Iloiset lehmät loikkivat Kosken kartanon laitumille 

Aurinko on paistanut koko päivän lähes pilvettömältä taivaalta. Kuluneen viikon aikana ilmat ovat muutenkin hellineet. Kaikki eivät kuitenkaan ole näistä säistä vielä päässeet nauttimaan, vaan osa Kosken kartanon vasikoista pääsee tänään ulos ensimmäistä kertaa.

Koskis gård eli Kosken kartano on luomutila, jossa asuu yhteensä 252 eläintä, esimerkiksi lehmiä, sonneja, lampaita ja aaseja. Vaikka lehmäloikan keskiössä ovat lehmät ja erityisesti vasikat, myös muita tilan eläimiä pääsee katsomaan. Lapset viihtyvät sekä eläinten seurassa, että heinäkasoissa hyppimässä ja kartanon joesta onkimassa. Aikuiset vierailevat esimerkiksi tilan lihakaupassa, josta saa koko tapahtuman ajan ostaa luomulihaa kotiin viemisiksi.

Ennen lehmien ja vasikoiden ulos päästämistä navetasta kuuluu kova mylvintä. Eläimet eivät malta odottaa pääsyä auringon valoon ja lämpöön raikkaaseen ilmaan. Kun ovet aukeavat, ne juoksevat täyttä vauhtia ulos laitumelle. Vasikat kisailevat siitä, kuka on ensimmäisenä vihreän ruohon keskellä.

Vasikoiden iloa on hankala kuvailla. Ne hyppivät ja pomppivat innoissaan sekä nauttivat niihin osuvasta auringosta. Paikalla olevat sankat joukot ihmisiä toki hämmästyttävät niitä, mutta osa rohkeasti menee lähemmäksi aitauksen reunaa katselemaan ihmisiä. Vasikat ovat uteliaita, mutta mielellään pysyvät laumassa lehmien kanssa. Lauma juoksee ympäri aitausta, jotta kaikki katsojat saavat ihastella niitä. Vasikat näyttävät nauttivan ihmisten katseista, sillä ne juoksevat monta kertaa ihmisten ohi viihdyttäen sekä isoja, että pieniä katsojia.

Liinu Nieminen 

Kemian opettaja haaveilee purjehdusreissusta Australiaan 

Kuka olet?

– Olen Riitta Kallio, Sammon keskuslukion kemian opettaja.

Kuinka kauan olet ollut Samkessa töissä?

-Olen ollut täällä Samkessa töissä kuusi vuotta.

Mikä oli haaveammattisi lapsena?

-Opettaja. Lähipiirissäni ja suvussa on ollut aina paljon opettajia. Opettajan työ oli siis minulle tuttu. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja neuvoa muita.

Mitä harrastat?

-Tykkään purjehtia, lenkkeillä ja lasketella. Lisäksi harrastuksiini kuuluu lukeminen ja elokuvien katselu.

Minkälainen perhe? Entä onko sinulla lemmikkejä?

-Perheeseeni kuuluu mieheni ja kaksi poikaa. Meillä ei ole lemmikkejä, mutta meillä on naapurin koira aina säännöllisesti hoidossa ja se on meille melkein kuin lemmikki.

Suurin haave?

-Elämäni on tällä hetkellä todella hyvin, kun kaikki ovat terveitä, minulla on varma työpaikka ja kesäloma on tulossa. Olisi kuitenkin kiva tehdä joskus hieman pidempi purjehdusreissu vaikka Australiaan.

Mitä tekisit jos voittaisit lotossa?

-Tekisin tämän edellä mainitun välivuosihaavereissun ja lähtisin todellakin purjehtimaan sinne Australiaan.

Mikä on parasta Samkessa/samkelaisissa?

-Oppilaat. He ovat mukavan sosiaalisia ja liikunnallisia. Täällä koulussa ei nössöillä eikä nipoteta.

 

Terveisiä/neuvoja Samken opiskelijoille?

-Pitäkää hyvä kesäloma!

 

Sofia Tuohimaa  

 

 

Matematiikan opettajan kotona asuu kuningas

Elina Peltomaa on melko uusi kasvo samkelaisille, mutta oikeastaan hän on aloittanut opettajanuransa Samkessa jo vuonna 2013 opiskellessaan ammattiin. Syksyllä 2016  Elina päätyi takaisin Sammon keskuslukioon opettamaan matematiikkaa ja päätimme tutustua häneen hieman tarkemmin.

Mikä oli haaveammattisi lapsena?

– Äidin mukaan sairaanhoitaja. Matikka tuli kuvioihin lukiossa ja heti pidettyäni ensimmäisen matikantunnin tajusin, että tämä on se juttu. Opettaminen oli aivan mieletöntä ja siitä tuli uskomaton fiilis. Mutta siinä meni kyllä hetki, kun piti miettiä, mitä halusi.

– Toivon aina olevani matikan opettaja ja vain kehittyväni. Matikassa parasta on se, kun kaikki loksahtaa paikalleen ja muuttuu selkeäksi.

Mitä harrastat ja teet vapaa-ajalla?

– Ratkon matikkajuttuja, mutta en sikäli voi sanoa harrastavani matikkaa. Pidän liikunnasta paljon ja monissa eri muodoissa. Muun muassa vaellus, kävelyllä käynti ja telttailu ovat mun juttuja. Talvella tulee liikuttua ulkona vähän vähemmän, joten silloin kuvioihin tulee salilla käynti. Myös lukeminen on lähellä mun sydäntä. Luen kirjoja ihan laidasta laitaan, mutta yleensä, jos töissä on raskasta, niin luen enemmän hömppää ja sitten taas kun töissä ei ole kiire, niin keskityn klassikkoihin.

Ketä kuuluu perheeseesi? Onko lemmikkejä?

– Kissa nimeltään kuningas Väinö Albert I eli ”Väiski” ja mun mies.

Mikä on suurin haaveesi? 

– Hankala kysymys. Ennen viime joulua olin jo pitkään halunnut päästä Uuteen-Seelantiin. Häämatkalle me sitten lähettiin sinne. Meidän reissu oli ihan mieletön! Sitä luontoa ei pysty kuvailemaan, postikorttimaisemaa postikorttimaiseman perään! Siellä oli tosi outoja eläimiä esim. papukaijoja, joista turisteja varoitettiin, koska ne osasivat varastaa autoista, jos ovet eivät olleet lukossa. Ja sitten me nähtiin sellaisia kaloja, jotka kaikki syntyvät poikina, mutta muuttuvat ajan saatossa tytöiksi. Se oli tosi absurdia!

Mitä tekisit jos voittaisit lotossa? 

– Harrastaisin korkoa korolle –ilmiötä, eli sijoittaisin ja malttaisin mieleni.

Mikä on parasta Samkessa ja samkelaisissa?

– Sekä viestintä että urheilu ja sen henkiset ihmiset ovat tosi avoimia ja iloisia. On huikeata, että samkelaiset jäävät vaan juttelemaan tunnin jälkeen kaikesta mahdollisesta. Se avoimuus on Samken omaleimainen piirre. Erikoislinjapainotus tuo oman osansa Samkeen.

Terveisiä/neuvoja Samken opiskelijoille?

– Laskekaa myös pulkkamäkeä, älkää pelkkää matikkaa!

 

Peppi Niemitukia & Reetta Malmivaara 

Pohjalta noussut menestystarina

Kuulin nimen Gucci Mane ensimmäistä kertaa selatessani Twitteriä syksyllä 2016. Postauksessa mainostettiin hänen uusinta singleään Waybach. Päätin kuunnella kappaleen ja totesin sen olevan ”cool”, mutta ei minulle. Uudestaan löysin Manen kappaleita kuunnellessani Kanye Westin tuotantoa ja törmäsin kappaleeseen P**** Print, jolla West vierailee. Kappaleen melodiat ja Manen ääni biitin kanssa sopivat hyvin yhteen ja Manella on kappaleessa hauskoja ja suorastaan huvittavia lainauksen arvoisia lyriikoita.

 

Gucci Mane, oikealta nimeltään Radric Davis, ilmeni olevan jonkin sortin legenda hiphop maailmassa, ja kiinnostuin hänen elämästään koko ajan enemmän saadessani tietää hänestä. Siksi innostuinkin, kun kuulin hänen julkaisevan omaelämänkertansa lokakuussa 2017.

 

Kirja on erittäin miellyttävää luettavaa, sillä jokainen tarina tuntuu siltä, että Mane kertoisi ne sinulle itsellesi. Koko ajan minulla tuntui syntyvän yhteys sen kanssa ja aina kun en ollut lukemassa kirjaa, se tuntui kutsuvan minua luokseen.

 

Manen imago on aina ollut todella pelottava gangsteri, joka ei pelkää mitään ja hänen temperamenttinsa voisi vaihtua sekunnissa. Siksi yllätyinkin positiivisesti, kun Mane selvästi katui tekemisiään ja osasi arvioida niitä nähden omat virheensä. Tätä en olisi odottanut kirjalta.

 

Kirjan yksityiskohdat tekivät siitä mukavaa luettavaa, sillä missään kohdassa ei tarvinnut kyseenalaistaan tarinoiden aitoutta. Tarinat saivat uskomaan Manen olevan aina oikeassa, niin kuin esimerkiksi Narcos Netflix-sarja saa katsojan näkemään Pablo Escobarin hyvänä.

 

Luin kirjan englanniksi. Tämä saattaa olla joillekin iso kynnys lukea tätä mestariteos, mutta suosittelisin sitä kenelle vaan, kuka tykkää lukea. Vaikka rap-artistin omaelämänkerta ei ensisilmäykseltä vaikuttaisi sopivaksi kaikille, ovat tarinat kuitenkin melkein yhtä uskomattomia kuin fiktio-romaanit joita moni lukee mielellään.

 

Aleksi Hiivala  

Tampereen lukioiden stereotypiat käsittelyssä (osa 2)

Tampereella eri stereotypiat näyttelevät suurta roolia lukiomaailmassa. Ne pyörivät jokapäiväisissä puheissa ja vitseissä. Ne vaikuttavat vahvasti siihen, mihin lukioon nuori haluaa hakea peruskoulun jälkeen. Niiden avulla nuoret luovat helposti oman kuvansa uudesta tapaamastaan ihmisestä.

Päätimme siis tehdä tutkivaa reportaasia tästä nuorille helposti samaistuttavasta aiheesta. Aloitimme prosessin luomalla mahdollisimman stereotyyppisen, fiktiivisen henkilön ja sen jälkeen kiersimme kouluilla selvittämässä, löytyikö koulusta paljon tällaisia henkilöitä. Ensin esittelyssä fiktiiviset hahmomme.

( Juttusarjan ensimmäisessä osassa tutustuttiin mm. omaan lukioomme Samkeen. Ensimmäisen osan löydät täältä. )

Tampereen lyseon lukio

Otto Schröfel on valinnut Tampereen lyseon lukion pitäen silmällä haavettaan kokoomuksen puheenjohtajuudesta. Oton numerot ovat aina olleet erinomaisia, etenkin kaikissa neljässä vieraassa kielessä, joita hän lukee. Otto harrastaa väittelyä ja tennistä isänsä omistamalla keskuksella. Hän viettää paljon aikaa kesämökillään Hangossa.

Otto Schröpfel

 

 

Tampereen yhteiskoulun lukio

Auringonkukka Virtanen syntyi nimellä Aino, mutta vaihtoi nimensä täytettyään 18 vuotta, koska haluaa olla erilainen kuin muut. Hän harrastaa teatteria ja asuu yksin Amurissa, josta on lyhyt koulumatka Tampereen yhteiskoulun lukioon eli TYKkiin. Auringonkukka ei halua määritellä itseään, mutta kannattaa vahvasti naisten oikeuksia ja noudattaa vegaanista ruokavaliota.

Auringonkukka Virtanen

 

Arvo Matikainen on ensimmäisella luokka-asteella samassa koulussa. Häntä ei kuitenkaan bongaa käytäviltä läheskään niin helposti, sillä hän pyrkii löytämään aina jonkun pienen kolon johon piiloutua. Arvo on tullut TYKkiin siinä toivossa, että hänet hyväksyttäisiin paremmin nuorten sekaan kuin pienessä kylässä, josta hän on kotoisin.

Arvo Matikainen

 

Tampereen teknillinen lukio

Simo Jokinen käy neljättä vuotta Tampereen teknillistä lukiota Tampereen Hervannassa. Hän on valinnut lukion sen alhaisen keskiarvorajan ja lyhyen koulumatkan takia. Simo harrastaa ”ajelua” vuoden 1998 Ford Focuksellaan äidin vastustuksesta riippumatta. Simoa tosin ei kiinnosta, koska naiset kuuluvat nyrkin ja hellan väliin.

Simo Jokinen

 

Kalevan lukio

Ida Mäensivu saapuu joka aamu bussilla Nekalasta Kalevan lukiolle. Hän kertoo harrastuksekseen käyvänsä salilla silloin tällöin. Ida käyttää aamuisin paljon aikaa meikkaukseen ja hiusten laittoon, mutta vaatetukseen kuuluu useimmiten yksinkertainen tiukka paita ja farkut. Tulevaisuudessa Ida todennäköisesti työskentee Bik Bokissa.

Ida Mäensivu

 

Tampereen Rudolf Steiner-lukio

Hilla Löngflut käy neljättä vuotta Rudolf Steinerin lukiossa. Hän olisi halunnut hakea ammattikouluun opiskeleemaan, jotta voisi valmistua kokiksi. Kuitenkin hänen vanhempansa halusivat Hillan hakevan lukioon, jolloin Steiner tuntui helpoimmalta vaihtoehdolta. Hillan lempioppitunti on jooga.

Hilla Löngflut

 

Tampereen normaalikoulun lukio

Kaikista muista Tampereen lukioista poiketen, kun loimme stereotyyppisiä hahmoja, Tampereen normaalikoulun lukiosta ei tullut mitään mieleen. Ei mitään erityistä piirrettä tai ajatusmaailmaa, joka painottuisi kyseisessä lukiossa. Niinpä pitkän spekuloinnin jälkeen luovutimme ja päädyimme tulokseen, ettei stereotyypiaa täällä ole.

 

JA TÄHÄN PÄÄDYIMME…

Saapuessamme Tampereen lyseon aulaan, ei missään näkynyt ristin sieluakaan. Askeleet ja puhe kaikuivat, ja jokseenkin kolkko aula oli kuoleman hiljainen. Yritimme saada kiinni tyypillistä lukiolaista, mutta kaikki vaikuttivat olevan tunneilla. Kun yritimme vilkaista avoimesta ovesta luokkahuoneeseen, saimme osaksemme vain paljon paheksuvia katseita. Luovutimme siis lukiolaisten haastattelun suhteen ja tyydyimme tarkkailemaan kauempaa.

Jatkoimme matkaa lyseon lähimpään lukioon Tampereen yhteiskoulun lukioon TYK:iin. Hiljaisuus oli nopeasti unohdettu ja käytävillä soi musiikki ja ihmiset juttelivat keskenään. Vähän kyllä ihmeteltiin, että mitä teimme siellä, mutta selitettyämme asiamme otettiin meidät hyvin vastaan. Stereotyyppisiä opiskelijoita oli hyvin paljon, mutta totta kai oli mukana myös vähemmän ääripäisiä persoonoita. Arvon kaltaisia oppilaita ei koulun käytävillä näkynyt, mutta se oli odotettavissa, sillä he piileskelevät pimeissä nurkissa. Huhujen mukaan etsimällä heidät olisi löytänyt.

Tampereen teknillinen lukio Hervannassa toimii yhteistyössä ammattikoulun kanssa. Astuessamme sisään huomasimme välittömästi ammattikoulun vaikutuksen lukion tiloihin. Ainoat tapaamamme ihmiset olivat ammattikoululaisia tai 10-luokkalaisia, eikä kukaan osannut ohjata meitä lukiolaisten luo. Valokuvista seinillä huomasimme, että Tampereen teknillisessä lukiossa on huomattavasti enemmän poikia kuin tyttöjä. Saman huomasimme vilkuillessamme luokkahuoneisiin sisälle.

Heti Kalevaan lukioon saapuessamme huomasimme stereotypiamme osuvan naulan kantaan. Naispuoliset henkilöt olivat enemmän tai vähemmän saman näköisiä keskenään. Aula oli hyvin matalakattoinen ja jokseenkin ahdistava, mutta opiskelijat tuntuivat olevan jo tuottuneita siihen.

Tampereen Rudolf-Steinerin lukio. Emme osanneet edes kuvitella mikä meitä siellä odottaisi. Lukion kanssa samoissa tiloissa toimi steiner-yläaste ja meininki oli jotain normaalin yläasteen ja sirkuksen väliltä. Jututimme neljää lukiolaista. Yksi oli tullut kyseiseen lukioon, koska ei päässyt mihinkään muualle, yksi taas oli ollut puolen vuoden aikana kahdessa muussakin lukiossa, muttei ollut saanut kavereita, yksi oli ollut samassa talossa päiväkodista asti, ja yhdellä ei ollut aavistutstakaan, miksi haki kyseiseen lukioon. Opimme myös, että jooga ei ole oppiaine.

Tampereen normaalikoulun lukio osoittautui täysin nimensä mukaiseksi. Stereotypiamme, jota ei ollut, piti täysin paikkansa. Tilat olivat modernit ja ihmiset olivat hyvin erilaisia, eikä heodän välillään tuntunut olevan mitään edes useaa opiskelijaa yhdistävää tekijää.

 

Vaikka lähes jokaisessa koulussa oli stereotyyppisiä ihmisiä ja ilmapiiri, sekä koulun yleinen ilme oli eri jokaisessa koulussa, haluamme painottaa, ettemme tunne kyseisiä henkilöitä, eikä tarkoituksenamme ole loukata ketään. Tärkeä huomio on myös se, että jokaisessa koulussa, jossa vierailimme, oli myös paljon erilaisia ja stereotypioihin sopimattomia ihmisiä.

 

Emmi Kortteinen, Heidi Tauriainen, Oona Koivula 

 

Ainoa viisas / Ainoa sairas

Ainoa viisas 

Hypähtelin portaita ylöspäin. Minulla oli kiire päästä kertomaan tutkimusteni lopputuloksesta isälleni. Melkein juoksin käytävää vuosisadan tärkein tieto hyppysissäni. Minun havaintoni muuttaisi koko ihmiskunnan käytöksen.

”Isä, isä!” huusin jo isän työhuoneen ovelta. Isää ei oikeastaan saanut häiritä silloin, kun hän teki töitä. Isä oli kylän tärkein ja tunnetuin tiedemies. Hän teki töitä lääketieteen parissa. Se ei ikinä tulisi riittämään minulle. Minä halusin tieteen Nobelin palkinnon niin kuin Albert Einstein kaksi vuotta sitten. En tarvinnut kyläläisten hymyjä, kun annoin neuvoja. Hymyt ovat kyllä nättejä, mutta mitä tulee niiden merkitykseen tieteen rinnalla, ne ovat täysin turhia. Minä tarvitsin koko maailman kiitokset. Ja Nobelin palkinnon. Ei sen enempää, muttei todellakaan sen vähempää.

Isä juuri ja juuri kohotti katseensa huomatakseen minut oviaukossa, huokaisi ja jatkoi muistiinpanojensa tutkimista heilauttaen kättään merkiksi, ettei hänellä olisi aikaa. Isää ei saanut häiritä, en edes minä. Nyt oli kuitenkin tosi kyseessä.

”Isä, tein uuden havainnon ja pian koko maailma on vaarassa”, yritin selittää rauhallisesti huolimatta uuden havainnon tuomasta innostuksesta.

”Helen rakas, ei nyt”, sain vastukseksi tiukasti. Isä ei edes katsonut minua päin. Toisaalta isää ei saisi häiritä. Huokaisin ja palasin takaisin alakertaan omaan pienempään työhuoneeseeni. En kuitenkaan luovuttanut.

Koko työhuoneeni kaikki tasot olivat peitetty papereilla ja kansioilla. Uusin tutkimukseni koskien Ranskan ilmastoa viimeisen sadan vuoden ajalta oli auki pöydälläni. Katsoin ylpeänä saamiani tuloksia. Minä, ihan yksin, olin huomannut kuinka jokavuotiset lämpötilat olivat pikkuhiljaa nousemassa. Eivät paljoa, mutta varmasti ja pikkuhiljaa.

Jos vain pääsisin pois täältä. Voisin pitää puheen kaupungintorilla ja kaikki kuuntelisivat. Sitten kaikki levittäisivät tietoa ja pian kaikki tietäisivät minun nimeni ja maapallo olisi pelastettu. Minun täytyi löytää tie pois.

Työhuoneeni ainoat ikkunat olivat melkein katonrajassa. Ja vaikka ne olisivat olleetkin alempana, niin ne olivat liian pienet karkaamiseen. Ja vaikka olisinkin mahtunut niistä, niissä oli kalterit. Makuuhuoneessani taas ei ollut ikkunoita ollenkaan. Talon ylemmistä kerroksista karkaaminen taas ei kävisi päinsä, sillä siellä minulla oli vartija. En minä vartijaa tarvitsisi. Vartija tarvitsisi minua sitten kun hänen lapsenlapsenlapsenlapsensa eivät pääsisikään vuorille katsomaan lunta. Okei, ehkä vielä muutama sukupolvi, mutta pääasia oli, että vartija tulisi tarvitsemaan minua.

Joku keskeytti ajatukseni koputtamalla oveeni. En vaivautunut edes nostamaan katsettani. Ovessa ei ollut lukkoa, joten kuka tahansa siellä olikin, pystyisi varsin hyvin kävelemään itse sisään ja kertomaan tärkeän asiansa. Asian oli paras nimittäin olla tärkeä, koska se oli keskeyttänyt pakosuunnitelmani.

Frank astui huoneeseeni varoen. Syytä olikin. Vaikka Frank olikin ainoa ihminen, joka oli valmis kuuntelemaan suunnitelmiani, ei se tarkoittanut, että hänellä olisi oikeus keskeyttää niitä. Frank oli reittini ulkomaailmaan, ei mitään sen vähempää muttei todellakaan mitään sen enempää. Ja sillä hetkellä sen keksin.

”Hei Frank”, aloitin räpyttämällä silmiäni, ”tarvitsin metallisahan ja jakkaran.” Yritin olla mahdollisimman viattoman näköinen. Frank katsoi minua hetken arvioiden, mutta kun loihdin parhaan koiranpentuilmeeni, huokaisi hän, laski katseensa ja kysyi:

”Mihin mennessä?” Frank tiesi, ettei hänellä oikeastaan ollut lupaa puhua kanssani, saati sitten tuoda minulle asioita kaupungista. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, mutta jos suunnitelmani onnistuisi, saattaisi tämä olla viimeinen kerta.

”Sunnuntaihin.”

”Siihenhän on kolme päivää! Mistä minun olisi tarkoitus saada metallisaha sinulle kolmessa päivässä?” Frank melkeinpä huusi ihmetyksissään.

”Ole niin kiltti Frank, teen mitä tahansa”, anelin. Se oli uutta minulle. En ikinä anellut ketään, sillä tiesinhän minä arvoni. Frank huokaisi ja nyökkäsi kevyesti. Hyppäsin Frankin kaulaan, sillä tiesin hänen haluavan sitä. Suunnitelmani oli valmiina alkamaan.

Kolme päivää myöhemmin ryömin ulos työhuoneeni ikkunasta. Päässäni pyöri. En ollut varma miksi, mutta sillä ei ollut merkitystä. Minun kehollani ei ollut merkitystä tieteen tiellä. Viimein olin päässyt ulos. Viimeiset kolme vuorokautta olivat olleet ehkä pisimmät elämässäni.

Päässäni heitti, mutta heti jaloille päästyäni juoksin lähimmän ihmisen luo tarttuen tätä kyynärvarresta. Odotin hetken. Tämä hetki oli pakko lukita. Tämä hetki oli se, joka muuttaisi koko maailmanhistorian. Vanhahko mies tuijotti minua kummallisesti.

”Okei, hei! Minun täytyisi kertoa teille yksi juttu. Katsos kun maailman lämpötila nousee koko ajan. Ja pian, tai ei ehkä ihan pian, mutta lähivuosikymmeninä, tai ehkä ei ihan vuosikymmeninä, mutta ainakin vuosisatoina, niin meidän maailma tuhoutuu. Kun kaikki lumet sulavat ja jäät sulavat ja eläimet kuolevat ja ihmiset kuolevat…”, ja kaikki pimenee.

 

Ainoa sairas 

Helen kiiruhti portaita ylöspäin. Katselin ihastuksissani, kun hän lähestyi minua, mutta hypähteli ohi ja sisään painavan näköisestä puuovesta. Ovi paukahti kiinni hänen perässään, mutta voisin vaikka lyödä vetoa, ettei Helen edes huomannut sitä. Hänen silmissään oli ollut se sama kiilto, jonka takia hänellä ei ole lupaa poistua rakennuksesta. Toisaalta taas se kiilto kertoi viisaudesta, ja se kiilto kiinnosti minua enemmän kuin mikään muu tässä maailmassa.

Me olimme kasvaneet Helenin kanssa yhdessä. Tai pikemminkin Helen oli kasvanut minun kanssani. Pienenä olin vahtinut häntä, kun hänen vanhempansa olivat olleet kiireisiä. Olin lohduttanut Heleniä hänen äidin lähtiessään. Ja vanhempana olin tuonut hänelle, milloin mitäkin kaupungilta. Olin hänen pakokeinonsa, kun hän halusi ajatella jotain muuta kuin kovaa vauhtia pieneksi käyvää taloa. Nykyään niin kävi harmikseni tosin yhä harvemmin.

Nyt Helen palasi isänsä työhuoneesta jokseenkin nyrpistyneenä, mutta päättäväisenä. Helen tiesi, ettei hänen isäänsä saanut häiritä työaikana. Todennäköisesti hänen pyyntönsä tai asiansa oli sivuutettu, mutta tunsin Helenin liian hyvin ajatellakseni hänen luovuttavan. Tunsin Helenin ehkä jopa paremmin kuin hän tunsi itse itsensä.

Olin kahden vaiheilla. Voisin joko mennä kysymään saman tien, mikä Helenin uusi suuri suunnitelma oli ollut, sillä sellainen hänellä selvästikin oli. Toisaalta se riskeeraisi hänen ärtymyksensä moninkertaistumisen tai sitten voisin odottaa Helenin tulevan syömään samaan aikaan ja kysyä silloin. Totta kai voisin olla myös kysymättä asiasta, mutta se jäisi häiritsemään minua. Minä rakastin kuulla Helenin kertovan tutkimuksistaan. Päätin mennä kysymään, josko Helen tulisi syömään kanssani jo nyt. Näin en tuhlaisi hänen aikaansa pelkästään itseeni.

Heti koputettuani oveen kaduin päätöstäni. Astuin sisään minuuttia myöhemmin vain huomatakseni Helenin selän ja olemuksesta päätellen en halunnut nähdä kasvoja. Rukoilustani huolimatta Helen kääntyi ja aivan kuten olin ajatellutkin, hän näytti siltä kuin hänelle olisi kaadettu sitruunamehua väkisin kurkusta liian pitkään.

Ei kuitenkaan kulunut montaa sekuntia ennen kuin Helenin kasvojen ilme muuttui aivan täysin. Kuin pieni enkeli hän hymyili minulle ja räpytti silmiään.

”Hei Frank, tarvitsisin metallisahan ja jakkaran”, hän ilmoitti tietäen, että tekisin mitä tahansa hänen puolestaan.

”Mihin mennessä?” kysyin huokaisten. Minullakin oli kuitenkin töitä ja täytyisi odottaa hyvää hetkeä salakuljettaa jakkara ja metallisaha. Mihin ihmeeseen Helen tarvitsisi metallisahaa? Ei ollut minun tehtäväni kyseenalaistaa.

”Sunnuntaihin”, hän vastasi. Sunnuntaihin?! Nyt oli jo torstai-iltapäivä ja viikonloppuna tästä kylästä ei olisi toivoakaan löytää metallisahaa.

”Siihenhän on kolme päivää! Mistä minun olisi tarkoitus saada metallisaha sinulle kolmessa päivässä?” menetin malttini. Yritin nopeasti kerätä itseni ja näyttää jälleen omalta rauhalliselta itseltäni.

”Ole niin kiltti Frank, teen mitä tahansa”, Helen aneli. Kuulinkohan oikein? Helen ei ikinä anele mitään, joten tämän täytyi olla tärkeää. Olin oma liian helposti hyväksikäytettävä itseni, suostuin ja aloin miettiä saman tien, mistä saisin itselleni metallisahan. Olin uponnut ajatuksiini niin nopeasti, etten edes huomannut, kuinka Helen halasi minua aivan yhtäkkiä. Edellisestä kerrasta oli kulunut varmaan kymmenen vuotta. Helenin jokaisesta solusta pystyi aistimaan, kuinka tärkeä hänen tämänhetkinen tutkimuksensa oli, vaikkei häntä olisi tuntenutkaan.

Oli sunnuntai-iltapäivä ja kävelin ympäriinsä torilla. Yleensä siellä myytiin vain nahkatakkeja tai turhuuksia, joita yritettiin kaupitella viereisestä kaupungista vieraiksi tuleville ihmisille, joita oli alettu kutsumaan turisteiksi. Tänään kuitenkin oli paljon tuoreita vihanneksia. Muutenkin oli kaunis päivä. Niin kauan kunnes huomasin Helenin. Ikinä ennen hän ei ollut tuottanut minulle pelkoa, tai mitään muutakaan kuin iloa, ennen kuin nyt. Ensiksi, Helenillä ei ollut lupaa olla kotinsa ulkopuolella. Toiseksi, Helen näytti sairaalta. Näännytetyltä, vaikka tiesin todeksi, että hänellä ei ollut pulaa ruuasta. Kasvot olivat kalpeat ja laihat, mutta hänen silmissään oli se sama tuttu kiilto. Nyt ehkä vahvempana kuin koskaan ennen.

Ja ennen kuin huomasinkaan, kaatui Helen maahan. Ei kompastunut, vaan kaatui. Ja kauniiden silmien kiilto sammui, eikä kukaan saisi olla onnellinen siitä.

 

 

Emmi Kortteinen

 

 

Moniulotteisuus

 

Hampaani harjaan vasaralla – sepäs onkin innovatiivista!

Kanani opetan tekemään keittoa – kanan keittoa!

Mutta häntäni minä laittaisin taskuun – se vasta olisi häpeä!

 

Kuitenkin

 

Kielelläni pyydystelen putoavia tähtösiä

ja hiukseni vesisateessa pesen

Aamiaiseksi haluan iltasatuja syödä

ja keuhkoihini tulta

 

Aino Seuranen 

Onko hittikappaleiden plagiointi nykymaailman musiikkia?

Vaikka nykyään on melko haastavaa keksiä uusia sointukiertoja, se ei siltikään oikeuta plagioimaan toisen hittikappaleen sointukiertoja. Plagiointi tarkoittaa toisen henkilön tuotannon käyttöä ilman alkuperäisen lähteen asianmukaista ilmoittamista.

Artistinimellä Evelina kulkeva Eveliina Tammenlaakso julkaisi perjantaina 2.3.2018 Sun Vika nimisen kappaleen. Kyseinen kappale on herättänyt kysymyksiä monien keskuudessa. Sun Vika kappale kuulostaa hyvin paljon samalta, kun Camila Cabellon hittikappale Havana. Vuoden 2017 syyskuussa julkaistu latinotyylinen kappale on ainutlaatuinen ja tärkeä Cabellolle.

Molemmissa kappaleissa on todella samanlainen sointukierto ja Evelinan laulussa on nousuja samoissa kohdissa kuin Cabellon laulussa. Kappaleiden a-osat ja kertosäkeet muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Kun minä kuulin Sun Vika -kappaleen ensimmäisen kerran luulin sen olevan suomennettu versio Havana -kappaleesta, mutta tajusin etteivät sanat olleet käännettyjä – ainakaan oikein. Sun Vika -kappaleessa on myös samanlaista ”na na naa” kohtaa kertosäkeiden jälkeen, kuin Havanassa.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Evelina on plagioinut toisen artistin kappaleesta. Joulukuussa vuonna 2015 Evelina julkaisi Honey nimisen kappaleen. Kappaleessa Evelina laulaa ”sovit mun päälle paremmin, ku mun lempipaita”, ja vuonna 2012 Lana Del Reyn julkaisemassa Blue Jeans kappaleessa lauletaan ”But you fit me better than my favorite sweater”. Kyse voi olla myös sattumasta, mutta itse en usko enää siihen, koska Del Reystä on melkein samanlainen kuva kuin Evelinan Honey kappaleen kansikuva.

Kuvasta huomaa, että Evelinan Honey -kappaleen kansikuva, sekä sama lause eivät ole enää pelkkää sattumaa.

Evelina ei ole ainoa suomalainen, joka on plagioinut todella selkeästi maailmanlaajuisen artistin kappaleesta. Esimerkiksi vuonna 2016 julkaistu Arttu Lindemanin Läikkyy kappaleen kertosäkeessä on samanlainen droppi kuin DJ Fresh ja Diplon Earthquake kappaleessa, mutta Läikkyy -kappaleessa se on vain korkeammalta. Sun Vika- sekä Läikkyy -kappaleiden tuottajana on ollut taitelija nimeltään MGI eli Henry Lanz.

Mielestäni pahinta on se, kun Evelinalta kysyttiin haastattelussa plagiointi huhuista. Hän vastasi, että haluaa keskittyä mieluummin positiiviseen palautteeseen, joka minusta tuntuu ymmärrettävältä, mutta ei ammattimaiselta. Minun mielestä kieltäminen ja kierteleminen ei poista todellisuutta, että monet ajattelet Sun Vika -kappaleen olevan plagioitu. Evelina sanoi, että tekoprosessin aikana studiossa olisi soinut referenssinä 60-luvun suomalainen musiikki, joka ainakin minusta kuulostaa äärimmäisen huonolta tekosyyltä. Evelinan vastaus tuntuu epäammattimaiselta ja vähättelyltä. Itse en ainakaan usko, että Sun Vika -kappale syntyi vahingossa saman kuuloiseksi kuin Havana.

Itse en arvosta enää Evelinaa laulajana enkä lauluntekijänä. Minun mielestäni hän ei olisi ansainnut Emma-gaalassa vuoden naissolisti palkintoa. En arvosta häntä enää, koska hän ei osaa käsitellä kritiikkiä. Esimerkiksi Enbuske, Veitola & Salminen ohjelmassa Evelina sanoi, että hänestä kohu tuntui vähän väännetyltä. Tämä Evelinan kommentti oli mielestäni epäammattimainen ja keksitty tekosyy. Fanit ovat spekuloineet, että Evelina on ennen seurannut Instagramissa Camila Cabelloa, mutta Evelina olisi lopettanut seuraamisen muutamaa päivää ennen Sun Vika -kappaleen julkaisua.

 

Eveliina Kankaansivu