Aihearkisto: Arviot

Villi lapsi teki vaaleanpunaisen vallankumouksen 

Anni Ellinoora Leikas, taiteilijanimeltään Ellinoora, julkaisi toisen albuminsa Vaaleanpunaisen vallankumouksen 30. elokuuta 2019. Hänen esikoisalbuminsa Villi lapsi julkaistiin syksyllä 2016.

Ellinoora on kirjoittanut kaikki Vaaleanpunaisen vallankumouksen biisit itse. Biisien teossa on ollut mukana myös Ellinooran avomies, Samuli Sirviö. Arvostan sitä, että artistin oma kädenjälki näkyy biiseissä.

Albumin nimi kuvaa hyvin Ellinooraa, koska hänellä on vaaleanpunaiset hiukset. Vaaleanpunainen vallankumous merkitsee Ellinooran mukaan kahta isoa kontrastia. Vaaleanpunainen korostaa herkkyyttä ja lempeyttä. Vallankumous ei kuitenkaan tarkoita Ellinooran albumilla mitään poliittista. Sana edustaa kapinaa ja epäkohtien pöydälle nostamista. Voi olla herkkä ja tunteellinen ihminen, mutta silti voi olla kunnianhimoinen ja tuntea ärsytystä ja vihaa.

Vaaleanpunaisen vallankumouksen biisit ovat paljon parempia kuin Ellinooran ensimmäisen albumin biisit. Voi siis todeta, että Ellinoora on kehittynyt muutaman vuoden aikana. Kappaleet käsittelevät useita teemoja, esimerkiksi nuoruutta, ihastumista, sydänsuruja sekä masennusta ja muita mielenterveysongelmia.

Vaaleanpunaisen vallankumouksen avausraita kantaa Ranskan vallankumousta edeltävän kuningattaren nimeä ”Marie Antoinette”. Kyseinen biisi kuvastaa nykypäivän pinnallista maailmaa, jossa kaikki näkevät sosiaalisen median onnellisuutta huokuvat päivitykset ja sitä kautta helposti ajattelevat, että kaikille muille tapahtuu upeita asioita paitsi itselle.

Mielestäni monet albumin biiseistä ovat onnistuneita, mutta erityisiä suosikkejani albumilta ovat Nuoruuden oodi, Antibiisi, Taideteos ja Viha, kipu ja rakkaus.

Ihastuin näistä edellä mainituista biiseistä ensimmäisenä Nuoruuden oodiin ja voinkin samaistua biisin eräisiin sanoituksiin ”äiti opetti ’älä pelkää elämää’ ”.

Ellinooran omien sanojen mukaan Antibiisin ei ollut tarkoitus päätyä albumille. Mielestäni Antibiisiä kuvaa parhaiten adjektiivi rohkea, enkä ensikuuntelulla pitänyt heti kyseisestä biisistä. Antibiisi vaati usean kuuntelukerran, ennen kuin se päätyi soittolistalleni.

Koska Ellinoora tunnetaan voimabiiseistään, uudelta albumilta löytyy Taideteos-niminen biisi.  Biisin kertosäkeessä lauletaan nimittäin ”oot elämäsi vedos, sä oot taideteos”. Koen, että biisillä halutaan kertoa, että jokaisella ihmisellä täällä maapallolla on merkityksensä ja arvonsa saavutuksien ja suosion määrästä tai lähtökohdista riippumatta.

Viha, kipu ja rakkaus -biisin nimi on luultavasti saanut inspiraatiota uskonnossa ilmenneestä kolmesta pysyvästä Raamatun avainsanasta eli usko, toivo ja rakkaus.

Mielestäni albumin biiseistä Anthem on vähiten mieleenpainuvin. En kuitenkaan tiedä, mistä syystä. Varmasti siihen vaikuttaa ainakin se, että en ole kyseistä kappaletta kuunnellut niin paljon. Anthem on haikea ja herkkä rakkauslaulu. Albumilla on muutenkin paljon sen kaltaisia muitakin rakkauslauluja, esimerkiksi Sinä 4ever.

Asteikolla 1-5 antaisin tälle albumille kokonaisarvosanan 5.

 

Sofia Tuohimaa

Once upon a time in Hollywood – satutarina satujen maailmassa 

 

 

Ohjaus ja käsikirjoitus Quentin Tarantino / Draama/trilleri / 2019 / 2h 40min / *****

 

Quentin Tarantinon yhdeksännes, ja omiwn sanojensa mukaan toisiksi viimeinen elokuva Once upon a time in Hollywood sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa. Kun Tarantinolta tulee elokuva, muuta ei voi odottaa kuin eeppisiä taistelukohtauksia, toiminnallista seikkailua, veren roisketta ja räikeää huumoria. Once upon a time in Hollywood ei muiden Tarantinon teosten rinnalla myöskään kalpene.

 

Elokuva seikkailee 1970-luvun Hollywoodissa, aikana, jolloin kultavuosien Hollywood oli mukautumassa muuttuvaan nykymaailmaan ja digitalisaation aika lähestyi. Elokuva seuraa Rick Daltonia (Leonardo Di Caprio), entistä valkokankaiden hurmuria, joka taistelee uransa hiipumisen kanssa sekä Cliff Boothia (Brad Pitt), Rickin pitkäaikaista stunt-miestä, joka on kuitenkin siirtynyt enemmänkin tämän apumieheksi. Parivaljakon tarinan rinnalla kulkee Charles Mansonin murhiin liittyvä tositarina, jossa näyttelijä Sharon Tate (Margot Robbie) ja hänen ystävänsä murhattiin Taten ja hänen miehensä, kuuluisan ohjaajan Roman Polanskin kotona.

 

01Once upon a time in Hollywood oli ennen julkaisuaan jo ennalta arvattu hitti. Leonardo Di Caprio, Brad Pitt, Margot Robbie, Al Paccino… Ja lista jatkuu. Tarantinon ohjaus ja käsikirjoitus yhdistettynä maailman suurimpien tähtien kanssa, elokuva oli juuri siis sitä mitä voisikin odottaa. Di Caprio, Pitt ja Robbie loistivat rooleissaan, parempaa ei voisi edes pyytää. Di Caprio todisti kykynsä todella muuntautua mihin tahansa rooliin ja hänen kemiansa Pittin kanssa oli kieltämätöntä. Robbie taas hukkui täysin Taten hahmoon, ja toi esille todellisen Sharon Taten karisman ja lämmön.

 

Elokuvan mielenkiintoisena vastakkainasetteluna on Rickin ja Cliffin mielikuvituksellinen tarina rinnastettuna tositapahtumiin perustuviin Mansonin pahamaineisiin murhiin. Rick asuu Taten ja Polanskin naapurissa, tästä huolimatta minkäänlaista suoranaista vuorovaikutusta ei hahmojen välillä nähdä kuin vasta elokuvan loppuosassa. Tämä oli välillä turhan hämmentävää ja häiritsevää, mutta myös Tarantinon ovela tapa kuvailla Hollywoodin kahta puolta: Rick Daltonin hiipuva menestys vasten Sharon Taten nousevaa tähteyttä.

 

Kerronnallisesti Once uponin juoni oli erityisen hyvin jännitystä ylläpitävä: jokainen kohtaus oli kuin oma seikkailunsa ja juonen kulku piti katsojan koko ajan odottamassa, milloin henkilöhahmojen tarinat kohtaisivat. Elokuvan vauhdikkuutta myös lisäsi sen tapa hyppiä genrejen välillä: Komediasta draamaan, draamasta toimintaan. Mikään kohtaus ei ollut itsestäänselvyys, vaan jokainen osasi yllättää.

 

Elokuvan miltei parhaimmat minuutit esiintyivät loppua lähestyessä, kun juonikäänteenä Mansonin kultin jäsenet murtautuivat Taten talon sijasta Rickin taloon tositapahtumista poikkeavasti. Tämä johtaa huumorilliseen, verta roiskuvaan tappelukohtaukseen, klassikko Tarantino tyyliin. Lopputeksteihin saakka Tarantino siis pitää lupauksensa ja viihdyttää katsojia vauhdikkaalla tarinalla. Once upon a time in Hollywood siis täytti kaikki odotukset ja lupauksensa, eikä varmasti jättänyt yhtäkään katsojaa kylmäksi. Loppukohtaus onkin kenties elokuvan merkittävin kohtaus sen aiheen osalta: Koko elokuva olikin vain satua satujen maailmassa.

 

Teksti: Oona Koivula

Kuva: Filmikamari

Mun Manse – Kerronpa hieman Runosta

Idyllinen vintage-kahvila, jossa pääsee selailemaan runokirjoja ja nauttimaan rauhallisesta tunnelmasta sekä erinomaisesta kahvista, eihän tässä muuta voi toivoa. Onneksi juuri tällainen kahvila sijaitsee lähellä Tampereen ydinkeskustaa, mutta kuitenkin sen verran syrjässä, että saa nauttia olostaan rauhassa. Kahvila Runoksi kutsutun kahvilan tarkka osoite on Ojakatu 3. Löysin kahvilan kaverini kautta. Hän oli jo vähän aikaa halunnut sitä testata ja nimen puolesta minuakin alkoi kiinnostamaan. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että eräänä kauniina päivänä päätimme sinne lähteä.

Kahvila Runon parhaimpiin piirteisiin kuuluvat muun muassa ystävällinen henkilökunta ja erittäin maukkaat kahvit. Olen syönyt siellä myös elämäni parhaan vadelmajuustokakun. Runo on sisustettu niin, että siellä ei näe montaa samaa paria olevaa kalustetta. Tila voi tuntua ahtaalta kookkaiden vanhojen nojatuolien takia, mutta se tuo kotoista tunnelmaa kahvilaan.

Ehdottomasti paras asia Runossa on sen tunnelma ja henki, mikä välittyy kahvilaan tulijalle heti ovesta sisään astuessa. Lämmin, rauhallinen ja mukava tunne syntyy niin työntekijöiden, sisustuksen kuin siellä oleilevien ihmistenkin ansiosta. Runossa viihtyvät varsinkin kirja- ja runoihmiset. Usein näkee yhden tai muutaman ihmisen selailevan jonkinlaista kirjaa kahvikupposien ääressä, joko seurassa tai yksikseen. Runo on oiva paikka myös kavereiden rupattelulle. Kahvilasta löytyy pöytiä myös isommille seurueille.

Itse tykkään käydä Runossa arkipäivinä iltapäivällä ja viipyä siellä iltaan asti. Isot ikkunat luovat hieman akvaariomaisen vaikutelman varsinkin kahvilan alakertaan. Auringon siirtyessä ja laskiessa isot ikkunat päästävät ihanan hempeän ilta-auringon säteet sisään. Kavereiden kanssa jutellessa tai kirjaa lukiessa isojen ikkunoiden ääressä tulee kaihoisa ja jotenkin nostalginen mielentila. Sellaisella mielellä on mukava lähteä kotiin rentouttavan kahvilahetken jälkeen.

Runossa näkee usein oikein suklaisia kakkuja ja muuta ihanan makeaa. Suolaisiakin piirakoita on tarjoilla niin, että kahvila ei palvele pelkästään makeannälkäisiä.

 

Elli Kuoppala

Mun Manse –sarjassa kirjoittavat kertovat suosikkipaikoistaan Tampereella.

 

Suosikki kahvipaikat Tampereella

Suosikkikahvipaikkani eivät ole ainoastaan kahviloita vaan myös bistroja ja ravintoloita. Se, miksi pian esittelemäni paikat ovat suosikeitani, johtuu se hyvästä kahvista, kivasta ympäristöstä, sisustuksesta ja hyvästä palvelusta.

Melko isona kahvikuluttajana ajattelin tehdä esittelyn paikoista, joissa itse olen viihtynyt eniten. Ensiksi suosittelen etenkin käymään brunssilla Café Pispalassa, josta saa loistavia pannukakkuja aamiaiseksi. Paikka on kuitenkin niin suosittu, että sisällä vallitsee suorastaan tungos.

Suosittelen Sokoksen yläkerran kahvilaa nopeaan kahvitteluun shoppailureissun ohella samoin kuin Arnoldsia, jonka bagel on myös hyvää munkkien lisäksi. Jos olet pian menossa leffaan tai olet muuten vain hukassa näillä suunnilla, suosittelen testaamaan Pala Caféta Finlaysonin alueella. Sieltä saa hyvää kaakaota. Lisäksi testaukseen kannattaa laittaa Pella´s Cafén ulkopöydät aurinkoisina päivinä keväällä, kun toivoisit kesäloman jo alkavan ja haluat paeta kouluarkea siemaillen soodavettä.

Näiden lisäksi esittelen vielä 12 muuta kahvipaikkaa.

Espresso House

Paras opiskelupaikka voisin väittää. Paikka tuntuu kotoisalta ja sohvalla on ihana kahvitella ja kirjoittaa. Lempi Bagelini lisäksi Espresso Housesta saa hyvää salaattia, mutakakkua, muita kakkupaloja, jääteetä ja tietenkin kahvia, jotta jaksaa opiskella.

Fazer Café

Kaunis kahvila. Hyvää kahvia, kakkupaloja, smoothieita, pikkusuolaisia ja yksi lempi brunssipaikoistani.

Puisto

Katutasossa kahvilapuoli ja alempana ravintola. Erittäin hyvää pastaa, risottoa, jälkiruokaa, salaattia, kakkupaloja, pikkusuolaista, kahvia, viiniä ja erimakuisia soodavesiä. Yksi kahvittelupaikoista, joissa tullut vietettyä eniten aikaa. Kesällä ulkona on terassi auki.

Café Linkosuo

Hyviä lyhyitä ja pitkiä kahvitteluja. Linkosuolle rientää työpäivän ohella tai vaikka tunniksi kahvittelemaan kaverin kanssa. Eniten Linkosuolla pidän lohileivästä ja ihan vaan kahvista. Ei ole lempikahvilani, mutta ei mitään vikaakaan. Jotenkin täällä on kuitenkin tullut kahviteltua useasti, sijainnin takia luultavasti.

Robert´s Coffee

Täyttävä, terveellinen ja monipuolinen lounas. Hyviä pikkusuolaisia ja kahvia. Paljon puheensorinaa, joten voi itsekin tarinoida kavereiden kanssa niin paljon kuin huvittaa.

Venla

Söpöin ja kaunein bistro tampereella. Pidän valkoisesta sisustuksesta, sillä se tuo paljon valoa. Ihana kesällä ja talvella. Parasta juustokakkua mitä olen syönyt. Myös hyvää salaattia.

Picnic

Hyvää salaattia, pikkusuolaisia ja patonkeja. Jos asut Tampereella voit tilata ruokaa kotiinkin.

 

 

 

 

 

 

 

Café Europa

Auki kolmeen asti yöllä, joten ei hätää jos kahvittelu vähän venähti. Rento tunnelma. Omaan makuuni löytyi lohisalaatti, leipää ja kaakaota.

 

 

 

 

 

 

Naapuri

Superraikkaiden smoothieiden lisäksi hyvää salaattia. Bistrossa on omanlainen sisustus ja pikkuisia magneetteja, joista voi muodostaa sanoja.

 

 

 

 

 

 

 

Pyymäen Oma

Kaikkea superhyvää ja hyvännäköistä. Kipin kapin.

 

 

 

 

 

 

 

Paahtimo-kahvila Taikapapu

Täällä olen kerran käynyt. Jos on hyppytunti niin minne mennä? Tänne. Vaikka paikka onkin aivan Tampereen keskustassa, on se sopivasti sivussa. Pieni ja rauhallinen kahvila.

 

 

 

 

 

 

 

Aitoleipä

Ihan Tampereen keskustassa. Brunssia syödessä voi nauttia pianonsoiton kuuntelusta ja käydä täyttämässä lautastaan monipuolisella brunssilla. Rauhallinen tunnelma.

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki kahvittelupaikat ovat hyviätosin erilaisiin tilanteisiin. Jos pitäisi yhtä suositella se olisi VenlaKeväällä haluaisin eksyä kokeilemaan vohvelikahviloita 

Tiia Turunen

Teinidraama Afterin liian kompleksi juoni tukahduttaa söpön rakkaustarinan

Uusi alku collegessa ja tulevaisuus edessä tarkasti mietittynä. Tessan  (Josephine Langford) opiskelutaival alkaa hyvin, mutta pian kuitenkin kuvioihin pyörähtää mukaan salaperäinen poika Hardin (Hero Fiennes-Tiffin), jonka myötä mikään ei ole enää niin varmaa. Tässä on lähes kaksituntisen After –elokuvan juoni hyvin tiivistettynä. Kuulostaa melko keskinkertaiselta teinidraamalta: ei mikään Oscarin arvoinen, mutta käypää viihdettä. Nähtyäni elokuvan trailerin ajattelin näin ja ostin liput. Kuitenkin jo puolivälissä jouduin pettymään, koska elokuva ei todellakaan ollut sitä mitä odotin.

After julkaistiin huhtikuussa 2019 ja sen ohjannut Jenny Gage. Elokuvan taustat poikkeavat melko paljon muista elokuvateattereissa esitetyistä teoksista, sillä tarina on saanut alkunsa verkkoyhteisöpalvelu Wattpadista. Siellä se oli ensin One Direction fanin, Anna Toddin, kirjoittama fanfiction, eli kuvitteellinen fanitarina. After -sarja nousi yhdeksi luetuimmista tarinoista palvelussa ja pian Todd teki sopimuksen kirjakustantamon kanssa.

Elokuva alkaa todella kepeästi siitä, kun hentoinen ja ujo lukutoukka Tessa siirtyy collegeen ja tapaa siellä kämppäkaverinsa sekä saa kutsun bileisiin, jossa tapaa Hardinin. Yllätykseksi selviää, että Hardin nauttii myös klassikkokirjoista. Elokuvassa referoidaan useaan otteeseen klassikkokirjailijoiden, kuten Jane Austenin ja Charlotte Bronten teoksia. Aluksi voi kuulostaa hyvälle idealle, ettei elokuva keskity ainoastaan teiniromanssiin. Kirjojen merkitys jää kuitenkin auki ja se tuntuu vain turhalle lisäykselle.

Elokuvan draaman kaaresta ei oikein ota selvää. Se on selvää, että teinielokuviin kuuluu paljon draamaa, mutta tässä se on aivan liian vaihtelevaa ja yliampuvaa. Tästä kyllä huomaa, että käsikirjoituksen on tehnyt melko nuori kirjoittaja. Kaiken lisäksi, teiniromanssin ohella selviää Hardinin vaikea isä-poikasuhde. Tämä jää kaiken muun ohella todella auki. Tarinankerronta on myös melko kömpelöä ja välillä tuntuikin kuin olisi katsonut lasten elokuvaa.

Elokuvasta ei ole saatu tarpeeksi selkeää kokonaisuutta. Draama kuuluu teinielokuviin, mutta Afterissa se ei pysy kasassa. Idealtaan elokuva on melko tavallinen teinidraama, mutta se yrittää erottua joukosta liian kompleksilla juonella ja lopulta lässähtää käsiin. Täytyy kuitenkin antaa pisteitä hyvästä tuotannosta, sillä elokuva oli kuvattu todella kauniisti ja äänimaisema oli miellyttävä.

Iida Vartiainen

Kuva: Finnkino

Avengers: Endgame, toisin sanoin tunteiden vuoristorata 

Marvelin elokuvauniversumin Infinity-saagan päätösosaa on odotettu vähintään Infinity war elokuvan lopusta asti. Jotkut jo aiemminkin. Pitkän odotuksen jälkeen toiveet ja epäilykset olivat suuria ja elokuvalta odotettiin todella paljon. Minä ainakin odotin. Ja onnekseni elokuva ei pettänyt.  

Itkua ja naurua. Vihaa ja rakkautta. Perhettä ja ystäviä. Tässä elokuvassa oli sitä kaikkea. Yhdessä kohtauksessa melkein jokainen vuorosana on hauska ja seuraavassa kahden ensimmäisen vuorosanan jälkeen kyyneleet valuvat jo poskilla. Joissain kohdissa tuntui siltä kuin vihaisi elokuvan tekijöitä ja seuraavassa he eivät voisi olla ihanampia.  

Kokonaisuudessaan elokuva kertoo ihmisistä, ihmissuhteista ja yhteistyöstä. Siinä käsitellään perheen ja ystävien tärkeyttä sekä sovinnon tekoa tärkeinä hetkinä. Elokuvassa käydään läpi kompromisseja, saavutuksia ja epäonnistumisia tai menetyksiä. 

Elokuvan käsikirjoitus oli hyvä ja vaikka elokuvassa on niin paljon hahmoja, se ei tuntunut sekavalta. Asiat selitettiin hyvin ja tarinaan sopivalla tavalla. Hahmot olivat suurimmalta osalta jakautuneet pienemmiksi ryhmiksi eri paikkoihin, kuten Infinity war -elokuvassakin oli tehty. Mielestäni se on todella toimiva ratkaisu, koska hahmoja tosiaan on niin monta.  

Hahmojen luonteenpiirteet tuotiin esille hyvin. Hahmojen toimintaa oli käsikirjoitettu uskottavasti ja se kuvasti heidän tunteitaan ja motiivejaan hyvin. Erityisesti muutaman hahmon väliset keskustelut olivat useissa kohtauksissa hyvänä koominen osa.  

Elokuva kesti kokonaiset kolme tuntia ja kaksi minuuttia. Se hirvitti aluksi. Pelotti olisiko se pitkästyttävä tai muuten tuntuisiko liian pitkältä. Kun elokuva sitten loppui, huomasin että se tuntui lyhyemmältä kuin monet puolentoista tunnin mittaiset elokuvat. Missään kohtaa ei tuntunut siltä, että joku kohtaus olisi turha.  

 

Nea Toijala

Värikkäät karvamadot houkuttelevat kävijöitä Kiasmaan

Tänään, maaliskuun ensimmäisenä perjantaina, Kiasmaan on ilmainen sisäänpääsy. Hiihtolomaviikon takia ihmiset ovat löytäneet paikalle sankoin joukoin. Puolisen tuntia aukeamisen jälkeen aula on täynnä niin perheitä kuin kaveriporukoitakin. Rattaat aiheuttavat tungosta narikan edustalle, mutta siitä huolimatta kaikilla on hyvä mieli.Kiasman ylimmässä kerroksessa on nähtävillä suuren suosion Instagramissa saavuttanut Nervescape VIII. Shoplifterin eli Hrafnhildur Arnardóttirin värikäs installaatio on tänäänkin houkutellut paikalle monia taiteen ystäviä. Näyttelyn tarkoituksena on taiteilijan mukaan rauhoittaa ja rentouttaa katsojaa.

Materiaalina “karvamatojen” tekemisessä on käytetty hiuksia, sekä oikeita että keinotekoisia. Teokset on ripustettu roikkumaan sävyittäin sisäänkäynnistä katsoen kylmistä lämpimiin. Suurin osa ihmisistä on hakeutunut lämpimän väristen pörröjen luo. Keltaiset, punaiset ja valkoiset ryppäät luovat instagrammaajille täydellisen ympäristön. Heitä on tänään paikalla muutamia. Kahden henkilön porukoissa liikkuvat somettajat eivät viihdy näyttelyssä yhtä kauan kuin esimerkiksi innokkaat lapsiperheet.

Kaikki näyttävät iloisilta, kun halailevat katosta roikkuvia pehmeitä ja pörröisiä karvamatoja. Kiasman seinällä on kyltti, jossa kerrotaan, että teosta saa halailla, kuten halailisi pehmeää mammuttia. Jotkut lapset kuitenkin juoksevat teosta päin ja sen läpi, samalla irrottaen hiuksia teoksesta.

Kaksi tuntia on kulunut näyttelyssä nopeasti. Kiersin installaation monta kertaa ihaillen, joka kerta löytäen jonkin uuden värin tai kauniin yksityiskohdan. Vaikka vietin näyttelyssä pitkän ajan, en olisi halunnut lähteä pois. Se todellakin teki tehtävänsä ja rentoutti kaikesta stressistä ainakin hetkeksi. 

Liinu Nieminen

Miksi muuttaa hyvin toimivaa?

7. syyskuuta $UICIDEBOY$ julkaisi debyyttistudioalbuminsa I Want To Die In New Orleans. Yhtyeelle tämä oli kuitenkin jo 43. julkaisu uransa aikana. Albumin ainoat vierailijat ovat räppärit Bones ja Juicy J. Bones, jotka kuullaan kappaleella FUCK the Industry, jossa hän esittää outron puhutun osuuden, kun taas Juicy J kuullaan Carroltonin introssa ja hänellä on myös tuottajakrediitti kappaleella Phantom Menace.

Yhtyeen jäseniin kuuluvat serkukset Scott Arceneaux Jr ja Aristos Petrou, jotka tunnetaan myös monilla taiteilijanimillään. Petrou ja Arceneaux yhdistivät voimansa ja perustivat yhtyeen vuonna 2014, mutta molemmilla oli runsaasti soolomateriaalia julkaistuna jo ennen sitä. Nimellä $UICIDEBOY$ he ovat ahkeroineet 43 julkaisua uransa aikana, joista suurin osa on 3-5 kappaleen EP-julkaisuja. Yhtye julkaisee kaiken musiikkinsa SoundCloudiin tyypillisten musiikin striimauspalveluiden kuten Spotifyn ja Apple Musicin lisäksi.

14 kappaleen albumi kestää mukavat 42 minuuttia ja on todella helppo kuunnella alusta loppuun. Kaikille tämän tyylinen musiikki ei kuitenkaan sovi. Normaalien rap-kliseiden lisäksi $UICIDEBOY$ räppää mielenterveyden ongelmista, eksessiivisestä huumeiden käytöstä ja itsemurhasta. Kappaleiden lyriikoiden teemat ovat yhtä synkkiä kuin Arceneauxin tekemät instrumentaalit. Arceneaux käyttää nimeä Budd Dwyer tuottaessaan ja on tehnyt jokaisen instrumentaalin levyllä.

Albumia ensimmäistä kertaa kuunnellessa levyn soundi eroaa hieman yhtyeen aikaisemmista julkaisuista. Omasta kokemuksesta jokaista julkaisua pitää soittaa muutama kerta ennen kuin alan itse niistä pitämään. Sama on tämän levyn kanssa. Äänenlaatu kuulostaa paremmalta kuin koskaan aikaisemmin ja instrumentaalit ovat ehkä hieman enemmän mainstream rapin kaltaisia. Ei kuitenkaan niin paljon, että kappaleita ei tunnistaisi heidän omikseen. Nicotine Patches kuulostaa hieman enemmän Southsiden tai Metro Boominin tuottamalta, mutta omasta mielestäni kappale silti sopii levylle oikein hyvin.

Jos olet pitänyt yhtyeen aikaisemmista julkaisuista, tulet todennäköisesti pitämään tästäkin. Meet Mr. NICEGUY kappaleesta en pitänyt aluksi lainkaan, mutta viikon lopussa se soi nii paljon päässäni, että minun oli pakko alkaa kuunnella sitä aktiivisemmin. Jokainen kappale sulautuu seuraavaan ja albumi on todella mukava kuunnella niin alusta loppuun kuin soittolistalla kappaleittain. Itse pidän tästä julkaisusta ja voisin suositella sitä kaikille, jotka uskovat kestävänsä albumin synkät teemat.

Aleksi Hiivala 

Kuva: Max Beck, julkaistu: https://www.complex.com/music/2018/09/suicideboys-say-they-influenced-soundcloud-rap-coming-for-their-credit

Carolista Captain Marveliksi

Marvelstudioiden elokuva Captain Marvel sai ensi-iltansa 6.3.2019. Ennen kuin olin nähnyt elokuvan ajattelin, että sitä voisi ehkä verrata kahteen eri DC comics:in tuotokseen: Superman-hahmoon ja Wonder Woman elokuvaan. Supermaniin siksi, että Captain Marvelin ja Supermanin voimat ovat hyvin samankaltaiset keskenään. Lisäksi molemmat ovat universuminsa vahvimpia sankareita.  

Elokuvana Captain Marvelia voisi verrata Wonder Woman elokuvaan, koska elokuvat ovat studioidensa ensimmäiset elokuvat naissupersankarista. Ero, joka näiden kahden välillä näkyy suurimpana liittyen aiheeseen naishahmot, on suuri. Wonder Woman elokuvassa alleviivattiin sitä, että päähenkilö on nainen. Captain Marvelissa sen sijaan asian vain annettiin olla. Minä pidän enemmän Captain Marvelin tavasta.  

Captain Marvel kertoo tarinan Carol Danversista. Elokuvan alussa hän on avaruudessa Kreesivilisaation kotiplaneetalla. Hän on Kreesotilas, mutta hän näkee kuin näkyjä itsestään jossain aivan muualla. Erään tehtävän päättyessä huonosti hän onnistuu pakenemaan ilkeiltä Skrulleilta. Pakokapselillaan hän päätyy suoraan Maahan. Siellä hän tapaa nuoren agentin Nick Furyn. Maahan Carolia seurasi muutama Skrull soturi. Furyn kanssa Carol yrittää saada nuo kiinni ja matkalla he selvittävät paljon Carolin taustasta.  

Lähiaikoina monien leffojen juonista voi löytää helposti kannanottoja isoisiin aiheisiin kuten rasismiin tai ilmastonmuutokseen. Tässä elokuvassa ei ollut sellaista syvällistä teemaa vaan se oli vain simppeli kasvutarina. Elokuvan alussa Carol ei oikein tiennyt kuka oli, mutta loppua kohti se selkeni hänelle ja hänestä tuli Captain Marvel. Minä pidin siitä. Oli virkistävää nähdä pitkästä aikaa joku rento ja mukava elokuva. Olihan Captain Marvelin perusideassa mahdollisuus tehdä elokuva feminismistä, mutta pidin päätöksestä jättää se tekemättä.  

Osa juonenkäänteistä oli minulle henkilökohtaisesti melko arvattavissa. Tosin keskusteltuani ystävilleni, jotka olivat myös nähneet elokuvan, minulle selvisi, että muille ne eivät olleet. Epäilen tämän johtuvan siitä, kuinka paljon olen elokuvia katsonut elämässäni ja analysoinut. Siispä jos olet elokuvien suurkuluttaja, suosittelen varautumaan muutamaan ennalta-arvattavaan juonenkäänteeseen. Nämä eivät silti häirinneet katselukokemusta ja mukana oli myös yllättäviäkin käänteitä.  

Kokonaisuutena Captain Marvel loi miellyttävän ja rennon katselukokemuksen. Lisäksi mukana sai fanin sydäntälämmittäviä hetkiä ja paljastuksia pitkäaikaisille mysteereille. Mukana oli juuri sopivasti huumoria niin nuoremmalle yleisölle kuin myös vanhemmillekin katsojille.  

 

Nea Toijala 

Bird box tarjoaa odotuksen kauhua sisältävästä matkasta, mutta jättää täyttämättä lupauksen

Bird Box / 2018, Netflix / OhjaajaSusan Bier / Pääosissa – Sandra Bullock, Trevante Rhodes, Sarah Paulson, John Malkovich / 124min / *** 

Netflixissä vuoden 2018 lopulla julkaistu draama/trilleri Bird box on Oscar-voittaja Sandra Bullockin tähdittämä kauhumainen kuvaus maailmanlopusta ja post-apokalyptisestä maailmasta. Bird box kertoo ihmiskunnan tuhoutumisesta, jossa äidinvaisto ja lähimmäisten rakkaus nousevat keskeisiksi teemoiksi. Kohtalokkaaksi osoittautuvana päivänä vastahakoisesti ensimmäistä lastaan odottava Malorie (Sandra Bullock) kuulee siskonsa Jessican (Sarah Paulson) kanssa maailmalla tapahtuvan useita mystisiä joukkoitsemurhia. Tästä välittämättä he suuntaavat lääkärin vastaanotolle, mutta lähtiessä sairaalasta alkaa kaoottinen itsemurhien aalto iskeä myös heidän kaupunkiinsa. Kaoottisuuden keskellä Jessica tappaa itsensä monien muiden ohella, mutta Malorie selviää turvapaikkaan taloon, jossa on myös muita selviytyjiä. Malorie tutustuu muihin selviytyjiin mukaan lukien Tomiin (Trevante Rhodes), jonka kanssa Malorie myöhemmin vähitellen muodostaa suhteen. 

Bird boxin ytimenä on ajatus siitä, että jos katsot olioon, se välittömästi ajaa sinut tappamaan itsesi tämän paljastaessa pahimman pelkosi. Tämän vuoksi kaikkien kuuluu pitää silmiensä ympärillä siteitä, ja näin ollen elää muiden vaistojensa varassa. Mielenkiintoista on, että elokuvan juoni ei etene kronologisesti vaan kahden aikakauden kautta: juuri kaoottisten tapahtumien alettua ja viisi vuotta tämän jälkeen, kun Malorie matkaa vaarallisen matkan joella kahden lapsensa kanssa. Maailmanlopun jälkeistä maailmasta kertovia elokuvia on nähty valkokankailla useasti, mutta Bird Box ottaa ihastuttavasti uuden, psykologisen lähestymistavan teemaan, mitä emme ole nähneet aikaisemmin.  

Bird box on ansainnut tittelin yhtenä Netflixin kaikkien aikojen eniten katsotuimpana elokuvana. Kokonaisuudessaan se onkin äärimmäisen viihdyttävä elokuva. Eniten elokuvassa viehättää sen jossain määrin karun aito katsaus kaoottiseen tilanteeseen. Vaikka elokuvassa vaikuttikin yliluonnolliset voimat, sen aito tunnelma toi helposti katsojalle ajatuksen siitä, että mitä jos olisin itse vanhempana kyseisessä tilanteessa? Elokuvan alussa Malorie on raskaana, mutta ei ole varma kyvyistään äitinä sekä epäilee haluaan olla vanhempi.  Kuitenkin tapahtumien lauetessa Malorie taistelee loppuun asti lapsiensa puolesta laittaen heidän etunsa ja turvallisuutensa ensisijaiseksi. Bird boxin vaikutusta kauhuelokuvana kuitenkin häiritsee jossain määrin Susanne Bierin päätös ohjaajana kuljettaa juonta kahden aikakauden kautta. Vaikka tämä päätös tuo tietynlaisen viehättävyyden efektin elokuvaan, sen vaikutus kauhuelokuvana olisi vahvempi jos emme tietäisi miten asiat tulee päättymään.  

Sandra Bullock on entuudestaan tunnettu rooleistaan suojelevana ”leijonaäitinä” ja sopi myös täydellisesti Bird boxin keskipisteeksi. Bullock istui oivasti vahvatahtoisen ja määrätietoisesti suojelevan äidin rooliin, selkeästi tuoden elokuvaan Bullockille tyypillistä särmää. Myös Bullockin hahmon rakkauden kohdetta näyttelevä Trevante Rhodes antaa vaikuttavan roolisuoristuksen parin kemioiden kohdatessa kauniisti. Kokonaisuudessaan Bullockin vetovoima on yksi Bird boxin juonta vahvinten ylläpitävimmistä tahdoista. 

Bird box on Netflixin keskivertotasoista tuotosta, joka antaa katsojalle trailerin pohjalta suuret odotukset. Elokuvaa markkinoidaan kauhuelokuvana, mutta jos haet kauhua, Bird box ei ole ensisijaisesti elokuva, mihin turvautua. Bird box on enemmänkin pehmo trilleri, jonka premissi on kieltämättä mielenkiintoinen ja kauhua herättävä, mutta montaakaan katsojaa se ei jätä kauhun hurmioon. Bird box on yksinkertaisesti hyvä sekä katsomisen arvoinen, mutta kokonaisuutena se jättää katsojan haluamaan hieman lisää ja toivomaan jotakin hätkähdyttävämpää.  

Oona Koivula