Aihearkisto: Reportaasit

Harrastuksesta kesätöihin -valokuvausstudiolla pääsi oikeisiin töihin

Studio Torkkeli avasi ovensa minulle 4.6.2018. Tutustuin toimitusjohtaja, Laura Tammistoon ja silloin kesätyöjakso sai alkunsa. Studio Torkkelin ”pelisäännöt” tulivat tutuiksi ensimmäisenä päivänä. Sain myös nähdä yrityksen perustaja, Kimmo Torkkelin samana päivänä, kun hän vieraili studiolla.

Suurimmaksi osaksi päiväni sujuivat järjestellessä studiolla. Jokainen koti, julkinen rakennus kuin yrityskin tarvitsevat pientä kesäsiivousta. Minulle järjestely on itsestään selvyys ja nautin organisoinnista. Työtehtäviin lähdin innolla, vaikka joukossa olisi ollut muutama epämiellyttävä kokemus.

Ensimmäinen työpäivä sisälsi myös siivousta. Kuva: Johannes Siren

Valokuvaamolla muutakin kuin valokuvaamista

Kesätyöjaksoni kesti kesäkuun ajan siten, että olin aina viikossa muutaman kerran töissä. Kesäkuuhun mahtui valokuvauksellisesti vaikka mitä. Passikuvauksen pariin päädyin oltuani Studio Torkkelin pikkustudiolla, jossa suoritetaan useasti passikuvia. Pikkustudiolla näin myös profiilikuvausta. Studio Torkkelin isolla studiolla näin lapsikuvauksen toimintaa ja hääkuvaustakin pääsin näkemään kaksi kertaa.

Kuitenkin suuri osa, valokuvaajan ajasta menee koneella istuessa ja kuvia muokatessa. Kuvamuokkaus on kuitenkin tärkeä osa prosessia, jossa kuvat päätyvät lopulta kuvattavien haltuun. Käytännössä aina, kun ei valokuvata niin muokataan valokuvia, joita on otettu aikaisemmin.

Taustojen kuvausta, tuoli on mallina. Kuva: Johannes Siren

Harrastuksesta ammatti

Olen harrastanut valokuvausta nyt vajaan vuoden ajan. Olen nauttinut jokaisesta kuvaushetkestä, jossa olen ollut. Studiokuvaus kuitenkin on ollut ala, johon en ole törmännyt harrastukseni parissa. Studiokuvauksella tarkoitan muun muassa lapsikuvausta tai passikuvausta. Kesätyöjaksossa sain onneksi tutustua studiokuvaukseen. Studiossa kuvaaminen onkin ihan oma kokemuksensa, sillä valoista ja rekvisiitasta pitää tietää, jotta kuvat onnistuvat. Kesätyöjakso nosti huomattavasti intohimoani valokuvaukseen – ammatillisestä puolesta en vielä tiedä.

Johannes Siren

Sateinen, mutta vauhdikas Viikinsaaripäivä tuutorin silmin – käteen jäi kipeä kurkku, mutta hyvä mieli

Elokuun puolessavälissä oli taas uusien ykkösten aika suunnata Viikinsaareen ryhmäytymispäivää varten. Aamu alkoi Laukontorilta, jonne itse saavuin noin kaksikymmentä minuuttia ennen yhdeksää. Vähitellen tori alkoi täyttyä ensimmäisen vuoden opiskelijoista, jotka pikaisesti hakeutuivat kavereidensa tai oman ohjausryhmänsä luokse. Taivas enteili sadetta, mutta siihen suurin osa oli osannut varautua sääennusteiden ansiosta. Siitä huolimatta kaikki vaikuttivat hyväntuulisilta ja olevan valmiina päivään.

 Nousimme kahteen Hopealinjojen laivoihin ja matka kohti Viikinsaarta alkoi. Minulle ja kaikille muille tuutoreille tämä oli jo toinen kerta siellä. Luonnollisesti olimme vuosi sitten itse olleet samassa tilanteessa kuin missä ykköset olivat nyt. Viime vuonna laivamatkaa oli viihdyttänyt pelkästään oma puhelin tai kaverin seura, mutta tällä kertaa saimme katsella Sammon keskuslukion ykkösille järjestämää soutukilpailua.

Saareen päästyämme aloimme valmistella rasteja. Alun perin minun ei ollut tarkoitus pitää rastiani yksin, mutta sairastapauksen takia parini joutui siirtymään tuuraajaksi toisaalle. Päätin kuitenkin, että vedän leikkini täysillä jokaiselle ryhmälle, vaikka yksin olenkin. Ideana leikissä oli tehdä ryhmittäin still-kuvia, eli muodostaa porukalla yksi iso paikallaan oleva asetelma tietystä paikasta. Aiheina olivat esimerkiksi hevostalli ja sairaala.

Pian ryhmäytymispäivä saatiin käyntiin ja ryhmät alkoivat kiertää eri rasteja järjestyksessä. Yllätyin positiivisesti, kuinka opiskelijat lähtivät mukaan leikkiini ja saivat muodostettua todella luovia kuvia. Vettä alkoi tippua entistä kovemmin taivaalta, mutta se ei menoa haitannut. Muillakin rasteilla oli vauhtia, ainakin mitä sivusilmällä kerkesin huomata. Leikistäni jäi loppuun lähes joka kerta niin paljon aikaa, että loppuun leikkijät muodostivat yhdessä yhden ison asetelman.

Aika kului todella nopeasti. Ei mennyt kauaakaan, kun kaikki ryhmät olivat kiertäneet jokaisen rastin ja oli aika lopettaa siltä osin. Touhuttu ja tutustuttu oli kuitenkin jo pari tuntia, joten nälkähän siinä tuli. Voin myöntää, että kyllä sämpylä ja pillimehu maistui todella hyvälle onnistuneen leikin ohjaamisen jälkeen. Syötyämme oli aika kokoontua yhteen ja palkita jokaisesta ryhmästä paras kannustaja sekä aktiivisin ryhmä. Tunnelma oli katossa, kun voittajat saapuivat eteen hakemaan palkintojaan. Voitto oli kaikille yllätys, sillä emme maininneet kilpailusta missään vaiheessa.

Viikinsaaresta jäi tänä vuonna käteen kipeä kurkku, mutta hyvä mieli. Vaikka luulin varustautuneeni kunnolla sateeseen, onnistuin silti vilustuttamaan itseni. Siitä huolimatta uskon, että päivän ansiosta uudet opiskelijat tuntevat ryhmänsä ainakin hieman paremmin ja lukiotaipaleesta tulee heille erinomainen. Pienen gallupin perusteella ykköset olivat tyytyväisiä päivään, joten sanoisin ryhmäytyksen sateesta huolimatta onnistuneen.

Iida Vartiainen

Nikke Ankara toi kesän Saloon

Salon torilla liikkuu tavallista enemmän ihmisiä. On torstai, mikä tarkoittaa, että on iltatoripäivä. Aurinko paistaa ja Uskelanjoki liplattelee taustalla, kun lukuisat myyjät kauppaavat omia tuotteitaan: joku vanhoja lelujaan, joku taas mansikoita ja herneitä. Paikalla on kaikenikäistä porukkaa, sillä jokaiselle löytyy jotakin. Nuoret ovat jo hyvissä ajoin kokoontuneet esiintymislavan edustalle, sillä tänä torstaina on luvassa tämän kesän ensimmäinen nuorille suunnattu esiintyjä: Nikke Ankara.

Keikan alkuun on vielä melkein kaksi tuntia aikaa, mutta eturivi alkaa täyttyä jo kovaa vauhtia. Kaveriporukat tanssivat ja laulavat lavan edessä, lapset syövät jäätelöä sivummalla vanhempien vahtiessa ja eläkeläiset nauttivat kauniista päivästä samalla miettien, kuka päivän esiintyjä oikein on. Pikkuhiljaa paikalle alkaa virrata myös heijastinliiveihin pukeutuneita järjestyksenvalvojia sekä punaisiin vaatteisiin sonnustautunutta ensiapuhenkilökuntaa. 

Lavan oikealla reunalla odottelee Tea ystäviensä Pinjan ja Erikan kanssa. Tytöt ovat menossa kahdeksannelle luokalle kesän jälkeen, kuten moni muukin paikalle ilmaantuneista. Keski-ikä odottelijoiden keskuudessa on noin 15 vuotta, mutta sekä vanhempia että nuorempia löytyy. Tea on kuunnellut Niken musiikkia jo yli kaksi vuotta. Hän kertoo fanituksen alkaneen nettikavereiden kautta, nopeasti Nikke Ankarasta tuli heille yhteinen juttu. Kolmikon lempibiisi on Koska eroot?, vaikkakin hyviä löytyy paljon.

Peruskoulusta asti tunteneet Sanna, Anne ja Sini ovat tulleet torille jo ajoissa. He ovat saaneet hyvät paikat lavan vasemmasta reunasta. Porukka on ensimmäistä kertaa Nikke Ankaran keikalla, ja he odottavatkin jo innoissaan artistin näkemistä ja biisien kuulemista livenä. ”Biisit on täyttä asiaa ja kertoo, mitä se hänen elämä oikeasti on”, Sini kertoo ja mainitsee samalla, että hänen lempibiisinsä on Värifilmi.

Rikkinäinen prinsessa- kappaleen suurkuluttajat Emma ja Oona ovat Salossa asuvat sisarukset. He odottavat malttamattomina, että pääsisivät ottamaan Niken kanssa yhteiskuvia ja tapaamaan hänet. Sisaruksista Oona löysi ensimmäisenä Niken musiikin, kun hän kuuli autossa ollessaan Perjantai 13.– biisin. Emma sai kuulla Nikestä Oonalta pian tämän jälkeen.

Keskellä eturiviä on kaksikko, joka on kiertänyt Niken perässä ympäri Suomea vuodesta 2016 asti. Fanitus lähti, kun Nikke oli Cheekin keikalla lämppärinä. Nämä tytöt ovat jo Nikenkin muistamat Siiri ja Marianne.  Kaksikko on nähnyt Niken esiintyvän jo yli 30 kertaa. Parhaaksi muistoksi Marianne nostaa 48 tuntia laivalla Niken keikoilla. Sastamalalainen kaksikko on tutustunut toisiinsa Niken kautta, kun tallilla tuli puheeksi musiikki. He käyvät yleensä yhdessä keikoilla, mutta myös muille ystäville on tilaa. Tytöt arvostavat Nikessä erittäin paljon sitä, kun hän kunnioittaa fanejaan ja yrittää aina järjestää heille aikaa.

Elli ja Lavinia ovat saapuneet Iltatorille Somerolta. He odottavat keikalta hyvää mieltä ja energisyyttä.

Viivi ja Veera eivät suoraan ole Niken faneja. He ovat käyneet pienestä asti iltatorilla katsomassa esiintyjiä. Parhaaksi iltatoriesitykseksi he nostavat Cheekin keikan.

Salolaiset Assi ja Johanna ovat tutustuneet toisiinsa Instagramin kautta. He ovat nähneet Niken ennenkin, kun tämä oli esiintymässä Salon nuortenkeskus Steissillä. Kaksikko on ollut myös iltatorilla jo monta kertaa. Paras tähänastinen artisti, joka on torilla esiintynyt, on heidän mielestään Benjamin Peltonen. Kaveruksilta löytyy energiaa ja hymyä, vaikka muille jakaa. Heille tulee varmasti hauska ilta.

Nikke Ankaran Karhumies-nimeä kantava DJ tulee lavalle ja saa osakseen taputusta ja huutoa.Bang Bang– biisi alkaa soida ja Nikke hyppää lavalle. Fanien kaipaama energisyys näkyy heti ensisekunneista lähtien. Yleisö on heti mukana ja puhelimen kamerat räpsivät kuvia kovaa tahtia. Nikke huudattaa yleisöä ja yleisö huutaa innoissaan. Keikalla kuullaan niin vanhoja kuin uusiakin biisejä. Rikkinäinen prinsessa saa yleisön kädet ilmaan ja laulamaan kovempaa kuin yhdenkään aikaisemman biisin kohdalla.

Liinu Nieminen

 

Iloiset lehmät loikkivat Kosken kartanon laitumille 

Aurinko on paistanut koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Kuluneen viikon aikana ilmat ovat muutenkin hellineet. Kaikki eivät kuitenkaan ole näistä säistä vielä päässeet nauttimaan, vaan osa Kosken kartanon vasikoista pääsee tänään ulos ensimmäistä kertaa.

Koskis gård eli Kosken kartano on luomutila, jossa asuu yhteensä 252 eläintä, esimerkiksi lehmiä, sonneja, lampaita ja aaseja. Vaikka lehmäloikan keskiössä ovat lehmät ja erityisesti vasikat, myös muita tilan eläimiä pääsee katsomaan. Lapset viihtyvät sekä eläinten seurassa, että heinäkasoissa hyppimässä ja kartanon joesta onkimassa. Aikuiset vierailevat esimerkiksi tilan lihakaupassa, josta saa koko tapahtuman ajan ostaa luomulihaa kotiin viemisiksi.

Ennen lehmien ja vasikoiden ulos päästämistä navetasta kuuluu kova mylvintä. Eläimet eivät malta odottaa pääsyä auringon valoon ja lämpöön raikkaaseen ilmaan. Kun ovet aukeavat, ne juoksevat täyttä vauhtia ulos laitumelle. Vasikat kisailevat siitä, kuka on ensimmäisenä vihreän ruohon keskellä.

Vasikoiden iloa on hankala kuvailla. Ne hyppivät ja pomppivat innoissaan sekä nauttivat niihin osuvasta auringosta. Paikalla olevat sankat joukot ihmisiä toki hämmästyttävät niitä, mutta osa rohkeasti menee lähemmäksi aitauksen reunaa katselemaan ihmisiä. Vasikat ovat uteliaita, mutta mielellään pysyvät laumassa lehmien kanssa. Lauma juoksee ympäri aitausta, jotta kaikki katsojat saavat ihastella niitä. Vasikat näyttävät nauttivan ihmisten katseista, sillä ne juoksevat monta kertaa ihmisten ohi viihdyttäen sekä isoja, että pieniä katsojia.

Liinu Nieminen 

Tampereen lukioiden stereotypiat käsittelyssä (osa 2)

Tampereella eri stereotypiat näyttelevät suurta roolia lukiomaailmassa. Ne pyörivät jokapäiväisissä puheissa ja vitseissä. Ne vaikuttavat vahvasti siihen, mihin lukioon nuori haluaa hakea peruskoulun jälkeen. Niiden avulla nuoret luovat helposti oman kuvansa uudesta tapaamastaan ihmisestä.

Päätimme siis tehdä tutkivaa reportaasia tästä nuorille helposti samaistuttavasta aiheesta. Aloitimme prosessin luomalla mahdollisimman stereotyyppisen, fiktiivisen henkilön ja sen jälkeen kiersimme kouluilla selvittämässä, löytyikö koulusta paljon tällaisia henkilöitä. Ensin esittelyssä fiktiiviset hahmomme.

( Juttusarjan ensimmäisessä osassa tutustuttiin mm. omaan lukioomme Samkeen. Ensimmäisen osan löydät täältä. )

Tampereen lyseon lukio

Otto Schröfel on valinnut Tampereen lyseon lukion pitäen silmällä haavettaan kokoomuksen puheenjohtajuudesta. Oton numerot ovat aina olleet erinomaisia, etenkin kaikissa neljässä vieraassa kielessä, joita hän lukee. Otto harrastaa väittelyä ja tennistä isänsä omistamalla keskuksella. Hän viettää paljon aikaa kesämökillään Hangossa.

Otto Schröpfel

 

 

Tampereen yhteiskoulun lukio

Auringonkukka Virtanen syntyi nimellä Aino, mutta vaihtoi nimensä täytettyään 18 vuotta, koska haluaa olla erilainen kuin muut. Hän harrastaa teatteria ja asuu yksin Amurissa, josta on lyhyt koulumatka Tampereen yhteiskoulun lukioon eli TYKkiin. Auringonkukka ei halua määritellä itseään, mutta kannattaa vahvasti naisten oikeuksia ja noudattaa vegaanista ruokavaliota.

Auringonkukka Virtanen

 

Arvo Matikainen on ensimmäisella luokka-asteella samassa koulussa. Häntä ei kuitenkaan bongaa käytäviltä läheskään niin helposti, sillä hän pyrkii löytämään aina jonkun pienen kolon johon piiloutua. Arvo on tullut TYKkiin siinä toivossa, että hänet hyväksyttäisiin paremmin nuorten sekaan kuin pienessä kylässä, josta hän on kotoisin.

Arvo Matikainen

 

Tampereen teknillinen lukio

Simo Jokinen käy neljättä vuotta Tampereen teknillistä lukiota Tampereen Hervannassa. Hän on valinnut lukion sen alhaisen keskiarvorajan ja lyhyen koulumatkan takia. Simo harrastaa ”ajelua” vuoden 1998 Ford Focuksellaan äidin vastustuksesta riippumatta. Simoa tosin ei kiinnosta, koska naiset kuuluvat nyrkin ja hellan väliin.

Simo Jokinen

 

Kalevan lukio

Ida Mäensivu saapuu joka aamu bussilla Nekalasta Kalevan lukiolle. Hän kertoo harrastuksekseen käyvänsä salilla silloin tällöin. Ida käyttää aamuisin paljon aikaa meikkaukseen ja hiusten laittoon, mutta vaatetukseen kuuluu useimmiten yksinkertainen tiukka paita ja farkut. Tulevaisuudessa Ida todennäköisesti työskentee Bik Bokissa.

Ida Mäensivu

 

Tampereen Rudolf Steiner-lukio

Hilla Löngflut käy neljättä vuotta Rudolf Steinerin lukiossa. Hän olisi halunnut hakea ammattikouluun opiskeleemaan, jotta voisi valmistua kokiksi. Kuitenkin hänen vanhempansa halusivat Hillan hakevan lukioon, jolloin Steiner tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta. Hillan lempioppitunti on jooga.

Hilla Löngflut

 

Tampereen normaalikoulun lukio

Kaikista muista Tampereen lukioista poiketen, kun loimme stereotyyppisiä hahmoja, Tampereen normaalikoulun lukiosta ei tullut mitään mieleen. Ei mitään erityistä piirrettä tai ajatusmaailmaa, joka painottuisi kyseisessä lukiossa. Niinpä pitkän spekuloinnin jälkeen luovutimme ja päädyimme tulokseen, ettei stereotyypiaa täällä ole.

 

JA TÄHÄN PÄÄDYIMME…

Saapuessamme Tampereen lyseon aulaan, ei missään näkynyt ristin sieluakaan. Askeleet ja puhe kaikuivat, ja jokseenkin kolkko aula oli kuoleman hiljainen. Yritimme saada kiinni tyypillistä lukiolaista, mutta kaikki vaikuttivat olevan tunneilla. Kun yritimme vilkaista avoimesta ovesta luokkahuoneeseen, saimme osaksemme vain paljon paheksuvia katseita. Luovutimme siis lukiolaisten haastattelun suhteen ja tyydyimme tarkkailemaan kauempaa.

Jatkoimme matkaa lyseon lähimpään lukioon Tampereen yhteiskoulun lukioon TYK:iin. Hiljaisuus oli nopeasti unohdettu ja käytävillä soi musiikki ja ihmiset juttelivat keskenään. Vähän kyllä ihmeteltiin, että mitä teimme siellä, mutta selitettyämme asiamme otettiin meidät hyvin vastaan. Stereotyyppisiä opiskelijoita oli hyvin paljon, mutta totta kai oli mukana myös vähemmän ääripäisiä persoonoita. Arvon kaltaisia oppilaita ei koulun käytävillä näkynyt, mutta se oli odotettavissa, sillä he piileskelevät pimeissä nurkissa. Huhujen mukaan etsimällä heidät olisi löytänyt.

Tampereen teknillinen lukio Hervannassa toimii yhteistyössä ammattikoulun kanssa. Astuessamme sisään huomasimme välittömästi ammattikoulun vaikutuksen lukion tiloihin. Ainoat tapaamamme ihmiset olivat ammattikoululaisia tai 10-luokkalaisia, eikä kukaan osannut ohjata meitä lukiolaisten luo. Valokuvista seinillä huomasimme, että Tampereen teknillisessä lukiossa on huomattavasti enemmän poikia kuin tyttöjä. Saman huomasimme vilkuillessamme luokkahuoneisiin sisälle.

Heti Kalevaan lukioon saapuessamme huomasimme stereotypiamme osuvan naulan kantaan. Naispuoliset henkilöt olivat enemmän tai vähemmän saman näköisiä keskenään. Aula oli hyvin matalakattoinen ja jokseenkin ahdistava, mutta opiskelijat tuntuivat olevan jo tuottuneita siihen.

Tampereen Rudolf-Steinerin lukio. Emme osanneet edes kuvitella mikä meitä siellä odottaisi. Lukion kanssa samoissa tiloissa toimi steiner-yläaste ja meininki oli jotain normaalin yläasteen ja sirkuksen väliltä. Jututimme neljää lukiolaista. Yksi oli tullut kyseiseen lukioon, koska ei päässyt mihinkään muualle, yksi taas oli ollut puolen vuoden aikana kahdessa muussakin lukiossa, muttei ollut saanut kavereita, yksi oli ollut samassa talossa päiväkodista asti, ja yhdellä ei ollut aavistutstakaan, miksi haki kyseiseen lukioon. Opimme myös, että jooga ei ole oppiaine.

Tampereen normaalikoulun lukio osoittautui täysin nimensä mukaiseksi. Stereotypiamme, jota ei ollut, piti täysin paikkansa. Tilat olivat modernit ja ihmiset olivat hyvin erilaisia, eikä heodän välillään tuntunut olevan mitään edes useaa opiskelijaa yhdistävää tekijää.

 

Vaikka lähes jokaisessa koulussa oli stereotyyppisiä ihmisiä ja ilmapiiri, sekä koulun yleinen ilme oli eri jokaisessa koulussa, haluamme painottaa, ettemme tunne kyseisiä henkilöitä, eikä tarkoituksenamme ole loukata ketään. Tärkeä huomio on myös se, että jokaisessa koulussa, jossa vierailimme, oli myös paljon erilaisia ja stereotypioihin sopimattomia ihmisiä.

 

Emmi Kortteinen, Heidi Tauriainen, Oona Koivula 

 

Miten kesätöiden haku eroaa eri paikoissa? 

Miten Tampereen keskustan liikkeiden kesätöiden hakeminen eroaa toisistaan? Entä onko toisiin paikkoihin helpompi päästä kuin toisiin? Tässä muutama paikka vertailussa.

H&M Hämeenkatu:

-Meille on sähköiset lomakkeet ennen kesää. Sitä kautta haastatteluihin pääsevät hakemuksien perusteella parhaat. Pidämme yksilö- ja ryhmähaastatteluja. Niissä katsomme luonteenpiirteet, sosiaaliset piirteet ja soveltuvuuden. Työ on hektistä ja siinä pitää kestää painetta ja kiirettä.

R-kioski Hämeenkatu:

-Kesätöihin pääsee ottamalla yhteyttä ja kauppias kouluttaa työhön. Kesätöistä ilmoitamme nettisivuilla, Mol.fi:ssä ja R-kioskin omilla sivuilla.

Vero Moda Hämeenkatu:

-Voi lähettää avoimen hakemuksen ja CV:n sähköpostiin myymäläpäällikölle tai käydä myymälässä kysymässä kesätöistä. Ilmoitamme myös Instagramissa ja Mol:ssa. Otamme usein työharjoittelijat Tredusta ekstroiksi kesällä töihin.

Waynes Coffee Hämeenkatu:

-Vaikea hakea, eikä ole kesätöitä tarjolla. Siihen ei ole tarvetta, sillä meillä on pieni yksikkö ja kaksi yrittäjää voi paikata jopa 4 henkilöä.

Suomalainen kirjakauppa Hämeenkatu:

-Myymäläpäällikön kautta voi hakea kesätöitä.

Stockmann Hämeenkatu:

-Ilmoitamme kesätöistä nettirekrytoinnissa ja Stockmannin omilla sivuilla.

Vila Koskikeskus:

-Jos työharjoittelijat ovat hyviä, he pääsevät kesätöihin. Muuten voi päästä tuomalla CV:n paikanpäälle, Mol:n kautta tai tutun kautta.

Dressmann Koskikeskus:

-Aiemmin Dressmannissa olleet pääsevät töihin. Se helpottaa, sillä ei tarvitse kouluttaa uusia työntekijöitä.

Minetti Jäätelö Koskikeskus:

-Meille voi hakea kesätöihin nettisivujen kautta, lähettämällä sähköpostia tai tuomalla hakemukset paikanpäälle.

Br-lelut Koskikeskus:

-Töitä voi hakea Br:n sivuilta. Usein on määräaikaisia sopimuksia ja jos hommansa hoitaa hyvin saa jatkoa.

Game Stop Koskikeskus:

-Kesätöitä voi hakea Mollin kautta.

 

Tiia Turunen 

Tiedekaupunki rikkoo rajat, CERN:ssä hiukkasfysiikka tuo maailman yhteen

 

Globe of Science and Innovation – Meyrin, CERN

Kun yllä oleva pallo tulee näkyviin horisontista, tietää Tampereelta matkansa aloittanut lukiolaisryhmä, että nyt ollaan lähellä. Globe of Science and Innovation, tieteen ja innovaation pallo on kenties tunnetuimpia vierailukohteita CERN:ssä, maailman suurimmassa hiukkasfysiikan tutkimuslaitoksessa. Toki vielä tunnetumpi lienee CERN:in LHC-hiukkaskiihdytin.

CERN:in B-porteista astuttaessa sisään kokee uusi tulokas kenties yllätyksen. Kyseessä ei olekaan yhden tai kahden laboratoriokompleksin muodostama tutkimusalue, vaan kokonaisen kaupungin kokoinen alue täynnä labroja, tutkijahotelleja, ruokaloita sekä kaikkea muuta. Tällä tieteen tekemiseen tarkoitetulla kaupungilla on myös oma katujen nimeämistapa: kaduille on annettu suurten fyysikoiden nimiä. Ensimmäinen katu jolla pääsimme kävelemään, olikin nimetty vaatimattomasti ”Route A. Einstein”.

Hienoa nähtävää löytyy heti B-porttien lähistöltä. CERN:in perustamisen ajoilta lähtöisin oleva synkrosyklotroni oli ensimmäinen hiukkaskiihdytin, joka alueelle rakennettiin. 600 MeV (miljoonaa elektronivolttia) kiihdytin on häkellyttävä nähdä omin silmin, vaikka pienen teollisuushallin kokoinen kiihdytin kalpeneekin ympärysmitaltaan 27 kilometrin mittaisen LHC-kiihdyttimen rinnalla.

600MeV tehoinen synkrosyklotroni, rakennettu 1967

Väriloistoa on havaittavissa suuren hadronikiihdyttimen (edellä mainittu LHC) kiertoradan ympärillä neljässä pisteessä, joissa sijaitsevat CERN:in neljä koeasemaa, ATLAS, ALICE, CMS ja LHCb. Pääsimme tutustumaan CMS-koeasemaan, jolla työskentelee myös liuta suomalaisia. Koeasemalla sijaitseva ilmaisin on ympäröitynä vihreillä metallikaiteilla ja itse ilmaisimesta löytyy sinisen ja punaisen värimaailma, sekä metallinkiiltävä harmaa. CMS sijaitsee kauimpana itse päätiluksilta ja sinne matkaamiseen kuluu tovi jos toinenkin. Kuitenkin hiukkaset joita CMS havaitsee kiertävät 27 kilometriä pitkää rataansa 99,9999991% valonnopeudesta suurella nopeudella. Täten ne kiertävät CMS:sän ohitse 11 245 kertaa sekunnissa.

CMS-koeasema

Hiukkasfysiikan tutkimus tuottaa julmetun määrän dataa vuodessa. Datan määrä on valtava, ja sen määrä korreloituu selvästi tiedonkäsittelyn koossa. Datakeskus on tyhjentävä näky kenelle tahansa. Halli täynnä tietokoneita jotka ovat tyypillisen vaatekaapin kokoisia saa IT-alasta kiinnostuneet hihkumaan ilosta. Yhtä heistä lainatakseni: ”Aivan kuin olisi karkkikaupassa”.

CERN:in datakeskuksen servereitä, dataa syntyy vuosittain 30petabittiä eli 30 000 000 Gb (vrt. tyypillinen puhelimen kapasiteetti on 8-64 Gb)

 

Joonatan Huhtasalo

Vinkit Wanhoihin

 

Vanhojen tanssit ovat monen lukiolaisen mielestä lukioajan kohokohtia. Niissä hyvä tunnelma, kaverit sekä hyvä mieli ovat isossa roolissa. Tansseihin valmistautuessa ja itse tansseissa on tärkeää kuitenkin tietää ja ottaa huomioon muutamia seikkoja. Itse vanhojen tanssit tanssineena ajattelin listata niistä mielestäni tärkeimmät.

Ennen vanhojen päivää:

-Erityisen tärkeää on osallistua vanhojenkurssilla tanssiharjoituksiin. Tällöin oppii tanssit, eikä vanhojentanssi päivänä tarvitse jännittää niin paljoa itse tanssimista, vaan voi nauttia ja pitää hauskaa kunnolla.

Mekon, puvun tai frakin hankkiminen ajoissa helpottaa stressiä!

Kengät joilla pystyt tanssimaan! Jos pelkäät nilkkojen nyrjähtämistä tai kaatumista korkokengillä tanssi jollain muilla tai valitse pienet korot tanssikengiksi.

Tanssiparin hankkiminen. Ei ole kuitenkaan maailmanloppu ellei sitä löydä, sillä jokainen saa parin joka tapauksessa.

Nukkua tarpeeksi ennen Wanhoja

Vanhojen päivänä:

-Tansseissa mokaaminen ei haittaa! Yleisö katsoo kokonaisuutta, ei yhtä paria! Mokan päälle kannattaa nauraa ja jatkaa tanssimista!

Kaverit! Vanhojen päivän ja vanhoja edeltävän harjoittelujakson yksi tärkeimpiä asioita ovat kaverit. He auttavat, jos joku osa tanssista ei vielä onnistu, helpottavat stressiä ja vanhojen päivänä heidän kanssaan saadaan ikimuistoiset Wanhat aikaiseksi!

– Tärkein osa päivästä on hyvä mieli! Tällöin kaikki muukin onnistuu.

– Etenkin oma tanssi tanssitaan täysillä!

– Kaikkien kannattaa varata särkylääkkeitä ja vettä ja/tai muuta juotavaa päivän varalle! Mikäli on flunssan kourissa, saattaa olla tarpeen ottaa myös paketti nenäliinoja mukaan.

Teksti: Tiia Turunen, Kuvat: Jessika Laakkonen  

 

Sunrise Avenuen fanit eivät välittäneet kylmästä

Ilta on pimenemässä ja kylmä ilma tulvii sisään takin kauluksen yli. Noin tunnin kuluttua alkaa Sunrise Avenuen Heartbrake Century –kiertueen toinen keikka. Pakkahuoneen oven takana on vasta muutama kymmentä ihmistä, mutta paikalle ilmaantuu koko ajan lisää. Vaimeana taustalla kuuluu bändin viime hetken harjoitukset.

Kylmä ilma ei näytä haittaavan jonottajia. Kaikilla on pääsääntöisesti iloinen ilme kasvoillaan ja kaulahuivi suojanaan. Odottava ja innostunut tunnelma vallitsee Tullin torin yllä.

Pohjoisen murretta ei ole hankala erottaa Simosta kotoisin olevien tyttöjen puheista. Laura Vähänen, Veera Väätäjä ja Riikka Väätäjä ovat olleet Sunrise Avenuen faneja jo vuodesta 2005, he olivat silloin ala-asteella. Uudelta albumilta Väätäjän sisaruksista Riikka nostaa esiin erityisesti Point of no return –kappaleen, johon hän esittää oman tanssikoreografiansa havainnoksi muille, mistä biisistä hän puhuu. Tytöt alkavat nauraa hänen esitykselleen ja komppaavat häntä mielipiteessään. Keikalta he odottavat erityisesti uuden musiikin kuulemista livenä. Tämä on ainoa keikka jolle he menevät tältä kiertueelta. He aikovat nauttia illasta sen mukaisesti.

Tyttöporukan edessä jonossa on pitkän linjan fani Marika Keskinen. Hän on kiertänyt Sunrise Avenuen perässä jopa Saksassa asti. Ensimmäisestä levystä asti nokialainen Keskinen on ollut menossa mukana, ja muisteleekin lämmöllä alkuaikoja, kun pääsi vielä helposti bändiä tapaamaan keikan jälkeen. Angels on a rampage on Keskisen ehdoton lempibiisi, jota ei voi kuunnella itkemättä.

Tämän kiertueen liput myytiin hetkessä loppuun. Keskinen ja moni muukin varmasi yritti saada muuallekin kuin Tampereelle lippua, mutta se oli lähes mahdoton tehtävä. Hartwall Areenalle on vielä tilaa ja Keskinenkin sinne onneksi pääsee. Hän on yleensä lähtenyt keikoille yksin, mutta tutustunut siellä esimerkiksi saksalaisiin, jotka ovat hänen ystäviään edelleenkin.

Jonon keskiosassa kuuluu iloista kikatusta ja naurua, saksalaisia sanoja erottuu iloisten äänien seasta. Sunrise Avenue on tunnetusti lyönyt itsensä läpi hyvin Saksassa, joten ei ole mikään yllätys, että tälläkin keikalla saksalaisia on mukana.

Naurun äänet kuuluvat Juliane Grünelle ja hänen miehelleen Björn Grünelle sekä heidän seurassaan oleville Geli Süssille ja Yasmin Käppelerille. He ovat kaikki kotoisin Saksasta, pariskunta on kotoisin Kölnistä, Süss Viennasta ja Käppeler alun perin Frankfurtista. Heistä varsinkin Süss on kierrellyt keikoilla niin paljon, että ei edes osaa laskea niin pitkälle, keikkoja on kertynyt niin paljon. Kaikki heistä ovat käyneet aikaisemmin Suomessa ja Sunrise Avenuen keikoilla myös lähempänä kotimaataan. Grünen pariskunnasta Björn nostaa esille hänen rakkautensa Salmiakkia kohtaan. Süss nyrpistää välittömästi nenäänsä, hän ei ole salmiakin ystävä.

Käppeler on käynyt jo kaksi vuotta suomen kielen kursseilla, ja onkin oppinut jo paljon. Myös Süss paljastaa osaavansa suomea ja kertookin lempisanansa olevan lippuautomaatti. Grünen Björn kertoo mielipiteensä Sunrise Avenuesta ja saa muut lähellä olevat nauramaan. ” They’re funny finnish musicians”. Hän hehkuttaa vielä suomalaisten huumorintajua ja kaikki liittyvät keskusteluun puhumaan kuinka suomalaiset eivät ole ollenkaan niin sisäänpäin kääntyneitä kuin väitetään. Suurin osa on oikeasti helposti lähestyttäviä ja kilttejä. ”Nähdään maaliskuussa!”, Süss huutaa vielä englanniksi ennen kuin jatkan matkaani jonoa eteenpäin. Hekin ovat siis tulossa Hartwall Areenalle.

Saksalaisen joukon edessä on Hämeenlinnalainen kaksikko. Janina ja Ira ovat olleet kuuntelijoita jo kymmenenvuotiaista asti ja ovat nyt kahdenkymmenen ikävuoden kieppeillä. Janina muisteli kuinka kaikki alkoi, kun hän katseli Voicelta musiikkivideoita televisiosta ja sieltä aina välillä tuli Fairytale Gone Bad. Janina on jopa niin iso fani, että on nimennyt ihanan spanielinsakin yhtyeen keulahahmon Samun mukaan.

Janina on ollut Sunrise Avenuen keikalla ennenkin. Helsingin Jäähalli on ollut monelle jonossa olijalle ihana muisto, kuten myös Janinalle. Ira omalta osaltaan ei ole ollut ikinä Sunrise Avenuen keikalla, vaan tämä on hänen ensimmäinen kertansa. Tämäkin kaksikko on varannut liput Hartwall Areenalle jo hyvissä ajoin.

Aivan Pakkahuoneen oven edessä on saksalaiskolmikko. Kolme muillekin faneille hyvin tuttua kasvoa, Kathi, Biauca ja Natalie. He ovat olleet oven takana odottamassa jo aamusta kymmenestä asti, mikä on heille ihan tavanomaista. Tunnelma heidän keskuudessaan on hieman hermostunut, koska kello lähenee seitsemää, oven avaamisen aikaa. Heillä on edessään vielä monta keikkaa tällä kiertueella. Tältä keikalta he odottavat hauskuutta ja hyvää fiilistä.

Odottamisen tunnelma kasvaa samaa vauhtia kuin jono. Jono on jo lähes nelinkertainen siihen nähden kuin saavuin paikalle. Uusien jonottajien kasvoilta paistaa jännitys, mutta myös innostus. Illasta tulee varmasti ikimuistoinen.

Liinu Nieminen 

Tampereen lukioiden stereotypiat käsittelyssä ( osa 1 )

Tampereella eri stereotypiat näyttelevät suurta roolia lukiomaailmassa. Ne pyörivät jokapäiväisissä puheissa ja vitseissä. Ne vaikuttavat vahvasti siihen, mihin lukioon nuori haluaa hakea peruskoulun jälkeen. Niiden avulla nuoret luovat helposti oman kuvansa uudesta tapaamastaan ihmisestä.

Päätimme siis tehdä tutkivaa reportaasia tästä nuorille helposti samaistuttavasta aiheesta.  Aloitimme prosessin luomalla mahdollisimman stereotyyppisen, fiktiivisen henkilön ja sen jälkeen kiersimme kouluilla selvittämässä, löytyikö koulusta paljon tällaisia henkilöitä. Ensin esittelyssä fiktiiviset hahmomme.

Sammon keskuslukio

Kasperi Korhonen ja Amanda Björk ovat nuori pari Sammon keskuslukiossa. Kasperin elämään kuuluu jääkiekko-harrastuksen lisäksi mökkiviikonloput, ja säännöllinen myöhästely aamutunneilta. Amanda uskoo Kasperin tulevaisuuteen NHL-tähtenä, ja Floridasta löytyvään kesämökkiin.

Kasperi Korhonen

Amanda Björk

 

 

 

 

Reima ”Remu” Paatela

Reima (Remu) Paatela taas on jälleen kerran tullut samoilla silmillä Sammon keskuslukion käytäville. Hän on viettänyt taas yhden pitkän yön tietokoneen edessä pelaillessa ja pitsaa syöden. Remua ei kiinnosta mennä filosofian tunnille, joten hän tulee viestintälinjan siivessä sijaitsevaan harjoitustoimitukseen nukkumaan päiväunia ja katsomaan Netflixiä. Remu käy suihkussa silloin kun huvittaa, koska on ylpeästi oma itsensä.

 

Tampereen klassillinen lukio

Elina Karikoski harrastaa lukemista ja kirjoittamista omissa oloissaan, jolloin Tampereen klassillinen lukio on hänelle täysin oikea paikka. Koulussa Elinalla on oma pieni kaveriporukkansa, mutta eivät he juuri toisiaan vapaa-ajalla näe.

Elina Karinkoski

 

Hatanpään lukio

Iivari Äimän neljäs vuosi Hatanpään lukiossa on alkanut mallikkaasti. Viimeisen vuoden lukujärjestysten helppouden ansioista on hän onnistunut pääsemään läpi jopa puolista kursseista. Koulukirjojen sijaan Iivarin käteen on tuntunut liimautuneen skeittilauta ja kaljatölkki: ”Oonhan mä sentään täysikäne”, Iivari naurahtaa.

Iivari Äimä

Tammerkosken lukio

Solja Rislakki käy kolmatta vuotta Tammerkosken lukion kuvaamataidon erityislinjaa. Vapaa-aikansa hän käyttää piirtäen ja lukien sarjakuvia sekä käyden cosplay-tapaamisissa. Opettajatkaan eivät enää pysy perässä minkä värisillä hiuksilla Solja tulee minäkin päivänä kouluun. Unelmissa hänellä on seuraavana matka Tokioon ja lävistys kulmakarvaan.

 

Solja Rislakki

Svenska samskolan

Juuri takaisin Tampereelle Porvoon kartanostaan palannut Peter Söderström puhuu äidinkielenään ruotsia ja tämän takia käy Tampereen ruotsinkielistä  lukiota. Hän harrastaa purjehdusta ja seuraa isänsä kanssa aktiivisesti raveja. Hänellä on varaa kalliseen autoon ja kalliisiin vaatteisiin, eikä epäröi näyttää sitä.

Peter Söderström

 Ja tähän päädyimme…

Oma koulu, pahin koulu. Koska olemme itse Sammon keskuslukiosta, olemme tottuneet jo täällä pyöriviin ihmisiin ja näin ollen meidän on helppo löytää stereotypiat keskuudestamme. Jokainen meistä myöntää tunnistavansa vähintäänkin yhden jokaisesta stereotypiasta.

Tampereen klassilliseen lukioon astuessamme kuulimme ensimmäisenä keskustelun ydinfysiikasta ja näimme seinällä olevan taulun höyryveturista sekä katosta roikkuvan atomimallin. Olimme selvästikin tulleet sisään luonnontiedelinjan ovesta. Saimme itsellemme esittelijän näyttämään koulua. Saimme kuulla, että osassa koulua täytyy olla ihan hiljaa ja sen huomasimme itsekin. Löysimme myöskin tästä koulusta useammankin stereotypiaan sopivan henkilön.

Jo Hatanpään lukion pihaan tultaessa aistimme siitä huokuvan tunnelman. Koulun lähelle sijoitettu baari näytti houkuttelevan ainakin muutamaa lukiolaista, mutta oli Hatanpäällä myös monta kilttiä ihmistä. Skeittilautoja näkyi odotettua vähemmän, mutta emme niiltäkään välttyneet.

Tammerkosken lukiosta oli ehkä kaikista vaikein löytää stereotyyppistä lukiolaista. Löysimme kyllä monta mahdollista henkilöä, muttemme oikeastaan yhtään täysin stereotypiaa vastaavaa koululaista. Muutos muun koulun ja kuvaamataidon siiven välillä oli kuitenkin huomattava.

Suomenruotsalaiset stereotypiat romuttuivat astuessamme sisään Svenska samskolanin ovista. Kun katsoimme tarkemmin, löysimme kyllä myös muutaman stereotypian täyttävän henkilön, mutta hyvin suuri osa koululaisista oli samalla tasolla, kuin jokainen muukin meistä.

Vaikka lähes jokaisessa koulussa oli stereotyyppisiä ihmisiä ja ilmapiiri ja yleinen koulun ilme oli eri jokaisessa koulussa, haluamme painottaa, ettemme tunne kyseisiä henkilöitä, eikä tarkoituksenamme ole loukata ketään. Tärkeä huomio on myös, että jokaisessa koulussa, jossa vierailimme, oli myös paljon erilaisia ja stereotypioihin sopimattomia ihmisiä.

(Juttusarjan toinen osa löytyy täältä )

Emmi Kortteinen, Heidi Tauriainen & Oona Koivula