Mun kirjapäiväkirja: Menneisyydestä tulevaisuuteen Yuval Noah Hararin johdatuksella

Nyt pelottaa ja kauhistuttaa. Hararin ennustukset tulevasta jättivät epätodellisen tunnelman. Noah Hararin Sapiens, Ihmisen lyhyt historia on mielestäni esimerkillisen hyvä ja ajatuksia herättävä tieteellinen kirja.

Sapiens, Ihmisen lyhyt historia oli ajatuksia herättävä, hyvin asioiden kaikki puolet mukaan ottava ja tieteellisiin faktoihin perustuva teos. Viimeisiä kappaleita lukuun ottamatta teos käsitteli historiaa ja miten me ihmiset olemme siihen vaikuttaneet ja miten historia on vaikuttanut meihin.

Teksti oli painavaa ja näin myös raskasta lukea. Kuitenkin tiedon nälkä sai minut lukemaan kirjaa eteenpäin. Kun kirjaa luki pieni pala kerrallaan, ei pää mennyt ihan lukkoon uuden tiedon sisäistämisestä.

Tällä hetkellä, juuri kirjan luettuani loppuun, ajatuksissani kutkuttaa ajatus siitä, mitä me sapiensit tulemme vielä luomaan tai tekemään. Olen siis edelleen niissä tunnelmissa, joihin Harari kirjan lopetti. Harari saattoi keskellä tekstiä esittää retorisia kysymyksiä, jotka saivat pääni pyörälle aika ajoin. Tämä oli kuitenkin hyvä lisä perus leipätekstiin, koska näin ollen teksti ja lukija saatiin keskustelemaan keskenään.

Kirjan jälkeen ajatukset jäivät pyörimään päässäni ja kirja todellakin jätti hieman kauhistuneen tunnelman. Harari ei jättänyt kirjastaan mitään pois, ei hyviä eikä pahoja puoliakaan. Hän ei myöskään lähtenyt kaunistelemaan asioita vaan kertoi miten asiat oikeasti ovat.

Tämä kirja auttoi myös jonkin verran esimerkiksi filosofian kurssia käydessäni. Suosittelen tätä erittäin paljon kaikille lukiolaisille pelkästään jo senkin takia, että tästä kirjasta voi olla hyötyä monen aineen opiskelemisessa.

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Marraskuu 2020 kuvina 

Marraskuu tunnetaan yleisesti pimeänä aikana. Valoisa aika vähenee päivittäin ja joinakin päivinä ulkona näyttää siltä, kuin koko maailma olisi himmennetty. Tällaiset päivät lisäävät ainakin itselläni väsymystä ja välillä näitä päiviä onkin parempi suunnitella tarkemmin, jotta koko päivä ei mene sisällä maatessa.  

 

 

Pimeyttä ja harmautta luo sateisen sään lisäksi se, että alkusyksyn puiden väriloisto on jo ehtinyt loppumaan. 

 

 

Tänä vuonna marraskuu on kuitenkin ollut poikkeuksellisen lämmin ja olemme piristykseksi saaneet myös valoisia ja kevättä muistuttavia päiviä pilvisten ja pimeiden päivien keskelle.  

 

Kuvat ja teksti Ella-Roosa Mäkinen 

Mun kirjapäiväkirja: Arto Paasilinna – Jäniksen vuosi

Jäniksen vuosi on ensimmäinen kirja, jonka luin Arto Paasilinnalta. Arvostettu suomalainen kirjailija on kyllä tuttu, mutta ennen en ole hänen teoksiinsa tutustunut tarkemmin. Tämä kirja teki vaikutuksen helppolukuisuudellaan ja sujuvuudellaan. Lyhyt ja asiallinen teos loi inhimillisyydellään mukavan tunnelman.

Toimittajana työskentelevä Vatanen turhautuu yksiselitteisesti kaikkeen ja lähtee pelastamansa jäniksen kanssa pois vanhan elämänsä parista. Matkalla Vatanen päätyy mitä kummallisimpiin tilanteisiin, tekee kovaa kuntoa vaativia töitä ja nauttii elämästään täysillä luonnon keskellä.

Teos tuo hyvin esiin ihmisyyden ja ihmisen terveet halut elämään. Esille tulee ihmisen vahvuus sekä vastapainona vajavaisuus. Paasilinna ei maininnut suoraan sitä, että ihminen voi elää täysillä myös silloin, kun epäonnistuu tai on muuten raskasta. Siitä huolimatta minulle välittyi vahvasti sellainen vaikutelma kirjan lukemisen jälkeen.

Vatasen päätökset, jänisrakkaus ja hänen oikeudenmukaisuutensa tarinan aikana tekivät Vatasen hahmosta hyvin sympaattisen. Vaikka hän lakien mukaan teki paljon virheitä, oli vaikeaa hyväksyä nämä teot virheiksi lukijana. Vatanen teki kuitenkin aina päätöksensä sen mukaan, minkä näki järjen kanssa oikeaksi tehdä.

Kaiken kaikkiaan voisia sanoa, että kirja oli hellyttävä. Paasilinna toi esiin oman käsityksensä ihmisyydestä sekä ihmisten perustarpeista. Kirja sai myös minut eli lukijan ajattelemaan omaa elämäntilannettaan.

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Kehitystyö OSA 2 – Vieraan kulttuurin ymmärtäminen ja siihen sulautuminen

Kun matkaa vieraaseen kulttuuriin tarjoamaan apua kehitystyön merkeissä on huomioitava oikea lähestymistapa tutustua kulttuuriin ja yhteisöön. Onnistuneen kehitystyön kulmakivenä on vieraan kulttuurin ymmärtäminen, kunnioittaminen ja siihen oikealla tavalla sulautuminen. On tärkeää riisuutua länsimaalaistuneista asenteista ja ennakkoluuloista, joita itsellä saattaa olla. Toisessa kulttuurissa saattaa olla eriäväisyyksiä tai epäkohtia, mutta se ei tee siitä ala-arvoisempaa tai heikompaa. Eurosentrinen ajattelu olettaa, että länsimaalainen kulttuuri on oletusarvo ja muualla kulttuurit ovat vieraantuneita ja erikoisia. Valkoinen pelastaja -kompleksi täytyy jättää taakseen ja huomata, että kummatkin osapuolet voivat oppia ja ymmärtää toisiltaan piirteitä. Tämä asettaa kahden kulttuurin osapuolet tasa-arvoiseen asemaan ja puretaan hierarkia, joka saattaa kehitystyössä usein muodostua. Tällöin auttamisessa ei ole kyse vallasta.

Lisäksi on tärkeää purkaa länsimaalaisten ryhmittyminen, joka helposti tapahtuu vieraassa kulttuurissa matkustaessa. On helppo keskustella ja kulkea muiden länsimaalaisten kanssa, kun on parempi ymmärrys toisen kulttuurista. Ryhmittymisellä muodostetaan kaksi selkeää osapuolta ja yhteistyö paikallisen kulttuurin kanssa hankaloituu. Kun observoi vierasta kulttuuria turvalliselta etäisyydeltä, ei palvele paikallista yhteisöä, vaan siitä vieraantuu entistä enemmän ja matka muistuttaa pikemminkin turistimatkaa. On tärkeää sulautua uuden kulttuurin pariin ja niin sanotusti elää heidän elämäänsä. Kun on kohdemaassa osana yhteisöä ja sen arkea, pystyy paremmin ymmärtämään eri epäkohdat, jolloin pystyy antamaan tehokkaammin apua.

Jokaisessa yhteisöissä ja laajemmin valtioissa piilee kulttuuriin iskostuneita systemaattisia epäkohtia. Yleisimpinä ongelmina lienevät rasismin, seksismin tai varallisuuserojen aiheuttamat ihmisoikeusrikkeet, joilla on vaikutuksia elämän jokaisella osa-alueella. Yleisellä tasolla näihin on lähes mahdotonta vaikuttaa, sillä muutos voi ainoastaan tapahtua hallinnolliselta taholta. Tämä voi olla melko lannistavaa, sillä se korostaa oman työn rajallisuuden. On kuitenkin helpompi antaa oikeanlaista apua yhteisölle, kun ymmärtää laajemmin sen systemaattisia ongelmia ja niiden vaikutuksia yksilöiden elämässä.

Ollessani kesällä 2019 Ecuadorissa Kichwa-intiaanien parissa minulle nopeasti esiintyi kulttuurilliset epäkohdat, joihin en yksinkertaisesti voinut yksilönä vaikuttaa. Ecuadorin alkuperäisväestöt kokevat huomattavaa rasismia, joka huonontaa elämän jokaista osa-aluetta. Varallisuuserot syntyvät, kun alkuperäisväestöltä riistetään tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen, työelämään ja omaisuuteen. Jatkuva epätasa-arvo johtaa yksilöllisellä tasolla oman identiteetin ja arvon kyseenalaistamiseen, sekä epätoivo aiheuttaa päihde- ja huumeongelmia. Aineriippuvuus on Ecuadorin alkuperäisvähemmistöillä vallitseva epidemia, jonka kitkemiseen tarvitaan merkittäviä muutoksia hallinnolliselta taholta. Ongelma on laajamittainen ja periytyy sukupolvelta toiselle. Avun täytyy keskittyä perheisiin, sillä kierteen voi purkaa uuden sukupolven kautta. Ennen kaikkea lapsien kotielämään, koulutukseen ja identiteetin löytämiseen täytyy panostaa ja muodostaa lapselle tukiverkosta, kun sellaista ei kotoa löydy. Huomioimatta tätä ongelmaa ja sen vaikutuksia yhteisöön on erittäin hankala löytää oikea lähestymistapa avun tarjoamiseen. Sen vuoksi on äärimmäisen tärkeää nähdä elämä paikallisen yhteisön näkökulmasta eikä länsimaalaisen linssin läpi.

Oman kulttuurin edustamisessa ei tietenkään ole mitään väärää ja esimerkiksi lapsien kanssa on hauska tapa harjoittaa vuorovaikutustaitoja muun muassa suomalaisten lastenlaulujen ja leikkien kautta. Silti on tärkeä huomata, että tavoitteena on palvella oman kulttuurin sijaan paikallista. Tärkeämpää on antaa paikalliselle kulttuurille suurempi huomio. Länsimaalaisista odotuksista ja tottumuksista on luovuttava ja antaa tilaa uudelle kulttuurille. Kun paikalliselle elämäntavalle ei anna tilaa jää paitsi paljosta, eikä voi tehokkaasti kehittää yhteisöä. Matkasta voi liian helposti väärällä asenteella kärjistyä itsekäs turistimatka, jolla haetaan Instagram-tykkäyksiä ja jännitystä omaan elämään.

Avun antaminen alkaa kunnioituksesta ja kuilujen kaventamisesta.

Teksti ja kuvat: Samuel Smith

Kehitysyhteistyötä käsittelevän juttusarjan ensimmäinen osa löytyy täältä!