Trendin aallonharjalla ratsastusta vai törkeää mässäilyä?

Kesällä 2020 sosiaalisessa mediassa nousi taas pinnalle rasismi ja erityisesti Black Lives Matter -liike.

Toukokuussa 2021 päätään nosti Palestiinan tilanne.

Joka kesäkuussa seksuaalivähemmistöjen oikeudet kuohuttavat Pride-kuukauden aikana.

Nyt pinnalla on Afganistanin kriisi.

Ja tässä vain muutama somessa kuohuttanut asia.

 

Muutaman kuukauden tai jopa viikon kuluttua postaukset vaihtuvat näistä kriiseistä keuhkoamisesta takaisin kuviin omasta, yltäkylläisestä elämästä, koiran lenkittämisestä tai maailman kaatavista oman elämän koukeroista, kuten avaimen jäämisestä lukitun oven taakse. Edellinen kriisi jää taakse ja uudelle aukeaa mahdollisuus päästä valokeilaan.

Viime vuonna lähes joka toisella Instagramkäyttäjällä luki #blm (=#blacklivesmatter), feedistä löytyi #blackouttuesday:n musta kuva ja Instagramin Storysta löytyi lähes joka päivä liikkeeseen liittyviä kuvia. Nyt nämä ovat kadonneet. Harvoin nämä ihmiset ovat kuitenkaan kääntyneet rasisteiksi tai koko liikettä vastaan. Trendi vain on loppunut. Kriisi kuitenkin jatkuu, ja ihmiset yhä tarvitsevat apua.

Samaa tekevät yritykset. Heti, kun kalenteriin kilahtaa kesäkuu, Pride-kuukausi, vaihtuvat yritysten logot sateenkaariteemaisiksi ja tuotteisiin ilmestyy kaikki sateenkaaren värit. Näin yritykset antavat itsestään empaattisen ja välittävän kuvan. Samaan aikaan useiden yhtiöiden tuotteita valmistetaan huonoissa työoloissa minimipalkalla ja unohdetaan ihmisoikeudet täysin. Ja heti, kun trendi tai kuukausi päättyy, palaavat yritykset takaisin normaaliin.

En ole kertaakaan jakanut yhtäkään postausta näistä tärkeistä aiheista sosiaaliseen mediaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, etten välittäisi. Sille on syy. Nämä oikean elämän kriisit ovat muodostuneet sosiaalisessa mediassa trendeiksi. Ajankohtaisia aiheita jaetaan Instagramissa, ja päivitellään, kuinka hirveitä ihmiset ovat. Usein se jää pariin postaukseen, sitten aihe unohdetaan kokonaan. Tämä saa kriisit näyttämään jokapäiväisiltä ja normaaleilta. Niiden trendimäinen ilmestyminen on melkein verrattavissa vaatetrendeihin. Tämän kesän sosiaalisen median trendeinä on ollut pyöräilyshortsit, värikkäät vaatteet ja Palestiinan kriisi. Aihe pysyy pinnalla hetken, kunnes se on käyty läpi. Sitten se käy tylsäksi ja se unohdetaan.

Näin kävi myös Haitilla. Vuonna 2010 maata ravisuttanut maanjäristys ravisti samalla koko maailmaa. Koko silloinen internet halusi auttaa. Lahjoituksia satoi. Vuonna 2021 uusi maanjäristys järkytti uudelleen saarta, joka ei ollut vielä selvinnyt ensimmäisestäkään katastrofista. Nyt somessa kiinnitetään kaikki huomio Afganistaniin, sillä ihmisten kapasiteettiin mahtuu vain yksi katastrofi kerrallaan. Tämä aihe on myös kerran jo käyty läpi. Tylsää.

Mitä, jos keskittyisimme moneen kriisiin samaan aikaan, emmekä jauhaisi yhtä kerrallaan? Mitä, jos oikeasti auttaisimme kriisien uhreja, emmekä vain mässäilisi tapahtuneella?

Meitä ihmisiä kiinnostaa kaikki traaginen. Moottoritien varrella sattunut onnettomuus vetää magneetin lailla katseita puoleensa. Eniten klikkauksia saavat uutiset onnettomuuksista ja katastrofeista, hyväntuuliset eläinuutiset tai lifestyle-artikkelit jäävät sivuun. Siksi näitä väkivaltaisia videoita jaetaan mieluummin kuin faktoja. Niistä ei kuitenkaan pitkällä tähtäimellä ole apua.

Jos haluat vaikuttaa, se ei tapahdu jakamalla muutamaa postausta, missä ihmisiä hakataan elävältä. Vaikuttaminen tapahtuu jakamalla informaatiota. Jaa tilastoja, faktoja ja linkkejä lahjoitussivuille, lahjoita itse ja allekirjoita vetoomuksia. Älä kirjoita Instagram-sivullesi #blm tai #freepalestine, jos aiot ottaa sen pois heti trendin päätyttyä. Tummaihoisten elämillä on yhä väliä, eikä Palestiinaa ole vieläkään vapautettu.

Postausten ja informaation jakaminen on toki tärkeää. Mitä enemmän ihmisiä tietää aiheista, sitä enemmän apua ja lahjoituksia lähetetään tarvitseville. Se, että nämä aiheet pysyvät pinnalla vain muutaman viikon tai lyhimmillään päivän, on väärin. Se, että postauksia jaetaan vain, että itse näyttäisit trendikkäämmältä, on väärin. Se, että jaetaan vain postauksia, joissa mässäillään väkivallalla ja kauheuksilla jakamatta oikeaa informaatiota, on väärin.

Näiden ihmisten kriisi ei ole sinun trendisi. Jos haluat jakaa postauksia ja tietoa, jaa oikeaa tietoa. Lahjoita, allekirjoita vetoomuksia, hanki tietoa ja opeta sitä niille, jotka eivät tiedä, tai jotka eivät ymmärrä asian tärkeyttä. Äänestä oikeita ihmisiä. Älä jaa postauksia vain, että vaikuttaisit trendikkäältä. Se ei auta.

 

Teksti: Lumi Anttila