Aihearkisto: Reportaasit

Ulkona liikkumisen uudet tuulet — kolme tapaa hyödyntää puhelinta ulkoilussa

Poikkeustilanteen myötä moni on alkanut kehitellä uusia harrastuksia ja ennen kaikkea alkanut ulkoilemaan enemmän. Perinteisen lenkkeilyn tai koiran ulkoilutuksen rinnalle voi kuitenkin keksiä uudenlaista puuhaa. Mikä olisikaan parempaa teknologian ympäröivässä maailmassa, kuin yhdistää oma älylaite ja liikkuminen. Tässä jutussa esitellään kolme vaihtoehtoista harrastusta ulkona, joissa puhelimella on välttämätön rooli.  

Pokemon Go  

Peli soveltuu erinomaisesti muutenkin pelaamisesta kiinnostuneillemutta miksei myös muillekin. Siihen on helppo päästä kiinni eikä siihen tarvita erityisempiä pelitaitojaKilometrit karttuvat huomaamattamutta pelatessa on silti tärkeää muistaa kiinnittää huomiota ympäristöön. 

Pokemon Go on vuonna 2016 julkaistu AR-toimintoon eli lisättyyn todellisuuteen perustuva mobiilipeli, jonka idea on yksinkertaistettuna napata Pokemoneja.  Pelimaailma sijoittuu todellisuuteen, sillä pelissä kuljetaan oikeilla kartoilla, samalla kun GPS paikantaa sijaintia. Voit siis käytännössä napata Pokemonin kiinni vaikka omalta kotisohvalta.  

Pelissä luodaan ensin oma hahmo sekä käyttäjätili. Samalla valitaan yksi tiimi, johon liittyä. Vaihtoehtoina on punainen, sininen tai keltainen tiimi. Luomasi hahmo ilmestyy kartalle siihen kohtaan, jossa itse olet. Liikkuminen tapahtuu oikeassa elämässä, eli hahmo liikkuu silloin, kun liikut oikeasti. Pokemonit ilmestyvät kartalle hahmon viereen. Nappaamisessa voi hyödyntää AR-ominaisuutta, jolloin Pokemon ilmestyy takakameran kuvaamalle alueelle.  

Kartalle on lisätty Pokestop –kohteita sekä isompia rakennuksia eli saleja esimerkiksi nähtävyyksien tai muiden rakennuksien kohdalle. Pokestopeilta saa esimerkiksi pokepalloja ja muita tarvikkeita, kun taas salilla käydään jatkuvasti valtaamiskamppailua eri joukkueiden väleillä.  

Pelistä löytyy paljon muitakin ominaisuuksia sekä paljon mielenkiintoista tekemistä. Esimerkiksi saleille ilmestyy tietyin ajoin raideja, joista voi napata itselleen uuden Pokemonin voitetun taistelun päätteeksi. Pelistä löytyy myös tehtäviä, joita suorittamalla saa uusia tavaroita ja PokemonejaSovellusta ei aina tarvitse pitää auki, sillä kilometrit kiertyvät myös, jos Adventure Sync –ominaisuus on kytketty päälle.  

Alta voit katsoa pelin julkaisutrailerin viiden vuoden takaa, jossa esitellään pelin idea. Traileri ei kuitenkaan vastaa täysin pelin oikeaa sisältöä. Lisää pelin sisällöstä voit lukea esimerkiksi osoitteesta www.pokemon.com. 

Geokätköily  

Geokätköily on helppo aloittaa ja sopii kaiken ikäisille. Kätköt voi valita niiden haastavuuden perusteella, joten tekemistä löytyy jokaiselle. Yksi parhaista puolista onkin lajin palkitsevuus, kun pitkän pohdinnan jälkeen kätkö viimein löytyy. 

Geokätköily on ikään kuin aarteiden etsintää. Niiden löytämistä varten tarvitsee GPS-laitteen, joka nykyään on yleisemmin älypuhelin. Osoitteessa www.geocaching.com luodaan ensin käyttäjätunnusPuhelimeen kannattaa ladata kätköilyä varten sovellus, esimerkiksi alkuperäinen Geocaching® tai c:geo 

Sovelluksesta näkee kartan sekä erilaisten kätköjen sijainnit. Yleisimpiä kätkötyyppejä ovat tradi-, multi- ja mysteerikätköt. Tradikätköiksi kutsutaan sellaista, jonka koordinaateista löytyy kätkö eli jonkinlainen purkkiNe voivat olla aivan pikkuruisia eli mikroja, melko suuria tai jotain siltä väliltä.  

Multikätkö tarkoittaa moniosaista kätköä. Aloituskoordinaatit on ehkä annettu tai ne pitää itse selvittää kätkön tietojen perusteella. Yksinkertaisimmillaan ensimmäisestä pisteestä löytyy koordinaatit seuraavalle ja niiden edelleen, kunnes varsinainen kätkö löytyy.  

Mysteerikätkö on nimensä mukaisesti mysteeri, eli sen koordinaatit pitää itse selvittää esimerkiksi arvoituksen avulla. Tällainen voi olla myös kenttämysteeri, eli kätkölle on koordinaatit, mutta esimerkiksi sen avaamiseen liittyy pulma.  

Muita kätkötyyppejä ovat esimerkiksi GeolodjutWherigotGeokohteet ja Virtuaalikätköt. Näihin kaikkiin kätköihin ja koko geokätköilyoppaaseen voit tutustua suomenkielisellä sivustolla geokätköt.fi. Sivustolta löytyy myös etiketti ja muut tärkeät ohjeet.  

Jos kätkö on purkillinen, kirjataan löytymispäivämäärä ja oma nimimerkki purkista löytyvään lokikirjaan. Tämän lisäksi niin kutsuttu loggaus tehdään myös nettiin, eli esimerkiksi sovellukseen. 

Alla oleva video esittelee geokätköilyn lyhyesti ja ytimekkäästi. Videoon on tarjolla suomenkieliset tekstitykset. 

MOBO  

Mobo on erinomainen keino harrastaa suunnistusta itsekseen ilman seuraa ja muuta yhteisöä. Rasteja voi kiertää rauhassa nauttien samalla luonnosta tai yrittäen saada mahdollisimman hyvän ajan, jolloin kierroksesta muodostuu erinomainen treeni. 

Mobo on Virosta lähtöisin oleva mobiilisuunnistukseen tarkoitettu sovellus, joka on uudenaikaisempi valinta kiintorasteille. Palvelu on tarkoitettu suunnistukseen tutustuville, mutta myös kokeneille suunnistajille. Sovelluksesta löytyy kaikki suunnistukselle olennainen: kartat, kompassi ja leimauslaite. 

Ensimmäiseksi puhelimeen tulee ladata MOBO-sovellus ja luoda sinne käyttäjätili. Tällä hetkellä sovelluksesta on tarjolla kaksi eri versiota, joista MOBO 2 on uudempi versio ja soveltuu paremmin päivitetyille käyttöjärjestelmille.  

Sovelluksesta löytyy useita karttoja eri alueilta, kuten Tampereelta Kämmenniemestä sekä Suolijärveltä. Reitti aloitetaan kartalta löytyvältä lähtöpaikalta eli kolmiolta tai miltä tahansa rastilta eli ympyrältä. Lähtö ja rastit leimataan OR-koodilla puhelimen kameran avulla painamalla kartan vierestä löytyvää kameran kuvaa. Osassa rasteissa leimaamisen voi tehdä myös NFC-tarran avulla, eli puhelin viedään sen lähelle, jolloin se tunnistaa ja leimaa rastin.  

Tarkemmat ohjeet MOBOn käyttämiseen löytyy osoitteesta mobo.suunnistus.fi. Alla olevasta videosta näet, miten sovellus toimii käytännössä.

Kirjoittanut ja kuvittanut Iida Vartiainen

Videot ovat YouTube tileiltä: The Official Pokémon YouTube channel, Geocaching ja Suunnistusliitto

Moskeijavierailulla Dubaissa

Vierailin joulukuussa Dubain matkalla Jumeirah-moskeijassa. Se sijaitsee lähellä Dubain rannikkoa ja kuuluu Dubain suosituimpiin vierailukohteisiin. Moskeijan edustajat järjestävät siellä 75 minuutin opastettuja kierroksia kuutena päivänä viikossa 20 AED:n (noin 5 €) hintaan. Perjantaina vierailukierroksia ei järjestetä, koska se on muslimien pyhäpäivä. Hintaan sisältyy myös ennen opastettua kierrosta nautittavaksi arabialaisia makeita ja suolaisia makupaloja kuten taateleita ja keksejä.Lisäksi maisteltavana oli paikallista teetä ja kahvia. Moskeija toivottaa kaikki tervetulleiksi uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta ihailemaan kaunista ympäristöä sekä oppimaan lisää islamista ja paikallisesta kulttuurista.
Pukeutuminen moskeijaan on kuitenkin rajoitettua. Naisilta vaaditaan olkapäät ja polvet peittävät asut. Lisäksi naisia pyydetään käyttämään päähuivia vierailun ajan. Miesten on samoin soveliasta pukeutua olkapäät ja polvet peittäviin asuihin. Sekä miesten että naisten on myös jätettävä kengät moskeijan ulkopuolelle vierailun ajaksi. Asianmukaisia vaatteita on mahdollista lainata moskeijasta tarpeen tullen. Lisäksi vierailijoita pyydetään käyttäytymään kunnioittavasti.
Vierailukierros aloitetaan alueelta, jossa jalat pestään ennen moskeijaan menoa. Tämä ei ole kuitenkaan pakollista vierailijoille. Jalkojen pesu kuluu islamilaisiin rituaaleihin ennen rukoilua.
Sisällä moskeijassa naisopas kertoi kattavasti ja mielenkiintoisella tavalla islamin uskosta ja siihen liittyvistä tavoista. Esimerkiksi rukoisrituaalit tulivat esittelyn aikana hyvin tutuiksi. Vierailijat pääsivät seuraamaan paikallisen islaminuskoisen miehen esittämää rukoushetkeä.
Lopuksi vierailijat saivat esittää kysymyksiä oppaalta. Yllättävää oli se, että opas vastasi avoimin mielin vierailijoiden esittämiin kysymyksiin, jopa islamin uskosta. Moskeijavierailulle kannattaa ehdottomasti varautua kameran kera, koska valo-ja videokuvaus on siellä sallittua. Moskeijan ympäristö onkin erittäin näyttävän näköinen puhumattakaan kauniinkoristeellisista sisätiloista.
Oli todella upeaa ja mielenkiintoista päästä tutustumaan moskeijaan ja kuulemaan tarkemmin paikallisten muslimien elämästä. Vierailu Jumeirah-moskeijassa oli mieleenpainuva kokemus muslimiasuun pukeutuneena. Suosittelen vierailua lämpimästi Dubaihin matkaaville.
Emmi Mykkänen

Kesätyö voi olla muutakin kuin palkkaa ja kokemusta — tällainen oli unelmakesätyöni Demillä

Tulevan kesän kesätyöpaikkojen hakemisessa on nyt käynnissä loppukiri koronasta huolimatta. Työntekijöitä tarvitaan monella alalla, vaikka kesästä saattaakin tulla hyvin erilainen verrattuna aiempiin vuosiin. Vaikka yleensä kesätyöt ovat hommia kaupankassasta puutarhuriin, saattaa joskus arpaonni kolahtaa unelmatyön kohdalle. Tässä jutussa kerron viime kesästäni unelmatyöni parissa.

Keväällä 2019 ajattelin viettäväni tulevan kesän samalla tavalla kuten ennenkin eli rentoutuen ja haaveillein ilman töitä. Toisin kuitenkin kävi, sillä toukokuun alussa sähköpostiini kilahti tieto kesätöistä. Minut oli valittu Demin lukijatoimitukseen. Ensimmäisenä ajattelin, että tämä on pakko olla joku huijaus. Olin tottunut aina pettymyksiin, joten minun oli vaikea uskoa uutista. Totta se kuitenkin oli ja olin haljeta onnesta. Ensimmäinen kesätyö ja kaiken kukkuraksi unelma-alaltani.

Projektiin kuului kaksi tapaamista Helsingissä, mutta muuten tein töitä kotoa käsin. Ensimmäinen reissu etelään oli heti ensimmäisellä kesälomaviikolla. Olen mielestäni kokenut turisti pääkaupungissa, mutta tällä kertaa matkustin ensimmäistä kertaa yksin. Saavuttuani kaukoliikenteen terminaaliin Kamppiin jatkoin sieltä metrolla Kulosaareen kohti A-lehtien toimistoa.

Päivän aikana tutustuin muihin, noin 20 nuoreen, jotka olivat minun lisäkseni valittu tekemään Demiä. Sen lisäksi keskityimme totta kai tärkeimpään, eli syyskuun numeron tekemiseen. Ideoimme pienissä ryhmissä juttuideoita kiinnostavista aiheista sekä mietimme minkälaisia juttutyyppejä lehteen voisi tulla. Kun oli aika suunnata takaisin kohti Tamperetta, ideamme jäivät hautumaan toimittajille. Muutaman päivän kuluttua heillä oli valmiina runko ja työt potkaistiin kunnolla käyntiin.

Toisella tapaamiskerralla meistä otettiin kuvia lehteä varten. Yleensä Demin kannessa on julkisuudesta tuttuja henkilöitä, jotka kiinnostavat nuoria. Meidän lehtemme kansi oli kuitenkin ainutkertainen, koska me pääsimme komeilemaan kanteen. Kansikuvan lisäksi, meistä otettiin kuvia esittelysivuja varten. Kuvauspaikkamme oli meren äärellä Helsingin Kulosaaressa ja sijaitsi kävelymatkan päässä A-lehtien toimistolta.

Sain tehtäväkseni kirjoittaa Lukkarissa –nimiseen juttusarjaan tekstin. Sarjan ideana on antaa lukijalle jokaiselle päivälle viikon ajan erilaisia vinkkejä tai vaikka haasteita tiettyyn aiheeseen liittyen. Tekstini aiheena oli “kuinka elää viikko kuin tubettaja”. Keksin siis jokaiselle päivälle yhden videoaiheen ja ohjeet, kuinka sitä voi kokeilla. En ollut koskaan aiemmin kirjoittanut mitään tämän kaltaista, joten oli todella mielenkiintoista ja hauskaa päästää luovuus valloilleen.

Myös toinen juttutyyppi, jonka kirjoitin, oli minulle aivan uusi tuttavuus. Sain nimittäin vastuulleni tehdä lehteen pääkirjoituksen. Aiheeksi valikoitui medialukutaito, josta olen ollut muutaman vuoden aikana erityisen kiinnostunut. Pohdin erityisesti medialukutaidon vaikutusta lukijatoimitukseemme. En oikeastaan tiennyt pääkirjoituksen rakenteesta yhtään, joten sain prosessin varrella runsaasti tärkeitä vinkkejä ja neuvoja.

Demillä opin myös, ettei lehteen tuleva juttu ole ikinä ensimmäinen kirjoitettu versio. Tein tiivistä yhteistyötä päätoimittaja Päivi Lehtomurron kanssa, sillä hän muokkasi juttujani ja ehdotti niihin parannusehdotuksia. Molemmista teksteistä tuli ainakin kolme versiota ennen kuin päädyimme lopulliseen tekstiin. Sain todella paljon hyödyllisiä vinkkejä, joita aion hyödyntää jatkossa kirjoittaessani.

Projekti saatiin virallisesti päätökseen syyskuussa, kun meidän tekemä Demi tuli kauppoihin 18. Päivä. Oli outoa, mutta samaan aikaan todella hienoa, kun kauppaan mennessä pystyi tunnistamaan oman naamansa lehtihyllyn välistä. Meidän lehtemme oli menestys ja saimme paljon positiivista palautetta. Koko projekti vahvisti tavoitettani olla joku päivä aivan ihka oikea toimittaja.

 

Teksti: Iida Vartiainen

Kansikuva: Malin Gustafsson (Demin kansi 09/20)

Videopelistä todellisuuteen ja monia muita penkkariasuja 

Moni odottaa penkkareita aina ensimmäisestä lukiovuodesta saakka. Aivan kuten vanhojen tansseja varten, myös penkkareita varten nähdään usein paljon vaivaa. Koska perinteenä on pukeutua johonkin asuun, sellainen täytyy suunnitella ja hankkia. Moni päätyy ostamaan sen valmiina, kun toiset näpertävät sen omin käsin.

Omaan asuuni sain inspiraation videopelistä Overwatch. Olin jo muutamaa vuotta aiemmin tilannut D.VA nimisen hahmon asun, joten päätin hyödyntää sitä. Sen lisäksi hankin ruskean peruukin otsatukalla ja valkoiset nilkkurit. Omalta osaltani asuni ei vaatinut kauheasti päänvaivaa. Suunnittelua ja työtä vaati kuitenkin ystäväni Johanneksen asu, joka oli myös samasta pelistä. Hänen hahmonsa McCreen asu piti tehdä lähes alusta asti itse, koska valmiit kokonaisuudet olivat melko kalliita tai ne eivät olisi välttämättä ehtineet ajoissa perille.

Askartelimme yhdessä ponchon ja robottikäden. Poncho leikattiin torkkuviltistä ja siihen maalattiin keltaiset yksityiskohdat. Robottikäsi syntyi pesuhanskasta ja ilmastointiteipistä. Muut asusteet olivat helpompia, sillä niitä varten tehtiin vain pieniä lisäyksiä. Esimerkiksi cowboyhattuun liimattiin luoteja ja peruukkia lyhennettiin saksilla. Hommaa oli yllättävän paljon eikä tähän riittänyt vain yksi päivä, mutta loppujen lopuksi saimme kaiken valmiiksi.

McCreen asu vaati paljon tarkkaa työtä, joka sisälsi muun muassa maalaamista ja liimaamista. Kuva: Iida Vartiainen

Loppujen lopuksi valitsemamme teema toimi erittäin hyvin ja asut näyttivät hyviltä – aivan kuten pelissä. Rekassa tosin tuli erittäin kylmä, joten vaatetta olisi voinut olla enemmän alla. Peruukkini meni tuulessa aivan takkuun ja sen myötä siitä tuli käyttökelvoton, mutta ajelu oli kyllä sen arvoista. En ainakaan nähnyt toisia samanlaisia, joten asumme taisivat olla melkoisen uniikkeja.

D.Va sekä McCree – kuin suoraan videopelistä. Kuva: Valtti Koivunen

Penkkaripäivän aikana näkyi toinen toistaan erikoisempia ja kekseliäämpiä asuja. Oli myös paljon perinteisiä, joita on näkynyt aiempina vuosina, mutta myös aivan uusia tulokkaita. Samken penkkariteemana oli tänä vuonna Sammon keskusvankila ja tähän liittyen näkyi muutama vankiasu. Selkeästi yksi tämän vuoden suosituimmista teemoista oli Rahapaja –sarja. Tällaisia asuja näkyi Samkessa, mutta myös muiden lukioiden rekoissa.

 Vankilateema näkyi koristeissa, mutta myös asuissa. Kuva: Valtti Koivunen

Rekkojen kyydistä pystyi bongaamaan eläimellistä menoa, kuten nämä kolme haita. Kuva: Valtti Koivunen

Kylmään kyytiin oli varauduttu ja moni piti asuaan päällä myös rekassa. Kuva: Valtti Koivunen

Teksti: Iida Vartiainen

Suuria ihmismassoja, suurempia saappaita 

Lokakuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa järjestetyt Helsingin kirjamessut vetivät neljän päivän aikana puoleensa yli 90 000 ihmistä ja sen huomasi varmasti jokainen siellä vieraillut. Lukuisat myyntipisteet kuhisivat ihmisiä: jotkut joululahjaostoksilla, jotkut etsimässä itselleen löytöjä.

Ihmismäärän suuruuden huomasi myös paneeleiden katsojista. Etukäteen hehkutettujen kirjakeskusteluiden yleisöt olivat niin suuria, että välillä näytti siltä, että jopa puolet katsojista jäivät ilman istumapaikkaa.

Messukeskuksen lavat oli nimetty Helsingissä sijaitsevien paikkojen mukaan. Jari Tervon kirjoittamasta Vesa-Matti Loirin elämäkerrasta oltiin kiinnostuneita Senaatintori-lavalla. 

Itse aloitin lauantaipäiväni Maria Veitolan seurassa. Veitola oli messuilla keskustelemassa uudesta Toisinpäin-kirjastaan. Kirjassa Veitola vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin, joista osa on anonyymejä, mutta tunnetuiden henkilöiden kysymysten yhteydessä on mainittu kysyjän nimi.

Eniten kuitenkin messuilta odotin Natalia Kalliota. Natalia Kallio on ihmisoikeusaktivisti ja nykyään myös kirjailija. Hän julkaisi ensimmäisen runoteoksensa She needs bigger boots syyskuussa 2019. She needs bigger boots on englanninkielinen runoteos, jonka kantavana teemana on feminismi. Teoksessa on vahva Kiia Beilinsonin toteuttama visuaalinen ilme ja runoja muun muassa ilmastonmuutoksesta, itsestään huolehtimisesta ja liian pienistä saappaista. Teoksen yleissanomaa kuvaa hyvin kirjan takakanteenkin painettu runo:

“Our thoughts stand for nothing less 

I’m tired of feeling meaningless 

They think we want bigger boobs 

when all we want are bigger boots” 

Olen seurannut Kalliota jo parin vuoden ajan sosiaalisessa mediassa ja sen lisäksi kuullut hänen spoken word -esityksensä kyseisestä teoksesta Flow Festivaleilla, joten tiesin jo mitä odottaa. Spoken word on taiteenmuoto, jossa lausutaan esimerkiksi runoja ja tarinoita intonaation ollen tärkeässä roolissa.

Kallion ajatuksia pääsi lauantaina kuulemaan jopa kolme kertaa. Ensimmäinen näistä oli Kirjakallion paneeli nimeltään Sanat, jotka muuttavat maailmaa. Paneelissa Kallion lukion opiskelijat haastattelivat Natalia Kalliota, Heini Strandia, Karri Miettistä eli Palefacea ja Rebekka Kuukkaa eli Yeboyahia sanojen merkityksestä. Paneelissa haastateltavat keskustelivat muun muassa siitä, että kokevatko he, että voivat omilla sanomisillaan vaikuttaa maailmaan.

Seuraava Kallion esiintyminen koski hänen esikoisteostaan. Kallio kertoi kirjan syntyprosessista ja tulevaisuuden suunnitelmistaan kirjallisuuden saralla. Kallion sanojen mukaan voimme odottaa häneltä lisää kirjallisuutta, runojen lisäksi ehkä jopa romaania.

Kallio kokee kirjansa kohderyhmän olevan hänen ikäisiään ja nuorempia, mutta ei pidä ollenkaan huonona ajatuksena kirjan antamista lahjana esimerkiksi isälle.

 

Lauantain viimeinen tilaisuus päästä kuulemaan Kalliota oli hänen spoken word -esityksensä teoksestaan She needs bigger boots. Vajaan 15 minuutin mittaisen esityksen aikana kuultiin kirjan runoja muun muassa ilmastonmuutoksesta ja tasa-arvosta. Tunnelma tilaisuudessa oli samaan aikaan sekä rauhoittava että voimaannuttava. Tilaisuudessa oli kohtalaisen pieni tila käytössä, eikä katsojien määrä ollut myöskään valtava ja luulen, että juuri nämä asiat tekivät siitä erityisen.

 

Teksti ja kuvat: Ella-Roosa Mäkinen

Karmivassa karnevaalissa riitti tekemistä vierailijalle, mutta myös työntekijälle

Syyslomaviikolla Tampereen Särkänniemi vaihtui kolmatta kertaa normaalista ilon ja naurun täytteisestä huvipuistosta Halloween -teemaiseksi karnevaaliksi. Notion toimittajat Iida Vartiainen ja Johannes Siren seurasivat aamusta iltaan, mitä paikalla tapahtui.

Johannes
Työpäivät alkavat aina aamukokouksilla, jotka vietetään työntekijöiden sisäpihalla. Niin myös tänäänkin. Työkassi olalla, vesipullo kädessä ja mielessä tuleva työpäivä. Kaikilla on ajatuksena ruuhkainen ja asiakastäytteinen päivä. Esimieheni aloittaa kokouksen päivän tärkeillä asioilla ja lopettaa sen toivottamalla hyvää päivää.

Aamukokouksesta lähdetään heti omalle pelille, jota on tarkoitus peluuttaa kokopäivä. Minun pelini on tänään Delfiinipeli. Ennen kokoukseen menoa olin hakenut jo palvelutoimistolta pohjakassan, jonka tyhjennän heti pelillä olevaan kassaan. Lasken pelillä myytävät pelipaketit ja asetan ensimmäisen nipun paketteja pöydälle. Laitan pelin päälle, asetan mikrofonin päähäni ja avaan sermit. Näin asiakkaiden odottaminen alkaa.

Ensimmäinen asiakas saapuu puolen tunnin päästä puiston avaamisesta. Hän kyselee pelipaketista ja lopulta haluaa ostaa sellaisen. Myyn hänelle pelipaketin kertoen kaikkien pelien sijainnit ja oman pelini säännöt. Hän päättää katsoa kaikki pelit läpi, eikä jää minun pelilleni pelailemaan. Pian puisto täyttyy asiakkaista.

Iida
Saavun Särkännimeen vasta muutamaa tuntia aukeamisen jälkeen välttääkseni pahimmat ruuhkat lipunmyynnissä. Ei mene kauaakaan, kun kädessäni komeilee ranneke ja olen valmiina viettämään hauskan päivän huvipuistossa. Viimeisestä Särkänniemireissusta on kulunut jo pari vuotta, joten olen odottanut innolla tätä päivää.

Päästyäni laitealueelle punaisen maton kautta, suuntaan ensimmäisenä lapsuuteni lempilaitteeseen eli Keinukaruselliin. Siitä on ehtinyt kulua jo useampi vuosi, kun viimeksi istahdin sen kyytiin. Aika selvästi kultaa muistot, sillä muistin sen olevan lepsumpi kuin mitä se todellisuudessa oli.

Johannes
Alkupäivän peluuttamisen kruunaa ansaittu puolentunnin tauko. Pelimyyjien aamutauottaja kiertää pelejä ja tuuraa myyjiä heidän käydessä tauolla. Hän saapuu pelilleni ja vaihdamme muutaman sanan. Ojennan mikrofonini hänelle ja hän huikkaa vielä ajan, jolloin minun pitää palata. Taukohuoneessa otan evääni jääkaapista ja täytän vesipulloni. Valmistan ruokani mikrossa ja valitsen paikan missä istun.

Iida
Puistoa kierrellessä alkaa vatsassa kurnia. Mieleni tekee pizzaa, joten valintani on tällä kertaa Pizzeria Pelle. Olisi kuitenkin pitänyt valita toisin, sillä lopulta se tuotti karvaan pettymyksen. Ravintolassa on ahdasta ja kylmä. Itse ruoka on ihan maittavaa, mutta ei 14 euron arvoista.

Täydellä vatsalla en halua heti palata laitteiden pyöritykseen, joten kipuan hissillä Näsinneulaan. Ylhäällä tornissa silmieni eteen aukeaa Tampereen kauniit maisemat. En kuitenkaan malta olla ylhäällä kovin kauaa, koska haluan päästä tutustumaan teema-alueisiin. Kun palaan takaisin maan kamaralle on ehtinyt jo tulla pimeä.

Pidän erityisesti Angry Birds Landin meksikolaisesta kuolleiden päivästä, sillä joka puolella raikuu teemaan sopivaa musiikkia ja värit loistavat alueella. Joka kulmalla on paljon koristeita ja melko ahtaat kävelyreitit luovat kylämaisen tunnelman. Puiston itäpäädyssä sijaitseva Zombie Zone ei kuitenkaan ole minulle yhtä mieluinen. Alueella pyörii välillä näytelmä, mutta se jää melko epäselväksi. Zombit eivät muutenkaan ole alueella niin isossa osassa kun voisi kuvitella.

Johannes
Huomaan kauempaa ystäväni Iidan ja ilahdun hänen istuessaan Delfiinipelin ääreen. Häntä vastaan asettuu innokas haastaja. Otan maksun molemmilta, selitän säännöt ja laitan pelin päälle. Molempien delfiinit pääsevät vauhtiin Delfiinimusiikin soidessa. Molemmat vierittävät kahta palloa yrittäen saada pallot parhaimpaan onkaloon, josta delfiinit loikkivat eniten. Iida voittaa pelin saadessaan delfiininsä ensimmäisenä maaliin. Ojennan hänelle palkinnoksi limsapullon.

Iida
Illalla puiston tunnelma vain paranee entisestään, kun valot hohtavat lumoavasti ympäri karnevaalia. Ennen kotiinlähtöä päätän nauttia kupin kuumaa vaahtokarkkikaakaota. Auringon laskiessa on alkanut hieman paleltaa, joten kuuma juoma tekee todella hyvää. Katsahdan vielä mäen päältä laitealuetta, joka on vielä hetken täynnä naurua ja toimintaa. Pian se kuitenkin hiljenee talviloman ajaksi.

Johannes 
Viimeisen aukiolotunnin aikana alan valmistella tilitystä. Lasken päin aikana tulleita pelisetelei, kirjoitan päiväraporttia ja täytän tilityspussien tiedot. Kellon lyödessä tasan yhdeksän kuulen sulkemiskuulutuksen. Sulkiessani pelini sermit näen kuinka viimeiset asiakkaat lähtevät antoisan päivän jälkeen kohti uloskäynt. 

Teksti ja kuvat: Iida Vartiainen & Johannes Siren

Keppihevoshalli oli täynnä liikunnan iloa: “Parasta on lajin monipuolisuus”

Hevoset –messuilla oli tänä vuonna aivan kokonaan oma halli keppihevosharrastajille. Sieltä löytyi vaikka mitä tekemistä: erilaisia kilpailuja, ravilähtöjä, näyttelyjä ja jopa tuunaus- sekä geenitestauspiste keppihevosille. Hallin perältä löytyi muutakin hauskaa tekemistä, kuten vauhdikas rodeohärkä. Palataan hetkeksi vielä toisen messupäivän, eli sunnuntain iloiseen keppihevostunnelmaan. 

 

Kuten oikeissa ratsastuskilpailuissa, myös näissä kilpailuissa on tuomareita ja muita toimihenkilöitä. Yksi heistä on Teea Teräväinen, joka kirjaa hymyssä suin innokkaita ratsukkoja mukaan kilpailuihin kansliapöydän takaa. Hänen tehtäviinsä kuulu myös tuomarointi ja tulosten sekä muun informaation kuuluttaminen.  

-Upea määrä on ollut ratsastajia kumpanakin päivänä, vaikka lauantaina tietenkin oli vähän enemmän. Tänäänkin halli vilisee ihania hevosia ja reippaita ratsastajia, Teräväinen iloitsee. 

 

Yleensä messuilla esteratsastus on ollut suurimassa suosiossa. Tänä vuonna laji sai kuitenkin kilpailijan. 

-Ensimmäisenä tuli koululuokka täyteen ennakkoon ilmoittautuneista, eli este- ja kouluratsastuksen suosio on todella tasaista. Täältä löytyy ihan kaikkien lajien keppihevosia, Teräväinen kertoo. 

 

Kouluratsatuksen suosion kasvua selittää varmasti koko lajin suosion kasvu viime vuosien aikana. Teräväisen mielestä keppihevosharrastus ei todellakaan ole kuihtumassa, vaan se kasvaa ja kehittyy entisestään. Hänen mielestään ilmiöllä on erittäin positiivisia vaikutuksia älypuhelimien rinnalla: 

-Keppihevosharrastuksen yksi parhaista puolista on ulkoilu. Äitinä koen sen positiivisena, että harrastuksen myötä lapset liikkuvat mielellään, varsinkin kun tänä päivänä ympärillämme on paljon kännyköitä ja muita ohjelmia.  

Liikkumisen ilosta nauttivat myös ratsastajat Stella Rekola, Jelena Aaltonen, Moona Naukkarinen, Samirah Aalto ja Neea Veman. Tytöt ovat harrastaneet keppihevosia yhdestä kahteen vuotta. Heidän mielestä parasta harrastuksessa ovat uudet kaverit ja kilpaileminen. 

-Parasta on myös lajin monipuolisuus, eli tässä pääsee tekemään vähän kaikkea, Naukkarinen lisää. 

(Keppihevosharrastus vetää (vas.) Neea Vemania, Moona Naukkarista, Samirah Aaltoa, Jelena Aaltosta ja Stella Rekolaa puoleensa uusien kavereiden takia.) 

Viisikko on tullut paikalle muuten vain viettämään aikaa ja treenaamaan, mutta Aaltonen ja Naukkarinen osallistuivat myös kilpailuihin. 

-Osallistuin pelkästään estekilpailuun, joka meni ihan hyvin. En kuitenkaan sijoittunut. Kohta alkaa jo seuraavat, Aaltonen kertoo.  

-Olen käynyt estekilpailuissa, agilityssä ja raveissa. En myöskään sijoittunut, mutta ne menivät silti hyvin, Naukkarinen toteaa. 

Jokaisella tytöistä on tietenkin mukana omat keppihevoset. Joukossa on tuttuja ja turvallisia ratsuja, mutta myös aivan uusi tulokas: 

-Ostin tämän täältä, joten sillä ei ole vielä nimeä, Rekola kertoo. 

Keppishevosharrastuksen kehittymisen huomaa myös uusista aluevaltauksista, joita lajiin on tehty. Perinteisten kilpailuiden ja muun ohjelman lisäksi, hallista löytyy uutuutena geenitestaus. 

-Teemme geenitestejä yleensä hevosille, mutta täällä olemme tekemässä niitä ensimmäistä kertaa keppihevosille, Aavagenin toimitusjohtaja Maria Jensen kertoo. 

 

Geenitestausta varten hevosen, tai tässä tapauksessa keppihevosen, suun limakalvoista otetaan soluja pyyhkäisynäytteen avulla. Sitten näyte laitetaan reagenssiliuokseen, jolloin se muuttuu vihreäksi tai oranssiksi. Tuloksista voidaan päätellä mihin lajiin keppihevonen soveltuu parhaiten. 

-Kävijöitä on riittänyt molempina päivinä. Eilen oltiin toisessa hallissa vähän syrjemmässä, mutta silti keppihevosharrastajat löysivät sinne. Tänään testattavia on kuitenkin ollut huomattavasti enemmän, kun ollaan oltu tässä hallissa ja jonoa tulee kokoajan lisää, Jensen toteaa tyytyväisenä.  

 Teksti ja kuvat: Iida Vartiainen

Osa matkaa on odotus - Avengers ensi-ilta lähestyy

Avengers: Infinity war-elokuva sai ensi-iltansa 25.4.2018. Sen loppu tuli suurelle osalle elokuvan nähneistä yllätyksenä ja järkytyksenä. Tarina tuntui jäävän todella kesken. Ainakin minulle tuli heti tarve nähdä jatkoa samalla sekunnilla. Siitä asti fanit odottivat seuraavan Avengers elokuvan nimen julkaisemista.

138 päivää ensi-iltaan, ensimmäinen traileri ja elokuvan nimi  

7.12.2018 olen matkalla katsomaan erästä toista elokuvaa. Selaan Instagramin etsi-sivua autossa. Näyttööni ilmaantuu kuva, jossa näkyy uuden  Avengers -elokuvan nimi ja trailerin aloituskuva. Suuni loksahtaa auki ja yhtäkkiä en malta odottaa, että pääsen takaisin kotiin toista elokuvaa katsomasta. Noin kaksi tuntia myöhemmin olen taas kotona. Avaan heti IMDb (International Movie Database) -sovellukseni ja katson Avengers: Endgame -elokuvan trailerin kolme kertaa putkeen.

Traileri saa melkein kylmät väreet kulkemaan käsivarsillani ja kyyneleet nousemaan silmiini. Ei nyt aivan, mutta melkein. Trailerin koko tunnelma on vain niin synkkä ja täynnä epätoivoa. Tuntuu, että kaikki hahmot ovat surullisia ja joko luovuttaneet toivon, tai pitävät kiinni toivonsa viime rippeistä. Ainoat kaksi positiivisempaa asiaa trailerista ovat  Hawkeyen pikainen esiintyminen ja viimeinen kohtaus. Siinä  Ant-man, joka tunnetaan myös nimellä Scott Lang, seisoo ovella ja yrittää päästä sisään.

Trailerin ensimmäisessä kohtauksessa Tony Stark sanoo: ”Part of the journey is the end”. Suomennettuna lause tarkoittaa: “Osa matkaa on sen loppu”. Sama lause on myös trailerin virallisen Youtube-videon kuvauksen ensimmäinen lause. Tuo lause saa ajatuksiini vain pelon siitä, että tämä olisi viimeinen Avengers -elokuva.

 80 päivää ensi-iltaan, Super Bowl traileri  

3.2.2019 oli NFL (amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisliiga) kauden 2019 päätösottelu Super Bowl. Tämä on suurin vuosittainen urheilutapahtuma koko maailmassa. Otteluun myydään kalleimmat mainospaikat television kaikista mainospaikoista. Yhdellä mainospaikalla oli uusi traileri elokuvaan Avengers: Endgame. Tämä uusi traileri on vain 30 sekuntia pitkä, mutta onnistuu silti tuomaan erittäin paljon toivoa takaisin hahmojen puheeseen ja myös fanien ajatuksiin.

Trailerin suurin sanoma tulee esiin Kapteeni Amerikan sanoissa, jotka pikaisesti suomennettuna kertovat: ”Jotkut ihmiset siirtyvät elämässä eteenpäin, mutta emme me”. Tämä lause yhdistettynä trailerin kuviin saa mieleen vain sen kuvan, että Infinity  war -elokuvan lopun ”Snapistä” selviytyneet sankarit aikovat pelastaa muut. Ja se, jos mikä, tuo toivon takaisin fanien sydämiin.

29 päivää ensi-iltaan, odotus jatkuu 

On enää alle kuukausi odotusta jäljellä. Olen käynyt lähes päivittäin katsomassa Finnkinon nettisivuilla, onko lippuja jo myynnissä. Vielä ei ole ollut, mutta sitä hetkeä odotellaan. Jännitys elokuvan tapahtumista on ollut suuri ja joka päivä innostus kasvaa. Ystävieni kanssa ja netissä on spekuloitu elokuvan juonta ja varsinkin Infinity War elokuvan lopussa kuolleiden kohtaloa.

Jotkut uskovat heidän pysyvän kuolleina. Jotkut taas ajattelevat, että heidän on pakko palata henkiin. Itse toivoisin heidän palaavan elävien kirjoihin, mutta en voi olla varma mistään. Mutta en halua keskittyä mahdollisiin lopullisiin kuolemiin. Miettikääs tätä: Captain Marvel samassa elokuvassa Avengersien kanssa!

Nea Toijala

Värikkäät karvamadot houkuttelevat kävijöitä Kiasmaan

Tänään, maaliskuun ensimmäisenä perjantaina, Kiasmaan on ilmainen sisäänpääsy. Hiihtolomaviikon takia ihmiset ovat löytäneet paikalle sankoin joukoin. Puolisen tuntia aukeamisen jälkeen aula on täynnä niin perheitä kuin kaveriporukoitakin. Rattaat aiheuttavat tungosta narikan edustalle, mutta siitä huolimatta kaikilla on hyvä mieli.Kiasman ylimmässä kerroksessa on nähtävillä suuren suosion Instagramissa saavuttanut Nervescape VIII. Shoplifterin eli Hrafnhildur Arnardóttirin värikäs installaatio on tänäänkin houkutellut paikalle monia taiteen ystäviä. Näyttelyn tarkoituksena on taiteilijan mukaan rauhoittaa ja rentouttaa katsojaa.

Materiaalina “karvamatojen” tekemisessä on käytetty hiuksia, sekä oikeita että keinotekoisia. Teokset on ripustettu roikkumaan sävyittäin sisäänkäynnistä katsoen kylmistä lämpimiin. Suurin osa ihmisistä on hakeutunut lämpimän väristen pörröjen luo. Keltaiset, punaiset ja valkoiset ryppäät luovat instagrammaajille täydellisen ympäristön. Heitä on tänään paikalla muutamia. Kahden henkilön porukoissa liikkuvat somettajat eivät viihdy näyttelyssä yhtä kauan kuin esimerkiksi innokkaat lapsiperheet.

Kaikki näyttävät iloisilta, kun halailevat katosta roikkuvia pehmeitä ja pörröisiä karvamatoja. Kiasman seinällä on kyltti, jossa kerrotaan, että teosta saa halailla, kuten halailisi pehmeää mammuttia. Jotkut lapset kuitenkin juoksevat teosta päin ja sen läpi, samalla irrottaen hiuksia teoksesta.

Kaksi tuntia on kulunut näyttelyssä nopeasti. Kiersin installaation monta kertaa ihaillen, joka kerta löytäen jonkin uuden värin tai kauniin yksityiskohdan. Vaikka vietin näyttelyssä pitkän ajan, en olisi halunnut lähteä pois. Se todellakin teki tehtävänsä ja rentoutti kaikesta stressistä ainakin hetkeksi. 

Liinu Nieminen

Tampere-talossa pääsee ihastelemaan Muumimaisemia 

Olen lapsena katsonut Muumielokuvia sekä lukenut Muumikirjoja. Pidän edelleen Muumeista ja se sai minut innostumaan Muumimuseoon menemisestä. Tampere-talon Muumimuseo on kokemuksen arvoinen paikka, sillä se on maailman ainoa Muumimuseo.

Tove Janssonin alkuperäisen kuvituksen lisäksi museossa on Tuulikki Pietilän kolmiulotteisia kuvaelmia. Museossa on ensimmäisiä Muumituotteita 1950-luvulta. Teemana näyttelyssä on muun muassa ystävyys ja erilaisuuden hyväksyminen.  

                                  Muumimuseon opastuskyltti.  

Muumimuseo alkaa oppaan opastuksella ja kirjalla, jonka saa mukaan helpottamaan näyttelyn seuraamista. Opasta selatessaan huomaa, mitä näyttely tulee pitämään sisällään. Kuvitus on suurimmaksi osaksi tehty tusseilla, mutta niiden lisäksi taideteoksissa on käytetty sekatekniikkaa, raapetekniikkaa ja Guassi-tekniikkaa, jonka huomaa erittäin värikkäästä kuvituksesta. Näyttelyn seuraamista helpottaa myös opastuskohdat ja se, että taideteosten tarinaa pääsee  kuuntelemaan eri kielillä.   

Museon yläkerrassa on suuri Taikurinhattu, jonka sisälle voi mennä. Käytännössä se toimii niin, että astutaan mustan neliön päälle ja screenille tulee kuva, joka oli minun kohdallani kahvi- tai teepannu. Lisäksi yläkerrassa on  lasikaappeja sekä pyöreän ja neliön muotoisia kehyksiä, joiden sisällä on erilaisia muumikuvia. Yläkerrassa on myös museon ainoa kuvausalue, jossa pystyy ottamaan kuvan esimerkiksi Muumipeikko-lavasteen kanssa.

Muumipeikko-lavaste ja osa kuvausalueen seinästä.

Museon alakerta on iso ja siellä on tunnelmallinen valaistus.  Siellä on suuria Muumikirjojen kansien lavasteita. Pienempiä versioita Muumikirjoista pääsee ihastelemaan lasikaapeista. Alakerrasta löytyy myös suuri lasikaappi, jossa on jättimäinen Muumi-talo. Muumi-talon lisäksi pidin kovasti lasikaapista, jonka sisällä on kuumailmapallo sekä triptyykeistä Muumimammasta ja Pikku Myystä sekä Muumipapasta. Triptyykit ovat hienosti ja tarkasti tehtyjä. Pelottavin näky lasikaapissa on Mörkö Muumipeikon kanssa.

Lempipaikkani alakerrassa on Taikatalvi kohta, sillä se on hyvin kaunis. Lattialla on valaistettuja lumipallokasoja ja seinältä tippuvat lumihiutaleet. Pidin kovasti myös lattioiden lasikohdista, joissa näkyy järvimaisema, jota korostavat lumpeenlehdet ja postimerkit. Tarkemmin katsoessa saattaa huomata pullopostinkin kellumassa. Myös lasilattian sisällä oleva maisema Muumilaaksosta on upea. Siinä on himmeä valaistus, jonka ansiosta erityinen huomio kiinnittyy hehkuvaan siniseen järveen.

Näyttävää on iso seinä, jonka sisällä on Muumeja, Muumitavaroita sekä kuva Tove Janssonista.  Alakerrassa on istumisalue, josta pystyy näkemään esimerkiksi Hattivattien seinän, jossa Hattivatit liikkuvat myrskyssä. Sen vieressä on tekstejä Muumeista.

Museokierros oli hieno ja mieleenpainuva. Suosittelen Muumimuseossa käyntiä kaikille ja kaikenikäisille.

Tiia Turunen