Aihearkisto: Reportaasit

Yrittäjyyden ura esittelyssä

6.11.2018 Sammon Keskuslukiossa vieraili Perttu Ojansuu, Happeo oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Ojansuu kertoi oppilaille yrittäjyystarinansa rehellisellä ja virkistävän avoimella tyylillä, herättäen suuren mielenkiinnon oppilaissa sekä nuorissa yrittäjänaluissa.

35-vuotias sarjayrittäjä aloitti kertomalla itsestään, ja esittelemällä yrityksensä lyhyesti. Hän pystytti anonyymin live-kysely järjestelmän taululle, antaen oppilaille mahdollisuuden kysellä vapaasti askarruttavista asioista liittyen yritysmaailmaan. Aikaisesta aamusta huolimatta opiskelijoilta sateli kysymyksiä taululle taukoamatta, ja Ojansuu mieluisasti vastasi kysymyksiin hänen henkilökohtaisesta elämästään ja opinnoistaan yleisiin kysymyksiin liittyen mm. yritysmaailman toimintaan ja sen kansainvälisyyteen.

Ojansuu avasi opiskelijoille kattavasti henkilökohtaisen yrittäjä-tarinansa. Hän kertoi perustaneensa ensimmäisen pienyrityksensä jo heti valmistuttuaan lukiosta. Tämä ensimmäinen yrittäjäkokemus oli verkkovalmennuskursseja tarjoava firma, jonka Ojansuun perusti kavereidensa kanssa yhteistyössä. Ojansuu kuitenkin tästä jatkoi opiskelemaan kauppatieteitä Tampereen yliopistoon, edeten myöhemmin myös Helsingin Aalto-yliopistoon.

Ideoiden ympäröimänä Ojansuu jatkoi yrittäjälinjalla, tällä kertaa perustaen Gapps Oy:n; Google Cloud -asiantuntija talon. Nykyisin Ojansuu kuitenkin kertoo työskentelevänsä Gapps Oy:ssa lähinnä harrastemielessä, siirtäen painopisteensä Gappsin sisällä syntyneeseen tämän sisarusyritykseen, Happeo Oy:hin.

Nykyisin Amsterdamissa asuva Ojansuu kertoi rehellisesti yrittäjyyden ala- ja ylämäistä, kertoen tämän vaikuttavan helposti myös henkilökohtaisiin ihmissuhteisiin sekä yrittäjyyden olevan raskasta eritoten vaikeimpina aikoina. Hän kuitenkin painotti että matka suuriin voittoihin käy pienin askelin; saman tien ei voi olettaa nousevansa suomen vaikutusvaltaisemmaksi yhtiöksi, vaan tie menestykseen tapahtuu useamman pysäkin kautta.

Ojansuun yrittäjä-tarina oli oiva muistutus opiskelijoille siitä että yhteistyönteko ja verkostoituminen on tärkeäosa yrittäjämaailmaa sekä mitä tahansa urapolkua. Hänen tarinansa varmasti inspiroi useita yrittäjänalkuja, antaen myös arvokkaita elämänneuvoja lukiolaisille tulevaisuuden ura- ja opiskeluvalintoja varten.

 

teksti: Oona Koivula

kuvat: Ville Syrjäkoski

Kaija Koo lauloin jälleen tiensä monien tuhansien suomalaisten sydämiin

Kaija Koo esiintyi loppuunmyydyllä Hartwall Areenalla 30.11-1.12.2018.

Hartwall Areenan katsomot täyttyvät monen ikäisistä naisista sekä miehistä, kun H-hetki alkaa lähestyä. Illan tähden on tarkoitus aloittaa kello kahdeksalta. Valot sammuvat katsomoista ja spottivalot siirtyvät lavalle. Bändi aloittaa soittamaan kaikille tuttua kappaletta Kaunis, rietas, onnellinen. Samalla hetkellä katosta alkaa laskeutua suuri hopeinen discopallo, jonka sisältä lavalle astuu illan artisti Kaija Koo.

Kaija Koon keikka oli upea. Keikalla sai bailata kovien bilehittien tahtiin, herkistyä kuuntelemaan kauniita rakkauslauluja, voimaantua toivoa täynnä olevista kappaleista sekä nauttia Koon upeasta lavakarismasta. Koon jokaisesta kappaleesta hehkui vahva tunne. Hän pystyi liikuttamaan yleisöään voimakkaasti. Häneen tavastaan laulaa ja esiintyä välittyi monien vuosien kokemus. Hän puhui ja kohteli keikkayleisöään kunnioittavasti ja arvostavasti.

Keikan visuaalinen puoli oli suunniteltu viimeisen päälle. Mitään ei ollut liikaa eikä liian vähän. Valot loivat jokaiselle kappaleelle sopivan tunnelman. Ne korostivat kappaleiden sanomaa. Taustatanssijat loivat virikettä esimerkiksi silloin, kun Koo kävi vaihtamassa esiintymisasunsa. Lisäksi tanssijat osasivat luoda herkkyyttä ja iloa liikkeillään. Tanssijoiden lisäksi keikkaa tähdittivät myös monet vierailevat artistit kuten Sanni, Elias Kaskinen ja Michael Monroe.

Keikan settilista oli monipuolinen ja jaettu kolmeen osaan. Koo lauloi sekä uutta tuotantoaan sekä vanhoja hittejänsä.  Kappaleet oli osattu valita niin, että varmasti jokaiselle keikalla olleelle löytyi listalta omia suosikkejaan. Ensimmäisessä osassa kuultiin paljon Koon vanhaa tuotantoa. Kappaleet olivat Koon tunnetuimpia ja luonteeltansa meneviä sekä motivoivia. Toinen osa koostui herkistä ja liikuttavista kappaleista. Tunnelmaa korostettiin tanssijoilla, valoilla sekä Koon kauniilla valkoisella mekolla. Kolmas ja viimeinen osa tiivisti konsertin yhteen. Tämä osio sisälsi sekä vanhaa, että uutta materiaalia. Keikka päättyi upeaan Tinakenkätyttö kappaleeseen. Kappale oli upea lopetus keikalle. Ihmiset tanssivat, lauloivat ja taputtivat mukana. Areenan täytti rauhallinen ja kiitollinen ilmapiiri.

 

Wilma Kyllönen

Bisnestä ympäri maailmaa – SLUSH TakeOff 

Kun ympäri Suomea juhlittiin valmistuneita 5.12.2018, noin 400 nuorta pohjoismaista kerääntyi SLUSH-bisnestapahtuman järjestämään TakeOffiin. Osallistuneista lukioista ja ammattikouluista mukaan pääsi 10 oppilasta ja kriteerinä sille oli yrittäjyyskurssin käyminen.

Lähtö Tampereen juna-asemalta oli seitsemän aikoihin, eikä kukaan tuntunut tietävän, mitä odottaa tulevalta päivältä. Kaikki olivat kuulleet SLUSH-tapahtumasta, joka on jo vuodesta 2014 kerännyt tuhansia yrittäjiä ja yrityksiä, mahdollisia investoijia ja journalisteja ympäri maailmaa. Nyt SLUSH on noussut yhdeksi pohjoismaiden suurimmaksi kasvuyritystapahtumaksi, johon oletettiin osallistuvan yli 20 000 ihmistä.

Kun itse SLUSH järjestettiin messukeskuksella, nuorille tarkoitettu TakeOff tapahtui siitä vain kymmenen metrin päässä Haaga-Heliassa. Ammattikorkean opiskelijat olivat hoitaneet kaiken kuntoon osallistujille ja vaikka alun hämmennykseltä ei voitu välttyä, kaikki sujui yllättävän mutkattomasti. Ihmiset katselivat hämmentyneenä toisiaan ja salaa yrittivät urkkia nimilappujen alla oleviin ryhmänumeroihin. Kärsimättömiä kuin olimme, pääsimme istumaan auditorioon, mutta tilanpuutteen takia useat joutuivat seisomaan tai istumaan portailla.

Aloituspuheita oli yhteensä kuusi, mutta monen mielenkiinnon herätti yrityksen Bugman’s best perustajat Matias Järvinen, Toivo Hursti ja Aaron Uussaari. He olivat lukion toisella luokalla perustaneet oman yrityksen. Se myy sirkkapatukoita suomalaisista raaka-aineista, ja nuoret tekevät kaiken alusta loppuun. Vaikka yritys on varsin tuore, se on voittanut jo kansainvälisiä yrityskilpailuja muun muassa New Yorkissa järjestetyn Genius Olympiadin.

Puheiden jälkeen siirryttiin työryhmiin, joita vetivät Tukholmasta tulleet lukiolaiset. Omassa ryhmässäni joitakin tuntui yllättävän se, että tapahtuma oli kokonaan englanniksi. Rikottuamme hetken jäätä keskenämme oli meidän aika siirtyä työpajoihin, joita yritykset olivat meille järjestäneet. Ensimmäisenä ryhmäni meni UPM:n työpisteelle. UPM on metsäteollisuusyhtiö, joka pyrkii rakentamaan kestävää ja ekologista tulevaisuutta. He antoivat tehtäväksemme hieman sekavan ja laajan, mutta tärkeän aiheen: millainen on hyvä yhtiökumppani? Yhtiön motossa sanotaan: Good collaboration – Key to success eli Hyvä yhteistyö – Avain menestykseen.

Myös seuraava työpisteemme Sitra pyrkii reiluun ja kestävään tulevaisuuteen. Jos edellinen tehtävä tuntui sekavalta, Sitran tehtävän kuultua se tuntui lasten leikiltä. Sitra kuvailee itseään ennakkoluulottomaksi ja sellainen myös sen tarjoama tehtävä oli. Siinä saimme kaavion, jonka avulla meidän oli tarkoitus ratkaista ongelma, jonka saimme itse keksiä. Onneksemme saimme myös esimerkkiongelmia, joista valitsimme meille ajankohtaisen aiheen: enemmän merkityksellisiä kesätöitä nuorille. Sitrassa päällimmäinen tunne oli stressi, sillä halusimme tehdä vastauksestamme parhaan mahdollisen, mutta aikaa siihen ei ollut riittävästi.

Lähes kaikkien suosikki työpiste oli Lidl. Ehkä siksi, että se oli tuttu, mutta myös siksi, että siinä sai käyttää omaa luovuuttaan enemmän kuin muissa. Tehtävänä oli keksiä tapoja saada enemmän tilaajia Lidlin YouTube-kanavalle. Missään työpajassa ei ollut yhtä paljon puheensorinaa ja luovia ideoita kuin Lidlin omassa. Kaikki ideat, joita työryhmät keksivät olivat huikeita. Sosiaalinen media on lähellä nuoria, joten he tietävät parhaiten mitä sieltä seurataan mieluiten. Voittajaksi illalla oltiin valittu työryhmä, joka oli ehdottanut, että YouTuben sijasta Lidl olisi yhteydessä nuoriin Instagramin kautta.

Nordea teki myös syksyllä Sammon keskuslukion yrittäjyyskurssin kanssa yhteistyötä ja se oli myös mukana TakeOffissa. Moni tuntui jännittävän sitä, sillä siinä luotiin vasta-argumentteja toisten aiheisiin, jotka Nordean pisteellä toimineet henkilöt jakoivat työryhmille. Meille tiivistettiin se, että pankit saavat meistä henkilökohtaista tietoa esimerkiksi mitä ostamme, kenen kanssa olemme ja missä olemme. Jotkut ovat sitä mieltä, että tiettyjen tietojen pitäisi olla kaikille julkisia, ja jotkut taas sitä mieltä, että edes pankin ei kuuluisi tietää sitä kaikkea. Oma tehtävämme oli väitellä sitä vastaan, että tulot ja rahanmäärä tilillä eivät saisi olla julkisia. Saimme viisi minuuttia aikaa pohtia aihettamme ja sitten menimme nyrkkeilykehän malliseksi tehdylle tasolle, jossa aihettamme puolustavat seisoivat meitä vastassa.

Kun tulimme Telan pisteelle, olimme kaikki jo väsyneitä. Minua ja useaa muuta mietitytti, että miksi emme pääse vieläkään oikeaan SLUSH-tapahtumaan, vaikka monella, myös meillä, juna lähti muutaman tunnin päästä takaisin. Tela on etujärjestö, joka valvoo työeläkevakuuttajien etua. Ensiksi listasimme vahvuuksiamme yksilöinä, jonka jälkeen saimme tehtäväksemme pohtia, miten niillä voisimme vaikuttaa juomiskelpoisen veden lisääntymiseen.

Vihdoin oli aikamme lähteä itse tapahtumaan. Koska Messukeskus oli niin lähellä Haaga-Heliaa, isoa massaa tai ruuhkaa ei tuntunut muodostuvan lähtiessämme. Syynä varmaan oli, että jotkut lähtivät suoraan kotiin ja myös meille jäi ennen junaa puolitoista tuntia. Ulkona oli myös kylmä ja loskainen sää, joten ihmiset pyrkivät lämpöön mahdollisimman nopeasti.

Meitä yllätti, että niinkin suuressa ja kalliissa tapahtumassa turvatoimet olivat niukat. Laukkuja tai takkeja tuskin tarkistettiin, ja meidän piti vain vilauttaa kaulassamme olevaa passia todistukseksi siitä, että otimme osaa TakeOffiin. Tila oli yhtä hieno kuin kuvissa, mutta paljon suurempi. Kaikkialla oli haastatteluita ja puheita, eikä oikein tiennyt minne olisi pitänyt aluksi mennä. Aikaa oli vähän ja katsottavaa paljon, joten kaikki käytiin pikakelauksella. Neuvottelutilat olivat äänieristettyjä lasikoppeja, joita ihmiset pystyivät katsomaan täysin vapaasti kävellessään ohi. Tietysti Messukeskukseen oli järjestetty myös osallistujille oma ravintolatila, jossa he pääsivät syömään. Siellä oli kuitenkin tila, jossa ihmiset pääsivät rentoutumaan pitkän päivän jälkeen.

 

Yksi Sammon keskuslukiosta mukaan lähtenyt oli toisen vuoden opiskelija Paul Pellas, 17. Vaikka junasta lähdettyämme meinasimme eksyä ryhmästä, päivä meni silti osaltamme loistavasti. Yrittäjyyskurssille hän alun perin päätyi kiinnostuksesta yhteiskuntaoppia kohtaan, sillä yrittäjyys on niin suuri osa sitä. Paul on seurannut kiinnostuneena SLUSH-tapahtuman kasvutarinaa, josta hän kuuli ensimmäistä kertaa uutisten kautta, mutta itse TakeOffista hän ei ollut kuullut mitään. Vaikka Paulia jäi harmittamaan tapahtuman aikataulu, siitä löytyi myös paljon positiivista niin kuin ryhmässä työskentely ja sitä kautta tulleet uudet ystävät, sekä omien näkemyksien toteuttamisen. ’’Itsessään tapahtuma oli hieno ja monipuolinen’’, Paul muistelee jälkikäteen.

 Heidi Tauriainen

Järjestötoimintaa ja pahaa ruokaa Sloveniassa

Aloitin seikkailuni Euroopan nuorisoparlamentissa syksyllä 2017. Ensimmäinen istuntoni oli Jyväskylän alueellinen istunto ja seuraava oli Turun kansallinen istunto. Vaikka tutustuinkin uusiin mahtaviin ihmisiin ympäri Suomea ja Eurooppaa, en ollut varma riittäisikö aikani enää toisiin istuntoihin. Sain ensiksi kutsun Saksan kansalliseen istuntoon. Jouduin kuitenkin ajanpuutteen takia kieltäytymään, mutta kevätaamuna kutsun tultua Slovenian samankaltaiseen istuntoon, tiesin etten voisi enää vastustaa kiusausta.

17.8.2018
Bussi Tampereelta Helsinkiin – Vantaan lentokentälle lähti Tampereelta neljältä aamuyöstä. Tiesin, että lentokentällä odottivat kaksi suomalaista tyttöä, jotka olin nähnyt vain muutamasta kuvasta. Kentällä tytöt tavatessani tuntui kuin olisimme tunteneet jo vuosia. Olimme kaikki nälkäisiä ja väsyneitä, mutta jännityksen takia emme saaneet lentokentällä mitään alas.
Meidän piti vaihtaa Sveitsissä lentokonetta todella pieneen Slovenian omaan koneeseen. En ole ikinä lentänyt niin matalalla kuin kyseisellä koneella. Olin täysin häkeltynyt maisemista ja vuoriston kauneudesta. Näimme täysin selvästi vuorien päällä olevat kylät ja niissä sijaitsevat rakennukset.
Laskeuduttuamme Slovenian pienelle kentälle hyppäsimme taksiin. Yövyimme yliopiston asuntolassa ja sinne päästyämme tapasimme heti muutaman romanialaisen. Yhdessä tutkimme kaupunkia ja tutustuimme toisiimme. En osannut varautua siihen, että Sloveniassa olisi lämmin. En ollut pakannut yhtäkään shortsiparia tai lyhythihaista, sillä Suomessa meillä oli jo pitkien housujen lisäksi takit päällä.
Asuntolalta meillä oli noin parinkymmenen minuutin mittainen kävelymatka Ljubljanan keskustaan. Kaupunki oli kaunis. Se ei ollut verrattavissa mihinkään muuhun missä olin käynyt, mutta romanialaisten mukaan se muistutti huomattavan paljon suurkaupunkeja Romaniassa.

 

18.8.2018

En ole ihan varma mihin aikaan heräsimme, mutta aikaisemmin kuin normaalina arkiaamuna. 10:20 muut delegaatit, istuntoon osallistujat, saapuivat asuntolalle ja me muut, jotka olimme saapuneet jo aikaisemmin, odotimme tunteja. Ne tunnit käytimme Romanian omiin kansallistansseihin ja toistemme kulttuureihin tutustuessa. Tietysti näytimme Antti Tuiskua ja muita legendaarisia suomalaisia artisteja. Ulkona meitä odotti omat komiteamme, joiden kanssa lähdimme kauniiseen slovenialaiseen puistoon. Matkalla pääsin kertomaan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, joka häkellytti seurassani tullutta serbialaista. Komiteassani oli ihmisiä monista taustoista ja kulttuureista: Irlanti, Suomi, Serbia, Slovenia, Bosnia, Iso-Britannia, Italia ja Saksa. Oli odotettavissa, että kulttuuriemme erot tulisivat aiheuttamaan haasteita, mutta haasteita tulikin paljon enemmän niitä kuin osasimme edes olettaa. Ryhmäytiminen komiteamme kanssa meni loistavasti siihen asti, kunnes ensimmäinen yhteenotto tapahtui. Serbialainen kuvaili silmät sidottuna pahvin palaa ’’saksalaisena oluttuoppina’’. Ryhmämme saksalainen suuttui ja lähti kesken kaiken pois. Se tuntui oudolta, sillä en edes ollut ymmärtänyt, että siitä voisi loukkaantua.
Suomessa olemme tottuneet päivällisen olevan lämmin ruoka leivän kanssa, mutta taas Sloveniassa saimme päivälliseksi vaalean leivän täynnä salaattia. Salaatti piti noukkia pahvilaatikon pohjalta, sillä leivät olivat menneet rikki matkalla puistoon.
Illalla avausseremonian hienojen puheiden jälkeen kello oli jo lähellä yhtätoista illalla ja ainoa ruokamme oli ollut leivät salaatilla. Iltapalana saimmekin ruuaksi muiden maiden tuomia kansallisruokia, jotka olivat joko karkkia tai juustoa. Kukaan ei ollut kertonut, että maamme ’’purtavan’’ piti olla oikeaa ruokaa, jolla piti ruokkia lähes 150 nälkäistä delegaattia ja tapahtuman järjestäjää. Ainoa maa oikean ruuan kanssa oli Romania. Ruoka kuitenkin katosi ennen kuin olimme osanneet edes huomata sen mahdollisuutta.
Huonosti syödyn pitkän päivän jälkeen lähdimme huoneisiimme suomalaisten kanssa. Toisille yö ei kuitenkaan loppunut ruokailuun. Samassa kerroksessa majoittuneet romanialaiset juhlivat koko yön ja järjestäjät alakerrassa vielä pidempään.

19.8.2018
Herätyksen piti olla 7:00, mutta jokin meni pieleen. Koko asuntolan vallanneet juhlat olivat jatkuneet kuuteen aamuyöstä, joten emme oikeastaan yllättyneet. Olimme vähän pettyneitä, ettemme lähteneet mukaan juhliin, sillä olimme kuitenkin valvoneet lähes yhtä pitkään kuin äänet olivat kantautuneet huoneeseemme. Heräilimme yhdeksältä ja lähdimme aamupalalle, jota ei löytynyt. Joku sanoi sen olevan jo suljettu ja joku toinen taas ei ollut löytänyt sitä ollenkaan. Onneksemme meillä oli ruokakauppa asuntolan vieressä, jostain kerkesimme hakea jotain haukattavaa.
Meillä oli edessä pitkä päivä. Aiheemme oli raskas ja paljon kiistelty eikä kukaan meistä ollut varautunut siihen, miten vaikea aihe meillä oikeasti oli. Kahvitaukoja meillä oli puolentoista tunnin välein ja kun Suomessa olisimme saaneet kahvin lisäksi leipää tai välipalakeksejä, Sloveniassa saimme sipsiä, mitä oli jäänyt muiden maiden ruuista. Maassa maan tavalla, mutta huoli syntyi siinä kohtaa, kun päivällistä ei näkynyt, vaikka kello oli jo muutaman tunnin myöhässä aikataulusta. Ruuan tultua saimme kuivaa riisiä herneillä ja tsatsikia muovibokseista. Tapahtuman teema oli Go green.
Illalla tutustuimme muiden komiteoiden aiheiden ongelmiin ja ratkaisuihin. Pääsimme myös esittelemään omaa aihettamme ja olin varma, että onnistuimme mainiosti, kunnes kuulin kommenttia muilta komiteoilta. Emme olleet vieläkään päässet sopuun ongelmistamme ja ratkaisuistamme. Jokainen oli sanonut omat mielipiteensä muistelematta yhteisiä linjauksia mitä olimme sopineet ryhmänä.

20.8.2018
Kolmas päivä alkoi omituisissa tunnelmissa. Aamupalapöydässä oli vaaleaa leipää ja suklaalevitettä. Ei ihan sitä mitä Suomessa oltiin totuttu syömään. Mitä muutakaan siinä tilanteessa voi tehdä kuin suunnata ruokakauppaan ostamaan oman aamupalan. Sellaisen, mistä tulimme oikeasti täyteen.
Korjasimme kuumeisesti ongelmiamme ja keskustelimme yhteisistä linjauksista aiheemme suhteen, ettei enää samanlaisia ongelmia tulisi kuin edeltävänä iltana. Ongelmia kuitenkin tuli yhden meistä kiihtyessä siitä, ettemme hyväksyneet hänen ehdotustaan. Kyseinen tyttö lähti pois revittyään muistiinpanot naamamme edessä. Olimme kaikki niin hämmentyneitä, ettemme edes tienneet miten meidän olisi pitänyt reagoida. Joten tuloksena oli, että tuijotimme hänen peräänsä ja jatkoimme tekemisiämme. Ymmärsimme kaikki, että väsytti ja ärsytti, joten annoimme asian olla.
Teimme valehtelematta lähes 10 tuntia lakkaamatta töitä. Sen jälkeen lähdimme viereiseen meksikolaiseen syömään porukalla. Ruoka oli siedettävää, mutta ainakin se täytti enemmän kuin muiden päivien kuivat leivät yhteensä. Ruuan jälkeen koko porukka suuntasi keskustaan, jossa tapasimme muut komiteat. Jotenkin eksyin toisen suomalaisen kanssa muusta porukasta, mutta onneksemme tapasimme muutaman interreilaajan Tanskasta ja Isosta-Britanniasta. Istuimme iltaa niin pitkään, kunnes kuulin, että oma komiteani oli huomenna esittelemässä aihettaan, joten oli aika suunnata nukkumaan. Mitä olisi päivä ilman romanialaisia ystäviämme, keihin törmäsimme matkalla asuntolalle.

21.8.2018
Ensimmäinen GA (General Assembly) alkoi hyvissä tunnelmissa. Oma komiteani esitteli aiheensa kolmantena. Olin mukana avoimessa väittelyssä ja pahin pelkoni toteutui. Jäädyin melkein täysin tullessani vuoroni vastata. Ehkä pelastin tilanteen, ehkä en, mutta en voisi silti olla ylpeämpi komiteastani. Jokaisen komitean aiheesta äänestetään pääseekö se läpi vai ei. Äänestys käytännössä vain kertoo pidettiinkö ehdotuksistamme ja osasimmeko perustella mielipiteemme tarpeeksi hyvin. Me emme päässeet, mutta osasimme odottaa sitä.
Istuimme 10 tuntia samassa salissa pienten happihyppelyiden ja patongin voimalla. Olimme kaikki todella väsyneitä lähtiessämme takaisin asuntolalle, mutta onneksemme saimme hampurilaiset mukaamme. Siinä vaiheessa, kun puraisin omaa hampurilaistani, mikä oli haettu kasvispuolelta, huomasin: täällä ollaan sekoitettu liha- ja kasvisruoka keskenään. En ole itse syönyt pitkään aikaan lihaa, enkä edes osannut ajatella sen olevan mahdollista. Tietysti olin paniikissa ja vihainen, mutta se tunne muuttui todella nopeasti pettymykseksi. Kaikista asioista mikä voi mennä pieleen, järjestäjät olivat sotkeneet ruokavalion.
Asuntolalta lähdimme yölliselle kaupunkikierrokselle, joka olisi saattanut olla mielenkiintoinen, jos emme olisi olleet niin väsyneitä. Saimme otettua muutaman kuvan komiteastamme, mutta kaikki karkasivat nopeasti omille teilleen. Itse livahdin jäätelölle serbialaisen tytön kanssa ja hänen poikaystävänsä kanssa, ja se oli paras jäätelö mitä olen elämäni aikana syönyt.

22.8.2018
Yritin päästä yli eilisen tuoman pettymyksen. Odotin jopa pientä anteeksipyyntöä joltakin, sillä tiesin etten ollut ainoa, joka oli saanut ruokavalioonsa sopimatonta ruokaa. Sitä ei kuitenkaan kuulunut. Sali, jossa General Assemblyt pidettiin, tuntui päivän mittaan vain ahtaammalta ja tunkkaisemmalta. Jos rehellisiä ollaan, siellä haisi hiki. Ulkona oli lähes 30 astetta lämmintä ja sisällä vielä kuumempi. Vaikka kaikki meistä kävivät kaksi tai kolme kertaa suihkussa päivittäin, haisimme silti aivan kamalalta.
Päivä meni hitaammin ja hitaammin, mutta siitä selvisi tietämällä, että pian pääsisimme vaihtamaan hikiset vaatteet pois. Sitä ennen kuitenkin meillä oli kaikista mielenkiintoisin aihe viimeisenä. Se koski sitä, että pitäisikö Euroopan unionin laajentua Balkanin alueelle ja miten sitä voitaisiin helpottaa. Serbialaiset eivät halunneet liittyä mukaan EU:hun ja jotenkin keskusteluun saatiin mukaan kansanmurha vuonna 1995. Euroopan Unioniin kuuluvat maat eivät edes halunneet Serbiaa mukaan. Suurin osa osallistujista oli Balkanin mailta ja saatoin tuntea hieman mielihyvää siitä, että aihe aiheutti enemmän pahaa mieltä, kun komiteani aihe.
Asuntolalla meillä ei ollut aikaa, mitä meille luvattiin. Kerkesimme pakkaamaan laukkumme ja vaihtamaan paremmat vaatteet. Meitä tuli hakemaan kaksi haitaribussia ja ahtasimme kyytiin. Kaikki istuivat toistensa päällä ja seisoivat sumpussa.
Loppuseremonia pidettiin Ljubljanan hienoimman hotellin salissa. Meillä oli isot tarjoilut ja koskettavia puheita. Otimme paljon yhteiskuvia ja itkimme. Muutaman päivän aikana olimme tavanneet ihmisiä ympäri maailmaa ja tutustuneet heihin tavalla, jota ei voi edes sanoin kuvailla. Upeinta oli kuitenkin se, että tiesimme, että todennäköisesti tapaamme vielä. Slovenian istunnon viimeisen illan kunniaksi meille oli varattu iso tila, jossa saimme tanssia ja laulaa aamuyöhön asti.

23.8.2018
Kun istuin koneessa matkalla pois Sloveniasta, en voinut muuta tehdä kuin herkistyä kiitollisuudesta. Vaikka olinkin tuntenut viimeisen kuuden päivän aikana nälkää ja pettymystä, päällimmäinen tunne oli silti onni ja kiitollisuus. Loin ystävyyssuhteita ympäri Eurooppaa. Mikkelistä Kreikkaan.

 

Heidi Tauriainen

Kilju kauhusta – Linnanmäen Iik week pelottelee huvipuistokävijöitä

Tänä syksynä Linnamäki järjesti kolmatta kertaa tunnetun kauhutapahtuman Iik-weekin 5.–16. syyskuuta.

Tapahtuman ideana on järjestää kauhukohteita Linnanmäen alueelle ja koristella alue karmivaksi. Kauhukohteet avautuvat päivittäin klo 16 eteenpäin. Tällöin kauhuolennot valtaavat Linnanmäen.

Linnamäen kauhualueilla kulkee erilaisia kauhuhahmoja jahdaten pelokkaita kävelijöitä. Myös ruoka on teemaan sopivaa.

Tämän vuoden uutuutena lauantain aukioloajat oli pidennetty keskiyöhön asti illalla. Tänä vuonna koristeluun ei oltu panostettu yhtä paljon kuin aiempina vuosina.

Kauhukohteita oli tänä vuonna yhdeksän kappaletta. Kingi-laitteen jonotus oli koristeltu karmivaksi kuolleilla rotilla ja välkkyvillä lyhdyillä, Panoraaman kyydissä sai kuunnella karmivaa musiikkia ja Linnunrata extrassa pystyi valitsemaan veret seisauttavan virtuaalielämyksen. Nämä kohteet eivät osoittautuneet pahoiksi ja siksi niihin ei erikseen oltu merkitty ikärajaa. Kyöpelivuoren Hotellin ikärajaksi oli merkitty 12 vuotta. Kohteessa oli kaksi noitaa näyttelevää naista, jotka yrittivät pelästyttää kyydissäolijoita. Oman kaveriporukan kohdalla pelottelussa ei onnistuttu ja panostus näyttelijöiltä tuntui aika pieneltä verrattuna aiempaan vuoteen.

Samoin kuin Kyöpelivuoren Hotellissa ei taikasirkukseenkaan oltu panostettu yhtä paljon kuin aiempana vuonna. Kohteessa oli myös kaksi näyttelijää, jotka vain kulkivat vaunujen takana ja edessä kuiskien ja tuijottaen vaunuissa olijoita. Lopussa yksi näyttelijöistä otti vaunusta kiinni ja tuijotti meitä todella läheltä.  Tätä tapahtumaa varten oli myös rakennettu uusi kauhukohde romuttamo. Kohteessa oli kaksi pelleksi pukeutunutta näyttelijää, joilla oli naula lautoja kädessä. Kohteessa oli karmivaa musiikkia ja paljon panostettu koristeluun. Ensimmäisessä huoneessa oli luurankoja sekä sähkötuoli rautahäkissä. Seinissä oli luukkuja, joista näyttelijät pääsivät säikyttelemään kävelijöitä mm. hakaten seiniä, rautahäkkiä ja huutaen. Toisessa tilassa oli vanhoja hylätyn näköisiä autoja ja toinen pelle, joka huusi ja tuli kävelijöitä kohti hakaten peltiseiniä. Tuli olo kuin olisi ollut The Purge Anarchy -elokuvassa.

Kammokujalla kuljettiin pelkällä lyhdyn valolla kapeata reittiä pitkin. Kammokuja oli normaali peili saliin saakka. Peilisaliin oli laitettu nais- ja miesnäyttelijät, jotka oli maskeerattu kuolleiksi ja heillä oli häävaatteet päällä. He seurasivat ihmisiä tuijotellen ja niskaan hengittäen. Vaikka kohde ei ollut pelottava oli, se kuitenkin hyvin tehty ja kylmät väreet virtasivat koko vartalossa.

Myös Cinema 4D teatterissa tarjoiltiin livekauhua. Valkokankaalla näytettiin tarinaa kadonnut tytär, jossa toimittajan tytär katoaa huvipuistossa. Kun tarina kulkeutuu eteenpäin alkaa selviämään, että 10 vuoden välein on aina yksi tyttö kadonnut. Tässä kohtaa alkoi kaikkien kylmät väreet nousemaan, koska tyttöjä kuvattaessa kuolleita tyttöjä alkoi ilmestymään lavalle verhojen takaa. Kuvissa nähdään valkoisiin pukeutunut nainen, joka tarkkailee kuvissa olevia tyttöjä. Lopussa kyseinen valkoinen nainen ilmestyy näyttämölle ja alkaa pelottelemaan yleisöä karmivalla naurulla ja lausumalla sanoja ”minun tytär”, joita hoettiin jo valkokankaalla näytetyllä tarinassa.

Olin positiivisesti yllättynyt, sillä esitys oli karmiva ja yllätyin, miten paljon siihen oli panostettu. Videon pätkät, joita esitettiin oli kuvattu Linnanmäellä vanhimmat olivat kuvattu mustavalkoisina ja näyttelijöiden vaatteet videoissa oli valittu vuosituhannen mukaan, musiikit olivat samanlaisia kuin kauhuelokuvissa ja kaikki Linnanmäen panostus sai esityksen tuntumaan todelta.

Parhaimmaksi kohteeksi osoittautui vesitornin sisään rakennettu kauhukohde Unohdetut. Jonottaessa laitteeseen huomasimme, kuinka monet nuoret tulivat kohteesta itkien ja todella hysteerisinä. Kun olimme pääsemässä kohteeseen kertoi kohteeseen päästäjä, että näyttelijöihin ei saa koskea ja näyttelijät eivät saa koskea teihin. Tästä tiesi heti, että näyttelijät tulevat iholle.

Ensimmäisessä kaarteessa eteen tuli kuollut nainen, joka laahusti ja seurasi meitä seuraavaan huoneeseen. Seuraava huone näytti tyhjältä, kunnes tavaroiden takaa hyppäsi riivattu hahmo, joka huusi ja nauroi kuin hullu. Hahmolla oli pupu kädessään ja heilutteli sitä naamojen edessä. Tämän jälkeen kiipesimme korkealle rakennustelineelle. Rakennustelineestä oli tehty pitkä suora ja sen päässä seisoi hahmo puukko kädessään. Hahmo huusi meille “nyt te kuolette”. Tässä kohtaa me kaikki pysähdyimme, ja mietimme pitääkö meidän tuonne kävellä. Kun lähdimme kävelemään hahmo lähti juoksemaan meitä kohti ja tila pimeni ja valkoiset valot alkoivat räiskymään ja hahmo esitti puukottavansa meitä sen perusteella, mitä sivusilmällä näin. Tämän jälkeen hahmo vielä seurasi ja kuiski perään “me emme unohda”. Kun pääsimme rakennustelineiltä alas tuli eteen musta verho, josta edessä menevät kaverit eivät uskaltaneet mennä kunnes sanoimme, että se on uloskäynti. Tähän kauhukohteeseen oli panostettu eniten ja se oli vaikuttava. Kohteessa oli pelottavaa ja sieltä halusi nopeasti pois.

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli varsin mukava, karmiva ja hauskaa oli, vaikka kiljumaan meitä kukaan ei saanutkaan. Toivoisin kuitenkin, että ensi vuonna kauhua lisättäisiin ja koristeluun panostettaisiin enemmän. Myös pienten lasten perheiden tulisi valita joku muu päivä vierailla Linnanmäellä, sillä heidän vuokseen kauhuhahmoista tehdään ei-niin-pelottavia hahmoja ja se vaikuttaa muidenkin kauhukokemuksiin.

Mia Niemelä

Illan tullen kissapedot lähtevät liikkeelle – Korkeasaaren kissalaaksossa vaeltavat pedot saavat monen kävijän huomion

Joka vuotuinen Kissojen Yö -tapahtuma on saanut alkunsa jo vuonna 1991. Se järjestettiin tänä vuonna 9. ja 16. päivä syyskuuta. Koska pimeä tulee tähän aikaan sykysystä, Kissojen Yö järjestetään syyskaudella. Yön pimeys luo oman tunnelman tapahtumaan, jonka keskiössä ovat uhanalaiset kissapedot, niiden omassa ympäristössään.

Eläintarha on avoinna tavallisesti noin klo 10-18, mutta Kissojen Yönä tarha on auki keskiyöhön. Tapahtuman aikana jokainen kissapeto ruokitaan, niille kehitetään toimintaa ja erilaisia hajuja viritetään aitauksiin. Pimeän alkaessa osa saaresta suljetaan, kuten apinalinna ja karhulinna. Saareen asetetut valot luovat upean yökokemuksen eläintarhassa. Normaalisti eläintarha sulkeutuu niin aikaisin ettei pimeä ehdi edes tulla.

 

Eläintarhaan on kehitetty tapahtuman ajaksi ainutlaatuista toimintaa: ruokakojuja, puistoja upeilla valokuvioilla, esityksiä ja musiikkia, sekä kasvomaalausta. Toimintaa on paljon tarjolla, ja perheen pienimät jaksavat silti päivän viimeisille tunneille. Kävely saaressa on raskasta, puhumattkaana kaikesta muusta toiminnasta. Seisominen tungoksessa väsyttää, mutta silti haluaa vielä nähdä vilauksen uhanalaisista pedoista.

Tapahtuma on monille kävijöille jo perinne, joten vierailijoita on paljon. Kaikista suosituin kohde tapahtuman aikana on kissalaakso. Paikalle saapuu ruokintojen ajaksi niin paljon väkeä, että liikkuminen on hyvin vaikeaa. Kissalaakson lisäksi ravintola Pukki ja matelijatalo ovat koko päivän avoinna. Ravintola Pukki ei paljon päivän aikana kävijöitä saanut, mutta matelijatalo sai senkin edestä. Liikkuminen matelijatalossa oli haastavaa, koska käytävät olivat kapeita.

Kissalaaksossa asuvat Amurintiikerit saivat kaikkien kävijöiden huomion. Laaksossa asuvia tiikereitä on yhteensä neljä, mutta laaksossa asustaa muun muassa aasianleijonia, amurinleopardi, pikkupandoja, ilveksiä sekä metsäkissoja. Amurintiikeri oli tapahtumassa korostettu muihin petoihin nähden. Korkeasaari lahjoittikin yhden euron jokaista lippua kohden amurintiikereiden suojelutyöhön.

Johannes Siren

Maauimalan loistavat puitteet

Pitkään Tampereellekin kaivattu maauimala avasi ovensa elokuun alussa. Maauimala rakennettiin uimahallin ja hyvien urheilumaastojen yhteyteen Kalevaan. Tänä vuonna tamperelaiset eivät sen tarjoamista uintimahdollisuuksista ehtineet kuitenkaan kauaa nauttia, koska se pistettiin talvivalmiuteen syyskuun lopussa.

Tampereen maauimala koostuu neljästä altaasta. Lasten- ja kahluuallas on tarkoitettu perheen pienimmille. 50 metrin altaalla pääsee harjoittamaan omia uimataitojaan ja kuntoaan. Hyppyaltaalla sijaitsevassa hyppytornissa rohkeimmat voivat kokeilla erilaisia hyppyjä itselleen mieleisestä korkeudesta.

 

Maauimalan hinnaston ei pitäisi olla este halukkaille uimareille. Nuorten kertalippu on 3,30 euroa ja sillä pystyy uimaan koko päivän. Hinnalle saa monipuolista vastinetta, koska tekemistä löytyy paljon. Lisäksi jokaisen uimarin turvallisuus on taattu viidellä jatkuvasti päivystävällä uimavahdilla.

 

 

Maauimalassa oli ihana viettää lämpimiä kesäpäiviä ja pistäytyä virvoittavaan veteen liian kuumuuden iskiessä. Vaikka kesän kuumat päivät ovatkin ohi, on maauimalapäivä edelleen kiva piristys viikkoon. Maauimalan vesi pidetään lämpimänä kylmempinä päivinä niin, että veteen päästyä ei kylmyys enää vaivaa. Samalla pystyt nauttimaan raikkaasta syksyn tuoksusta.

 

Kävin itse testaamassa maauimalaa pari viikkoa sitten. Päivä oli oikein lämmin ja siksi maauimala tulvi ihmisiä. Vaikka kesä sisälsikin paljon tällaisia lämpimiä päiviä, ei silti odotettuihin asiakasmääriin ylletty. Tämä johtui varmasti osittain siitä, että ihmiset tahtoivat nauttia auringosta uimarannoilla. Toisaalta lapsiperheille maauimala sopii turvallisten uimapaikkojen kannalta paremmin ja siksi siellä kuuluikin paljon lasten iloisia riemun kiljahduksia.

Minä ja ystäväni koimme maauimalapäivän hauskaksi ja rentouttavaksi. Monta tuntia lasten huutoa kuunneltuamme oli kuitenkin ihana päästä rauhalliseen kotiympäristöön. Maauimalassa uinti oli mukavaa vaihtelua uimarantoihin, joissa tänä kesänä tuli useita päiviä vietettyä. Maauimalassa vierailu oli lämminhenkinen kokemus mukavan henkilökunnan ansiosta. Suosittelen siellä vierailua erityisesti uinnin ja rentojen kesäpäivien ystäville.

teksti: Wilma Kyllönen

kuvat: Emmi Kortteinen

Harrastuksesta kesätöihin -valokuvausstudiolla pääsi oikeisiin töihin

Studio Torkkeli avasi ovensa minulle 4.6.2018. Tutustuin toimitusjohtaja, Laura Tammistoon ja silloin kesätyöjakso sai alkunsa. Studio Torkkelin ”pelisäännöt” tulivat tutuiksi ensimmäisenä päivänä. Sain myös nähdä yrityksen perustaja, Kimmo Torkkelin samana päivänä, kun hän vieraili studiolla.

Suurimmaksi osaksi päiväni sujuivat järjestellessä studiolla. Jokainen koti, julkinen rakennus kuin yrityskin tarvitsevat pientä kesäsiivousta. Minulle järjestely on itsestään selvyys ja nautin organisoinnista. Työtehtäviin lähdin innolla, vaikka joukossa olisi ollut muutama epämiellyttävä kokemus.

Ensimmäinen työpäivä sisälsi myös siivousta. Kuva: Johannes Siren

Valokuvaamolla muutakin kuin valokuvaamista

Kesätyöjaksoni kesti kesäkuun ajan siten, että olin aina viikossa muutaman kerran töissä. Kesäkuuhun mahtui valokuvauksellisesti vaikka mitä. Passikuvauksen pariin päädyin oltuani Studio Torkkelin pikkustudiolla, jossa suoritetaan useasti passikuvia. Pikkustudiolla näin myös profiilikuvausta. Studio Torkkelin isolla studiolla näin lapsikuvauksen toimintaa ja hääkuvaustakin pääsin näkemään kaksi kertaa.

Kuitenkin suuri osa, valokuvaajan ajasta menee koneella istuessa ja kuvia muokatessa. Kuvamuokkaus on kuitenkin tärkeä osa prosessia, jossa kuvat päätyvät lopulta kuvattavien haltuun. Käytännössä aina, kun ei valokuvata niin muokataan valokuvia, joita on otettu aikaisemmin.

Taustojen kuvausta, tuoli on mallina. Kuva: Johannes Siren

Harrastuksesta ammatti

Olen harrastanut valokuvausta nyt vajaan vuoden ajan. Olen nauttinut jokaisesta kuvaushetkestä, jossa olen ollut. Studiokuvaus kuitenkin on ollut ala, johon en ole törmännyt harrastukseni parissa. Studiokuvauksella tarkoitan muun muassa lapsikuvausta tai passikuvausta. Kesätyöjaksossa sain onneksi tutustua studiokuvaukseen. Studiossa kuvaaminen onkin ihan oma kokemuksensa, sillä valoista ja rekvisiitasta pitää tietää, jotta kuvat onnistuvat. Kesätyöjakso nosti huomattavasti intohimoani valokuvaukseen – ammatillisestä puolesta en vielä tiedä.

Johannes Siren

Sateinen, mutta vauhdikas Viikinsaaripäivä tuutorin silmin – käteen jäi kipeä kurkku, mutta hyvä mieli

Elokuun puolessavälissä oli taas uusien ykkösten aika suunnata Viikinsaareen ryhmäytymispäivää varten. Aamu alkoi Laukontorilta, jonne itse saavuin noin kaksikymmentä minuuttia ennen yhdeksää. Vähitellen tori alkoi täyttyä ensimmäisen vuoden opiskelijoista, jotka pikaisesti hakeutuivat kavereidensa tai oman ohjausryhmänsä luokse. Taivas enteili sadetta, mutta siihen suurin osa oli osannut varautua sääennusteiden ansiosta. Siitä huolimatta kaikki vaikuttivat hyväntuulisilta ja olevan valmiina päivään.

 Nousimme kahteen Hopealinjojen laivoihin ja matka kohti Viikinsaarta alkoi. Minulle ja kaikille muille tuutoreille tämä oli jo toinen kerta siellä. Luonnollisesti olimme vuosi sitten itse olleet samassa tilanteessa kuin missä ykköset olivat nyt. Viime vuonna laivamatkaa oli viihdyttänyt pelkästään oma puhelin tai kaverin seura, mutta tällä kertaa saimme katsella Sammon keskuslukion ykkösille järjestämää soutukilpailua.

Saareen päästyämme aloimme valmistella rasteja. Alun perin minun ei ollut tarkoitus pitää rastiani yksin, mutta sairastapauksen takia parini joutui siirtymään tuuraajaksi toisaalle. Päätin kuitenkin, että vedän leikkini täysillä jokaiselle ryhmälle, vaikka yksin olenkin. Ideana leikissä oli tehdä ryhmittäin still-kuvia, eli muodostaa porukalla yksi iso paikallaan oleva asetelma tietystä paikasta. Aiheina olivat esimerkiksi hevostalli ja sairaala.

Pian ryhmäytymispäivä saatiin käyntiin ja ryhmät alkoivat kiertää eri rasteja järjestyksessä. Yllätyin positiivisesti, kuinka opiskelijat lähtivät mukaan leikkiini ja saivat muodostettua todella luovia kuvia. Vettä alkoi tippua entistä kovemmin taivaalta, mutta se ei menoa haitannut. Muillakin rasteilla oli vauhtia, ainakin mitä sivusilmällä kerkesin huomata. Leikistäni jäi loppuun lähes joka kerta niin paljon aikaa, että loppuun leikkijät muodostivat yhdessä yhden ison asetelman.

Aika kului todella nopeasti. Ei mennyt kauaakaan, kun kaikki ryhmät olivat kiertäneet jokaisen rastin ja oli aika lopettaa siltä osin. Touhuttu ja tutustuttu oli kuitenkin jo pari tuntia, joten nälkähän siinä tuli. Voin myöntää, että kyllä sämpylä ja pillimehu maistui todella hyvälle onnistuneen leikin ohjaamisen jälkeen. Syötyämme oli aika kokoontua yhteen ja palkita jokaisesta ryhmästä paras kannustaja sekä aktiivisin ryhmä. Tunnelma oli katossa, kun voittajat saapuivat eteen hakemaan palkintojaan. Voitto oli kaikille yllätys, sillä emme maininneet kilpailusta missään vaiheessa.

Viikinsaaresta jäi tänä vuonna käteen kipeä kurkku, mutta hyvä mieli. Vaikka luulin varustautuneeni kunnolla sateeseen, onnistuin silti vilustuttamaan itseni. Siitä huolimatta uskon, että päivän ansiosta uudet opiskelijat tuntevat ryhmänsä ainakin hieman paremmin ja lukiotaipaleesta tulee heille erinomainen. Pienen gallupin perusteella ykköset olivat tyytyväisiä päivään, joten sanoisin ryhmäytyksen sateesta huolimatta onnistuneen.

Iida Vartiainen

Nikke Ankara toi kesän Saloon

Salon torilla liikkuu tavallista enemmän ihmisiä. On torstai, mikä tarkoittaa, että on iltatoripäivä. Aurinko paistaa ja Uskelanjoki liplattelee taustalla, kun lukuisat myyjät kauppaavat omia tuotteitaan: joku vanhoja lelujaan, joku taas mansikoita ja herneitä. Paikalla on kaikenikäistä porukkaa, sillä jokaiselle löytyy jotakin. Nuoret ovat jo hyvissä ajoin kokoontuneet esiintymislavan edustalle, sillä tänä torstaina on luvassa tämän kesän ensimmäinen nuorille suunnattu esiintyjä: Nikke Ankara.

Keikan alkuun on vielä melkein kaksi tuntia aikaa, mutta eturivi alkaa täyttyä jo kovaa vauhtia. Kaveriporukat tanssivat ja laulavat lavan edessä, lapset syövät jäätelöä sivummalla vanhempien vahtiessa ja eläkeläiset nauttivat kauniista päivästä samalla miettien, kuka päivän esiintyjä oikein on. Pikkuhiljaa paikalle alkaa virrata myös heijastinliiveihin pukeutuneita järjestyksenvalvojia sekä punaisiin vaatteisiin sonnustautunutta ensiapuhenkilökuntaa. 

Lavan oikealla reunalla odottelee Tea ystäviensä Pinjan ja Erikan kanssa. Tytöt ovat menossa kahdeksannelle luokalle kesän jälkeen, kuten moni muukin paikalle ilmaantuneista. Keski-ikä odottelijoiden keskuudessa on noin 15 vuotta, mutta sekä vanhempia että nuorempia löytyy. Tea on kuunnellut Niken musiikkia jo yli kaksi vuotta. Hän kertoo fanituksen alkaneen nettikavereiden kautta, nopeasti Nikke Ankarasta tuli heille yhteinen juttu. Kolmikon lempibiisi on Koska eroot?, vaikkakin hyviä löytyy paljon.

Peruskoulusta asti tunteneet Sanna, Anne ja Sini ovat tulleet torille jo ajoissa. He ovat saaneet hyvät paikat lavan vasemmasta reunasta. Porukka on ensimmäistä kertaa Nikke Ankaran keikalla, ja he odottavatkin jo innoissaan artistin näkemistä ja biisien kuulemista livenä. ”Biisit on täyttä asiaa ja kertoo, mitä se hänen elämä oikeasti on”, Sini kertoo ja mainitsee samalla, että hänen lempibiisinsä on Värifilmi.

Rikkinäinen prinsessa- kappaleen suurkuluttajat Emma ja Oona ovat Salossa asuvat sisarukset. He odottavat malttamattomina, että pääsisivät ottamaan Niken kanssa yhteiskuvia ja tapaamaan hänet. Sisaruksista Oona löysi ensimmäisenä Niken musiikin, kun hän kuuli autossa ollessaan Perjantai 13.– biisin. Emma sai kuulla Nikestä Oonalta pian tämän jälkeen.

Keskellä eturiviä on kaksikko, joka on kiertänyt Niken perässä ympäri Suomea vuodesta 2016 asti. Fanitus lähti, kun Nikke oli Cheekin keikalla lämppärinä. Nämä tytöt ovat jo Nikenkin muistamat Siiri ja Marianne.  Kaksikko on nähnyt Niken esiintyvän jo yli 30 kertaa. Parhaaksi muistoksi Marianne nostaa 48 tuntia laivalla Niken keikoilla. Sastamalalainen kaksikko on tutustunut toisiinsa Niken kautta, kun tallilla tuli puheeksi musiikki. He käyvät yleensä yhdessä keikoilla, mutta myös muille ystäville on tilaa. Tytöt arvostavat Nikessä erittäin paljon sitä, kun hän kunnioittaa fanejaan ja yrittää aina järjestää heille aikaa.

Elli ja Lavinia ovat saapuneet Iltatorille Somerolta. He odottavat keikalta hyvää mieltä ja energisyyttä.

Viivi ja Veera eivät suoraan ole Niken faneja. He ovat käyneet pienestä asti iltatorilla katsomassa esiintyjiä. Parhaaksi iltatoriesitykseksi he nostavat Cheekin keikan.

Salolaiset Assi ja Johanna ovat tutustuneet toisiinsa Instagramin kautta. He ovat nähneet Niken ennenkin, kun tämä oli esiintymässä Salon nuortenkeskus Steissillä. Kaksikko on ollut myös iltatorilla jo monta kertaa. Paras tähänastinen artisti, joka on torilla esiintynyt, on heidän mielestään Benjamin Peltonen. Kaveruksilta löytyy energiaa ja hymyä, vaikka muille jakaa. Heille tulee varmasti hauska ilta.

Nikke Ankaran Karhumies-nimeä kantava DJ tulee lavalle ja saa osakseen taputusta ja huutoa.Bang Bang– biisi alkaa soida ja Nikke hyppää lavalle. Fanien kaipaama energisyys näkyy heti ensisekunneista lähtien. Yleisö on heti mukana ja puhelimen kamerat räpsivät kuvia kovaa tahtia. Nikke huudattaa yleisöä ja yleisö huutaa innoissaan. Keikalla kuullaan niin vanhoja kuin uusiakin biisejä. Rikkinäinen prinsessa saa yleisön kädet ilmaan ja laulamaan kovempaa kuin yhdenkään aikaisemman biisin kohdalla.

Liinu Nieminen