Avainsana-arkisto: ruoka

Järjestötoimintaa ja pahaa ruokaa Sloveniassa

Aloitin seikkailuni Euroopan nuorisoparlamentissa syksyllä 2017. Ensimmäinen istuntoni oli Jyväskylän alueellinen istunto ja seuraava oli Turun kansallinen istunto. Vaikka tutustuinkin uusiin mahtaviin ihmisiin ympäri Suomea ja Eurooppaa, en ollut varma riittäisikö aikani enää toisiin istuntoihin. Sain ensiksi kutsun Saksan kansalliseen istuntoon. Jouduin kuitenkin ajanpuutteen takia kieltäytymään, mutta kevätaamuna kutsun tultua Slovenian samankaltaiseen istuntoon, tiesin etten voisi enää vastustaa kiusausta.

17.8.2018
Bussi Tampereelta Helsinkiin – Vantaan lentokentälle lähti Tampereelta neljältä aamuyöstä. Tiesin, että lentokentällä odottivat kaksi suomalaista tyttöä, jotka olin nähnyt vain muutamasta kuvasta. Kentällä tytöt tavatessani tuntui kuin olisimme tunteneet jo vuosia. Olimme kaikki nälkäisiä ja väsyneitä, mutta jännityksen takia emme saaneet lentokentällä mitään alas.
Meidän piti vaihtaa Sveitsissä lentokonetta todella pieneen Slovenian omaan koneeseen. En ole ikinä lentänyt niin matalalla kuin kyseisellä koneella. Olin täysin häkeltynyt maisemista ja vuoriston kauneudesta. Näimme täysin selvästi vuorien päällä olevat kylät ja niissä sijaitsevat rakennukset.
Laskeuduttuamme Slovenian pienelle kentälle hyppäsimme taksiin. Yövyimme yliopiston asuntolassa ja sinne päästyämme tapasimme heti muutaman romanialaisen. Yhdessä tutkimme kaupunkia ja tutustuimme toisiimme. En osannut varautua siihen, että Sloveniassa olisi lämmin. En ollut pakannut yhtäkään shortsiparia tai lyhythihaista, sillä Suomessa meillä oli jo pitkien housujen lisäksi takit päällä.
Asuntolalta meillä oli noin parinkymmenen minuutin mittainen kävelymatka Ljubljanan keskustaan. Kaupunki oli kaunis. Se ei ollut verrattavissa mihinkään muuhun missä olin käynyt, mutta romanialaisten mukaan se muistutti huomattavan paljon suurkaupunkeja Romaniassa.

 

18.8.2018

En ole ihan varma mihin aikaan heräsimme, mutta aikaisemmin kuin normaalina arkiaamuna. 10:20 muut delegaatit, istuntoon osallistujat, saapuivat asuntolalle ja me muut, jotka olimme saapuneet jo aikaisemmin, odotimme tunteja. Ne tunnit käytimme Romanian omiin kansallistansseihin ja toistemme kulttuureihin tutustuessa. Tietysti näytimme Antti Tuiskua ja muita legendaarisia suomalaisia artisteja. Ulkona meitä odotti omat komiteamme, joiden kanssa lähdimme kauniiseen slovenialaiseen puistoon. Matkalla pääsin kertomaan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, joka häkellytti seurassani tullutta serbialaista. Komiteassani oli ihmisiä monista taustoista ja kulttuureista: Irlanti, Suomi, Serbia, Slovenia, Bosnia, Iso-Britannia, Italia ja Saksa. Oli odotettavissa, että kulttuuriemme erot tulisivat aiheuttamaan haasteita, mutta haasteita tulikin paljon enemmän niitä kuin osasimme edes olettaa. Ryhmäytiminen komiteamme kanssa meni loistavasti siihen asti, kunnes ensimmäinen yhteenotto tapahtui. Serbialainen kuvaili silmät sidottuna pahvin palaa ’’saksalaisena oluttuoppina’’. Ryhmämme saksalainen suuttui ja lähti kesken kaiken pois. Se tuntui oudolta, sillä en edes ollut ymmärtänyt, että siitä voisi loukkaantua.
Suomessa olemme tottuneet päivällisen olevan lämmin ruoka leivän kanssa, mutta taas Sloveniassa saimme päivälliseksi vaalean leivän täynnä salaattia. Salaatti piti noukkia pahvilaatikon pohjalta, sillä leivät olivat menneet rikki matkalla puistoon.
Illalla avausseremonian hienojen puheiden jälkeen kello oli jo lähellä yhtätoista illalla ja ainoa ruokamme oli ollut leivät salaatilla. Iltapalana saimmekin ruuaksi muiden maiden tuomia kansallisruokia, jotka olivat joko karkkia tai juustoa. Kukaan ei ollut kertonut, että maamme ’’purtavan’’ piti olla oikeaa ruokaa, jolla piti ruokkia lähes 150 nälkäistä delegaattia ja tapahtuman järjestäjää. Ainoa maa oikean ruuan kanssa oli Romania. Ruoka kuitenkin katosi ennen kuin olimme osanneet edes huomata sen mahdollisuutta.
Huonosti syödyn pitkän päivän jälkeen lähdimme huoneisiimme suomalaisten kanssa. Toisille yö ei kuitenkaan loppunut ruokailuun. Samassa kerroksessa majoittuneet romanialaiset juhlivat koko yön ja järjestäjät alakerrassa vielä pidempään.

19.8.2018
Herätyksen piti olla 7:00, mutta jokin meni pieleen. Koko asuntolan vallanneet juhlat olivat jatkuneet kuuteen aamuyöstä, joten emme oikeastaan yllättyneet. Olimme vähän pettyneitä, ettemme lähteneet mukaan juhliin, sillä olimme kuitenkin valvoneet lähes yhtä pitkään kuin äänet olivat kantautuneet huoneeseemme. Heräilimme yhdeksältä ja lähdimme aamupalalle, jota ei löytynyt. Joku sanoi sen olevan jo suljettu ja joku toinen taas ei ollut löytänyt sitä ollenkaan. Onneksemme meillä oli ruokakauppa asuntolan vieressä, jostain kerkesimme hakea jotain haukattavaa.
Meillä oli edessä pitkä päivä. Aiheemme oli raskas ja paljon kiistelty eikä kukaan meistä ollut varautunut siihen, miten vaikea aihe meillä oikeasti oli. Kahvitaukoja meillä oli puolentoista tunnin välein ja kun Suomessa olisimme saaneet kahvin lisäksi leipää tai välipalakeksejä, Sloveniassa saimme sipsiä, mitä oli jäänyt muiden maiden ruuista. Maassa maan tavalla, mutta huoli syntyi siinä kohtaa, kun päivällistä ei näkynyt, vaikka kello oli jo muutaman tunnin myöhässä aikataulusta. Ruuan tultua saimme kuivaa riisiä herneillä ja tsatsikia muovibokseista. Tapahtuman teema oli Go green.
Illalla tutustuimme muiden komiteoiden aiheiden ongelmiin ja ratkaisuihin. Pääsimme myös esittelemään omaa aihettamme ja olin varma, että onnistuimme mainiosti, kunnes kuulin kommenttia muilta komiteoilta. Emme olleet vieläkään päässet sopuun ongelmistamme ja ratkaisuistamme. Jokainen oli sanonut omat mielipiteensä muistelematta yhteisiä linjauksia mitä olimme sopineet ryhmänä.

20.8.2018
Kolmas päivä alkoi omituisissa tunnelmissa. Aamupalapöydässä oli vaaleaa leipää ja suklaalevitettä. Ei ihan sitä mitä Suomessa oltiin totuttu syömään. Mitä muutakaan siinä tilanteessa voi tehdä kuin suunnata ruokakauppaan ostamaan oman aamupalan. Sellaisen, mistä tulimme oikeasti täyteen.
Korjasimme kuumeisesti ongelmiamme ja keskustelimme yhteisistä linjauksista aiheemme suhteen, ettei enää samanlaisia ongelmia tulisi kuin edeltävänä iltana. Ongelmia kuitenkin tuli yhden meistä kiihtyessä siitä, ettemme hyväksyneet hänen ehdotustaan. Kyseinen tyttö lähti pois revittyään muistiinpanot naamamme edessä. Olimme kaikki niin hämmentyneitä, ettemme edes tienneet miten meidän olisi pitänyt reagoida. Joten tuloksena oli, että tuijotimme hänen peräänsä ja jatkoimme tekemisiämme. Ymmärsimme kaikki, että väsytti ja ärsytti, joten annoimme asian olla.
Teimme valehtelematta lähes 10 tuntia lakkaamatta töitä. Sen jälkeen lähdimme viereiseen meksikolaiseen syömään porukalla. Ruoka oli siedettävää, mutta ainakin se täytti enemmän kuin muiden päivien kuivat leivät yhteensä. Ruuan jälkeen koko porukka suuntasi keskustaan, jossa tapasimme muut komiteat. Jotenkin eksyin toisen suomalaisen kanssa muusta porukasta, mutta onneksemme tapasimme muutaman interreilaajan Tanskasta ja Isosta-Britanniasta. Istuimme iltaa niin pitkään, kunnes kuulin, että oma komiteani oli huomenna esittelemässä aihettaan, joten oli aika suunnata nukkumaan. Mitä olisi päivä ilman romanialaisia ystäviämme, keihin törmäsimme matkalla asuntolalle.

21.8.2018
Ensimmäinen GA (General Assembly) alkoi hyvissä tunnelmissa. Oma komiteani esitteli aiheensa kolmantena. Olin mukana avoimessa väittelyssä ja pahin pelkoni toteutui. Jäädyin melkein täysin tullessani vuoroni vastata. Ehkä pelastin tilanteen, ehkä en, mutta en voisi silti olla ylpeämpi komiteastani. Jokaisen komitean aiheesta äänestetään pääseekö se läpi vai ei. Äänestys käytännössä vain kertoo pidettiinkö ehdotuksistamme ja osasimmeko perustella mielipiteemme tarpeeksi hyvin. Me emme päässeet, mutta osasimme odottaa sitä.
Istuimme 10 tuntia samassa salissa pienten happihyppelyiden ja patongin voimalla. Olimme kaikki todella väsyneitä lähtiessämme takaisin asuntolalle, mutta onneksemme saimme hampurilaiset mukaamme. Siinä vaiheessa, kun puraisin omaa hampurilaistani, mikä oli haettu kasvispuolelta, huomasin: täällä ollaan sekoitettu liha- ja kasvisruoka keskenään. En ole itse syönyt pitkään aikaan lihaa, enkä edes osannut ajatella sen olevan mahdollista. Tietysti olin paniikissa ja vihainen, mutta se tunne muuttui todella nopeasti pettymykseksi. Kaikista asioista mikä voi mennä pieleen, järjestäjät olivat sotkeneet ruokavalion.
Asuntolalta lähdimme yölliselle kaupunkikierrokselle, joka olisi saattanut olla mielenkiintoinen, jos emme olisi olleet niin väsyneitä. Saimme otettua muutaman kuvan komiteastamme, mutta kaikki karkasivat nopeasti omille teilleen. Itse livahdin jäätelölle serbialaisen tytön kanssa ja hänen poikaystävänsä kanssa, ja se oli paras jäätelö mitä olen elämäni aikana syönyt.

22.8.2018
Yritin päästä yli eilisen tuoman pettymyksen. Odotin jopa pientä anteeksipyyntöä joltakin, sillä tiesin etten ollut ainoa, joka oli saanut ruokavalioonsa sopimatonta ruokaa. Sitä ei kuitenkaan kuulunut. Sali, jossa General Assemblyt pidettiin, tuntui päivän mittaan vain ahtaammalta ja tunkkaisemmalta. Jos rehellisiä ollaan, siellä haisi hiki. Ulkona oli lähes 30 astetta lämmintä ja sisällä vielä kuumempi. Vaikka kaikki meistä kävivät kaksi tai kolme kertaa suihkussa päivittäin, haisimme silti aivan kamalalta.
Päivä meni hitaammin ja hitaammin, mutta siitä selvisi tietämällä, että pian pääsisimme vaihtamaan hikiset vaatteet pois. Sitä ennen kuitenkin meillä oli kaikista mielenkiintoisin aihe viimeisenä. Se koski sitä, että pitäisikö Euroopan unionin laajentua Balkanin alueelle ja miten sitä voitaisiin helpottaa. Serbialaiset eivät halunneet liittyä mukaan EU:hun ja jotenkin keskusteluun saatiin mukaan kansanmurha vuonna 1995. Euroopan Unioniin kuuluvat maat eivät edes halunneet Serbiaa mukaan. Suurin osa osallistujista oli Balkanin mailta ja saatoin tuntea hieman mielihyvää siitä, että aihe aiheutti enemmän pahaa mieltä, kun komiteani aihe.
Asuntolalla meillä ei ollut aikaa, mitä meille luvattiin. Kerkesimme pakkaamaan laukkumme ja vaihtamaan paremmat vaatteet. Meitä tuli hakemaan kaksi haitaribussia ja ahtasimme kyytiin. Kaikki istuivat toistensa päällä ja seisoivat sumpussa.
Loppuseremonia pidettiin Ljubljanan hienoimman hotellin salissa. Meillä oli isot tarjoilut ja koskettavia puheita. Otimme paljon yhteiskuvia ja itkimme. Muutaman päivän aikana olimme tavanneet ihmisiä ympäri maailmaa ja tutustuneet heihin tavalla, jota ei voi edes sanoin kuvailla. Upeinta oli kuitenkin se, että tiesimme, että todennäköisesti tapaamme vielä. Slovenian istunnon viimeisen illan kunniaksi meille oli varattu iso tila, jossa saimme tanssia ja laulaa aamuyöhön asti.

23.8.2018
Kun istuin koneessa matkalla pois Sloveniasta, en voinut muuta tehdä kuin herkistyä kiitollisuudesta. Vaikka olinkin tuntenut viimeisen kuuden päivän aikana nälkää ja pettymystä, päällimmäinen tunne oli silti onni ja kiitollisuus. Loin ystävyyssuhteita ympäri Eurooppaa. Mikkelistä Kreikkaan.

 

Heidi Tauriainen

Kilju kauhusta – Linnanmäen Iik week pelottelee huvipuistokävijöitä

Tänä syksynä Linnamäki järjesti kolmatta kertaa tunnetun kauhutapahtuman Iik-weekin 5.–16. syyskuuta.

Tapahtuman ideana on järjestää kauhukohteita Linnanmäen alueelle ja koristella alue karmivaksi. Kauhukohteet avautuvat päivittäin klo 16 eteenpäin. Tällöin kauhuolennot valtaavat Linnanmäen.

Linnamäen kauhualueilla kulkee erilaisia kauhuhahmoja jahdaten pelokkaita kävelijöitä. Myös ruoka on teemaan sopivaa.

Tämän vuoden uutuutena lauantain aukioloajat oli pidennetty keskiyöhön asti illalla. Tänä vuonna koristeluun ei oltu panostettu yhtä paljon kuin aiempina vuosina.

Kauhukohteita oli tänä vuonna yhdeksän kappaletta. Kingi-laitteen jonotus oli koristeltu karmivaksi kuolleilla rotilla ja välkkyvillä lyhdyillä, Panoraaman kyydissä sai kuunnella karmivaa musiikkia ja Linnunrata extrassa pystyi valitsemaan veret seisauttavan virtuaalielämyksen. Nämä kohteet eivät osoittautuneet pahoiksi ja siksi niihin ei erikseen oltu merkitty ikärajaa. Kyöpelivuoren Hotellin ikärajaksi oli merkitty 12 vuotta. Kohteessa oli kaksi noitaa näyttelevää naista, jotka yrittivät pelästyttää kyydissäolijoita. Oman kaveriporukan kohdalla pelottelussa ei onnistuttu ja panostus näyttelijöiltä tuntui aika pieneltä verrattuna aiempaan vuoteen.

Samoin kuin Kyöpelivuoren Hotellissa ei taikasirkukseenkaan oltu panostettu yhtä paljon kuin aiempana vuonna. Kohteessa oli myös kaksi näyttelijää, jotka vain kulkivat vaunujen takana ja edessä kuiskien ja tuijottaen vaunuissa olijoita. Lopussa yksi näyttelijöistä otti vaunusta kiinni ja tuijotti meitä todella läheltä.  Tätä tapahtumaa varten oli myös rakennettu uusi kauhukohde romuttamo. Kohteessa oli kaksi pelleksi pukeutunutta näyttelijää, joilla oli naula lautoja kädessä. Kohteessa oli karmivaa musiikkia ja paljon panostettu koristeluun. Ensimmäisessä huoneessa oli luurankoja sekä sähkötuoli rautahäkissä. Seinissä oli luukkuja, joista näyttelijät pääsivät säikyttelemään kävelijöitä mm. hakaten seiniä, rautahäkkiä ja huutaen. Toisessa tilassa oli vanhoja hylätyn näköisiä autoja ja toinen pelle, joka huusi ja tuli kävelijöitä kohti hakaten peltiseiniä. Tuli olo kuin olisi ollut The Purge Anarchy -elokuvassa.

Kammokujalla kuljettiin pelkällä lyhdyn valolla kapeata reittiä pitkin. Kammokuja oli normaali peili saliin saakka. Peilisaliin oli laitettu nais- ja miesnäyttelijät, jotka oli maskeerattu kuolleiksi ja heillä oli häävaatteet päällä. He seurasivat ihmisiä tuijotellen ja niskaan hengittäen. Vaikka kohde ei ollut pelottava oli, se kuitenkin hyvin tehty ja kylmät väreet virtasivat koko vartalossa.

Myös Cinema 4D teatterissa tarjoiltiin livekauhua. Valkokankaalla näytettiin tarinaa kadonnut tytär, jossa toimittajan tytär katoaa huvipuistossa. Kun tarina kulkeutuu eteenpäin alkaa selviämään, että 10 vuoden välein on aina yksi tyttö kadonnut. Tässä kohtaa alkoi kaikkien kylmät väreet nousemaan, koska tyttöjä kuvattaessa kuolleita tyttöjä alkoi ilmestymään lavalle verhojen takaa. Kuvissa nähdään valkoisiin pukeutunut nainen, joka tarkkailee kuvissa olevia tyttöjä. Lopussa kyseinen valkoinen nainen ilmestyy näyttämölle ja alkaa pelottelemaan yleisöä karmivalla naurulla ja lausumalla sanoja ”minun tytär”, joita hoettiin jo valkokankaalla näytetyllä tarinassa.

Olin positiivisesti yllättynyt, sillä esitys oli karmiva ja yllätyin, miten paljon siihen oli panostettu. Videon pätkät, joita esitettiin oli kuvattu Linnanmäellä vanhimmat olivat kuvattu mustavalkoisina ja näyttelijöiden vaatteet videoissa oli valittu vuosituhannen mukaan, musiikit olivat samanlaisia kuin kauhuelokuvissa ja kaikki Linnanmäen panostus sai esityksen tuntumaan todelta.

Parhaimmaksi kohteeksi osoittautui vesitornin sisään rakennettu kauhukohde Unohdetut. Jonottaessa laitteeseen huomasimme, kuinka monet nuoret tulivat kohteesta itkien ja todella hysteerisinä. Kun olimme pääsemässä kohteeseen kertoi kohteeseen päästäjä, että näyttelijöihin ei saa koskea ja näyttelijät eivät saa koskea teihin. Tästä tiesi heti, että näyttelijät tulevat iholle.

Ensimmäisessä kaarteessa eteen tuli kuollut nainen, joka laahusti ja seurasi meitä seuraavaan huoneeseen. Seuraava huone näytti tyhjältä, kunnes tavaroiden takaa hyppäsi riivattu hahmo, joka huusi ja nauroi kuin hullu. Hahmolla oli pupu kädessään ja heilutteli sitä naamojen edessä. Tämän jälkeen kiipesimme korkealle rakennustelineelle. Rakennustelineestä oli tehty pitkä suora ja sen päässä seisoi hahmo puukko kädessään. Hahmo huusi meille “nyt te kuolette”. Tässä kohtaa me kaikki pysähdyimme, ja mietimme pitääkö meidän tuonne kävellä. Kun lähdimme kävelemään hahmo lähti juoksemaan meitä kohti ja tila pimeni ja valkoiset valot alkoivat räiskymään ja hahmo esitti puukottavansa meitä sen perusteella, mitä sivusilmällä näin. Tämän jälkeen hahmo vielä seurasi ja kuiski perään “me emme unohda”. Kun pääsimme rakennustelineiltä alas tuli eteen musta verho, josta edessä menevät kaverit eivät uskaltaneet mennä kunnes sanoimme, että se on uloskäynti. Tähän kauhukohteeseen oli panostettu eniten ja se oli vaikuttava. Kohteessa oli pelottavaa ja sieltä halusi nopeasti pois.

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli varsin mukava, karmiva ja hauskaa oli, vaikka kiljumaan meitä kukaan ei saanutkaan. Toivoisin kuitenkin, että ensi vuonna kauhua lisättäisiin ja koristeluun panostettaisiin enemmän. Myös pienten lasten perheiden tulisi valita joku muu päivä vierailla Linnanmäellä, sillä heidän vuokseen kauhuhahmoista tehdään ei-niin-pelottavia hahmoja ja se vaikuttaa muidenkin kauhukokemuksiin.

Mia Niemelä