Illan tullen kissapedot lähtevät liikkeelle – Korkeasaaren kissalaaksossa vaeltavat pedot saavat monen kävijän huomion

Joka vuotuinen Kissojen Yö -tapahtuma on saanut alkunsa jo vuonna 1991. Se järjestettiin tänä vuonna 9. ja 16. päivä syyskuuta. Koska pimeä tulee tähän aikaan sykysystä, Kissojen Yö järjestetään syyskaudella. Yön pimeys luo oman tunnelman tapahtumaan, jonka keskiössä ovat uhanalaiset kissapedot, niiden omassa ympäristössään.

Eläintarha on avoinna tavallisesti noin klo 10-18, mutta Kissojen Yönä tarha on auki keskiyöhön. Tapahtuman aikana jokainen kissapeto ruokitaan, niille kehitetään toimintaa ja erilaisia hajuja viritetään aitauksiin. Pimeän alkaessa osa saaresta suljetaan, kuten apinalinna ja karhulinna. Saareen asetetut valot luovat upean yökokemuksen eläintarhassa. Normaalisti eläintarha sulkeutuu niin aikaisin ettei pimeä ehdi edes tulla.

 

Eläintarhaan on kehitetty tapahtuman ajaksi ainutlaatuista toimintaa: ruokakojuja, puistoja upeilla valokuvioilla, esityksiä ja musiikkia, sekä kasvomaalausta. Toimintaa on paljon tarjolla, ja perheen pienimät jaksavat silti päivän viimeisille tunneille. Kävely saaressa on raskasta, puhumattkaana kaikesta muusta toiminnasta. Seisominen tungoksessa väsyttää, mutta silti haluaa vielä nähdä vilauksen uhanalaisista pedoista.

Tapahtuma on monille kävijöille jo perinne, joten vierailijoita on paljon. Kaikista suosituin kohde tapahtuman aikana on kissalaakso. Paikalle saapuu ruokintojen ajaksi niin paljon väkeä, että liikkuminen on hyvin vaikeaa. Kissalaakson lisäksi ravintola Pukki ja matelijatalo ovat koko päivän avoinna. Ravintola Pukki ei paljon päivän aikana kävijöitä saanut, mutta matelijatalo sai senkin edestä. Liikkuminen matelijatalossa oli haastavaa, koska käytävät olivat kapeita.

Kissalaaksossa asuvat Amurintiikerit saivat kaikkien kävijöiden huomion. Laaksossa asuvia tiikereitä on yhteensä neljä, mutta laaksossa asustaa muun muassa aasianleijonia, amurinleopardi, pikkupandoja, ilveksiä sekä metsäkissoja. Amurintiikeri oli tapahtumassa korostettu muihin petoihin nähden. Korkeasaari lahjoittikin yhden euron jokaista lippua kohden amurintiikereiden suojelutyöhön.

Johannes Siren

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *