SamkeCast #03 Poikkeustilan tunnelmia

SamkeCastin kolmannessa jaksossa Iida Vartiainen, Johannes Siren ja Veera Naumanen jutustelevat yhdessä viimeistä kertaa.

Valmistuminen häämöttää ja lukio lähenee loppuaan. Ajankohtainen
korona puhututtaa, koska lähes kaikki suunnitelmat ovat menneet uusiksi sen takia. Miten etäopiskelu on sujunut? Entä miten käy pääsykokeiden tai kesätöiden? Kuuntele!

Vieraile myös Viestinnän soundcloud-tilillä. 

Tempo-biisin laulaja näyttää, kuka Bess oikeasti on

Suomalaisen musiikkibisneksen melko uusi artistitulokaskiinnitys Bess, oikealta nimeltään Essi Launimo, julkaisi omaa artistinimeään kantavan debyyttialbuminsa 22. marraskuuta 2019. Tykkäsin suuresti hittisinglestä Tempo joskus aikoinaan, mutta silti kyseinen albumi osasi yllättää.

Albumin kansi on visuaalisesti hieno, ja kuvaa Bessiä hyvin, koska hänen tyylinsä tunnistaa violetista ja varsinkin hänen violetiksi värjätyistä hiuksistaan. Albumin teemoina ovat muun muassa alkoholin liikakäyttö sekä intohimoinen ja kiivas rakastuminen.

Bess on kirjoittanut biisinsä itse ja se on yksi albumin hyvistä puolista. Mukana biisien teossa on ollut myös Antti Hakala, joka tunnetaan paremmin taiteilijanimellään Nopsajalka. Lempibiisejäni levyltä ovat Yhden Liikaa, Irti, Läpinäkyvää (feat. F), Pidä musta kii ja Feng Shui.  Biisit ovat hyvin samankaltaisia.

Läpinäkyvää-biisillä fiittaava F eli Fanni Sjöholm on hyvä artisti ja pidän hänen muusta tuotannostaan, joten siksi Läpinäkyvää kuulostaa minusta hyvältä ja hänen räppinsä sopii siihen. Luulin itse asiassa aluksi, että itse pääartisti Bess lauloi F:n osuuden, sillä heillä on hyvin samanlaiset äänet.

Vähiten pidän ainakin biiseistä  en haluu rakastuu ja Yöeläin. Ensimmäiseksi mainitsemani biisi on jotenkin todella epävireisen kuuloinen, epätoivoinen ja hieman teennäisen kuuloinen. Yöeläin jotenkin tulee vain aina ohitettua, kun se tulee vastaan Spotifyssa satunnaistoistona.

Albumille annan arvosanan 3 asteikolla 1-5. Bessistä tullaan kuulemaan vielä lisää pian, siitä ainakin olen varma, kun kuuntelin tämän albumin.

Teksti: Sofia Tuohimaa

Kuva: Ansku Sinisalo

Moskeijavierailulla Dubaissa

Vierailin joulukuussa Dubain matkalla Jumeirah-moskeijassa. Se sijaitsee lähellä Dubain rannikkoa ja kuuluu Dubain suosituimpiin vierailukohteisiin. Moskeijan edustajat järjestävät siellä 75 minuutin opastettuja kierroksia kuutena päivänä viikossa 20 AED:n (noin 5 €) hintaan. Perjantaina vierailukierroksia ei järjestetä, koska se on muslimien pyhäpäivä. Hintaan sisältyy myös ennen opastettua kierrosta nautittavaksi arabialaisia makeita ja suolaisia makupaloja kuten taateleita ja keksejä.Lisäksi maisteltavana oli paikallista teetä ja kahvia. Moskeija toivottaa kaikki tervetulleiksi uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta ihailemaan kaunista ympäristöä sekä oppimaan lisää islamista ja paikallisesta kulttuurista.
Pukeutuminen moskeijaan on kuitenkin rajoitettua. Naisilta vaaditaan olkapäät ja polvet peittävät asut. Lisäksi naisia pyydetään käyttämään päähuivia vierailun ajan. Miesten on samoin soveliasta pukeutua olkapäät ja polvet peittäviin asuihin. Sekä miesten että naisten on myös jätettävä kengät moskeijan ulkopuolelle vierailun ajaksi. Asianmukaisia vaatteita on mahdollista lainata moskeijasta tarpeen tullen. Lisäksi vierailijoita pyydetään käyttäytymään kunnioittavasti.
Vierailukierros aloitetaan alueelta, jossa jalat pestään ennen moskeijaan menoa. Tämä ei ole kuitenkaan pakollista vierailijoille. Jalkojen pesu kuluu islamilaisiin rituaaleihin ennen rukoilua.
Sisällä moskeijassa naisopas kertoi kattavasti ja mielenkiintoisella tavalla islamin uskosta ja siihen liittyvistä tavoista. Esimerkiksi rukoisrituaalit tulivat esittelyn aikana hyvin tutuiksi. Vierailijat pääsivät seuraamaan paikallisen islaminuskoisen miehen esittämää rukoushetkeä.
Lopuksi vierailijat saivat esittää kysymyksiä oppaalta. Yllättävää oli se, että opas vastasi avoimin mielin vierailijoiden esittämiin kysymyksiin, jopa islamin uskosta. Moskeijavierailulle kannattaa ehdottomasti varautua kameran kera, koska valo-ja videokuvaus on siellä sallittua. Moskeijan ympäristö onkin erittäin näyttävän näköinen puhumattakaan kauniinkoristeellisista sisätiloista.
Oli todella upeaa ja mielenkiintoista päästä tutustumaan moskeijaan ja kuulemaan tarkemmin paikallisten muslimien elämästä. Vierailu Jumeirah-moskeijassa oli mieleenpainuva kokemus muslimiasuun pukeutuneena. Suosittelen vierailua lämpimästi Dubaihin matkaaville.
Emmi Mykkänen

Keliakia lukiolaisen elämässä

Keliakia on autoimmuunisairaus, jossa viljatuotteiden sisältämä valkuaisaine gluteeni vaurioittaa ohutsuolen limakalvon nukkaa. Tauti on yleensä perinnöllinen ja oikein hoidettuna ei aiheuta mitään vaaraa. Taudin oireita ovat yleensä mahakivut, ilmavaivat, turvotus, oksentelu sekä huonovointisuus. Keliakia voi ilmetä missä iässä tahansa, ja se onkin hyvä varmistaa lääkärin vastaanotolla, josta ohjataan verikokeisiin tai tähystykseen. On myös mahdollista, että verikokeissa tai tähystyksessä ei edes näy mitään merkkejä taudista, mutta silti se voi olla ihmisellä. Keliakia voi myös esiintyä eri muodoissa, kuten esimerkiksi ihokeliakiana, jossa oireet esiintyvät iholla ihottumana. Hoitona toimii parhaiten pysyvä gluteeniton ruokavalio, joka ei vahingoita ohutsuolta.

Nykyään gluteenitonta ruokaa saa paremmin kuin esimerkiksi muutama vuosi sitten. Keliakia onkin nykypäivänä yleinen sairaus. Moni ihminen ja varsinkin terveysintoilija pyrkii noudattamaan gluteenitonta ruokavaliota vain sen terveellisyyden vuoksi. Ihmisen keho ja aineenvaihdunta toimivat monella huomattavasti paremmin, jos ylimääräiset pullat ja leivonnaiset jäävät pois. Gluteeniton ruoka voi aluksi olla outoa ja maistua erikoiselle, mutta ajan myötä siitäkin oppii nauttimaan. Melkein joka ruoalle on aina olemassa gluteeniton vaihtoehto ja onkin suhteellisen helppoa muuttaa ruoka gluteenittomaksi. Nykyään myös ravintoloissa on hyvä gluteenittoman ruuan saatavuus, poikkeuksena ovat tietenkin jotkin ravintolat, mikä mielestäni on outoa, taudin yleisyyden vuoksi.

Mielestäni oudointa on se, että gluteeniton ruoka maksaa yleensä muutaman euron enemmän ja välillä se raivostuttaa. Jos esimerkiksi menee pizzalle, joutuu maksamaan kaksi euroa ylimääräistä gluteenittomasta pizzapohjasta. Tämä on ihmeellistä, koska enhän minä itse mitään ohutsuolelleni voi tehdä, jos se ei kerran viljaa siedä. Mielestäni olisi reilua, jos hinnat olisivat samat kuin normaalitkin. Myöskin kaupoissa gluteeniton puolen kilon jauhoseos saattaa maksaa lähemmäs kymmentä euroa, kuin normaalisti olisi hinta vain muutaman euron.

Keliakian kanssa oppii elämään ajan myötä. Itselleni gluteenittomaan ruokavalioon tottuminen kävi helposti, enkä edes kaipaa mitään ruokaa sen erityisemmin. Gluteenittomalla ruokavaliolla voin paremmin ja näin terveelliset elämäntavat pysyttelevät mukana koko elämän. Tosin onhan roskaruokaakin gluteenittomana, mutta en itse siitä niin välitä sen koostumuksen vuoksi. Usein kun gluteeniton ruoka on kuivaa. Uskon jopa, että ilman keliakiaa eläisin silti syömällä gluteenittomia tuotteita, vain sen tervellisyyden kannalta.

 Teksti: Annika Luoto

Punatukkainen boheemi säväyttää artistiyhteistöillä 

Kolmekymppinen Edward Christopher Sheeran, jonka maailma tuntee paremmin Ed Sheeranina, julkaisi viime vuonna neljällen studioalbuminsa No.6 Collaborations Project.

Albumin teemat ovat selkeästi rakkaus ja ero. Albumin kansi on visuaalisesti hieno, vaikkakin mielestäni Sheeran saisi itse näkyä albumin kannessa.

Sheeran on tienannut varmasti hyvin rahaa kovatasoisilla artistiyhteistöillä. Lempibiisejäni albumilta ovat Beautiful People (feat. Khalid), Cross Me (feat. Chance The Rapper & PnB Rock) ja Put It All On Me (feat. Ella Mai), muutamia mainitakseni. Eri biiseillä vierailevat artistit myös ovat onnistuneet lauluosuuksissaan, esimerkiksi Khalid laulaa tunteikkaasti.

Sheeranin aiemmat biisit Lego House, Shape of You ja I See Fire ovat selkeästi eri maata tämän uuden albumin musiikkityylin kanssa. Levy on kuitenkin parempi kuin aiemmat Sheeranin albumit. Ed Sheeran poikkeaa monesta massa-artistista sillä tavalla, että hänen ulkonäkönsä ei ole sellainen yltiöpäisen massaan sulautuva ja niin sanotusti komea, vaan hänellä on ennemmin boheemi ja vähän ränsistynyt tyyli. Mutta kai Sheeranin tavaramerkkinä kuuluukin olla olalla oleva kitara ja hurmaava lauluääni, joka saa monet teinitytöt pyörtymään.

Albumille antaisin asteikolla 1-5 kokonaisarvosanan 4. Innoissani ja mielenkiinnolla odotan jo Sheeranin seuraavaa albumia!

Kuvat ovat viime kesän Suomen keikalta Helsingin Malmin lentokentältä, jossa Ed Sheeran kävi vetämässä ensimmäisen Suomen keikkansa.

Teksti: Sofia Tuohimaa

Kuva: Wilma Summanen

Mun kirjapäiväkirja: Filosofiaa ja fantasiaa Jostein Gaarderin kirjassa Pasianssimysteerio 

Olen lukenut jo muutamia muita kirjoja Jostein Gaarderilta eikä Pasianssimysteerio jäänyt niiden varjoon. Tuttuun tapaansa Gaarder syventyy tässäkin kirjassa pieniin, vaikkakin samalla hyvin suuriin, filosofisiin kysymyksiin. Tuttuun tapaansa hän käytti apunaan korttipakkaa, kääpiötä ja korttipakan korteista eritoten jokeria.

Pasianssimysteerion juoni kulkee pojan matkassa, joka on isänsä kanssa lähtenyt hakemaan äitiään Ateenan muotimaailmasta, jonne äiti hukkasi itsensä vuosia sitten. Isän ja pojan tupakkatauot tuovat hyviä hetkiä filosofoinnille ja matkan varrella tapahtuu paljon uskomattomia, sanoisinko jopa fantasiamaailmoihin kuuluvia, tapahtumia.

Kaikki kirjassa esiintyvät tapahtumat eivät edes tapahdu heidän aikanaan tai liity suoraan poikaan ja isään. Päätapahtumien ohella pääsee seuraamaan Pullakirjassa kerrottua puolitoista vuosisataa vanhaa kertomusta. Näin ollen kirjassa seurataan kahta erillistä tapahtumaketjua samaan aikaan.

Gaarderin kirjoja lukiessa pääsee aina ajattelemaan omilla aivoilla eli teos ei ollut pelkkää hupilukemista. Kirjan lukemisen jälkeen kuitenkin tuntui hyvältä ja kirja oli lukukokemuksena itselleni tärkeä. Pidän Gaarderia yhtenä fiksuimpana filosofikirjailijana ja oli mielenkiintoista päästä jälleen seuraamaan hänen ajatuksenkulkuaan.

Tämä kirja voisi olla yksi Jostein Gaarderin yritys saada muutkin ihmiset hänen lisäkseen ajattelemaan maailmaa ja meitä ihmisiä filosofisesti sekä näiden molempien alkuperää ja tarkoitusta. Voisi olla niin, että Gaarder tuntee itsensä jokeriksi tässä valtavan suuressa pasianssissa.

Vaikka mainitsin, että kirja oli rankka lukea, en silti määrittelisi tätä tyypilliseksi tieteelliseksi filosofisoinniksi. Kirjan sisään mahtui paljon fantasiaa, mikä teki kirjasta hauskemman. Toki se, että lukija pitää filosofisoinnista, on iso tekijä hyvän lukukokemuksen takaamiseksi tämän kirjan kohdalla.

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.

Kesätyö voi olla muutakin kuin palkkaa ja kokemusta — tällainen oli unelmakesätyöni Demillä

Tulevan kesän kesätyöpaikkojen hakemisessa on nyt käynnissä loppukiri koronasta huolimatta. Työntekijöitä tarvitaan monella alalla, vaikka kesästä saattaakin tulla hyvin erilainen verrattuna aiempiin vuosiin. Vaikka yleensä kesätyöt ovat hommia kaupankassasta puutarhuriin, saattaa joskus arpaonni kolahtaa unelmatyön kohdalle. Tässä jutussa kerron viime kesästäni unelmatyöni parissa.

Keväällä 2019 ajattelin viettäväni tulevan kesän samalla tavalla kuten ennenkin eli rentoutuen ja haaveillein ilman töitä. Toisin kuitenkin kävi, sillä toukokuun alussa sähköpostiini kilahti tieto kesätöistä. Minut oli valittu Demin lukijatoimitukseen. Ensimmäisenä ajattelin, että tämä on pakko olla joku huijaus. Olin tottunut aina pettymyksiin, joten minun oli vaikea uskoa uutista. Totta se kuitenkin oli ja olin haljeta onnesta. Ensimmäinen kesätyö ja kaiken kukkuraksi unelma-alaltani.

Projektiin kuului kaksi tapaamista Helsingissä, mutta muuten tein töitä kotoa käsin. Ensimmäinen reissu etelään oli heti ensimmäisellä kesälomaviikolla. Olen mielestäni kokenut turisti pääkaupungissa, mutta tällä kertaa matkustin ensimmäistä kertaa yksin. Saavuttuani kaukoliikenteen terminaaliin Kamppiin jatkoin sieltä metrolla Kulosaareen kohti A-lehtien toimistoa.

Päivän aikana tutustuin muihin, noin 20 nuoreen, jotka olivat minun lisäkseni valittu tekemään Demiä. Sen lisäksi keskityimme totta kai tärkeimpään, eli syyskuun numeron tekemiseen. Ideoimme pienissä ryhmissä juttuideoita kiinnostavista aiheista sekä mietimme minkälaisia juttutyyppejä lehteen voisi tulla. Kun oli aika suunnata takaisin kohti Tamperetta, ideamme jäivät hautumaan toimittajille. Muutaman päivän kuluttua heillä oli valmiina runko ja työt potkaistiin kunnolla käyntiin.

Toisella tapaamiskerralla meistä otettiin kuvia lehteä varten. Yleensä Demin kannessa on julkisuudesta tuttuja henkilöitä, jotka kiinnostavat nuoria. Meidän lehtemme kansi oli kuitenkin ainutkertainen, koska me pääsimme komeilemaan kanteen. Kansikuvan lisäksi, meistä otettiin kuvia esittelysivuja varten. Kuvauspaikkamme oli meren äärellä Helsingin Kulosaaressa ja sijaitsi kävelymatkan päässä A-lehtien toimistolta.

Sain tehtäväkseni kirjoittaa Lukkarissa –nimiseen juttusarjaan tekstin. Sarjan ideana on antaa lukijalle jokaiselle päivälle viikon ajan erilaisia vinkkejä tai vaikka haasteita tiettyyn aiheeseen liittyen. Tekstini aiheena oli “kuinka elää viikko kuin tubettaja”. Keksin siis jokaiselle päivälle yhden videoaiheen ja ohjeet, kuinka sitä voi kokeilla. En ollut koskaan aiemmin kirjoittanut mitään tämän kaltaista, joten oli todella mielenkiintoista ja hauskaa päästää luovuus valloilleen.

Myös toinen juttutyyppi, jonka kirjoitin, oli minulle aivan uusi tuttavuus. Sain nimittäin vastuulleni tehdä lehteen pääkirjoituksen. Aiheeksi valikoitui medialukutaito, josta olen ollut muutaman vuoden aikana erityisen kiinnostunut. Pohdin erityisesti medialukutaidon vaikutusta lukijatoimitukseemme. En oikeastaan tiennyt pääkirjoituksen rakenteesta yhtään, joten sain prosessin varrella runsaasti tärkeitä vinkkejä ja neuvoja.

Demillä opin myös, ettei lehteen tuleva juttu ole ikinä ensimmäinen kirjoitettu versio. Tein tiivistä yhteistyötä päätoimittaja Päivi Lehtomurron kanssa, sillä hän muokkasi juttujani ja ehdotti niihin parannusehdotuksia. Molemmista teksteistä tuli ainakin kolme versiota ennen kuin päädyimme lopulliseen tekstiin. Sain todella paljon hyödyllisiä vinkkejä, joita aion hyödyntää jatkossa kirjoittaessani.

Projekti saatiin virallisesti päätökseen syyskuussa, kun meidän tekemä Demi tuli kauppoihin 18. Päivä. Oli outoa, mutta samaan aikaan todella hienoa, kun kauppaan mennessä pystyi tunnistamaan oman naamansa lehtihyllyn välistä. Meidän lehtemme oli menestys ja saimme paljon positiivista palautetta. Koko projekti vahvisti tavoitettani olla joku päivä aivan ihka oikea toimittaja.

 

Teksti: Iida Vartiainen

Kansikuva: Malin Gustafsson (Demin kansi 09/20)

Mun kirjapäiväkirja: Matkantekijä-sarjan toinen osa ei myöskään jättänyt kylmäksi

Diana Gabaldonin kirjoittaman Muukalainen-romaanin jälkeen luin Matkantekijä-sarjan toisen osan, Sudenkorennon. Tämä oli edellistä osaa paljon intensiivisempi niin juoneltaan kuin henkilöiden välisiltä suhteilta.

Clairen tarinaa jatketaan hieman erilaisessa muodossa, nimittäin muistelman muodossa. Claire kertoo tyttärelleen Briannalle koko tarinan siitä, miten hän itse sai alkunsa ja mitä hänen biologiselle isälleen ja Clairelle itselleen tapahtui. Clairen ja Jamien syvä rakkaustarina saa riipivän surullisen lopun, vai loppuuko se sittenkään vielä tässä kirjassa?

Tämä kirja sai tunteet pintaan. Hieno, mutkaton ja tunteet hienosti lukijalle välittävä kerronta, jota oli mahtavaa lukea. Tähänkin kirjaan upposi välillä, niin että kadotti melkein ajantajun.

Kirjassa esiteltiin yksi, jos toinenkin uusi henkilö, mutta jäin miettimään eniten Rogerin suhdetta Clairen tyttäreen Briannaan. Jään innolla odottamaan, miten hänen käy vai käykö ollenkaan seuraavassa osassa.

Diana Gabaldonin kirjat näyttävät olevan tunnusomaisesti hyviä pakokeinoja arjen kulusta. Tätä Matkantekijä-sarjaa lukiessa fyysinen maailma tuntuu välillä unohtuvan kokonaan. Tässä olisi siis erittäin hyvä vastapaino lukioarjelle, vink vink kiireisille lukiolaisille.

 

 

Tämä juttu on osa Mun kirjapäiväkirja -sarjaa, jota kirjoittaa Elli Kuoppala.