Kaikki kirjoittajan toimitussihteeri artikkelit

Kirjat käteen!

Kieli on niin luonnollinen osa elämää ja omaa identiteettiä, ettei sen vaikutuksia tule juuri ajatelleeksi omassa arjessaan. Jokainen käyttää kieltä jokapäiväisessä elämässään. Perustui se sitten viittomiin, kuviin tai ääneen. Oikeastaan elämä ilman minkäänlaista kielellistä kommunikointia on hankalaa, ellei mahdotonta. Kieli luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja helpottaa yksilön sopeutumista ympäristöönsä. Äidinkieli on kaiken kielitaidon perustana, sillä se on ensimmäinen oppimamme kieli ja myös vahvin osaamistamme kielistä.

Koska äidinkieli on iskostettu niin syvään, kieli luonnistuu, vaikka se olisi ollut käyttämättä vuosikymmeniä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kieltä tulisi kehittää ja harjoittaa, sillä ihminen käyttää kieltä ajattelun välineenä. Vähäsanaisen maailma on pienempi ja huomattavasti mustavalkoisempi. Kaikki lienevät jo kuulleet lukemisen lukuisat terveyshyödyt: jo kuuden minuutin lukutuokio laskee sykettä ja vähentää lihasjännitystä, lukeminen hidastaa muistin rappeutumista ja parantaa keskittymiskykyä. Hyvien hyötyjen lista on pitkä, mutta sen luotteleminen ei sinänsä innosta ketään lukemaan.

Keskustelussa nuorten vähenevästä lukemisesta unohdetaan, että ilman lukevia aikuisia ei tule lukevia lapsia tai nuoria. Lukemisen määrä on vähentynyt kaikissa ikäluokissa, ei vain nuorten keskuudessa. Itseäni välillä ärsyttää puheet, että vain lapset ja nuoret eivät lukisi nykyään tarpeeksi. Miten lapset ja nuoret löytäisivät kirjojen hienoon maailmaan, jos vanhemmat eivät näytä esimerkkiä? Aikuiset voisivat itse vähentää älylaitteidensa käyttöä ja ottaa ne kirjat käteensä.

Itse olen ollut satunnaisesti lukeva ihminen. Olen kuitenkin jonkun aikaa lukenut säännöllisesti ja en voi muuta sanoa kuin että se on erittäin nautinnollista. Uskottelin itselleni lukevani, vaikka tosiasiassa päädyin monesti esimerkiksi räpläämään puhelinta lukemisen sijasta. Olen itsekin tehnyt tämän ryhtiliikkeen ja voin suositella sitä ihan jokaiselle muullekin. Kirjoihin tarttuminen tuntui alkuun raskaalta ja keskittyminen herpaantui toistuvasti, mutta päättäväisyydellä ja pitkäjänteisyydellä keskittyminen parani ja kirjojen sivuille uppoutuminen helpotti.

Ymmärrän ihmisiä, jotka eivät lue, mutta tiedän nykyisenä lukijana, kuinka paljon he lukemattomuudellaan menettävät. Hyvä kirja herättää tunteita ja ajatuksia, saa niin nauramaan kuin itkemään ja kaikkea siltä väliltä. Koukuttava teksti vie mennessään ja avaa ovia maailmoihin, joihin olisi fyysisesti mahdotonta matkustaa. On aivan mahtavaa, kun saa lukiessa kehitellä tarinan avulla ihan oman maailman. Kirjat saavat lukijan miettimään asioita eri näkökulmista ja tälläkin tavoin sivistyttävät lukijaa.

Käsi kädessä lukemisen kanssa kulkee myös kirjoitustaito. Kuinka kompuroivasti kirjoittava nuori pärjää tulevaisuuden haasteissa, kun joka alalla on kirjoitettava muistioita ja esitelmiä? Lukutaito on yksi demokratian edistäjä ja yhteiskunnallista tasa-arvoa edistävä tekijä. Luku- ja kirjoitustaitoa tarvitaan joka päivä niin viranomaisten kanssa asioidessa kuin työhakemuksia rustatessa. Lukutaito auttaa jäsentelemään ja hankkimaan tietoa erilaisista lähteistä, se luo myös pohjan kaikelle oppimiselle sekä tasoittaa tietä jatko-opinnoille.

Teksti ja kuva: Viivi Paloposki

Suuria ihmismassoja, suurempia saappaita 

Lokakuun lopussa Helsingin Messukeskuksessa järjestetyt Helsingin kirjamessut vetivät neljän päivän aikana puoleensa yli 90 000 ihmistä ja sen huomasi varmasti jokainen siellä vieraillut. Lukuisat myyntipisteet kuhisivat ihmisiä: jotkut joululahjaostoksilla, jotkut etsimässä itselleen löytöjä.

Ihmismäärän suuruuden huomasi myös paneeleiden katsojista. Etukäteen hehkutettujen kirjakeskusteluiden yleisöt olivat niin suuria, että välillä näytti siltä, että jopa puolet katsojista jäivät ilman istumapaikkaa.

Messukeskuksen lavat oli nimetty Helsingissä sijaitsevien paikkojen mukaan. Jari Tervon kirjoittamasta Vesa-Matti Loirin elämäkerrasta oltiin kiinnostuneita Senaatintori-lavalla. 

Itse aloitin lauantaipäiväni Maria Veitolan seurassa. Veitola oli messuilla keskustelemassa uudesta Toisinpäin-kirjastaan. Kirjassa Veitola vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin, joista osa on anonyymejä, mutta tunnetuiden henkilöiden kysymysten yhteydessä on mainittu kysyjän nimi.

Eniten kuitenkin messuilta odotin Natalia Kalliota. Natalia Kallio on ihmisoikeusaktivisti ja nykyään myös kirjailija. Hän julkaisi ensimmäisen runoteoksensa She needs bigger boots syyskuussa 2019. She needs bigger boots on englanninkielinen runoteos, jonka kantavana teemana on feminismi. Teoksessa on vahva Kiia Beilinsonin toteuttama visuaalinen ilme ja runoja muun muassa ilmastonmuutoksesta, itsestään huolehtimisesta ja liian pienistä saappaista. Teoksen yleissanomaa kuvaa hyvin kirjan takakanteenkin painettu runo:

“Our thoughts stand for nothing less 

I’m tired of feeling meaningless 

They think we want bigger boobs 

when all we want are bigger boots” 

Olen seurannut Kalliota jo parin vuoden ajan sosiaalisessa mediassa ja sen lisäksi kuullut hänen spoken word -esityksensä kyseisestä teoksesta Flow Festivaleilla, joten tiesin jo mitä odottaa. Spoken word on taiteenmuoto, jossa lausutaan esimerkiksi runoja ja tarinoita intonaation ollen tärkeässä roolissa.

Kallion ajatuksia pääsi lauantaina kuulemaan jopa kolme kertaa. Ensimmäinen näistä oli Kirjakallion paneeli nimeltään Sanat, jotka muuttavat maailmaa. Paneelissa Kallion lukion opiskelijat haastattelivat Natalia Kalliota, Heini Strandia, Karri Miettistä eli Palefacea ja Rebekka Kuukkaa eli Yeboyahia sanojen merkityksestä. Paneelissa haastateltavat keskustelivat muun muassa siitä, että kokevatko he, että voivat omilla sanomisillaan vaikuttaa maailmaan.

Seuraava Kallion esiintyminen koski hänen esikoisteostaan. Kallio kertoi kirjan syntyprosessista ja tulevaisuuden suunnitelmistaan kirjallisuuden saralla. Kallion sanojen mukaan voimme odottaa häneltä lisää kirjallisuutta, runojen lisäksi ehkä jopa romaania.

Kallio kokee kirjansa kohderyhmän olevan hänen ikäisiään ja nuorempia, mutta ei pidä ollenkaan huonona ajatuksena kirjan antamista lahjana esimerkiksi isälle.

 

Lauantain viimeinen tilaisuus päästä kuulemaan Kalliota oli hänen spoken word -esityksensä teoksestaan She needs bigger boots. Vajaan 15 minuutin mittaisen esityksen aikana kuultiin kirjan runoja muun muassa ilmastonmuutoksesta ja tasa-arvosta. Tunnelma tilaisuudessa oli samaan aikaan sekä rauhoittava että voimaannuttava. Tilaisuudessa oli kohtalaisen pieni tila käytössä, eikä katsojien määrä ollut myöskään valtava ja luulen, että juuri nämä asiat tekivät siitä erityisen.

 

Teksti ja kuvat: Ella-Roosa Mäkinen

Suomalainen sisu – uhka vai mahdollisuus

Kaikki tietävät sen kuuluisan suomalaisen sisun. Sen, joka saa suomalaisen kantamaan puita kasaan, vaikka 20 asteen pakkasella. Sen, joka saa suomalaisen nousemaan maasta vielä kerran, vaikka hänet olisi lyöty sinne jo kolme kertaa. Se sama sisu, joka saa meidät suomalaiset painamaan eteenpäin ohi kaikkien esteiden. Se on se asia, joka erottaa suomalaiset kaikista muista kansoista. Mutta onko se sitten kuitenkaan niin positiivinen kuin tähän mennessä on uskottu?

Tuo suomalainen sisu on opettanut meidät siihen, että jos on heikko olo, tulee vain puskea läpi heikkouksista. Ihan hyvä teoria aina välillä, mutta ei läheskään aina. Tämä ajattelutapa on luonut Suomeen ilmapiirin, joka väheksyy väsymystä ja jaksamattomuutta. Se on tehnyt lauseesta: ”Minä en enää jaksa” kiroilua. Sitä sen ei pitäisi olla. Aina ei ole pakko jaksaa, jos todella ei vain jaksa. Ei ole heikkous väsyä. Ei ole heikkous menettää toivoa. Ei ole heikkous lopettaa jotakin, jos se tuntuu liian väsyttävältä tai tiedät, että saatat loukkaantua fyysisesti, jos jatkat.

Suomalainen sisu on mielestäni yksi suurimmista syistä, miksi Suomessa mielisairauksiin haetaan apua vasta niin myöhään. Tai mihinkään sairauksiin. Varsinkin x-sukupolven, eli 1964-1979 vuosina syntyneiden, kohdalla on usein niin, että suomalaiset eivät hakeudu sairaalaan tai hoitoon, jos ei ole aivan pakko tai sukulaiset eivät sinua sinne raahaa. Tämä johtuu suurilta osin juuri tästä suomalaisesta sisusta.

Esimerkiksi muistisairauksien kohdalla suomalainen sisu ei todellakaan ole hyvä asia. Muistisairauteen sairastunut henkilö saattaa tajuta sairautensa, mutta ei hakeudu lääkäri hoitoon ajatellen, että sairaus nähtäisiin nolona tai heikkoutena. Hän saattaa ajatella, että sisua vain peliin niin kyllä siitä muistisairaudestakin selvitään. Ei, ei kyllä selvitä. Varsinkin muistisairauksissa on tärkeää aloittaa hoito ajoissa. Muuten sairaus saattaa ehtiä levitä tai vakavoitua niin, että sitä ei saa hoidettua lainkaan.

Mielenterveydestä ei ikinä puhuta politiikassa. Mistä se johtuu? No suomalaisen sisun asenteesta, että jaksamattomuus on heikkous. Eihän siitä nyt voida puhua. Eihän kukaan nyt saisi luulla, että joku poliitikko kannattaa luovuttamista. Kuka sellaista äänestäisi? Tämä vääristynyt kuva mielenterveyden ongelmista ja väsymyksestä johtuu juurikin siitä kuuluisasta sisusta. Se antaa niistä kärsiville sellaisen kuvan, että heidän ongelmansa ovat noloja. Se johtaa siihen, että mielenterveyden ongelmista kärsivät eivät uskalla kertoa ongelmistaan. Sen takia ongelmat pahenevat vain koko ajan ja saattavat pilata ihmisen elämän. Tai vakavimmissa tapauksissa johtaa henkilön elämän loppumiseen kokonaan.

Eli onko sisu siis huono asia? Ei aina. Tietyissä tilanteissa sisu saattaa olla juuri se kantava voima, joka saa meidät jatkamaan tai yrittämään uudelleen lannistumatta. Meidän suomalaisten täytyy vain oppia säännöstelemään, koska kannattaa elää sisukkaana eteenpäin ja vain hyväksyä se, ettei aina jaksa.

 

Sammon keskuslukion musikaali on juuri nyt valmistumassa. Katso tekijöiden fiiliksiä tästä! 

Sammon keskuslukiossa on päästy jo hyvään vauhtiin musikaaliprojektin kanssa. Musikaali on saanut nimekseen Lockdown ja se kertoo vuoden 2036 lukionuorista ilmastokatastrofin keskellä.

Tähän mennessä musikaalia on tehty pienissä ryhmissä sen mukaan, mitä kukin haluaa musikaalin eteen tehdä. Näyttelijöillä, musiikin tekijöillä, lavastajilla ja tapahtuman tuottajilla on ollut omat koodinsa lukujärjestyksestä hommiensa hoitamiselle. Projektia vetämässä on ollut Marko Taiminen (ohjaaja), Hanna Koivisto (musiikki), Jaani Leinonen (lavastus) sekä Sanna Tikka (tapahtumatuotanto).

Tällä hetkellä yksityiskohtia sovitetaan yhdeksi isoksi kokonaisuudeksi. Vaikka tekoprosessi on edelleen epävarmaa ja muutoksia tullaan tekemään vielä paljon, ovat sekä opettajat että opiskelijat innoissaan kokonaisuuden kokoamisesta.

Projektin tekoon on mahtunut monia erilaisia fiiliksiä. Julia Silva, joka näyttelee musikaalissa yhtä päärooleista, odottaa jo innolla esiintymistä. Tähän asti hänen työnsä on ollut enimmäkseen toiseksi ihmiseksi muuttumista ja repliikkien ulkoa muistamista. Hänen mielestään musikaalin tekeminen ei ole tuntunut edes työltä, vaan mukavalta vapaa-ajan projektilta.

Musiikin teosta vastaavan Hanna Koiviston mukaan tekoprosessin aikana on ollut niin ylä- kuin alamäkiäkin. Hänen roolinsa musiikin teossa ei ole itse musiikin luominen, vaan sisällön valmistumisen varmistaminen, opiskelijoiden tukena oleminen ja opastaminen. Tähän asti hänen työhönsä on sisältynyt tunteita iloisesta ja tyytyväisestä huolestuneeseen ja jännittyneeseen asti.

Marko Taimisen mielestä tämän musikaalin tekeminen on ollut juuri sellaista tyypillistä musikaalin tekoa. Hänestä prosessi ei ole tuntunut vielä liian kiireelliseltä ja hän on ollut erittäin tyytyväinen siihen, miten hyvin opiskelijat ovat olleet sitoutuneita tekemään töitä ja näin ollen hommia on saatu eteenpäin hyvällä vauhdilla.

Ennen 8.11. näytettävää ensi-iltaa on vielä paljon tehtävää edessä, vaikka paljon onkin jo takana päin. Hanna Koiviston sanoin: “Musikaali syntyy vasta seuraavien viikkojen aikana.” Tulossa on hässäkkää, onnistumisia ja samanaikaisesti on tehtävä isoja päätöksiä ja ratkaisuja, jotka muodostavat lopulta parhaan mahdollisen lopputuloksen.

Me kaikki taidamme olla yhtä mieltä siitä, että onnistuneen ensi-illan jälkeen jokainen tuntee onnistuneensa. Tällaista lopputulosta kohti musikaalin tekijät pyrkivät, ja sen saavuttaminen on varmasti jokaisella juuri nyt mielessä.

Villi lapsi teki vaaleanpunaisen vallankumouksen 

Anni Ellinoora Leikas, taiteilijanimeltään Ellinoora, julkaisi toisen albuminsa Vaaleanpunaisen vallankumouksen 30. elokuuta 2019. Hänen esikoisalbuminsa Villi lapsi julkaistiin syksyllä 2016.

Ellinoora on kirjoittanut kaikki Vaaleanpunaisen vallankumouksen biisit itse. Biisien teossa on ollut mukana myös Ellinooran avomies, Samuli Sirviö. Arvostan sitä, että artistin oma kädenjälki näkyy biiseissä.

Albumin nimi kuvaa hyvin Ellinooraa, koska hänellä on vaaleanpunaiset hiukset. Vaaleanpunainen vallankumous merkitsee Ellinooran mukaan kahta isoa kontrastia. Vaaleanpunainen korostaa herkkyyttä ja lempeyttä. Vallankumous ei kuitenkaan tarkoita Ellinooran albumilla mitään poliittista. Sana edustaa kapinaa ja epäkohtien pöydälle nostamista. Voi olla herkkä ja tunteellinen ihminen, mutta silti voi olla kunnianhimoinen ja tuntea ärsytystä ja vihaa.

Vaaleanpunaisen vallankumouksen biisit ovat paljon parempia kuin Ellinooran ensimmäisen albumin biisit. Voi siis todeta, että Ellinoora on kehittynyt muutaman vuoden aikana. Kappaleet käsittelevät useita teemoja, esimerkiksi nuoruutta, ihastumista, sydänsuruja sekä masennusta ja muita mielenterveysongelmia.

Vaaleanpunaisen vallankumouksen avausraita kantaa Ranskan vallankumousta edeltävän kuningattaren nimeä ”Marie Antoinette”. Kyseinen biisi kuvastaa nykypäivän pinnallista maailmaa, jossa kaikki näkevät sosiaalisen median onnellisuutta huokuvat päivitykset ja sitä kautta helposti ajattelevat, että kaikille muille tapahtuu upeita asioita paitsi itselle.

Mielestäni monet albumin biiseistä ovat onnistuneita, mutta erityisiä suosikkejani albumilta ovat Nuoruuden oodi, Antibiisi, Taideteos ja Viha, kipu ja rakkaus.

Ihastuin näistä edellä mainituista biiseistä ensimmäisenä Nuoruuden oodiin ja voinkin samaistua biisin eräisiin sanoituksiin ”äiti opetti ’älä pelkää elämää’ ”.

Ellinooran omien sanojen mukaan Antibiisin ei ollut tarkoitus päätyä albumille. Mielestäni Antibiisiä kuvaa parhaiten adjektiivi rohkea, enkä ensikuuntelulla pitänyt heti kyseisestä biisistä. Antibiisi vaati usean kuuntelukerran, ennen kuin se päätyi soittolistalleni.

Koska Ellinoora tunnetaan voimabiiseistään, uudelta albumilta löytyy Taideteos-niminen biisi.  Biisin kertosäkeessä lauletaan nimittäin ”oot elämäsi vedos, sä oot taideteos”. Koen, että biisillä halutaan kertoa, että jokaisella ihmisellä täällä maapallolla on merkityksensä ja arvonsa saavutuksien ja suosion määrästä tai lähtökohdista riippumatta.

Viha, kipu ja rakkaus -biisin nimi on luultavasti saanut inspiraatiota uskonnossa ilmenneestä kolmesta pysyvästä Raamatun avainsanasta eli usko, toivo ja rakkaus.

Mielestäni albumin biiseistä Anthem on vähiten mieleenpainuvin. En kuitenkaan tiedä, mistä syystä. Varmasti siihen vaikuttaa ainakin se, että en ole kyseistä kappaletta kuunnellut niin paljon. Anthem on haikea ja herkkä rakkauslaulu. Albumilla on muutenkin paljon sen kaltaisia muitakin rakkauslauluja, esimerkiksi Sinä 4ever.

Asteikolla 1-5 antaisin tälle albumille kokonaisarvosanan 5.

 

Sofia Tuohimaa

Karmivassa karnevaalissa riitti tekemistä vierailijalle, mutta myös työntekijälle

Syyslomaviikolla Tampereen Särkänniemi vaihtui kolmatta kertaa normaalista ilon ja naurun täytteisestä huvipuistosta Halloween -teemaiseksi karnevaaliksi. Notion toimittajat Iida Vartiainen ja Johannes Siren seurasivat aamusta iltaan, mitä paikalla tapahtui.

Johannes
Työpäivät alkavat aina aamukokouksilla, jotka vietetään työntekijöiden sisäpihalla. Niin myös tänäänkin. Työkassi olalla, vesipullo kädessä ja mielessä tuleva työpäivä. Kaikilla on ajatuksena ruuhkainen ja asiakastäytteinen päivä. Esimieheni aloittaa kokouksen päivän tärkeillä asioilla ja lopettaa sen toivottamalla hyvää päivää.

Aamukokouksesta lähdetään heti omalle pelille, jota on tarkoitus peluuttaa kokopäivä. Minun pelini on tänään Delfiinipeli. Ennen kokoukseen menoa olin hakenut jo palvelutoimistolta pohjakassan, jonka tyhjennän heti pelillä olevaan kassaan. Lasken pelillä myytävät pelipaketit ja asetan ensimmäisen nipun paketteja pöydälle. Laitan pelin päälle, asetan mikrofonin päähäni ja avaan sermit. Näin asiakkaiden odottaminen alkaa.

Ensimmäinen asiakas saapuu puolen tunnin päästä puiston avaamisesta. Hän kyselee pelipaketista ja lopulta haluaa ostaa sellaisen. Myyn hänelle pelipaketin kertoen kaikkien pelien sijainnit ja oman pelini säännöt. Hän päättää katsoa kaikki pelit läpi, eikä jää minun pelilleni pelailemaan. Pian puisto täyttyy asiakkaista.

Iida
Saavun Särkännimeen vasta muutamaa tuntia aukeamisen jälkeen välttääkseni pahimmat ruuhkat lipunmyynnissä. Ei mene kauaakaan, kun kädessäni komeilee ranneke ja olen valmiina viettämään hauskan päivän huvipuistossa. Viimeisestä Särkänniemireissusta on kulunut jo pari vuotta, joten olen odottanut innolla tätä päivää.

Päästyäni laitealueelle punaisen maton kautta, suuntaan ensimmäisenä lapsuuteni lempilaitteeseen eli Keinukaruselliin. Siitä on ehtinyt kulua jo useampi vuosi, kun viimeksi istahdin sen kyytiin. Aika selvästi kultaa muistot, sillä muistin sen olevan lepsumpi kuin mitä se todellisuudessa oli.

Johannes
Alkupäivän peluuttamisen kruunaa ansaittu puolentunnin tauko. Pelimyyjien aamutauottaja kiertää pelejä ja tuuraa myyjiä heidän käydessä tauolla. Hän saapuu pelilleni ja vaihdamme muutaman sanan. Ojennan mikrofonini hänelle ja hän huikkaa vielä ajan, jolloin minun pitää palata. Taukohuoneessa otan evääni jääkaapista ja täytän vesipulloni. Valmistan ruokani mikrossa ja valitsen paikan missä istun.

Iida
Puistoa kierrellessä alkaa vatsassa kurnia. Mieleni tekee pizzaa, joten valintani on tällä kertaa Pizzeria Pelle. Olisi kuitenkin pitänyt valita toisin, sillä lopulta se tuotti karvaan pettymyksen. Ravintolassa on ahdasta ja kylmä. Itse ruoka on ihan maittavaa, mutta ei 14 euron arvoista.

Täydellä vatsalla en halua heti palata laitteiden pyöritykseen, joten kipuan hissillä Näsinneulaan. Ylhäällä tornissa silmieni eteen aukeaa Tampereen kauniit maisemat. En kuitenkaan malta olla ylhäällä kovin kauaa, koska haluan päästä tutustumaan teema-alueisiin. Kun palaan takaisin maan kamaralle on ehtinyt jo tulla pimeä.

Pidän erityisesti Angry Birds Landin meksikolaisesta kuolleiden päivästä, sillä joka puolella raikuu teemaan sopivaa musiikkia ja värit loistavat alueella. Joka kulmalla on paljon koristeita ja melko ahtaat kävelyreitit luovat kylämaisen tunnelman. Puiston itäpäädyssä sijaitseva Zombie Zone ei kuitenkaan ole minulle yhtä mieluinen. Alueella pyörii välillä näytelmä, mutta se jää melko epäselväksi. Zombit eivät muutenkaan ole alueella niin isossa osassa kun voisi kuvitella.

Johannes
Huomaan kauempaa ystäväni Iidan ja ilahdun hänen istuessaan Delfiinipelin ääreen. Häntä vastaan asettuu innokas haastaja. Otan maksun molemmilta, selitän säännöt ja laitan pelin päälle. Molempien delfiinit pääsevät vauhtiin Delfiinimusiikin soidessa. Molemmat vierittävät kahta palloa yrittäen saada pallot parhaimpaan onkaloon, josta delfiinit loikkivat eniten. Iida voittaa pelin saadessaan delfiininsä ensimmäisenä maaliin. Ojennan hänelle palkinnoksi limsapullon.

Iida
Illalla puiston tunnelma vain paranee entisestään, kun valot hohtavat lumoavasti ympäri karnevaalia. Ennen kotiinlähtöä päätän nauttia kupin kuumaa vaahtokarkkikaakaota. Auringon laskiessa on alkanut hieman paleltaa, joten kuuma juoma tekee todella hyvää. Katsahdan vielä mäen päältä laitealuetta, joka on vielä hetken täynnä naurua ja toimintaa. Pian se kuitenkin hiljenee talviloman ajaksi.

Johannes 
Viimeisen aukiolotunnin aikana alan valmistella tilitystä. Lasken päin aikana tulleita pelisetelei, kirjoitan päiväraporttia ja täytän tilityspussien tiedot. Kellon lyödessä tasan yhdeksän kuulen sulkemiskuulutuksen. Sulkiessani pelini sermit näen kuinka viimeiset asiakkaat lähtevät antoisan päivän jälkeen kohti uloskäynt. 

Teksti ja kuvat: Iida Vartiainen & Johannes Siren

Mun Manse – Kerronpa hieman Runosta

Idyllinen vintage-kahvila, jossa pääsee selailemaan runokirjoja ja nauttimaan rauhallisesta tunnelmasta sekä erinomaisesta kahvista, eihän tässä muuta voi toivoa. Onneksi juuri tällainen kahvila sijaitsee lähellä Tampereen ydinkeskustaa, mutta kuitenkin sen verran syrjässä, että saa nauttia olostaan rauhassa. Kahvila Runoksi kutsutun kahvilan tarkka osoite on Ojakatu 3. Löysin kahvilan kaverini kautta. Hän oli jo vähän aikaa halunnut sitä testata ja nimen puolesta minuakin alkoi kiinnostamaan. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että eräänä kauniina päivänä päätimme sinne lähteä.

Kahvila Runon parhaimpiin piirteisiin kuuluvat muun muassa ystävällinen henkilökunta ja erittäin maukkaat kahvit. Olen syönyt siellä myös elämäni parhaan vadelmajuustokakun. Runo on sisustettu niin, että siellä ei näe montaa samaa paria olevaa kalustetta. Tila voi tuntua ahtaalta kookkaiden vanhojen nojatuolien takia, mutta se tuo kotoista tunnelmaa kahvilaan.

Ehdottomasti paras asia Runossa on sen tunnelma ja henki, mikä välittyy kahvilaan tulijalle heti ovesta sisään astuessa. Lämmin, rauhallinen ja mukava tunne syntyy niin työntekijöiden, sisustuksen kuin siellä oleilevien ihmistenkin ansiosta. Runossa viihtyvät varsinkin kirja- ja runoihmiset. Usein näkee yhden tai muutaman ihmisen selailevan jonkinlaista kirjaa kahvikupposien ääressä, joko seurassa tai yksikseen. Runo on oiva paikka myös kavereiden rupattelulle. Kahvilasta löytyy pöytiä myös isommille seurueille.

Itse tykkään käydä Runossa arkipäivinä iltapäivällä ja viipyä siellä iltaan asti. Isot ikkunat luovat hieman akvaariomaisen vaikutelman varsinkin kahvilan alakertaan. Auringon siirtyessä ja laskiessa isot ikkunat päästävät ihanan hempeän ilta-auringon säteet sisään. Kavereiden kanssa jutellessa tai kirjaa lukiessa isojen ikkunoiden ääressä tulee kaihoisa ja jotenkin nostalginen mielentila. Sellaisella mielellä on mukava lähteä kotiin rentouttavan kahvilahetken jälkeen.

Runossa näkee usein oikein suklaisia kakkuja ja muuta ihanan makeaa. Suolaisiakin piirakoita on tarjoilla niin, että kahvila ei palvele pelkästään makeannälkäisiä.

 

Elli Kuoppala

Mun Manse –sarjassa kirjoittavat kertovat suosikkipaikoistaan Tampereella.

 

Suosikki kahvipaikat Tampereella

Suosikkikahvipaikkani eivät ole ainoastaan kahviloita vaan myös bistroja ja ravintoloita. Se, miksi pian esittelemäni paikat ovat suosikeitani, johtuu se hyvästä kahvista, kivasta ympäristöstä, sisustuksesta ja hyvästä palvelusta.

Melko isona kahvikuluttajana ajattelin tehdä esittelyn paikoista, joissa itse olen viihtynyt eniten. Ensiksi suosittelen etenkin käymään brunssilla Café Pispalassa, josta saa loistavia pannukakkuja aamiaiseksi. Paikka on kuitenkin niin suosittu, että sisällä vallitsee suorastaan tungos.

Suosittelen Sokoksen yläkerran kahvilaa nopeaan kahvitteluun shoppailureissun ohella samoin kuin Arnoldsia, jonka bagel on myös hyvää munkkien lisäksi. Jos olet pian menossa leffaan tai olet muuten vain hukassa näillä suunnilla, suosittelen testaamaan Pala Caféta Finlaysonin alueella. Sieltä saa hyvää kaakaota. Lisäksi testaukseen kannattaa laittaa Pella´s Cafén ulkopöydät aurinkoisina päivinä keväällä, kun toivoisit kesäloman jo alkavan ja haluat paeta kouluarkea siemaillen soodavettä.

Näiden lisäksi esittelen vielä 12 muuta kahvipaikkaa.

Espresso House

Paras opiskelupaikka voisin väittää. Paikka tuntuu kotoisalta ja sohvalla on ihana kahvitella ja kirjoittaa. Lempi Bagelini lisäksi Espresso Housesta saa hyvää salaattia, mutakakkua, muita kakkupaloja, jääteetä ja tietenkin kahvia, jotta jaksaa opiskella.

Fazer Café

Kaunis kahvila. Hyvää kahvia, kakkupaloja, smoothieita, pikkusuolaisia ja yksi lempi brunssipaikoistani.

Puisto

Katutasossa kahvilapuoli ja alempana ravintola. Erittäin hyvää pastaa, risottoa, jälkiruokaa, salaattia, kakkupaloja, pikkusuolaista, kahvia, viiniä ja erimakuisia soodavesiä. Yksi kahvittelupaikoista, joissa tullut vietettyä eniten aikaa. Kesällä ulkona on terassi auki.

Café Linkosuo

Hyviä lyhyitä ja pitkiä kahvitteluja. Linkosuolle rientää työpäivän ohella tai vaikka tunniksi kahvittelemaan kaverin kanssa. Eniten Linkosuolla pidän lohileivästä ja ihan vaan kahvista. Ei ole lempikahvilani, mutta ei mitään vikaakaan. Jotenkin täällä on kuitenkin tullut kahviteltua useasti, sijainnin takia luultavasti.

Robert´s Coffee

Täyttävä, terveellinen ja monipuolinen lounas. Hyviä pikkusuolaisia ja kahvia. Paljon puheensorinaa, joten voi itsekin tarinoida kavereiden kanssa niin paljon kuin huvittaa.

Venla

Söpöin ja kaunein bistro tampereella. Pidän valkoisesta sisustuksesta, sillä se tuo paljon valoa. Ihana kesällä ja talvella. Parasta juustokakkua mitä olen syönyt. Myös hyvää salaattia.

Picnic

Hyvää salaattia, pikkusuolaisia ja patonkeja. Jos asut Tampereella voit tilata ruokaa kotiinkin.

 

 

 

 

 

 

 

Café Europa

Auki kolmeen asti yöllä, joten ei hätää jos kahvittelu vähän venähti. Rento tunnelma. Omaan makuuni löytyi lohisalaatti, leipää ja kaakaota.

 

 

 

 

 

 

Naapuri

Superraikkaiden smoothieiden lisäksi hyvää salaattia. Bistrossa on omanlainen sisustus ja pikkuisia magneetteja, joista voi muodostaa sanoja.

 

 

 

 

 

 

 

Pyymäen Oma

Kaikkea superhyvää ja hyvännäköistä. Kipin kapin.

 

 

 

 

 

 

 

Paahtimo-kahvila Taikapapu

Täällä olen kerran käynyt. Jos on hyppytunti niin minne mennä? Tänne. Vaikka paikka onkin aivan Tampereen keskustassa, on se sopivasti sivussa. Pieni ja rauhallinen kahvila.

 

 

 

 

 

 

 

Aitoleipä

Ihan Tampereen keskustassa. Brunssia syödessä voi nauttia pianonsoiton kuuntelusta ja käydä täyttämässä lautastaan monipuolisella brunssilla. Rauhallinen tunnelma.

 

 

 

 

 

 

 

Kaikki kahvittelupaikat ovat hyviätosin erilaisiin tilanteisiin. Jos pitäisi yhtä suositella se olisi VenlaKeväällä haluaisin eksyä kokeilemaan vohvelikahviloita 

Tiia Turunen

Teinidraama Afterin liian kompleksi juoni tukahduttaa söpön rakkaustarinan

Uusi alku collegessa ja tulevaisuus edessä tarkasti mietittynä. Tessan  (Josephine Langford) opiskelutaival alkaa hyvin, mutta pian kuitenkin kuvioihin pyörähtää mukaan salaperäinen poika Hardin (Hero Fiennes-Tiffin), jonka myötä mikään ei ole enää niin varmaa. Tässä on lähes kaksituntisen After –elokuvan juoni hyvin tiivistettynä. Kuulostaa melko keskinkertaiselta teinidraamalta: ei mikään Oscarin arvoinen, mutta käypää viihdettä. Nähtyäni elokuvan trailerin ajattelin näin ja ostin liput. Kuitenkin jo puolivälissä jouduin pettymään, koska elokuva ei todellakaan ollut sitä mitä odotin.

After julkaistiin huhtikuussa 2019 ja sen ohjannut Jenny Gage. Elokuvan taustat poikkeavat melko paljon muista elokuvateattereissa esitetyistä teoksista, sillä tarina on saanut alkunsa verkkoyhteisöpalvelu Wattpadista. Siellä se oli ensin One Direction fanin, Anna Toddin, kirjoittama fanfiction, eli kuvitteellinen fanitarina. After -sarja nousi yhdeksi luetuimmista tarinoista palvelussa ja pian Todd teki sopimuksen kirjakustantamon kanssa.

Elokuva alkaa todella kepeästi siitä, kun hentoinen ja ujo lukutoukka Tessa siirtyy collegeen ja tapaa siellä kämppäkaverinsa sekä saa kutsun bileisiin, jossa tapaa Hardinin. Yllätykseksi selviää, että Hardin nauttii myös klassikkokirjoista. Elokuvassa referoidaan useaan otteeseen klassikkokirjailijoiden, kuten Jane Austenin ja Charlotte Bronten teoksia. Aluksi voi kuulostaa hyvälle idealle, ettei elokuva keskity ainoastaan teiniromanssiin. Kirjojen merkitys jää kuitenkin auki ja se tuntuu vain turhalle lisäykselle.

Elokuvan draaman kaaresta ei oikein ota selvää. Se on selvää, että teinielokuviin kuuluu paljon draamaa, mutta tässä se on aivan liian vaihtelevaa ja yliampuvaa. Tästä kyllä huomaa, että käsikirjoituksen on tehnyt melko nuori kirjoittaja. Kaiken lisäksi, teiniromanssin ohella selviää Hardinin vaikea isä-poikasuhde. Tämä jää kaiken muun ohella todella auki. Tarinankerronta on myös melko kömpelöä ja välillä tuntuikin kuin olisi katsonut lasten elokuvaa.

Elokuvasta ei ole saatu tarpeeksi selkeää kokonaisuutta. Draama kuuluu teinielokuviin, mutta Afterissa se ei pysy kasassa. Idealtaan elokuva on melko tavallinen teinidraama, mutta se yrittää erottua joukosta liian kompleksilla juonella ja lopulta lässähtää käsiin. Täytyy kuitenkin antaa pisteitä hyvästä tuotannosta, sillä elokuva oli kuvattu todella kauniisti ja äänimaisema oli miellyttävä.

Iida Vartiainen

Kuva: Finnkino

Avengers: Endgame, toisin sanoin tunteiden vuoristorata 

Marvelin elokuvauniversumin Infinity-saagan päätösosaa on odotettu vähintään Infinity war elokuvan lopusta asti. Jotkut jo aiemminkin. Pitkän odotuksen jälkeen toiveet ja epäilykset olivat suuria ja elokuvalta odotettiin todella paljon. Minä ainakin odotin. Ja onnekseni elokuva ei pettänyt.  

Itkua ja naurua. Vihaa ja rakkautta. Perhettä ja ystäviä. Tässä elokuvassa oli sitä kaikkea. Yhdessä kohtauksessa melkein jokainen vuorosana on hauska ja seuraavassa kahden ensimmäisen vuorosanan jälkeen kyyneleet valuvat jo poskilla. Joissain kohdissa tuntui siltä kuin vihaisi elokuvan tekijöitä ja seuraavassa he eivät voisi olla ihanampia.  

Kokonaisuudessaan elokuva kertoo ihmisistä, ihmissuhteista ja yhteistyöstä. Siinä käsitellään perheen ja ystävien tärkeyttä sekä sovinnon tekoa tärkeinä hetkinä. Elokuvassa käydään läpi kompromisseja, saavutuksia ja epäonnistumisia tai menetyksiä. 

Elokuvan käsikirjoitus oli hyvä ja vaikka elokuvassa on niin paljon hahmoja, se ei tuntunut sekavalta. Asiat selitettiin hyvin ja tarinaan sopivalla tavalla. Hahmot olivat suurimmalta osalta jakautuneet pienemmiksi ryhmiksi eri paikkoihin, kuten Infinity war -elokuvassakin oli tehty. Mielestäni se on todella toimiva ratkaisu, koska hahmoja tosiaan on niin monta.  

Hahmojen luonteenpiirteet tuotiin esille hyvin. Hahmojen toimintaa oli käsikirjoitettu uskottavasti ja se kuvasti heidän tunteitaan ja motiivejaan hyvin. Erityisesti muutaman hahmon väliset keskustelut olivat useissa kohtauksissa hyvänä koominen osa.  

Elokuva kesti kokonaiset kolme tuntia ja kaksi minuuttia. Se hirvitti aluksi. Pelotti olisiko se pitkästyttävä tai muuten tuntuisiko liian pitkältä. Kun elokuva sitten loppui, huomasin että se tuntui lyhyemmältä kuin monet puolentoista tunnin mittaiset elokuvat. Missään kohtaa ei tuntunut siltä, että joku kohtaus olisi turha.  

 

Nea Toijala