Stereotypioiden haitat ja hyödyt

Jokaisella teinillä on asenneongelma, amikset ovat tyhmiä, naiset eivät osaa matematiikkaa, kaikki romanit ovat varkaita, itkevä mies ei ole oikea mies…

Stereotypioita on lähes jokaisesta asiasta, voit yrittää nimetä ihan minkä tahansa asian maan ja taivaan väliltä ja siitä on varmasti muodostunut stereotypioita. Mutta mikä tälle on syynä ja onko siitä haittaa, tai jopa hyötyä?

Stereotypiat ovat osa yhteiskuntaamme, ja niistä on viime aikoina keskustelu paljon. Tiivistettynä stereotypia tarkoittaa yleistämistä, eli sitä että jokin tietty piirre esimerkiksi ihmisissä luokitellaan jonkin tietyn ryhmän piirteeksi.

Ikävä kyllä stereotypiat ovat osa yhteiskuntaamme, ja niitä voi tavata melkein jokaisessa maailman kolkassa. Jokainen meistä on jossain vaiheessa kohdannut stereotypioita, ja jossain vaiheessa antanut stereotypian vaikuttaa omaan mielipiteeseensä jostain asiasta.

Yleinen mielipide on, että stereotypiat, ja niihin uskominen lähentelee rasismia. Useat ihmiset ovat myös sitä mieltä, että jotkut stereotypiat ovat jopa pahempia kuin rasismi. Mutta mikä tekee stereotypioista ihmisten mielestä niin haitallisia?

Stereotypiat antavat ihmisille tekosyyn suhtautua toisiin ihmisiin vihamielisesti. Hyvänä esimerkkinä Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin kommentit meksikolaisista hänen kampanjansa aikana. Toisaalta, tällaiset tapaukset myös usein kertovat paljon ihmisten maailmankuvasta. Rasistisia tai syrjiviä stereotypioita on paljon helpompi hyväksyä ja painaa villaisella, kun oma maailmankuva tukee tätä näkemystä, edes jossain mittasuhteissa.

Tietyt stereotypiat vaikuttavat myös negatiivisesti ihmisten, erityisesti nuorten maailmankuvaan. Jokainen on kuullut ”Kaikki mamut ovat terroristeja” -huutelua. On helppoa ajatella, että vain rasistit huutelevat näin päättömiä argumentteja, mutta silti noin kuudesosa suomalaisista tuntee muukalaispelkoa. Tai tätä mieltä on ainakin Marja Avonius, joka tutki valtio-opin pro gradu -tutkielmassaan suomalaisten maahanmuuttoasenteita European Social Surveyssa vuonna 2014.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että eniten stereotypioita ilmenee yli 60-vuotiaiden ihmisten ikäluokassa. Toki tämä on selitettävissä sillä, että nämä ihmiset ovat saaneet kasvatuksensa 50–60-luvun Suomessa, jossa rasismi oli ikävä kyllä lähes normaali osa yhteiskuntaa. Esimerkiksi vielä 50-luvulla Suomessa käytettiin oppikirjoja joiden mukaan ihmiset voi jaotella rotuihin, joilla oli kaikilla erilaisia henkisiä ominaisuuksia. Mikäli haluaa tutkia näitä kyseisiä kirjoja enemmän, niin tässä on Jaakko Koskelon pro gradu -tutkielma aiheesta vuodelta 2011.

Mutta voiko stereotypioista olla jotain hyötyäkin? Kyllä voi. Tosin se on suhteellisen harvinaista.

Eräs esimerkki on se, että stereotypioiden avulla pystyy tunnistamaan uhkaavia tilanteita, haitallisia ajatusmalleja sekä haitallisia ihmisiä. Epämääräinen mies joka on seurannut sinua pimeänä iltana jo hyvän tovin, toimii hyvänä esimerkkinä potentiaalisesti haitallisesta ihmisestä, jonka tunnistamiseen stereotypioista voi olla tietyissä tilanteissa hyötyä.

Stereotypioista kuitenkin on paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Ikävä kyllä stereotypiat ovat myös niin olennainen osa yhteiskuntaamme, ettei niistä tulla pääsemään eroon vielä pitkään aikaan.

 

Kristian Nieminen

Kilju kauhusta – Linnanmäen Iik week pelottelee huvipuistokävijöitä

Tänä syksynä Linnamäki järjesti kolmatta kertaa tunnetun kauhutapahtuman Iik-weekin 5.–16. syyskuuta.

Tapahtuman ideana on järjestää kauhukohteita Linnanmäen alueelle ja koristella alue karmivaksi. Kauhukohteet avautuvat päivittäin klo 16 eteenpäin. Tällöin kauhuolennot valtaavat Linnanmäen.

Linnamäen kauhualueilla kulkee erilaisia kauhuhahmoja jahdaten pelokkaita kävelijöitä. Myös ruoka on teemaan sopivaa.

Tämän vuoden uutuutena lauantain aukioloajat oli pidennetty keskiyöhön asti illalla. Tänä vuonna koristeluun ei oltu panostettu yhtä paljon kuin aiempina vuosina.

Kauhukohteita oli tänä vuonna yhdeksän kappaletta. Kingi-laitteen jonotus oli koristeltu karmivaksi kuolleilla rotilla ja välkkyvillä lyhdyillä, Panoraaman kyydissä sai kuunnella karmivaa musiikkia ja Linnunrata extrassa pystyi valitsemaan veret seisauttavan virtuaalielämyksen. Nämä kohteet eivät osoittautuneet pahoiksi ja siksi niihin ei erikseen oltu merkitty ikärajaa. Kyöpelivuoren Hotellin ikärajaksi oli merkitty 12 vuotta. Kohteessa oli kaksi noitaa näyttelevää naista, jotka yrittivät pelästyttää kyydissäolijoita. Oman kaveriporukan kohdalla pelottelussa ei onnistuttu ja panostus näyttelijöiltä tuntui aika pieneltä verrattuna aiempaan vuoteen.

Samoin kuin Kyöpelivuoren Hotellissa ei taikasirkukseenkaan oltu panostettu yhtä paljon kuin aiempana vuonna. Kohteessa oli myös kaksi näyttelijää, jotka vain kulkivat vaunujen takana ja edessä kuiskien ja tuijottaen vaunuissa olijoita. Lopussa yksi näyttelijöistä otti vaunusta kiinni ja tuijotti meitä todella läheltä.  Tätä tapahtumaa varten oli myös rakennettu uusi kauhukohde romuttamo. Kohteessa oli kaksi pelleksi pukeutunutta näyttelijää, joilla oli naula lautoja kädessä. Kohteessa oli karmivaa musiikkia ja paljon panostettu koristeluun. Ensimmäisessä huoneessa oli luurankoja sekä sähkötuoli rautahäkissä. Seinissä oli luukkuja, joista näyttelijät pääsivät säikyttelemään kävelijöitä mm. hakaten seiniä, rautahäkkiä ja huutaen. Toisessa tilassa oli vanhoja hylätyn näköisiä autoja ja toinen pelle, joka huusi ja tuli kävelijöitä kohti hakaten peltiseiniä. Tuli olo kuin olisi ollut The Purge Anarchy -elokuvassa.

Kammokujalla kuljettiin pelkällä lyhdyn valolla kapeata reittiä pitkin. Kammokuja oli normaali peili saliin saakka. Peilisaliin oli laitettu nais- ja miesnäyttelijät, jotka oli maskeerattu kuolleiksi ja heillä oli häävaatteet päällä. He seurasivat ihmisiä tuijotellen ja niskaan hengittäen. Vaikka kohde ei ollut pelottava oli, se kuitenkin hyvin tehty ja kylmät väreet virtasivat koko vartalossa.

Myös Cinema 4D teatterissa tarjoiltiin livekauhua. Valkokankaalla näytettiin tarinaa kadonnut tytär, jossa toimittajan tytär katoaa huvipuistossa. Kun tarina kulkeutuu eteenpäin alkaa selviämään, että 10 vuoden välein on aina yksi tyttö kadonnut. Tässä kohtaa alkoi kaikkien kylmät väreet nousemaan, koska tyttöjä kuvattaessa kuolleita tyttöjä alkoi ilmestymään lavalle verhojen takaa. Kuvissa nähdään valkoisiin pukeutunut nainen, joka tarkkailee kuvissa olevia tyttöjä. Lopussa kyseinen valkoinen nainen ilmestyy näyttämölle ja alkaa pelottelemaan yleisöä karmivalla naurulla ja lausumalla sanoja ”minun tytär”, joita hoettiin jo valkokankaalla näytetyllä tarinassa.

Olin positiivisesti yllättynyt, sillä esitys oli karmiva ja yllätyin, miten paljon siihen oli panostettu. Videon pätkät, joita esitettiin oli kuvattu Linnanmäellä vanhimmat olivat kuvattu mustavalkoisina ja näyttelijöiden vaatteet videoissa oli valittu vuosituhannen mukaan, musiikit olivat samanlaisia kuin kauhuelokuvissa ja kaikki Linnanmäen panostus sai esityksen tuntumaan todelta.

Parhaimmaksi kohteeksi osoittautui vesitornin sisään rakennettu kauhukohde Unohdetut. Jonottaessa laitteeseen huomasimme, kuinka monet nuoret tulivat kohteesta itkien ja todella hysteerisinä. Kun olimme pääsemässä kohteeseen kertoi kohteeseen päästäjä, että näyttelijöihin ei saa koskea ja näyttelijät eivät saa koskea teihin. Tästä tiesi heti, että näyttelijät tulevat iholle.

Ensimmäisessä kaarteessa eteen tuli kuollut nainen, joka laahusti ja seurasi meitä seuraavaan huoneeseen. Seuraava huone näytti tyhjältä, kunnes tavaroiden takaa hyppäsi riivattu hahmo, joka huusi ja nauroi kuin hullu. Hahmolla oli pupu kädessään ja heilutteli sitä naamojen edessä. Tämän jälkeen kiipesimme korkealle rakennustelineelle. Rakennustelineestä oli tehty pitkä suora ja sen päässä seisoi hahmo puukko kädessään. Hahmo huusi meille “nyt te kuolette”. Tässä kohtaa me kaikki pysähdyimme, ja mietimme pitääkö meidän tuonne kävellä. Kun lähdimme kävelemään hahmo lähti juoksemaan meitä kohti ja tila pimeni ja valkoiset valot alkoivat räiskymään ja hahmo esitti puukottavansa meitä sen perusteella, mitä sivusilmällä näin. Tämän jälkeen hahmo vielä seurasi ja kuiski perään “me emme unohda”. Kun pääsimme rakennustelineiltä alas tuli eteen musta verho, josta edessä menevät kaverit eivät uskaltaneet mennä kunnes sanoimme, että se on uloskäynti. Tähän kauhukohteeseen oli panostettu eniten ja se oli vaikuttava. Kohteessa oli pelottavaa ja sieltä halusi nopeasti pois.

Kokonaisuudessaan tapahtuma oli varsin mukava, karmiva ja hauskaa oli, vaikka kiljumaan meitä kukaan ei saanutkaan. Toivoisin kuitenkin, että ensi vuonna kauhua lisättäisiin ja koristeluun panostettaisiin enemmän. Myös pienten lasten perheiden tulisi valita joku muu päivä vierailla Linnanmäellä, sillä heidän vuokseen kauhuhahmoista tehdään ei-niin-pelottavia hahmoja ja se vaikuttaa muidenkin kauhukokemuksiin.

Mia Niemelä

Simple Favor – Mutkikas trilleri vaiko tyylikäs komedia? 

Elokuva:  Simple Favor, ohjaus Paul Feig, pääosissa Anna Kendrick, Blake Lively, Henry Golding. *** 

 

Bridesmaids ja Ghostbuster-komedia elokuvien ohjaajana tunnettu Paul Feig kokeilee siipiään tyylikkäässä Simple Favor -trillerissä, lisäten trillerimaiseen dramatiikkaan omanlaisensa ironisen huumorin. Juonikäänteiden täyteinen Simple Favor (Missä on Emily?) lähtee käyntiin, kun yksinkertaista lähiöelämää elävä videobloggaaja, leskeksi jäänyt pienen pojan äiti Stephanie (Anna Kendrick) tutustuu poikansa kautta mystiseen Emilyyn (Blake Lively). Tämä uusi ystävyys avaa Stephanielle ovet äkkiä juonikäänteiden täyteiseen vauhdikkaaseen tapahtumasarjaan, joka on täynnä meheviä salaisuuksia, murhanhimoa ja martineja. 

 Stephanien ja Emilyn pikkupoikien tuodessa heidät yhteen, Stephanie pääsee sisälle Emilyn ainutlaatuiseen elämään menestyvänä, kylmäverisenä bisnesnaisena, ja tapaa myös tämän puoleensa vetävän puolison Seanin (Henry Golding). Eräänä päivänä Emily pyytää Stephania hakemaan poikansa koulusta pienenä palveluksena, kuitenkaan Emily ei enää palaa, ja täten hänet ilmoitetaan kadonneeksi.  

Stephanie tuntee viranomaisten olevan hyödyttömiä, ja innostuu salapoliisimaisesti tutkimaan ystävänsä katoamista, Stephanien tutkinnat kuitenkin ottavat entistä synkemmän käänteen, kun järvestä löydetään Emilyn DNA:han sopiva ruumis. Hautajaiset vietetään, edesmennyttä Emilyä surraan, mutta jo ennen kuin Emilyn ruumis on kylmentynyt sureva puoliso Sean, ja auttavan haluinen Stephanie kiihkeästi liittäytyvät yhteen, eikä mene kauaakaan kun Stephanie asettaa kenkänsä Emilyn vaatekomeroon ja kokkaa ruokaa tämän keittiössä. Pian kuitenkin epäilykset kasvavat siitä, onko Emily edelleen elossa. 

Simple Favor oli pintaraapaisuna nopeatempoinen, sekä miellyttävä kokonaisuus, jonka viihdyttävyyden laatua ei pysty kiertämään. Elokuva oli kuitenkin osittain hyvin rytmistään poikkeava, ja se tuntui lähes kuin etsivän teemaansa koko elokuvan ajan. Oliko kyseessä trilleri, draama vai komedia? 

 Komedian ja trillerin yhdistäminen on hyvin ”vanhan” Hollywoodin tyyliä, Simple Favorissa kuitenkin näiden vuorovaikutus oli ajoittain hyvin horjuvaa. Elokuvaa katsoessa herää ajatus siitä, että onko elokuva turhankin koominen trilleriksi? Emilyn ja Stephanien stereotyyppinen erilaisuus luonteenpiirteistä hahmojen pukeutumiseen tuo trilleriin jopa turhaa lapsellisuutta. Livelyn tyylikäs housupuvuissa ja korkokengissä asteleva Emily luodaan glamouriksi ja viileäksi, kuin taas Kendrickin perinteisempi hahmo rakennetaan pinnalta päin turhan kiltiksi ja naiiviksi. Hahmojen asusteet ja eleet ovat yliampuvia, ja ovat niin vahvasti vastakohtaisia, mikä luo toki komiikkaa tarinan kulkuun. Tästä huolimatta kokeneet Lively ja Kendrick tuovat rooleistaan parhaimman irti, ja onnistuvat lumoamaan katsojan intiimeillä kohtauksilla. 

Elokuva olisi kaivannut niin huomattavaa leikkaamista, että tiivistämistä. Otokset olivat turhan nopeita ja hätäiltyä: liikkuvia osia juonirakenteessa oli niin paljon, että edes kaikkia niistä ei keritty kunnolla käsitellä. Paul Feigin elokuvissa tuttu reippaasti kohtauksesta toiseen eteneminen oli myös olennaista tässä elokuvassa, kuitenkin kohtauksia oli niin paljon, että koko kokonaisuus muuttui turhankin hätäillyksi. 

Alun perin kirjaan perustuva Simple Favor on paperilla parempi, kuin itse lopullinen toteutus. Epäkohdista huolimatta kuitenkin mehukkaat ja absurdit juonikäänteet pitävät elokuvan ajan jännittävyyttä yllä, eikä katsoja pysty kertaakaan elokuvan aikana todella tietämään mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Jännitys loppua kohden tiivistyy, kun järvestä löydetyn ruumiin paljastetaan olevan oikeasti Emilyn kaksoissisko. Emily onkin yhä elossa ja hänen henkilöllisyytensä onkin jotain aivan muuta kuin mitä Stephanie osasi olettaa. Jännitys pidetään yllä huijaamalla katsojaa tutulla ”voiko kehenkään luottaa” -kikalla, ja toistuvat käänteet saavat katsojan epäilemään kaikkea jo ennestään tiedettyä.  

Elokuvan epäkohdista huolimatta Simple Favor onnistuu kuitenkin todella koko elokuvan ajan ylläpitämään viihdyttävyyttä ja mielenkiintoa, eikä petä katsojaa edes viimeisillä minuuteilla. 

 Oona Koivula

Kuva: Kuvakaappaus Finnkinon Simple Favor -sivuilta

Miksi Suomi ei pärjää jalkapallossa? 

On yllättävää, kuinka huonosti Suomi pärjää jalkapallossa. Usein kuulee syyksi, että maa on lumen peitossa puolet vuodesta tai sen että, täällä on todella kylmä. Miksi sitten Islanti, Norja ja Ruotsi, jotka sijaitsevat maantieteellisesti samalla alueella kuin me, pärjäävät erinomaisesti? Muita yleinen vastaus on, että keskitymme jääkiekkoon enemmän. Mutta Ruotsi on jääkiekossa yhtä kova tekijä kuin Suomi, joten sekään ei oikein tunnu tyydyttävältä vastaukselta.

Suomella on ollut muutamia erinomaisia pelaajia jalkapallohistoriansa varrella. Nopeasti mieleen tulee Sami Hyypiä tai ”kuningas” Jari Litmanen. Molemmat ovat pelanneet Euroopan korkeimmalla tasolla ja jopa voittaneet mestareiden liigan. Jotain mitä Ruotsin mahdollisesti paras pelaaja Zlatan Ibrahimovic ei ole koskaan onnistunut saavuttamaan. Toisaalta yksi pelaaja ei voi voittaa kokonaista turnausta, mutta saanen muistuttaa Hyypiän pelanneen avauskokoonpanossa Istanbulin finaalissa 2005, sekä Litmasen olleen avainpelaaja koko kauden Ajaxin kokoonpanossa vuonna 1995.

Puhuessani monelle urheilufanille, vuodesta 1995 tulee ihan muuta mieleen. Suomi voitti samana vuonna jääkiekon maailmanmestaruuden ensimmäistä kertaa ja vielä Ruotsin nenän edestä. Itse kun ajattelen tilannetta, niin mikään ei olisi voinut voittaa tällaistä hetkeä Suomen urheilun historiassa. Mutta mielestäni tämäkään ei voi olla, miksi Suomi ei pärjää jalkapallossa. Totisesti vuoden 1995 maailmanmestaruus lisäsi jääkiekon suosiota, mutta jalkapallon arvokisoja oli järjestetty jo ennen vuotta 1995. Ensimmäiset jalkapallon maailmanmestaruuskisat järjestettiin vuonna 1930. Ja silti Suomi ei koskaan ole onnistunut osallistumaan EM- tai MM-kisoihin.

Suomen jalkapallon kulta-aika oli selvästi 2000-luvun puolessa välissä, kun maajoukkueessa nähtiin Jussi Jääskeläinen, Mikä Väyrynen, Mikael Forssell, Petri Pasanen, sekä aiemmin mainitut Hyypiä ja Litmanen. Jos katsoo jokaisen pelaajan Wikipedia sivua, voi nähdä, että kaikki pelasivat erittäin kovissa joukkueissa ja ylimmillä sarjatasoilla. Nyt kun katson maajoukkuettamme, näen suurimmaksi osaksi Euroopan pikkuliigojen pelaajia, muutamia poikkeuksia kuten Lukas Hradeckyä ja Perparim Hetemajta lukuun ottamatta.

En väitä, että huuhkajien taso olisi heikentynyt vuosien aikana, mutta itseluottamus todellakin. Melkein jokaisessa Suomen maaottelussa Suomen pelaajista kymmenen pysyy omalla kenttäpuoliskollaan ja esimerkiksi Teemu Pukki pysyttelee keskikentän kohdalla odottamassa palloa. Katsoessa pelejä Suomen pelaajille näyttää olevan mahdotonta murtaa vastustajan keskikenttä. Puhumattakaan puolustuksesta. Missä niin kehuttu suomalainen sisu on? Vain kymmenen vuotta sitten Suomi taisteli 3-3 tasapelin erittäin vahvaa Saksaa vastaan. Omissa silmissäni näin tämän nousun alkuna, mutta ainoa ilon aihe viimeisen kymmenen vuoden aikana on ollut 8-0 voitto San Marinosta. Toisaalta San Marinon voittamisen ei pitäisi olla niin vaikeaa.

Suomen jalkapallomaajoukkueella on ollut monta vuotta itseluottamuksen puute, mutta Markku Kanervan johdolla toivottavasti onnistumme saavuttamaan kauan himoitun arvokisapaikan. Seuraavat mahdolliset kisat Suomelle ovat vuoden 2020 EM-kisat, jotka järjestetään ensimmäistä kertaa 12 maassa. Huuhkajat ovat vähän kuin Arsenal ilman Arsene Wengeriä. Aina odotamme asioiden muuttuvan, mutta silti mikään ei tunnu muuttuvan mihinkään suuntaan.

Aleksi Hiivala 

Illan tullen kissapedot lähtevät liikkeelle – Korkeasaaren kissalaaksossa vaeltavat pedot saavat monen kävijän huomion

Joka vuotuinen Kissojen Yö -tapahtuma on saanut alkunsa jo vuonna 1991. Se järjestettiin tänä vuonna 9. ja 16. päivä syyskuuta. Koska pimeä tulee tähän aikaan sykysystä, Kissojen Yö järjestetään syyskaudella. Yön pimeys luo oman tunnelman tapahtumaan, jonka keskiössä ovat uhanalaiset kissapedot, niiden omassa ympäristössään.

Eläintarha on avoinna tavallisesti noin klo 10-18, mutta Kissojen Yönä tarha on auki keskiyöhön. Tapahtuman aikana jokainen kissapeto ruokitaan, niille kehitetään toimintaa ja erilaisia hajuja viritetään aitauksiin. Pimeän alkaessa osa saaresta suljetaan, kuten apinalinna ja karhulinna. Saareen asetetut valot luovat upean yökokemuksen eläintarhassa. Normaalisti eläintarha sulkeutuu niin aikaisin ettei pimeä ehdi edes tulla.

 

Eläintarhaan on kehitetty tapahtuman ajaksi ainutlaatuista toimintaa: ruokakojuja, puistoja upeilla valokuvioilla, esityksiä ja musiikkia, sekä kasvomaalausta. Toimintaa on paljon tarjolla, ja perheen pienimät jaksavat silti päivän viimeisille tunneille. Kävely saaressa on raskasta, puhumattkaana kaikesta muusta toiminnasta. Seisominen tungoksessa väsyttää, mutta silti haluaa vielä nähdä vilauksen uhanalaisista pedoista.

Tapahtuma on monille kävijöille jo perinne, joten vierailijoita on paljon. Kaikista suosituin kohde tapahtuman aikana on kissalaakso. Paikalle saapuu ruokintojen ajaksi niin paljon väkeä, että liikkuminen on hyvin vaikeaa. Kissalaakson lisäksi ravintola Pukki ja matelijatalo ovat koko päivän avoinna. Ravintola Pukki ei paljon päivän aikana kävijöitä saanut, mutta matelijatalo sai senkin edestä. Liikkuminen matelijatalossa oli haastavaa, koska käytävät olivat kapeita.

Kissalaaksossa asuvat Amurintiikerit saivat kaikkien kävijöiden huomion. Laaksossa asuvia tiikereitä on yhteensä neljä, mutta laaksossa asustaa muun muassa aasianleijonia, amurinleopardi, pikkupandoja, ilveksiä sekä metsäkissoja. Amurintiikeri oli tapahtumassa korostettu muihin petoihin nähden. Korkeasaari lahjoittikin yhden euron jokaista lippua kohden amurintiikereiden suojelutyöhön.

Johannes Siren

Maauimalan loistavat puitteet

Pitkään Tampereellekin kaivattu maauimala avasi ovensa elokuun alussa. Maauimala rakennettiin uimahallin ja hyvien urheilumaastojen yhteyteen Kalevaan. Tänä vuonna tamperelaiset eivät sen tarjoamista uintimahdollisuuksista ehtineet kuitenkaan kauaa nauttia, koska se pistettiin talvivalmiuteen syyskuun lopussa.

Tampereen maauimala koostuu neljästä altaasta. Lasten- ja kahluuallas on tarkoitettu perheen pienimmille. 50 metrin altaalla pääsee harjoittamaan omia uimataitojaan ja kuntoaan. Hyppyaltaalla sijaitsevassa hyppytornissa rohkeimmat voivat kokeilla erilaisia hyppyjä itselleen mieleisestä korkeudesta.

 

Maauimalan hinnaston ei pitäisi olla este halukkaille uimareille. Nuorten kertalippu on 3,30 euroa ja sillä pystyy uimaan koko päivän. Hinnalle saa monipuolista vastinetta, koska tekemistä löytyy paljon. Lisäksi jokaisen uimarin turvallisuus on taattu viidellä jatkuvasti päivystävällä uimavahdilla.

 

 

Maauimalassa oli ihana viettää lämpimiä kesäpäiviä ja pistäytyä virvoittavaan veteen liian kuumuuden iskiessä. Vaikka kesän kuumat päivät ovatkin ohi, on maauimalapäivä edelleen kiva piristys viikkoon. Maauimalan vesi pidetään lämpimänä kylmempinä päivinä niin, että veteen päästyä ei kylmyys enää vaivaa. Samalla pystyt nauttimaan raikkaasta syksyn tuoksusta.

 

Kävin itse testaamassa maauimalaa pari viikkoa sitten. Päivä oli oikein lämmin ja siksi maauimala tulvi ihmisiä. Vaikka kesä sisälsikin paljon tällaisia lämpimiä päiviä, ei silti odotettuihin asiakasmääriin ylletty. Tämä johtui varmasti osittain siitä, että ihmiset tahtoivat nauttia auringosta uimarannoilla. Toisaalta lapsiperheille maauimala sopii turvallisten uimapaikkojen kannalta paremmin ja siksi siellä kuuluikin paljon lasten iloisia riemun kiljahduksia.

Minä ja ystäväni koimme maauimalapäivän hauskaksi ja rentouttavaksi. Monta tuntia lasten huutoa kuunneltuamme oli kuitenkin ihana päästä rauhalliseen kotiympäristöön. Maauimalassa uinti oli mukavaa vaihtelua uimarantoihin, joissa tänä kesänä tuli useita päiviä vietettyä. Maauimalassa vierailu oli lämminhenkinen kokemus mukavan henkilökunnan ansiosta. Suosittelen siellä vierailua erityisesti uinnin ja rentojen kesäpäivien ystäville.

teksti: Wilma Kyllönen

kuvat: Emmi Kortteinen

Pohjalta ylös – Sza:n CRTL-albumin arvio

Sza:n eli Solána Imani Rowen Ctrl-albumi oli jotain, minkä en uskonut vievän minua täysin mukanaan. Mutta niin kuitenkin kävi. Olen saanut jonkinlaisen pakkomielteen tästä julkaisusta ja useasti ehdotan sitä jokaiselle, jonka kanssa alan keskustelemaan musiikista. Ctrl perustuu Sza:n omiin kokemuksiin elämän varrelta, mutta ne on kerrottu niin realistisella tyylillä, että sieltä löytää aina jotain samaistuttavaa.

Suurimman osan päivistäni kuuntelen erilaisia rap artisteja, kuten 50 Cent, J. Cole, Logic ja niin edelleen, mutta kuin taian avulla tämä levy on vetänyt maton edellä mainittujen artistien alta. En millään tunnu saavani tarpeekseni tästä levystä ja voin sanoa sen olevan mielestäni paras musiikkijulkaisu vuodelta 2017.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että albumi olisi täydellinen. Ei kaukana, muttei niin lähelläkään kuin annoin ymmärtää. Olisin toivonut, että melkein jokaisen kappaleen alussa tai lopussa oleva puhelinkeskustelut olisi tehty omiksi kappaleikseen, jotta kappaleet toimisivat paremmin soittolistaympäristössä. Albumi-kontekstissa kappaleet sulautuvat toisiinsa erinomaisesti. Puhelinkeskusteluissa Sza:n äiti sekä isoäiti kertovat asioita, joita heille tulee mieleen levyn nimestä Ctrl.

Musiikillisesti on vaikea löytää toinen levy, joka kuulostaa edes hieman samalta. Lähimpänä mieleen tulee englantilainen laulaja-laulunkirjoitta Jorja Smith, mutta Sza:n tyyli kuulostaa häneen verrattuna hieman hiotummalta. Toisaalta Sza:n takana on jätti levy-yhtiö TDE täynnä älyttömiä artisteja kuten Kendrick Lamar ja Schoolboy Q. Ctrl-albumiin on selvästi käytetty aikaa, rahaa ja saatu siitä monien fanien rakastama albumi, minut mukaan lukien.

Helmikuussa Sza:n antamassa haastattelussa GQ-lehdelle hän paljasti, ettei oikein itse pitänyt siitä millaisena levy julkaistiin ja oli jopa vihainen faneille, että he pitivät siitä niin paljon. Jokainen omalla tavallaan.

Albumilla on 14 kappaletta, joista kymmenen on minun kohdallani soittolista-arvoisia. Oma suosikkini on Drew Barrymore, jossa Sza kertoo omasta epävarmuudestaan ja pohtii hänen epätasapainossa olevaa parisuhdettaan. Korkealla lempikappaleissani on myös Doves In The Wind, jolta löydämme yhden parhaista Kendrick Lamar vierassäkeistöistä.

Itse suosittelisin tätä albumia jokaiselle, joka tykkää uudenlaisesta musiikista. Tältä levyltä löytyy perinteisiä R&B-piirteitä, hieman rap taustaan sekoitettuna. Tähän levyyn on hyvä palata huonona päivänä, ja melkein jokaiseen tunnetilaan löytyy jotain. Tämä albumi on piristänyt päivääni useasti ja ajattelen niin käyvän jokaiselle tämän levyn kuuntelijalle.

teksti ja albumin kuvat: Aleksi Hiivala