Aihearkisto: Artikkelit

Kirjat käteen!

Kieli on niin luonnollinen osa elämää ja omaa identiteettiä, ettei sen vaikutuksia tule juuri ajatelleeksi omassa arjessaan. Jokainen käyttää kieltä jokapäiväisessä elämässään. Perustui se sitten viittomiin, kuviin tai ääneen. Oikeastaan elämä ilman minkäänlaista kielellistä kommunikointia on hankalaa, ellei mahdotonta. Kieli luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja helpottaa yksilön sopeutumista ympäristöönsä. Äidinkieli on kaiken kielitaidon perustana, sillä se on ensimmäinen oppimamme kieli ja myös vahvin osaamistamme kielistä.

Koska äidinkieli on iskostettu niin syvään, kieli luonnistuu, vaikka se olisi ollut käyttämättä vuosikymmeniä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kieltä tulisi kehittää ja harjoittaa, sillä ihminen käyttää kieltä ajattelun välineenä. Vähäsanaisen maailma on pienempi ja huomattavasti mustavalkoisempi. Kaikki lienevät jo kuulleet lukemisen lukuisat terveyshyödyt: jo kuuden minuutin lukutuokio laskee sykettä ja vähentää lihasjännitystä, lukeminen hidastaa muistin rappeutumista ja parantaa keskittymiskykyä. Hyvien hyötyjen lista on pitkä, mutta sen luotteleminen ei sinänsä innosta ketään lukemaan.

Keskustelussa nuorten vähenevästä lukemisesta unohdetaan, että ilman lukevia aikuisia ei tule lukevia lapsia tai nuoria. Lukemisen määrä on vähentynyt kaikissa ikäluokissa, ei vain nuorten keskuudessa. Itseäni välillä ärsyttää puheet, että vain lapset ja nuoret eivät lukisi nykyään tarpeeksi. Miten lapset ja nuoret löytäisivät kirjojen hienoon maailmaan, jos vanhemmat eivät näytä esimerkkiä? Aikuiset voisivat itse vähentää älylaitteidensa käyttöä ja ottaa ne kirjat käteensä.

Itse olen ollut satunnaisesti lukeva ihminen. Olen kuitenkin jonkun aikaa lukenut säännöllisesti ja en voi muuta sanoa kuin että se on erittäin nautinnollista. Uskottelin itselleni lukevani, vaikka tosiasiassa päädyin monesti esimerkiksi räpläämään puhelinta lukemisen sijasta. Olen itsekin tehnyt tämän ryhtiliikkeen ja voin suositella sitä ihan jokaiselle muullekin. Kirjoihin tarttuminen tuntui alkuun raskaalta ja keskittyminen herpaantui toistuvasti, mutta päättäväisyydellä ja pitkäjänteisyydellä keskittyminen parani ja kirjojen sivuille uppoutuminen helpotti.

Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät lue, mutta tiedän nykyisenä lukijana, kuinka paljon he lukemattomuudellaan menettävät. Hyvä kirja herättää tunteita ja ajatuksia, saa niin nauramaan kuin itkemään ja kaikkea siltä väliltä. Koukuttava teksti vie mennessään ja avaa ovia maailmoihin, joihin olisi fyysisesti mahdotonta matkustaa. On aivan mahtavaa, kun saa lukiessa kehitellä tarinan avulla ihan oman maailman. Kirjat saavat lukijan miettimään asioita eri näkökulmista ja tälläkin tavoin sivistyttävät lukijaa.

Käsi kädessä lukemisen kanssa kulkee myös kirjoitustaito. Kuinka kompuroivasti kirjoittava nuori pärjää tulevaisuuden haasteissa, kun joka alalla on kirjoitettava muistioita ja esitelmiä? Lukutaito on yksi demokratian edistäjä ja yhteiskunnallista tasa-arvoa edistävä tekijä. Luku- ja kirjoitustaitoa tarvitaan joka päivä niin viranomaisten kanssa asioidessa kuin työhakemuksia rustatessa. Lukutaito auttaa jäsentelemään ja hankkimaan tietoa erilaisista lähteistä, se luo myös pohjan kaikelle oppimiselle sekä tasoittaa tietä jatko-opinnoille.

Teksti ja kuva: Viivi Paloposki

Suuria ihmismassoja, suurempia saappaita 

Lokakuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa järjestetyt Helsingin kirjamessut vetivät neljän päivän aikana puoleensa yli 90 000 ihmistä ja sen huomasi varmasti jokainen siellä vieraillut. Lukuisat myyntipisteet kuhisivat ihmisiä: jotkut joululahjaostoksilla, jotkut etsimässä itselleen löytöjä.

Ihmismäärän suuruuden huomasi myös paneeleiden katsojista. Etukäteen hehkutettujen kirjakeskusteluiden yleisöt olivat niin suuria, että välillä näytti siltä, että jopa puolet katsojista jäivät ilman istumapaikkaa.

Messukeskuksen lavat oli nimetty Helsingissä sijaitsevien paikkojen mukaan. Jari Tervon kirjoittamasta Vesa-Matti Loirin elämäkerrasta oltiin kiinnostuneita Senaatintori-lavalla. 

Itse aloitin lauantaipäiväni Maria Veitolan seurassa. Veitola oli messuilla keskustelemassa uudesta Toisinpäin-kirjastaan. Kirjassa Veitola vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin, joista osa on anonyymejä, mutta tunnetuiden henkilöiden kysymysten yhteydessä on mainittu kysyjän nimi.

Eniten kuitenkin messuilta odotin Natalia Kalliota. Natalia Kallio on ihmisoikeusaktivisti ja nykyään myös kirjailija. Hän julkaisi ensimmäisen runoteoksensa She needs bigger boots syyskuussa 2019. She needs bigger boots on englanninkielinen runoteos, jonka kantavana teemana on feminismi. Teoksessa on vahva Kiia Beilinsonin toteuttama visuaalinen ilme ja runoja muun muassa ilmastonmuutoksesta, itsestään huolehtimisesta ja liian pienistä saappaista. Teoksen yleissanomaa kuvaa hyvin kirjan takakanteenkin painettu runo:

“Our thoughts stand for nothing less 

I’m tired of feeling meaningless 

They think we want bigger boobs 

when all we want are bigger boots” 

Olen seurannut Kalliota jo parin vuoden ajan sosiaalisessa mediassa ja sen lisäksi kuullut hänen spoken word -esityksensä kyseisestä teoksesta Flow Festivaleilla, joten tiesin jo mitä odottaa. Spoken word on taiteenmuoto, jossa lausutaan esimerkiksi runoja ja tarinoita intonaation ollen tärkeässä roolissa.

Kallion ajatuksia pääsi lauantaina kuulemaan jopa kolme kertaa. Ensimmäinen näistä oli Kirjakallion paneeli nimeltään Sanat, jotka muuttavat maailmaa. Paneelissa Kallion lukion opiskelijat haastattelivat Natalia Kalliota, Heini Strandia, Karri Miettistä eli Palefacea ja Rebekka Kuukkaa eli Yeboyahia sanojen merkityksestä. Paneelissa haastateltavat keskustelivat muun muassa siitä, että kokevatko he, että voivat omilla sanomisillaan vaikuttaa maailmaan.

Seuraava Kallion esiintyminen koski hänen esikoisteostaan. Kallio kertoi kirjan syntyprosessista ja tulevaisuuden suunnitelmistaan kirjallisuuden saralla. Kallion sanojen mukaan voimme odottaa häneltä lisää kirjallisuutta, runojen lisäksi ehkä jopa romaania.

Kallio kokee kirjansa kohderyhmän olevan hänen ikäisiään ja nuorempia, mutta ei pidä ollenkaan huonona ajatuksena kirjan antamista lahjana esimerkiksi isälle.

 

Lauantain viimeinen tilaisuus päästä kuulemaan Kalliota oli hänen spoken word -esityksensä teoksestaan She needs bigger boots. Vajaan 15 minuutin mittaisen esityksen aikana kuultiin kirjan runoja muun muassa ilmastonmuutoksesta ja tasa-arvosta. Tunnelma tilaisuudessa oli samaan aikaan sekä rauhoittava että voimaannuttava. Tilaisuudessa oli kohtalaisen pieni tila käytössä, eikä katsojien määrä ollut myöskään valtava ja luulen, että juuri nämä asiat tekivät siitä erityisen.

 

Teksti ja kuvat: Ella-Roosa Mäkinen

Sammon keskuslukion musikaali on juuri nyt valmistumassa. Katso tekijöiden fiiliksiä tästä! 

Sammon keskuslukiossa on päästy jo hyvään vauhtiin musikaaliprojektin kanssa. Musikaali on saanut nimekseen Lockdown ja se kertoo vuoden 2036 lukionuorista ilmastokatastrofin keskellä.

Tähän mennessä musikaalia on tehty pienissä ryhmissä sen mukaan, mitä kukin haluaa musikaalin eteen tehdä. Näyttelijöillä, musiikin tekijöillä, lavastajilla ja tapahtuman tuottajilla on ollut omat koodinsa lukujärjestyksestä hommiensa hoitamiselle. Projektia vetämässä on ollut Marko Taiminen (ohjaaja), Hanna Koivisto (musiikki), Jaani Leinonen (lavastus) sekä Sanna Tikka (tapahtumatuotanto).

Tällä hetkellä yksityiskohtia sovitetaan yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Vaikka tekoprosessi on edelleen epävarmaa ja muutoksia tullaan tekemään vielä paljon, ovat sekä opettajat että opiskelijat innoissaan kokonaisuuden kokoamisesta.

Projektin tekoon on mahtunut monia erilaisia fiiliksiä. Julia Silva, joka näyttelee musikaalissa yhtä päärooleista, odottaa jo innolla esiintymistä. Tähän asti hänen työnsä on ollut enimmäkseen toiseksi ihmiseksi muuttumista ja repliikkien ulkoa muistamista. Hänen mielestään musikaalin tekeminen ei ole tuntunut edes työltä, vaan mukavalta vapaa-ajan projektilta.

Musiikin teosta vastaavan Hanna Koiviston mukaan tekoprosessin aikana on ollut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Hänen roolinsa musiikin teossa ei ole itse musiikin luominen, vaan sisällön valmistumisen varmistaminen, opiskelijoiden tukena oleminen ja opastaminen. Tähän asti hänen työhönsä on sisältynyt tunteita iloisesta ja tyytyväisestä huolestuneeseen ja jännittyneeseen asti.

Marko Taimisen mielestä tämän musikaalin tekeminen on ollut juuri sellaista tyypillistä musikaalin tekoa. Hänestä prosessi ei ole tuntunut vielä liian kiireelliseltä ja hän on ollut erittäin tyytyväinen siihen, miten hyvin opiskelijat ovat olleet sitoutuneita tekemään töitä ja näin ollen hommia on saatu eteenpäin hyvällä vauhdilla.

Ennen 8.11. näytettävää ensi-iltaa on vielä paljon tehtävää edessä, vaikka paljon onkin jo takana päin. Hanna Koiviston sanoin: “Musikaali syntyy vasta seuraavien viikkojen aikana.” Tulossa on hässäkkää, onnistumisia ja samanaikaisesti on tehtävä isoja päätöksiä ja ratkaisuja, jotka muodostavat lopulta parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Me kaikki taidamme olla yhtä mieltä siitä, että onnistuneen ensi-illan jälkeen jokainen tuntee onnistuneensa. Tällaista lopputulosta kohti musikaalin tekijät pyrkivät, ja sen saavuttaminen on varmasti jokaisella juuri nyt mielessä.

Karmivassa karnevaalissa riitti tekemistä vierailijalle, mutta myös työntekijälle

Syyslomaviikolla Tampereen Särkänniemi vaihtui kolmatta kertaa normaalista ilon ja naurun täytteisestä huvipuistosta Halloween -teemaiseksi karnevaaliksi. Notion toimittajat Iida Vartiainen ja Johannes Siren seurasivat aamusta iltaan, mitä paikalla tapahtui.

Johannes
Työpäivät alkavat aina aamukokouksilla, jotka vietetään työntekijöiden sisäpihalla. Niin myös tänäänkin. Työkassi olalla, vesipullo kädessä ja mielessä tuleva työpäivä. Kaikilla on ajatuksena ruuhkainen ja asiakastäytteinen päivä. Esimieheni aloittaa kokouksen päivän tärkeillä asioilla ja lopettaa sen toivottamalla hyvää päivää.

Aamukokouksesta lähdetään heti omalle pelille, jota on tarkoitus peluuttaa kokopäivä. Minun pelini on tänään Delfiinipeli. Ennen kokoukseen menoa olin hakenut jo palvelutoimistolta pohjakassan, jonka tyhjennän heti pelillä olevaan kassaan. Lasken pelillä myytävät pelipaketit ja asetan ensimmäisen nipun paketteja pöydälle. Laitan pelin päälle, asetan mikrofonin päähäni ja avaan sermit. Näin asiakkaiden odottaminen alkaa.

Ensimmäinen asiakas saapuu puolen tunnin päästä puiston avaamisesta. Hän kyselee pelipaketista ja lopulta haluaa ostaa sellaisen. Myyn hänelle pelipaketin kertoen kaikkien pelien sijainnit ja oman pelini säännöt. Hän päättää katsoa kaikki pelit läpi, eikä jää minun pelilleni pelailemaan. Pian puisto täyttyy asiakkaista.

Iida
Saavun Särkännimeen vasta muutamaa tuntia aukeamisen jälkeen välttääkseni pahimmat ruuhkat lipunmyynnissä. Ei mene kauaakaan, kun kädessäni komeilee ranneke ja olen valmiina viettämään hauskan päivän huvipuistossa. Viimeisestä Särkänniemireissusta on kulunut jo pari vuotta, joten olen odottanut innolla tätä päivää.

Päästyäni laitealueelle punaisen maton kautta, suuntaan ensimmäisenä lapsuuteni lempilaitteeseen eli Keinukaruselliin. Siitä on ehtinyt kulua jo useampi vuosi, kun viimeksi istahdin sen kyytiin. Aika selvästi kultaa muistot, sillä muistin sen olevan lepsumpi kuin mitä se todellisuudessa oli.

Johannes
Alkupäivän peluuttamisen kruunaa ansaittu puolentunnin tauko. Pelimyyjien aamutauottaja kiertää pelejä ja tuuraa myyjiä heidän käydessä tauolla. Hän saapuu pelilleni ja vaihdamme muutaman sanan. Ojennan mikrofonini hänelle ja hän huikkaa vielä ajan, jolloin minun pitää palata. Taukohuoneessa otan evääni jääkaapista ja täytän vesipulloni. Valmistan ruokani mikrossa ja valitsen paikan missä istun.

Iida
Puistoa kierrellessä alkaa vatsassa kurnia. Mieleni tekee pizzaa, joten valintani on tällä kertaa Pizzeria Pelle. Olisi kuitenkin pitänyt valita toisin, sillä lopulta se tuotti karvaan pettymyksen. Ravintolassa on ahdasta ja kylmä. Itse ruoka on ihan maittavaa, mutta ei 14 euron arvoista.

Täydellä vatsalla en halua heti palata laitteiden pyöritykseen, joten kipuan hissillä Näsinneulaan. Ylhäällä tornissa silmieni eteen aukeaa Tampereen kauniit maisemat. En kuitenkaan malta olla ylhäällä kovin kauaa, koska haluan päästä tutustumaan teema-alueisiin. Kun palaan takaisin maan kamaralle on ehtinyt jo tulla pimeä.

Pidän erityisesti Angry Birds Landin meksikolaisesta kuolleiden päivästä, sillä joka puolella raikuu teemaan sopivaa musiikkia ja värit loistavat alueella. Joka kulmalla on paljon koristeita ja melko ahtaat kävelyreitit luovat kylämaisen tunnelman. Puiston itäpäädyssä sijaitseva Zombie Zone ei kuitenkaan ole minulle yhtä mieluinen. Alueella pyörii välillä näytelmä, mutta se jää melko epäselväksi. Zombit eivät muutenkaan ole alueella niin isossa osassa kun voisi kuvitella.

Johannes
Huomaan kauempaa ystäväni Iidan ja ilahdun hänen istuessaan Delfiinipelin ääreen. Häntä vastaan asettuu innokas haastaja. Otan maksun molemmilta, selitän säännöt ja laitan pelin päälle. Molempien delfiinit pääsevät vauhtiin Delfiinimusiikin soidessa. Molemmat vierittävät kahta palloa yrittäen saada pallot parhaimpaan onkaloon, josta delfiinit loikkivat eniten. Iida voittaa pelin saadessaan delfiininsä ensimmäisenä maaliin. Ojennan hänelle palkinnoksi limsapullon.

Iida
Illalla puiston tunnelma vain paranee entisestään, kun valot hohtavat lumoavasti ympäri karnevaalia. Ennen kotiinlähtöä päätän nauttia kupin kuumaa vaahtokarkkikaakaota. Auringon laskiessa on alkanut hieman paleltaa, joten kuuma juoma tekee todella hyvää. Katsahdan vielä mäen päältä laitealuetta, joka on vielä hetken täynnä naurua ja toimintaa. Pian se kuitenkin hiljenee talviloman ajaksi.

Johannes 
Viimeisen aukiolotunnin aikana alan valmistella tilitystä. Lasken päin aikana tulleita pelisetelei, kirjoitan päiväraporttia ja täytän tilityspussien tiedot. Kellon lyödessä tasan yhdeksän kuulen sulkemiskuulutuksen. Sulkiessani pelini sermit näen kuinka viimeiset asiakkaat lähtevät antoisan päivän jälkeen kohti uloskäynt. 

Teksti ja kuvat: Iida Vartiainen & Johannes Siren

lmastopaneeli avasi Sammon keskuslukion 10 vuoden SamkeCO2-ilmastoprojektin 

Ilmastopaneelissa kuultiin asiantuntijoilta harvemmin esiin tuotuja menettelytapoja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Kaikki lukion toista vuotta käyvät opiskelijat pääsivät seuraamaan tapahtumaa koulupäivän aikana.

Sammon keskuslukiolla järjestettiin ilmastopaneeli toisen vuoden opiskelijoille keskiviikkona 4.9. 2019. Paikalla oli viisi eri lähtökohdista tullutta ja asiaansa perehtynyttä puhujaa, jotka juontajien johdolla pääsivät kommentoimaan ajankohtaisia, ilmastonmuutokseen liittyviä tekijöitä. Paneelissa kuultiin yllättävän erilaisia kantoja siihen verrattuna, miten ilmastonmuutoksesta on viime aikoina puhuttu.

Panelisteina toimivat Senja Forsman (S-ryhmän vastuullisuuspäällikkö), Paula Kivimaa (tutkimusprofessori, Ilmasto ja yhteiskunta, Suomen ympäristökeskus), Iiro Parhankangas (energiatekniikan opiskelija Tampereen yliopistossa, Suomen Ekomodernistit hallituksen jäsen), Miikka Evesti (NordicGreenSolutions toimitusjohtaja) ja Sonja Viljamaa (Lempäälän lukio, Ilmastosoturit).

Paneeliin oli valmistauduttu etukäteen diojen muodossa. Keskustelun apuna käytettiin yleisön mielipidekyselyä, joka oli tehty ennen paneelia.

Juontajina toimivat toimittaja Elli Harju ja Sammon keskuslukion opiskelijakunnan puheenjohtaja Paul Pellas. Tilaisuuden avasi Tampereen kaupungin ympäristö- ja kehitysjohtaja Kari Kankaala painottaen omia pieniä tekoja ilmastonmuutoksen hyväksi sekä oman asenteen avulla muihin vaikuttamista.

Paneelissa keskityttiin ilmastonmuutoksen kannalta neljään kiperään teemaan: energiaan, liikkumiseen, ruokaan ja kulutukseen. Asiantuntijoiden puheenvuorot nostivat esiin myös harvemmin kuultuja mielipiteitä. Paneelissa kehittyi keskustelu muun muassa siitä, että radikaaleja toimenpiteitä ei välttämättä aina pystytä tekemään. Tärkeintä olisi keskittyä omaan tonttiin ja oman ajattelutavan muuttamiseen.

Paneelissa nousi esille myös se fakta, että ilmastonmuutosta ei pysäytetä hetkessä, vaan se on monien asioiden summa. Eikä kaikesta tarvitse luopua. Voisi esimerkiksi valita yhden itselle tärkeän asian, kuten lihan syönnin, ja tehdä muilla tahoilla ilmastonmuutosta vastaan pyrkivää toimintaa.

Paneeli käynnisti nyt kymmenen vuotta kestävän SamkeCO2-projektin, jonka tarkoitus on tehdä eri keinoin Sammon keskuslukiosta hiilineutraalimpi vuoteen 2030 mennessä.

Panelistien joukossa oli puhumassa lukioikäisiä sekä vanhoja ilmastosankareita. Sonja Viljamaa on yksi nuoremman sukupolven ilmastoaktivisteista.

Teksti: Elli Kuoppala

Kuvat: Ville Syrjäkoski

Keppihevoshalli oli täynnä liikunnan iloa: “Parasta on lajin monipuolisuus”

Hevoset –messuilla oli tänä vuonna aivan kokonaan oma halli keppihevosharrastajille. Sieltä löytyi vaikka mitä tekemistä: erilaisia kilpailuja, ravilähtöjä, näyttelyjä ja jopa tuunaus- sekä geenitestauspiste keppihevosille. Hallin perältä löytyi muutakin hauskaa tekemistä, kuten vauhdikas rodeohärkä. Palataan hetkeksi vielä toisen messupäivän, eli sunnuntain iloiseen keppihevostunnelmaan. 

 

Kuten oikeissa ratsastuskilpailuissa, myös näissä kilpailuissa on tuomareita ja muita toimihenkilöitä. Yksi heistä on Teea Teräväinen, joka kirjaa hymyssä suin innokkaita ratsukkoja mukaan kilpailuihin kansliapöydän takaa. Hänen tehtäviinsä kuulu myös tuomarointi ja tulosten sekä muun informaation kuuluttaminen.  

-Upea määrä on ollut ratsastajia kumpanakin päivänä, vaikka lauantaina tietenkin oli vähän enemmän. Tänäänkin halli vilisee ihania hevosia ja reippaita ratsastajia, Teräväinen iloitsee. 

 

Yleensä messuilla esteratsastus on ollut suurimassa suosiossa. Tänä vuonna laji sai kuitenkin kilpailijan. 

-Ensimmäisenä tuli koululuokka täyteen ennakkoon ilmoittautuneista, eli este- ja kouluratsastuksen suosio on todella tasaista. Täältä löytyy ihan kaikkien lajien keppihevosia, Teräväinen kertoo. 

 

Kouluratsatuksen suosion kasvua selittää varmasti koko lajin suosion kasvu viime vuosien aikana. Teräväisen mielestä keppihevosharrastus ei todellakaan ole kuihtumassa, vaan se kasvaa ja kehittyy entisestään. Hänen mielestään ilmiöllä on erittäin positiivisia vaikutuksia älypuhelimien rinnalla: 

-Keppihevosharrastuksen yksi parhaista puolista on ulkoilu. Äitinä koen sen positiivisena, että harrastuksen myötä lapset liikkuvat mielellään, varsinkin kun tänä päivänä ympärillämme on paljon kännyköitä ja muita ohjelmia.  

Liikkumisen ilosta nauttivat myös ratsastajat Stella Rekola, Jelena Aaltonen, Moona Naukkarinen, Samirah Aalto ja Neea Veman. Tytöt ovat harrastaneet keppihevosia yhdestä kahteen vuotta. Heidän mielestä parasta harrastuksessa ovat uudet kaverit ja kilpaileminen. 

-Parasta on myös lajin monipuolisuus, eli tässä pääsee tekemään vähän kaikkea, Naukkarinen lisää. 

(Keppihevosharrastus vetää (vas.) Neea Vemania, Moona Naukkarista, Samirah Aaltoa, Jelena Aaltosta ja Stella Rekolaa puoleensa uusien kavereiden takia.) 

Viisikko on tullut paikalle muuten vain viettämään aikaa ja treenaamaan, mutta Aaltonen ja Naukkarinen osallistuivat myös kilpailuihin. 

-Osallistuin pelkästään estekilpailuun, joka meni ihan hyvin. En kuitenkaan sijoittunut. Kohta alkaa jo seuraavat, Aaltonen kertoo.  

-Olen käynyt estekilpailuissa, agilityssä ja raveissa. En myöskään sijoittunut, mutta ne menivät silti hyvin, Naukkarinen toteaa. 

Jokaisella tytöistä on tietenkin mukana omat keppihevoset. Joukossa on tuttuja ja turvallisia ratsuja, mutta myös aivan uusi tulokas: 

-Ostin tämän täältä, joten sillä ei ole vielä nimeä, Rekola kertoo. 

Keppishevosharrastuksen kehittymisen huomaa myös uusista aluevaltauksista, joita lajiin on tehty. Perinteisten kilpailuiden ja muun ohjelman lisäksi, hallista löytyy uutuutena geenitestaus. 

-Teemme geenitestejä yleensä hevosille, mutta täällä olemme tekemässä niitä ensimmäistä kertaa keppihevosille, Aavagenin toimitusjohtaja Maria Jensen kertoo. 

 

Geenitestausta varten hevosen, tai tässä tapauksessa keppihevosen, suun limakalvoista otetaan soluja pyyhkäisynäytteen avulla. Sitten näyte laitetaan reagenssiliuokseen, jolloin se muuttuu vihreäksi tai oranssiksi. Tuloksista voidaan päätellä mihin lajiin keppihevonen soveltuu parhaiten. 

-Kävijöitä on riittänyt molempina päivinä. Eilen oltiin toisessa hallissa vähän syrjemmässä, mutta silti keppihevosharrastajat löysivät sinne. Tänään testattavia on kuitenkin ollut huomattavasti enemmän, kun ollaan oltu tässä hallissa ja jonoa tulee kokoajan lisää, Jensen toteaa tyytyväisenä.  

 Teksti ja kuvat: Iida Vartiainen

Suosikki kahvipaikat Tampereella

Suosikkikahvipaikkani eivät ole ainoastaan kahviloita vaan myös bistroja ja ravintoloita. Se, miksi pian esittelemäni paikat ovat suosikeitani, johtuu se hyvästä kahvista, kivasta ympäristöstä, sisustuksesta ja hyvästä palvelusta.

Melko isona kahvikuluttajana ajattelin tehdä esittelyn paikoista, joissa itse olen viihtynyt eniten. Ensiksi suosittelen etenkin käymään brunssilla Café Pispalassa, josta saa loistavia pannukakkuja aamiaiseksi. Paikka on kuitenkin niin suosittu, että sisällä vallitsee suorastaan tungos.

Suosittelen Sokoksen yläkerran kahvilaa nopeaan kahvitteluun shoppailureissun ohella samoin kuin Arnoldsia, jonka bagel on myös hyvää munkkien lisäksi. Jos olet pian menossa leffaan tai olet muuten vain hukassa näillä suunnilla, suosittelen testaamaan Pala Caféta Finlaysonin alueella. Sieltä saa hyvää kaakaota. Lisäksi testaukseen kannattaa laittaa Pella´s Cafén ulkopöydät aurinkoisina päivinä keväällä, kun toivoisit kesäloman jo alkavan ja haluat paeta kouluarkea siemaillen soodavettä.

Näiden lisäksi esittelen vielä 12 muuta kahvipaikkaa.

Espresso House

Paras opiskelupaikka voisin väittää. Paikka tuntuu kotoisalta ja sohvalla on ihana kahvitella ja kirjoittaa. Lempi Bagelini lisäksi Espresso Housesta saa hyvää salaattia, mutakakkua, muita kakkupaloja, jääteetä ja tietenkin kahvia, jotta jaksaa opiskella.

Fazer Café

Kaunis kahvila. Hyvää kahvia, kakkupaloja, smoothieita, pikkusuolaisia ja yksi lempi brunssipaikoistani.

Puisto

Katutasossa kahvilapuoli ja alempana ravintola. Erittäin hyvää pastaa, risottoa, jälkiruokaa, salaattia, kakkupaloja, pikkusuolaista, kahvia, viiniä ja erimakuisia soodavesiä. Yksi kahvittelupaikoista, joissa tullut vietettyä eniten aikaa. Kesällä ulkona on terassi auki.

Café Linkosuo

Hyviä lyhyitä ja pitkiä kahvitteluja. Linkosuolle rientää työpäivän ohella tai vaikka tunniksi kahvittelemaan kaverin kanssa. Eniten Linkosuolla pidän lohileivästä ja ihan vaan kahvista. Ei ole lempikahvilani, mutta ei mitään vikaakaan. Jotenkin täällä on kuitenkin tullut kahviteltua useasti, sijainnin takia luultavasti.

Robert´s Coffee

Täyttävä, terveellinen ja monipuolinen lounas. Hyviä pikkusuolaisia ja kahvia. Paljon puheensorinaa, joten voi itsekin tarinoida kavereiden kanssa niin paljon kuin huvittaa.

Venla

Söpöin ja kaunein bistro tampereella. Pidän valkoisesta sisustuksesta, sillä se tuo paljon valoa. Ihana kesällä ja talvella. Parasta juustokakkua mitä olen syönyt. Myös hyvää salaattia.

Picnic

Hyvää salaattia, pikkusuolaisia ja patonkeja. Jos asut Tampereella voit tilata ruokaa kotiinkin.

 

 

 

 

 

 

 

Café Europa

Auki kolmeen asti yöllä, joten ei hätää jos kahvittelu vähän venähti. Rento tunnelma. Omaan makuuni löytyi lohisalaatti, leipää ja kaakaota.

 

 

 

 

 

 

Naapuri

Superraikkaiden smoothieiden lisäksi hyvää salaattia. Bistrossa on omanlainen sisustus ja pikkuisia magneetteja, joista voi muodostaa sanoja.

 

 

 

 

 

 

 

Pyymäen Oma

Kaikkea superhyvää ja hyvännäköistä. Kipin kapin.

 

 

 

 

 

 

 

Paahtimo-kahvila Taikapapu

Täällä olen kerran käynyt. Jos on hyppytunti niin minne mennä? Tänne. Vaikka paikka onkin aivan Tampereen keskustassa, on se sopivasti sivussa. Pieni ja rauhallinen kahvila.

 

 

 

 

 

 

 

Aitoleipä

Ihan Tampereen keskustassa. Brunssia syödessä voi nauttia pianonsoiton kuuntelusta ja käydä täyttämässä lautastaan monipuolisella brunssilla. Rauhallinen tunnelma.

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki kahvittelupaikat ovat hyviätosin erilaisiin tilanteisiin. Jos pitäisi yhtä suositella se olisi VenlaKeväällä haluaisin eksyä kokeilemaan vohvelikahviloita 

Tiia Turunen

Teinidraama Afterin liian kompleksi juoni tukahduttaa söpön rakkaustarinan

Uusi alku collegessa ja tulevaisuus edessä tarkasti mietittynä. Tessan  (Josephine Langford) opiskelutaival alkaa hyvin, mutta pian kuitenkin kuvioihin pyörähtää mukaan salaperäinen poika Hardin (Hero Fiennes-Tiffin), jonka myötä mikään ei ole enää niin varmaa. Tässä on lähes kaksituntisen After –elokuvan juoni hyvin tiivistettynä. Kuulostaa melko keskinkertaiselta teinidraamalta: ei mikään Oscarin arvoinen, mutta käypää viihdettä. Nähtyäni elokuvan trailerin ajattelin näin ja ostin liput. Kuitenkin jo puolivälissä jouduin pettymään, koska elokuva ei todellakaan ollut sitä mitä odotin.

After julkaistiin huhtikuussa 2019 ja sen ohjannut Jenny Gage. Elokuvan taustat poikkeavat melko paljon muista elokuvateattereissa esitetyistä teoksista, sillä tarina on saanut alkunsa verkkoyhteisöpalvelu Wattpadista. Siellä se oli ensin One Direction fanin, Anna Toddin, kirjoittama fanfiction, eli kuvitteellinen fanitarina. After -sarja nousi yhdeksi luetuimmista tarinoista palvelussa ja pian Todd teki sopimuksen kirjakustantamon kanssa.

Elokuva alkaa todella kepeästi siitä, kun hentoinen ja ujo lukutoukka Tessa siirtyy collegeen ja tapaa siellä kämppäkaverinsa sekä saa kutsun bileisiin, jossa tapaa Hardinin. Yllätykseksi selviää, että Hardin nauttii myös klassikkokirjoista. Elokuvassa referoidaan useaan otteeseen klassikkokirjailijoiden, kuten Jane Austenin ja Charlotte Bronten teoksia. Aluksi voi kuulostaa hyvälle idealle, ettei elokuva keskity ainoastaan teiniromanssiin. Kirjojen merkitys jää kuitenkin auki ja se tuntuu vain turhalle lisäykselle.

Elokuvan draaman kaaresta ei oikein ota selvää. Se on selvää, että teinielokuviin kuuluu paljon draamaa, mutta tässä se on aivan liian vaihtelevaa ja yliampuvaa. Tästä kyllä huomaa, että käsikirjoituksen on tehnyt melko nuori kirjoittaja. Kaiken lisäksi, teiniromanssin ohella selviää Hardinin vaikea isä-poikasuhde. Tämä jää kaiken muun ohella todella auki. Tarinankerronta on myös melko kömpelöä ja välillä tuntuikin kuin olisi katsonut lasten elokuvaa.

Elokuvasta ei ole saatu tarpeeksi selkeää kokonaisuutta. Draama kuuluu teinielokuviin, mutta Afterissa se ei pysy kasassa. Idealtaan elokuva on melko tavallinen teinidraama, mutta se yrittää erottua joukosta liian kompleksilla juonella ja lopulta lässähtää käsiin. Täytyy kuitenkin antaa pisteitä hyvästä tuotannosta, sillä elokuva oli kuvattu todella kauniisti ja äänimaisema oli miellyttävä.

Iida Vartiainen

Kuva: Finnkino

Avengers: Endgame, toisin sanoin tunteiden vuoristorata 

Marvelin elokuvauniversumin Infinity-saagan päätösosaa on odotettu vähintään Infinity war elokuvan lopusta asti. Jotkut jo aiemminkin. Pitkän odotuksen jälkeen toiveet ja epäilykset olivat suuria ja elokuvalta odotettiin todella paljon. Minä ainakin odotin. Ja onnekseni elokuva ei pettänyt.  

Itkua ja naurua. Vihaa ja rakkautta. Perhettä ja ystäviä. Tässä elokuvassa oli sitä kaikkea. Yhdessä kohtauksessa melkein jokainen vuorosana on hauska ja seuraavassa kahden ensimmäisen vuorosanan jälkeen kyyneleet valuvat jo poskilla. Joissain kohdissa tuntui siltä kuin vihaisi elokuvan tekijöitä ja seuraavassa he eivät voisi olla ihanampia.  

Kokonaisuudessaan elokuva kertoo ihmisistä, ihmissuhteista ja yhteistyöstä. Siinä käsitellään perheen ja ystävien tärkeyttä sekä sovinnon tekoa tärkeinä hetkinä. Elokuvassa käydään läpi kompromisseja, saavutuksia ja epäonnistumisia tai menetyksiä. 

Elokuvan käsikirjoitus oli hyvä ja vaikka elokuvassa on niin paljon hahmoja, se ei tuntunut sekavalta. Asiat selitettiin hyvin ja tarinaan sopivalla tavalla. Hahmot olivat suurimmalta osalta jakautuneet pienemmiksi ryhmiksi eri paikkoihin, kuten Infinity war -elokuvassakin oli tehty. Mielestäni se on todella toimiva ratkaisu, koska hahmoja tosiaan on niin monta.  

Hahmojen luonteenpiirteet tuotiin esille hyvin. Hahmojen toimintaa oli käsikirjoitettu uskottavasti ja se kuvasti heidän tunteitaan ja motiivejaan hyvin. Erityisesti muutaman hahmon väliset keskustelut olivat useissa kohtauksissa hyvänä koominen osa.  

Elokuva kesti kokonaiset kolme tuntia ja kaksi minuuttia. Se hirvitti aluksi. Pelotti olisiko se pitkästyttävä tai muuten tuntuisiko liian pitkältä. Kun elokuva sitten loppui, huomasin että se tuntui lyhyemmältä kuin monet puolentoista tunnin mittaiset elokuvat. Missään kohtaa ei tuntunut siltä, että joku kohtaus olisi turha.  

 

Nea Toijala

Rasismi: rotusyrjintää, rotusortoa, trendisana

Joulukuussa vuonna 2018 Billboard Magazine haastatteli laulaja Ariana Grandea. Haastatteluvideo tehtiin viihdetarkoituksessa ja siinä laulajalle näytettiin hänen lapsuudenkuviaan. Video kuitenkin herätti paljon keskustelua, sillä Grande lausui erään lauseen eri tavalla kuin hän normaalisti puhuu. Hän lausui sen tavalla, joka yleistetysti on tyypillinen afroamerikkalaisille kansalaisille. Tätä tapaa puhua kutsutaan englanninkielisellä nimellä blaccent. Se on eräs rasismin muoto, ja jos sitä käytetään pilkkaustarkoituksessa, se voi olla todella loukkaavaa.

Todellisuudessa kukaan ei voi tietää, käyttikö Ariana Grande tietoisesti tai tahallaan blaccent-puhetapaa. Hänen puhetyylinsä on vain saattanut mukautua sen perusteella, miten hän ystäviensä kanssa puhuu. Samalla kun häntä syytettiin tästä puhetyylistä, häntä alettiin syyttää myös muilla tavoin afroamerikkalaisen kulttuurin ja ulkonäön kopioimisesta. Sitä voidaan myös pitää rasistisena käyttäytymisenä.

Jos ilmiöille annetaan nimi, ne tulevat pintaan. Niistä tulee isompia asioita kuin ne alun perin olivat. Aina välillä tuntuu, ettei ikinä kannattaisi nimetä joitain ilmiöitä. Mutta jos ilmiötä ei nimetä, siitä on vaikeampi puhua. Esimerkiksi Ariana Granden blaccent-tapauksesta ei olisi tullut läheskään yhtä suuri kohu, jos ilmiötä ei olisi nimetty.

Nykyään mikä vain voidaan luetella rasismiksi. Saat työtehtävässä valita oman parisi. Ensimmäinen parivaihtoehtosi on henkilö A, joka on afroamerikkalainen. Toinen parivaihtoehto on henkilö B, joka on länsimaalainen. Jos valitset henkilön B, sinut leimataan rasistiksi. Jos valitset henkilön A, sinut voidaan myös leimata rasistiksi. Miten valitset?

Rasismista on tullut trendisana. Vaikka rasismi on oikeasti vakava asia, siitä puhuminen ja mainitseminen on mennyt jo yli. Jokainen pieni vahingossa tehty väärä oletus tulee pintaan rasismina. Jokainen väärin ymmärretty vitsi tuodaan internetissä esille rasismina. Huonot vitsit ja väärät oletukset tuodaan niin vahvasti pinnalle, että vakavammat tapaukset, jotka käsittelevät esimerkiksi väkivaltaa, jäävät piiloon.

Jokaisesta hieman rasistisesta vitsistä ei tarvitse jakaa vihaista tekstiä Twitteriin.  Sen sijaan jatkuvasta väkivallasta toista kohtaan täytyy kertoa jollekin. Yleisesti ottaen ihmisten tulisi ajatella tekojensa seurauksia ennen kuin tekee tai sanoo mitään.

Teksti: Nea Toijala
Kuva: Liisa Matveychuk