Aihearkisto: Reportaasit

Järjestötoimintaa ja pahaa ruokaa Sloveniassa

Aloitin seikkailuni Euroopan nuorisoparlamentissa syksyllä 2017. Ensimmäinen istuntoni oli Jyväskylän alueellinen istunto ja seuraava oli Turun kansallinen istunto. Vaikka tutustuinkin uusiin mahtaviin ihmisiin ympäri Suomea ja Eurooppaa, en ollut varma riittäisikö aikani enää toisiin istuntoihin. Sain ensiksi kutsun Saksan kansalliseen istuntoon. Jouduin kuitenkin ajanpuutteen takia kieltäytymään, mutta kevätaamuna kutsun tultua Slovenian samankaltaiseen istuntoon, tiesin etten voisi enää vastustaa kiusausta.

17.8.2018
Bussi Tampereelta Helsinkiin – Vantaan lentokentälle lähti Tampereelta neljältä aamuyöstä. Tiesin, että lentokentällä odottivat kaksi suomalaista tyttöä, jotka olin nähnyt vain muutamasta kuvasta. Kentällä tytöt tavatessani tuntui kuin olisimme tunteneet jo vuosia. Olimme kaikki nälkäisiä ja väsyneitä, mutta jännityksen takia emme saaneet lentokentällä mitään alas.
Meidän piti vaihtaa Sveitsissä lentokonetta todella pieneen Slovenian omaan koneeseen. En ole ikinä lentänyt niin matalalla kuin kyseisellä koneella. Olin täysin häkeltynyt maisemista ja vuoriston kauneudesta. Näimme täysin selvästi vuorien päällä olevat kylät ja niissä sijaitsevat rakennukset.
Laskeuduttuamme Slovenian pienelle kentälle hyppäsimme taksiin. Yövyimme yliopiston asuntolassa ja sinne päästyämme tapasimme heti muutaman romanialaisen. Yhdessä tutkimme kaupunkia ja tutustuimme toisiimme. En osannut varautua siihen, että Sloveniassa olisi lämmin. En ollut pakannut yhtäkään shortsiparia tai lyhythihaista, sillä Suomessa meillä oli jo pitkien housujen lisäksi takit päällä.
Asuntolalta meillä oli noin parinkymmenen minuutin mittainen kävelymatka Ljubljanan keskustaan. Kaupunki oli kaunis. Se ei ollut verrattavissa mihinkään muuhun missä olin käynyt, mutta romanialaisten mukaan se muistutti huomattavan paljon suurkaupunkeja Romaniassa.

 

18.8.2018

En ole ihan varma mihin aikaan heräsimme, mutta aikaisemmin kuin normaalina arkiaamuna. 10:20 muut delegaatit, istuntoon osallistujat, saapuivat asuntolalle ja me muut, jotka olimme saapuneet jo aikaisemmin, odotimme tunteja. Ne tunnit käytimme Romanian omiin kansallistansseihin ja toistemme kulttuureihin tutustuessa. Tietysti näytimme Antti Tuiskua ja muita legendaarisia suomalaisia artisteja. Ulkona meitä odotti omat komiteamme, joiden kanssa lähdimme kauniiseen slovenialaiseen puistoon. Matkalla pääsin kertomaan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, joka häkellytti seurassani tullutta serbialaista. Komiteassani oli ihmisiä monista taustoista ja kulttuureista: Irlanti, Suomi, Serbia, Slovenia, Bosnia, Iso-Britannia, Italia ja Saksa. Oli odotettavissa, että kulttuuriemme erot tulisivat aiheuttamaan haasteita, mutta haasteita tulikin paljon enemmän niitä kuin osasimme edes olettaa. Ryhmäytiminen komiteamme kanssa meni loistavasti siihen asti, kunnes ensimmäinen yhteenotto tapahtui. Serbialainen kuvaili silmät sidottuna pahvin palaa ’’saksalaisena oluttuoppina’’. Ryhmämme saksalainen suuttui ja lähti kesken kaiken pois. Se tuntui oudolta, sillä en edes ollut ymmärtänyt, että siitä voisi loukkaantua.
Suomessa olemme tottuneet päivällisen olevan lämmin ruoka leivän kanssa, mutta taas Sloveniassa saimme päivälliseksi vaalean leivän täynnä salaattia. Salaatti piti noukkia pahvilaatikon pohjalta, sillä leivät olivat menneet rikki matkalla puistoon.
Illalla avausseremonian hienojen puheiden jälkeen kello oli jo lähellä yhtätoista illalla ja ainoa ruokamme oli ollut leivät salaatilla. Iltapalana saimmekin ruuaksi muiden maiden tuomia kansallisruokia, jotka olivat joko karkkia tai juustoa. Kukaan ei ollut kertonut, että maamme ’’purtavan’’ piti olla oikeaa ruokaa, jolla piti ruokkia lähes 150 nälkäistä delegaattia ja tapahtuman järjestäjää. Ainoa maa oikean ruuan kanssa oli Romania. Ruoka kuitenkin katosi ennen kuin olimme osanneet edes huomata sen mahdollisuutta.
Huonosti syödyn pitkän päivän jälkeen lähdimme huoneisiimme suomalaisten kanssa. Toisille yö ei kuitenkaan loppunut ruokailuun. Samassa kerroksessa majoittuneet romanialaiset juhlivat koko yön ja järjestäjät alakerrassa vielä pidempään.

19.8.2018
Herätyksen piti olla 7:00, mutta jokin meni pieleen. Koko asuntolan vallanneet juhlat olivat jatkuneet kuuteen aamuyöstä, joten emme oikeastaan yllättyneet. Olimme vähän pettyneitä, ettemme lähteneet mukaan juhliin, sillä olimme kuitenkin valvoneet lähes yhtä pitkään kuin äänet olivat kantautuneet huoneeseemme. Heräilimme yhdeksältä ja lähdimme aamupalalle, jota ei löytynyt. Joku sanoi sen olevan jo suljettu ja joku toinen taas ei ollut löytänyt sitä ollenkaan. Onneksemme meillä oli ruokakauppa asuntolan vieressä, jostain kerkesimme hakea jotain haukattavaa.
Meillä oli edessä pitkä päivä. Aiheemme oli raskas ja paljon kiistelty eikä kukaan meistä ollut varautunut siihen, miten vaikea aihe meillä oikeasti oli. Kahvitaukoja meillä oli puolentoista tunnin välein ja kun Suomessa olisimme saaneet kahvin lisäksi leipää tai välipalakeksejä, Sloveniassa saimme sipsiä, mitä oli jäänyt muiden maiden ruuista. Maassa maan tavalla, mutta huoli syntyi siinä kohtaa, kun päivällistä ei näkynyt, vaikka kello oli jo muutaman tunnin myöhässä aikataulusta. Ruuan tultua saimme kuivaa riisiä herneillä ja tsatsikia muovibokseista. Tapahtuman teema oli Go green.
Illalla tutustuimme muiden komiteoiden aiheiden ongelmiin ja ratkaisuihin. Pääsimme myös esittelemään omaa aihettamme ja olin varma, että onnistuimme mainiosti, kunnes kuulin kommenttia muilta komiteoilta. Emme olleet vieläkään päässet sopuun ongelmistamme ja ratkaisuistamme. Jokainen oli sanonut omat mielipiteensä muistelematta yhteisiä linjauksia mitä olimme sopineet ryhmänä.

20.8.2018
Kolmas päivä alkoi omituisissa tunnelmissa. Aamupalapöydässä oli vaaleaa leipää ja suklaalevitettä. Ei ihan sitä mitä Suomessa oltiin totuttu syömään. Mitä muutakaan siinä tilanteessa voi tehdä kuin suunnata ruokakauppaan ostamaan oman aamupalan. Sellaisen, mistä tulimme oikeasti täyteen.
Korjasimme kuumeisesti ongelmiamme ja keskustelimme yhteisistä linjauksista aiheemme suhteen, ettei enää samanlaisia ongelmia tulisi kuin edeltävänä iltana. Ongelmia kuitenkin tuli yhden meistä kiihtyessä siitä, ettemme hyväksyneet hänen ehdotustaan. Kyseinen tyttö lähti pois revittyään muistiinpanot naamamme edessä. Olimme kaikki niin hämmentyneitä, ettemme edes tienneet miten meidän olisi pitänyt reagoida. Joten tuloksena oli, että tuijotimme hänen peräänsä ja jatkoimme tekemisiämme. Ymmärsimme kaikki, että väsytti ja ärsytti, joten annoimme asian olla.
Teimme valehtelematta lähes 10 tuntia lakkaamatta töitä. Sen jälkeen lähdimme viereiseen meksikolaiseen syömään porukalla. Ruoka oli siedettävää, mutta ainakin se täytti enemmän kuin muiden päivien kuivat leivät yhteensä. Ruuan jälkeen koko porukka suuntasi keskustaan, jossa tapasimme muut komiteat. Jotenkin eksyin toisen suomalaisen kanssa muusta porukasta, mutta onneksemme tapasimme muutaman interreilaajan Tanskasta ja Isosta-Britanniasta. Istuimme iltaa niin pitkään, kunnes kuulin, että oma komiteani oli huomenna esittelemässä aihettaan, joten oli aika suunnata nukkumaan. Mitä olisi päivä ilman romanialaisia ystäviämme, keihin törmäsimme matkalla asuntolalle.

21.8.2018
Ensimmäinen GA (General Assembly) alkoi hyvissä tunnelmissa. Oma komiteani esitteli aiheensa kolmantena. Olin mukana avoimessa väittelyssä ja pahin pelkoni toteutui. Jäädyin melkein täysin tullessani vuoroni vastata. Ehkä pelastin tilanteen, ehkä en, mutta en voisi silti olla ylpeämpi komiteastani. Jokaisen komitean aiheesta äänestetään pääseekö se läpi vai ei. Äänestys käytännössä vain kertoo pidettiinkö ehdotuksistamme ja osasimmeko perustella mielipiteemme tarpeeksi hyvin. Me emme päässeet, mutta osasimme odottaa sitä.
Istuimme 10 tuntia samassa salissa pienten happihyppelyiden ja patongin voimalla. Olimme kaikki todella väsyneitä lähtiessämme takaisin asuntolalle, mutta onneksemme saimme hampurilaiset mukaamme. Siinä vaiheessa, kun puraisin omaa hampurilaistani, mikä oli haettu kasvispuolelta, huomasin: täällä ollaan sekoitettu liha- ja kasvisruoka keskenään. En ole itse syönyt pitkään aikaan lihaa, enkä edes osannut ajatella sen olevan mahdollista. Tietysti olin paniikissa ja vihainen, mutta se tunne muuttui todella nopeasti pettymykseksi. Kaikista asioista mikä voi mennä pieleen, järjestäjät olivat sotkeneet ruokavalion.
Asuntolalta lähdimme yölliselle kaupunkikierrokselle, joka olisi saattanut olla mielenkiintoinen, jos emme olisi olleet niin väsyneitä. Saimme otettua muutaman kuvan komiteastamme, mutta kaikki karkasivat nopeasti omille teilleen. Itse livahdin jäätelölle serbialaisen tytön kanssa ja hänen poikaystävänsä kanssa, ja se oli paras jäätelö mitä olen elämäni aikana syönyt.

22.8.2018
Yritin päästä yli eilisen tuoman pettymyksen. Odotin jopa pientä anteeksipyyntöä joltakin, sillä tiesin etten ollut ainoa, joka oli saanut ruokavalioonsa sopimatonta ruokaa. Sitä ei kuitenkaan kuulunut. Sali, jossa General Assemblyt pidettiin, tuntui päivän mittaan vain ahtaammalta ja tunkkaisemmalta. Jos rehellisiä ollaan, siellä haisi hiki. Ulkona oli lähes 30 astetta lämmintä ja sisällä vielä kuumempi. Vaikka kaikki meistä kävivät kaksi tai kolme kertaa suihkussa päivittäin, haisimme silti aivan kamalalta.
Päivä meni hitaammin ja hitaammin, mutta siitä selvisi tietämällä, että pian pääsisimme vaihtamaan hikiset vaatteet pois. Sitä ennen kuitenkin meillä oli kaikista mielenkiintoisin aihe viimeisenä. Se koski sitä, että pitäisikö Euroopan unionin laajentua Balkanin alueelle ja miten sitä voitaisiin helpottaa. Serbialaiset eivät halunneet liittyä mukaan EU:hun ja jotenkin keskusteluun saatiin mukaan kansanmurha vuonna 1995. Euroopan Unioniin kuuluvat maat eivät edes halunneet Serbiaa mukaan. Suurin osa osallistujista oli Balkanin mailta ja saatoin tuntea hieman mielihyvää siitä, että aihe aiheutti enemmän pahaa mieltä, kun komiteani aihe.
Asuntolalla meillä ei ollut aikaa, mitä meille luvattiin. Kerkesimme pakkaamaan laukkumme ja vaihtamaan paremmat vaatteet. Meitä tuli hakemaan kaksi haitaribussia ja ahtasimme kyytiin. Kaikki istuivat toistensa päällä ja seisoivat sumpussa.
Loppuseremonia pidettiin Ljubljanan hienoimman hotellin salissa. Meillä oli isot tarjoilut ja koskettavia puheita. Otimme paljon yhteiskuvia ja itkimme. Muutaman päivän aikana olimme tavanneet ihmisiä ympäri maailmaa ja tutustuneet heihin tavalla, jota ei voi edes sanoin kuvailla. Upeinta oli kuitenkin se, että tiesimme, että todennäköisesti tapaamme vielä. Slovenian istunnon viimeisen illan kunniaksi meille oli varattu iso tila, jossa saimme tanssia ja laulaa aamuyöhön asti.

23.8.2018
Kun istuin koneessa matkalla pois Sloveniasta, en voinut muuta tehdä kuin herkistyä kiitollisuudesta. Vaikka olinkin tuntenut viimeisen kuuden päivän aikana nälkää ja pettymystä, päällimmäinen tunne oli silti onni ja kiitollisuus. Loin ystävyyssuhteita ympäri Eurooppaa. Mikkelistä Kreikkaan.

 

Heidi Tauriainen

Kilju kauhusta – Linnanmäen Iik week pelottelee huvipuistokävijöitä

Tänä syksynä Linnamäki järjesti kolmatta kertaa tunnetun kauhutapahtuman Iik-weekin 5.–16. syyskuuta.

Tapahtuman ideana on järjestää kauhukohteita Linnanmäen alueelle ja koristella alue karmivaksi. Kauhukohteet avautuvat päivittäin klo 16 eteenpäin. Tällöin kauhuolennot valtaavat Linnanmäen.

Linnamäen kauhualueilla kulkee erilaisia kauhuhahmoja jahdaten pelokkaita kävelijöitä. Myös ruoka on teemaan sopivaa.

Tämän vuoden uutuutena lauantain aukioloajat oli pidennetty keskiyöhön asti illalla. Tänä vuonna koristeluun ei oltu panostettu yhtä paljon kuin aiempina vuosina.

Kauhukohteita oli tänä vuonna yhdeksän kappaletta. Kingi-laitteen jonotus oli koristeltu karmivaksi kuolleilla rotilla ja välkkyvillä lyhdyillä, Panoraaman kyydissä sai kuunnella karmivaa musiikkia ja Linnunrata extrassa pystyi valitsemaan veret seisauttavan virtuaalielämyksen. Nämä kohteet eivät osoittautuneet pahoiksi ja siksi niihin ei erikseen oltu merkitty ikärajaa. Kyöpelivuoren Hotellin ikärajaksi oli merkitty 12 vuotta. Kohteessa oli kaksi noitaa näyttelevää naista, jotka yrittivät pelästyttää kyydissäolijoita. Oman kaveriporukan kohdalla pelottelussa ei onnistuttu ja panostus näyttelijöiltä tuntui aika pieneltä verrattuna aiempaan vuoteen.

Samoin kuin Kyöpelivuoren Hotellissa ei taikasirkukseenkaan oltu panostettu yhtä paljon kuin aiempana vuonna. Kohteessa oli myös kaksi näyttelijää, jotka vain kulkivat vaunujen takana ja edessä kuiskien ja tuijottaen vaunuissa olijoita. Lopussa yksi näyttelijöistä otti vaunusta kiinni ja tuijotti meitä todella läheltä.  Tätä tapahtumaa varten oli myös rakennettu uusi kauhukohde romuttamo. Kohteessa oli kaksi pelleksi pukeutunutta näyttelijää, joilla oli naula lautoja kädessä. Kohteessa oli karmivaa musiikkia ja paljon panostettu koristeluun. Ensimmäisessä huoneessa oli luurankoja sekä sähkötuoli rautahäkissä. Seinissä oli luukkuja, joista näyttelijät pääsivät säikyttelemään kävelijöitä mm. hakaten seiniä, rautahäkkiä ja huutaen. Toisessa tilassa oli vanhoja hylätyn näköisiä autoja ja toinen pelle, joka huusi ja tuli kävelijöitä kohti hakaten peltiseiniä. Tuli olo kuin olisi ollut The Purge Anarchy -elokuvassa.

Kammokujalla kuljettiin pelkällä lyhdyn valolla kapeata reittiä pitkin. Kammokuja oli normaali peili saliin saakka. Peilisaliin oli laitettu nais- ja miesnäyttelijät, jotka oli maskeerattu kuolleiksi ja heillä oli häävaatteet päällä. He seurasivat ihmisiä tuijotellen ja niskaan hengittäen. Vaikka kohde ei ollut pelottava oli, se kuitenkin hyvin tehty ja kylmät väreet virtasivat koko vartalossa.

Myös Cinema 4D teatterissa tarjoiltiin livekauhua. Valkokankaalla näytettiin tarinaa kadonnut tytär, jossa toimittajan tytär katoaa huvipuistossa. Kun tarina kulkeutuu eteenpäin alkaa selviämään, että 10 vuoden välein on aina yksi tyttö kadonnut. Tässä kohtaa alkoi kaikkien kylmät väreet nousemaan, koska tyttöjä kuvattaessa kuolleita tyttöjä alkoi ilmestymään lavalle verhojen takaa. Kuvissa nähdään valkoisiin pukeutunut nainen, joka tarkkailee kuvissa olevia tyttöjä. Lopussa kyseinen valkoinen nainen ilmestyy näyttämölle ja alkaa pelottelemaan yleisöä karmivalla naurulla ja lausumalla sanoja ”minun tytär”, joita hoettiin jo valkokankaalla näytetyllä tarinassa.

Olin positiivisesti yllättynyt, sillä esitys oli karmiva ja yllätyin, miten paljon siihen oli panostettu. Videon pätkät, joita esitettiin oli kuvattu Linnanmäellä vanhimmat olivat kuvattu mustavalkoisina ja näyttelijöiden vaatteet videoissa oli valittu vuosituhannen mukaan, musiikit olivat samanlaisia kuin kauhuelokuvissa ja kaikki Linnanmäen panostus sai esityksen tuntumaan todelta.

Parhaimmaksi kohteeksi osoittautui vesitornin sisään rakennettu kauhukohde Unohdetut. Jonottaessa laitteeseen huomasimme, kuinka monet nuoret tulivat kohteesta itkien ja todella hysteerisinä. Kun olimme pääsemässä kohteeseen kertoi kohteeseen päästäjä, että näyttelijöihin ei saa koskea ja näyttelijät eivät saa koskea teihin. Tästä tiesi heti, että näyttelijät tulevat iholle.

Ensimmäisessä kaarteessa eteen tuli kuollut nainen, joka laahusti ja seurasi meitä seuraavaan huoneeseen. Seuraava huone näytti tyhjältä, kunnes tavaroiden takaa hyppäsi riivattu hahmo, joka huusi ja nauroi kuin hullu. Hahmolla oli pupu kädessään ja heilutteli sitä naamojen edessä. Tämän jälkeen kiipesimme korkealle rakennustelineelle. Rakennustelineestä oli tehty pitkä suora ja sen päässä seisoi hahmo puukko kädessään. Hahmo huusi meille “nyt te kuolette”. Tässä kohtaa me kaikki pysähdyimme, ja mietimme pitääkö meidän tuonne kävellä. Kun lähdimme kävelemään hahmo lähti juoksemaan meitä kohti ja tila pimeni ja valkoiset valot alkoivat räiskymään ja hahmo esitti puukottavansa meitä sen perusteella, mitä sivusilmällä näin. Tämän jälkeen hahmo vielä seurasi ja kuiski perään “me emme unohda”. Kun pääsimme rakennustelineiltä alas tuli eteen musta verho, josta edessä menevät kaverit eivät uskaltaneet mennä kunnes sanoimme, että se on uloskäynti. Tähän kauhukohteeseen oli panostettu eniten ja se oli vaikuttava. Kohteessa oli pelottavaa ja sieltä halusi nopeasti pois.

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli varsin mukava, karmiva ja hauskaa oli, vaikka kiljumaan meitä kukaan ei saanutkaan. Toivoisin kuitenkin, että ensi vuonna kauhua lisättäisiin ja koristeluun panostettaisiin enemmän. Myös pienten lasten perheiden tulisi valita joku muu päivä vierailla Linnanmäellä, sillä heidän vuokseen kauhuhahmoista tehdään ei-niin-pelottavia hahmoja ja se vaikuttaa muidenkin kauhukokemuksiin.

Mia Niemelä

Illan tullen kissapedot lähtevät liikkeelle – Korkeasaaren kissalaaksossa vaeltavat pedot saavat monen kävijän huomion

Joka vuotuinen Kissojen Yö -tapahtuma on saanut alkunsa jo vuonna 1991. Se järjestettiin tänä vuonna 9. ja 16. päivä syyskuuta. Koska pimeä tulee tähän aikaan sykysystä, Kissojen Yö järjestetään syyskaudella. Yön pimeys luo oman tunnelman tapahtumaan, jonka keskiössä ovat uhanalaiset kissapedot, niiden omassa ympäristössään.

Eläintarha on avoinna tavallisesti noin klo 10-18, mutta Kissojen Yönä tarha on auki keskiyöhön. Tapahtuman aikana jokainen kissapeto ruokitaan, niille kehitetään toimintaa ja erilaisia hajuja viritetään aitauksiin. Pimeän alkaessa osa saaresta suljetaan, kuten apinalinna ja karhulinna. Saareen asetetut valot luovat upean yökokemuksen eläintarhassa. Normaalisti eläintarha sulkeutuu niin aikaisin ettei pimeä ehdi edes tulla.

 

Eläintarhaan on kehitetty tapahtuman ajaksi ainutlaatuista toimintaa: ruokakojuja, puistoja upeilla valokuvioilla, esityksiä ja musiikkia, sekä kasvomaalausta. Toimintaa on paljon tarjolla, ja perheen pienimät jaksavat silti päivän viimeisille tunneille. Kävely saaressa on raskasta, puhumattkaana kaikesta muusta toiminnasta. Seisominen tungoksessa väsyttää, mutta silti haluaa vielä nähdä vilauksen uhanalaisista pedoista.

Tapahtuma on monille kävijöille jo perinne, joten vierailijoita on paljon. Kaikista suosituin kohde tapahtuman aikana on kissalaakso. Paikalle saapuu ruokintojen ajaksi niin paljon väkeä, että liikkuminen on hyvin vaikeaa. Kissalaakson lisäksi ravintola Pukki ja matelijatalo ovat koko päivän avoinna. Ravintola Pukki ei paljon päivän aikana kävijöitä saanut, mutta matelijatalo sai senkin edestä. Liikkuminen matelijatalossa oli haastavaa, koska käytävät olivat kapeita.

Kissalaaksossa asuvat Amurintiikerit saivat kaikkien kävijöiden huomion. Laaksossa asuvia tiikereitä on yhteensä neljä, mutta laaksossa asustaa muun muassa aasianleijonia, amurinleopardi, pikkupandoja, ilveksiä sekä metsäkissoja. Amurintiikeri oli tapahtumassa korostettu muihin petoihin nähden. Korkeasaari lahjoittikin yhden euron jokaista lippua kohden amurintiikereiden suojelutyöhön.

Johannes Siren

Maauimalan loistavat puitteet

Pitkään Tampereellekin kaivattu maauimala avasi ovensa elokuun alussa. Maauimala rakennettiin uimahallin ja hyvien urheilumaastojen yhteyteen Kalevaan. Tänä vuonna tamperelaiset eivät sen tarjoamista uintimahdollisuuksista ehtineet kuitenkaan kauaa nauttia, koska se pistettiin talvivalmiuteen syyskuun lopussa.

Tampereen maauimala koostuu neljästä altaasta. Lasten- ja kahluuallas on tarkoitettu perheen pienimmille. 50 metrin altaalla pääsee harjoittamaan omia uimataitojaan ja kuntoaan. Hyppyaltaalla sijaitsevassa hyppytornissa rohkeimmat voivat kokeilla erilaisia hyppyjä itselleen mieleisestä korkeudesta.

 

Maauimalan hinnaston ei pitäisi olla este halukkaille uimareille. Nuorten kertalippu on 3,30 euroa ja sillä pystyy uimaan koko päivän. Hinnalle saa monipuolista vastinetta, koska tekemistä löytyy paljon. Lisäksi jokaisen uimarin turvallisuus on taattu viidellä jatkuvasti päivystävällä uimavahdilla.

 

 

Maauimalassa oli ihana viettää lämpimiä kesäpäiviä ja pistäytyä virvoittavaan veteen liian kuumuuden iskiessä. Vaikka kesän kuumat päivät ovatkin ohi, on maauimalapäivä edelleen kiva piristys viikkoon. Maauimalan vesi pidetään lämpimänä kylmempinä päivinä niin, että veteen päästyä ei kylmyys enää vaivaa. Samalla pystyt nauttimaan raikkaasta syksyn tuoksusta.

 

Kävin itse testaamassa maauimalaa pari viikkoa sitten. Päivä oli oikein lämmin ja siksi maauimala tulvi ihmisiä. Vaikka kesä sisälsikin paljon tällaisia lämpimiä päiviä, ei silti odotettuihin asiakasmääriin ylletty. Tämä johtui varmasti osittain siitä, että ihmiset tahtoivat nauttia auringosta uimarannoilla. Toisaalta lapsiperheille maauimala sopii turvallisten uimapaikkojen kannalta paremmin ja siksi siellä kuuluikin paljon lasten iloisia riemun kiljahduksia.

Minä ja ystäväni koimme maauimalapäivän hauskaksi ja rentouttavaksi. Monta tuntia lasten huutoa kuunneltuamme oli kuitenkin ihana päästä rauhalliseen kotiympäristöön. Maauimalassa uinti oli mukavaa vaihtelua uimarantoihin, joissa tänä kesänä tuli useita päiviä vietettyä. Maauimalassa vierailu oli lämminhenkinen kokemus mukavan henkilökunnan ansiosta. Suosittelen siellä vierailua erityisesti uinnin ja rentojen kesäpäivien ystäville.

teksti: Wilma Kyllönen

kuvat: Emmi Kortteinen

Harrastuksesta kesätöihin -valokuvausstudiolla pääsi oikeisiin töihin

Studio Torkkeli avasi ovensa minulle 4.6.2018. Tutustuin toimitusjohtaja, Laura Tammistoon ja silloin kesätyöjakso sai alkunsa. Studio Torkkelin ”pelisäännöt” tulivat tutuiksi ensimmäisenä päivänä. Sain myös nähdä yrityksen perustaja, Kimmo Torkkelin samana päivänä, kun hän vieraili studiolla.

Suurimmaksi osaksi päiväni sujuivat järjestellessä studiolla. Jokainen koti, julkinen rakennus kuin yrityskin tarvitsevat pientä kesäsiivousta. Minulle järjestely on itsestään selvyys ja nautin organisoinnista. Työtehtäviin lähdin innolla, vaikka joukossa olisi ollut muutama epämiellyttävä kokemus.

Ensimmäinen työpäivä sisälsi myös siivousta. Kuva: Johannes Siren

Valokuvaamolla muutakin kuin valokuvaamista

Kesätyöjaksoni kesti kesäkuun ajan siten, että olin aina viikossa muutaman kerran töissä. Kesäkuuhun mahtui valokuvauksellisesti vaikka mitä. Passikuvauksen pariin päädyin oltuani Studio Torkkelin pikkustudiolla, jossa suoritetaan useasti passikuvia. Pikkustudiolla näin myös profiilikuvausta. Studio Torkkelin isolla studiolla näin lapsikuvauksen toimintaa ja hääkuvaustakin pääsin näkemään kaksi kertaa.

Kuitenkin suuri osa, valokuvaajan ajasta menee koneella istuessa ja kuvia muokatessa. Kuvamuokkaus on kuitenkin tärkeä osa prosessia, jossa kuvat päätyvät lopulta kuvattavien haltuun. Käytännössä aina, kun ei valokuvata niin muokataan valokuvia, joita on otettu aikaisemmin.

Taustojen kuvausta, tuoli on mallina. Kuva: Johannes Siren

Harrastuksesta ammatti

Olen harrastanut valokuvausta nyt vajaan vuoden ajan. Olen nauttinut jokaisesta kuvaushetkestä, jossa olen ollut. Studiokuvaus kuitenkin on ollut ala, johon en ole törmännyt harrastukseni parissa. Studiokuvauksella tarkoitan muun muassa lapsikuvausta tai passikuvausta. Kesätyöjaksossa sain onneksi tutustua studiokuvaukseen. Studiossa kuvaaminen onkin ihan oma kokemuksensa, sillä valoista ja rekvisiitasta pitää tietää, jotta kuvat onnistuvat. Kesätyöjakso nosti huomattavasti intohimoani valokuvaukseen – ammatillisestä puolesta en vielä tiedä.

Johannes Siren

Sateinen, mutta vauhdikas Viikinsaaripäivä tuutorin silmin – käteen jäi kipeä kurkku, mutta hyvä mieli

Elokuun puolessavälissä oli taas uusien ykkösten aika suunnata Viikinsaareen ryhmäytymispäivää varten. Aamu alkoi Laukontorilta, jonne itse saavuin noin kaksikymmentä minuuttia ennen yhdeksää. Vähitellen tori alkoi täyttyä ensimmäisen vuoden opiskelijoista, jotka pikaisesti hakeutuivat kavereidensa tai oman ohjausryhmänsä luokse. Taivas enteili sadetta, mutta siihen suurin osa oli osannut varautua sääennusteiden ansiosta. Siitä huolimatta kaikki vaikuttivat hyväntuulisilta ja olevan valmiina päivään.

 Nousimme kahteen Hopealinjojen laivoihin ja matka kohti Viikinsaarta alkoi. Minulle ja kaikille muille tuutoreille tämä oli jo toinen kerta siellä. Luonnollisesti olimme vuosi sitten itse olleet samassa tilanteessa kuin missä ykköset olivat nyt. Viime vuonna laivamatkaa oli viihdyttänyt pelkästään oma puhelin tai kaverin seura, mutta tällä kertaa saimme katsella Sammon keskuslukion ykkösille järjestämää soutukilpailua.

Saareen päästyämme aloimme valmistella rasteja. Alun perin minun ei ollut tarkoitus pitää rastiani yksin, mutta sairastapauksen takia parini joutui siirtymään tuuraajaksi toisaalle. Päätin kuitenkin, että vedän leikkini täysillä jokaiselle ryhmälle, vaikka yksin olenkin. Ideana leikissä oli tehdä ryhmittäin still-kuvia, eli muodostaa porukalla yksi iso paikallaan oleva asetelma tietystä paikasta. Aiheina olivat esimerkiksi hevostalli ja sairaala.

Pian ryhmäytymispäivä saatiin käyntiin ja ryhmät alkoivat kiertää eri rasteja järjestyksessä. Yllätyin positiivisesti, kuinka opiskelijat lähtivät mukaan leikkiini ja saivat muodostettua todella luovia kuvia. Vettä alkoi tippua entistä kovemmin taivaalta, mutta se ei menoa haitannut. Muillakin rasteilla oli vauhtia, ainakin mitä sivusilmällä kerkesin huomata. Leikistäni jäi loppuun lähes joka kerta niin paljon aikaa, että loppuun leikkijät muodostivat yhdessä yhden ison asetelman.

Aika kului todella nopeasti. Ei mennyt kauaakaan, kun kaikki ryhmät olivat kiertäneet jokaisen rastin ja oli aika lopettaa siltä osin. Touhuttu ja tutustuttu oli kuitenkin jo pari tuntia, joten nälkähän siinä tuli. Voin myöntää, että kyllä sämpylä ja pillimehu maistui todella hyvälle onnistuneen leikin ohjaamisen jälkeen. Syötyämme oli aika kokoontua yhteen ja palkita jokaisesta ryhmästä paras kannustaja sekä aktiivisin ryhmä. Tunnelma oli katossa, kun voittajat saapuivat eteen hakemaan palkintojaan. Voitto oli kaikille yllätys, sillä emme maininneet kilpailusta missään vaiheessa.

Viikinsaaresta jäi tänä vuonna käteen kipeä kurkku, mutta hyvä mieli. Vaikka luulin varustautuneeni kunnolla sateeseen, onnistuin silti vilustuttamaan itseni. Siitä huolimatta uskon, että päivän ansiosta uudet opiskelijat tuntevat ryhmänsä ainakin hieman paremmin ja lukiotaipaleesta tulee heille erinomainen. Pienen gallupin perusteella ykköset olivat tyytyväisiä päivään, joten sanoisin ryhmäytyksen sateesta huolimatta onnistuneen.

Iida Vartiainen

Nikke Ankara toi kesän Saloon

Salon torilla liikkuu tavallista enemmän ihmisiä. On torstai, mikä tarkoittaa, että on iltatoripäivä. Aurinko paistaa ja Uskelanjoki liplattelee taustalla, kun lukuisat myyjät kauppaavat omia tuotteitaan: joku vanhoja lelujaan, joku taas mansikoita ja herneitä. Paikalla on kaikenikäistä porukkaa, sillä jokaiselle löytyy jotakin. Nuoret ovat jo hyvissä ajoin kokoontuneet esiintymislavan edustalle, sillä tänä torstaina on luvassa tämän kesän ensimmäinen nuorille suunnattu esiintyjä: Nikke Ankara.

Keikan alkuun on vielä melkein kaksi tuntia aikaa, mutta eturivi alkaa täyttyä jo kovaa vauhtia. Kaveriporukat tanssivat ja laulavat lavan edessä, lapset syövät jäätelöä sivummalla vanhempien vahtiessa ja eläkeläiset nauttivat kauniista päivästä samalla miettien, kuka päivän esiintyjä oikein on. Pikkuhiljaa paikalle alkaa virrata myös heijastinliiveihin pukeutuneita järjestyksenvalvojia sekä punaisiin vaatteisiin sonnustautunutta ensiapuhenkilökuntaa. 

Lavan oikealla reunalla odottelee Tea ystäviensä Pinjan ja Erikan kanssa. Tytöt ovat menossa kahdeksannelle luokalle kesän jälkeen, kuten moni muukin paikalle ilmaantuneista. Keski-ikä odottelijoiden keskuudessa on noin 15 vuotta, mutta sekä vanhempia että nuorempia löytyy. Tea on kuunnellut Niken musiikkia jo yli kaksi vuotta. Hän kertoo fanituksen alkaneen nettikavereiden kautta, nopeasti Nikke Ankarasta tuli heille yhteinen juttu. Kolmikon lempibiisi on Koska eroot?, vaikkakin hyviä löytyy paljon.

Peruskoulusta asti tunteneet Sanna, Anne ja Sini ovat tulleet torille jo ajoissa. He ovat saaneet hyvät paikat lavan vasemmasta reunasta. Porukka on ensimmäistä kertaa Nikke Ankaran keikalla, ja he odottavatkin jo innoissaan artistin näkemistä ja biisien kuulemista livenä. ”Biisit on täyttä asiaa ja kertoo, mitä se hänen elämä oikeasti on”, Sini kertoo ja mainitsee samalla, että hänen lempibiisinsä on Värifilmi.

Rikkinäinen prinsessa- kappaleen suurkuluttajat Emma ja Oona ovat Salossa asuvat sisarukset. He odottavat malttamattomina, että pääsisivät ottamaan Niken kanssa yhteiskuvia ja tapaamaan hänet. Sisaruksista Oona löysi ensimmäisenä Niken musiikin, kun hän kuuli autossa ollessaan Perjantai 13.– biisin. Emma sai kuulla Nikestä Oonalta pian tämän jälkeen.

Keskellä eturiviä on kaksikko, joka on kiertänyt Niken perässä ympäri Suomea vuodesta 2016 asti. Fanitus lähti, kun Nikke oli Cheekin keikalla lämppärinä. Nämä tytöt ovat jo Nikenkin muistamat Siiri ja Marianne.  Kaksikko on nähnyt Niken esiintyvän jo yli 30 kertaa. Parhaaksi muistoksi Marianne nostaa 48 tuntia laivalla Niken keikoilla. Sastamalalainen kaksikko on tutustunut toisiinsa Niken kautta, kun tallilla tuli puheeksi musiikki. He käyvät yleensä yhdessä keikoilla, mutta myös muille ystäville on tilaa. Tytöt arvostavat Nikessä erittäin paljon sitä, kun hän kunnioittaa fanejaan ja yrittää aina järjestää heille aikaa.

Elli ja Lavinia ovat saapuneet Iltatorille Somerolta. He odottavat keikalta hyvää mieltä ja energisyyttä.

Viivi ja Veera eivät suoraan ole Niken faneja. He ovat käyneet pienestä asti iltatorilla katsomassa esiintyjiä. Parhaaksi iltatoriesitykseksi he nostavat Cheekin keikan.

Salolaiset Assi ja Johanna ovat tutustuneet toisiinsa Instagramin kautta. He ovat nähneet Niken ennenkin, kun tämä oli esiintymässä Salon nuortenkeskus Steissillä. Kaksikko on ollut myös iltatorilla jo monta kertaa. Paras tähänastinen artisti, joka on torilla esiintynyt, on heidän mielestään Benjamin Peltonen. Kaveruksilta löytyy energiaa ja hymyä, vaikka muille jakaa. Heille tulee varmasti hauska ilta.

Nikke Ankaran Karhumies-nimeä kantava DJ tulee lavalle ja saa osakseen taputusta ja huutoa.Bang Bang– biisi alkaa soida ja Nikke hyppää lavalle. Fanien kaipaama energisyys näkyy heti ensisekunneista lähtien. Yleisö on heti mukana ja puhelimen kamerat räpsivät kuvia kovaa tahtia. Nikke huudattaa yleisöä ja yleisö huutaa innoissaan. Keikalla kuullaan niin vanhoja kuin uusiakin biisejä. Rikkinäinen prinsessa saa yleisön kädet ilmaan ja laulamaan kovempaa kuin yhdenkään aikaisemman biisin kohdalla.

Liinu Nieminen

 

Iloiset lehmät loikkivat Kosken kartanon laitumille 

Aurinko on paistanut koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Kuluneen viikon aikana ilmat ovat muutenkin hellineet. Kaikki eivät kuitenkaan ole näistä säistä vielä päässeet nauttimaan, vaan osa Kosken kartanon vasikoista pääsee tänään ulos ensimmäistä kertaa.

Koskis gård eli Kosken kartano on luomutila, jossa asuu yhteensä 252 eläintä, esimerkiksi lehmiä, sonneja, lampaita ja aaseja. Vaikka lehmäloikan keskiössä ovat lehmät ja erityisesti vasikat, myös muita tilan eläimiä pääsee katsomaan. Lapset viihtyvät sekä eläinten seurassa, että heinäkasoissa hyppimässä ja kartanon joesta onkimassa. Aikuiset vierailevat esimerkiksi tilan lihakaupassa, josta saa koko tapahtuman ajan ostaa luomulihaa kotiin viemisiksi.

Ennen lehmien ja vasikoiden ulos päästämistä navetasta kuuluu kova mylvintä. Eläimet eivät malta odottaa pääsyä auringon valoon ja lämpöön raikkaaseen ilmaan. Kun ovet aukeavat, ne juoksevat täyttä vauhtia ulos laitumelle. Vasikat kisailevat siitä, kuka on ensimmäisenä vihreän ruohon keskellä.

Vasikoiden iloa on hankala kuvailla. Ne hyppivät ja pomppivat innoissaan sekä nauttivat niihin osuvasta auringosta. Paikalla olevat sankat joukot ihmisiä toki hämmästyttävät niitä, mutta osa rohkeasti menee lähemmäksi aitauksen reunaa katselemaan ihmisiä. Vasikat ovat uteliaita, mutta mielellään pysyvät laumassa lehmien kanssa. Lauma juoksee ympäri aitausta, jotta kaikki katsojat saavat ihastella niitä. Vasikat näyttävät nauttivan ihmisten katseista, sillä ne juoksevat monta kertaa ihmisten ohi viihdyttäen sekä isoja, että pieniä katsojia.

Liinu Nieminen 

Tampereen lukioiden stereotypiat käsittelyssä (osa 2)

Tampereella eri stereotypiat näyttelevät suurta roolia lukiomaailmassa. Ne pyörivät jokapäiväisissä puheissa ja vitseissä. Ne vaikuttavat vahvasti siihen, mihin lukioon nuori haluaa hakea peruskoulun jälkeen. Niiden avulla nuoret luovat helposti oman kuvansa uudesta tapaamastaan ihmisestä.

Päätimme siis tehdä tutkivaa reportaasia tästä nuorille helposti samaistuttavasta aiheesta. Aloitimme prosessin luomalla mahdollisimman stereotyyppisen, fiktiivisen henkilön ja sen jälkeen kiersimme kouluilla selvittämässä, löytyikö koulusta paljon tällaisia henkilöitä. Ensin esittelyssä fiktiiviset hahmomme.

( Juttusarjan ensimmäisessä osassa tutustuttiin mm. omaan lukioomme Samkeen. Ensimmäisen osan löydät täältä. )

Tampereen lyseon lukio

Otto Schröfel on valinnut Tampereen lyseon lukion pitäen silmällä haavettaan kokoomuksen puheenjohtajuudesta. Oton numerot ovat aina olleet erinomaisia, etenkin kaikissa neljässä vieraassa kielessä, joita hän lukee. Otto harrastaa väittelyä ja tennistä isänsä omistamalla keskuksella. Hän viettää paljon aikaa kesämökillään Hangossa.

Otto Schröpfel

 

 

Tampereen yhteiskoulun lukio

Auringonkukka Virtanen syntyi nimellä Aino, mutta vaihtoi nimensä täytettyään 18 vuotta, koska haluaa olla erilainen kuin muut. Hän harrastaa teatteria ja asuu yksin Amurissa, josta on lyhyt koulumatka Tampereen yhteiskoulun lukioon eli TYKkiin. Auringonkukka ei halua määritellä itseään, mutta kannattaa vahvasti naisten oikeuksia ja noudattaa vegaanista ruokavaliota.

Auringonkukka Virtanen

 

Arvo Matikainen on ensimmäisella luokka-asteella samassa koulussa. Häntä ei kuitenkaan bongaa käytäviltä läheskään niin helposti, sillä hän pyrkii löytämään aina jonkun pienen kolon johon piiloutua. Arvo on tullut TYKkiin siinä toivossa, että hänet hyväksyttäisiin paremmin nuorten sekaan kuin pienessä kylässä, josta hän on kotoisin.

Arvo Matikainen

 

Tampereen teknillinen lukio

Simo Jokinen käy neljättä vuotta Tampereen teknillistä lukiota Tampereen Hervannassa. Hän on valinnut lukion sen alhaisen keskiarvorajan ja lyhyen koulumatkan takia. Simo harrastaa ”ajelua” vuoden 1998 Ford Focuksellaan äidin vastustuksesta riippumatta. Simoa tosin ei kiinnosta, koska naiset kuuluvat nyrkin ja hellan väliin.

Simo Jokinen

 

Kalevan lukio

Ida Mäensivu saapuu joka aamu bussilla Nekalasta Kalevan lukiolle. Hän kertoo harrastuksekseen käyvänsä salilla silloin tällöin. Ida käyttää aamuisin paljon aikaa meikkaukseen ja hiusten laittoon, mutta vaatetukseen kuuluu useimmiten yksinkertainen tiukka paita ja farkut. Tulevaisuudessa Ida todennäköisesti työskentee Bik Bokissa.

Ida Mäensivu

 

Tampereen Rudolf Steiner-lukio

Hilla Löngflut käy neljättä vuotta Rudolf Steinerin lukiossa. Hän olisi halunnut hakea ammattikouluun opiskeleemaan, jotta voisi valmistua kokiksi. Kuitenkin hänen vanhempansa halusivat Hillan hakevan lukioon, jolloin Steiner tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta. Hillan lempioppitunti on jooga.

Hilla Löngflut

 

Tampereen normaalikoulun lukio

Kaikista muista Tampereen lukioista poiketen, kun loimme stereotyyppisiä hahmoja, Tampereen normaalikoulun lukiosta ei tullut mitään mieleen. Ei mitään erityistä piirrettä tai ajatusmaailmaa, joka painottuisi kyseisessä lukiossa. Niinpä pitkän spekuloinnin jälkeen luovutimme ja päädyimme tulokseen, ettei stereotyypiaa täällä ole.

 

JA TÄHÄN PÄÄDYIMME…

Saapuessamme Tampereen lyseon aulaan, ei missään näkynyt ristin sieluakaan. Askeleet ja puhe kaikuivat, ja jokseenkin kolkko aula oli kuoleman hiljainen. Yritimme saada kiinni tyypillistä lukiolaista, mutta kaikki vaikuttivat olevan tunneilla. Kun yritimme vilkaista avoimesta ovesta luokkahuoneeseen, saimme osaksemme vain paljon paheksuvia katseita. Luovutimme siis lukiolaisten haastattelun suhteen ja tyydyimme tarkkailemaan kauempaa.

Jatkoimme matkaa lyseon lähimpään lukioon Tampereen yhteiskoulun lukioon TYK:iin. Hiljaisuus oli nopeasti unohdettu ja käytävillä soi musiikki ja ihmiset juttelivat keskenään. Vähän kyllä ihmeteltiin, että mitä teimme siellä, mutta selitettyämme asiamme otettiin meidät hyvin vastaan. Stereotyyppisiä opiskelijoita oli hyvin paljon, mutta totta kai oli mukana myös vähemmän ääripäisiä persoonoita. Arvon kaltaisia oppilaita ei koulun käytävillä näkynyt, mutta se oli odotettavissa, sillä he piileskelevät pimeissä nurkissa. Huhujen mukaan etsimällä heidät olisi löytänyt.

Tampereen teknillinen lukio Hervannassa toimii yhteistyössä ammattikoulun kanssa. Astuessamme sisään huomasimme välittömästi ammattikoulun vaikutuksen lukion tiloihin. Ainoat tapaamamme ihmiset olivat ammattikoululaisia tai 10-luokkalaisia, eikä kukaan osannut ohjata meitä lukiolaisten luo. Valokuvista seinillä huomasimme, että Tampereen teknillisessä lukiossa on huomattavasti enemmän poikia kuin tyttöjä. Saman huomasimme vilkuillessamme luokkahuoneisiin sisälle.

Heti Kalevaan lukioon saapuessamme huomasimme stereotypiamme osuvan naulan kantaan. Naispuoliset henkilöt olivat enemmän tai vähemmän saman näköisiä keskenään. Aula oli hyvin matalakattoinen ja jokseenkin ahdistava, mutta opiskelijat tuntuivat olevan jo tuottuneita siihen.

Tampereen Rudolf-Steinerin lukio. Emme osanneet edes kuvitella mikä meitä siellä odottaisi. Lukion kanssa samoissa tiloissa toimi steiner-yläaste ja meininki oli jotain normaalin yläasteen ja sirkuksen väliltä. Jututimme neljää lukiolaista. Yksi oli tullut kyseiseen lukioon, koska ei päässyt mihinkään muualle, yksi taas oli ollut puolen vuoden aikana kahdessa muussakin lukiossa, muttei ollut saanut kavereita, yksi oli ollut samassa talossa päiväkodista asti, ja yhdellä ei ollut aavistutstakaan, miksi haki kyseiseen lukioon. Opimme myös, että jooga ei ole oppiaine.

Tampereen normaalikoulun lukio osoittautui täysin nimensä mukaiseksi. Stereotypiamme, jota ei ollut, piti täysin paikkansa. Tilat olivat modernit ja ihmiset olivat hyvin erilaisia, eikä heodän välillään tuntunut olevan mitään edes useaa opiskelijaa yhdistävää tekijää.

 

Vaikka lähes jokaisessa koulussa oli stereotyyppisiä ihmisiä ja ilmapiiri, sekä koulun yleinen ilme oli eri jokaisessa koulussa, haluamme painottaa, ettemme tunne kyseisiä henkilöitä, eikä tarkoituksenamme ole loukata ketään. Tärkeä huomio on myös se, että jokaisessa koulussa, jossa vierailimme, oli myös paljon erilaisia ja stereotypioihin sopimattomia ihmisiä.

 

Emmi Kortteinen, Heidi Tauriainen, Oona Koivula 

 

Miten kesätöiden haku eroaa eri paikoissa? 

Miten Tampereen keskustan liikkeiden kesätöiden hakeminen eroaa toisistaan? Entä onko toisiin paikkoihin helpompi päästä kuin toisiin? Tässä muutama paikka vertailussa.

H&M Hämeenkatu:

-Meille on sähköiset lomakkeet ennen kesää. Sitä kautta haastatteluihin pääsevät hakemuksien perusteella parhaat. Pidämme yksilö- ja ryhmähaastatteluja. Niissä katsomme luonteenpiirteet, sosiaaliset piirteet ja soveltuvuuden. Työ on hektistä ja siinä pitää kestää painetta ja kiirettä.

R-kioski Hämeenkatu:

-Kesätöihin pääsee ottamalla yhteyttä ja kauppias kouluttaa työhön. Kesätöistä ilmoitamme nettisivuilla, Mol.fi:ssä ja R-kioskin omilla sivuilla.

Vero Moda Hämeenkatu:

-Voi lähettää avoimen hakemuksen ja CV:n sähköpostiin myymäläpäällikölle tai käydä myymälässä kysymässä kesätöistä. Ilmoitamme myös Instagramissa ja Mol:ssa. Otamme usein työharjoittelijat Tredusta ekstroiksi kesällä töihin.

Waynes Coffee Hämeenkatu:

-Vaikea hakea, eikä ole kesätöitä tarjolla. Siihen ei ole tarvetta, sillä meillä on pieni yksikkö ja kaksi yrittäjää voi paikata jopa 4 henkilöä.

Suomalainen kirjakauppa Hämeenkatu:

-Myymäläpäällikön kautta voi hakea kesätöitä.

Stockmann Hämeenkatu:

-Ilmoitamme kesätöistä nettirekrytoinnissa ja Stockmannin omilla sivuilla.

Vila Koskikeskus:

-Jos työharjoittelijat ovat hyviä, he pääsevät kesätöihin. Muuten voi päästä tuomalla CV:n paikanpäälle, Mol:n kautta tai tutun kautta.

Dressmann Koskikeskus:

-Aiemmin Dressmannissa olleet pääsevät töihin. Se helpottaa, sillä ei tarvitse kouluttaa uusia työntekijöitä.

Minetti Jäätelö Koskikeskus:

-Meille voi hakea kesätöihin nettisivujen kautta, lähettämällä sähköpostia tai tuomalla hakemukset paikanpäälle.

Br-lelut Koskikeskus:

-Töitä voi hakea Br:n sivuilta. Usein on määräaikaisia sopimuksia ja jos hommansa hoitaa hyvin saa jatkoa.

Game Stop Koskikeskus:

-Kesätöitä voi hakea Mollin kautta.

 

Tiia Turunen