Aihearkisto: Arviot

Elokuva väkivallasta, kasvamisesta ja rakkaudesta

Kyseinen elokuva on räppäristä, joka tunnetaan taitelijanimellä Cheek, ja sen ensi-ilta oli 31.1.2018. Cheek on oikealta nimeltään Jare Tiihonen ja hän on suomalainen rap-artisti. Veljeni vartija on elämäkerrallinen draamaelokuva, joka kertoo Jare Tiihosen elämästä. Elokuvan pääroolissa esiintyy Antti Holma, joka näyttelee elokuvassa kaksoisroolin. Jare Tiihosella on kaksoisveli Jere. Jaresta annettiin elokuvassa todella pinnallinen kuva, esimerkiksi ettei hän välitä, vaikka tappelee muiden kanssa. 

Elokuva on kokonaisuudelta hämmentävä ja hiukan epäselkeä. Elokuvassa useissa kohdissa Jare Tiihonen eli Antti Holma puhui suoraan kameralle eli katsojalle. Ne kohdat olivat hyvin hämmentävän ja kiusallisen tuntuisia, koska se ei ole tyypillistä elokuvissa. Elokuvassa Jare selitti kameraan katsoen elämässään tapahtumia ja kokemiaan asioita todella paljon esimerkiksi elokuvan alussa, joka ei oikein toiminut elokuvassa.  

Elokuvassa kerrottiin Jaren elämästä aika vähän ja se tuntui enemmän pintaraapaisulta. Elokuvassa tuotiin voimakkaasti esille Jaren perheen ja hänen itsensä väkivaltainen käyttäytyminen. Minun mielestäni sitä oli hiukan liikaa ja se oli tehty teennäisen näköisesti. Tappelun ääniefektit olivat myös todella lujalla eivätkä ne kuulostaneet luonnolliselta kuvassa tapahtuman kanssa.  

Elokuva koostui pääasiassa väkivallasta, rakkaudesta ja Jaren ongelmista. Itse odotin elokuvalta kerronnallisesti enemmän. Pidin kaikista eniten kohdista missä näytettiin Jaren lapsuutta ja nuoruutta. Elokuvan tarina eteni todella nopeasti ja minulle ainakin jäi paljon kysymyksiä auki.  

Yksi asia, joka häiritse itseäni oli se, että Jaren nuoruudesta kertovassa kohdassa nuorten vaatteet muistuttivat liikaa nykymuotia. Vaikka elokuvan puvustajien mielestä ne voivat olla sen ajan muotia, minua jäi häiritsemään se, että vaatteet olivat nykyajan versiot vanhasta muodista.  

Suosittelen elokuvan katsomista, jos on oikeasti kiinnostunut Jaresta, vaikka elokuva ei kerro kovinkaan paljoa hänestä. Pidin todella paljon elokuvan näyttelijöistä ja heidät oli valittu hyvin rooleihinsa. 

Elokuva loppui kuin seinään ja se oli todella hämmentävää. Elokuvan olisi pitänyt loppua jotenkin mielenkiintoisesti, koska lopusta tuli sellainen olo, ettei oltu keksitty enää, miten jatkaa vaikkakin Jaren tarina on vielä kesken. 

 

Eveliina Kankaansivu 

Pohjalta noussut menestystarina

Kuulin nimen Gucci Mane ensimmäistä kertaa selatessani Twitteriä syksyllä 2016. Postauksessa mainostettiin hänen uusinta singleään Waybach. Päätin kuunnella kappaleen ja totesin sen olevan ”cool”, mutta ei minulle. Uudestaan löysin Manen kappaleita kuunnellessani Kanye Westin tuotantoa ja törmäsin kappaleeseen P**** Print, jolla West vierailee. Kappaleen melodiat ja Manen ääni biitin kanssa sopivat hyvin yhteen ja Manella on kappaleessa hauskoja ja suorastaan huvittavia lainauksen arvoisia lyriikoita.

 

Gucci Mane, oikealta nimeltään Radric Davis, ilmeni olevan jonkin sortin legenda hiphop maailmassa, ja kiinnostuin hänen elämästään koko ajan enemmän saadessani tietää hänestä. Siksi innostuinkin, kun kuulin hänen julkaisevan omaelämänkertansa lokakuussa 2017.

 

Kirja on erittäin miellyttävää luettavaa, sillä jokainen tarina tuntuu siltä, että Mane kertoisi ne sinulle itsellesi. Koko ajan minulla tuntui syntyvän yhteys sen kanssa ja aina kun en ollut lukemassa kirjaa, se tuntui kutsuvan minua luokseen.

 

Manen imago on aina ollut todella pelottava gangsteri, joka ei pelkää mitään ja hänen temperamenttinsa voisi vaihtua sekunnissa. Siksi yllätyinkin positiivisesti, kun Mane selvästi katui tekemisiään ja osasi arvioida niitä nähden omat virheensä. Tätä en olisi odottanut kirjalta.

 

Kirjan yksityiskohdat tekivät siitä mukavaa luettavaa, sillä missään kohdassa ei tarvinnut kyseenalaistaan tarinoiden aitoutta. Tarinat saivat uskomaan Manen olevan aina oikeassa, niin kuin esimerkiksi Narcos Netflix-sarja saa katsojan näkemään Pablo Escobarin hyvänä.

 

Luin kirjan englanniksi. Tämä saattaa olla joillekin iso kynnys lukea tätä mestariteos, mutta suosittelisin sitä kenelle vaan, kuka tykkää lukea. Vaikka rap-artistin omaelämänkerta ei ensisilmäykseltä vaikuttaisi sopivaksi kaikille, ovat tarinat kuitenkin melkein yhtä uskomattomia kuin fiktio-romaanit joita moni lukee mielellään.

 

Aleksi Hiivala  

Black Panther, erilainen Marvel -elokuva

 

Ryan Cooglerin ohjaama Black Panther elokuva nostatti suuria odotuksia hienoilla toiminnan täyteisillä trailereillaan. Itse elokuva ei kuitenkaan aivan vastannut niitä odotuksia.

SEURAAVAT KAKSI KAPPALETTA SISÄLTÄVÄT SPOILEREITA ELOKUVAN JUONESTA. Wakanda on pieni ja mitätön Afrikassa sijaitseva valtio. Tai niin wakandalaiset antavat muun maailman olettaa. Todellisuudessa he ovat koko maailman teknologisesti kehittynein valtio. Kun Wakandan kuningas T’Chaka (John Kani) kuolee, hänen pojastaan nykyisestä Mustasta Pantterista T’Challasta (Chadwick Boseman) tulee kuningas.

Parin päivän päästä kuninkaan kuolleeksi luultu veljenpoika Erik Stevens (Michael B. Jordan) tulee Wakandaan vaatimaan kruunua. Musta Pantteri hyväksyy taistelu haasteen. Erik voittaa taiston ja lunastaa kruunun sekä Mustan Pantterin voimat. T’Challa putoaa kalliolta ja hänen luullaan kuolleen. T’Challan entinen naisystävä Nakia (Lupita Nyong’o), sisko Shuri (Letitia Wright) ja äiti Ramonda (Angela Bassett) löytävätkin T’Challan, joka tulee pelastamaan Wakandan ja pääsee jälleen kuninkaaksi.

Elokuvan juoni ja käsikirjoitus oli hieman sekava. Tapahtumia oli paljon ja suurin osa käytiin läpi liian nopeasti. Esimerkiksi Erikiä elokuvan alussa auttaneeseen asekauppiaaseen Ulysses Klaueen (Andy Serkis) liittyvät tarinan osat olivat mielestäni turhia. Jotta elokuva olisi ollut selkeämpi, olisi sen voinut toteuttaa eri tavalla. Elokuvassa oli enemmän Wakandan politiikkaan ja historiaan liittyviä kohtauksia. Vaikka nekin ovat kiinnostavia, pitäisi toimintaa olla enemmän, onhan kyseessä kuitenkin supersankarielokuva.

Vaikka elokuvan koko juonessa olisi ollut paranneltavaa, elokuvan hahmot olivat sitäkin parempia. Kaikkien päähahmojen ja tärkeiden sivuhahmojen tarinat olivat kiinnostavia ja keskenään riittävän erilaisia. Elokuvassa on paljon vahvoja nais- ja mieshahmoja. Esimerkkinä vahvasta naishahmosta toimii Shuri, joka on vahva muttei perinteisellä fyysisellä tavalla. Hän auttoi pelastamaan Mustan Pantterin ja muut kehittämällään teknologialla moneen kertaan.

Pidin myös siitä, että Musta Pantteri ei ole voittamaton kuten monet muut supersankarit. Tämä tekee hahmosta samaistuttavan. Elokuvan vihollisella Erikillä on ymmärrettävä motiivi tekoihinsa. Hän on kyllästynyt rasismiin ja lopettaakseen sen hän tarvitsee wakandalaista teknologiaa.

Elokuva oli visuaalisesti todella kaunis ja yksityiskohtainen. Kaikki wakandalaisten käyttämästä teknologiasta heidän pukuihinsa ja muihin kaupunkeihin ja maihin oli upeita. Elokuvan väritys oli todella hieno ja silmälle miellyttävä.

Elokuvassa käytettiin musiikkia todella tyylikkäästi. Musiikit olivat sopivan erilaisia eri valtioissa ja eri tyylisissä kohtauksissa. Yllättävien tapahtumien sattuessa musiikki katkesi hetkeksi kokonaan. Se loi elokuvaan kiinnostavan tunnelman.

Kokonaisuudessaan elokuva oli silmälle miellyttävä, mutta tarinaltaan hieman turhan täynnä tapahtumia. Elokuva oli erilainen kuin muut Marvel studioiden elokuvat, sillä se ei seurannut muiden elokuvien tyypillistä juonta. Elokuvassa oli myös vakavampi tunnelma ja vähemmän vitsejä kuin muissa Marvelin elokuvissa. Minä itse en tiedä pidinkö erilaisuudesta vai en. Toisaalta se on asia, joka jokaisen katsojan täytyy itse selvittää.

 

Nea Toijala 

Kuva: kuvankaappaus

Kenelle kellot soivat? Noh, toivottavasti eivät sinulle.

 

Kenelle kellot soivat (For whom the bell tolls) on maailmankuulun ja Nobel palkitun kirjailijan Ernest Hemingwayn yksi suosituimpia teoksia. Kirja julkaistiin vuonna 1940, ja sen on suomentanut Tauno Tainio neljä vuotta myöhemmin. Kirjassa on yhteensä 574 sivua.

Kirja perustuu löyhästi Hemingwayn omiin kokemuksiin kirjeenvaihtajana sodan repimässä Euroopassa, kirja sijoittuukin Espanjan sisällissotaan. Kirja kertoo tarinaa nuoresta amerikkalaisesta räjähdeasiantuntijasta Robert Jordanista, joka taisteli Republikaanien puolella. Kirjan alussa hänet määrättään vihollislinjojen taakse räjäyttämään eräs silta ja täten estämään vihollisten vahvistusjoukkojen saapuminen. Robertia auttamaan määrätään paikallisia sissejä, joista kaikki eivät kuitenkaan ole niin iloisia siitä, että heidän tulee auttaa nuorta amerikkalaista tehtävässään.

Kirja alkaa äärimmäisen hitaasti ja joku voisi sanoa myös äärimmäisen tylsästi, kun Jordan totuttelee ympäristöönsä ja tutustuu ihmisiin, joiden kanssa hänen kuuluisi räjäyttää silta. Jännitys kuitenkin tiivistyy hyvin nopeasti kirjan keskivaiheilla, kun suunnitelma laaditaan ja sitä aletaan toteuttamaan. Loppua kohden kirja on äärimmäisen mielenkiintoinen, kun kirjassa kuvaillaan paljon petturuutta, kuolemaa, uhrauksia ja sodan kauhuja.

Kirja on hyvin väkivaltainen, joten se saattaa järkyttää herkimpiä lukioita. Esimerkiksi seuraava kohtaus:

“If you have not seen the day of revolution in a small town where all know all in the town and always have known all, you have seen nothing.” 

Tässä kohtauksessa sissijoukon johtaja kertoo Robertille vallankumouksen ensimmäisistä päivistä ja fasistien massamurhista. Kohtauksessa kapinalliset hakkaavat fasisteja kepeillä, talikoilla ja kaikella mahdollisella mikä sattui, kun sillä löi. Tämän jälkeen fasistit heitettiin kalliolta alas, olivat he elossa tai eivät.

Kirjan päähenkilöiden lisäksi on noin viisitoista nimettyä sissitaistelijaa, mutta heidän merkityksensä tarinan kululle on lähes olematon. He ovat käsittääkseni mukana vain tuodakseen lukijalle paljon mukaansatempaavamman lukukokemuksen

Kirjan puhetyyli on hyvin omituinen, Kirja sisältää paljon kiroilua, mutta suurin osa siitä on muodossa: ”Minä teen tarpeeni sinun äitisi maitoon.” En ole varma, mutta kai tämä on ollut suurikin loukkaus 30-luvun Espanjassa. Tosin on todennäköisempää että kyseessä on vain kehno suomennos. Toinen hyvin omituinen piirre on siinä, että vaikka Robert on kirjan päähenkilö ja kirja kerrotaan hänen näkökulmastaan, niin silti Robertista puhuttaessa käytetään hänen koko nimeään, Robert Jordan.

Tämän lisäksi kirja on muutamista kohdista hyvin sekava, sillä kirja hyppii aina nykyhetken, kertomuksen ja Robertin omien muistelmien välillä jatkuvasti. Lisäksi kirjassa kuvaillaan tiettyjä tunteita äärimmäisen kauan, esimerkiksi ensimmäisessä Robertin ja Marian kohtauksessa, jossa he nukkuivat yhdessä. Kirjassa kuvattiin Robertin tunteita Mariaa kohtaan melkein kolme aukeamaa.

Kirja on melkeinpä pakko lukea, mikäli on edes etäisesti kiinnostunut kaunokirjallisuudesta tai historiasta. Ei pelkästään sen takia, että se on ajaton klassikko, vaan myös siksi, koska kirja on aivan uskomattoman hyvä. Jos siis jaksaa lukea kolme aukeamaa puuduttavaa paasaamista yhdestä tietystä tunteesta aina silloin tällöin. Kirjan tarina on mukavan simppeli, mutta kun lähtee ajattelemaan asiaa ja keskittyy juoneen niin huomaa, että se onkin yllättävän monimutkainen tarina kunniasta, uhrauksista, pelkuruudesta ja rohkeudesta sekä rakkaudesta.

Mielestäni Hemingway todellakin ansaitsi Nobelinsa, sillä kirja on samaan aikaan kiinnostava, puoleensavetävä ja äärimmäisen karu.

Kirjan henkilöitä

-Robert Jordan. Kirjan päähenkilö, ennen sotaa hän oli toiminut espanjan opettajana yliopistossa. Hän oli myös räjähdeasiantuntija

– Anselmo. Eläköitynyt pasifisti ja yksi Robertin parhaimpia ystäviä, on myös harras kristitty.

– Golz. Neuvostoliiton vapaaehtoisdivisoonan johtaja. Hän määrää Robertin räjäyttämään sillan kirjan alussa

– Maria. Robertin rakastaja. Marian vanhemmat tapettiin fasistien käsissä ja fasistit ovat myös syyllisiä Marian raiskaukseen ja hyväksikäyttöön.

-Pilar. Pablon vaimo ja sissijoukon henkinen johtaja. Kirjan.

– El Sordo. Toinen sissijoukon johtaja. Hän ei pidä Robertin suunnitelmasta, mutta tukee sitä estääkseen fasistien voittoa

– Pablo. Aiemmin suuri ja pelätty sissijohtaja. Hän on kuitenkin alkoholisoitunut ja pelkää fasistien kostotoimenpiteitä, eikä sen takia tue Robertin ideaa sillan räjäyttämisestä.

Kristian Nieminen 

 

Hip Hop kultapojan kehitys jatkuu

Joey Bada$$ on Yhdysvalloista kotoisin oleva rap-artisti. Hänen tyyliään on usein verrattu 90-luvulla julkaistuun rap-musiikkiin ja tämä erotti hänet modernimman ja nopea tempoisemman musiikin joukosta. Uusimmalla albumilla All-Amerikkkan Bada$$, hän on edistänyt tyyliään huomattavasti.

Joey Badass oikealta nimeltään Jo-Vaughn Virginie Scott päätti viedä musiikkiinsa enemmän poliittisempaan suuntaan. Kappaleiden aiheet vaihtelevat Yhdysvaltojen poliittisen tilanteen kerronnan, introspektiivisuuden ja vähemmistöjen kohottamisen välillä. Kappaleen ”TEMPTATION” alussa kuullaan ote Zianna Oliphantin puheesta, jonka hän piti North Carolinan Charlottessa poliisin ammuttua Keith Lamont Scottin. Toisaalta kappaleella ”ROCKABYE BABY” Badass kertaa omaa paikkaansa yhteiskunnassa Schoolboy Q:n kanssa. Molemmat muistelevat, millaista oli asua huumeiden ja väkivallan täyttämissä naapurustoissa ja miten he itse osallistuivat kumpikin omalla tavallaanlaittomaan elämään.

Haastatteluissa Badass on sanonut albumien isoksi eroksi uusimman musikaalisuuden. Edellisillä julkaisuilla kappaleet syntyivät Badassin kuultua biitin ja kirjoitti säkeensä sen mukaan. Uudella albumilla kaikki tehtiin alusta saakka Badassin ja muutaman tuottajan kanssa, kuten Kirk Knight. Musiikki sopii aiheisiin erityisen hyvin ja kappaleet on selkeämmin järjestetty kuin debyyttilevyllä B4.DA.$$. Debyyttilevyllä oli hyviä kappaleita kuten ”Paper Trail$”, mutta tämäkin kappale tuntui siltä, ettei se etene mihinkään tai sillä ei oikein ole suuntaa. Tarkoituksena oli vain näyttää lyriikoita hyviin biitteihin lisättynä.

All-Amerikkkan Bada$$ on parannus hyvästä debyyttialbumista. Vierailijat kuten Styles P ja J. Cole sopivat omien kappaleidensa kerrontaan eivätkä silti luovu omasta tyylistään. Vanha 90-luvun tyyli on vielä huomattavissa, mutta albumin soundi on edistynyt modernimmaksi, jotta nuoremmat voivat samaistua helpommin.

Aleksi Hiivala

Artikkelikuva: Wikipedia commons