Aihearkisto: Arviot

Star is Born- koskettava ja lämmin tarina tosirakkaudesta

Elokuva: Star is Born, julkaistu: 2018, genre: draama/musiikki, ohjaaja: Bradley Cooper, pääosissa: Lady Gaga, Bradley Cooper, Sam Elliot 

Nimensä mukaisesti Star is Born– kertoo nuoren lahjakkuuden noususta tähteyteen, kuuluisan rockstaran Jackson Mainen (Bradley Cooper) ja aloittelevan muusikon Allyn (Lady Gaga) välisen rakkaustarinan avulla. Jacksonin tavatessa Allyn, hän näkee tässä jotain mitä Ally ei näe edes itsessään. Hän raahaa Allyn stadionin lavalle laulamaan hänen kanssaan ja näin Ally alkaa pian saada huomiota ja lopulta levytyssopimuksenkin, mikä johtaa Allyn nousemisen tähteyteen. 

 Star is Born on hämmentävän aito tarina tosirakkaudesta kahden ihmisen välillä. Elokuvan tarina ei ole kummoisempi, käsikirjoituksen ollessa hyvin tavanomainen, mutta elokuvan vuorovaikutukselliset hahmot ja tunnelma tekevät Star is Born:ista kerrassaan ainutlaatuisen. Tarinassa konfliktia aiheuttaa asetelma parin välillä; kun Allyn tähteys alkaa kukoistaa, Jackin ainoastaan hiipuu. Kuin taas Ally taas epäilee itseään, Jackson auttaa häntä uskomaan itseensä. 

 Elokuvassa käsitellään paljon sitä, mitä rakkauden kestäminen vaatii, mitä se antaa ja ottaa. Jack taistelee päihdeongelmien kanssa, mutta Ally tukee kärsivää miestään vieroitushoidon ja alamäkien läpi, vaikka tämä onkin julkisesti häpäissyt hänet. Loppua kohden elokuva saa kuitenkin koskettavan käänteen, kun Jackson yllättäen päättää oman elämänsä. Hänen traaginen päätöksensä heijastaa siihen, että hän ei halunnut rajoittaa vaimonsa unelmia ja menestystä. Huolimatta siitä, että elokuvan tarina on hyvin mukaansatempaava, se alkaa loppua kohden hieman menettämään otettaan. Loppuosaa onkin pitkitetty asteen liikaa. 

 Musiikkimaailman supertähti Lady Gaga kokeili siipiään ensimmäistä kertaa valkokankailla Star is Born:issa. Gagan tuodessa rooliinsa tietynlaisen persoonallisuuden, epävarman Allyn roolissa olisi ollut vaikea kuvitella ketään muuta. Moninkertainen Oscar-ehdokas Bradley Cooper otti countrytähden Jackson Mainen roolin haltuunsa upeasti, yllättäen katsojia upealla lauluäänellään ja koskettamalla heitä hahmonsa herkistyttävällä viallisuudella. Cooperin ja Gagan välistä kemiaa ei voi kieltää, ja elokuvan kohtaukset ovatkin parhaillaan parin ollessa yhdessä. Gagan tuodessa itselleen tyypillistä särmää tarinaan, Cooper taas onnistui luomaan sympatiaa tarinaan. 

Bradley Cooper loisti päihtyneen rockstaran roolissaan, mutta todellisena tähtenä hänet nähtiin ensikertaisen ohjaajan roolissaan. Cooperin kädenjäljestä sekä ohjaajana, että käsikirjottajana näki tämän monivuotisen kokemuksen näyttelijänä. Cooper onnistui rakentamaan elokuvalle kerrassaan ainutlaatuisen, että hämmentävän aidon tunnelman. Elokuvan musiikki toimi myös loistavasti tarinan edistäjänä, kun musikaalinumerot veivät tarinaa eteenpäin ja auttoivat katsojaa ymmärtämään hahmojen tunnemaailmaa ja ajatuksia. 

 Star is Born tulee varmasti keräämään ehdokkuuksia tulevan kevään Gaala-kaudella, ja on nyt jo ennakkosuosikki useammankin Oscar-kultapatsaan saajaksi. Elokuvan vedotessa katsojaan kuin katsojaan, olisi vaikea nähdä miksei se voisi voittaa jopa illan pääpalkintoa. Star is Born antaa katsojalle realistisen vilkauksen musiikkimaailman kulisseihin, näyttää raa’asti kuinka menestys vie mukanaan ja kuinka tosirakkaus vaatii velkansa.

 

Oona Koivula

Kuva: kuvakaappaus Finnkinon sivuilta (www.finnkino.fi)

Grindelwaldin rikokset vai Grindelwaldin esittely

Sisältää juonipaljastuksia 

Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset on Ihmeotukset- elokuvasarjan toinen osa. Elokuvan alussa sarjan neljä päähenkilöä ovat erillään, Newt Lontoossa, Tina Pariisissa ja Queenie sekä Jacob New Yorkissa. New Yorkissa on myös vankina suuri rikollinen Gellert Grindelwald. Aivan elokuvan alussa Grindelwaldia ollaan siirtämässä Lontooseen, mutta hän onnistuu pakenemaan. Hän lähtee muutaman seuraajansa kanssa Pariisiin.  

Sieltä hän haluaa löytää ensimmäisessä elokuvassa esitellyn Credencen, jolla on vahvat voimat. Grindelwald haluaa löytää Credencen, koska hän uskoo tarvitsevansa poikaa päästäkseen tavoitteeseensa. Amerikan taikaministeriö on kuitenkin lähettänyt Tinan suojelemaan Credenceä. Myös Newt on samalla asialla tosin Albus Dumbledoren lähettämänä. Queenie on lähtenyt Tinan luokse jo ennen kuin Newt Jacob seuranaan saapuu Pariisiin. Näin kaikki neljä päähenkilöä sekä Grindelwald ovat saatettu Pariisiin ja kaikilla on oma henkilökohtainen tehtävänsä 

Olin erittäin innoissani elokuvasta ja odotukset olivat korkealla. Kun sen viimein näin, olin hieman pettynyt. Elokuva oli kyllä hyvä, mutta ei vain niin hyvä kuin odotin tai niin hyvä kuin ensimmäinen. Yksityiskohdat olivat kyllä kohdallaan ja hahmojen omat tarinat aivan toimivat, mutta elokuva ei vain toimi yksilönä. Elokuvan loputtua olin kyllä innoissani kaikista niistä uusista paljastuksista, joita elokuvassa tuli, mutta tuntui myös siltä, että jotain jäi puuttumaan. Paras tapa pukea se sanoiksi on, että elokuva toimii kyllä sarjassa, mutta ei yksilönä. Koko elokuva vaikutti olevan lämmittelyä seuraavia varten ja siksi se tarvitsisi kolmannen elokuvan heti perään.  

Toisaalta taas elokuva tuntui myös toimivan hyvänä esittelynä Gellert Grindelwaldille. Elokuvassa kuultiin monen velhon näkökulmasta huhuja Grindelwaldin suunnitelmasta ja mielipiteitä velhosta itsestään. Kaikilla tuntui olevan mielipiteensä Grindelwaldista sekä hänen suunnitelmistaan ja ideoistaan. Grindelwald on hahmona mielestäni todella onnistunut. Hänen taustansa on mietitty loppuun asti. Hänet on onnistuttu hyvin yhdistämään myös alkuperäisiin Harry Potter kirjoihin Albus Dumbledoren kautta. Lisäksi hahmon näyttelijän Johnny Deppin suoritus oli mielestäni erittäin hyvä. Myös hahmon ulkoasu oli vaikuttava.  

Elokuvassa kaikki yksityiskohdat, kuten hahmojen henkilökohtaiset tarinan kaaret, uudet paljastukset maailmasta ja uudet otukset, olivat kaikki aivan loistavia. Valitettavasti elokuvan juonessa ei ollut mielestäni riittävästi toimintaa. Elokuvassa kaikki tuntuivat vain keräävän tietoa vastakkaisilta osapuolilta ja valmistautuvan johonkin suureen. Toivottavasti, mikä ikinä tuo suuri asia onkaan, se nähdään valkokankailla jo pian.  

 Nea Toijala 

Venom-erilainen supersankari

Tom Hardyn tähdittämää ja Ruben Fleischerin ohjaamaa elokuvaa, Venomia on moitittu useissa arvosteluissa sekavaksi ja suureksi pettymykseksi. Venom perustuu Marvelin samannimiseen hahmoon, joka teki ensiesiintymisensä jo 1980-luvulla. Monet Marvel-fanit ovat ilmaisseet pettymyksensä Sonyn ja Marvelin yhteistyön tulokseen. Monia Venom ei säväyttänyt.

Vaikka en itse olekaan Marvelin superfani, niin poikaystäväni on tutustuttanut minut Marvel-universumiin ja elokuvan traileri herätti mielenkiintoni. Juoni kuulosti erittäin mielenkiintoiselta ja sitähän se olikin. Toimittaja Eddie Brock (Tom Hardy) elää elämänsä huippuhetkiä, hänen uransa on parhaimmillaan ja tyttöystävä Annen (Michelle Williams) kanssa suunnitellaan jo naimisiin menoa. Kun Eddie saa tehtäväkseen haastatella Life-yhtiön omistajaa Calton Drakea (Rix Ahmed) kajoaa hän lakimies tyttöystävänsä tietokoneeseen kaivaakseen esiin arkaluontoista tietoa yhtiöstä saadakseen mahdollisimman paljastavan jutun. Suututettuaan vaikutusvaltaisen Draken saa hän potkut ja suuttunut tyttöystävä ottaa eron. Eddie vaipuu masennukseen, kunnes Draken työntekijä lähestyy häntä ja paljastaa yhtiön löytäneen avaruudesta symbioottisia elämänmuotoja ja tuoneen ne maapallolle toiveissa luoda ylivertainen, avaruudessa selviävä ihminen. Julmiin ihmiskokeisiin kyllästynyt työntekijä auttaa Eddien sisälle laboratorioon ja siellä tutkiessaan symbiootti kiinnittyy onnistuneesti Eddieen ja seikkailu alkaa.

Symbiootin eli Venomin ja Eddien yhteiselämää ja vuorovaikutusta on mielenkiintoista seurata. Hahmojen esittely alussa on mielenkiintoista, mutta se vie yllättävän suuren osan elokuvasta. Eddie hahmona on onnistunut ja Tom Hardyn näyttelijänlahjat paikkaavat monta kohtaa, joissa Eddie voisi tuntua liian käsikirjoitetulta. Venom on myös hahmona hyvä ja ainut asia joka jäi häiritsemään on se, että yhtäkkiä Venom muuttuu pahantahtoisesta hahmosta elokuvan hyvikseksi, joka haluaakin jäädä maapallolle ja auttaa pelastamaan sen. On epäselvää, mikä tämän äkillisen muutoksen aiheuttaa. Elokuvan ehdottomasti parasta antia on Eddien ja Venomin vuorovaikutus ja päänsisäiset keskustelut. Ne tuovat elokuvaan Marvelille tyypillistä nuorekasta huumoria.

Venom on yleisesti ottaen peruskauraa. Niin draaman kaari, kuin hahmotkin ovat uskottavuudestaan huolimatta varsin tavallisia kaikkien erikoistehosteiden alla. Enkä tarkoita, että näyttelijät olisivat tehneet huonoa työtä, vaan sitä, miten hahmot on kirjoitettu. Kuitenkin näen Venomissa myös dystopian piirteitä ja syvempää sanomaa. En tiedä onko tämä sanoma tarkoituksellinen vai ei, mutta se antoi silti paljon ajateltavaa. Jos Venomista lähtee syvempää sanomaa etsimään on se varmaankin, että Life-yhtiön kaltaisia suuria yhtiöitä tulisi rajoittaa ja tutkia. Tai se, että ihmisten tulisi miettiä kahdesti ennen avaruuteen ryntäämistä.

Venomissa musiikki luo paljon tunnelmaa ja se onkin onnistunut erittäin hyvin. Erityisesti elokuvan nimikkokappale, Eminemin esittämä Venom säväytti minua. Elokuvan erikoistehosteet ovat hyvin tehdyt ja näyttävät aidoilta. Kuitenkin viimeinen taistelukohtaus oli suuri pettymys niin ohjauksen kuin erikoistehosteidenkin kannalta. Elokuvan loppupuoli oli muutenkin todella tiivis ja tuntui, että se on tehty hieman kiireellä ja yritetty tunkea mahdollisimman lyhyeen aikaan. Voin myös samaistua monen Marvel-fanin pettymykseen, sillä elokuvan piti olla ikärajaltaan K-16 ja faneille lupailtiin raakoja kohtauksia, sekä hieman kauhua. Leikkauspöydällä elokuvasta päätettiin kuitenkin tehdä myös nuoremmille sopiva ja siitä tehtiin K-12 elokuva. Tämä muutos tuntuu vaikuttaneen elokuvaan ja saattaa olla syy siihen, miksi monet kriitikot ovat kuvailleet Venomia sekavaksi. Lopetus oli kuitenkin hyvä ja se jätettiin tarpeeksi avoimeksi, joten mahdollisuus jatko-osaan on olemassa.

 

Aino Seuranen 

Kuva: deviantart.com/alfonsopina887

Simple Favor – Mutkikas trilleri vaiko tyylikäs komedia? 

Elokuva:  Simple Favor, ohjaus Paul Feig, pääosissa Anna Kendrick, Blake Lively, Henry Golding. *** 

 

Bridesmaids ja Ghostbuster-komedia elokuvien ohjaajana tunnettu Paul Feig kokeilee siipiään tyylikkäässä Simple Favor -trillerissä, lisäten trillerimaiseen dramatiikkaan omanlaisensa ironisen huumorin. Juonikäänteiden täyteinen Simple Favor (Missä on Emily?) lähtee käyntiin, kun yksinkertaista lähiöelämää elävä videobloggaaja, leskeksi jäänyt pienen pojan äiti Stephanie (Anna Kendrick) tutustuu poikansa kautta mystiseen Emilyyn (Blake Lively). Tämä uusi ystävyys avaa Stephanielle ovet äkkiä juonikäänteiden täyteiseen vauhdikkaaseen tapahtumasarjaan, joka on täynnä meheviä salaisuuksia, murhanhimoa ja martineja. 

 Stephanien ja Emilyn pikkupoikien tuodessa heidät yhteen, Stephanie pääsee sisälle Emilyn ainutlaatuiseen elämään menestyvänä, kylmäverisenä bisnesnaisena, ja tapaa myös tämän puoleensa vetävän puolison Seanin (Henry Golding). Eräänä päivänä Emily pyytää Stephania hakemaan poikansa koulusta pienenä palveluksena, kuitenkaan Emily ei enää palaa, ja täten hänet ilmoitetaan kadonneeksi.  

Stephanie tuntee viranomaisten olevan hyödyttömiä, ja innostuu salapoliisimaisesti tutkimaan ystävänsä katoamista, Stephanien tutkinnat kuitenkin ottavat entistä synkemmän käänteen, kun järvestä löydetään Emilyn DNA:han sopiva ruumis. Hautajaiset vietetään, edesmennyttä Emilyä surraan, mutta jo ennen kuin Emilyn ruumis on kylmentynyt sureva puoliso Sean, ja auttavan haluinen Stephanie kiihkeästi liittäytyvät yhteen, eikä mene kauaakaan kun Stephanie asettaa kenkänsä Emilyn vaatekomeroon ja kokkaa ruokaa tämän keittiössä. Pian kuitenkin epäilykset kasvavat siitä, onko Emily edelleen elossa. 

Simple Favor oli pintaraapaisuna nopeatempoinen, sekä miellyttävä kokonaisuus, jonka viihdyttävyyden laatua ei pysty kiertämään. Elokuva oli kuitenkin osittain hyvin rytmistään poikkeava, ja se tuntui lähes kuin etsivän teemaansa koko elokuvan ajan. Oliko kyseessä trilleri, draama vai komedia? 

 Komedian ja trillerin yhdistäminen on hyvin ”vanhan” Hollywoodin tyyliä, Simple Favorissa kuitenkin näiden vuorovaikutus oli ajoittain hyvin horjuvaa. Elokuvaa katsoessa herää ajatus siitä, että onko elokuva turhankin koominen trilleriksi? Emilyn ja Stephanien stereotyyppinen erilaisuus luonteenpiirteistä hahmojen pukeutumiseen tuo trilleriin jopa turhaa lapsellisuutta. Livelyn tyylikäs housupuvuissa ja korkokengissä asteleva Emily luodaan glamouriksi ja viileäksi, kuin taas Kendrickin perinteisempi hahmo rakennetaan pinnalta päin turhan kiltiksi ja naiiviksi. Hahmojen asusteet ja eleet ovat yliampuvia, ja ovat niin vahvasti vastakohtaisia, mikä luo toki komiikkaa tarinan kulkuun. Tästä huolimatta kokeneet Lively ja Kendrick tuovat rooleistaan parhaimman irti, ja onnistuvat lumoamaan katsojan intiimeillä kohtauksilla. 

Elokuva olisi kaivannut niin huomattavaa leikkaamista, että tiivistämistä. Otokset olivat turhan nopeita ja hätäiltyä: liikkuvia osia juonirakenteessa oli niin paljon, että edes kaikkia niistä ei keritty kunnolla käsitellä. Paul Feigin elokuvissa tuttu reippaasti kohtauksesta toiseen eteneminen oli myös olennaista tässä elokuvassa, kuitenkin kohtauksia oli niin paljon, että koko kokonaisuus muuttui turhankin hätäillyksi. 

Alun perin kirjaan perustuva Simple Favor on paperilla parempi, kuin itse lopullinen toteutus. Epäkohdista huolimatta kuitenkin mehukkaat ja absurdit juonikäänteet pitävät elokuvan ajan jännittävyyttä yllä, eikä katsoja pysty kertaakaan elokuvan aikana todella tietämään mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Jännitys loppua kohden tiivistyy, kun järvestä löydetyn ruumiin paljastetaan olevan oikeasti Emilyn kaksoissisko. Emily onkin yhä elossa ja hänen henkilöllisyytensä onkin jotain aivan muuta kuin mitä Stephanie osasi olettaa. Jännitys pidetään yllä huijaamalla katsojaa tutulla ”voiko kehenkään luottaa” -kikalla, ja toistuvat käänteet saavat katsojan epäilemään kaikkea jo ennestään tiedettyä.  

Elokuvan epäkohdista huolimatta Simple Favor onnistuu kuitenkin todella koko elokuvan ajan ylläpitämään viihdyttävyyttä ja mielenkiintoa, eikä petä katsojaa edes viimeisillä minuuteilla. 

 Oona Koivula

Kuva: Kuvakaappaus Finnkinon Simple Favor -sivuilta

Pohjalta ylös – Sza:n CRTL-albumin arvio

Sza:n eli Solána Imani Rowen Ctrl-albumi oli jotain, minkä en uskonut vievän minua täysin mukanaan. Mutta niin kuitenkin kävi. Olen saanut jonkinlaisen pakkomielteen tästä julkaisusta ja useasti ehdotan sitä jokaiselle, jonka kanssa alan keskustelemaan musiikista. Ctrl perustuu Sza:n omiin kokemuksiin elämän varrelta, mutta ne on kerrottu niin realistisella tyylillä, että sieltä löytää aina jotain samaistuttavaa.

Suurimman osan päivistäni kuuntelen erilaisia rap artisteja, kuten 50 Cent, J. Cole, Logic ja niin edelleen, mutta kuin taian avulla tämä levy on vetänyt maton edellä mainittujen artistien alta. En millään tunnu saavani tarpeekseni tästä levystä ja voin sanoa sen olevan mielestäni paras musiikkijulkaisu vuodelta 2017.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että albumi olisi täydellinen. Ei kaukana, muttei niin lähelläkään kuin annoin ymmärtää. Olisin toivonut, että melkein jokaisen kappaleen alussa tai lopussa oleva puhelinkeskustelut olisi tehty omiksi kappaleikseen, jotta kappaleet toimisivat paremmin soittolistaympäristössä. Albumi-kontekstissa kappaleet sulautuvat toisiinsa erinomaisesti. Puhelinkeskusteluissa Sza:n äiti sekä isoäiti kertovat asioita, joita heille tulee mieleen levyn nimestä Ctrl.

Musiikillisesti on vaikea löytää toinen levy, joka kuulostaa edes hieman samalta. Lähimpänä mieleen tulee englantilainen laulaja-laulunkirjoitta Jorja Smith, mutta Sza:n tyyli kuulostaa häneen verrattuna hieman hiotummalta. Toisaalta Sza:n takana on jätti levy-yhtiö TDE täynnä älyttömiä artisteja kuten Kendrick Lamar ja Schoolboy Q. Ctrl-albumiin on selvästi käytetty aikaa, rahaa ja saatu siitä monien fanien rakastama albumi, minut mukaan lukien.

Helmikuussa Sza:n antamassa haastattelussa GQ-lehdelle hän paljasti, ettei oikein itse pitänyt siitä millaisena levy julkaistiin ja oli jopa vihainen faneille, että he pitivät siitä niin paljon. Jokainen omalla tavallaan.

Albumilla on 14 kappaletta, joista kymmenen on minun kohdallani soittolista-arvoisia. Oma suosikkini on Drew Barrymore, jossa Sza kertoo omasta epävarmuudestaan ja pohtii hänen epätasapainossa olevaa parisuhdettaan. Korkealla lempikappaleissani on myös Doves In The Wind, jolta löydämme yhden parhaista Kendrick Lamar vierassäkeistöistä.

Itse suosittelisin tätä albumia jokaiselle, joka tykkää uudenlaisesta musiikista. Tältä levyltä löytyy perinteisiä R&B-piirteitä, hieman rap taustaan sekoitettuna. Tähän levyyn on hyvä palata huonona päivänä, ja melkein jokaiseen tunnetilaan löytyy jotain. Tämä albumi on piristänyt päivääni useasti ja ajattelen niin käyvän jokaiselle tämän levyn kuuntelijalle.

teksti ja albumin kuvat: Aleksi Hiivala

Kasvis- ja silmänruokaa – testissä Gopal

Kasvisravintola Gopal houkuttelee kohderyhmäänsä astumaan sisään heti ulkoa. Ravintolan ulkoseiniä verhoavat erilaiset huonekasvit ja terassin leikkisä värikkyys pistävät heti silmään. Henkilökunta on avuliasta ja toivottaa ensikertalaiset iloisesti tervetulleeksi ja esittelee, miten ruokailu toimii. Annoksen paino määrittelee hinnan, eli maksat vain siitä, mitä itse lautaselle kokoat oman nälän ja maun mukaan. Kaikki ruokalajit ovat vegaanisia, ja ruuan hintaan kuuluu voileipä ja ruokajuoma oman valinnan mukaan.

Ruokavalikoimalta odotin rehellisesti sanottuna enemmän. Ruoka itsessään oli herkullista ja täyttävää, mutta monipuolisuutta jäin kaipaamaan. Sanottakoon kuitenkin armahduksena, että suhteellisen pienen paikan ollessa kyseessä ei tule asettaa odotuksia liian korkealle. Lisäksi aivan kulman takana on päiväkoti, jonka melu harmitti ulkona syödessä.

Yleisesti ottaen ravintola oli kuitenkin viihtyisä ja sekä tarjottavan että ulkomuotonsakin puolesta miellytti aisteja. Henkilökohtaisesti pidin siitä, että sijainti ei ollut varsinaisesti ydinkeskustassa, joten ruuhkasta ei tarvinnut huolehtia, ja palvelu oli yksilöllistä ja rentoa. Jos siis etsii syrjäistä paikkaa, jossa syödä erinomaisen vegaanisen lounaan ja vaikkapa opiskella samalla ilman häiriöitä, voin suositella Gopalia. Toisaalta, miksei ottaisi ennakkoluuloista lihansyöjäystävääkin mukaan? Tämä paikka on oiva tilaisuus näyttää, etteivät vegaanit syö pelkkiä salaatinlehtiä.

Ravintola sijaitsee Tampereen Juhannuskylässä osoitteessa Rongankatu 6, 33100 Tampere.

Teksti ja kuvat: Sibilla Melkas Anton

Nuoren miehen elämää – J. Cole levyarvio

Vuonna 2014 J. Cole, koko nimeltään Jermaine Lamarr Cole, päätti yllättää koko hiphop-maailman julkaisemalla silloin uusimman albuminsa 2014 Forest Hills Drive 9. joulukuuta. Julkaisusta ilmoitettiin lyhyellä videolla, joka julkaistiin 16. marraskuuta. Albumilla Cole kaivaa tarinoita lapsuudestaan, ja levy etenee kronologisessa järjestyksessä, ihan kuin hän kasvaisi aina kappaleen vaihduttua.

2014 Forest Hills Drive, jonka nimi on lainattu Colen lapsuuden kodin osoitteesta, alkaa Intro kappaleella, jota mielestäni voisi kuunnella erikseen omana kappaleenaan, mutta toimii erinomaisesti albumin introna. Tämä kappale ei vielä aloita tarinaa, vaan sen tekee seuraava kappale January 28th, joka kertoo Colen kasvusta syntymästä kouluikään.

Seuraavat kaksi kappaletta teeman mukaan kertovat tarinoita koulumaailmasta, kun sitten Tale of 2 Citiez hyppää muutaman vuoden tarinassa eteenpäin. Albumin loppupuolella Love Yourz taas käsittelee Colea katsomassa taaksepäin elämäänsä, ja kuvailee kuuntelijalle opetuksia, joita hän on kerännyt uransa aikana.

Aivan kuin intron kanssa, jokainen kappale toimii yksinään loistavasti, mutta ei silti riko tarinaa missään kohtaa. Itse yllätyin albumia kuunnellessa, sillä pystyin kuuntelemaan melkein jokaisen kappaleen, mikä on ainakin itseni kohdalla vaikea saavuttaa nykypäivänä.

Cole on itse tuottanut hyvän määrän kappaleista levyllä, mutta tuttuja nimiä kuten Vinylz ja Ron Gilmore löytyvät albumilta. Biitit ovat hieman suuntautuneet 90-luvun tyyliä kohden, mutta kuulostavat silti moderneilta ja aikaan sopivilta. Kuitenkin esimerkiksi kappale G.O.M.D. poikkeaa tästä täysin. En ole oikeastaan kuullut mitään sen kaltaista, mutta silti kappale ei tunnu vieraalta verrattuna muihin kappaleisiin.

Jos haluaisit saada jonkun kiinnostumaan rap-musiikista, tämä levy olisi oikein hyvä aloitus. Levyltä huomaa 90-luvun influenssin, mutta se kuulostaa yhtä nykypäiväiseltä kuin Kendrick Lamarin debyytti albumi ”good kid m.A.A.d. city”. Tämä albumi onnistuu erinomaisesti toimimaan yhdessä ja erikseen sekä pitämään helposti lähestyttävyyden melkein koko matkan ajan.

 

Aleksi Hiivala 

 

 

Elokuva väkivallasta, kasvamisesta ja rakkaudesta

Kyseinen elokuva on räppäristä, joka tunnetaan taitelijanimellä Cheek, ja sen ensi-ilta oli 31.1.2018. Cheek on oikealta nimeltään Jare Tiihonen ja hän on suomalainen rap-artisti. Veljeni vartija on elämäkerrallinen draamaelokuva, joka kertoo Jare Tiihosen elämästä. Elokuvan pääroolissa esiintyy Antti Holma, joka näyttelee elokuvassa kaksoisroolin. Jare Tiihosella on kaksoisveli Jere. Jaresta annettiin elokuvassa todella pinnallinen kuva, esimerkiksi ettei hän välitä, vaikka tappelee muiden kanssa. 

Elokuva on kokonaisuudelta hämmentävä ja hiukan epäselkeä. Elokuvassa useissa kohdissa Jare Tiihonen eli Antti Holma puhui suoraan kameralle eli katsojalle. Ne kohdat olivat hyvin hämmentävän ja kiusallisen tuntuisia, koska se ei ole tyypillistä elokuvissa. Elokuvassa Jare selitti kameraan katsoen elämässään tapahtumia ja kokemiaan asioita todella paljon esimerkiksi elokuvan alussa, joka ei oikein toiminut elokuvassa.  

Elokuvassa kerrottiin Jaren elämästä aika vähän ja se tuntui enemmän pintaraapaisulta. Elokuvassa tuotiin voimakkaasti esille Jaren perheen ja hänen itsensä väkivaltainen käyttäytyminen. Minun mielestäni sitä oli hiukan liikaa ja se oli tehty teennäisen näköisesti. Tappelun ääniefektit olivat myös todella lujalla eivätkä ne kuulostaneet luonnolliselta kuvassa tapahtuman kanssa.  

Elokuva koostui pääasiassa väkivallasta, rakkaudesta ja Jaren ongelmista. Itse odotin elokuvalta kerronnallisesti enemmän. Pidin kaikista eniten kohdista missä näytettiin Jaren lapsuutta ja nuoruutta. Elokuvan tarina eteni todella nopeasti ja minulle ainakin jäi paljon kysymyksiä auki.  

Yksi asia, joka häiritse itseäni oli se, että Jaren nuoruudesta kertovassa kohdassa nuorten vaatteet muistuttivat liikaa nykymuotia. Vaikka elokuvan puvustajien mielestä ne voivat olla sen ajan muotia, minua jäi häiritsemään se, että vaatteet olivat nykyajan versiot vanhasta muodista.  

Suosittelen elokuvan katsomista, jos on oikeasti kiinnostunut Jaresta, vaikka elokuva ei kerro kovinkaan paljoa hänestä. Pidin todella paljon elokuvan näyttelijöistä ja heidät oli valittu hyvin rooleihinsa. 

Elokuva loppui kuin seinään ja se oli todella hämmentävää. Elokuvan olisi pitänyt loppua jotenkin mielenkiintoisesti, koska lopusta tuli sellainen olo, ettei oltu keksitty enää, miten jatkaa vaikkakin Jaren tarina on vielä kesken. 

 

Eveliina Kankaansivu 

Pohjalta noussut menestystarina

Kuulin nimen Gucci Mane ensimmäistä kertaa selatessani Twitteriä syksyllä 2016. Postauksessa mainostettiin hänen uusinta singleään Waybach. Päätin kuunnella kappaleen ja totesin sen olevan ”cool”, mutta ei minulle. Uudestaan löysin Manen kappaleita kuunnellessani Kanye Westin tuotantoa ja törmäsin kappaleeseen P**** Print, jolla West vierailee. Kappaleen melodiat ja Manen ääni biitin kanssa sopivat hyvin yhteen ja Manella on kappaleessa hauskoja ja suorastaan huvittavia lainauksen arvoisia lyriikoita.

 

Gucci Mane, oikealta nimeltään Radric Davis, ilmeni olevan jonkin sortin legenda hiphop maailmassa, ja kiinnostuin hänen elämästään koko ajan enemmän saadessani tietää hänestä. Siksi innostuinkin, kun kuulin hänen julkaisevan omaelämänkertansa lokakuussa 2017.

 

Kirja on erittäin miellyttävää luettavaa, sillä jokainen tarina tuntuu siltä, että Mane kertoisi ne sinulle itsellesi. Koko ajan minulla tuntui syntyvän yhteys sen kanssa ja aina kun en ollut lukemassa kirjaa, se tuntui kutsuvan minua luokseen.

 

Manen imago on aina ollut todella pelottava gangsteri, joka ei pelkää mitään ja hänen temperamenttinsa voisi vaihtua sekunnissa. Siksi yllätyinkin positiivisesti, kun Mane selvästi katui tekemisiään ja osasi arvioida niitä nähden omat virheensä. Tätä en olisi odottanut kirjalta.

 

Kirjan yksityiskohdat tekivät siitä mukavaa luettavaa, sillä missään kohdassa ei tarvinnut kyseenalaistaan tarinoiden aitoutta. Tarinat saivat uskomaan Manen olevan aina oikeassa, niin kuin esimerkiksi Narcos Netflix-sarja saa katsojan näkemään Pablo Escobarin hyvänä.

 

Luin kirjan englanniksi. Tämä saattaa olla joillekin iso kynnys lukea tätä mestariteos, mutta suosittelisin sitä kenelle vaan, kuka tykkää lukea. Vaikka rap-artistin omaelämänkerta ei ensisilmäykseltä vaikuttaisi sopivaksi kaikille, ovat tarinat kuitenkin melkein yhtä uskomattomia kuin fiktio-romaanit joita moni lukee mielellään.

 

Aleksi Hiivala  

Black Panther, erilainen Marvel -elokuva

 

Ryan Cooglerin ohjaama Black Panther elokuva nostatti suuria odotuksia hienoilla toiminnan täyteisillä trailereillaan. Itse elokuva ei kuitenkaan aivan vastannut niitä odotuksia.

SEURAAVAT KAKSI KAPPALETTA SISÄLTÄVÄT SPOILEREITA ELOKUVAN JUONESTA. Wakanda on pieni ja mitätön Afrikassa sijaitseva valtio. Tai niin wakandalaiset antavat muun maailman olettaa. Todellisuudessa he ovat koko maailman teknologisesti kehittynein valtio. Kun Wakandan kuningas T’Chaka (John Kani) kuolee, hänen pojastaan nykyisestä Mustasta Pantterista T’Challasta (Chadwick Boseman) tulee kuningas.

Parin päivän päästä kuninkaan kuolleeksi luultu veljenpoika Erik Stevens (Michael B. Jordan) tulee Wakandaan vaatimaan kruunua. Musta Pantteri hyväksyy taistelu haasteen. Erik voittaa taiston ja lunastaa kruunun sekä Mustan Pantterin voimat. T’Challa putoaa kalliolta ja hänen luullaan kuolleen. T’Challan entinen naisystävä Nakia (Lupita Nyong’o), sisko Shuri (Letitia Wright) ja äiti Ramonda (Angela Bassett) löytävätkin T’Challan, joka tulee pelastamaan Wakandan ja pääsee jälleen kuninkaaksi.

Elokuvan juoni ja käsikirjoitus oli hieman sekava. Tapahtumia oli paljon ja suurin osa käytiin läpi liian nopeasti. Esimerkiksi Erikiä elokuvan alussa auttaneeseen asekauppiaaseen Ulysses Klaueen (Andy Serkis) liittyvät tarinan osat olivat mielestäni turhia. Jotta elokuva olisi ollut selkeämpi, olisi sen voinut toteuttaa eri tavalla. Elokuvassa oli enemmän Wakandan politiikkaan ja historiaan liittyviä kohtauksia. Vaikka nekin ovat kiinnostavia, pitäisi toimintaa olla enemmän, onhan kyseessä kuitenkin supersankarielokuva.

Vaikka elokuvan koko juonessa olisi ollut paranneltavaa, elokuvan hahmot olivat sitäkin parempia. Kaikkien päähahmojen ja tärkeiden sivuhahmojen tarinat olivat kiinnostavia ja keskenään riittävän erilaisia. Elokuvassa on paljon vahvoja nais- ja mieshahmoja. Esimerkkinä vahvasta naishahmosta toimii Shuri, joka on vahva muttei perinteisellä fyysisellä tavalla. Hän auttoi pelastamaan Mustan Pantterin ja muut kehittämällään teknologialla moneen kertaan.

Pidin myös siitä, että Musta Pantteri ei ole voittamaton kuten monet muut supersankarit. Tämä tekee hahmosta samaistuttavan. Elokuvan vihollisella Erikillä on ymmärrettävä motiivi tekoihinsa. Hän on kyllästynyt rasismiin ja lopettaakseen sen hän tarvitsee wakandalaista teknologiaa.

Elokuva oli visuaalisesti todella kaunis ja yksityiskohtainen. Kaikki wakandalaisten käyttämästä teknologiasta heidän pukuihinsa ja muihin kaupunkeihin ja maihin oli upeita. Elokuvan väritys oli todella hieno ja silmälle miellyttävä.

Elokuvassa käytettiin musiikkia todella tyylikkäästi. Musiikit olivat sopivan erilaisia eri valtioissa ja eri tyylisissä kohtauksissa. Yllättävien tapahtumien sattuessa musiikki katkesi hetkeksi kokonaan. Se loi elokuvaan kiinnostavan tunnelman.

Kokonaisuudessaan elokuva oli silmälle miellyttävä, mutta tarinaltaan hieman turhan täynnä tapahtumia. Elokuva oli erilainen kuin muut Marvel studioiden elokuvat, sillä se ei seurannut muiden elokuvien tyypillistä juonta. Elokuvassa oli myös vakavampi tunnelma ja vähemmän vitsejä kuin muissa Marvelin elokuvissa. Minä itse en tiedä pidinkö erilaisuudesta vai en. Toisaalta se on asia, joka jokaisen katsojan täytyy itse selvittää.

 

Nea Toijala 

Kuva: kuvankaappaus