Kaikki kirjoittajan sannatikka artikkelit

Supersankareita ilman supervoimia

Urheilu yhdistää ihmisiä ympäri maailman. Monet toki urheilevat itse, mutta kenties vielä sitäkin yhteisöllisempää on seurata ammatikseen urheilevien tahojen suorituksia. Hyvätasoinen palkka vain oman lajin harrastamisella ja fanien jumaloinnin kohteena oleminen kuulostaa nopeasti ajateltuna varsin hyvältä, mutta siitä täytyy olla valmis maksamaan hintaa. Lähes kaikkien tiedossa on se, että huippu-urheilijalta vaaditaan sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä harjoittelun ja ruokavalion suhteen, mutta fyysisen puolen pystyy käytännössä kuka tahansa hallitsemaan. Kehon lisäksi myös pään on oltava kunnossa, mutta sitä ei välttämättä aina edes pysty itse kontrolloimaan.

Jos urheiluseurat tiedottavat yleensä vähäsanaisesti pelaajien fyysisten loukkaantumisten toipumisajoista, henkisistä haasteita vaietaan lähes täysin. Useimmiten näissä tapauksissa mainitaan poissaolosyyksi vain lyhyesti ja ytimekkäästi “henkilökohtaiset syyt”. Niukkasanaisella tiedottamisella ei toki pyritä tarkoituksellisesti jättämään kannattajia epätietoisuuteen vaan suojelemaan pelaajien yksityisyyttä. Useimmiten pelaajilla itsellään on mahdollisuus avata omaa tilannettaan, mutta kovinkaan moni ei sitä ole tehnyt. Ainakaan asiasta puhumista ei pitäisi häpeillä, sillä mielenterveydellisiä ongelmia voi tulla ihan kenelle tahansa. Ammattiurheilijatkin ovat lopulta ihmisiä siinä missä tavalliset tallaajatkin.

Korona on luonnollisesti tuonut oman mausteensa myös tähän asiaan. Seurojen taloudet ovat olleet koetuksella, minkä vuoksi runsaasti hyvätasoisia pelaajia on jäänyt itsestään riippumattomista syistä vaille töitä. Kysyykin luonnetta pitää itseään omatoimisesti sellaisessa kunnossa, että kauden pelaamatta jäämisen jälkeenkin löytyisi jostain seuraavaksi kaudeksi pelipaikka. Todennäköisesti useat pelaajat eivät jaksa taistella epätietoisuudessa ja päätyy lopettamaan uransa, sillä ensi kaudeksi töitä tuskin irtoaa tässä maailmantilanteessa yhtään sen helpommin.

Viime lokakuussa nähtiin poikkeuksellinen ulostulo, kun jääkiekkoilija Taavi Vartiainen kertoi avoimesti mediassa sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä. MTV:n julkaisemassa jutussa Vartiainen kertoi hakeneensa apua ennen jääkiekkokauden 2019-2020 alkamista, mutta paini erilaisten oireiden kanssa läpi kauden ja viimeisen runkosarjakierroksen peruuntuminen koronan vuoksi oli hänelle lopulta helpotus. Lahden Pelicansista Ilvekseen sittemmin siirtynyt Vartiainen ei ole tällä sarjakaudella pelannut uudessa joukkueessaan lainkaan, sillä hän on ollut omien sanojensa mukaan sekamuotoisen oirejakson takia sairaslomalla.

Pari viikkoa Vartiaisen avautumista myöhemmin jalkapalloilija Juho Lähde ilmoitti päättävänsä pelaajauransa kokonaan. Pelaajaksi 29-vuotias Lähde olisi ollut vielä varsin hyvän ikäinen ja hänellä oli jo sopimus kaudesta 2021 Ykköseen tippuneen Turun Palloseuran kanssa, mutta Lähde päätyi jättämään pelikentät. Lähde paljasti kärsineensä jo parin vuoden ajan mielenterveydellisistä ongelmista, niistä hän nostaa esiin unihäiriön.

Vartiainen ja Lähde ovat hyviä esimerkkejä nuorille urheilijoille siitä, kuinka avun pyytäminen henkisesti liian vaikeina hetkinä on ainoa oikea ratkaisu. Moni urheilu-ura on todennäköisesti kaatunut tai sitä on vahvasti jarruttanut haasteet henkisellä puolella. Niiden johdosta harjoittelu- ja pelimotivaatio useimmiten kärsii sekä suorituspaineet lajissa kasvavat liian suuriksi. Onkin hyvä tuoda asiat ajoissa esiin, sillä tilanne on huomattavasti helpompaa kääntää voitoksi, kun saa valmentajien ja joukkuekavereiden tuen taakseen.

On syytä toivoa, että mahdollisimman moni jääkiekko- ja jalkapallokannattaja tutustui Vartiaisen ja Lähteen tarinoihin ja on jatkossa ymmärtäväisempi, kun suosikkijoukkueen pelaaja tekee kentällä virheitä. Koskaan ei voi tietää, jos kyseinen pelaaja joutuukin käymään päivittäistä taistelua peilikuvansa kanssa, törkeyksien huuteleminen katsomosta ei tällöin ainakaan auta asiaa. Kova, positiivinen kannustaminen on paras keino, jolla yksittäinen fani voi omalta osaltaan tehdä urheilijan elämästä kevyempää.

Ammattiurheilijat ovat fanille yleensä kuin supersankareita, ainoana erona vain on se, ettei heillä kovinkaan usein ole supervoimia. Ja jos on, ne ovat korkeintaan fyysisiä.

Markus Nurmi 

Seinäkiipeilyssä tunnelma nousee kattoon  

Seinäkiipeily on koko kehon tehotreeni, jossa rikotaan omia rajoja. Yleensä ideana on kiivetä rata käsi- ja jalkaotteita pitkin aina viimeiseen otteeseen saakka. Rata on suoritettu, kun viimeiseen otteeseen on koskettu yhdellä tai kahdella kädellä. Reitit ovat jaettu vaikeustason mukaan yleensä numeroittain. Numerot alkavat kolmosista, jotka ovat helpoimpia. Vaikeimpia ovat yleensä kuutoset ja seiskat. Vielä vaikeampiakin löytyy, mutta ne ovat harvinaisempia. Samalla radalla voi olla useampi reitti ja ne erottavat toisistaan väreistä. Yhdellä reitillä on vain saman värisiä otteita.

Kiipeilyvarusteisiin kuuluu luonnollisesti valjaat, jotta alastulo on turvallista. Itsevarmistavilla seinillä ei tarvita toista ihmistä varmistamaan kiipeilijää, vaan automatiikka laskee kiipeilijän hitaasti alas. Köysivarmistuksessa varmistuskortin suorittanut varmistaa kiipeilijää eli seisoo alhaalla valppaana köyden toisessa päässä. Boulderointi on kiipeilyä ilman valjaita ja varmistimia. Nämä radat eivät ole kovinkaan korkeita ja alapuolelta löytyy paksut patjat putoamista varten. Useimmilta kiipeilykeskuksilta löytyy useampi kiipeilyvaihtoehto.

Kiipeäminen vaatii voimaa, taktiikkaa sekä taitoa. Usein helpoilla reiteillä on isompia otteita ja kiipeämisreitti on helpompi hahmottaa. Vaikeilla reiteillä otteet pienenevät, jolloin puristusvoimaa tarvitaan enemmän. Samalla on keksittävä taktiikka, jolla reitin pääsee ylös asti. Kiipeily on kuitenkin hyvin palkitseva laji. Kun viimein pääsee monen yrityksen jälkeen ylös asti, tunnelma on katossa kirjaimellisesti.

Lajin voi aloittaa lähes kuka tahansa lapsista senioreihin. Kiipeilykeskuksilla saattaa olla alaikärajoja ja painorajoja, jotka kannattaa selvittää etukäteen. Jos olet kiipeilemässä ensimmäistä kertaa, sinut opastetaan turvallisesti alkuun. Itsevarmistavilla radoilla voi kiipeillä kuka tahansa ja usein ne sopivat erinomaisesti myös aloittelijoille. Ensimmäisen kerran voi olla hyvin jännittävää tulla alas seinältä. Voin kuitenkin luvata, että ensimmäisen kerran jälkeen se sujuu kuin olisit aina kiipeillyt.

Tornien päälle kiipeäminen saattaa näyttää helpolta, mutta on todellisuudessa se on melko haastavaa ja jännittävää.

Jos tavalliset kiipeilyseinät käyvät tylsäksi, löytyy lajiin vaihtelua. Jotkut yritykset nimittäin tarjoavat hyvin luovia ratkaisua kiipeilyyn. Tavalliset otteet voidaan korvata esimerkiksi narun tai putken pätkillä. Kiivettävä rata ei välttämättä ole enää seinä, vaan tehtävänä voi olla esimerkiksi kulkea tornien päältä yhä korkeammalle tornille. Tällaisia mahdollisuuksia tarjoaa esimerkiksi Irti Maasta, joka Tampereella sijaitsee Tullintorilla. Vaihtelua tuovat myös seikkailupuistot, joissa voi olla kiipeilylle tuttuja piirteitä. Tällaisissa puistoissa radat on tehty yleensä ulkona puiden latvoihin tai sisätiloissa katon rajaan.

Teksti ja kuvat: Iida Vartiainen

Esittelyssä viisi Tampereen seudun kirpputoria

Kirpputorit ovat helppo keino kierrättävää itselle turhat tavarat ja vaatteet, mutta samalla voi tehdä upeita ja ympäristöystävällisiä löytöjä. Tampereen seudulta kirpputoreja löytyy moneen lähtöön ja aivan keskustassakin saa päivän kulumaan kirppareita kierrellessä. Tässä jutussa kerron omat suosikkikirpputorini Tampereen alueelta.  

 

Pirkan kirpputorikeskus 

Tämä kirpputori sijaitsee Kangasalan Lentolassa. Pirkan kirpputorikeskus on Pirkanmaan suurin ja ehkä myös jopa suosituin kirpputori. Sieltä löytyy yli 400 myyntipaikkaa ja paljon erilaisia palveluita. Perinteisin itsepalvelupöydän lisäksi löytyy myös täyshoitola, jossa henkilökunta hinnoittelee tavarat ja laittaa ne pöytään myyjän puolesta.  

Olen käynyt tällä kirpputorilla lapsesta lähtien. Henkilökunta on ystävällistä ja kierrettävää löytyy vaikka kuinka paljon. Lisäksi myyjän näkökulmasta täällä tekee aina erittäin hyvän tuoton. Plussaa täytyy ehdottomasti antaa pitkistä aukioloajoista. Tosin viime aikoina koronavirus on hieman rajoittanut näitä. 

 

Merkitys 2nd Hand 

Merkitys on uusi lisäys Tampereen kirpputoreihin, sillä se avattiin Hallituskadulle viime lokakuussa. Kirpputorin idea perustuu täysin vaatteiden, kenkien ja asusteiden myymiseen. Myyntipöydän sijaan myyjä saa käyttöönsä vaaterekin. Myös tältä kirpputorilta löytyy muita vaihtoehtoja tavallisen itsepalvelumyynnin lisäksi.  

Tämä kirpputori todellakin tuo uuden tuulahduksen kirpputorien maailmaan. Merkitys on hyvin siisti ja moderni paikka, jossa on mukavaa käydä pyörähtämässä. Henkilökunta on myös äärimmäisen ystävällistä ja palvelevaa.  

 

Radiokirppis 

Radiokirppis on ehkä yksi Tampereen klassikkokirpputoreista. Se sijaitsee Laukontorin kupeessa ja on palvellut asiakkaitaan jo yli 23 vuotta. Kirpputorilta löytyy noin 200 myyntipaikkaa sekä kahvio. Itsepalvelumyynnin lisäksi on mahdollista ottaa all inclusive –palvelu, jossa kirpputorin henkilökunta hoitaa kaiken työn myyjän puolesta.  

Kyseisellä kirpparilla on aina mukava poiketa ja usein löytöjäkin tulee tehtyä. Kierrettävää on runsaasti ja yleisesti hintatasokin on sopiva. Kirpputorilta löytyy tavaraa hyvin monipuolisesti eli melkein aina olen löytänyt etsimäni. 

 

Tarina kirpputori 

Laukontorin laidalta löytyy myös toinen kirpputori. Tarina on täysin itsepalvelukirpputori, josta löytyy kaksikerroksisen kirpparialueen lisäksi myös kahvila. Myyntipöydän lisäksi kirpputorilla on provisiomyynti 

Koska kirpputori ei ole kovin iso, se on näppärä kiertää nopeasti. Kovin usein en ole täältä mitään löytänyt, vaikka tavaraa onkin laidasta laitaan. Eniten pidän kirpputorin sijainnista, koska se on aivan keskustassa ja Radiokirpparin vieressä. Samalla kirpparikierroksella on siis mukava pyörähtää molemmat naapurikirpparit läpi. 

 

Fida 

Fida Secondhandilla on kirpputoreja useilla paikkakunnilla Suomessa. Tampereen keskustassa yksi näistä sijaitsee Kuninkaankadulla. Fidan toiminta eroaa normaaleista kirpputoreista, sillä siellä ei ole erikseen myyjiä vaan tavarat ja vaatteet ovat lahjoitettuja. Tuotto ohjataan Fidan tekemään työhön yli 40 eri maassa.  

Pidän erityisesti Fidan laajasta vaatevalikoimasta. Hintataso on melko alhainen ja vaatteet on lajiteltu kategorioittain. Yhdestä nurkasta löytyy myös paljon astioita, joista voi löytää vaikkapa söpön kahvimukin. Tilat ovat myös avarat ja henkilökunta ystävällistä. 

 

Teksti ja kuvat: Iida Vartiainen

Mitä lukio opetti minulle? 

 Kun katson taaksepäin lukion alkuun eli yli kolmen vuoden päähän näen itsessäni monella tavalla erilaisen ihmisen. Vuosien varrella minussa on tiedon karttumisen lisäksi tapahtunut suuri muutos siinä, kuinka armollinen olen itseäni kohtaan. 

 Yläasteella aloin kiinnittämään arvosanoihini enemmän huomiota kuin aiemmin olin kiinnittänyt. Ehkä mielessäni oli hieman myös mahdollisimman moneen lukioon ovien aukeaminen, mutta enemmänkin kyseessä oli se, että tiesin pystyväni saamaan parempia arvosanoja. 

Kun sitten vuonna 2017 aloitin lukion jatkui mahdollisimman hyvien arvosanojen ylläpitäminen. Usein lukion aloittaville painotetaan, että lukiossa arvosanat laskevat peruskoulun tasolta, mutta itselläni inhokkioppiainettani lukuunottamatta arvosanani pysyivät samalla tasolla kuin ne yläasteella olivat olleet. 

Kuitenkin jo ensimmäisen lukiovuoteni lopulla aloin harkita lukio-opintojeni pidentämistä puolella vuodella. Päätökseen vaikutti muun muassa kahden pitkän kielen opiskelu ja muut ylimääräiset kurssit joita halusin suorittaa. Suuren kurssimäärän lisäksi aikaani vei vapaa-ajan harrastukset, jolloin aikaa pelkkään rentoutumiseen jäi omaan tarpeeseeni liian vähän.  

 

Toisen lukiovuoteni syksynä huomasin olevani todella uupunut. Nopea apu siihen oli yhden kurssin siirtäminen keväälle, mutta tajusin myös, etten voi jatkaa joka kurssista korkeimpien arvosanojen tavoittelemista. Kun olin jonkin aikaa opiskellut hieman rennommalla otteella, huomasin onnekseni että kurssiarvosanani pysyivät suurimmalta osin lähes entisellä tasolla, mutta myönnettäköön, että suosikkiaineeni kymppien vaihtuessa yseiksi olin kuitenkin hieman pettynyt. 

Yksi tärkeimmistä lukion aikana kokemistani oivalluksista on se, että vaikka opiskeleminen onkin tärkeä osa elämää, pitäisi jokaisen muistaa olevansa ihminen myös koulun ulkopuolella. Vaikka opiskeluun menee paljon aikaa, on tärkeää tehdä myös asioita joista nauttii. Kolme vuotta on kuitenkin jokseenkin pitkä aika ja sitä ei mielestäni kannata käyttää luomalla muistoja pelkästään kirjojen ääreltä. 

Myös omia arvosanatavoitteita asettaessa täytyy ottaa huomioon nämä koulunkäynnin ulkopuolelle jäävät asiat, sillä ne vaikuttavat niin jaksamiseen kuin ajankäyttöönkin. Vaikka laudatureja olisikin hieno saada, eivät alemmat arvosanat ole millään tavalla huonommuuden tunteen paikka, varsinkaan silloin kun lukuaikaa on uhrannut oman hyvinvointinsa ylläpitämiseen. Pitkällä aikavälillä enemmän merkitystä on kuitenkin omalla jaksamisella ja mielenterveydellä kuin yhtä arvosanaa paremmilla lukiotuloksilla. 13

Jäi lukiosta minulle tietysti myös muunlaisia muistoja: sain ainutkertaisia kokemuksia penkkareista, abiristeilyltä ja ylioppilaskirjoituksista. Tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja loin syvempiä ystävyyssuhteita jo aiemmin tapaamiini ihmisiin. Tällä hetkellä koen kuitenkin suurimman muutoksen, jonka lukioaika elämääni teki, tapahtuneen omassa ajattelutavassani ja siinä kuinka koen ympäröivän maailman. 

 

teksti: Ella-Roosa Mäkinen 

kuva: Pixabay

Mun kirjapäiväkirja: Menneisyydestä tulevaisuuteen Yuval Noah Hararin johdatuksella

Nyt pelottaa ja kauhistuttaa. Hararin ennustukset tulevasta jättivät epätodellisen tunnelman. Noah Hararin Sapiens, Ihmisen lyhyt historia on mielestäni esimerkillisen hyvä ja ajatuksia herättävä tieteellinen kirja.

Sapiens, Ihmisen lyhyt historia oli ajatuksia herättävä, hyvin asioiden kaikki puolet mukaan ottava ja tieteellisiin faktoihin perustuva teos. Viimeisiä kappaleita lukuun ottamatta teos käsitteli historiaa ja miten me ihmiset olemme siihen vaikuttaneet ja miten historia on vaikuttanut meihin.

Teksti oli painavaa ja näin myös raskasta lukea. Kuitenkin tiedon nälkä sai minut lukemaan kirjaa eteenpäin. Kun kirjaa luki pieni pala kerrallaan, ei pää mennyt ihan lukkoon uuden tiedon sisäistämisestä.

Tällä hetkellä, juuri kirjan luettuani loppuun, ajatuksissani kutkuttaa ajatus siitä, mitä me sapiensit tulemme vielä luomaan tai tekemään. Olen siis edelleen niissä tunnelmissa, joihin Harari kirjan lopetti. Harari saattoi keskellä tekstiä esittää retorisia kysymyksiä, jotka saivat pääni pyörälle aika ajoin. Tämä oli kuitenkin hyvä lisä perus leipätekstiin, koska näin ollen teksti ja lukija saatiin keskustelemaan keskenään.

Kirjan jälkeen ajatukset jäivät pyörimään päässäni ja kirja todellakin jätti hieman kauhistuneen tunnelman. Harari ei jättänyt kirjastaan mitään pois, ei hyviä eikä pahoja puoliakaan. Hän ei myöskään lähtenyt kaunistelemaan asioita vaan kertoi miten asiat oikeasti ovat.

Tämä kirja auttoi myös jonkin verran esimerkiksi filosofian kurssia käydessäni. Suosittelen tätä erittäin paljon kaikille lukiolaisille pelkästään jo senkin takia, että tästä kirjasta voi olla hyötyä monen aineen opiskelemisessa.

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Marraskuu 2020 kuvina 

Marraskuu tunnetaan yleisesti pimeänä aikana. Valoisa aika vähenee päivittäin ja joinakin päivinä ulkona näyttää siltä, kuin koko maailma olisi himmennetty. Tällaiset päivät lisäävät ainakin itselläni väsymystä ja välillä näitä päiviä onkin parempi suunnitella tarkemmin, jotta koko päivä ei mene sisällä maatessa.  

 

 

Pimeyttä ja harmautta luo sateisen sään lisäksi se, että alkusyksyn puiden väriloisto on jo ehtinyt loppumaan. 

 

 

Tänä vuonna marraskuu on kuitenkin ollut poikkeuksellisen lämmin ja olemme piristykseksi saaneet myös valoisia ja kevättä muistuttavia päiviä pilvisten ja pimeiden päivien keskelle.  

 

Kuvat ja teksti Ella-Roosa Mäkinen 

Mun kirjapäiväkirja: Arto Paasilinna – Jäniksen vuosi

Jäniksen vuosi on ensimmäinen kirja, jonka luin Arto Paasilinnalta. Arvostettu suomalainen kirjailija on kyllä tuttu, mutta ennen en ole hänen teoksiinsa tutustunut tarkemmin. Tämä kirja teki vaikutuksen helppolukuisuudellaan ja sujuvuudellaan. Lyhyt ja asiallinen teos loi inhimillisyydellään mukavan tunnelman.

Toimittajana työskentelevä Vatanen turhautuu yksiselitteisesti kaikkeen ja lähtee pelastamansa jäniksen kanssa pois vanhan elämänsä parista. Matkalla Vatanen päätyy mitä kummallisimpiin tilanteisiin, tekee kovaa kuntoa vaativia töitä ja nauttii elämästään täysillä luonnon keskellä.

Teos tuo hyvin esiin ihmisyyden ja ihmisen terveet halut elämään. Esille tulee ihmisen vahvuus sekä vastapainona vajavaisuus. Paasilinna ei maininnut suoraan sitä, että ihminen voi elää täysillä myös silloin, kun epäonnistuu tai on muuten raskasta. Siitä huolimatta minulle välittyi vahvasti sellainen vaikutelma kirjan lukemisen jälkeen.

Vatasen päätökset, jänisrakkaus ja hänen oikeudenmukaisuutensa tarinan aikana tekivät Vatasen hahmosta hyvin sympaattisen. Vaikka hän lakien mukaan teki paljon virheitä, oli vaikeaa hyväksyä nämä teot virheiksi lukijana. Vatanen teki kuitenkin aina päätöksensä sen mukaan, minkä näki järjen kanssa oikeaksi tehdä.

Kaiken kaikkiaan voisia sanoa, että kirja oli hellyttävä. Paasilinna toi esiin oman käsityksensä ihmisyydestä sekä ihmisten perustarpeista. Kirja sai myös minut eli lukijan ajattelemaan omaa elämäntilannettaan.

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Kehitystyö OSA 2 – Vieraan kulttuurin ymmärtäminen ja siihen sulautuminen

Kun matkaa vieraaseen kulttuuriin tarjoamaan apua kehitystyön merkeissä on huomioitava oikea lähestymistapa tutustua kulttuuriin ja yhteisöön. Onnistuneen kehitystyön kulmakivenä on vieraan kulttuurin ymmärtäminen, kunnioittaminen ja siihen oikealla tavalla sulautuminen. On tärkeää riisuutua länsimaalaistuneista asenteista ja ennakkoluuloista, joita itsellä saattaa olla. Toisessa kulttuurissa saattaa olla eriäväisyyksiä tai epäkohtia, mutta se ei tee siitä ala-arvoisempaa tai heikompaa. Eurosentrinen ajattelu olettaa, että länsimaalainen kulttuuri on oletusarvo ja muualla kulttuurit ovat vieraantuneita ja erikoisia. Valkoinen pelastaja -kompleksi täytyy jättää taakseen ja huomata, että kummatkin osapuolet voivat oppia ja ymmärtää toisiltaan piirteitä. Tämä asettaa kahden kulttuurin osapuolet tasa-arvoiseen asemaan ja puretaan hierarkia, joka saattaa kehitystyössä usein muodostua. Tällöin auttamisessa ei ole kyse vallasta.

Lisäksi on tärkeää purkaa länsimaalaisten ryhmittyminen, joka helposti tapahtuu vieraassa kulttuurissa matkustaessa. On helppo keskustella ja kulkea muiden länsimaalaisten kanssa, kun on parempi ymmärrys toisen kulttuurista. Ryhmittymisellä muodostetaan kaksi selkeää osapuolta ja yhteistyö paikallisen kulttuurin kanssa hankaloituu. Kun observoi vierasta kulttuuria turvalliselta etäisyydeltä, ei palvele paikallista yhteisöä, vaan siitä vieraantuu entistä enemmän ja matka muistuttaa pikemminkin turistimatkaa. On tärkeää sulautua uuden kulttuurin pariin ja niin sanotusti elää heidän elämäänsä. Kun on kohdemaassa osana yhteisöä ja sen arkea, pystyy paremmin ymmärtämään eri epäkohdat, jolloin pystyy antamaan tehokkaammin apua.

Jokaisessa yhteisöissä ja laajemmin valtioissa piilee kulttuuriin iskostuneita systemaattisia epäkohtia. Yleisimpinä ongelmina lienevät rasismin, seksismin tai varallisuuserojen aiheuttamat ihmisoikeusrikkeet, joilla on vaikutuksia elämän jokaisella osa-alueella. Yleisellä tasolla näihin on lähes mahdotonta vaikuttaa, sillä muutos voi ainoastaan tapahtua hallinnolliselta taholta. Tämä voi olla melko lannistavaa, sillä se korostaa oman työn rajallisuuden. On kuitenkin helpompi antaa oikeanlaista apua yhteisölle, kun ymmärtää laajemmin sen systemaattisia ongelmia ja niiden vaikutuksia yksilöiden elämässä.

Ollessani kesällä 2019 Ecuadorissa Kichwa-intiaanien parissa minulle nopeasti esiintyi kulttuurilliset epäkohdat, joihin en yksinkertaisesti voinut yksilönä vaikuttaa. Ecuadorin alkuperäisväestöt kokevat huomattavaa rasismia, joka huonontaa elämän jokaista osa-aluetta. Varallisuuserot syntyvät, kun alkuperäisväestöltä riistetään tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen, työelämään ja omaisuuteen. Jatkuva epätasa-arvo johtaa yksilöllisellä tasolla oman identiteetin ja arvon kyseenalaistamiseen, sekä epätoivo aiheuttaa päihde- ja huumeongelmia. Aineriippuvuus on Ecuadorin alkuperäisvähemmistöillä vallitseva epidemia, jonka kitkemiseen tarvitaan merkittäviä muutoksia hallinnolliselta taholta. Ongelma on laajamittainen ja periytyy sukupolvelta toiselle. Avun täytyy keskittyä perheisiin, sillä kierteen voi purkaa uuden sukupolven kautta. Ennen kaikkea lapsien kotielämään, koulutukseen ja identiteetin löytämiseen täytyy panostaa ja muodostaa lapselle tukiverkosta, kun sellaista ei kotoa löydy. Huomioimatta tätä ongelmaa ja sen vaikutuksia yhteisöön on erittäin hankala löytää oikea lähestymistapa avun tarjoamiseen. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää nähdä elämä paikallisen yhteisön näkökulmasta eikä länsimaalaisen linssin läpi.

Oman kulttuurin edustamisessa ei tietenkään ole mitään väärää ja esimerkiksi lapsien kanssa on hauska tapa harjoittaa vuorovaikutustaitoja muun muassa suomalaisten lastenlaulujen ja leikkien kautta. Silti on tärkeä huomata, että tavoitteena on palvella oman kulttuurin sijaan paikallista. Tärkeämpää on antaa paikalliselle kulttuurille suurempi huomio. Länsimaalaisista odotuksista ja tottumuksista on luovuttava ja antaa tilaa uudelle kulttuurille. Kun paikalliselle elämäntavalle ei anna tilaa jää paitsi paljosta, eikä voi tehokkaasti kehittää yhteisöä. Matkasta voi liian helposti väärällä asenteella kärjistyä itsekäs turistimatka, jolla haetaan Instagram-tykkäyksiä ja jännitystä omaan elämään.

Avun antaminen alkaa kunnioituksesta ja kuilujen kaventamisesta.

Teksti ja kuvat: Samuel Smith

Kehitysyhteistyötä käsittelevän juttusarjan ensimmäinen osa löytyy täältä!

Los Angeles tiivistettynä

Marraskuun loppupuolella vuonna 2019 päätimme isäni kanssa lähteä äkkilähdöllä Los Angelesiin. En itse ikinä ole lähtenyt vain 3 päivän varoitusajalla toiselle puolelle maapalloa, mutta se oli nyt menoa. Lentomme lähti aikaisin aamulla kohti Englannissa sijaitsevaa Gatwickin kansainvälistä lentoasemaa ja siitä jatkoimme Los Angelesiin. Lentämiseen meni noin 14 tuntia. Saavuttuamme vuokrasimme auton ja lähdimme hotellille, joka sijaitsi melkein keskustassa ja näin olen kulkeminen sujui nopeasti ja vaivattomasti.

Los Angeles eli LA , the City of Angels on siis kaupunki Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa. LA on väkiluvultaan toiseksi suurin kaupunki New Yorkin jälkeen. Se on tunnettu erityisesti sen yhdesta kaupunginosasta, Hollywoodista. Hollywood on maailmalla tunnettu elokuvastudioista, sekä sielä asuvista monista julkisuuden henkilöistä. Eniten kuitenkin odotin näkeväni Hollywoodissa sijaitsevan kuul uisan valkoisen kyltin, sekä Hollywoodin keskustassa sijaitsevan Walk of fame kävelykadun.

Ihmiset olivat todella mukavia ja aina positiivisia. Kaikki hymyilivät toisilleen ja keskustelivat keskenään, hieman eri meininki mitä Suomessa näkee. Los Angeles on myös kaupunki jossa elää paljon kodittomia ihmisiä, joka katukuvassa näkyi heti kun päästiin Hollywoodin ulkopuolelle, hieman keskustasta poispäin.

Kuuluisia hiekkarantoja kaupungissa ovat Venice Beach, sekä Los Angelesin piirikuntaan kuuluvan kaupungin Santa Monican laituri, sekä ranta. Kuuluisalla rannalla sijaitsevalla laiturilla onkin kuvattu monia elokuvia, sekä sillä sijaitsee suuri huvipuisto, sekä ravintoloita. Los Angeles tarjoaa loistavat shoppailumahdollisuudet, ja ostoskeskuksia löytykin melkein joka nurkan takaa. Beverly Hills on myös tunnettu sen ostoskeskuksita, sekä julkisuuden henkilöistä.

Matkallamme seurasimme myös jääkiekkoa eli NHL:ää, jota pelataan Yhdysvalloissa, sekä Kanadassa. Kävimme katsomassa pelejä Los Angeles Kingsin kotihallissa, sekä Anaheimissa Anaheim Ducksien Kotihallissa Honda Centerissä. Suosittelen matkakohdetta ihan jokaiselle, kun taas on mahdollista matkustaa. Paljon nähtävyyksiä, hyvää ruokaa, sekä ihania ihmisiä.

Teksti ja kuvat: Annika Luoto

Kehitystyö OSA 1 – Hyväntekeväisyysturismin haitalliset vaikutukset

Yhä useammalla nuorella herää kutsumus matkustaa tai muuttaa ulkomaille kehitystyön pariin yhteisöihin, joissa sitä kiperästi tarvitaan. Kehitystyössä voidaan auttaa ihmisiä, jotka ovat kriittisessä hätätilassa tai kokevat pitkäaikaisia haasteita. Monelle kyseessä on kokemus, jonka kautta voi testailla omia rajojaan poistumalla hyvinvointivaltion turvallisesta kuplasta. Kehitystyö tarjoaa tavan nähdä eri kulttuurien kauneutta ja karuutta ainutlaatuisesta näkökulmasta sekä oppia sen kautta maailmasta ja itsestään. Oma yhteyteni kehitystyöhön polveutuu vanhemmiltani, jotka ovat asuneet eri puolilla Afrikkaa auttamassa erilaisia yhteisöjä. Lisäksi vietin aikaa Kichwa intiaanien parissa Ecuadorissa kesällä 2019, jossa sain oppia paljon ihmisten auttamisesta ja eri kulttuurien ymmärtämäisestä. Viimeisen kahden vuoden aikana näkemykseni kehitystyöstä on myös huomattavasti muuttunut, sillä ymmärrykseni on avartunut myös sen mahdollisista haittavaikutuksista paikallisiin yhteisöihin.

Kehitystyö tarjoaa matkailijalle ainutlaatuisia ja arvokkaita kokemuksia. Kuitenkin sen perimmäinen tarkoitus on palvella ihmisiä ja yhteisöjä, joihin se on kohdistettu. Muutoin muodostuu hyväntekeväisyysturismin ilmiö, jossa rahastetaan naiivia matkailijaa ja luodaan illuusio työn arvokkuudesta. Matkailijalle tulee mielihyvää tehdystä matkasta ja henkilön lähettänyt taho hyötyy tästä rahallisesti. Paikalliseen yhteisöön on harvoin pitkäaikaista hyötyä tämän kaltaisesta turismista ja usein haittavaikutukset jopa mitätöivät työn jäljen.

Ollessani Ecuadorissa edellinen ryhmä amerikkalaisia, jotka vierailivat kylässä, olivat jättäneet taaksensa neljän päivän vierailusta huolimatta kolme jätesäkillistä roskia. Tällainen länsimaalaisessa kulutusyhteiskunnassa tavallinen tuhlaaminen ei ole asiallista viidakossa, jossa resursseista on pulaa puhumattakaan toimivasta jätehuollosta. Roskien seassa oli lisäksi useampi pari lähes uudenveroisia kenkiä, joita oli käytetty vain muutaman päivän vierailun ajan. Samaan aikaan suurin osa kylän lapsista kulkee paljain jaloin. Tällöin herää kysymys oliko ryhmän muutaman päivän vierailusta hyötyä kylälle, kun siitä aiheutui lähes enemmän haittaa. Amerikkalaisryhmän Instagram-julkaisuista sai kuvan, että annettu apu oli kylälle korvaamatonta. Tällöin ryhmän matkasta yksinkertaistui joissain määrin itsekäs performanssi.

Lisäksi on äärimmäisen tärkeää, että kehitys on kestävää tavalla, jolla yhteisö ei jää riippuvaiseksi annetusta avusta. Kuinkahan moni yhteisö on nyt kriittisessä tilassa, kun koronapandemia on pysäyttänyt kansainvälisen matkustamisen ja apuriippuvaiset yhteisöt eivät selviä itsekseen. Miten esimerkiksi pärjäävät lapset, joiden orpokoteja hoitavat viikoittain vaihtuvat kehitysaputuristit ja heidän tuomansa pääoma.

Kehitystyöstä voi kuitenkin olla mieletöntä apua myös yhteisöille, kun ymmärtää ensin sen mahdolliset haitat ja kuinka välttää niiden aiheuttamista. On tärkeää myös sisäistää, ettei työn hedelmä ole aina välittömästi näkyvää, eikä sen kosmeettisuutta voi välttämättä esitellä sosiaalisessa mediassa. Kehitystyöstä ei voi tehdä performanssia, jolla syötetään omaa egoa luomalla positiivista huomiota, sillä se vaikuttaa oikeiden yhteisöjen hyvinvointiin. Aito ja kestävä kehitys kestää vuosia saavuttaa ja vaatii kärsivällisyyttä.  Vapaaehtoismatkoja järjestäviä tahoja kohtaan kannattaa ensikäteen olla kriittinen ja selvittää, ovatko niiden tavoitteet pohjimmiltaan kyyniset. On hyvä selvittää, mihin matkaan käytetty raha oikeasti menee ja minimoida välikädet. Matkalle voi lähteä puhtaalla omatunnolla ottamalla selvää, että vapaaehtoistyöstä on autenttista apua yhteisölle.

 

teksti ja kuva Samuel Smith