Kaikki kirjoittajan toimitussihteeri artikkelit

Ovatko elämiemme kulta-ajat nyt käsillä? 

Me elämme ainutlaatuista ja erilaista aikaa. Olemme kaikki ikään kuin samassa veneessä. Me kaikki tahdomme takaisin ne ajat, kun sai vielä tavatessa halata, käydä kesällä festareilla ja matkustaa lämpimään, kun kylmyys alkoi tuntua jo liian vastenmieliseltä.

Erityisesti me nuoret olemme pitäneet yhtä. Sosiaalisen median kautta on helppo kommunikoida muiden kanssa, jakaa tunteita ja ajatuksia sekä tukea ystäviä. On upeaa nähdä, kuinka voimme edelleen keskustella ystäviemme kanssa netin välityksellä ilman, että olisimme fyysisesti lähekkäin. Sosiaalisen median kautta on mahdollista saada monenlaisia mukavia kokemuksia, mutta ei se silti korvaa todellista elämää.

Niinhän sitä sanotaan, että nuoruus on elämän kulta-aikaa. Varmasti monet nuoret ovat alkaneet pohtimaan tätä. Onko se sittenkään elämän parasta aikaa? Onko nykynuorten ”elämän paras aika” vasta tulossa tai kenties jo mennyt? Onko meidän enää mahdollista ottaa menetettyä aikaa takaisin?

Aikaan, jossa elämme, on kytköksissä paljon muitakin ongelmia kuin kokemusten puute. Staattinen elämäntyyli ja netin käyttö vain lisääntyvät, vaikka ne ovat aiemminkin olleet suuria ongelmia yhteiskunnassamme. Neljän seinän sisällä jatkuvasti elävälle nuorelle yksinäisyys voi olla liikaa. Puhumattakaan perheväkivallasta, jota nuoren voi olla vaikea paeta.

Oma elämämme on siis muuttunut hurjasti viimeisen vuoden aikana. Tästä herääkin kysymys, joka on mietityttänyt montaa kanssaeläjäänikin: Onko nuoruutemme riistetty?

Meiltä on viety valtavasti mahdollisuuksia ja kokemuksia, mutta silti meillä on suuri määrä muita keinoja ylläpitää ihmissuhteita ja onnellisuuttamme. Kiitokset siitä muun muassa sosiaaliselle medialle. Meillä on myös mahdollisuus viettää aikaa luonnossa ja nauttia rauhasta. Voimme leipoa, kuunnella musiikkia tai mennä piknikille.

Oma onnellisuus on suurimmilta osin omissa käsissämme. Meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten ajattelemme, reagoimme ja käytämme aikamme. Vaikka ovi suljetaan, ikkunoita yhä on. Eli vaikka monia asioita elämässämme on kielletty, on se avannut myös uusia mahdollisuuksia.

Meidän sukupolvemme on erityinen. Olemme ensimmäisinä ihmisinä kasvaneet tässä maailmassa teknologian ympäröimänä ja suurten muutosten piirittämänä. Meillä on resursseja uskomattomiin asioihin ja me pystymme mihin vain. Olemme matkalla johonkin, mitä kukaan ei vielä tunne, mutta ei tätä menoa voi pysäyttääkään. Voimme vain tehdä parhaamme ihanteellisen maailman eteen ja toivoa parasta.

 

Minttu Markkula, 20G

Onko ok – alkoholi

Alkoholi on se aine, jota vain täysi-ikäiset saavat juoda muutamaa poikkeusta lukuun ottamattaEsimerkiksi ehtoollisviini, joka nykyään on yleisesti alkoholitonta ja sima, jossa alkoholia on erittäin pieniä määriä. Alkoholijuomat ovat juhlien ja arkipäivien piristäj. Historiallisesti olutta on pantu jo monia satoja vuosia. Sitä on ollut helppoa valmistaa ja sen takia alkoholi, yleisesti olut, kuuluu moniin kulttuureihin. Täytyy kai paljastaa, että olen itsekin joskus maistanut ”muutaman”. Olin silloin siskoni luona ja hän tarjosi minulle paria lonkeroa. Eihän tuollaista tarjousta voi torjua! 

On parempi, jos nuori juo turvallisessa porukassa ja paikassa ensimmäisillä kerroilla, kuin se että menee porukalla jonnekin ulos vetämään räkäkännit. Sitten sekoilee ja häpeää sitä myöhemmin. Olen kuitenkin kuullut kavereiltani erittäin villejäkin tarinoita, ja useimmiten mietin -miksi nyt taas piti tehdä juuri noin. 

Muistan esimerkiksi tarinan eräältä tutultani, joka oli kiivennyt erään rakennusalueen aidan yli kaataen vahingossa aidan. Hän jäi aidan sekä maan väliin niin, ettei kyennyt enää nostamaan aitaa itse pystyyn. Oli onni, että aita ei painanut hänen kurkkuaan ja siinä oli hänen kavereitaan ympärillä, jotka tajusivat auttaa lyhyen naureskelun jälkeen.  

Tämänkin tilanteen olisi voinut välttää kokonaan sillä, että olisi juonut vaikka sitten kaverin kotona, kun ketään ei ollut kotona. Muutenkaan en ymmärrä kunnon perseiden ottamista. Se voi olla hauskaa siinä hetkessä, mutta myöhemmin sitä uskottavasti katuu. Pieni krapula ei ole paha, mutta jos tuntee olevansa aivan rappiolla, ei se ole kenenkään mielestä kivaa. Ja ihmiset tekee tätä usein? 

Nuorten joukossa tuntuu vieläkin olevan stigmaa siinä, jos ei halua juoda tai ei halua vetää kaameita lärvejä. Monet minunkin tutut väittävät ettei ole mitään häpeällistä, ettei juo, mutta todellisuudessa heitä tuomitaan selän takana. Se myös näkyy käytöksessä. Jotkin minunkin kaverit ovat niin sanotusti vitsillä sanoneet tuttuani nössöksi ja esittäneet, ettei hän olisi läsnä ja sitten jälkikäteen on sanottu, ettei se ole häpeällistä. Siinä kohtaa se oli myöhäistä, koska kaverini oli jo suuttunut siitä. 

 Olen itsekin syyllistynyt tähän huomaamattani. Olen yrittänyt saada järkevää selitystä sille, miksi joku on absolutisti, mutta tarvitseeko aina olla jokin syyKaikki saavat tehdä elämällään mitä haluavat ja ei sillä pitäisi olla niin suurta merkitystä. 

En halua kuitenkaan tuomita ketään. Jos on sitä tyyppiä, joka juo älyttömiä määriä niin pitkään, kunnes se ei ole ongelma. Alkoholi on vaan hyvä tapa aiheuttaa addiktio itselleen. Mutta samalla tavalla on puhelin ja melkeinpä mikä tahansa muukin asia. 

Siispä minusta alkoholi sopivassa määrässä ja niin, ettei pakota sitä kenenkään kurkusta alas väkisin, on ihan ok asiaMinusta alaikäinen saa maistella, ja kunhan ei mene sekoilemaan mitään liian tyhmää, niin se ei ole kenellekään haitaksi.   

 

 

teksti: Peeta Mittilä
kuva: Tarmo Ylivinkka

Luottamus on kaiken perusta 

Meistä jokaisella on monenlaisia ihmissuhteita. Jokaisessa ihmissuhteesson kuitenkin yksi suuressa roolissa oleva yhteinen tekijä: luottamus. Ihmissuhteet rakentuvat luottamuksesta. Miten luottamus sitten syntyy ja miksi se on niin suuri asia? 

Luottamus syntyy, kun kaksi ihmistä tutustuvat toisiinsa. Luottamus pitää ansaita, ja siksi usein kestääkin hyvin kauan ennen kuin ihmisestä tulee läheinen ystävä. Näin ei kuitenkaan usein käy, sillä me harvoin löydämme tarpeeksi samanlaisia ihmisiä, joihin voimme luottaa täydellisesti.  

Se, että emme päästä ihmistä lähelle on hyvä tapa puolustautua petollisilta ihmisiltä. Valitettavasti ihminen luottaa usein vääriin henkilöihin. Kun näin käy, kyseinen henkilö huomaa asian usein liian myöhään.  

Nämä väärät henkilöt hyväksikäyttävät luottamusta yleensä vain oman etunsa saavuttamiseksi. Toinen syy luottamuksen väärinkäyttöön voi olla jokin tarve saada satuttaa luottamuksensa antanutta ihmistä. Tällainen toiminta on mielestäni suorastaan sairasta. 

Onneksi kuitenkin löydämme myös elämäämme rakkaita ihmisiä, joilla ei ole mitään tarkoitusta puukottaa selkään. Heidän kanssaan luottamus on molemmin puoleista. Ilman näitä henkilöitä elämällä ei olisi merkitystä, sillä jokainen meistä tarvitsee tukiverkostoa voidakseen hyvin. 

Ihmisten keskinäinen luottamus määrittää ihmissuhteen tason. Jos luottamus on vähäistä, ei ihmissuhde voi mitenkään olla läheinen. Tämän huomaa vaikkapa siinä, kun miettii luottamuksen tasoa naapuriin ja vertaa sitä ystävien väliseen luottamukseen. Se, ettei luottamustaso muutu läheiseksi, voi johtua persoonallisuuseroista tai muista tekijöistä, jotka tekevät ihmisestä epäluotettavaa yleisellä tasolla.  

Luottamuksen menettäminen voi tapahtua ihan vain jonkin sanomisen tai teon perusteella. Kun näin on käynyt, ei ihmissuhteesta jää oikeastaan mitään jäljelle. Luottamuksen ansaitsemiseen menee paljon aikaa, mutta sen voi menettää sekunneissa. 

 

teksti: Miro Kinnunen

Ikäpoikkeusluvan saa kuka vain –Traficomin pitäisi tutkia hakemukset tarkemmin

Olen siinä iässä, että kaverit alkavat saada aikaistettuja ajokortteja  ja minäkin aion lähettää hakemuksen lähempänä syntymäpäivääni.

Ajankohtainen aihe herättää mielipiteitä suuntaan ja toiseen. On positiivista, että nuoret pääsevät mukaan liikenteeseen turvallisella autolla, muovisen mopoauton tai talvella vaarallisen mopon sijasta. Negatiivisena puolena on todettava, että nuorilla tuntuu olevan tarve esittää jotakin, mitä eivät ole. Ylinopeuksilla rehvastelu on kuultu juttu, eikä siinä ole mitään ihailtavaa.

En tunne ketään, kenen hakemus oltaisiin hylätty Traficomin toimesta. Siksi monet sanovatkin luvan hankkimisen olevan helppoa. Sen sijaan tiedän useamman henkilön, joka on menettänyt poikkeusluvalla saadun ajokorttinsa liikennesääntöjen laiminlyönnin seurauksena. Tämä saa miettimään —myöntääkö Traficom ikäpoikkeuslupia liian kevyin perustein?

Tuntuu, etteivät nuoret tajua aiheuttamiansa riskitilanteita  ajaessaan ylinopeutta. Omalla tai muiden hengellä ei ole syytä  leikkiä. Ensin  ikäpoikkeuslupa ja sitten vaivalla hankittu ajokortti. Vaivannäkö ei kannata, jos menettää kortin pian sen saamisen jälkeen tyhmän käytöksen seurauksena.

Onneksi on myös paljon ihmisiä, jotka toimivat fiksusti liikenteessä. Monet tarvitsevat ajokorttia muuhunkin kuin kavereille  kehuskelemiseen. Työ, harrastus tai pitkä koulumatka voivat olla  ratkaisevia tekijöitä ikäpoikkeusluvan myöntämisessä.

Kriteerejä poikkeusluvan myöntämiseen pitäisi tiukentaa. Jos lähes jokainen ikäpoikkeuslupaa hakeva saa sen, onko se enää  poikkeuslupa? Viiden kilometrin koulumatka ei ole riittävän hyvä syy. Usko pois, tälläkin perusteella on myönnetty aikaistettu ajokortti.

Kevyet kriteerit lisäävät nuorten toimesta tapahtuneiden onnettomuuksien ja liikennesääntörikkomusten määrää. Nyt on kuitenkin keskusteltu myös siitä, onko koko ikäpoikkeusluvassa mitään järkeä. Lupa on hyödyllinen useimmille, mutta jotkut käyttävät sitä vääriin tarkoituksiin. Siksi hakemukset pitäisi käydä läpi tarkemmin ja myöntää lupa vain niille, joilla on pätevät syyt kortin tarvitsemiseen.

 

 

 

Kuva ja teksti: Elli-Maija Lehtimäki 

Onko kauneudella kriteerit? 

Mallimaailman raakuus on kova keskustelunaihe aina silloin tällöin sosiaalisessa mediassa. Asiasta tuntuu olevan hyvin paljon erilaisia mielipiteitä, joista varmasti kaikki pohjautuvat henkilön omaan kokemukseen siitä, millainen on tuo parrasvalojen ja glamourin täyteinen ala.  

Jo pieninä lapsina meidän päähämme isketään ajatus siitä, että laihat ovat kauniita ja ylipainoiset ovat rumia. Eikä tämä tarkoita sitä, että meidän vanhempamme tai opettajamme opettaisivat meille näin. Se on iskostunut yhteiskuntamme rakenteisiin niin lujasti, että siitä ajatuksesta tulee tiedostamattamme osa meidänkin arkipäivää Lopulta jääkin yksilön itsensä vastuulle muuttaa ajattelumaailmaansa, mikä ei todellakaan ole aivan yksinkertaista kuullessamme ja näkiessämme jatkuvasti, miltä meidän pitäisi näyttää. 

Pelkästään pieniin ja paikallisiin mallitoimistoihin on hyvin tarkat kriteerit ulkonäköön liittyen. Useinuoria malleja painostetaan laihduttamaan. He voivat saada osakseen todella julmaa kohtelua sekä arvostelua. Ei tarvitse olla edes maailmaa kiertävä ”cat walk” -malli, jotta joutuisi miettimään omaa syömistään tai painoaan. 

Kauhutarinoita riittää siitä, kuinka nuoret mallit ovat sairastuneet anoreksiaan tai bulimiaan, jotka voivat johtaa pahimmassa tapauksessa kuolemaan. Mikään työ tuskin on kenellekään korkeampi prioriteetti kuin terveys. Näissä tapauksissa saattaa tosin olla, että malli on kietoutunut tiukasti siihen uskoon, että mitä laihempi, niin sen parempi. Kuitenkin omien ajatusten, uskomuksien ja tottumuksien muuttaminen vaatii paljon työtä. 

Muutosta tarvitaan. Sitä tarvitaan paljon. Yksilöllä on vastuu omien ajatusten muuttamisessa, mutta muutoksen tarvitsisi olla jotain tätäkin isompaa. Me ihmiset olemme itse luoneet kauneusihanteet joten me voimme myös tuhota ne. Se ei käy silmänräpäyksessä, mutta se on mahdollista.  

Olisi mahtavaa nähdä mallitoimistoja, jotka vähintään löysäisivät mallin kriteerejäYhä useammalla olisi tällöin mahdollisuus unelma-ammattiinsa ja samalla maailma näkisi, että olipa minkälainen keho tahansa, jokainen on silti upea omana itsenään. Pituudella ja painolla ei tarvitsisi olla mitään väliä. 

Moni nuori haaveilee mallin urasta, mikä on tietenkin ymmärrettävää. Vaikka tämä ala saattaa olla myrkyllinen omaa kehonkuvaa kohtaan, eivät kaikki mallit kuitenkaan koe mitään tällaista. On paljon malleja, jotka rakastavat työtään ja heillä on terve suhde omaan kehoonsa. Pitää myös muistaa, ettei mallimaailma ole ainoa syypää nuorten kehoahdistukseen. Näiden ajatusten aiheuttajat ovat jossain todella syvällä meidän yhteiskuntamme kauneusihanteiden rakenteissa, mutta niitä vastaan taistellaan joka päivä.

Meillä jokaisella on oikeus tuntea itsemme kauniiksi. 

 

Minttu Markkula

Kuka nyt lukioon menisi

Lukio on ihan turhaa yleissivistystä, kyllähän nyt maalaisjärjellä pärjää. Läksyihin hukkuu, on koeviikkoja ja kirjatkin maksavat. Mitä järkeä on lukioon menemisessä, kun ammattikoulu on paljon helpompaa? Ei tarvitse lukea turhia kirjoja ja pääsee heti oikeisiin töihin. Kuka nyt haluaisi odottaa, että alkaa saada palkkaa, kun ei kuitenkaan pääse mihinkään suoraan lukion jälkeen? Kuka edes haluaisi pyörittelemään papereita johonkin toimistoon? Sitähän lukioon menijät aikuisena tekevät. 

Näin puhui yläasteella koko luokkani. Tai no ei ihan, sanoja oli ainakin puolet enemmän, jos otetaan mukaan kaikki kiroilu, eikä kukaan tainnut edes puhua yleissivistyksestä. Tämä oli kuitenkin yleinen kanta ja moni oli samaa mieltä. 

Mietin pitkään, mistä ihmeestä tällainen ajattelu on peräisin. Lopulta päädyin siihen tulokseen, että useiden kohdalla asenteet tulevat vanhemmilta. 

Vanhempien asenteet vaikuttavat meihin nuoriin ihan huomaamatta. Perheen arvot, joita lapselle pienestä pitäen syötetään, tarttuvat tiukasti kiinni ajatusmaailmaan. Ne näkyvät vahvasti muun muassa valitessa jatko-opintopaikkaa. Kun nuoret kasvavat aikuiseksi ja saavat omia lapsia, nämä arvot siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Kärjistettynä, suvuista tulee joko vähän tai korkeasti koulutettuja. Sitten ihmetellään, miksi kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa. 

Monissa perheissä arvostetaan rahaa, mutta ei osata ajatella kaukonäköisesti. Monen mielestä pitää päästä vain nopeasti tienaamaan siitä huolimatta, että palkka pysyy yleensä paljon pienempänä, kuin jos menisi lukion kautta korkeakouluun ja sellaiselle alalle, joka kiinnostaa ja josta maksetaan oikeasti hyvin.  

Koulutus korreloi vahvasti elintasoon ja epäsuorasti myös onnellisuuteen, esimerkiksi turvallisuuden tunteen kautta. Miksei iso osa aikuisista siis tajua, että koulutus ei ehkä olekaan aivan turhaa?  

Monella nuorella, jolla olisi hyvät mahdollisuudet pärjätä lukiossa, on käsitys, että lukio on älyttömän vaikeaaHelposti päädytään muihin opiskelupaikkoihin ihan vain varmuuden vuoksi. 

Kaikille lukio ei sovi ja tietenkin ammattikouluun menevätkin voivat jatkaa opintojaan ammattikorkeakoulussa ja edetä urallaan, mutta on älytöntä, että itseä ei kannusteta haastamaan. 

Porukassa tyhmyys tiivistyy. Kun on monta, jotka syystä tai toisesta ovat ammattikoulun kannalla, he varmasti osaavat kehittää paljon syitä, miksi koulutus ei ole tärkeää, mutta kätevästi jättävät huomiotta tämän kanssa ristiriitaiset faktat. Tätä ei tietenkään kukaan itse huomaa, Neisserin havaintokehää kun opiskellaan vasta lukiossa psykologiantunneilla. 

Johtuuko vanhempien asenne epävarmuudesta ja häpeästä? Ehkä aikuinen olisi itse halunnut lukioon, mutta taidot eivät riittäneet. Tai sitten laiskuus vei voiton ja nyt hän kitkuttelee pienellä palkalla ja huonossa työssä, tyytymättömänä elämäänsä. Halutaan perustella omia valintoja, itselle ja muilleja todistaa, että ollaan tyytyväisiä omaan elämään. Helposti päädytään puolustuskannalle, kun jossain aivojen perukalla nakuttaa ajatus, että omat väitteet eivät ehkä olekaan tosia. 

 Vai onko kyse vain sivistymättömyydestä tai tyhmyydestä? Ehkä he eivät tiedä paremmasta ja muut, ei niin tavalliset työt esim. toimittaja tai elokuvaohjaaja, tuntuvat abstrakteiltaHeiltä helposti unohtuu, että julkisuudenhenkilöt ja poliitikot ovat kuitenkin tavallisia ihmisiä, joista monet ovat olleet samassa tilanteessa, kuin kuka tahansa muukin. Ero on osittain siinä, että toisille annetaan mahdollisuus. Ihan tavallisesta nuoresta voi tulla vaikka mitä, ja ainoana esteenä voi olla vanhempien ennakkoasenne koulutuksesta.  

Lukio antaa mahdollisuuksia, joita ei osaisi kuvitella. 

 

 

 

Pinja Hokkanen 

Esittelyssä Yhdysvaltojen ensisijaiset presidenttiehdokkaat

Tämän syksyn yksi polttavimmista poliittisista tapahtumista on ehdottomasti Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Ympäri maailmaa vaaleja seuraakin lukemattomia silmäpareja niin hyvässä kuin huonossa – mediassa ilmenee sensuuria ja valeuutiset ovat todellinen uhka vaaleille. Myös Suomessa on seurattu vaaliväittelyjä ja muita tärkeitä tapahtumia. Tässä jutussa esitellään kaksi pääehdokasta: toiselle kaudelle pyrkivä Donald Trump ja paljon politiikassa esiintynyt Joe Biden.

Donald Trump on 74-vuotias Yhdysvaltain 45. presidentti, yritysjohtaja, miljardööri sekä esimerkiksi televisiopersoona. Hän edustaa republikaanipuoluetta ja on nyt siis ehdolla toiselle presidenttikaudelleen. Trump pohti asettuvansa ehdokkaaksi jo ennen edellisiä presidentinvaaleja ja pyrkikin ehdokkaaksi vuonna 2000 reformipuolueelle. Hän kuitenkin jätti kampanjansa kesken tuolloin.

Trump on kiistelty persoona ja useiden ihmetykseksi osittain mediatemppujen avulla tuli valituksi oikeistopopulististen aatteidensa kanssa presidentiksi. Hänen politiikkansa ydin aiemmissa vaaleissa oli saada Yhdysvalloille mahtiasema takaisin ja näissä vaaleissa sitten säilyttää Amerikka suurena. Hänen politiikkaansa kuuluu vahvasti talous ja sen ylläpitäminen luomalla uusia työpaikoilla ja hän talouspoliittisesti kannattaa alhaisia veroja. Trump halusi myös asettaa kauppapakotteita. Hän on vahvasti maahanmuuttokriittinen ja ylipäätään harjoittaa hyvin erilaista politiikkaa muun muassa sosiaaliturvan suhteen kuin häntä edeltänyt Barack Obama oli Yhdysvalloille rakentanut.

Mielenkiintoista on, tulevatko koronan vaikutukset Trumpin toiselle kaudelle olemaan valtavat. Trump hoiti koronan käsittelyä lähinnä vähättelemällä asiaa ja lopuksi sairastui itse. Voi olla, että vakava pandemia ja sen hillitsemiseen liittyvät puutteelliset toimet horjuttavat luottamusta presidenttiin. Toisaalta on mahdollista, että populismi toimii ja on suosiossa vaikeina aikoina.

Joe Biden on 77-vuotias entinen Yhdysvaltojen demokraattipuolueen senaattori ja Barack Obaman varapresidentti. Biden on siis demokraattipuolueen ehdokas ja hän on ollut mukana Yhdysvaltojen politiikassa hyvin pitkään ja on myös pyrkinyt kahdesti aiemmin ehdokkaaksi, mutta keskeytti molemmilla kerroilla kampanjansa.

Biden on helppo nähdä vähemmistöjä kohtaan hyväksyvämpänä kuin Trump ja useiden ihmisten asioilla olevana ehdokkaana. Biden puolestaan uskoo maahanmuuton tukevan Yhdysvaltojen taloutta ja kannattaa kattavampaa sosiaaliturvaa sekä esimerkiksi ilmaisia opintoja. Bidenin politiikka ei ole kenties yhtä radikaalia ja ydin hänen politiikassaan on se, että huolehditaan toisista.

Mielenkiintoista hänen ehdokkuudessaan on hänen ikänsä ja ongelmalliset sekä hieman oudot sanalliset heitot. Hän on vanhempi kuin Trump ja osalle äänestäjistä tämä voi olla suurikin tekijä. Herää kysymys, onko lähemmäs kahdeksankymppinen liian pihalla tästä maailmasta? Ei välttämättä, mutta siinä vaiheessa, kun pyrkii presidentiksi, saattaa ikä olla muutakin kuin vain numero. Bidenin ongelmalliset lausahdukset voivat myös olla vaikuttava tekijä valituksi tulemiseen. Toisaalta molemmat presidenttiehdokkaat ovat päästäneet suustansa sammakoita.

Teksti: Veera Naumanen

Varusteleka – Suomen kierrätystalousjätti ja kannanottaja

“Me olemme hyvien puolella” on Varustelekan motto ja ainoa eettinen arvo, johon yritys lupaa sitoutuvansa. Sama lause toistuu jokaisessa mahdollisessa välissä.

Kun liikkeeseen astuu sisään, katse kiinnittyy ensimmäisenä punaisella värillä alleviivattuun tekstiin:

“Varusteleka on hyvien puolella.”

Alla oleva ja pienemmällä fontilla kirjoitettu teksti selittää, että Varusteleka haluaa kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Siksi se panostaa kiertotalouteen, ylijäämän käyttämiseen ja omien tuotteiden kestävyyteen. Samalla teksti kannustaa hyppäämään yrityksen mukana hyvälle puolelle. Samken Yrittäjyyskurssi kävi opettaja Pentti Koiviston johdalla tutustumassa yrityksen toimintaan, ja samalla Notion toimituksessa selvitettiin, mistä oikeastaan on kyse.

Varusteleka ei ole vain yritys. Se on erottuva kannanottaja, joka ei pelkää sanoa asiaansa suoraan. Huumoria ei puutu matkasta, mutta tärkeisiin asioihin ei viitata välinpitämättömästi kintaalla. Kun yritys sanoo olevansa hyvien puolella, se tarkoittaa sellaista toimintaa, joka tekee hyvää. Puolueettomuus, paikallaan seisominen tai sivusta katsominen ei ole tekemistä, joten sitä Varusteleka ei harrasta.

Kierrätystalousjätin maineen saanut Varusteleka on vanhemmalle sukupolvelle tuttu, mutta nykyinen nuoriso ei ole siitä kovin tietoinen, ellei ole tekemisissä armeijan kanssa. Yritys myy esimerkiksi armeijan ylijäämätavaraa, joka muuten olisi joutunut hävitettäväksi. Heillä on myös kolme omaa brändiä, joiden alle he tekevät vaatteita ylijäämäkankaista, joita he ostavat armeijalta. Yritys mainostaa itseään Euroopan suurimpana kiertotalousjättinä.

Särmä TST on yksi Varustelekan omista tuotemerkeistä ja sen tuoteryhmään kuuluu enimmäkseen armeijavarustetta. Vapaa-ajan varusteisiin ja vaatteisiin kohdistuvat kaksi muuta merkkiä, Särmä ja Terävä.
Helsingin myymälän yhteydessä toimii baari Sotima. Sen avulla ei ole tarkoitus tuottaa voittoa, vaan olla kohtaamispaikka asiakkaille. Riittää, että baari tuottaa omien kulujensa verran.

Tavanomaiseksi yritykseksi Varustelekaa ei voi kuvailla. Räväkkä ja persoonallinen ilmaisullinen tyyli puhuttelevat muitakin kuin pelkästään heidän asiakaskuntaansa. Tämä on johtanut niin Julkisen sanan neuvoston huomautukseen kuin nousseeseen huomioon ja erinomaiseen markkinointiinkin. Tämä yritys on monia kertoja tanssinut hyvän maun ja katastrofin rajalla, mutta sen se on tehnyt tasapainossa.

Hyvä onni on voinut olla pelkkää sattumaa, mutta lujasti yritys on aina pysynyt omassa kannassaan ja perustellut tekonsa. Varustelekan kiertotalousvastaavan Olli Rauhalan mukaan yritys saa edelleen jatkuvasti asiattomia ja naurettavia kommentteja toiminnastaan, mutta paljon kokeneena yrityksenä se ei näytä olevan heidän tärkein murheensa juuri nyt.

Varusteleka on jakanut mielipiteitä kahteen ääripäähän. Poikamaisella ja rivolla huumorilla on ollut tekemistä asian kanssa, jota yritys on tuonut julki markkinoinnissaan, postauksissaan sosiaalisessa mediassa sekä tavaroidensa kuvauksissa. Esimerkiksi vaimonhakkaajapaidoiksi kutsutut valkoiset miesten hihattomat paidat ovat edelleen myynnissä, vaikka nimike meni Julkisen sanan neuvoston käsittelyyn asti. Paidat menivät vielä tarkastelun läpi, mutta kansanmurhapareteista he saivat huomautuksen.

Varsinkin yrityksen vanhemmasta toiminnasta paistaa läpi maskuliinisen ja rivon miehen stereotypian yllä pitäminen. Huumori on ollut railakasta ja hieman ajattelematonta joitakin ihmisryhmiä kohtaan, mutta tämän toivotaan kuitenkin väistyvän pikkuhiljaa.

“Sellainen on enemmän vanhaa Varustelekaa. Kun olimme pieni yritys, teimme sitä mitä mieleen sattui tupsahtamaan. Nyt isommaksi kasvettuamme olemme tarkkailleet julkaisukieltämme ja -muotoamme hieman enemmän”, Olli Rantala tuumaa korostaen, että kyseessä on hänen oma mielipiteensä eikä yleinen Varustelekan kanta.

“Emme pyri ajamaan mitään tiettyä aatetta myynnillämme. Emme siis ota niin suurelta osin huomioon sitä, miten julkaisumme muihin vaikuttavat.”

Kuitenkin heidän mottonsa kuuluu: “Olemme hyvien puolella.”

Lause ei jää pelkiksi kirjaimiksi ilmaan tai henkäyksen aiheuttamaksi ilmanvireeksi, vaan se näkyy myös käytännössä. Varusteleka kompensoi hiilijalanjälkensä, toimii kiertotaloudellisesti ja panostaa kestävyyteen. Näin ollen se toimii samalla muiden yritysten edelläkävijänä, koska tämän päivän yritysten hirmuinen talouskasvun ainainen tavoitteleminen halvimmin mahdollisin keinoin ei tule kannattamaan ilmastokriisin aikana.

Ympäristöystävällinen toiminta ei ole ainoa konkreettinen esimerkki hyvän teosta. Saatuaan kritiikkiä vaimonhakkaajapaidastaan yritys vakuutteli, ettei tämä ole heidän suosionosoituksensa perheväkivallalle. Pisteen he laittoivat perusteluilleen antamalla vaimonhakkaajapaitojensa tuotosta 50 % Ensi- ja turvakotien liiton perheväkivallan vastaista toimintaa tukemaan.

Vaikka Varustelekan julkaisukieli on ollut hyvin radikaalia, ei heidän päätarkoituksensa ole tuottaa negatiivista energiaa. Heillä on oma tyylinsä, ja sananvapaus kuuluu lakiin. Jos päätarkoitus on hyvä, kannattaako silloin tarttua pieniin yksityiskohtiin? Vastaus riippuu täysin ihmisen yksilöllisestä tavasta määritellä käsite hyvä.

Hallimainen liiketila elävöityy sisustuksellaan. Jeeppi seisoo keskellä liikettä ja moottoripyörä ottaa asiakkaat vastaan eteisessä.

 

Teksti: Elli Kuoppala

Kuvat: Santeri Seitsalo

Mitä roskaa nyt taas?

Aina, kun tv:ssä välähti mainoksia uudesta tai käynnissä olevasta Big Brother –kaudesta, ajattelin sen olevan roskaa, johon kukaan itseään kunnioittava ihminen ei käytä minuuttiakaan päivästään. Edelleen tiedostan sen ehkä menevän edellä mainittuun kategoriaan. Nyt kuitenkin nautin siitä.

Big Brother oli aina ohjelma, jota vanhempani kielsivät minua katsomasta, ja jota salaa kuitenkin kurkin isosiskoni katsoessa sitä. Jälkikäteen olen ymmärtänyt, miksi ohjelma ei saanut kannatusta perheessäni ja olen ihan tyytyväinen vanhempieni valintaan. Minulle kuitenkin muovautui käsitys, että se on täysin roskasarja, enkä myöhemmin edes halunnut katsoa sitä. Viime vuonna, kun ohjelma palasi jälleen ruutuun, asenneongelmani oli vahvistunut entisestään. Pidin sitä vieläkin pahempana roskasarjana enkä voinut käsittää, miksi joku maksaa siitä, että saa katsoa talon touhua jokaisena aikana vuorokaudesta.

Tänä syksynä päätin selättää asenneongelmani ja ajattelin, että annan sarjalle mahdollisuuden, jotta edes tiedän, mistä syystä arvostelen sitä. Jo ensimmäinen jakso yllätti – paikalle ei saapunutkaan pelkästään pinnallisia somejulkkiksia. Ohjelmaan tuli henkilö toisensa jälkeen tavallisia ihmisiä tavallisista taustoista. Se oli ensimmäinen huomioni ohjelmasta uusin silmin. Henkilöt välittävät telkkariin yllättävän aitoa ja tavallista kuvaa itsestään.

Aloin seuraamaan sarjaa enemmän psykologisesta näkökulmasta. Ihmisten erilainen käyttäytyminen kiehtoo valtavasti ja persoonat, joista en henkilökohtaisesti pidä, tuovat sarjaan kuitenkin tapahtumia. Se yllätti, että talossa on yllättävän tylsän oloista. Heilläkö ei olekaan koko ajan järjestettyä alkoholinhuuruista toimintaa ja kauheaa draamaa keskenään? Viikkotehtävät ovat yllättävän ainutlaatuisia ja aikaa vieviä eikä todellakaan pelkästään draamaa ja bileitä. Huomasin, että välillä jopa turhauduin siihen, ettei sarja ollutkaan yhtä draamapitoinen kuin olin kuvitellut sen olevan.

Myöhemmin minulle kuitenkin selvisi, että tämä kausi on ilmeisesti kesympi kuin aiemmat. Etenkin sarjan alkupuolelta 2010-luvulle Big Brotherissa on ilmeisesti nähty huomattavasti enemmän alkoholia ja sen seurauksia. Nyt siis herää ajatus – jos sarjaa halutaan katsoa viihtymisen merkeissä ja jos tämän sarjan viihdearvo on lisääntynyt juhlimisen myötä, niin miksi tällä kaudella ei ole ollut läheskään yhtä paljon juhlia? Jatkuvasti ilmaisten koostejaksojen juonnoissa kehotetaan ostamaan Ruutu-palvelusta maksullinen 24/7-ohjelma, josta voi seurata talon tapahtumia koko ajan, mutta katsojien keskustelun perusteella riittävän viihdyttäviä tapahtumia on huomattavasti vähemmän kuin aiempina kausina. Tämän voi osaltaan käsittää jopa katsojien huijaamisena.

Ylipäätään Big Brotherin kaupallisuus on yllättänyt. Ilmaiset koostejaksot ovat totta kai leikattu siten, että haluaisi nähdä kaikkien tapahtumien vaiheet, mutta kun olen 24/7-versiota katsonut, niin tapahtumat ovatkin yllättävän tylsiä ja leikkaukset ovat onnistuneita niiden saadessa tapahtumat vaikuttamaan mielenkiintoisemmilta kuin ne todella ovat. Talossa on myös huomattavan paljon tuotesijoittelua, mikä ainakin aluksi häiritsi ensikertaa sarjaa katsoessani.

Big Brother on kuitenkin kiinnostavaa seurattavaa, kun asukkaita oppii ohjelman edetessä vähän tuntemaan ja ohjelman voi ajatella jonkinlaisena psykologisena kokeena. On mielenkiintoista seurata, hajoaako jonkun pää ja miten he toimivat tai käsittelevät tunteitaan suljettuna ulkomaailmasta. On myös erityistä, miten yksikin sanottu lause tai tehty teko saattaa vaikuttaa henkilön pärjäämiseen kilpailussa niin talon asukkaiden kesken kuin yleisön suosion saamisessa.

Ymmärrän, että sarjan katsominen vaatii paljon ennakkoluulottomuutta tosi-tv -sarjoja kohtaan, mutta uskon, että ennakkoluulojen karistamisen jälkeen nämäkin sarjat voivat tuottaa hyvinkin paljon viihdettä sen katsojille. Myös arvostus asukkaita kohtaan nousee heti, kun huomaa miten osa jatkuvasti menee mukavuusalueensa ulkopuolelle. Yksi piirre on kuitenkin ylitse muiden – mitä vaan voi talossa tapahtua ja nämä huomiot voivat olla vanhentuneita sarjan kuluessa.

Teksti: Veera Naumanen

Uusi lukuvuosi, uudet kujeet

Nyt se on alkanut! Nimittäin lukuvuosi 2020–2021 pienellä koronahöystöllä koristeltuna.

Ensimmäinen jakso on jo lopputaputuksia vaille opiskeltu. Olemme päässeet näkemään, että maailma pyörii edelleen radallaan, ainakin suurin piirtein samoin kuin ennenkin. Viime lukuvuoden kevät takaraivoissamme jyskyttäen olemme ihan hyvässä suunnassa kohti lukiosta valmistautumista, kukin omassa vaiheessaan oman näköisellä reitillään.

Voinemme todeta, että jaksamisemme, stressin- ja ajanhallintakykymme sekä motivaatiomme ollessa melkoisella koetuksella, on positiivista päästä eteenpäin. Opiskelu jatkaa kulkuaan, syksyn kirjoitukset ovat jo käynnissä ja tulevaisuus lähestyy meitä yllättävän kovaa vauhtia epäilyttävän sumuverhon takaa. Vielä mennään ja vielä jaksaa.

Tänä syksynä ylioppilaskokeita kirjoittavat ovat opiskelleet etäopetuksessa jo melkein kaksi viikkoa. Loput opiskelijat saavat vielä jännityksellä odottaa, milloin tulee heidän aikansa jäädä kotiin opiskelemaan vai tuleeko ollenkaan.

Saamme nähdä vuoden edetessä pidemmälle, kuinka paljon koronavirus tulee lopulta järjestämään lukuvuottamme Sammon keskuslukiossa. Opiskelijoiden mielissä on jo ainakin syksyn ja keväänkin valmistujaisten järjestely, Vanhojen tanssien ja penkkarien toteutuminen. Vielä ei kannata stressata tapahtumatonta, mutta on hyvä ottaa huomioon erilaisten järjestelyjen mahdollisuus.

Maailma ei ole vielä pysähtynyt paikoilleen. Tehkäämme siis parhaamme. Se riittää ja on enemmän kuin tarpeeksi.

Tsempit ja hyvän onnen toivotukset jokaiselle opiskelijalle ja opettajalle!

 

Elli Kuoppala