Kaikki kirjoittajan toimitussihteeri artikkelit

Ihmeotuksia odotellessa 

Ensimmäinen Ihmeotukset (engl. Fantastic beasts) elokuva tuli elokuviin 23.11.2016. Minä näin sen kolmas joulukuuta ja rakastuin heti. Olin aina pitänyt Harry Potter -elokuvista. Siksi ajatus velhomaailmaan liittyvästä tarinasta, jonka keskipisteenä olivat eläimet ja kanssani samaan tupaan kuuluva velho, oli todella innostuttava. Onnekseni ensimmäinen elokuva ei pettänyt odotuksiani, vaikka ne olivatkin korkealla.

78 päivää ensi-iltaan: ensimmäinen traileri 

Siitä asti, kun tuon elokuvan näin olin odottanut jo seuraavaa. Nyt kun viisiosaiseksi luvatun elokuvasarjan toinen osa Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset (engl. Fantastic beasts: The crimes of Grindelwald) on tulossa 78:n päivän kuluttua, minä olen jo todella jännittynyt. Olen katsonut elokuvan trailerin jo monta kertaa. Jokaisella kerralla innostun aina vain enemmän. Ja tämä on vasta ensimmäinen traileri.

Trailerissa näkyy pikaisesti uusia otuksia ja minulle eniten huomiota herättänyt kohtaus Tylypahkassa. Kohtauksessa päähenkilö Newt Scamander on nuori ja pahojen voimilta suojautumisen oppitunnilla. Oppituntia pitää Albus Dumbledore, joka Harry Potter -elokuvissa ja -kirjoissa toimi Tylypahkan rehtorina.

36 päivää ensi-iltaan: toinen traileri ja todistettu fani teoria 

Toinen traileri on ilmestynyt jo jonkun aikaa sitten. Olen katsonut senkin jo ainakin viisi kertaa. Osa kohtauksista lisäsi materiaalia ensimmäisen trailerin paljastuksiin ja näytti myös uusia. Siinä näkyi paremmin päävihollinen Gellert Grindelwald sekä pari ennen näkemätöntä otusta. Se paljasti myös todeksi yhden faniteorian, jonka Youtube kanavan Super Carlin Brothers ylläpitäjät olivat kehittäneet jo viime marraskuussa.

Teorian mukaan eräs elokuvan hahmoista (näyttelijä: Claudia Kim) onkin itseasiassa ihmismuotonsa lisäksi Nagini. Nimi on Harry Potter faneille tuttu alkuperäisistä elokuvista. Nagini nimittäin oli Lordi Voldemortin lemmikki käärme. Tämä kyseinen teoria innosti ainakin minua vielä lisää. Jos se nyt on edes mahdollista.

22 päivää ensi-iltaan: odotuksia, toiveita ja päätelmiä 

Aika puhua toiveista ja päätelmistä. Ensinnäkin minä, ja varmasti moni muukin fani, odotan todella innokkaasti näkeväni Newtin ja Dumbledoren yhteistyötä. Lisäksi olen varma, että tässä elokuvassa selvennetään katsojille kyseisen kaksikon yhteistä historiaa heidän Tylypahka-ajoiltaan. Tämä on samaan aikaan toive ja päätelmä. Perusteena päätelmälle on ensimmäisen trailerin kohtaus, jossa Dumbledore pitää oppi tuntia Newtille ja tuon luokalle.

Elokuvan julisteen taustalla näkyy savusta muodostunut kuoleman varjelusten merkki. Tämä saa minut toiveikkaaksi. Se saattaa tarkoittaa sitä, että saatamme tässä elokuvassa nähdä miten kuoleman varjelukset on luotu ja kenties myös nähdä ne kaikki käytössä. Niille, jotka eivät satu muistamaan tai tietämään, kuoleman varjeluksiin kuuluu kolme taika esinettä: Näkymättömyysviitta, Seljasauva sekä Elpymyskivi.

Näiden kahden isomman asian lisäksi on myös monia pienempiä yksityiskohtia, joita odotan. Esimerkiksi molemmissa trailereissa nähtävä sirkus kiinnostaa paljon. Odotan innokkaana Grindelwaldia näyttelevän Johnny Deppin suorituksen näkemistä ja hahmon tarinan kuulemista tarkemmin. Odotan uusia otuksia ja Albus Dumbledorea. Toivon todella kuoleman varjelusten näkemistä ja niiden roolin selvittämistä. Eli lyhyesti sanottuna odotukset ovat korkealla.

Nea Toijala 

Järjestötoimintaa ja pahaa ruokaa Sloveniassa

Aloitin seikkailuni Euroopan nuorisoparlamentissa syksyllä 2017. Ensimmäinen istuntoni oli Jyväskylän alueellinen istunto ja seuraava oli Turun kansallinen istunto. Vaikka tutustuinkin uusiin mahtaviin ihmisiin ympäri Suomea ja Eurooppaa, en ollut varma riittäisikö aikani enää toisiin istuntoihin. Sain ensiksi kutsun Saksan kansalliseen istuntoon. Jouduin kuitenkin ajanpuutteen takia kieltäytymään, mutta kevätaamuna kutsun tultua Slovenian samankaltaiseen istuntoon, tiesin etten voisi enää vastustaa kiusausta.

17.8.2018
Bussi Tampereelta Helsinkiin – Vantaan lentokentälle lähti Tampereelta neljältä aamuyöstä. Tiesin, että lentokentällä odottivat kaksi suomalaista tyttöä, jotka olin nähnyt vain muutamasta kuvasta. Kentällä tytöt tavatessani tuntui kuin olisimme tunteneet jo vuosia. Olimme kaikki nälkäisiä ja väsyneitä, mutta jännityksen takia emme saaneet lentokentällä mitään alas.
Meidän piti vaihtaa Sveitsissä lentokonetta todella pieneen Slovenian omaan koneeseen. En ole ikinä lentänyt niin matalalla kuin kyseisellä koneella. Olin täysin häkeltynyt maisemista ja vuoriston kauneudesta. Näimme täysin selvästi vuorien päällä olevat kylät ja niissä sijaitsevat rakennukset.
Laskeuduttuamme Slovenian pienelle kentälle hyppäsimme taksiin. Yövyimme yliopiston asuntolassa ja sinne päästyämme tapasimme heti muutaman romanialaisen. Yhdessä tutkimme kaupunkia ja tutustuimme toisiimme. En osannut varautua siihen, että Sloveniassa olisi lämmin. En ollut pakannut yhtäkään shortsiparia tai lyhythihaista, sillä Suomessa meillä oli jo pitkien housujen lisäksi takit päällä.
Asuntolalta meillä oli noin parinkymmenen minuutin mittainen kävelymatka Ljubljanan keskustaan. Kaupunki oli kaunis. Se ei ollut verrattavissa mihinkään muuhun missä olin käynyt, mutta romanialaisten mukaan se muistutti huomattavan paljon suurkaupunkeja Romaniassa.

 

18.8.2018

En ole ihan varma mihin aikaan heräsimme, mutta aikaisemmin kuin normaalina arkiaamuna. 10:20 muut delegaatit, istuntoon osallistujat, saapuivat asuntolalle ja me muut, jotka olimme saapuneet jo aikaisemmin, odotimme tunteja. Ne tunnit käytimme Romanian omiin kansallistansseihin ja toistemme kulttuureihin tutustuessa. Tietysti näytimme Antti Tuiskua ja muita legendaarisia suomalaisia artisteja. Ulkona meitä odotti omat komiteamme, joiden kanssa lähdimme kauniiseen slovenialaiseen puistoon. Matkalla pääsin kertomaan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä, joka häkellytti seurassani tullutta serbialaista. Komiteassani oli ihmisiä monista taustoista ja kulttuureista: Irlanti, Suomi, Serbia, Slovenia, Bosnia, Iso-Britannia, Italia ja Saksa. Oli odotettavissa, että kulttuuriemme erot tulisivat aiheuttamaan haasteita, mutta haasteita tulikin paljon enemmän niitä kuin osasimme edes olettaa. Ryhmäytiminen komiteamme kanssa meni loistavasti siihen asti, kunnes ensimmäinen yhteenotto tapahtui. Serbialainen kuvaili silmät sidottuna pahvin palaa ’’saksalaisena oluttuoppina’’. Ryhmämme saksalainen suuttui ja lähti kesken kaiken pois. Se tuntui oudolta, sillä en edes ollut ymmärtänyt, että siitä voisi loukkaantua.
Suomessa olemme tottuneet päivällisen olevan lämmin ruoka leivän kanssa, mutta taas Sloveniassa saimme päivälliseksi vaalean leivän täynnä salaattia. Salaatti piti noukkia pahvilaatikon pohjalta, sillä leivät olivat menneet rikki matkalla puistoon.
Illalla avausseremonian hienojen puheiden jälkeen kello oli jo lähellä yhtätoista illalla ja ainoa ruokamme oli ollut leivät salaatilla. Iltapalana saimmekin ruuaksi muiden maiden tuomia kansallisruokia, jotka olivat joko karkkia tai juustoa. Kukaan ei ollut kertonut, että maamme ’’purtavan’’ piti olla oikeaa ruokaa, jolla piti ruokkia lähes 150 nälkäistä delegaattia ja tapahtuman järjestäjää. Ainoa maa oikean ruuan kanssa oli Romania. Ruoka kuitenkin katosi ennen kuin olimme osanneet edes huomata sen mahdollisuutta.
Huonosti syödyn pitkän päivän jälkeen lähdimme huoneisiimme suomalaisten kanssa. Toisille yö ei kuitenkaan loppunut ruokailuun. Samassa kerroksessa majoittuneet romanialaiset juhlivat koko yön ja järjestäjät alakerrassa vielä pidempään.

19.8.2018
Herätyksen piti olla 7:00, mutta jokin meni pieleen. Koko asuntolan vallanneet juhlat olivat jatkuneet kuuteen aamuyöstä, joten emme oikeastaan yllättyneet. Olimme vähän pettyneitä, ettemme lähteneet mukaan juhliin, sillä olimme kuitenkin valvoneet lähes yhtä pitkään kuin äänet olivat kantautuneet huoneeseemme. Heräilimme yhdeksältä ja lähdimme aamupalalle, jota ei löytynyt. Joku sanoi sen olevan jo suljettu ja joku toinen taas ei ollut löytänyt sitä ollenkaan. Onneksemme meillä oli ruokakauppa asuntolan vieressä, jostain kerkesimme hakea jotain haukattavaa.
Meillä oli edessä pitkä päivä. Aiheemme oli raskas ja paljon kiistelty eikä kukaan meistä ollut varautunut siihen, miten vaikea aihe meillä oikeasti oli. Kahvitaukoja meillä oli puolentoista tunnin välein ja kun Suomessa olisimme saaneet kahvin lisäksi leipää tai välipalakeksejä, Sloveniassa saimme sipsiä, mitä oli jäänyt muiden maiden ruuista. Maassa maan tavalla, mutta huoli syntyi siinä kohtaa, kun päivällistä ei näkynyt, vaikka kello oli jo muutaman tunnin myöhässä aikataulusta. Ruuan tultua saimme kuivaa riisiä herneillä ja tsatsikia muovibokseista. Tapahtuman teema oli Go green.
Illalla tutustuimme muiden komiteoiden aiheiden ongelmiin ja ratkaisuihin. Pääsimme myös esittelemään omaa aihettamme ja olin varma, että onnistuimme mainiosti, kunnes kuulin kommenttia muilta komiteoilta. Emme olleet vieläkään päässet sopuun ongelmistamme ja ratkaisuistamme. Jokainen oli sanonut omat mielipiteensä muistelematta yhteisiä linjauksia mitä olimme sopineet ryhmänä.

20.8.2018
Kolmas päivä alkoi omituisissa tunnelmissa. Aamupalapöydässä oli vaaleaa leipää ja suklaalevitettä. Ei ihan sitä mitä Suomessa oltiin totuttu syömään. Mitä muutakaan siinä tilanteessa voi tehdä kuin suunnata ruokakauppaan ostamaan oman aamupalan. Sellaisen, mistä tulimme oikeasti täyteen.
Korjasimme kuumeisesti ongelmiamme ja keskustelimme yhteisistä linjauksista aiheemme suhteen, ettei enää samanlaisia ongelmia tulisi kuin edeltävänä iltana. Ongelmia kuitenkin tuli yhden meistä kiihtyessä siitä, ettemme hyväksyneet hänen ehdotustaan. Kyseinen tyttö lähti pois revittyään muistiinpanot naamamme edessä. Olimme kaikki niin hämmentyneitä, ettemme edes tienneet miten meidän olisi pitänyt reagoida. Joten tuloksena oli, että tuijotimme hänen peräänsä ja jatkoimme tekemisiämme. Ymmärsimme kaikki, että väsytti ja ärsytti, joten annoimme asian olla.
Teimme valehtelematta lähes 10 tuntia lakkaamatta töitä. Sen jälkeen lähdimme viereiseen meksikolaiseen syömään porukalla. Ruoka oli siedettävää, mutta ainakin se täytti enemmän kuin muiden päivien kuivat leivät yhteensä. Ruuan jälkeen koko porukka suuntasi keskustaan, jossa tapasimme muut komiteat. Jotenkin eksyin toisen suomalaisen kanssa muusta porukasta, mutta onneksemme tapasimme muutaman interreilaajan Tanskasta ja Isosta-Britanniasta. Istuimme iltaa niin pitkään, kunnes kuulin, että oma komiteani oli huomenna esittelemässä aihettaan, joten oli aika suunnata nukkumaan. Mitä olisi päivä ilman romanialaisia ystäviämme, keihin törmäsimme matkalla asuntolalle.

21.8.2018
Ensimmäinen GA (General Assembly) alkoi hyvissä tunnelmissa. Oma komiteani esitteli aiheensa kolmantena. Olin mukana avoimessa väittelyssä ja pahin pelkoni toteutui. Jäädyin melkein täysin tullessani vuoroni vastata. Ehkä pelastin tilanteen, ehkä en, mutta en voisi silti olla ylpeämpi komiteastani. Jokaisen komitean aiheesta äänestetään pääseekö se läpi vai ei. Äänestys käytännössä vain kertoo pidettiinkö ehdotuksistamme ja osasimmeko perustella mielipiteemme tarpeeksi hyvin. Me emme päässeet, mutta osasimme odottaa sitä.
Istuimme 10 tuntia samassa salissa pienten happihyppelyiden ja patongin voimalla. Olimme kaikki todella väsyneitä lähtiessämme takaisin asuntolalle, mutta onneksemme saimme hampurilaiset mukaamme. Siinä vaiheessa, kun puraisin omaa hampurilaistani, mikä oli haettu kasvispuolelta, huomasin: täällä ollaan sekoitettu liha- ja kasvisruoka keskenään. En ole itse syönyt pitkään aikaan lihaa, enkä edes osannut ajatella sen olevan mahdollista. Tietysti olin paniikissa ja vihainen, mutta se tunne muuttui todella nopeasti pettymykseksi. Kaikista asioista mikä voi mennä pieleen, järjestäjät olivat sotkeneet ruokavalion.
Asuntolalta lähdimme yölliselle kaupunkikierrokselle, joka olisi saattanut olla mielenkiintoinen, jos emme olisi olleet niin väsyneitä. Saimme otettua muutaman kuvan komiteastamme, mutta kaikki karkasivat nopeasti omille teilleen. Itse livahdin jäätelölle serbialaisen tytön kanssa ja hänen poikaystävänsä kanssa, ja se oli paras jäätelö mitä olen elämäni aikana syönyt.

22.8.2018
Yritin päästä yli eilisen tuoman pettymyksen. Odotin jopa pientä anteeksipyyntöä joltakin, sillä tiesin etten ollut ainoa, joka oli saanut ruokavalioonsa sopimatonta ruokaa. Sitä ei kuitenkaan kuulunut. Sali, jossa General Assemblyt pidettiin, tuntui päivän mittaan vain ahtaammalta ja tunkkaisemmalta. Jos rehellisiä ollaan, siellä haisi hiki. Ulkona oli lähes 30 astetta lämmintä ja sisällä vielä kuumempi. Vaikka kaikki meistä kävivät kaksi tai kolme kertaa suihkussa päivittäin, haisimme silti aivan kamalalta.
Päivä meni hitaammin ja hitaammin, mutta siitä selvisi tietämällä, että pian pääsisimme vaihtamaan hikiset vaatteet pois. Sitä ennen kuitenkin meillä oli kaikista mielenkiintoisin aihe viimeisenä. Se koski sitä, että pitäisikö Euroopan unionin laajentua Balkanin alueelle ja miten sitä voitaisiin helpottaa. Serbialaiset eivät halunneet liittyä mukaan EU:hun ja jotenkin keskusteluun saatiin mukaan kansanmurha vuonna 1995. Euroopan Unioniin kuuluvat maat eivät edes halunneet Serbiaa mukaan. Suurin osa osallistujista oli Balkanin mailta ja saatoin tuntea hieman mielihyvää siitä, että aihe aiheutti enemmän pahaa mieltä, kun komiteani aihe.
Asuntolalla meillä ei ollut aikaa, mitä meille luvattiin. Kerkesimme pakkaamaan laukkumme ja vaihtamaan paremmat vaatteet. Meitä tuli hakemaan kaksi haitaribussia ja ahtasimme kyytiin. Kaikki istuivat toistensa päällä ja seisoivat sumpussa.
Loppuseremonia pidettiin Ljubljanan hienoimman hotellin salissa. Meillä oli isot tarjoilut ja koskettavia puheita. Otimme paljon yhteiskuvia ja itkimme. Muutaman päivän aikana olimme tavanneet ihmisiä ympäri maailmaa ja tutustuneet heihin tavalla, jota ei voi edes sanoin kuvailla. Upeinta oli kuitenkin se, että tiesimme, että todennäköisesti tapaamme vielä. Slovenian istunnon viimeisen illan kunniaksi meille oli varattu iso tila, jossa saimme tanssia ja laulaa aamuyöhön asti.

23.8.2018
Kun istuin koneessa matkalla pois Sloveniasta, en voinut muuta tehdä kuin herkistyä kiitollisuudesta. Vaikka olinkin tuntenut viimeisen kuuden päivän aikana nälkää ja pettymystä, päällimmäinen tunne oli silti onni ja kiitollisuus. Loin ystävyyssuhteita ympäri Eurooppaa. Mikkelistä Kreikkaan.

 

Heidi Tauriainen

Amorin analyysissa, osa 1: Ensitreffit alttarilla

Tässä juttusarjassa seurataan tämän vuoden kuumimpia rakkausrealitysarjoja Suomessa.  Amorin analyyseissa Veera ja Wilma johdattavat lukijansa dramaattisimpien juonenkäänteiden ja suhdekiemuroiden pariin. Sarjassa tullaan käsittelemään iloa ja rakkautta, mutta myöskin surua ja pettymyksiä, jotka ovat myös suurena osana kyseisissä ohjelmaformaateissa. Uskallamme paljastaa, että sarjat, joita tulemme käsittelemään tämän juttusarjan myötä ovat ainakin paljon puhuttanut Ensitreffit alttarilla, miestään itselle etsiskelevä Bachelorette, kaikkien rakastama viettelysten saari eli Temptation Island (meidän fanien kesken tempparit) sekä Suomen kuumin rakkausrealitysarja kautta aikain Love Island Suomi.

 

Amorin analyysissa: Ensitreffit alttarilla -parit

 

Miina ja Heikki  

Tämän syksyn uudella Ensitreffit alttarilla -kaudella on esiintynyt mielenkiintoisia pareja. Näistä ehdottomasti eniten puhuttanut pari on ollut Miina ja Heikki. Miina on ilopilleri Helsingistä, ihanan tsemppaava, itsevarma ja positiivinen nainen, joka levittää hyvää energiaa ympärilleen. Heikki on rauhallinen tamperelainen, ensivaikutelmaltaan mielenkiintoinen ja hiljainen. Tämä pari herätti median huomion heti heidän erilaisuutensa puolesta.

He ovat suorastaan vastakohtia, mutta heidän kemiat sopivat yhteen. Miinalla ja Heikillä tuntuu menevän pareista parhaiten, mikä yllättää monia katsojia. Miina tuo Heikistä parhaat puolet esille, ja heidän yhteiselonsakin toimii. Molemmat osaavat joustaa ja tehdä kompromisseja. Ainut, mikä tuo hieman vaikeutta on Heikin ajoittain arvosteleva sävy kertoa asioista. Hän esimerkiksi kertoo, ettei Miinan asukokonaisuuteen sovi eräs laukku, mikä taitaa vaikuttaa ulospäin itsevarmaan Miinaan. Toisaalta sekin tarkoittaa, että Heikki tuo Miinasta pikkuhiljaa ainakin ohjelmassa ennennäkemättömiä puolia.

He todella ovat potentiaalinen pari pysymään yhdessä ohjelman kuvausten loputtua. Vaikka Miina ei ehkä ole vielä täysin valmis Heikin ja hänen suhteeseensa, tuntuu pari viihtyvän hyvin toistensa kanssa.

 

Rosa ja Eetu  

Rosa ja Eetu, pari, jonka yhteensopivuus vaikutti täydelliseltä hääpäivän koittaessa.  Asiantuntijat olivat valinneet nämä kaksi pariksi, koska kokivat, että he voisivat tasapainottaa hyvin toisiaan.  Rosa kertoi, että oli aina unelmoinut pääsevänsä naimisiin miehen kanssa, jolla olisi uniformu päällä ja niin kävikin. Eetu, rauhallinen ja hyväsydäminen palomies, uskalsi näyttää herkkyytensä ja tunteensa temperamenttiseen Rosaan jo heti matkan alkumetreillä. Kuitenkin valitettavaa oli se, että Rosan tunteet lakkasivat ennen kuin olivat ehtineet edes liekkiin roihahtaa. Siitä lähtien  näiden kahden  parisuhde on ollut Rosan jatkuvaa valitusta ja Eetun myötäilyä Rosan tahdolle.

Alun perin uskoin, että Rosan valittaminen ja tylyys olivat merkki jonkinlaisesta sitoutumiskammosta, mutta pian kävi ilmi, että kyseessä oli vain Rosan luonne.  Rosa ei  selvästikään  usko hänen ja Eetun  suhteeseensa ja löytää jokaisesta Eetun tekemisestä jotain valitettavaa.  Kysymys  kuuluukin, miks i Rosa on edes hakenut kyseiseen ohjelmaformaattiin. Tällä parilla ei ole minkäänlaista tulevaisuutta  ja  tämän ovat huomanneet sekä katsojat että asiantuntijat.  Surullisinta tämä on tietenkin Eetun kannalta, joka on kaikin keinoin yrittänyt saada suhteen toimimaan.

 

Vesa ja Sini  

Vesan ja Sinin suhde on alusta asti ollut tasaisen tylsä. Parin yhteensopivuus ja yhteinen tulevaisuus jää  kysymykseksi. Vesa on  luonteeltaan  rauhallinen ja sympaattinen. Sini puolestaan omapäinen ja pohdiskeleva. Tämänkin parin ongelmista yksi on Sinin jatkuva mäkättäminen Vesalle. Kaikesta löytyy huomauteltavaa ja korjattavaa. Tämä pari kuvaa varmasti monen tavallisen parin arkista elämää. Vesa ja Sini ovat kuitenkin pohjimmiltaan todella tavallisia. Käyvät kaupassa,  tekevät  ruokaa, kotitöitä ja käyvät urheilemassa.

Tästä parissa ei ole mitään erikoista  sanottavaa. Vesa ja Sini ovat oikeastaan aika mitäänsanomaton pari. Siitä,  löytyykö heillä yhteinen tulevaisuus voi olla montaa mieltä. Vesa jää helposti Sinin tossun alle, mikä luultavammin aiheuttaa sen, että hän ei suhteesta ainakaan irtaudu. Voihan myös olla, että he molemmat ovat onnellisia suhteessa ja tasapainottavat toistensa  luonteenpiirteitä sopivasti. Itse emme tähän kuitenkaan usko, vaan sanomme, että jossain vaiheessa tämä pari tulee luultavammin Sinin aloitteesta eroamaan.

 

Wilma Kyllönen & Veera Naumanen 

 

Stereotypioiden haitat ja hyödyt

Jokaisella teinillä on asenneongelma, amikset ovat tyhmiä, naiset eivät osaa matematiikkaa, kaikki romanit ovat varkaita, itkevä mies ei ole oikea mies…

Stereotypioita on lähes jokaisesta asiasta, voit yrittää nimetä ihan minkä tahansa asian maan ja taivaan väliltä ja siitä on varmasti muodostunut stereotypioita. Mutta mikä tälle on syynä ja onko siitä haittaa, tai jopa hyötyä?

Stereotypiat ovat osa yhteiskuntaamme, ja niistä on viime aikoina keskustelu paljon. Tiivistettynä stereotypia tarkoittaa yleistämistä, eli sitä että jokin tietty piirre esimerkiksi ihmisissä luokitellaan jonkin tietyn ryhmän piirteeksi.

Ikävä kyllä stereotypiat ovat osa yhteiskuntaamme, ja niitä voi tavata melkein jokaisessa maailman kolkassa. Jokainen meistä on jossain vaiheessa kohdannut stereotypioita, ja jossain vaiheessa antanut stereotypian vaikuttaa omaan mielipiteeseensä jostain asiasta.

Yleinen mielipide on, että stereotypiat, ja niihin uskominen lähentelee rasismia. Useat ihmiset ovat myös sitä mieltä, että jotkut stereotypiat ovat jopa pahempia kuin rasismi. Mutta mikä tekee stereotypioista ihmisten mielestä niin haitallisia?

Stereotypiat antavat ihmisille tekosyyn suhtautua toisiin ihmisiin vihamielisesti. Hyvänä esimerkkinä Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin kommentit meksikolaisista hänen kampanjansa aikana. Toisaalta, tällaiset tapaukset myös usein kertovat paljon ihmisten maailmankuvasta. Rasistisia tai syrjiviä stereotypioita on paljon helpompi hyväksyä ja painaa villaisella, kun oma maailmankuva tukee tätä näkemystä, edes jossain mittasuhteissa.

Tietyt stereotypiat vaikuttavat myös negatiivisesti ihmisten, erityisesti nuorten maailmankuvaan. Jokainen on kuullut ”Kaikki mamut ovat terroristeja” -huutelua. On helppoa ajatella, että vain rasistit huutelevat näin päättömiä argumentteja, mutta silti noin kuudesosa suomalaisista tuntee muukalaispelkoa. Tai tätä mieltä on ainakin Marja Avonius, joka tutki valtio-opin pro gradu -tutkielmassaan suomalaisten maahanmuuttoasenteita European Social Surveyssa vuonna 2014.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että eniten stereotypioita ilmenee yli 60-vuotiaiden ihmisten ikäluokassa. Toki tämä on selitettävissä sillä, että nämä ihmiset ovat saaneet kasvatuksensa 50–60-luvun Suomessa, jossa rasismi oli ikävä kyllä lähes normaali osa yhteiskuntaa. Esimerkiksi vielä 50-luvulla Suomessa käytettiin oppikirjoja joiden mukaan ihmiset voi jaotella rotuihin, joilla oli kaikilla erilaisia henkisiä ominaisuuksia. Mikäli haluaa tutkia näitä kyseisiä kirjoja enemmän, niin tässä on Jaakko Koskelon pro gradu -tutkielma aiheesta vuodelta 2011.

Mutta voiko stereotypioista olla jotain hyötyäkin? Kyllä voi. Tosin se on suhteellisen harvinaista.

Eräs esimerkki on se, että stereotypioiden avulla pystyy tunnistamaan uhkaavia tilanteita, haitallisia ajatusmalleja sekä haitallisia ihmisiä. Epämääräinen mies joka on seurannut sinua pimeänä iltana jo hyvän tovin, toimii hyvänä esimerkkinä potentiaalisesti haitallisesta ihmisestä, jonka tunnistamiseen stereotypioista voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä.

Stereotypioista kuitenkin on paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Ikävä kyllä stereotypiat ovat myös niin olennainen osa yhteiskuntaamme, ettei niistä tulla pääsemään eroon vielä pitkään aikaan.

 

Kristian Nieminen

Kilju kauhusta – Linnanmäen Iik week pelottelee huvipuistokävijöitä

Tänä syksynä Linnamäki järjesti kolmatta kertaa tunnetun kauhutapahtuman Iik-weekin 5.–16. syyskuuta.

Tapahtuman ideana on järjestää kauhukohteita Linnanmäen alueelle ja koristella alue karmivaksi. Kauhukohteet avautuvat päivittäin klo 16 eteenpäin. Tällöin kauhuolennot valtaavat Linnanmäen.

Linnamäen kauhualueilla kulkee erilaisia kauhuhahmoja jahdaten pelokkaita kävelijöitä. Myös ruoka on teemaan sopivaa.

Tämän vuoden uutuutena lauantain aukioloajat oli pidennetty keskiyöhön asti illalla. Tänä vuonna koristeluun ei oltu panostettu yhtä paljon kuin aiempina vuosina.

Kauhukohteita oli tänä vuonna yhdeksän kappaletta. Kingi-laitteen jonotus oli koristeltu karmivaksi kuolleilla rotilla ja välkkyvillä lyhdyillä, Panoraaman kyydissä sai kuunnella karmivaa musiikkia ja Linnunrata extrassa pystyi valitsemaan veret seisauttavan virtuaalielämyksen. Nämä kohteet eivät osoittautuneet pahoiksi ja siksi niihin ei erikseen oltu merkitty ikärajaa. Kyöpelivuoren Hotellin ikärajaksi oli merkitty 12 vuotta. Kohteessa oli kaksi noitaa näyttelevää naista, jotka yrittivät pelästyttää kyydissäolijoita. Oman kaveriporukan kohdalla pelottelussa ei onnistuttu ja panostus näyttelijöiltä tuntui aika pieneltä verrattuna aiempaan vuoteen.

Samoin kuin Kyöpelivuoren Hotellissa ei taikasirkukseenkaan oltu panostettu yhtä paljon kuin aiempana vuonna. Kohteessa oli myös kaksi näyttelijää, jotka vain kulkivat vaunujen takana ja edessä kuiskien ja tuijottaen vaunuissa olijoita. Lopussa yksi näyttelijöistä otti vaunusta kiinni ja tuijotti meitä todella läheltä.  Tätä tapahtumaa varten oli myös rakennettu uusi kauhukohde romuttamo. Kohteessa oli kaksi pelleksi pukeutunutta näyttelijää, joilla oli naula lautoja kädessä. Kohteessa oli karmivaa musiikkia ja paljon panostettu koristeluun. Ensimmäisessä huoneessa oli luurankoja sekä sähkötuoli rautahäkissä. Seinissä oli luukkuja, joista näyttelijät pääsivät säikyttelemään kävelijöitä mm. hakaten seiniä, rautahäkkiä ja huutaen. Toisessa tilassa oli vanhoja hylätyn näköisiä autoja ja toinen pelle, joka huusi ja tuli kävelijöitä kohti hakaten peltiseiniä. Tuli olo kuin olisi ollut The Purge Anarchy -elokuvassa.

Kammokujalla kuljettiin pelkällä lyhdyn valolla kapeata reittiä pitkin. Kammokuja oli normaali peili saliin saakka. Peilisaliin oli laitettu nais- ja miesnäyttelijät, jotka oli maskeerattu kuolleiksi ja heillä oli häävaatteet päällä. He seurasivat ihmisiä tuijotellen ja niskaan hengittäen. Vaikka kohde ei ollut pelottava oli, se kuitenkin hyvin tehty ja kylmät väreet virtasivat koko vartalossa.

Myös Cinema 4D teatterissa tarjoiltiin livekauhua. Valkokankaalla näytettiin tarinaa kadonnut tytär, jossa toimittajan tytär katoaa huvipuistossa. Kun tarina kulkeutuu eteenpäin alkaa selviämään, että 10 vuoden välein on aina yksi tyttö kadonnut. Tässä kohtaa alkoi kaikkien kylmät väreet nousemaan, koska tyttöjä kuvattaessa kuolleita tyttöjä alkoi ilmestymään lavalle verhojen takaa. Kuvissa nähdään valkoisiin pukeutunut nainen, joka tarkkailee kuvissa olevia tyttöjä. Lopussa kyseinen valkoinen nainen ilmestyy näyttämölle ja alkaa pelottelemaan yleisöä karmivalla naurulla ja lausumalla sanoja ”minun tytär”, joita hoettiin jo valkokankaalla näytetyllä tarinassa.

Olin positiivisesti yllättynyt, sillä esitys oli karmiva ja yllätyin, miten paljon siihen oli panostettu. Videon pätkät, joita esitettiin oli kuvattu Linnanmäellä vanhimmat olivat kuvattu mustavalkoisina ja näyttelijöiden vaatteet videoissa oli valittu vuosituhannen mukaan, musiikit olivat samanlaisia kuin kauhuelokuvissa ja kaikki Linnanmäen panostus sai esityksen tuntumaan todelta.

Parhaimmaksi kohteeksi osoittautui vesitornin sisään rakennettu kauhukohde Unohdetut. Jonottaessa laitteeseen huomasimme, kuinka monet nuoret tulivat kohteesta itkien ja todella hysteerisinä. Kun olimme pääsemässä kohteeseen kertoi kohteeseen päästäjä, että näyttelijöihin ei saa koskea ja näyttelijät eivät saa koskea teihin. Tästä tiesi heti, että näyttelijät tulevat iholle.

Ensimmäisessä kaarteessa eteen tuli kuollut nainen, joka laahusti ja seurasi meitä seuraavaan huoneeseen. Seuraava huone näytti tyhjältä, kunnes tavaroiden takaa hyppäsi riivattu hahmo, joka huusi ja nauroi kuin hullu. Hahmolla oli pupu kädessään ja heilutteli sitä naamojen edessä. Tämän jälkeen kiipesimme korkealle rakennustelineelle. Rakennustelineestä oli tehty pitkä suora ja sen päässä seisoi hahmo puukko kädessään. Hahmo huusi meille “nyt te kuolette”. Tässä kohtaa me kaikki pysähdyimme, ja mietimme pitääkö meidän tuonne kävellä. Kun lähdimme kävelemään hahmo lähti juoksemaan meitä kohti ja tila pimeni ja valkoiset valot alkoivat räiskymään ja hahmo esitti puukottavansa meitä sen perusteella, mitä sivusilmällä näin. Tämän jälkeen hahmo vielä seurasi ja kuiski perään “me emme unohda”. Kun pääsimme rakennustelineiltä alas tuli eteen musta verho, josta edessä menevät kaverit eivät uskaltaneet mennä kunnes sanoimme, että se on uloskäynti. Tähän kauhukohteeseen oli panostettu eniten ja se oli vaikuttava. Kohteessa oli pelottavaa ja sieltä halusi nopeasti pois.

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli varsin mukava, karmiva ja hauskaa oli, vaikka kiljumaan meitä kukaan ei saanutkaan. Toivoisin kuitenkin, että ensi vuonna kauhua lisättäisiin ja koristeluun panostettaisiin enemmän. Myös pienten lasten perheiden tulisi valita joku muu päivä vierailla Linnanmäellä, sillä heidän vuokseen kauhuhahmoista tehdään ei-niin-pelottavia hahmoja ja se vaikuttaa muidenkin kauhukokemuksiin.

Mia Niemelä

Miksi Suomi ei pärjää jalkapallossa? 

On yllättävää, kuinka huonosti Suomi pärjää jalkapallossa. Usein kuulee syyksi, että maa on lumen peitossa puolet vuodesta tai sen että, täällä on todella kylmä. Miksi sitten Islanti, Norja ja Ruotsi, jotka sijaitsevat maantieteellisesti samalla alueella kuin me, pärjäävät erinomaisesti? Muita yleinen vastaus on, että keskitymme jääkiekkoon enemmän. Mutta Ruotsi on jääkiekossa yhtä kova tekijä kuin Suomi, joten sekään ei oikein tunnu tyydyttävältä vastaukselta.

Suomella on ollut muutamia erinomaisia pelaajia jalkapallohistoriansa varrella. Nopeasti mieleen tulee Sami Hyypiä tai ”kuningas” Jari Litmanen. Molemmat ovat pelanneet Euroopan korkeimmalla tasolla ja jopa voittaneet mestareiden liigan. Jotain mitä Ruotsin mahdollisesti paras pelaaja Zlatan Ibrahimovic ei ole koskaan onnistunut saavuttamaan. Toisaalta yksi pelaaja ei voi voittaa kokonaista turnausta, mutta saanen muistuttaa Hyypiän pelanneen avauskokoonpanossa Istanbulin finaalissa 2005, sekä Litmasen olleen avainpelaaja koko kauden Ajaxin kokoonpanossa vuonna 1995.

Puhuessani monelle urheilufanille, vuodesta 1995 tulee ihan muuta mieleen. Suomi voitti samana vuonna jääkiekon maailmanmestaruuden ensimmäistä kertaa ja vielä Ruotsin nenän edestä. Itse kun ajattelen tilannetta, niin mikään ei olisi voinut voittaa tällaistä hetkeä Suomen urheilun historiassa. Mutta mielestäni tämäkään ei voi olla, miksi Suomi ei pärjää jalkapallossa. Totisesti vuoden 1995 maailmanmestaruus lisäsi jääkiekon suosiota, mutta jalkapallon arvokisoja oli järjestetty jo ennen vuotta 1995. Ensimmäiset jalkapallon maailmanmestaruuskisat järjestettiin vuonna 1930. Ja silti Suomi ei koskaan ole onnistunut osallistumaan EM- tai MM-kisoihin.

Suomen jalkapallon kulta-aika oli selvästi 2000-luvun puolessa välissä, kun maajoukkueessa nähtiin Jussi Jääskeläinen, Mikä Väyrynen, Mikael Forssell, Petri Pasanen, sekä aiemmin mainitut Hyypiä ja Litmanen. Jos katsoo jokaisen pelaajan Wikipedia sivua, voi nähdä, että kaikki pelasivat erittäin kovissa joukkueissa ja ylimmillä sarjatasoilla. Nyt kun katson maajoukkuettamme, näen suurimmaksi osaksi Euroopan pikkuliigojen pelaajia, muutamia poikkeuksia kuten Lukas Hradeckyä ja Perparim Hetemajta lukuun ottamatta.

En väitä, että huuhkajien taso olisi heikentynyt vuosien aikana, mutta itseluottamus todellakin. Melkein jokaisessa Suomen maaottelussa Suomen pelaajista kymmenen pysyy omalla kenttäpuoliskollaan ja esimerkiksi Teemu Pukki pysyttelee keskikentän kohdalla odottamassa palloa. Katsoessa pelejä Suomen pelaajille näyttää olevan mahdotonta murtaa vastustajan keskikenttä. Puhumattakaan puolustuksesta. Missä niin kehuttu suomalainen sisu on? Vain kymmenen vuotta sitten Suomi taisteli 3-3 tasapelin erittäin vahvaa Saksaa vastaan. Omissa silmissäni näin tämän nousun alkuna, mutta ainoa ilon aihe viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut 8-0 voitto San Marinosta. Toisaalta San Marinon voittamisen ei pitäisi olla niin vaikeaa.

Suomen jalkapallomaajoukkueella on ollut monta vuotta itseluottamuksen puute, mutta Markku Kanervan johdolla toivottavasti onnistumme saavuttamaan kauan himoitun arvokisapaikan. Seuraavat mahdolliset kisat Suomelle ovat vuoden 2020 EM-kisat, jotka järjestetään ensimmäistä kertaa 12 maassa. Huuhkajat ovat vähän kuin Arsenal ilman Arsene Wengeriä. Aina odotamme asioiden muuttuvan, mutta silti mikään ei tunnu muuttuvan mihinkään suuntaan.

Aleksi Hiivala 

Illan tullen kissapedot lähtevät liikkeelle – Korkeasaaren kissalaaksossa vaeltavat pedot saavat monen kävijän huomion

Joka vuotuinen Kissojen Yö -tapahtuma on saanut alkunsa jo vuonna 1991. Se järjestettiin tänä vuonna 9. ja 16. päivä syyskuuta. Koska pimeä tulee tähän aikaan sykysystä, Kissojen Yö järjestetään syyskaudella. Yön pimeys luo oman tunnelman tapahtumaan, jonka keskiössä ovat uhanalaiset kissapedot, niiden omassa ympäristössään.

Eläintarha on avoinna tavallisesti noin klo 10-18, mutta Kissojen Yönä tarha on auki keskiyöhön. Tapahtuman aikana jokainen kissapeto ruokitaan, niille kehitetään toimintaa ja erilaisia hajuja viritetään aitauksiin. Pimeän alkaessa osa saaresta suljetaan, kuten apinalinna ja karhulinna. Saareen asetetut valot luovat upean yökokemuksen eläintarhassa. Normaalisti eläintarha sulkeutuu niin aikaisin ettei pimeä ehdi edes tulla.

 

Eläintarhaan on kehitetty tapahtuman ajaksi ainutlaatuista toimintaa: ruokakojuja, puistoja upeilla valokuvioilla, esityksiä ja musiikkia, sekä kasvomaalausta. Toimintaa on paljon tarjolla, ja perheen pienimät jaksavat silti päivän viimeisille tunneille. Kävely saaressa on raskasta, puhumattkaana kaikesta muusta toiminnasta. Seisominen tungoksessa väsyttää, mutta silti haluaa vielä nähdä vilauksen uhanalaisista pedoista.

Tapahtuma on monille kävijöille jo perinne, joten vierailijoita on paljon. Kaikista suosituin kohde tapahtuman aikana on kissalaakso. Paikalle saapuu ruokintojen ajaksi niin paljon väkeä, että liikkuminen on hyvin vaikeaa. Kissalaakson lisäksi ravintola Pukki ja matelijatalo ovat koko päivän avoinna. Ravintola Pukki ei paljon päivän aikana kävijöitä saanut, mutta matelijatalo sai senkin edestä. Liikkuminen matelijatalossa oli haastavaa, koska käytävät olivat kapeita.

Kissalaaksossa asuvat Amurintiikerit saivat kaikkien kävijöiden huomion. Laaksossa asuvia tiikereitä on yhteensä neljä, mutta laaksossa asustaa muun muassa aasianleijonia, amurinleopardi, pikkupandoja, ilveksiä sekä metsäkissoja. Amurintiikeri oli tapahtumassa korostettu muihin petoihin nähden. Korkeasaari lahjoittikin yhden euron jokaista lippua kohden amurintiikereiden suojelutyöhön.

Johannes Siren

Pääsykoeuudistuksesta päänvaivaa 

Monet nuoret ovat joutuneet tukalaan paikkaan uudistuneen pääsykoesysteemin vuoksi. Korkeakoulujen opiskelijavalinnat tehdään vuodesta 2020 lähtien pääasiallisesti ylioppilastutkinnon tai vaihtoehtoisesti ammatillisen perustutkinnon arvosanojen pohjalta. Tällainen systeemi vahingoittaa etenkin niitä nuoria, jotka ovat kärsineet koulunkäyntiä häiritsevistä ongelmista toisen asteen koulutuksen aikana.

Toisella asteella opiskelevat nuoret käyvät läpi monia erilaisia elämäntilanteita ja edelleen ylioppilaskokeissa onnistuminen saattaa riippua paljon päivästä ja siitä, millaiset kysymykset sattuu yo-kokeessa olemaan. Koulu ei välttämättä maistu jokaiselle 17-vuotiaalle, joilla on elämässä paljon muutakin meneillään. Ja jos esimerkiksi terveydelliset syyt ovat rajoittaneet nuoren opiskelua, on epäoikeudenmukaista, että heillä on huonommat mahdollisuudet päästä korkeakouluihin opiskelemaan.

Kovin moni ei L:n papereita kirjoita. Entä ne nuoret, jotka kirjoittavat ihan hyvin, pärjäävät koulussa ihan hyvin, mutta taso on hyvin pitkälti keskinkertaista? Miten heidän, jollain tapaa väliinputoajien, käy? Tämä systeemi suosii liian paljon niitä, jotka ovat pärjänneet erinomaisesti ylioppilaskirjoituksissa.

Toisaalta pääsykoeuudistus hyödyttää Suomen valtiota, koska tarkoituksena on saada nuoret nopeammin toiselta asteelta korkeakouluihin opiskelemaan. Monet nimittäin pitävät välivuoden, joka saattaa venyä toiseksi ja kolmanneksi jne. Tavoite on hyvä sekä ymmärrettävä, mutta tämä lisää paineita entistä enemmän ja saattaa vaikuttaa toisiin vahvasti.

Tavoitteena on myös vähentää kalliiden valmennuskurssien suosimista. Valmennuskurssit ovat epäreiluja niille, joilla ei ole samalla tavalla varaa laittaa rahaa korkeakouluun pääsemiseen. Valmennuskurssit ovat olleet tärkeitä aloilla, joissa on todella kovaa kilpailua, kuten oikeustieteellinen, lääketieteellinen ja kauppatieteellinen ala. Kouluihin on ollut mahdollista päästä ilman valmennuskurssia, mutta on huomattu että sen suoritettua on ollut helpompi päästä sisään. Joka tapauksessa tämäkin tavoite on ymmärrettävä, mutta ei mielestäni tarpeeksi hyvä peruste tälle pääsykoeuudistukselle.

On epäreilua luoda ylimääräisiä paineita ja vaatia yhä enemmän. Harva toisen asteen opiskelija itse on kehunut pääsykoeuudistusta. On ymmärrettävää, että poliitikkojen on saatava tämänkaltaista muutosta aikaan, koska kyseessä on hyvin ongelmallinen tilanne. Ainakin lukio tuntuu kuluttavan monen nuoren loppuun ja ymmärrettävästi se lisää halua hengähtää hetki ylioppilaslakin päähän laittamisen jälkeen. Tärkeää olisi kuitenkin kuulla opiskelijoita enemmän, koska käsitys nykyhetken lukiosta muuttuisi varmasti vanhemmallekin väelle realistisemmaksi.

 

Veera Naumanen

Filosofian opettaja diggaa jazzista

Kuka olet?

– Olen Sauli Salmela, Sammon keskuslukion filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja. Yliopistolla opetan myös latinan kieltä.

Kuinka kauan olet ollut Samkessa töissä?

– Olen ollut täällä Samkessa töissä ihan alusta asti eli vuodesta 2005 lähtien.

Mikä oli haaveammattisi lapsena?

– Merikapteeni. En muista, miksi.

Mitä harrastat?

– Minulla on paljon erilaisia harrastuksia. Olen jazz-diggari ja soitan pianoa sekä jonkin verran kitaraakin. Tykkään myös liikkua luonnossa. Olin esimerkiksi hiljattain kansallispuistossa muutaman päivän vaelluksella. Lenkkeilen myös aktiivisesti. Luen ja kirjoitan todella paljon, nämä harrastukset liittyvät ammattiini ja opettamiini asioihin.

Minkälainen perhe sinulla on?

-Minulla on 17-vuotias poika ja avovaimo. Tällä hetkellä meillä ei ole lemmikkejä. Meillä oli kyllä koira, mutta meidän piti luopua siitä, koska se joutui olemaan niin paljon yksin kotona, eikä se tottunut siihen koskaan.

Mikä on suurin haaveesi?

-Tulla hyväksi ihmiseksi.

Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa?

– Ainakaan en lopettaisi työntekoa. Luulen, että ryhtyisin tekemään tieteellistä tutkimusta asioista, jotka kiinnostavat minua kovasti, mutta mihin on tällä hetkellä vaikea saada ulkopuolista rahoitusta.

Mikä on parasta Samkessa ja samkelaisissa?

-Samken vahvuus on sama kuin sen ongelma eli kolossaalinen koko. Siinä on hyvää se, että suuri koko mahdollistaa laajan kurssitarjonnan ja todella monille kursseille löytyy tarvittavat 12 opiskelijaa. Iso yhteisö luo intellektuaalista avaruutta. Kun on paljon ihmisiä, niin on paljon ajatuksia, ja kun on paljon ajatuksia, syntyy synergiaa. Tänne hakeutuu ihmisiä, jotka kykenevät olemaan isossa muurahaispesässä, ja ne jotka eivät tullessaan ole sellaisia, kouliintuvat sellaisiksi.

Samken vahvuus on sama kuin sen ongelma eli kolossaalinen koko.

Terveisiä/neuvoja Samken opiskelijoille?

-Aikamme ihmistä vaivaa historian tajun puute, joten lukekaa paljon historiaa, ja kun löydätte oman mielenkiinnonkohteenne tieteiden kentästä, niin perehtykää ensitöiksenne sen historiaan huolella. Jos ei ymmärrä historiaa, niin ei ymmärrä nykyisyyttäkään eikä kykene orientoitumaan tulevaisuuteen. Ja pitäkää myös yllä älyllistä uteliaisuutta.

Sofia Tuohimaa

Sateinen, mutta vauhdikas Viikinsaaripäivä tuutorin silmin – käteen jäi kipeä kurkku, mutta hyvä mieli

Elokuun puolessavälissä oli taas uusien ykkösten aika suunnata Viikinsaareen ryhmäytymispäivää varten. Aamu alkoi Laukontorilta, jonne itse saavuin noin kaksikymmentä minuuttia ennen yhdeksää. Vähitellen tori alkoi täyttyä ensimmäisen vuoden opiskelijoista, jotka pikaisesti hakeutuivat kavereidensa tai oman ohjausryhmänsä luokse. Taivas enteili sadetta, mutta siihen suurin osa oli osannut varautua sääennusteiden ansiosta. Siitä huolimatta kaikki vaikuttivat hyväntuulisilta ja olevan valmiina päivään.

 Nousimme kahteen Hopealinjojen laivoihin ja matka kohti Viikinsaarta alkoi. Minulle ja kaikille muille tuutoreille tämä oli jo toinen kerta siellä. Luonnollisesti olimme vuosi sitten itse olleet samassa tilanteessa kuin missä ykköset olivat nyt. Viime vuonna laivamatkaa oli viihdyttänyt pelkästään oma puhelin tai kaverin seura, mutta tällä kertaa saimme katsella Sammon keskuslukion ykkösille järjestämää soutukilpailua.

Saareen päästyämme aloimme valmistella rasteja. Alun perin minun ei ollut tarkoitus pitää rastiani yksin, mutta sairastapauksen takia parini joutui siirtymään tuuraajaksi toisaalle. Päätin kuitenkin, että vedän leikkini täysillä jokaiselle ryhmälle, vaikka yksin olenkin. Ideana leikissä oli tehdä ryhmittäin still-kuvia, eli muodostaa porukalla yksi iso paikallaan oleva asetelma tietystä paikasta. Aiheina olivat esimerkiksi hevostalli ja sairaala.

Pian ryhmäytymispäivä saatiin käyntiin ja ryhmät alkoivat kiertää eri rasteja järjestyksessä. Yllätyin positiivisesti, kuinka opiskelijat lähtivät mukaan leikkiini ja saivat muodostettua todella luovia kuvia. Vettä alkoi tippua entistä kovemmin taivaalta, mutta se ei menoa haitannut. Muillakin rasteilla oli vauhtia, ainakin mitä sivusilmällä kerkesin huomata. Leikistäni jäi loppuun lähes joka kerta niin paljon aikaa, että loppuun leikkijät muodostivat yhdessä yhden ison asetelman.

Aika kului todella nopeasti. Ei mennyt kauaakaan, kun kaikki ryhmät olivat kiertäneet jokaisen rastin ja oli aika lopettaa siltä osin. Touhuttu ja tutustuttu oli kuitenkin jo pari tuntia, joten nälkähän siinä tuli. Voin myöntää, että kyllä sämpylä ja pillimehu maistui todella hyvälle onnistuneen leikin ohjaamisen jälkeen. Syötyämme oli aika kokoontua yhteen ja palkita jokaisesta ryhmästä paras kannustaja sekä aktiivisin ryhmä. Tunnelma oli katossa, kun voittajat saapuivat eteen hakemaan palkintojaan. Voitto oli kaikille yllätys, sillä emme maininneet kilpailusta missään vaiheessa.

Viikinsaaresta jäi tänä vuonna käteen kipeä kurkku, mutta hyvä mieli. Vaikka luulin varustautuneeni kunnolla sateeseen, onnistuin silti vilustuttamaan itseni. Siitä huolimatta uskon, että päivän ansiosta uudet opiskelijat tuntevat ryhmänsä ainakin hieman paremmin ja lukiotaipaleesta tulee heille erinomainen. Pienen gallupin perusteella ykköset olivat tyytyväisiä päivään, joten sanoisin ryhmäytyksen sateesta huolimatta onnistuneen.

Iida Vartiainen