Avainsana-arkisto: reportaasi

Illan tullen kissapedot lähtevät liikkeelle – Korkeasaaren kissalaaksossa vaeltavat pedot saavat monen kävijän huomion

Joka vuotuinen Kissojen Yö -tapahtuma on saanut alkunsa jo vuonna 1991. Se järjestettiin tänä vuonna 9. ja 16. päivä syyskuuta. Koska pimeä tulee tähän aikaan sykysystä, Kissojen Yö järjestetään syyskaudella. Yön pimeys luo oman tunnelman tapahtumaan, jonka keskiössä ovat uhanalaiset kissapedot, niiden omassa ympäristössään.

Eläintarha on avoinna tavallisesti noin klo 10-18, mutta Kissojen Yönä tarha on auki keskiyöhön. Tapahtuman aikana jokainen kissapeto ruokitaan, niille kehitetään toimintaa ja erilaisia hajuja viritetään aitauksiin. Pimeän alkaessa osa saaresta suljetaan, kuten apinalinna ja karhulinna. Saareen asetetut valot luovat upean yökokemuksen eläintarhassa. Normaalisti eläintarha sulkeutuu niin aikaisin ettei pimeä ehdi edes tulla.

 

Eläintarhaan on kehitetty tapahtuman ajaksi ainutlaatuista toimintaa: ruokakojuja, puistoja upeilla valokuvioilla, esityksiä ja musiikkia, sekä kasvomaalausta. Toimintaa on paljon tarjolla, ja perheen pienimät jaksavat silti päivän viimeisille tunneille. Kävely saaressa on raskasta, puhumattkaana kaikesta muusta toiminnasta. Seisominen tungoksessa väsyttää, mutta silti haluaa vielä nähdä vilauksen uhanalaisista pedoista.

Tapahtuma on monille kävijöille jo perinne, joten vierailijoita on paljon. Kaikista suosituin kohde tapahtuman aikana on kissalaakso. Paikalle saapuu ruokintojen ajaksi niin paljon väkeä, että liikkuminen on hyvin vaikeaa. Kissalaakson lisäksi ravintola Pukki ja matelijatalo ovat koko päivän avoinna. Ravintola Pukki ei paljon päivän aikana kävijöitä saanut, mutta matelijatalo sai senkin edestä. Liikkuminen matelijatalossa oli haastavaa, koska käytävät olivat kapeita.

Kissalaaksossa asuvat Amurintiikerit saivat kaikkien kävijöiden huomion. Laaksossa asuvia tiikereitä on yhteensä neljä, mutta laaksossa asustaa muun muassa aasianleijonia, amurinleopardi, pikkupandoja, ilveksiä sekä metsäkissoja. Amurintiikeri oli tapahtumassa korostettu muihin petoihin nähden. Korkeasaari lahjoittikin yhden euron jokaista lippua kohden amurintiikereiden suojelutyöhön.

Johannes Siren

Maauimalan loistavat puitteet

Pitkään Tampereellekin kaivattu maauimala avasi ovensa elokuun alussa. Maauimala rakennettiin uimahallin ja hyvien urheilumaastojen yhteyteen Kalevaan. Tänä vuonna tamperelaiset eivät sen tarjoamista uintimahdollisuuksista ehtineet kuitenkaan kauaa nauttia, koska se pistettiin talvivalmiuteen syyskuun lopussa.

Tampereen maauimala koostuu neljästä altaasta. Lasten- ja kahluuallas on tarkoitettu perheen pienimmille. 50 metrin altaalla pääsee harjoittamaan omia uimataitojaan ja kuntoaan. Hyppyaltaalla sijaitsevassa hyppytornissa rohkeimmat voivat kokeilla erilaisia hyppyjä itselleen mieleisestä korkeudesta.

 

Maauimalan hinnaston ei pitäisi olla este halukkaille uimareille. Nuorten kertalippu on 3,30 euroa ja sillä pystyy uimaan koko päivän. Hinnalle saa monipuolista vastinetta, koska tekemistä löytyy paljon. Lisäksi jokaisen uimarin turvallisuus on taattu viidellä jatkuvasti päivystävällä uimavahdilla.

 

 

Maauimalassa oli ihana viettää lämpimiä kesäpäiviä ja pistäytyä virvoittavaan veteen liian kuumuuden iskiessä. Vaikka kesän kuumat päivät ovatkin ohi, on maauimalapäivä edelleen kiva piristys viikkoon. Maauimalan vesi pidetään lämpimänä kylmempinä päivinä niin, että veteen päästyä ei kylmyys enää vaivaa. Samalla pystyt nauttimaan raikkaasta syksyn tuoksusta.

 

Kävin itse testaamassa maauimalaa pari viikkoa sitten. Päivä oli oikein lämmin ja siksi maauimala tulvi ihmisiä. Vaikka kesä sisälsikin paljon tällaisia lämpimiä päiviä, ei silti odotettuihin asiakasmääriin ylletty. Tämä johtui varmasti osittain siitä, että ihmiset tahtoivat nauttia auringosta uimarannoilla. Toisaalta lapsiperheille maauimala sopii turvallisten uimapaikkojen kannalta paremmin ja siksi siellä kuuluikin paljon lasten iloisia riemun kiljahduksia.

Minä ja ystäväni koimme maauimalapäivän hauskaksi ja rentouttavaksi. Monta tuntia lasten huutoa kuunneltuamme oli kuitenkin ihana päästä rauhalliseen kotiympäristöön. Maauimalassa uinti oli mukavaa vaihtelua uimarantoihin, joissa tänä kesänä tuli useita päiviä vietettyä. Maauimalassa vierailu oli lämminhenkinen kokemus mukavan henkilökunnan ansiosta. Suosittelen siellä vierailua erityisesti uinnin ja rentojen kesäpäivien ystäville.

teksti: Wilma Kyllönen

kuvat: Emmi Kortteinen

Nikke Ankara toi kesän Saloon

Salon torilla liikkuu tavallista enemmän ihmisiä. On torstai, mikä tarkoittaa, että on iltatoripäivä. Aurinko paistaa ja Uskelanjoki liplattelee taustalla, kun lukuisat myyjät kauppaavat omia tuotteitaan: joku vanhoja lelujaan, joku taas mansikoita ja herneitä. Paikalla on kaikenikäistä porukkaa, sillä jokaiselle löytyy jotakin. Nuoret ovat jo hyvissä ajoin kokoontuneet esiintymislavan edustalle, sillä tänä torstaina on luvassa tämän kesän ensimmäinen nuorille suunnattu esiintyjä: Nikke Ankara.

Keikan alkuun on vielä melkein kaksi tuntia aikaa, mutta eturivi alkaa täyttyä jo kovaa vauhtia. Kaveriporukat tanssivat ja laulavat lavan edessä, lapset syövät jäätelöä sivummalla vanhempien vahtiessa ja eläkeläiset nauttivat kauniista päivästä samalla miettien, kuka päivän esiintyjä oikein on. Pikkuhiljaa paikalle alkaa virrata myös heijastinliiveihin pukeutuneita järjestyksenvalvojia sekä punaisiin vaatteisiin sonnustautunutta ensiapuhenkilökuntaa. 

Lavan oikealla reunalla odottelee Tea ystäviensä Pinjan ja Erikan kanssa. Tytöt ovat menossa kahdeksannelle luokalle kesän jälkeen, kuten moni muukin paikalle ilmaantuneista. Keski-ikä odottelijoiden keskuudessa on noin 15 vuotta, mutta sekä vanhempia että nuorempia löytyy. Tea on kuunnellut Niken musiikkia jo yli kaksi vuotta. Hän kertoo fanituksen alkaneen nettikavereiden kautta, nopeasti Nikke Ankarasta tuli heille yhteinen juttu. Kolmikon lempibiisi on Koska eroot?, vaikkakin hyviä löytyy paljon.

Peruskoulusta asti tunteneet Sanna, Anne ja Sini ovat tulleet torille jo ajoissa. He ovat saaneet hyvät paikat lavan vasemmasta reunasta. Porukka on ensimmäistä kertaa Nikke Ankaran keikalla, ja he odottavatkin jo innoissaan artistin näkemistä ja biisien kuulemista livenä. ”Biisit on täyttä asiaa ja kertoo, mitä se hänen elämä oikeasti on”, Sini kertoo ja mainitsee samalla, että hänen lempibiisinsä on Värifilmi.

Rikkinäinen prinsessa- kappaleen suurkuluttajat Emma ja Oona ovat Salossa asuvat sisarukset. He odottavat malttamattomina, että pääsisivät ottamaan Niken kanssa yhteiskuvia ja tapaamaan hänet. Sisaruksista Oona löysi ensimmäisenä Niken musiikin, kun hän kuuli autossa ollessaan Perjantai 13.– biisin. Emma sai kuulla Nikestä Oonalta pian tämän jälkeen.

Keskellä eturiviä on kaksikko, joka on kiertänyt Niken perässä ympäri Suomea vuodesta 2016 asti. Fanitus lähti, kun Nikke oli Cheekin keikalla lämppärinä. Nämä tytöt ovat jo Nikenkin muistamat Siiri ja Marianne.  Kaksikko on nähnyt Niken esiintyvän jo yli 30 kertaa. Parhaaksi muistoksi Marianne nostaa 48 tuntia laivalla Niken keikoilla. Sastamalalainen kaksikko on tutustunut toisiinsa Niken kautta, kun tallilla tuli puheeksi musiikki. He käyvät yleensä yhdessä keikoilla, mutta myös muille ystäville on tilaa. Tytöt arvostavat Nikessä erittäin paljon sitä, kun hän kunnioittaa fanejaan ja yrittää aina järjestää heille aikaa.

Elli ja Lavinia ovat saapuneet Iltatorille Somerolta. He odottavat keikalta hyvää mieltä ja energisyyttä.

Viivi ja Veera eivät suoraan ole Niken faneja. He ovat käyneet pienestä asti iltatorilla katsomassa esiintyjiä. Parhaaksi iltatoriesitykseksi he nostavat Cheekin keikan.

Salolaiset Assi ja Johanna ovat tutustuneet toisiinsa Instagramin kautta. He ovat nähneet Niken ennenkin, kun tämä oli esiintymässä Salon nuortenkeskus Steissillä. Kaksikko on ollut myös iltatorilla jo monta kertaa. Paras tähänastinen artisti, joka on torilla esiintynyt, on heidän mielestään Benjamin Peltonen. Kaveruksilta löytyy energiaa ja hymyä, vaikka muille jakaa. Heille tulee varmasti hauska ilta.

Nikke Ankaran Karhumies-nimeä kantava DJ tulee lavalle ja saa osakseen taputusta ja huutoa.Bang Bang– biisi alkaa soida ja Nikke hyppää lavalle. Fanien kaipaama energisyys näkyy heti ensisekunneista lähtien. Yleisö on heti mukana ja puhelimen kamerat räpsivät kuvia kovaa tahtia. Nikke huudattaa yleisöä ja yleisö huutaa innoissaan. Keikalla kuullaan niin vanhoja kuin uusiakin biisejä. Rikkinäinen prinsessa saa yleisön kädet ilmaan ja laulamaan kovempaa kuin yhdenkään aikaisemman biisin kohdalla.

Liinu Nieminen

 

Tampereen lukioiden stereotypiat käsittelyssä (osa 2)

Tampereella eri stereotypiat näyttelevät suurta roolia lukiomaailmassa. Ne pyörivät jokapäiväisissä puheissa ja vitseissä. Ne vaikuttavat vahvasti siihen, mihin lukioon nuori haluaa hakea peruskoulun jälkeen. Niiden avulla nuoret luovat helposti oman kuvansa uudesta tapaamastaan ihmisestä.

Päätimme siis tehdä tutkivaa reportaasia tästä nuorille helposti samaistuttavasta aiheesta. Aloitimme prosessin luomalla mahdollisimman stereotyyppisen, fiktiivisen henkilön ja sen jälkeen kiersimme kouluilla selvittämässä, löytyikö koulusta paljon tällaisia henkilöitä. Ensin esittelyssä fiktiiviset hahmomme.

( Juttusarjan ensimmäisessä osassa tutustuttiin mm. omaan lukioomme Samkeen. Ensimmäisen osan löydät täältä. )

Tampereen lyseon lukio

Otto Schröfel on valinnut Tampereen lyseon lukion pitäen silmällä haavettaan kokoomuksen puheenjohtajuudesta. Oton numerot ovat aina olleet erinomaisia, etenkin kaikissa neljässä vieraassa kielessä, joita hän lukee. Otto harrastaa väittelyä ja tennistä isänsä omistamalla keskuksella. Hän viettää paljon aikaa kesämökillään Hangossa.

Otto Schröpfel

 

 

Tampereen yhteiskoulun lukio

Auringonkukka Virtanen syntyi nimellä Aino, mutta vaihtoi nimensä täytettyään 18 vuotta, koska haluaa olla erilainen kuin muut. Hän harrastaa teatteria ja asuu yksin Amurissa, josta on lyhyt koulumatka Tampereen yhteiskoulun lukioon eli TYKkiin. Auringonkukka ei halua määritellä itseään, mutta kannattaa vahvasti naisten oikeuksia ja noudattaa vegaanista ruokavaliota.

Auringonkukka Virtanen

 

Arvo Matikainen on ensimmäisella luokka-asteella samassa koulussa. Häntä ei kuitenkaan bongaa käytäviltä läheskään niin helposti, sillä hän pyrkii löytämään aina jonkun pienen kolon johon piiloutua. Arvo on tullut TYKkiin siinä toivossa, että hänet hyväksyttäisiin paremmin nuorten sekaan kuin pienessä kylässä, josta hän on kotoisin.

Arvo Matikainen

 

Tampereen teknillinen lukio

Simo Jokinen käy neljättä vuotta Tampereen teknillistä lukiota Tampereen Hervannassa. Hän on valinnut lukion sen alhaisen keskiarvorajan ja lyhyen koulumatkan takia. Simo harrastaa ”ajelua” vuoden 1998 Ford Focuksellaan äidin vastustuksesta riippumatta. Simoa tosin ei kiinnosta, koska naiset kuuluvat nyrkin ja hellan väliin.

Simo Jokinen

 

Kalevan lukio

Ida Mäensivu saapuu joka aamu bussilla Nekalasta Kalevan lukiolle. Hän kertoo harrastuksekseen käyvänsä salilla silloin tällöin. Ida käyttää aamuisin paljon aikaa meikkaukseen ja hiusten laittoon, mutta vaatetukseen kuuluu useimmiten yksinkertainen tiukka paita ja farkut. Tulevaisuudessa Ida todennäköisesti työskentee Bik Bokissa.

Ida Mäensivu

 

Tampereen Rudolf Steiner-lukio

Hilla Löngflut käy neljättä vuotta Rudolf Steinerin lukiossa. Hän olisi halunnut hakea ammattikouluun opiskeleemaan, jotta voisi valmistua kokiksi. Kuitenkin hänen vanhempansa halusivat Hillan hakevan lukioon, jolloin Steiner tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta. Hillan lempioppitunti on jooga.

Hilla Löngflut

 

Tampereen normaalikoulun lukio

Kaikista muista Tampereen lukioista poiketen, kun loimme stereotyyppisiä hahmoja, Tampereen normaalikoulun lukiosta ei tullut mitään mieleen. Ei mitään erityistä piirrettä tai ajatusmaailmaa, joka painottuisi kyseisessä lukiossa. Niinpä pitkän spekuloinnin jälkeen luovutimme ja päädyimme tulokseen, ettei stereotyypiaa täällä ole.

 

JA TÄHÄN PÄÄDYIMME…

Saapuessamme Tampereen lyseon aulaan, ei missään näkynyt ristin sieluakaan. Askeleet ja puhe kaikuivat, ja jokseenkin kolkko aula oli kuoleman hiljainen. Yritimme saada kiinni tyypillistä lukiolaista, mutta kaikki vaikuttivat olevan tunneilla. Kun yritimme vilkaista avoimesta ovesta luokkahuoneeseen, saimme osaksemme vain paljon paheksuvia katseita. Luovutimme siis lukiolaisten haastattelun suhteen ja tyydyimme tarkkailemaan kauempaa.

Jatkoimme matkaa lyseon lähimpään lukioon Tampereen yhteiskoulun lukioon TYK:iin. Hiljaisuus oli nopeasti unohdettu ja käytävillä soi musiikki ja ihmiset juttelivat keskenään. Vähän kyllä ihmeteltiin, että mitä teimme siellä, mutta selitettyämme asiamme otettiin meidät hyvin vastaan. Stereotyyppisiä opiskelijoita oli hyvin paljon, mutta totta kai oli mukana myös vähemmän ääripäisiä persoonoita. Arvon kaltaisia oppilaita ei koulun käytävillä näkynyt, mutta se oli odotettavissa, sillä he piileskelevät pimeissä nurkissa. Huhujen mukaan etsimällä heidät olisi löytänyt.

Tampereen teknillinen lukio Hervannassa toimii yhteistyössä ammattikoulun kanssa. Astuessamme sisään huomasimme välittömästi ammattikoulun vaikutuksen lukion tiloihin. Ainoat tapaamamme ihmiset olivat ammattikoululaisia tai 10-luokkalaisia, eikä kukaan osannut ohjata meitä lukiolaisten luo. Valokuvista seinillä huomasimme, että Tampereen teknillisessä lukiossa on huomattavasti enemmän poikia kuin tyttöjä. Saman huomasimme vilkuillessamme luokkahuoneisiin sisälle.

Heti Kalevaan lukioon saapuessamme huomasimme stereotypiamme osuvan naulan kantaan. Naispuoliset henkilöt olivat enemmän tai vähemmän saman näköisiä keskenään. Aula oli hyvin matalakattoinen ja jokseenkin ahdistava, mutta opiskelijat tuntuivat olevan jo tuottuneita siihen.

Tampereen Rudolf-Steinerin lukio. Emme osanneet edes kuvitella mikä meitä siellä odottaisi. Lukion kanssa samoissa tiloissa toimi steiner-yläaste ja meininki oli jotain normaalin yläasteen ja sirkuksen väliltä. Jututimme neljää lukiolaista. Yksi oli tullut kyseiseen lukioon, koska ei päässyt mihinkään muualle, yksi taas oli ollut puolen vuoden aikana kahdessa muussakin lukiossa, muttei ollut saanut kavereita, yksi oli ollut samassa talossa päiväkodista asti, ja yhdellä ei ollut aavistutstakaan, miksi haki kyseiseen lukioon. Opimme myös, että jooga ei ole oppiaine.

Tampereen normaalikoulun lukio osoittautui täysin nimensä mukaiseksi. Stereotypiamme, jota ei ollut, piti täysin paikkansa. Tilat olivat modernit ja ihmiset olivat hyvin erilaisia, eikä heodän välillään tuntunut olevan mitään edes useaa opiskelijaa yhdistävää tekijää.

 

Vaikka lähes jokaisessa koulussa oli stereotyyppisiä ihmisiä ja ilmapiiri, sekä koulun yleinen ilme oli eri jokaisessa koulussa, haluamme painottaa, ettemme tunne kyseisiä henkilöitä, eikä tarkoituksenamme ole loukata ketään. Tärkeä huomio on myös se, että jokaisessa koulussa, jossa vierailimme, oli myös paljon erilaisia ja stereotypioihin sopimattomia ihmisiä.

 

Emmi Kortteinen, Heidi Tauriainen, Oona Koivula 

 

Sunrise Avenuen fanit eivät välittäneet kylmästä

Ilta on pimenemässä ja kylmä ilma tulvii sisään takin kauluksen yli. Noin tunnin kuluttua alkaa Sunrise Avenuen Heartbrake Century –kiertueen toinen keikka. Pakkahuoneen oven takana on vasta muutama kymmentä ihmistä, mutta paikalle ilmaantuu koko ajan lisää. Vaimeana taustalla kuuluu bändin viime hetken harjoitukset.

Kylmä ilma ei näytä haittaavan jonottajia. Kaikilla on pääsääntöisesti iloinen ilme kasvoillaan ja kaulahuivi suojanaan. Odottava ja innostunut tunnelma vallitsee Tullin torin yllä.

Pohjoisen murretta ei ole hankala erottaa Simosta kotoisin olevien tyttöjen puheista. Laura Vähänen, Veera Väätäjä ja Riikka Väätäjä ovat olleet Sunrise Avenuen faneja jo vuodesta 2005, he olivat silloin ala-asteella. Uudelta albumilta Väätäjän sisaruksista Riikka nostaa esiin erityisesti Point of no return –kappaleen, johon hän esittää oman tanssikoreografiansa havainnoksi muille, mistä biisistä hän puhuu. Tytöt alkavat nauraa hänen esitykselleen ja komppaavat häntä mielipiteessään. Keikalta he odottavat erityisesti uuden musiikin kuulemista livenä. Tämä on ainoa keikka jolle he menevät tältä kiertueelta. He aikovat nauttia illasta sen mukaisesti.

Tyttöporukan edessä jonossa on pitkän linjan fani Marika Keskinen. Hän on kiertänyt Sunrise Avenuen perässä jopa Saksassa asti. Ensimmäisestä levystä asti nokialainen Keskinen on ollut menossa mukana, ja muisteleekin lämmöllä alkuaikoja, kun pääsi vielä helposti bändiä tapaamaan keikan jälkeen. Angels on a rampage on Keskisen ehdoton lempibiisi, jota ei voi kuunnella itkemättä.

Tämän kiertueen liput myytiin hetkessä loppuun. Keskinen ja moni muukin varmasi yritti saada muuallekin kuin Tampereelle lippua, mutta se oli lähes mahdoton tehtävä. Hartwall Areenalle on vielä tilaa ja Keskinenkin sinne onneksi pääsee. Hän on yleensä lähtenyt keikoille yksin, mutta tutustunut siellä esimerkiksi saksalaisiin, jotka ovat hänen ystäviään edelleenkin.

Jonon keskiosassa kuuluu iloista kikatusta ja naurua, saksalaisia sanoja erottuu iloisten äänien seasta. Sunrise Avenue on tunnetusti lyönyt itsensä läpi hyvin Saksassa, joten ei ole mikään yllätys, että tälläkin keikalla saksalaisia on mukana.

Naurun äänet kuuluvat Juliane Grünelle ja hänen miehelleen Björn Grünelle sekä heidän seurassaan oleville Geli Süssille ja Yasmin Käppelerille. He ovat kaikki kotoisin Saksasta, pariskunta on kotoisin Kölnistä, Süss Viennasta ja Käppeler alun perin Frankfurtista. Heistä varsinkin Süss on kierrellyt keikoilla niin paljon, että ei edes osaa laskea niin pitkälle, keikkoja on kertynyt niin paljon. Kaikki heistä ovat käyneet aikaisemmin Suomessa ja Sunrise Avenuen keikoilla myös lähempänä kotimaataan. Grünen pariskunnasta Björn nostaa esille hänen rakkautensa Salmiakkia kohtaan. Süss nyrpistää välittömästi nenäänsä, hän ei ole salmiakin ystävä.

Käppeler on käynyt jo kaksi vuotta suomen kielen kursseilla, ja onkin oppinut jo paljon. Myös Süss paljastaa osaavansa suomea ja kertookin lempisanansa olevan lippuautomaatti. Grünen Björn kertoo mielipiteensä Sunrise Avenuesta ja saa muut lähellä olevat nauramaan. ” They’re funny finnish musicians”. Hän hehkuttaa vielä suomalaisten huumorintajua ja kaikki liittyvät keskusteluun puhumaan kuinka suomalaiset eivät ole ollenkaan niin sisäänpäin kääntyneitä kuin väitetään. Suurin osa on oikeasti helposti lähestyttäviä ja kilttejä. ”Nähdään maaliskuussa!”, Süss huutaa vielä englanniksi ennen kuin jatkan matkaani jonoa eteenpäin. Hekin ovat siis tulossa Hartwall Areenalle.

Saksalaisen joukon edessä on Hämeenlinnalainen kaksikko. Janina ja Ira ovat olleet kuuntelijoita jo kymmenenvuotiaista asti ja ovat nyt kahdenkymmenen ikävuoden kieppeillä. Janina muisteli kuinka kaikki alkoi, kun hän katseli Voicelta musiikkivideoita televisiosta ja sieltä aina välillä tuli Fairytale Gone Bad. Janina on jopa niin iso fani, että on nimennyt ihanan spanielinsakin yhtyeen keulahahmon Samun mukaan.

Janina on ollut Sunrise Avenuen keikalla ennenkin. Helsingin Jäähalli on ollut monelle jonossa olijalle ihana muisto, kuten myös Janinalle. Ira omalta osaltaan ei ole ollut ikinä Sunrise Avenuen keikalla, vaan tämä on hänen ensimmäinen kertansa. Tämäkin kaksikko on varannut liput Hartwall Areenalle jo hyvissä ajoin.

Aivan Pakkahuoneen oven edessä on saksalaiskolmikko. Kolme muillekin faneille hyvin tuttua kasvoa, Kathi, Biauca ja Natalie. He ovat olleet oven takana odottamassa jo aamusta kymmenestä asti, mikä on heille ihan tavanomaista. Tunnelma heidän keskuudessaan on hieman hermostunut, koska kello lähenee seitsemää, oven avaamisen aikaa. Heillä on edessään vielä monta keikkaa tällä kiertueella. Tältä keikalta he odottavat hauskuutta ja hyvää fiilistä.

Odottamisen tunnelma kasvaa samaa vauhtia kuin jono. Jono on jo lähes nelinkertainen siihen nähden kuin saavuin paikalle. Uusien jonottajien kasvoilta paistaa jännitys, mutta myös innostus. Illasta tulee varmasti ikimuistoinen.

Liinu Nieminen 

Tampereen lukioiden stereotypiat käsittelyssä ( osa 1 )

Tampereella eri stereotypiat näyttelevät suurta roolia lukiomaailmassa. Ne pyörivät jokapäiväisissä puheissa ja vitseissä. Ne vaikuttavat vahvasti siihen, mihin lukioon nuori haluaa hakea peruskoulun jälkeen. Niiden avulla nuoret luovat helposti oman kuvansa uudesta tapaamastaan ihmisestä.

Päätimme siis tehdä tutkivaa reportaasia tästä nuorille helposti samaistuttavasta aiheesta.  Aloitimme prosessin luomalla mahdollisimman stereotyyppisen, fiktiivisen henkilön ja sen jälkeen kiersimme kouluilla selvittämässä, löytyikö koulusta paljon tällaisia henkilöitä. Ensin esittelyssä fiktiiviset hahmomme.

Sammon keskuslukio

Kasperi Korhonen ja Amanda Björk ovat nuori pari Sammon keskuslukiossa. Kasperin elämään kuuluu jääkiekko-harrastuksen lisäksi mökkiviikonloput, ja säännöllinen myöhästely aamutunneilta. Amanda uskoo Kasperin tulevaisuuteen NHL-tähtenä, ja Floridasta löytyvään kesämökkiin.

Kasperi Korhonen

Amanda Björk

 

 

 

 

Reima ”Remu” Paatela

Reima (Remu) Paatela taas on jälleen kerran tullut samoilla silmillä Sammon keskuslukion käytäville. Hän on viettänyt taas yhden pitkän yön tietokoneen edessä pelaillessa ja pitsaa syöden. Remua ei kiinnosta mennä filosofian tunnille, joten hän tulee viestintälinjan siivessä sijaitsevaan harjoitustoimitukseen nukkumaan päiväunia ja katsomaan Netflixiä. Remu käy suihkussa silloin kun huvittaa, koska on ylpeästi oma itsensä.

 

Tampereen klassillinen lukio

Elina Karikoski harrastaa lukemista ja kirjoittamista omissa oloissaan, jolloin Tampereen klassillinen lukio on hänelle täysin oikea paikka. Koulussa Elinalla on oma pieni kaveriporukkansa, mutta eivät he juuri toisiaan vapaa-ajalla näe.

Elina Karinkoski

 

Hatanpään lukio

Iivari Äimän neljäs vuosi Hatanpään lukiossa on alkanut mallikkaasti. Viimeisen vuoden lukujärjestysten helppouden ansioista on hän onnistunut pääsemään läpi jopa puolista kursseista. Koulukirjojen sijaan Iivarin käteen on tuntunut liimautuneen skeittilauta ja kaljatölkki: ”Oonhan mä sentään täysikäne”, Iivari naurahtaa.

Iivari Äimä

Tammerkosken lukio

Solja Rislakki käy kolmatta vuotta Tammerkosken lukion kuvaamataidon erityislinjaa. Vapaa-aikansa hän käyttää piirtäen ja lukien sarjakuvia sekä käyden cosplay-tapaamisissa. Opettajatkaan eivät enää pysy perässä minkä värisillä hiuksilla Solja tulee minäkin päivänä kouluun. Unelmissa hänellä on seuraavana matka Tokioon ja lävistys kulmakarvaan.

 

Solja Rislakki

Svenska samskolan

Juuri takaisin Tampereelle Porvoon kartanostaan palannut Peter Söderström puhuu äidinkielenään ruotsia ja tämän takia käy Tampereen ruotsinkielistä  lukiota. Hän harrastaa purjehdusta ja seuraa isänsä kanssa aktiivisesti raveja. Hänellä on varaa kalliseen autoon ja kalliisiin vaatteisiin, eikä epäröi näyttää sitä.

Peter Söderström

 Ja tähän päädyimme…

Oma koulu, pahin koulu. Koska olemme itse Sammon keskuslukiosta, olemme tottuneet jo täällä pyöriviin ihmisiin ja näin ollen meidän on helppo löytää stereotypiat keskuudestamme. Jokainen meistä myöntää tunnistavansa vähintäänkin yhden jokaisesta stereotypiasta.

Tampereen klassilliseen lukioon astuessamme kuulimme ensimmäisenä keskustelun ydinfysiikasta ja näimme seinällä olevan taulun höyryveturista sekä katosta roikkuvan atomimallin. Olimme selvästikin tulleet sisään luonnontiedelinjan ovesta. Saimme itsellemme esittelijän näyttämään koulua. Saimme kuulla, että osassa koulua täytyy olla ihan hiljaa ja sen huomasimme itsekin. Löysimme myöskin tästä koulusta useammankin stereotypiaan sopivan henkilön.

Jo Hatanpään lukion pihaan tultaessa aistimme siitä huokuvan tunnelman. Koulun lähelle sijoitettu baari näytti houkuttelevan ainakin muutamaa lukiolaista, mutta oli Hatanpäällä myös monta kilttiä ihmistä. Skeittilautoja näkyi odotettua vähemmän, mutta emme niiltäkään välttyneet.

Tammerkosken lukiosta oli ehkä kaikista vaikein löytää stereotyyppistä lukiolaista. Löysimme kyllä monta mahdollista henkilöä, muttemme oikeastaan yhtään täysin stereotypiaa vastaavaa koululaista. Muutos muun koulun ja kuvaamataidon siiven välillä oli kuitenkin huomattava.

Suomenruotsalaiset stereotypiat romuttuivat astuessamme sisään Svenska samskolanin ovista. Kun katsoimme tarkemmin, löysimme kyllä myös muutaman stereotypian täyttävän henkilön, mutta hyvin suuri osa koululaisista oli samalla tasolla, kuin jokainen muukin meistä.

Vaikka lähes jokaisessa koulussa oli stereotyyppisiä ihmisiä ja ilmapiiri ja yleinen koulun ilme oli eri jokaisessa koulussa, haluamme painottaa, ettemme tunne kyseisiä henkilöitä, eikä tarkoituksenamme ole loukata ketään. Tärkeä huomio on myös, että jokaisessa koulussa, jossa vierailimme, oli myös paljon erilaisia ja stereotypioihin sopimattomia ihmisiä.

(Juttusarjan toinen osa löytyy täältä )

Emmi Kortteinen, Heidi Tauriainen & Oona Koivula