Kampaaja-haaveista äidinkielen opettajaksi

 

Sammon keskulukion äidinkielen opettaja Outi Lepomäki, ollut Samkessa vuodesta 2010 ja sitä aiemmin Messukylän lukiossa. Opettajan ammatissa Lepomäki on ollut jo huimat 32 vuotta.

 

Mikä oli haaveammattisi lapsena?

– Kampaaja, koska oli niin hauskaa auttaa 10 vuotta vanhempia tätejäni laittautumaan huveihin.

 

Miten päädyit opettajan ammattiin?

– Minulla oli kirjallisuus pääaineena yliopistossa, enkä ollut ihan varma sivuaineesta. Luin muun muassa tiedotusoppia ja taidehistoriaa. Toimiessani sijaisena huomasin, että opettajan työ onkin ihan kivaa, joten päädyin suuntaamaan opinnot kirjallisuuteen ja suomen kieleen.

 

Mitä harrastat ja teet vapaa-ajalla?

– Harrastukseni liittyy paljon kulttuuriin, eli käyn paljon teatterissa ja konserteissa, lisäksi luen paljon. Olen kiinnostunut myös kuvataiteesta, johon liittyy myös vähän sellaista omaa tekemistä.

 

Ketä kuuluu perheeseesi? Onko sinulla lemmikkejä?

– Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi aikuista lasta. Ei valitettavasti ole lemmikkejä allergioideni takia.

 

Mikä on suurin haaveesi?

– Kun ajattelen, minkä ikäinen olen, niin suurin haaveeni on elää terveenä ja rauhassa. Ja mielellään tietenkin haluaisin seurata maailmaa, joka ei mene kovinkaan huonoon suuntaan.

 

Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa?

– Matkustelen tälläkin hetkellä jo todella paljon, mutta lotossa voitettuani varmasti matkustelisin vielä lisää. Unelmapaikkani voisi olla Chile, koska olen jotenkin aina ollut kiinnostunut siitä. Se on varmaan se ensimmäinen maa, mihin lähtisin ulkomaille.

 

Mikä on parasta Samkessa ja samkelaisissa?

– Täällä Samkessa sekä opettajat että opiskelijat ovat todella kivoja ja ilmapiiri on minusta parasta. On todella mukavaa olla töissä täällä.

 

Terveisiä/neuvoja Samken opiskelijoille?

– En muista tarkkaan, mutta on olemassa sellainen ”rennosti tosissaan” -tunnuslause, eli silloin kun on levon aika, niin silloin pitää myös levätä.

 

Reetta Malmivaara ja Sofia Tuohimaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *