun uutisoidaan esimerkiksi jonkun artistin epäonnistuneesta maailmanvalloituksesta, ei koko yhteishengestä ole mitään tietoa. Kommentit ovat pelkkää ivaamista, nauramista ja haukkumista. Joskus myös positiivisista asioista nähdään vain varjopuolia.  

Tässä ei kuitenkaan ole mitään järkeä. Jos jollain toisella menee hyvin, eihän se sinulta ole pois. En ymmärrä miksi energiaa pitää tuhlata toisten mollaamiseen, etenkin jos siihen ei ole mitään hyvää syytä. Sitä paitsi yhteishenkeen kuuluu positiiviset, mutta myös negatiiviset hetket. Toisin sanoen tämä tarkoittaa sitä, että myös huonoina hetkinä pitäisi seistä toisten puolella.  

Suomalaisten negatiivisuus näkyy myös muualla sosiaalisessa mediassa. Olen TikTokissa tehnyt huomion, että suomalaisten kommenttikentät ovat yleensä paljon pahempia kuin ulkomaalaisten. Muualla kommenteissa tsempataan ja kannustetaan tekijää, kun taas Suomessa videon tekijä saa usein niskaansa haukkuja. TikTokissa näkyykin ehkä eniten kiusaamista, mikä on todella huolestuttavaa. Tietysti muillakin näkyy negatiivisia kommentteja, mutta eivät ne samalla tavalla silmään osu kuin suomalaisten keskuudessa.  

Useimmat negatiiviset kommentit keskittyvät usein videolla esiintyvän ulkonäköön tai muihin piirteisiin. 

Jos keskittyisimme enemmän positiiviseen, me kaikki hyötyisimme varmasti. Positiivisesta ajattelusta saa paljon voimavaroja, sillä se luo toivoa ja motivoi jaksamaan. Toiselle ihmisille hyvän mielen tuottaminen kohottaa usein myös omaa mieltä. Kaiken lisäksi joukossa on voimaa. Esimerkiksi yhteiskunnan rakenteita on helpompi muuttaa yhdessä, sillä suurempaa joukkoa kuunnellaan helpommin.  

On kuitenkin tärkeää muistaa, että sosiaalisesta mediasta saa vain pintaraapaisun todellisuudesta. Usein äänekkäimpiä ovat he, ketkä haluavat provosoida muita ja aiheuttaa mielipahaa. Uskon, että Suomesta löytyy varmasti paljon yhteishenkeä. Se ei kuitenkaan näy niin helposti vaan hukkuu negatiivisuuden keskelle etenkin sosiaalisessa mediassa. Negatiivisuudestakin voi löytyä hyviä puolia. Vaikka positiiviset kommentit saavat hyvälle mielelle, negatiiviset herättävät usein keskustelua ja keskustelu mahdollistaa muutoksen. 

Kuvat ja teksti: Iida Vartiainen

Kuka nyt lukioon menisi

Lukio on ihan turhaa yleissivistystä, kyllähän nyt maalaisjärjellä pärjää. Läksyihin hukkuu, on koeviikkoja ja kirjatkin maksavat. Mitä järkeä on lukioon menemisessä, kun ammattikoulu on paljon helpompaa? Ei tarvitse lukea turhia kirjoja ja pääsee heti oikeisiin töihin. Kuka nyt haluaisi odottaa, että alkaa saada palkkaa, kun ei kuitenkaan pääse mihinkään suoraan lukion jälkeen? Kuka edes haluaisi pyörittelemään papereita johonkin toimistoon? Sitähän lukioon menijät aikuisena tekevät. 

Näin puhui yläasteella koko luokkani. Tai no ei ihan, sanoja oli ainakin puolet enemmän, jos otetaan mukaan kaikki kiroilu, eikä kukaan tainnut edes puhua yleissivistyksestä. Tämä oli kuitenkin yleinen kanta ja moni oli samaa mieltä. 

Mietin pitkään, mistä ihmeestä tällainen ajattelu on peräisin. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että useiden kohdalla asenteet tulevat vanhemmilta. 

Vanhempien asenteet vaikuttavat meihin nuoriin ihan huomaamatta. Perheen arvot, joita lapselle pienestä pitäen syötetään, tarttuvat tiukasti kiinni ajatusmaailmaan. Ne näkyvät vahvasti muun muassa valitessa jatko-opintopaikkaa. Kun nuoret kasvavat aikuiseksi ja saavat omia lapsia, nämä arvot siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Kärjistettynä, suvuista tulee joko vähän tai korkeasti koulutettuja. Sitten ihmetellään, miksi kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa. 

Monissa perheissä arvostetaan rahaa, mutta ei osata ajatella kaukonäköisesti. Monen mielestä pitää päästä vain nopeasti tienaamaan siitä huolimatta, että palkka pysyy yleensä paljon pienempänä, kuin jos menisi lukion kautta korkeakouluun ja sellaiselle alalle, joka kiinnostaa ja josta maksetaan oikeasti hyvin.  

Koulutus korreloi vahvasti elintasoon ja epäsuorasti myös onnellisuuteen, esimerkiksi turvallisuuden tunteen kautta. Miksei iso osa aikuisista siis tajua, että koulutus ei ehkä olekaan aivan turhaa?  

Monella nuorella, jolla olisi hyvät mahdollisuudet pärjätä lukiossa, on käsitys, että lukio on älyttömän vaikeaaHelposti päädytään muihin opiskelupaikkoihin ihan vain varmuuden vuoksi. 

Kaikille lukio ei sovi ja tietenkin ammattikouluun menevätkin voivat jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa ja edetä urallaan, mutta on älytöntä, että itseä ei kannusteta haastamaan. 

Porukassa tyhmyys tiivistyy. Kun on monta, jotka syystä tai toisesta ovat ammattikoulun kannalla, he varmasti osaavat kehittää paljon syitä, miksi koulutus ei ole tärkeää, mutta kätevästi jättävät huomiotta tämän kanssa ristiriitaiset faktat. Tätä ei tietenkään kukaan itse huomaa, Neisserin havaintokehää kun opiskellaan vasta lukiossa psykologiantunneilla. 

Johtuuko vanhempien asenne epävarmuudesta ja häpeästä? Ehkä aikuinen olisi itse halunnut lukioon, mutta taidot eivät riittäneet. Tai sitten laiskuus vei voiton ja nyt hän kitkuttelee pienellä palkalla ja huonossa työssä, tyytymättömänä elämäänsä. Halutaan perustella omia valintoja, itselle ja muilleja todistaa, että ollaan tyytyväisiä omaan elämään. Helposti päädytään puolustuskannalle, kun jossain aivojen perukalla nakuttaa ajatus, että omat väitteet eivät ehkä olekaan tosia. 

 Vai onko kyse vain sivistymättömyydestä tai tyhmyydestä? Ehkä he eivät tiedä paremmasta ja muut, ei niin tavalliset työt esim. toimittaja tai elokuvaohjaaja, tuntuvat abstrakteiltaHeiltä helposti unohtuu, että julkisuudenhenkilöt ja poliitikot ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä, joista monet ovat olleet samassa tilanteessa, kuin kuka tahansa muukin. Ero on osittain siinä, että toisille annetaan mahdollisuus. Ihan tavallisesta nuoresta voi tulla vaikka mitä, ja ainoana esteenä voi olla vanhempien ennakkoasenne koulutuksesta.  

Lukio antaa mahdollisuuksia, joita ei osaisi kuvitella. 

 

 

 

Pinja Hokkanen 

Levin atmosfääri houkuttelee turisteja 

 Levi on yksi Suomen suosituimmista hiihtokeskuksista, mutta onko se todella suosionsa arvoinen?  

Matkamme kulki Tampereelta Kolariin junalla yli kaksitoista tuntia, ja Kolarista Kittilään bussilla. Levi-keskukselle saavuttaessa ei voi olla huomaamatta korkealle taivaalle kohoavia rinteitä ja tuntureiden huippuja. Ihmisiä kulki ohitsemme ihmetellen ja katsellen tarkkaavaisesti ympärilleen. Ehkä etsien jotain, tai katsellen kauniita maisemia. Joka tapauksessa ihmisiä riitti korona-ajasta huolimatta. 

Ennen lähtöä tiesin Levin olevan suosittu lomakohde, mutta en osannut aavistaa sen olevan näinkin tavallinen. Siellä oli sopivasti kaikkea, mitä tarvitsi: tavallisia kauppoja, pikaruokaravintoloita ja kahviloita.  

Poikkeus kuitenkin oli Levi-keskuksessa sijaitseva pieni kylä, jossa oli pieniä rakennuksia, jotka sopivat lappilaiseen tunnelmaan. Niihin oli upotettu erilaisia urheilukauppoja, joista voisi ostaa lasketteluun kaiken tarvittavan, ja kahviloita, joihin pääsi hetkeksi hengähtämään ja juomaan kupin kuumaa. 

Levin kupeessa sijaitseva Tonttula on lapsille tarkoitettu tonttujen maailma, joka on koristeltu kauniisti valoilla ja pieniin mökkeihin pääsee lämmittelemään pakkassäässä. 

Levin rinteet ovat ainutlaatuisia. Jokainen niistä on erilainen ja erityinen. Joka kerta on mahdollista löytää uusia reittejä, jotka vievät uusille rinteille. Puut notkuvat lunta ja pakkassää saa posket punoittamaan. Rinnehisseissä silmät avautuvat kokonaan uuteen maailmaan. Huipulla tuuli huutaa niin, että tuskin kuulee, mitä vieressä puhutaan. Metsäreititkin tuovat täysin uutta ulottuvuutta laskemiseen, kun polut ovat kapeita ja puita on väisteltävä. Se on jännittävää, mutta palkitsevaa.  

Huipulla näkyvyys ei aina ollut kovin suotuisa, mutta upea Lapin luonto ei silti jää keneltäkään näkemättä. 

Laskettelu onkin usein suurin syy, miksi Leville lähdetään lomailemaan, mutta silti siellä on mahdollisuuksia myös moneen muuhun aktiviteettiin. Hiihtämisestä huskyajeluihin ja ratsastusretkistä moottorikelkkailuun. Itse pitäydyin vain laskettelussa, mutta jo pelkästään tuntureiden kauneudessa ja lappilaisessa maisemassa oli niin paljon ihmeteltävää, ettei reissullemme tarvittu enää lisää aktiviteetteja. 

Viihdyin Levillä todella hyvin ja aika kului yllättävän nopeasti. Siellä ollessani sain hengähtää ja päästää irti omasta arjestani. Vaikka Levi onkin todella suosittu ja talvisesongin aikaan täynnä ihmisiä, siellä pystyi rentoutumaan ja nauttimaan hiljaisuudesta, etenkin kun mökkimme sijainti ei ollut kovin lähellä Levin ydintä.  

Olit sitten hurjapää vailla seikkailua tai rauhaa rakastava rentoutuja, voi Levi tarjota upeita kokemuksia ja ihania muistoja. Voisin siis väittää, että Levi on kokonaisuudessaan valloittava ja sielun sytyttävä oma maailmansa. 

 

Teksti ja kuvat: Minttu Markkula